Saarnattu 10.3.2019, Joonas Laajanen

”Niin myös seurakuntapalvelijain tulee olla arvokkaita, ei kaksikielisiä, ei paljon viinin nauttijoita, ei häpeällisen voiton pyytäjiä, vaan sellaisia, jotka pitävät uskon salaisuuden puhtaassa omassatunnossa. Mutta heitäkin koeteltakoon ensin, sitten palvelkoot, jos ovat nuhteettomat. Samoin tulee vaimojen olla arvokkaita, ei panettelijoita, vaan raittiita, uskollisia kaikessa. Seurakuntapalvelija olkoon yhden vaimon mies, lapsensa ja kotinsa hyvin hallitseva. Sillä ne, jotka ovat hyvin palvelleet, saavuttavat itselleen kunnioitettavan aseman ja suuren pelottomuuden uskossa, Kristuksessa Jeesuksessa.” (1 Tim. 3:8-13).

Aamen. Viime sunnuntaina päätimme seurakuntakaitsijan ominaisuuksien tutkimisen ja tänään pyrimme oppimaan Jumalan Sanasta seurakuntapalvelijan: diakonin vaatimukset. Näissä jakeissa meille ei kuitenkaan paljastu, mitä diakonin työhön kuuluu ja keitä he ovat, ja sen tähden otamme muut Kirjoitukset avuksi ymmärtääksemme mistä virasta Paavali oikein puhuu.

Paikallisseurakunnassa jatkuu tänä päivänä kaksi virkaa: vanhimmat ja seurakuntapalvelijat. Jälkimmäisen viran nimi on hieman sekaannuttava, sillä siitä voisi saada ajatuksen, että seurakunnassa on ihmisiä jotka palvelevat ja ihmisiä, jotka eivät palvele. Tämä ei pidä paikkaansa ja on väärin. Jokainen kristitty on kutsuttu palvelemaan paikallisseurakuntaa sen mukaan, kuin Jumala on hänelle lahjoja tai mahdollisuuksia antanut. Jokaisen tehdessä jotakin hyvää ollen vieraanvarainen tai hyvä kuuntelemaan, halukas auttamaan, uskollisesti läsnäoleva, tällöin seurakunta rakentuu. Jokainen kristitty palvelee seurakuntaa olemalla kuuliainen Jumalan käskyille auttamalla apua tarvitsevia, vierailemalla sairaita, kuuntelemalla niitä jotka ovat murheessa (Gal. 6:2, 10), puhumalla hengellisistä asioista, varoittaen synnissä vaeltavia (Hep. 3:13) ja kieltämällä itsensä seuraten ristin tietä (Matt. 16:24). Jokainen kristitty on saanut vanhurskautuksessa Pyhän Hengen kasteen, tarkoittaen, että Jumala on varustanut hänet palvelemaan hänen tarkoittamallaan tavalla. Jokainen kristitty on siis tietyssä mielessä seurakuntapalvelija. Raamattu kuitenkin tekee eron tämän ja seurakuntapalvelijan viran kanssa. Kaikki eivät ole tällä tavalla seurakuntapalvelijoita. Ei siksi, että toiset ovat vähempiarvoisia kristittyjä, vaan koska Jumala on asettanut seurakuntaansa tietyt roolit, jotka takaavat oikein toimitettuna harmonisen toiminnan seurakunnan elämässä.

Miksi diakonit?
Apostolien teoissa ja luvussa kuusi meille esitetään ensimmäistä kertaa tarve seurakuntapalvelijoille:

”Niinä päivinä, kun opetuslasten luku lisääntyi, syntyi hellenisteissä nurinaa hebrealaisia vastaan siitä, että heidän leskiänsä syrjäytettiin jokapäiväisessä avunannossa. Niin ne kaksitoista kutsuivat kokoon opetuslasten joukon ja sanoivat: ”Ei ole soveliasta, että me laiminlyömme Jumalan sanan toimittaaksemme pöytäpalvelusta. Valitkaa sentähden, veljet, keskuudestanne seitsemän miestä, joista on hyvä todistus ja jotka ovat Henkeä ja viisautta täynnä, niin me asetamme heidät tähän toimeen. Mutta me tahdomme pysyä rukouksessa ja sanan palveluksessa.” (Apt. 6:1-4).

