Saarnattu 12.5.2019, Eelis Halmemies

Jumala, joka on kykenevä

”Mutta hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta ja asettaa teidät nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen, 25hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen.” (Juudas 24-25)

Intro

Olemme edenneet Juudaksen kirjettä jae jakeelta ja tänään olemme viimein päässeen käsiksi Juudaksen kirjeen viimeisiin jakeisiin. Vaikka Juudaksen kirje on lyhyt, on se sisällöltään kuitenkin hyvin tiivis ja sisältörikas. Se sisältää ajankohtaisen viestin sekä Juudaksen että meidän aikamme seurakunnalle. Juudas, Jeesuksen veli puoli, joka ei aluksi uskonut Jeesukseen, on kokenut radikaalin muutoksen omassa elämässään ja kirjoittaa nyt uskon puolustamisen tärkeydestä ja kuvaa itseään Kristuksen orjana. Valtaosa Juudaksen kirjeestä on varoituksen ja tuomion sanoja valheen opettajille heitä kohtaavasta Jumalan oikeudenmukaisesta vihasta, elleivät he käänny harhapoluillaan.  Juudas tahtoo kirjeensä kautta varoittaa rakastamaansa seurakuntaa, jonka keskuudessa hän tiesi näiden susien nyt vaikuttavan. Viime viikolla näimme, että Juudas kirjeensä loppupuolella antoi neuvoja kristittyjen vaellusta koskien luopumuksen keskellä. Uskovien tuli rakentua uskossaan Jumalan Sanasta ja rukouksesta Pyhässä Hengessä. Heidän tuli myös pitää itsensä Jumalan rakkaudessa odottaen Herran Jeesuksen ilmestymistä ja pyrkiä pelastamaan ne, jotka ovat väärän opetuksen vaikutuksen alla. Nyt kaiken päätteeksi, Juudas kohottaa katseensa taivaisiin ja antaa meille ehkä yhden kauneimmista Jumalan ylistyksistä, jonka voimme löytää Raamatun lehdiltä. Kaikenlaisen lankeemuksen vallitessa – kaiken irvokkaan synnin ja tekopyhyyden keskellä – Juudas tahtoo muistuttaa kuulijoitaan siitä, kuka onkaan se Jumala, jota he palvovat.

Katsotaan mitä tämä ylistys pitää sisällään:

”Mutta hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta ja asettaa teidät nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen. (Juud.24-25)

Doksologiat Raamatussa

Tämä on Juudaksen ylistys Jumalalle siitä kuka Hän on ja mitä Hän tekee – eli doksologia. Doksologia muodostuu sanoista, doxa eli kunnia, kirkkaus ja logos eli sana. Nämä ovat sanoja, joiden tarkoitus on kunnioittaa ja kirkastaa Jumalaa. Raamattu on pullollaan kaikenlaisia doksologioita. Esimerkiksi koko Psalmien kirja on kauniisti muotoiltu ja jaettu viiteen osaan, joista jokainen päättyy doksologiaan – jokainen osa päättyy ylistykseen Jumalasta. Nämä ylistyksen sanat löytyvät Psalmista 41 jakeesta 14, pslamista 72 jakeista 18-19, psalmista 89 jakeesta 53, psalmista 106 jakeesta 48 ja koko viimeinen Psalmi – Psalmi 150 on myös doksologia.

Evankeliumeissa merkittäviä ylistyksen osoituksia ovat mm. jouluevankeliumista tuttu kohta on, missä enkeleiden taivaallinen sotajoukko ylistää Jeesusta, kun hän syntyi. (Luuk.2:14) Jerusalemin kansa ylistää Jeesusta, kun hän saapuu messiaana (Luukas 19:38) Oikeastaan koko Uusi testamentti on täynnä doksologioita. Kun luemme Paavalin kirjeitä, niin kohtaamme niitä usein.

