Tunnustuksen sisällysluettelo

Luku 1 Pyhät Kirjoitukset (Raamattu)
Luku 2 Jumalasta ja Pyhästä Kolminaisuudesta
Luku 3 Jumalan Säädöksestä
Luku 4 Luomisesta
Luku 5 Jumalan Kaitselmuksesta
Luku 6 Ihmisen lankeemuksesta, Synnistä, ja sitä seuraavasta Rangaistuksesta
Luku 7 Jumalan Liitosta
Luku 8 Kristuksesta Välimiehenä
Luku 9 Vapaasta Tahdosta
Luku 10 Tehokkaasta Kutsusta
Luku 11 Vanhurskautuksesta
Luku 12 Adoptiosta
Luku 13 Pyhityksestä
Luku 14 Pelastavasta Uskosta
Luku 15 Parannuksesta Elämään ja Pelastuksesta
Luku 16 Hyvistä Teoista
Luku 17 Pyhien Kestävyydestä
Luku 18 Armosta ja Pelastuksen Varmuudesta
Luku 19 Jumalan Laista
Luku 20 Evankeliumista ja sen armon laajuudesta
Luku 21 Kristityn vapaudesta ja omantunnon vapaudesta
Luku 22 Uskonnollisesta ylistyksestä ja Sapatti päivästä
Luku 23 Laillisista Valoista ja Lupauksista
Luku 24 Valtiosta
Luku 25 Avioliitosta
Luku 26 Seurakunnasta
Luku 27 Pyhien Yhteydestä
Luku 28 Kasteesta ja Herran Ehtoollisesta
Luku 29 Kasteesta
Luku 30 Herran Ehtoollisesta
Luku 31 Ihmiskunnan Tilasta Kuoleman Jälkeen ja Kuolleiden ylösnousemuksesta
Luku 32 Viimeisestä Tuomiosta

Luku 1 – Pyhät Kirjoitukset (Raamattu)

1. Raamattu on ainoa riittävä, varma, ja erheetön lähde kaikesta pelastavasta tiedosta, uskosta ja kuuliaisuudesta. Luonnonvalo, luomisen teot ja kaitselmus selkeästi paljastavat Jumalan hyvyyden, viisauden ja voiman niin, että ihmiset ovat vailla tekosyytä. Nämä eivät kuitenkaan ole riittäviä antamaan sitä välttämätöntä tietoa Jumalasta ja hänen tahdostaan, joka on tarpeellista pelastukselle. Sen tähden Jumalaa miellytti ilmoittaa itsensä ja julistaa tahtonsa entisaikoina seurakunnalleen monin eri tavoin. Säilyttääkseen ja levittääkseen totuuden paremmin ja asettaakseen ja lohduttaakseen seurakuntaa suuremmalla varmuudella lihan korruptioita, Saatanan ja maailman juonia vastaan, Herra laittoi ilmoituksensa kokonaan kirjoituksiin. Sen tähden Pyhät Kirjoitukset ovat täysin välttämättömiä, sillä Jumalan edelliset tavat paljastaa tahtonsa ovat nyt lakanneet.

2 Tim. 3:15-17; Jes. 8:20; Luuk. 16:29, 31; Efe. 2:20; Room. 1:19-21; Room. 2:14,15; Ps. 19:1- 3; Heb. 1:1; San. 22:19-21; Room. 15:4; 2 Piet. 1:19,20

2. Pyhät Kirjoitukset, tai Jumalan Sana, sisältää kaikki Vanhan ja Uuden Testamentin kirjat, jotka ovat nämä:

Vanha Testamentti

Ensimmäinen Mooseksen Kirja, Toinen Mooseksen Kirja, Kolmas Mooseksen Kirja, Neljäs Mooseksen Kirja, Viides Mooseksen Kirja, Joosua, Tuomarien Kirja, Ruut, Ensimmäinen Samuelin Kirja, Toinen Samuelin Kirja, Ensimmäinen Kuningasten kirja, Toinen Kuningasten Kirja, Ensimmäinen Aikakirja, Toinen Aikakirja, Esra, Nehemia, Ester, Job, Psalmit, Sananlaskut, Saarnaaja, Korkea Veisu, Jesaja, Jeremia, Valitusvirret, Hesekiel, Daniel, Hoosea, Joel, Aamos, Obadja, Joona, Miika, Naahum, Habakuk, Sefanja, Haggai, Sakarja, Malakia.