Jerusalemin seurakunnan kasvaessa useisiin tuhansiin ihmisiin välttämätön jako tapahtui. Vaikka harmonia ja yhteys olivat seurakunnan tuntomerkki, kulttuurilliset ja kielelliset erot hepreaa ja kreikkaa puhuvien välillä johti vähemmistöryhmän erkaantumiseen ja laiminlyöntiin. Luemme, että kreikankieliset lesket kärsivät laiminlyöntiä. Seurakunnan vanhimmat, kaksitoista apostolia esittivät siis diakonin viran tarpeellisuuden 1) koska leskien ja rahaston huolenpito on tärkeää ja 2) jotta paimenet voivat keskittyä heidän virkaansa. Diakonit siis auttavat vanhimpia seurakunnan fyysisessä huolenpidossa ja työllään mahdollistavat sen, että vanhimmat voivat keskittyä pääosin hengelliseen työhön.

Diakonin virka ei ole toimi johon nimitetään vähemmän hengellisiä miehiä, jotka eivät näytä sopivan vanhimmaksi, vaan arvokas virka johon apostolit tahtoivat seitsemän miestä, joista on hyvä todistus ja jotka ovat Henkeä ja viisautta täynnä. Leskistä ja köyhistä huolehtiminen on arvokasta työtä. William Hendriksen kirjoittaa: ”Uudella Testamentilla jättämättä pois Vanhan Testamentin Kirjoituksia on paljon sanottavaa leskien statuksesta ja osasta Israelissa. Monet leskistä ensimmäisen vuosisadan Palestiinassa kohtasivat köyhyyttä, vaikka juutalaiset auktoriteetit olivat keränneet muonitusta heidän tuekseen. Seurakunnan sisällä tämä periaate pysyi, että uskovien joukossa ei kuuluisi olla ketään tarvitsevaa henkilöä.”[1] Lesket olivat haavoittuvinta ihmisryhmää alkuseurakunnan aikana ja voimme päätellä diakonien työn olleen suurimmalta osalta heidän auttamista. Tämä on selvää, sillä Paavali samassa kirjeessä, jossa hän kertoo diakonien vaatimukset, hän myös antaa selvät ohjeet miten kohdella leskiä. Lesket, joilla on lapsia ja lapsenlapsia tulee saada heiltä elatus. Nuoret lesket menkööt uudelleen naimisiin miehelle, joka pitää heistä huolen. Vanhat lesket, jotka ovat vailla lapsia, olkoon seurakunnan taloudellisessa huolenpidossa (1 Tim. 5:3-16).

Diakonien virka syntyi siis tarpeesta auttaa vähävaraisia ja vanhimpien tarpeesta voida keskittyä pääosin rukoukseen ja Sanaan.

Mitä diakonin virka ei sisällä?
Seurakuntapalvelijat eivät ole vanhimpia eivätkä siten omaa seurakunnassa hallinnollista auktoriteettia. He eivät tee päätöksiä vanhimmiston kanssa, vaan ovat heille alamaisia niin kuin muutkin jäsenet. Diakonien virkaan sisältyvä auktoriteetti on rajautunut siihen työhön, jonka vanhimmisto on heille antanut hoidettavaksi. Monet tulevat seurakuntataustasta jossa seurakuntapalvelijat käytännössä toimivat vanhimpina ja ovat näin kohdeltuja. B. S. Poh kirjoittaa: ”On olemassa pastoreita joiden työ on halvaantunut diakonien kohtuuttoman jämäkkyyden, jopa alistumattomuuden tähden. Aikana jolloin vastenmielisyys kaikkea yhden asianosaisen auktoriteettia toisen ylitse vallitsee, on välttämätöntä tehdä selväksi, että toisen viran alamaisuus toiselle on selvä.”[2]

Seurakuntapalvelijan virka on alamainen vanhimman viralle muutamasta selkeästä syystä:

  • Olemassa olevat vanhimmat perustivat diakonin viran ja tähän valitut miehet olivat heidän kätensä siunaamat kätten päälle panemisella näin tehden selväksi toisen viran ylemmyyden (Apt. 6:6).
  • Annettuaan diakoneille tehtävän toimittaa pöytäpalvelusta, mikä sisälsi keräysten käsittelyn, vanhimmat eivät luopuneet vastuustaan koskien tätä tehtävää: ”Niin opetuslapset päättivät kukin varojensa mukaan lähettää avustusta Juudeassa asuville veljille. Ja niin he tekivätkin ja lähettivät sen vanhimmille Barnabaan ja Sauluksen kätten kautta.” (Apt. 11:30). Avustus lähetettiin vanhimmille, ei diakoneille.
  • Prioriteetti uusissa seurakunnissa annettiin vanhimpien siunaamiselle, ei diakonien. Seurakuntaan ei kuulu siunata seurakuntapalvelijoita ennen vanhimpia: ”Ja kun he olivat valinneet heille vanhimmat jokaisessa seurakunnassa, niin he rukoillen ja paastoten jättivät heidät Herran haltuun, johon he nyt uskoivat.” (Apt. 14:23); ”Minä jätin sinut Kreettaan sitä varten, että järjestäisit, mitä vielä jäi järjestämättä, ja että asettaisit, niin kuin minä sinulle määräsin, oka kaupunkiin vanhimmat.” (Tiit. 1:5).
  • Joka kerta kun vanhimmat ja diakonit ovat mainitut yhdessä, vanhimmat mainitaan ensin (Fil. 1:1). Myös, diakonit ovat aina mainitut yhdessä vanhimpien kanssa, mutta vanhimmat eivät diakonien kanssa.

Seurakuntapalvelija saa siis vastuunsa vanhimmilta ja jos jotakin merkittävää päätöstä tai poikkeavaa taloudellista tukea ilmestyy heidän eteensä, kuuluu heidän kysyä ohjeita vanhimmistolta.

Seurakuntapalvelijan vaatimukset

Arvokas
”Niin myös seurakuntapalvelijain tulee olla arvokkaita” Ensimmäinen vaatimus on, että diakonit ovat karakteerilta henkilöitä, jotka ansaitsevat kunnioituksen. He toimivat Kristuksen seurakunnassa luottamustehtävässä ja tämän tähden heidän rehellisyydestään, kunniallisuudestaan ja luotettavuudestaan ei ole väittelyä. He ovat arvollisia Kristuksen armosta toimimaan luottamustehtävässä.

Ei kaksikielisiä
”Niin myös seurakuntapalvelijain tulee olla arvokkaita, ei kaksikielisiä.” Kaksikielinen mies ei ole sopiva luottamustehtävään. Jaakob puhuu kirjeessään, kuinka mies, joka hillitsee kielensä on täydellinen mies. Miehen hengellisen kypsyyden voi hyvin huomata siitä mitä hänen suunsa päästää ulos. Törkeimmissä kielen synneissä voimme kyseenalaista ihmisen uskon, sillä jokaisen kristityn hedelmä on puhua totuutta rakkaudessa. Jos toisen kieli juoruaa ja spekuloi, antaa väärää todistusta kevyesti, meillä on ongelma: ”Riitele oma riitasi vastapuolesi kanssa, mutta toisen salaisuutta älä ilmaise. Muutoin sinua häpäisee, kuka sen kuuleekin, eikä huono huuto sinusta lakkaa.” (San. 25:9-10). Jumalan sanotaan kauhistuvan kielen synteihin: ”Näitä kuutta Herra vihaa, ja seitsemää hänen sielunsa kauhistuu: ylpeitä silmiä, valheellista kieltä, käsiä, jotka vuodattavat viatonta verta, sydäntä, joka häijyjä juonia miettii, jalkoja, jotka kiiruusti juoksevat pahaan, väärää todistajaa, joka valheita puhuu, ja riidan rakentajaa veljesten kesken.” (San. 6:16-19). Diakoni ei voi olla tunnettu ihmisten salaisuuksien paljastajana, sillä tässä asemassa ihmiset luottavat häneen ja voivat uskoa heille asioita luottamuksella: ”Joka panettelijana käy, ilmaisee salaisuuden, mutta jolla luotettava henki on, se säilyttää asian.” (San. 11:13).

Jumala antoi ihmiselle kielen, jotta hän voisi ylistää Luojansa kunniaa ja töitä! Miten voisimmekaan käyttää hänen lahjaansa hänen nimensä häpäisemiseen! Kieltä ei annettu juoruja, valheita ja pahanilkisyyttä varten. Pietari kirjoittaa: ”Sillä: ”joka tahtoo rakastaa elämää ja nähdä hyviä päiviä, varjelkoon kielensä pahasta ja huulensa vilppiä puhumasta.” (1 Piet. 3:10).

Kaksikielisyys kumpuaa kaksisydämisyydestä ja imartelu ja herjaaminen ovat tämän pahuuden tuotos.