Esim. Roomalaiskirjeen loppu. Room.16

”Mutta hänen, joka voi teitä vahvistaa minun evankeliumini ja Jeesuksen Kristuksen saarnan mukaan, sen ilmoitetun salaisuuden mukaan, joka kautta ikuisten aikojen on ollut ilmoittamatta, 26 mutta joka nyt on julkisaatettu ja profeetallisten kirjoitusten kautta iankaikkisen Jumalan käskystä tiettäväksi tehty kaikille kansoille uskon kuuliaisuuden aikaansaamiseksi, 27 Jumalan, ainoan viisaan, olkoon kunnia Jeesuksen Kristuksen kautta, aina ja iankaikkisesti. Amen.” (Room.16:25-27)

Toinen esimerkki vastaavasta ylistyksestä löytyy Efesolaiskirjeen luvun 3 lopussa, jossa Paavali on päättänyt kuvauksen Jumalan täyteydestä Kristuksessa jakeessa 19 ja antaa sen jälkeen ylistyksen Jumalalle jakeissa 20 ja 21:

”Mutta hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, 21hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Amen.” (Ef.3:20-21)

Nämä ylistykset liittyvät usein olennaisella tavalla pelastukseemme. Tavallaan ne ovatkin spontaaneja purkauksia siitä ilosta ja kiitollisuudesta Jumalaa kohtaan, joka meissä herää, kun ajattelemme pelastustamme. Tällainen ylistys on myös jotain, jota tulemme antamaan Jumalle ikuisesti, kun saamme viimein nähdä Hänet kasvoista kasvoihin.

Se, mikä näissä Paavalin edellä mainituissa esimerkeissä ja Juudaksen kirjeessä toistuu on niiden rakenne, missä ylistetään ensin Jumalaa siitä, mitä Hän voi tehdä uskovien edestä, ja sitten ylistetään Isä Jumalaa siitä, kuka Hän on, Jeesuksen Kristuksen kautta.

Minkälaisen Jumala sitten kuvataan ylistyksessä?

Juudas sanoo – ainoa Jumala ja pelastajamme – Paavali sanoo – Jumala, ainoa viisas.

Mitä Jumala on kykenevä tekemään?

Juudas mainitsee, että Jumala voi varjella uskovat lankeamasta ja asettaa heidät nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen. Paavali toteaa Roomalaiskirjeen ylistyksessä että Jumala voi vahvistaa uskovia hänen evankeliuminsa ja Jeesuksen Kristuksen saarnana mukaan ja Efesolaiskirjeessä Paavali sen sijaan toteaa, että sen hengen mukaan joka meissä vaikuttaa Jumala on voimallinen tekemään monin verroin enemmän, kuin osaamme pyytääkkään.

Ylistys on jotain, jonka annamme Jumalalle vastauksena sille pelastavalle työlle, jonka Hän on meille Kristuksessa valmistanut. Paavali – elämänsä lopussa – päättää viimeisen kirjeensä näihin ylistyksen sanoihin:

”Ja Herra on vapahtava minut kaikesta ilkivallasta ja pelastava minut taivaalliseen valtakuntaansa; hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.” (2.Tim.4:18)

Paavali oli varma omasta pelastuksestaan – Hän oli varma siitä, että kuolema on hänelle voitto (Fil.1:21) – että kun hän muuttaa pois tästä ruumiista, saa hän olla kotona Herran luona. (2.Kor.5:8)

Miksi Paavali oli niin varma tästä. Juudas antaa meille tähän vastauksen.

Valittujen pelastusvarmuus

Ensimmäinen asia, jonka Juudas mainitsee – mitä Jumala tekee valittujen puolesta? Jakeessa 24 luemme:

hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta”

Tässä Juudas palaa siihen, minkä hän oli todennut jo aivan kirjeensä alussa jakeessa 1 ja josta hän varmasti olisi mieluummin kirjoittanut koko kirjeen, ellei olisi kokenut välttämätöntä tarvetta varoittaa harhaopettajista:

Juudas, Jeesuksen Kristuksen palvelija ja Jaakobin veli, kutsutuille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesukselle Kristukselle varjellut.” (Juudas 1)

Juudas oli osoittanut kirjeensä rakastamalleen seurakunnalle – Jumalan kutsumille, Isä Jumalan rakastamille – niille, jotka tulevat varjeltumaan Kristukselle. Juudas vahvistaa heti kirjeensä alussa, että ne, joita Isä rakastaa, tulevat myös varjeltumaan Kristukselle. Kirjeensä alussa Juudas ei kuitenkaan sanonut sitä, kuinka he tulisivat varjeltumaan Jeesukselle? Mikä estäisi heitä palaamasta takaisin maailmaan? Mikä pidättäisi heitä luopumasta siitä uskosta, joka pyhille kertakaikkisesti annettiin? Vastaus, jonka Jumalan Sana meille tähän kysymykseen antaa on sekä yksinkertainen että rauhoittava – se on itsestään selvä, mutta syvällinen – se on kaikin puolin rohkaiseva. Mikä estää uskovia lankeamasta? Vastaus on: Jumala itse – Hän kykenee varjelemaan heidät lankeemuksilta.  