Uusi Testamentti

Matteuksen Evankeliumi, Markuksen Evankeliumi, Luukkaan Evankeliumi, Johanneksen Evankeliumi, Apostolien teot, Paavalin kirje:

Roomalaisille, Korinttolaisille I, Korinttolaisille II, Galatalaisille, Efesolaisille, Filippiläisille, Kolossalaisille, Tessalonikalaisille I, Tessalonikalaisille II, Timoteukselle I, Timoteukselle II, Tiitukselle, Filemonille, Kirje Heprealaisille, Jaakobin kirje, Pietarin ensimmäinen kirje, Pietarin toinen kirje, Johanneksen ensimmäinen kirje, Johanneksen toinen kirje, Johanneksen kolmas kirje, Juudaan kirje, Johanneksen ilmestys.

Nämä kaikki ovat Jumalan antamia ohjeeksi ja käskyksi koskien uskoa ja elämää.

3. Kirjat joita kutsutaan Apokryfikirjoiksi eivät ole Jumalan inspiroimia eivätkä siten ole osa Kirjoitusten kaanonia. Sen tähden niillä ei ole mitään auktoriteettia Jumalan seurakunnassa ja niitä ei kuuluu tunnustaa tai käyttää millään eroavalla tavalla verrattuna muihin ihmiskirjoituksiin.

Luuk. 24:27, 44; Room. 3:2

4. Pyhien Kirjoitusten auktoriteetti vaatii uskoa niihin. Tämä auktoriteetti ei riipu minkään ihmisen tai seurakunnan todistuksesta, vaan yksin Jumalan (joka itse on totuus) auktoriteetista. Sen tähden Kirjoitukset kuuluu ottaa vastaan, sillä ne ovat Jumalan Sana.

2 Piet. 1:19-21; 2 Tim. 3:16; 2 Tess. 2:13; 1 Joh. 5:9

5. Jumalan seurakunnan todistus voi liikuttaa ja vakuuttaa meidät omaksumaan korkean ja kunnioittavan arvostuksen Pyhiä Kirjoituksia kohtaan. Tämän lisäksi niiden sisällön taivaallisuus, kaikkien osien harmonia, keskeinen fokus Jumalan kirkkaudessa, täysi ilmestys pelastuksen ainoasta tiestä ja monet muut vertaamattomat ominaisuudet ja kokonaiset täydellisyydet, tarjoavat kaikki ylitsevuotavan todistuksen siitä, että Kirjoitukset ovat Jumalan Sana. Tästäkin huolimatta meidän täysi vakaumus ja varmuus Kirjoituksien erehtymättömästä totuudesta ja Jumalaisesta auktoriteetista tulee Pyhän Hengen sisäisestä työstä, joka todistaa Sanalla meidän sydämissämme.

Joh. 16:13,14; 1 Kor. 2:10-12; 1 Joh. 2:20, 27

6. Jumalan koko ilmoitus koskien kaikkea tarpeellista hänen omaksi kunniakseen ja ihmisen pelastukseksi, uskoksi ja elämäksi, ovat joko suoraan mainittu tai välttämättömien päättelyiden kautta sisälletty Pyhissä Kirjoituksissa. Mitään ei koskaan kuulu lisätä Kirjoituksiin joko Hengen uuden ilmestyksen tai ihmistraditioiden toimesta. Me tiedostamme, että Jumalan Hengen sisäinen valaistus on välttämätöntä pelastavalle ymmärrykselle koskien sitä, mitä on paljastettu Sanassa. Me tiedämme, että jotkin tilanteet koskien Jumalan ylistystä ja seurakunnan hallintaa ovat tavanomaisia kaikille ihmisille ja organisaatioille ja kuuluvat tulla hallituksi ymmärryksellä, Kristityllä viisaudella, seuraten Sanan yleisiä sääntöjä, joita täytyy aina noudattaa.