Ei paljon viinin nauttijoita
”Niin myös seurakuntapalvelijain tulee olla arvokkaita, ei kaksikielisiä, ei paljon viinin nauttijoita.” Niin kuin vanhimmat ja myös jokaisen kristityn, he eivät saa olla humaltuneisuuteen lankeavia. Humallus on vakavaa, sillä synti on vakavaa. Ihminen ei pysty toimimaan arvokkaasti juopuneena, vaan lankeaa mitä ikävimpiin typeryyksiin. Kuinka näin vastuuton ihminen voisi huolehtia seurakunnan leskistä ja olla tekemisissä seurakunnan taloudellisten asioiden kanssa?

Eivät rahanahneita
”Niin myös seurakuntapalvelijain tulee olla arvokkaita, ei kaksikielisiä, ei rahanahneita.” Käännöksemme sanoo: ”ei häpeällisen voiton pyytäjiä” mutta merkitys ei ole, että he pyytävät häpeällistä voittoa, vaan sydämessään ahnehtivat rahaa. Tämä vaatimus on selvää, sillä diakoneille luotetaan seurakunnan varojen käyttöön liittyviä tehtäviä ja tämän tähden paholainen voisi vetää heidät syntiin varkauden tai vilpillisyyden kautta.

Jokaisen kristityn täytyy tutkiskella itseään ja kysyä: ”olenko minä rahanahne?” Onko sinun sydämesi kunnossa koskien tätä aluetta? Voitko sanoa niin kuin Jeesus: ”autuaampaa on antaa kuin ottaa.”? Rahanahneus myös osoittaa, että ihminen ei ole tyytyväinen Jumalaan, eikä löydä tyytyväisyyttä hänestä, siksi Paavali kehottaakin: ”Älkää olko vaelluksessanne ahneita: tyytykää siihen, mitä teillä on; sillä hän itse on sanonut: ”En minä sinua hylkää enkä sinua jätä” (Hep. 13:5). Onko sinun aarteesi taivaassa vai maan päällä? Varastoitko rikkauksia iankaikkisuuteen, vai tähän aikaan? Näiden kysymysten kanssa on hyvä painiskella polvillaan.

Uskon salaisuuden pitäviä puhtaassa omassatunnossa.
”vaan sellaisia, jotka pitävät uskon salaisuuden puhtaassa omassatunnossa.” (jae 9). Tämä tarkoittaa, että miehen täytyy tuntea evankeliumin totuudet ja olla vakuuttunut näistä kaikesta sydämestään. Kuinka hän voisi palvella Jumalan seurakuntaa jos hänen oppinsa on paholaisen! Seurakuntapalvelija ei saa olla tietämätön tai epävarma asioista, jotka ovat välttämättömiä kristityille. Mutta miksi uskon totuuksia kutsutaan salaisuudeksi? Siksi, että Jumalan totuudet paljastetaan yksin uudestisyntyneille. Jumalattomat ovat kykenemättömiä ymmärtämään uskon totuuksia, niin kuin luemme korinttolaiskirjeessä:

”niin kuin kirjoitettu on: ”mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat.” Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin. Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki. Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut; ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti. Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.” (1 Kor. 2:9-14).

Jokaisen kristityn kuuluu olla syvästi vakuuttunut, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika, joka tuli ihmiseksi; eli, kuoli ja ylös nousi syntisten pelastukseksi eikä ole toista tietä pelastukseen kuin Hän. Sinunkin täytyy uskoa, että pelastus on yksin Jumalan armosta, yksin uskon kautta Kristukseen. Niin kuin seurakuntapalvelijain ja vanhimpien, sinun kuuluu pitää tämä usko puhtaassa omassatunnossa. Älä anna lihasi ja maailman saada sinua kyseenalaistamaan näitä totuuksia, sillä silloin sinä teet Jumalan valehtelijaksi. Kirjoitusten uskominen on lähtökohta kaikelle käytettävyydelle seurakunnassa. Ilman uskoa Raamatun totuuteen ei ihmisellä ole mitään toivoa käytettävyydestä Jumalan valtakunnassa.

Koeteltu
”Mutta heitäkin koeteltakoon ensin, sitten palvelkoot, jos ovat nuhteettomat.” (jae 10). Kuten mainitsin aikaisemmin, diakonin virka ei ole jonkinlainen säälistä annettu työ niille, jotka eivät aivan kelpaa vanhimmiksi. Kyseessä on tärkeä työ seurakunnassa sen jokapäiväisessä elämässä, joka hyvin hoidettuna auttaa seurakunnan terveydessä, mutta huonosti hoidettuna voi johtaa moniin haavoihin ja seurakunnan häpeään. Mitä jos diakoni varastaa rahaa? Mitä jos diakoni ottaa itselleen enemmän valtaa kuin Jumala hänelle suo ja tulee taakaksi vanhimmille? Mitä jos diakoni laiminlyö seurakunnanjäsenten tarpeita? Seurakuntapalvelija täytyy siis koetella.