Jumala itse estäisi uskovia lankeamasta samaan luopumukseen ja kapinaan Jumalaa ja hänen ilmoittamaansa totuutta vastaan johon luopiot olivat lähteneet. Kuinka lohdullinen viesti tämä olikaan niille uskoville, joille Juudas kirjoitti. Luonnollinen reaktio tällaisen kirjeen vastaanottamisen jälkeen, jossa varoitetaan lammaslaumaa heidän keskuudessaan elävistä susista olisi alkaa huolehtia ja murehtia. Olenko minäkään turvassa? Mitä jos harhaopettajat saavat minut käsiini ja saattavat minut lankeamaan johonkin kauheaan syntiin, mitä jos he saavat minut luopumaan uskosta? Juudas rauhoittaa heitä tämän hengellisen sodan taistelukentällä muistuttamalla heitä siitä, kuka Jumala on. Jumala on luonteeltaan pelastaja – Hän on aina varjellut omansa – Hän varjelee heidät nytkin, huolimatta siitä, missä olosuhteissa elät. Minne ikinä menet – Kristus menee kanssasi. Hän on se ylimmäinen lammasten paimen, joka pitää silmällä koko omaa laumaansa, niin ettei yksikään lampaista eksy ja joudu hukkaan.

Ehkä joku vielä epäilee tätä ja ajattelee mielessään. Onko se sittenkään noin yksinkertaista, kuin sanot. Kysypä itseltäsi: minkälaista Jumalaa oikein palvot? Onko se Jumala, joka suunnittelee kyllä päämääriä, mutta joka ei useinkaan onnistu niitä toteuttamaan? Onko se Jumala, joka kyllä tietää mitä tulee tapahtumaan, mutta on kädetön eikä voi vaikuttaa siihen? Onko se Jumala, joka tahtoisi kyllä kovasti pelastaa jonkun – tahtoisi varjella jonkun lankeemuksilta – mutta ei kykene? Onko pelastumisesi lopulta kuitenkin kiinni sinusta? Onko se kiinni sinusta, että pysyt siinä Jumalan rakkaudessa, johon Juudas kehotti kuulijoitaan jakeessa 21? Jos ajattelet näin, että Jumala on joko itse rajoittunut tai rajoittanut kykyjään pelastuksemme suhteen, niin Juudaksen viesti sinulle on – ajattelet liian pientä Jumalaa – Juudas tahtoo esitellä sinulle Jumalan, joka on kykenevä – Jumala, joka katsoo, että hänen aivoituksensa ja päämääränsä toteutuvat. Jumala, joka tahtoo pelastaa – ja sitten pelastaa. Jumala, joka kykenee varjelemaan sinut lankeemukselta.

Monet toki näin pohtivat omassa mielessään, että koska uskoontuloni oli oma päätökseni – niin kai voin yhtä lailla myös muuttaa mieltäni ja menettää pelastuksen. Ongelma onkin siinä, että uskoontulo ei ole kenenkään ihmisen oma päätös. Kyse ei ole siitä, ettemmekö sillä hetkellä, kun uskomme tahtoisi omasta tahdostamme seurata Jumalaa ja Jeesusta. Kyllä me tahdomme, kyse ei tästä. Kyse on siitä, miksi me ylipäätään tahdomme uskossa kääntyä Jumalan puoleen – jos Raamattu on jo aiemmin todennut ihmisistä, että luonnollisessa tilassamme olemme hengellisesti kuolleita, eivätkä he voi tehdä sitä, mikä on Jumalan mielen mukaista. Minkälaisia päätöksiä kuolleet ihmiset tekevät? Eivät minkäänlaisia – ja vaikka he jotain kykenisivät päättämään – ei pelkkä päätös johda minkäänlaiseen muutokseen heissä.