2 Tim. 3:15-17; Gal. 1:8, 9; Joh. 6:45; 1 Kor. 2:9-12; 1 Kor. 11:13, 14; 1 Kor. 14:26, 40

7. Jotkin asiat Kirjoituksissa ovat selkeämpiä kuin toiset ja jotkut ihmiset ymmärtävät opetukset paremmin kuin toiset. Kuitenkin asiat, jotka täytyy tietää, uskoa ja joita kuuluu totella pelastukseksi ovat selkeästi asetetut esille ja selitetty Kirjoituksen yhdessä tai toisessa osassa, jotta molemmat – sivistetty ja sivistymätön – voivat saavuttaa tarvittavan ymmärryksen niistä.

2 Piet. 3:16; Ps. 19:7; Ps. 119:130

8. Vanha Testamentti kirjoitettiin Hepreaksi Jumalan muinaisen kansan äidinkielellä. Uusi Testamentti kirjoitettiin Kreikaksi, joka sillä hetkellä oli kaikkein ymmärretyin kansoille. Nämä Testamentit olivat suoraan Jumalan Hengen synnyttämät ja hänen ainutlaatuisen huolenpidon ja kaitselmuksen kautta pidetty puhtaina läpi aikojen. Ne ovat siten todet ja auktoritatiiviset jonka tähden kaikissa uskonnollisissa kiistoissa seurakunnan täytyy täytyy tehdä korkein vetoomuksensa niihin. Kaikilla Jumalan omilla on oikeus Kirjoituksiin ja he ovat käsketyt Jumalan pelossa lukemaan ja tutkimaan niitä. Kaikki Jumalan omat eivät tunne näitä alkuperäisiä kieliä ja sen tähden Kirjoitukset kuuluu kääntää jokaisen kansan yleiseksi kieleksi johon Kirjoitukset saapuvat. Tällä tavalla Jumalan Sana voi rikkaasti asua kaikissa, jotta he voivat ylistää häntä hyväksytyllä tavalla ja kärsivällisyyden ja Kirjoitusten lohdun kautta saada toivon.

Room. 3:2; Jes. 8:20; Apt. 15:15; Joh. 5:39; 1 Kor. 14:6, 9, 11, 12, 24, 28; Kol. 3:16

9. Erheetön sääntö Kirjoituksen tulkinnalle on Kirjoitus itse. Tämän tähden kun kysymys nousee minkään Kirjoituksen osan todellisesta ja täydestä merkityksestä (jokaisella jakeella on vain yksi merkitys, ei montaa), se täytyy ymmärtää muiden jakeiden valossa, jotka puhuvat asiasta selkeämmin.

2 Piet. 1:20, 21; Apt. 15:15, 16

10. Korkein tuomari, joka päättää kaikista uskonnollisista kiistoista ja kaikkien neuvostojen tunnustuksista, antiikin ajan kirjoittajista, ihmisten opetuksista ja yksilön tulkinnoista ja jonka tuomiossa meidän kuuluu levätä on yksin Hengen antama Pyhä Kirjoitus. Tässä Kirjoituksessa meidän uskomme löytää viimeisen sanansa.

Matt. 22:29, 31, 32; Efe. 2:20; Apt. 28:23

Luku 2 – Jumalasta ja Pyhästä Kolminaisuudesta

1. Herra meidän Jumalamme on yksi elävä ja todellinen Jumala. Hänen olemassaolonsa ei riipu kenestäkään. Hän on rajaton olemuksessaan ja täydellisyydessä. Kukaan ei voi ymmärtää hänen olemustaan, paitsi Hän itse. Hän on täydellinen puhdas henki. Hän on näkymätön eikä hänellä ole ruumista, osia tai muutettavia tunteita. Hänellä yksin on kuolemattomuus. Hän yksin asuu valossa jota kukaan ei voi lähestyä. Hän on muuttumaton, suunnaton, iankaikkinen, käsittämätön ja kaikkivaltias. Hän on kaikella tapaa ääretön, täysin pyhä, täydellisesti viisas, kaiken kaikkiaan vapaa ja täysin absoluuttinen. Hän tekee kaikki asiat hänen oman muuttumattoman ja täysin vanhurskaan tahtonsa neuvon mukaan. Hän tekee kaiken omaksi kirkkaudekseen. Hän on mitä rakastavin, armollisin ja kärsivällisin. Hän ylitsevuotaa hyvyydellä ja totuudella. Hän antaa pahan, synnin ja rikkomuksen anteeksi. Hän palkitsee ne, jotka hartaasti etsivät häntä. Samaan aikaan Hän on täydellisesti oikeudenmukainen ja hirvittävä tuomioissaan. Hän vihaa kaikkea syntiä ja mitä varmimmin ei totea syyllistä syyttömäksi.