Mitä tämä koettelu käytännössä tarkoittaa? Tämä tarkoittaa sitä, että mies on koeteltu näiden vaatimusten alueella ja huomattu uskolliseksi. Häntä ei voida syyttää kunniattomuudesta, kaksikielisyydestä, juopumisesta, rahan ahneudesta. Tämän lisäksi heidän tiedetään olevan opillisesti terveitä ja siinä horjumattomia. Jos nämä asiat ovat tunnustettu ei ole muuta vaihtoehtoa kuin todeta miehen olevan nuhteeton ja siten voivan palvella tässä virassa.

Onko ”diakonissa” Raamatullista?
”Samoin tulee vaimojen olla arvokkaita, ei panettelijoita, vaan raittiita, uskollisia kaikessa. Seurakuntapalvelija olkoon yhden vaimon mies, lapsensa ja kotinsa hyvin hallitseva.” (jakeet 11-12). Jotkut vetävät jakeesta 11 päätelmän, että naiset voivat toimia seurakuntapalvelijan roolissa, ”diakonissana”. Ongelma tälle tulkinnalle on se, että seuraava jae selvästi kertoo, että seurakuntapalvelijan täytyy olla yhden vaimon mies, niin kuin seurakunnanvanhimman.

Vastaus siihen miksi Paavali puhuu erillisesti vaimojen/naisten vaatimuksesta puhuessaan diakoneista, eikä vanhimmista on varsin yksinkertainen. Koska diakonin virka ei ole hallinnollinen tai millään tavalla seurakunnanpäätöksiä tekevä virka, vaan vanhimmilta saatujen tehtävien toimittamista, diakonien vaimot voivat auttaa aviomiehiään heidän tehtävässään (leskien ja apua tarvitsevien auttaminen jne.), vaikka he eivät ole tässä virassa. Pastorin vaimo taas ei voi olla toimimassa seurakunnanhallinnassa ja saarnaamisessa ja sentähden heidän vaimojen vaatimuksista ei erillisesti puhuta.

Diakonin vaimon vaatimukset ovat samat kuin jokaiselle kristitylle naiselle. Heidän kuuluu olla arvokkaita, ei säädyttömiä. Heidät täytyy tuntea hillitystä ja rauhallisesta puheesta, ei toisten panettelusta, juoruamisesta ja väärän todistuksen antamisesta. Vaimojen kuuluu olla raittiita, niin kuin seurakunnan vanhimpien (jae 2), tarkoittaen, että he eivät ole tunteidensa heiteltävinä, toimien vailla mieltä. Tämän lisäksi heidän kuuluu olla uskollisia kaikessa mitä heille on uskottu. Vaimon kuuluu kunnioittaa miestään ja hoitaa kotinsa hyvin.

Samoin kuin vanhimpien, diakonin kuuluu myös olla yhden vaimon mies ja hoitaa kotinsa hyvin, sillä hän on tietynlaisessa seurakunnanhuolenpitoasemassa.

Uskollisen palvelijan palkinto
”Sillä ne, jotka ovat hyvin palvelleet, saavuttavat itselleen kunnioitettavan aseman ja suuren pelottomuuden uskossa, Kristuksessa Jeesuksessa.” (jae 13). Viimeisenä päivänä jokainen Jumalan oma vastaa Herrallensa siitä miten hän on toiminut niiden tehtävien kanssa jotka hänelle on uskottu. Jeesus ilmoitti: ”Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.” (Ilm. 22:12). Paavali vakuuttaa, että Jumala: ”antaa kullekin hänen tekojensa mukaan”: niille, jotka hyvässä työssä kestävinä etsivät kirkkautta ja kunniaa ja katoamattomuutta, iankaikkisen elämän, mutta niiden osaksi, jotka ovat itsekkäitä eivätkä tottele totuutta, vaan tottelevat vääryyttä, tulee viha ja kiivastus.” (Room. 2:6-8). Ei ole pieni asia saada Jumalalta vastuuta seurakunnassa. Ne joille hän tämän suo, kuuluu muistaa, että he kerran seisovat Jumalan edessä, joka koettelee heidän työnsä. Tämän tähden jokaisen kristityn kuuluisi pitää silmiensä edessä iankaikkisuus eikä vain tämä aika.