Tähän liittyen minulle tuli mieleen vertauskuva luonnosta. Monesti olen ihmetellyt luomakunnan kauneutta ja Jumalan käsittämättömiä suunnitelmia, kun hän on antanut erilaisille eliöille suojakeinoja ja -värityksiä. Jumala on luonut mitä ihmeellisimpiä keinoja eläimille naamioitua tai tekeytyä jonkun toisen näköiseksi. On hyönteisiä, jotka muistuttavat lehtiä, puunkuorta tai oksia. On mustekaloja, jotka pystyvät muuttamaan sekä väriään että muotoaan sulautuakseen ympäröivien korallien sekaan. On toukka, joka tekeytyy käärmeen pään näköiseksi pelästyttääkseen linnut. Mutta jollain lailla ehkä kaikkein hämmästyttävimpiä minulle ovat kasvit, jotka matkivat ulkomuodollaan erilaisia kuvioita ja muotoja, houkutellakseen hyönteisiä. On esim. joku orkidealajike, joka matkii naarasmehiläisen kuviointia, niin että houkuttelisi urosmehiläisiä pölyttämään itseään. Nyt jos oletamme taas naturalistisen, jumalattoman maailmankuvan hetkeksi, niin. Kysynpä vain – miten se muka kykenee tuollaiseen? Miten on mahdollista, että joku tyhmä kukka ylipäätään tietää minkä värinen ja muotoinen mehiläinen on? Ei kukilla ole silmiä tai aivoja, joilla se voisi havaita tai pohtia mehiläisen olomuotoa. Ja vaikka kukilla olisi silmät ja ne tietäisivät miltä hyönteiset näyttävät, niin miten tämä muuttaisi mitään? Miten jonkun ötökän katseleminen vaikuttaisi muutoksia kasvin geeniperimää, niin että nyt se alkaakin itse tekeytymään mehiläiseksi. Tarkoittaako se sitä, että jos orkideaa katsoo ihmisiä riittävän kauan, niin se muodostaa terälehdistä, jonkun hymynaaman, että me tultaisiin pölyttämään se. Ei tietenkään. Tosiasia on, että tässä on kyseessä esimerkki Jumalan ihmeellisestä kyvystä suunnitella ja luoda asioita, jotka huutavat ylistämään Jumalaa ja Hänen viisauttaan. Se, joka kieltää, että tässä on vain ja ainoastaan kyse Jumalan ihmeellisestä luomistyöstä huijaa itseään. Mikä siis oli pointtini tässä – pointtini on – että kukat eivät ajattele ja tee päätöksiä – ne ovat kukkia – Samalla lailla hengellisesti kuolleet ihmisetkään eivät ajattele – he eivät ajattele todellista Jumalaa – he eivät tee päätöksiä hänen puoleensa – heillä ei ole siihen vaadittavia kykyjä – Jumalan on ensin annettava heille uusi sydän, joka tahtoo kääntyä Hänen puoleensa – Jeesuksen sanoin – Ellei Isä Vedä, ei kukaan voi tulla pojan luo.

Todellisuus on, kuten Johanneksen evankeliumi toteaa luvussa 3:5– ellei ihminen synny uudesti ylhäältä, ei hän voi päästä Jumalan valtakuntaa. Emme voi olla osa Jumalan valtakuntaa ellei Pyhä Henki ensin tule kuin tuuli ja synnytä meitä uudesti. Luonnollinen ihminen luonnollisessa tilassaan ei etsi todellista Jumalaa, kuten Roomalaiskirje 3:11 toteaa, mutta sitten kun olemme uudesti syntyneitä Hengestä – sitten meillä on hengen mieli, käännymme Jumalan puoleen ja etsimme Hänen tahtoaan. Mutta ennen sitä, meillä oli vain lihan mieli, joka ei voinut alistua Jumalan lain alle (Room.8:7), koska se ei tahtonut. Ei kukaan voi tulla Jeesuksen luo uskossa, ellei Isä vedä Häntä – kaikki ne jotka Isä on antanut Pojalle maailmasta tulevat Pojan luo – eikä Poika hukkaa heistä yhtäkään. Jeesuksen tarkoitus maailmaan tullessaan oli tulla toteuttamaan Isänsä tahto – ja Isän tahto oli, ettei Hän hukkaisi yhtäkään niistä, jotka Isä on Hänelle antanut, vaan herättää heistä jokaisen viimeisenä päivänä (Joh.6:38-44) Kaikki ne, jotka ovat Isän kädessä, hän on voimallinen pitämään (Joh.10), kuin hyvä paimen, joka pitää huolta lampaistaan.