1 Kor. 8:4, 6; 5 Moos. 6:4; Jer. 10:10; Jes. 48:12; 2 Moos. 3:14; Joh. 4:24; 1 Tim. 1:17; 5 Moos. 4:15, 16; Mal. 3:6; 1 Kun. 8:27; Jer. 23:23; Ps. 90:2; 1 Moos. 17:1; Jes. 6:3; Ps. 115:3; Jes. 46:10; San. 16:4; Room. 11:36; 2 Moos. 34:6, 7; Heb. 11:6; Neh. 9:32, 33; Psa. 5:5, 6; 2 Moos. 34:7; Naah. 1:2, 3

2. Jumalalla on kaikki elämä, kirkkaus, hyvyys ja siunaus itsessään. Hän yksin on itseriittoinen. Hän ei tarvitse ketään tekemäänsä olentoa eikä hän juonna mitään kirkkautta heiltä. Sen sijaan Hän osoittaa oman kirkkautensa heissä, heidän kauttaan, heitä varten ja heitä vastaan. Hän yksin on kaiken olemuksen lähde ja kaikki on häneltä, hänen kauttaan ja hänelle. Hänellä on täysi hallintavalta kaikkien luotujensa ylitse, toimiakseen heidän kauttaan, heitä varten tai heitä vastaan, niin kuin häntä miellyttää. Hänen silmiensä edessä kaikki on esillä. Hänen tietonsa on rajaton ja erheetön. Se ei riipu yhdestäkään luodusta, joten hänelle mikään ei ole ehdollista tai epävarmaa. Hän on täysin pyhä kaikissa suunnitelmissaan, töissään ja käskyissään. Enkelit ja ihmiset ovat hänelle velkaa kaiken ylistyksen, palveluksen tai kuuliaisuuden, jonka luodut ovat Luojalle velkaa ja kaiken muun, mitä Hän on mieltynyt heiltä vaatimaan.

Joh. 5:26; Ps. 148:13; Ps. 119:68; Job 22:2, 3; Room. 11:34-36; Dan. 4:25, 34, 35; Heb. 4:13; Hes. 11:5; Apt. 15:18; Ps. 145:17; Ilm. 5:12-14

3. Tämä jumalallinen ja rajaton Olemus koostuu kolmesta todellisesta persoonasta – Isä, Sana tai Poika, Pyhä Henki. Nämä kolme omistavat saman olemuksen, voiman ja iankaikkisuuden. Jokaisella on koko jumalallinen olemus niin, että tämä olemus ei ole jakaantunut. Isä ei ole johdettu, synnytetty tai jatkettu kenestäkään. Poika on iankaikkisesti syntynyt Isästä. Pyhä Henki jatkuu Isästä ja Pojasta. Kaikki kolme ovat rajattomia ja vailla alkua ja ovat siten yksi Jumala, joka ei ole erotettu luonnossa tai olemuksessa. Nämä kolme persoonaa ovat kuitenkin ilmoittaneet itsensä useilla tunnusomaisilla ominaisuuksilla ja henkilökohtaisilla väleillä. Kolminaisuuden totuus on kaiken kumppanuutemme perusta Jumalan kanssa ja meidän rauhallinen riippuvaisuus hänestä lepää tässä.

1 Joh. 5:7; Matt. 28:19; 2 Kor. 13:14; 2 Moos. 3:14; Joh. 14:11; 1 Kor. 8:6; Joh. 1:14,18; Joh. 15:26; Gal. 4:6

Luku 3 – Jumalan Säädöksestä

1. Jumala on säätänyt kaiken mikä tapahtuu, ennen aikojen alkua, ilman mitään vaikuttajaa itsensä ulkopuolella. Hän teki tämän täydellisesti viisaan ja pyhän oman tahtonsa neuvon mukaan, vapaasti ja muuttumattomasti. Kuitenkin Jumala teki tämän tavalla, jolla hän ei ole synnin luoja, eikä hänellä ole kumppanuutta heidän syntiinsä. Tämä säädös ei vahingoita luodun tahtoa tai ota pois toissijaisten tekijöiden vapaata toimintaa ja mahdollisuutta. Sen sijaan, nämä ovat Jumalan säädöksen asettamia. Tässä säädöksessä Jumalan viisaus on näytetty kaikkien asioiden ohjaamisessa ja hänen voimansa ja uskollisuutensa ovat osoitetut hänen säädöksensä saavuttamisessa.