Jeesuksen vertauksessa palvelijoille uskotuissa leivisköissä luemme:

”Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä. Sillä tapahtuu, niinkuin tapahtui, kun mies matkusti muille maille: hän kutsui palvelijansa ja uskoi heille omaisuutensa; yhdelle hän antoi viisi leiviskää, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykynsä mukaan, ja lähti muille maille. Se, joka oli saanut viisi leiviskää, meni kohta ja asioitsi niillä ja voitti toiset viisi leiviskää. Samoin kaksi leiviskää saanut voitti toiset kaksi. Mutta yhden leiviskän saanut meni pois ja kaivoi kuopan maahan ja kätki siihen herransa rahan. Pitkän ajan kuluttua näiden palvelijain herra palasi ja ryhtyi tilintekoon heidän kanssansa. Silloin tuli se, joka oli saanut viisi leiviskää, ja toi toiset viisi leiviskää ja sanoi: ‘Herra, viisi leiviskää sinä minulle uskoit, katso, toiset viisi leiviskää minä olen voittanut’. Hänen herransa sanoi hänelle: ‘Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.’ Myös se, joka oli saanut kaksi leiviskää, tuli ja sanoi: ‘Herra, kaksi leiviskää sinä minulle uskoit, katso, toiset kaksi leiviskää minä olen voittanut’. Hänen herransa sanoi hänelle: ‘Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.” (Matt. 25:13-23)

Jeesus jatkaa kertoen uskottomasta palvelijasta, joka ei ollut uskollinen sillä mitä hänelle oli annettu. Tämä ei rakastanut Herraansa tai luottanut häneen, vaan omisti riivaajien pelon ja niin osoittautui kelvottomaksi palvelijaksi, kadotuksen lapseksi. Vertauksesta on selvää, että Jumala antaa tahtonsa mukaan meille tiettyjä tehtäviä ja olemme pidetyt vastuussa siitä miten toimimme osamme kanssa. Me emme ole vastuussa toisten leivisköistä, vaan omistamme.

Uskovat voivat rohkaista mielensä, sillä ne, jotka ovat Jumalan omat ja turvaavat häneen saavat luottaa, että jos heidän omatuntonsa ei heitä soimaa, voivat he kohdata Herransa rohkeasti. Paavali lupaakin, että seurakuntapalvelijat, jotka toimivat virassaan uskollisesti saavuttavat itsellensä kunnioitettavan aseman ja suuren pelottomuuden uskossa, Kristuksessa Jeesuksessa. Jotkut ajattelevat kunnioitettavan aseman saamisella sitä, että jos diakonit palvelevat hyvin, heidät ylennetään vanhimmiksi. Englannin kirkko harjoittaa tätä käytäntöä, mutta en usko tämän olevan Paavalin tarkoitus. Sen sijaan hän selvästi puhuu kunnioitettavasta asemasta iankaikkisuudessa.

Tämä on totta jokaisesta kristitystä, joka palvelee Herraansa hyvin. Jos olet uskollinen siinä, mitä Herra on antanut sinulle tässä ajassa, antaa hän sinulle enemmän tulevassa ajassa. Onko sinun omatuntosi puhdas vai syyttääkö omatuntosi sinua tunnustamattomasta synnistä? Muista, että Jumala näkee kaiken ja synnin piilotteleminen häneltä on mahdotonta. Sinulla ei ole mitään voitettavaa esittämällä olevasi vanhurskaampi kuin olet. Tämä on kadotuksen tie. Tule sen sijaan rohkeasti Jumalan eteen ja tunnusta syntisi ja pyydä häntä puhdistamaan sinut kaikesta synnistä, sillä hän on kykenevä ja halukas tekemään tämän kaikille niille, jotka häntä vilpittömästi kutsuvat. Ne jotka luottavat hänen armoonsa ovat löytäneet pelastuksen tien: armontien.

”Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme ja totuus ei ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.” (1 Joh. 1:8-10).

Rukoilkaamme, että Jumala soisi tälle seurakunnalle oikealla hetkellä uskollisia diakoneja, jotka saisivat palvella tehtävässään hyvin, Jumalan valtakunnan hyväksi. Aamen.

[1] William Hendriksen – NT Commentary on Acts s. 222

[2] B. S. Poh – The Keys of the Kingdom s. 103

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s