Jeesus on uskomme alkaja ja täyttäjä. (Hepr.12:2) Hän on se, joka alkaa uskomme, lahjoittamalle meille sen. Jeesus ei jätä kesken sitä, minkä hän on aloittanut. Kristus ei peruuta lahjojaan, hän ei kadu sitä, minkä on antanut. Ne, joiden edestä Kristus on annettu, tulevat perimään kaiken muunkin Kristuksen kanssa.

Monesti kyllä kuullaan heiteltävän ajatusta siitä, että joku on luopunut uskosta, mutta kuinka usein tätä on ajateltu loppuun saakka. Sen kyllä ymmärrän, jos joku tekopyhä luopuu uskosta, jota hän kerran tunnusti, mutta että joku menettäisi pelastuksen, joka hänellä oli, niin mitä se tarkoittaisi Jumalan lupausten suhteen?

Ajattele esim. Roomalaiskirjeen luvun 8 pelastuksen kultaista ketjua, jota Joonas hiljattain kuvasi eräässä saarnassaan. Ne, jotka Isä Jumala ennalta tuntee, ne hän edeltä määrää, kutsuu, vanhurskauttaa ja kirkastaa. Kaikki termit puhuvat samasta joukosta ihmisiä. Nyt, jos joku on uskonut Kristukseen – Paavalin mukaan, hän on ollut Jumalan edeltä tuntema (edeltä rakastama) – hänet on ennalta määrätty Kristuksen kuvan kaltaisuuteen, hänet on ajassa kutsuttu – hänet on vanhurskautettu Kristuksessa ja hänet on kirkastettu. Mitä se siis tekee ihmiselle, joka voisi luopua uskostaan? Joku luopuu uskosta – joku oli kirkastettu – mutta nyt hänet on himmennetty – tai sammutettu – joku oli vanhurskautettu, mutta nyt hän yhtäkkiä onkin tuomittu – hän oli ennalta määrätty Jeesuksen kuvan kaltaisuuteen– mutta nyt hän onkin jälkikäteen säädetty johonkin muuhun – hän oli Jumalan edeltä tuntema – mutta ilmeisesti Kristus unohtaa hänet – että voi sitten todeta lopuksi, ettei koskaan tuntenutkaan häntä. Näetkö kuinka absurdia se on, jos alamme kääntämään ylösalaisin Jumalan lupauksia? Meidät pakotettaisiin uudelleen määrittelemään kaikki Raamatun pelastusta selittävät termit. Jumala lupaa valituilleen iankaikkisen elämän – ei hetkellistä elämää. Ei konditionaalista elämää – jos he vain onnistuvat riippumaan hänessä ja hänen armossaan ja rakkaudessaan. Jumala lupaa, että hän tulee viemään työnsä päätökseen, eikä kukaan tule ryöstämään heitä Isän kädestä, miksi? Koska Isä Jumala voi varjella sinut lankeemukselta.

Varmuus siitä, että Jumala totisesti varjelee omansa myös rohkaisee meitä evankelioimaan. Se antaa meille rohkeuden auttaa epäilijöitä, temmata tulesta ne, jotka ovat hairahtuneet, ja lähestyä niitä, jotka ovat saastuttaneet itsensä. Juudaksen ajan seurakunta olisi saattanut murehtia tästä. Kuinka meidän nyt käy, kun sudet ympäröivät meitä, kuinka voimme edesauttaa niitä, jotka kuuntelevat heitä, meistähän saattaa tulla heidän kaltaisiaan. Juudaksen viesti on – unohda se. Muista kuka Jumala on. Lähesty heitä rohkeudella ja armollisuudella. Vastusta perkelettä. Jumala kyllä kaitsee laumaansa, hän ei salli omiensa joutua hukkaan.