Jes. 46:10; Efe. 1:11; Heb. 6:17; Room. 9:15, 18; Jaa. 1:13; 1 Joh. 1:5; Apt. 4:27, 28; Joh. 19:11; 4 Moos. 23:19; Efe. 1:3-5

2. Jumala tietää kaiken mitä voisi tapahtua jokaisen annetun olosuhteen alla. Hänen säädöksensä ei kuitenkaan ole perustunut sen ennalta näkemiseen tai siihen, että se tapahtuisi näiden olosuhteiden alla.

Apt. 15:18; Room. 9:11, 13, 16, 18​; Jes. 10:5-16

3. Jumalan säädöksestä, hänen kirkkautensa osoittamiseksi, jotkut ihmiset ja enkelit ovat määrätyt (tai ennalta asetetut) iankaikkiseen elämään Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen armon kirkkauden ylistykseksi. Toiset ovat jätetyt elämään heidän synneissään, joka johtaa heidän oikeudenmukaiseen tuomioon, hänen kirkkaan oikeudenmukaisuuden ylistykseksi.

1 Tim. 5:21; Matt. 25:34; Efe. 1:5, 6; Room. 8:29-31; Joh. 10:26-30; San. 16:4; Room. 9:22, 23; Juu. 4

4. Nämä määrätyt ja ennalta asetetut enkelit ja ihmiset ovat henkilökohtaisesti ja muuttumattomasti nimetty ja heidän numeronsa on niin varma ja täsmällinen, että sitä ei voida kasvattaa tai vähentää.

2 Tim. 2:19; Joh. 13:18

5. Ne ihmiset, jotka ovat ennalta määrätyt elämään olivat Jumalan valitsemia ennen maailman perustamista hänen ikuisen ja muuttumattoman tarkoituksen ja salaisen neuvon ja hyvän tahdon mielisuosion mukaan. Hän valitsi heidät Kristuksessa ikuiseen kirkkauteen, puhtaasti hänen vapaan armon ja rakkauden seurauksena, ilman mitään heistä löytyvää apua tai ehtoa tai vaikutusta, joka olisi työntänyt häntä tekemään näin.

Efe. 1:4, 9, 11; Room. 8:30;  2 Tim. 1:9; 1 Tess. 5:9; Room. 9:13, 16; Efe. 2:5, 12

6. Samoin kuin Jumala sääti valitut kirkkauteen, niin myös hän ikuisen ja täysin vapaan tahtonsa tarkoituksen mukaan asetti kaikki keinot. Sen tähden ne, jotka ovat valitut, langenneena Adamissa, ovat Kristuksen lunastamat ja tehokkaasti kutsutut uskoon Kristuksessa hänen Henkensä työn kautta sopivalla hetkellä. He ovat vanhurskautetut, adoptoidut, pyhitetyt ja pidetyt hänen voimalla uskon kautta pelastukseen. Yksin valitut ovat Kristuksen lunastamat, tehokkaasti kutsutut, vanhurskautetut, adoptoidut, pyhitetyt ja pelastetut.

1 Piet. 1:2; 2 Tess. 2:13; 1 Tess. 5:9, 10; Room. 8:30; 2 Tess. 2:13; 1 Piet. 1:5; Joh. 10:26; Joh. 17:9; Joh. 6:64

7. Ennalta määräämisen suuren mysteerin oppi kuuluu tulla käsitellyksi erityisellä varovaisuudella ja huolella, jotta ne, jotka huomioivat Jumalan tahdon paljastettuna hänen Sanassa ja tottelevat häntä, voivat olla varmoja heidän iankaikkisesta valinnasta heidän tehokkaan kutsun varmuuden tähden. Tällä tavalla tämä oppi antaa kaiken syyn ylistykselle, kunnioitukselle ja Jumalan ihailulle aivan niin kuin myös nöyryydelle, huolellisuudelle ja rikkaalle lohdulle, kaikille niille, jotka vilpittömästi tottelevat evankeliumia.