Jumalan kirkkauden kohtaaminen

Toinen asia, jonka Juudas mainitsee, mitä Jumala on kykenevä vaikuttamaan valittujen edestä. Hän on kykenevä asettamaan heidät eteensä – nuhteettomina ja riemuitsevina. Jumala erottaa meidät maailmasta itselleen erityiseksi kansaksi, pyhitetyksi kansaksi, jonka hän puhdistaa, kuten Ef.5:25 sanoo. Kristus antoi itsensä morsiamensa puolesta, seurakunnan puolesta pyhittääkseen ja puhdistaakseen hänet. Niin että Kristuksen morsiamena, olemme Kristuksen, sulhasen paluuseen mennessä kuin hääpäivään kaunistettu morsian. Kristus pyhittää seurakuntansa niin, että ruumiimme on lopulta hänen ylösnousemusruumiinsa kaltainen – elämme maailmassa – vailla syntiä ja häpeää – Täydellisessä yhteydessä Häneen, joka on kaiken täydellisen ja hyvän lähde – ja mihin muuhunkaan tämän tulisi johtaa, kuin riemuun. Pelastuksen riemuun. Pelastuksen riemu ei useinkaan ole kytköksissä siihen, kuinka paljon teologiaa olemme sisäistäneet. Vaikka loogisesti sen tulisi johtaa siihen – että kun ymmärrämme ja tiedämme Jumalasta ja hänen pelastuksestaan enemmän ja enemmän – niin meidän riemumme ja ilomme kasvaa entisestään. Mutta monesti tuo riemu on aidoimmillaan niillä, joilla on hyvin vähäinen käsitys pelastuksestaan, mutta hyvin todellinen käsitys heidän synnistään. Jumala on lähellä niitä, joilla on murtunut mieli. Ne, jotka kykenevät murehtimaan omaa pahuuttaan ja syntisyyttään, heille koituu usein myös suurin riemu pelastuksestaan, kun he käsittävät mikä olikaan se kuilu, josta Jumala heidät nosti. Joka saa anteeksi paljon – rakastaa pelastajaansa enemmän.

Samoin kuin Jumalan kyky varjella hänen omansa, Jumala on myös kykenevä asettamaan omansa kirkkautensa eteen. Tämä on hämmästyttävää, koska mikä olikaan se, mitä Mooses pyysi Jumalalta, ja mikä oli Jumalan vastaus? Mooses pyysi saada nähdä Jumalan kasvoista kasvoihin? Ja Jumalan vastaus oli, että se joka näkee minut, minun kirkkauteni, ei jää eloon. Kuitenkin Jeesus oli se, joka tuli maailmaan, ja kirkasti Isä Jumalan meille- kuten Heprealaiskirje 1:1-3 sanoo:

Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, 2on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut 3ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa,” (Hepr.1:1-3)

Kristus on Jumalan kirkkauden säteily ja hänen olemuksensa kuva. Kun katsomme Kristusta – näemme Isä Jumalan kirkkauden. Hyvin kuvaavalla tavalla ennen ristiinnaulitsemistaan Kristus antaa muutamalle opetuslapselleen välähdyksen siitä kirkkaudesta, joka hänellä oli Isän kanssa jo ennen maailman luomista.

”Ja hänen muotonsa muuttui heidän edessään, ja hänen kasvonsa loistivat niinkuin aurinko, ja hänen vaatteensa tulivat valkoisiksi niinkuin valo.” (Matteus 17:2)

Jeesus heijastaa opetuslapsilleen Isä Jumalan kirkkautta – ja samalla mainitaan, että tuota kirkkautta on vuorella katselemassa – Mooses ja Elia. Se kirkkaus, jota Mooses ei saanut nähdä, kuin selkäpuolelta – nyt hän saa katsella Kristuksessa. Ja jopa iankaikkisuudessa, kun Kristus tulee takaisin maan päälle. Juuri Kristuksessa me näemme Isän kirkkauden täydellisenä. Hänen kauttaan me näemme Jumalan kasvoista kasvoihin ilman että näemme kuolemaa.

Raamatussa kuvatut kohtaamiset Jumalan ja hänen enkeliensä kanssa ovat aina johtaneet ihmiset pelon ja kauhun valtaan. Jeesuksen opetuslapset hänen kirkastuessaan ja kuullessaan Isän äänen taivaasta joutuivat suuren pelon valtaan (Joh.17:6), Jesaja katsoo (Jes.6) näyssä Jumalan kirkkautta ja toteaa heti tuomion sanat itsestään, Daniel kohtaa enkeli Gabrielin ja kaatuu kuin horroksessa häneen eteensä.. monta kertaa, Johannes ilmestyskirjassa kohtaa Ilmestyksessä kirkastetun Jeesuksen ja kaatuu kuin kuollut hänen eteensä (Ilm.1:17).

Kun Jumala kuitenkin lopulta asettaa meidät, seurakuntana hänen kirkkautensa eteen – meitä ei valtaa pelko – me emme kaadu kuin kuolleet hänen eteensä – sen sijaan meidät valtaa riemu ja ylistys. Me saamme seisoa nuhteettomina Kristuksen kirkkauden edessä, koska Kristuksen täydellisyys, hänen vanhurskautensa on luettu meille. Se Jumalan pyhyys ja kirkkaus, joka tuhoaa kaiken pahuuden ei vaikuta meihin, koska olemme pukeutuneet Kristuksee. Jeesuksen tähden saamme lähestyä Jumalaa – ilman pelkoa tuomiosta.

Jumalan luonto

“hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen” (Juudas 25)

Juudas päättää ylistyksensä Jumalasta muistuttamalla, että Jumala on ainoa Jumala ja pelastaja. Ei ole ketään muuta, joka voi pelastaa, kuin Jumala. Samaa nimitystä Jumala ja pelastaja on käytetty uudessa testamentissa myös suoraan Jeesuksesta. Esim. Pietari kuvaa kirjeessään Jeesusta sanoilla ”Jumalamme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus” (2.Piet.2:1). Toinen esimerkki on Titus.2:13. On vain yksi Jumala – Isä, Poika ja Pyhä Henki ja he ovat yhtä. Yksi Jumaluus kolme persoonaa – ja vaikkakin Jumaluuden persoonilla on erilaiset roolit pelastussuunnitelmassa – on heidän toimintansa kuitenkin täysin harmoniassa ja yhdenmukaista. Isä valitsee ihmiset pelastukseen – Poika antaa itsensä sijaisuhriksi heidän edestään – ja Pyhä Henki uudesti synnyttää heidät. Ja koska yksikään Jumaluuden persoonista ei epäonnistu on Jumalan valittujen pelastus taattu.

Kunnia ja kiitos pelastuksestamme – doxa – kuuluu yksin Jumalalle.

Yksin Jumala on majesteetti – megalosune – sanasta mega – mahtava – kellään ei ole suurempaa valtaa tai asemaa, kuin Hänellä.

Hänen on myöskin voima – kratos –jota hän käyttää kaiken ylläpitämiseen, varmistaakseen, että hänen päätöksensä toteutuvat.

Hänellä on valta – exousia – vapaus ja oikeus tehdä, mitä hän tahtoo. Hän on kaiken luoja – Hänellä on valta tehdä, niin kuin hän on päättänyt.

Ja koska Kristus on välimiehemme ihmisen ja Jumalan välillä, niin annamme kiitoksemme Isälle Jumalalle myös Kristuksen nimessä, hänen kauttaan, kaiken sen tähden, mitä Hän on edestämme tehnyt. Hän on totisesti sama eilen tänään ja iankaikkisesti. Se, mitä Jumala on tehnyt omiensa edestä ennen hän tekee tänäänkin, eikä Hän ole muuttunut – Hän on edelleen armollinen pelastaja kaikille, jotka kääntyvät synneistään, tunnustavat rikkomuksena Hänelle ja turvaavat yksin Kristuksen sovintovereen pelastuksekseen. Jos sinä, et vielä ole tätä tehnyt, niin älä enää viivyttele – tänään on pelastuksen päivä – usko Kristukseen – Jumalaasi ja pelastajaasi, joka on kykenevä varjelemaan sinut ja asettamaan sinut eteensä riemuiten, ilman syntiä.

Aamen

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s