1 Tess. 1:4, 5; 2 Piet. 1:10; Efe. 1:6; Room. 11:33; Room. 11:5, 6, 20; Luuk. 10:20; Matt. 11:25-27

Luku 4 – Luomisesta

1. Jumala Isä, Poika ja Pyhä Henki katsoi hyväksi iankaikkisen voimansa, viisautensa ja hyvyytensä kunnian ilmentymänä, että hän alussa loi tai teki tyhjästä maailman ja kaiken mitä siinä on, näkyvän ja näkymättömät, kuudessa päivässä. Ja kaikki se oli todella hyvää.

Joh. 1:2, 3; Heb. 1:2; Job 26:13; Room. 1:20; Kol. 1:16; 1 Moos. 1:31

2. Kun Jumala oli luonut kaikki muut luontokappaleet, hän loi ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi. Hän loi heille järjelliset ja kuolemattomat sielut, varusti heidät tiedolla, oikeudenmukaisuudella ja todellisella pyhyydellä, valmistaen heidät siihen elämään Jumalaa varten, johon heidät myös luotiin. Jumala kirjoitti lakinsa heidän sydämiinsä ja hän antoi heille myös voiman täyttää tämän lain. Siihen kuului mahdollisuus sääntöjen rikkomiseen, ja heille jätettiin oman muuttuvaisen tahdon vapaus.

1 Moos. 1:27; 1 Moos. 2:7; Saar. 7:29; 1 Moos. 1:26; Room. 2:14, 15; 1 Moos. 3:6

3. Tämän heidän sydämiinsä kirjoitetun lain lisäksi he saivat käskyn olla syömättä hyvän ja pahan tiedon puusta. Kun he noudattivat tätä käskyä, he elivät onnellisessa yhteydessä Jumalaan ja hallitsivat luontokappaleita.

1 Moos. 2:17; 1 Moos. 1:26, 28

Luku 5 – Jumalan kaitselmuksesta

1. Jumala, joka on kaiken hyvä Luoja, äärettömässä voimassaan ja viisaudessaan ylläpitää, johtaa, järjestää ja hallitsee kaikkia luotuja olentoja ja asioita, suurimmasta vähäisimpään, mitä viisaimman ja pyhimmän kaitselmuksensa kautta, siihen päämäärään, johon ne luotiin. Tämän hän tekee erehtymättömän ennaltatietämisen ja oman tahtonsa vapaan ja muuttumattoman neuvon mukaan, viisautensa, voimansa, oikeudenmukaisuutensa, rajattoman hyvyytensä ja laupeutensa kunnian ylistykseksi.

 Heb. 1:3; Job 38:11; Jes. 46:10, 11; Ps. 135:6; Matt. 10:29-31; Efe. 1:11

2. Vaikka Jumalan ennaltatietämisen ja säädöksen mukaan (ensimmäisenä syynä) kaikki tapahtuu muuttamattomasti ja erehtymättömästi, niin ettei mitään tapahdu sattumalta tai ilman hänen kaitselmustaan, hän kuitenkin määrää saman kaitselmuksensa perusteella kaiken tapahtumaan välttämättömästi, vapaasti tai kontingentisti (toissijaisen syyn luonteen mukaan).

 Apt. 2:23; San. 16:33; 1 Moos. 8:22

3. Jumala käyttää tavallisessa kaitselmuksessaan eri keinoja, mutta hän on silti vapaa toimimaan ilman niitä, niiden yläpuolella, ja niitä vastaan niin kuin hän hyväksi näkee.

Apt. 27:31, 44; Jes. 55:10, 11; Hoos. 1:7; Room. 4:19-21; Dan. 3:27

4. Jumalan kaikkivaltias voima, tutkimaton viisaus ja ääretön hyvyys ovat tulleet ilmi hänen kaitselmuksessaan niin, että hänen varma päätöksensä ulottuu ensimmäiseen syntiinlankeemukseen ja kaikkiin muihin enkelien ja ihmisten synteihin asti. Näitä tapahtumia ei ole vain sallittu, vaan niihin on liittynyt mitä viisain ja voimallisin rajan asettaminen ja säädetty hallinto, joka moninaisina taloudenhoitoina palvelee Jumalan pyhiä tarkoituksia. Tämä kaikki kuitenkin tapahtuu niin, että syntisyys kehkeytyy vain luodusta eikä Jumalasta, joka kaikkein pyhimpänä ja vanhurskaimpana ei ole eikä voi olla synnin syy taikka hyväksyjä.

 Room. 11:32-34; 2 Sam. 24:1, 1 Aik. 21:1; 2 Kun. 19:28; Ps. 76;10; 1 Moos. 1:20; Jes. 10:6, 7, 12; Ps. 1:21; 1 Joh. 2:16

5. Kaikkein viisain, oikeudenmukaisin ja armollisin Jumala antaa lapsilleen usein erilaisten houkutusten ja sydämen turmeltuneisuuden aikoja. Näin Jumala ojentaa lapsiaan aiemmista synneistä tai paljastaa heille heidän sydämensä turmeltuneisuuden ja petollisuuden piilotetun voiman, jotta he nöyrtyisivät. Näin Jumala nostaa lapsensa entistä lähemmäksi itseään, niin, että heidän tukensa on pysyvästi Jumalassa. Jumala tekee lapsensa tarkkaavaisiksi kaikkia tulevia synnin houkutuksia vastaan. Jumala voi sallia kiusaukset myös muiden vanhurskaiden ja pyhien päämääriensä tähden. Mitä tahansa Jumalan valituille kuitenkin tapahtuukaan, se tapahtuu hänen asetuksensa mukaisesti, hänen kunniakseen ja heidän hyväkseen.

2 Aik. 32:25, 26, 31; 2 Kor. 12:7-9; Room. 8:28; 1 Piet. 5:6

6. Niiltä pahoilta ja jumalattomilta ihmisiltä, jotka Jumala vanhurskaana tuomarina on tehnyt sokeiksi heidän aiempien syntiensä tähden ja joiden mielet hän on kovettanut, ei hän ainoastaan epää armoa (joka olisi voinut valaista heidän ymmärryksensä ja pehmittää heidän sydämensä); vaan hän myös joskus ottaa pois heiltä heille annetut lahjat. Näin Jumala asettaa heidät alttiiksi asioille, joissa heidän turmeltuneisuutensa käyttää tilaisuutensa tehdä syntiä. Jumala jättää heidät himoihinsa, maailman viettelyksiin ja Saatanan vallan alle. Näin jumalattomat kovettavat itsensä niillä samoilla keinoilla, joita Jumala käyttää muiden pehmittämiseksi.

 Room. 1:24-26, 28; Room. 11:7, 8; 5 Moos. 29:4; Matt. 13:12; 5 Moos. 2:30; 2 Kun. 8:12, 13; Ps. 81:11, 12; 2 Tess. 2:10-12; 2 Moos. 8:15, 32; Jes. 6:9, 10; 1 Piet. 2:7, 8

7. Koska Jumalan yleinen kaitselmus ulottuu kaikkiin luotuihin, niin hän myös pitää erityisellä tavalla huolta kirkostaan ja järjestää kaikki asiat sen parhaaksi.

 1 Tim. 4:10; Aam. 9:8, 9; Jes. 43:3-5, Room. 8:28

Luku 6: Lankeemuksesta, synnistä ja sen rangaistuksesta

1. Vaikka Jumala loi ihmisen rehelliseksi ja täydelliseksi ja antoi hänelle oikeudenmukaisen lain, joka olisi ollut elämäksi, jos hän olisi sen pitänyt ja uhkasi häntä kuolemalla lain rikkomisesta, ei ihminen kuitenkaan kauan pysynyt tässä kunniassa. Saatana käytti käärmeen oveluutta alistaakseen Eevan, sitten käytti häntä vietelläkseen Aadamin, joka tahdostaan rikkoi luomisen yhteydessä saatua lakia ja heille annettua käskyä syödessään kiellettyä hedelmää, jonka Jumala oli katsonut hyväksi oman viisaan ja pyhän päätöksensä mukaisesti sallia, säätäen sen omaksi kunniakseen.

 1 Moos. 2:16, 17; 1 Moos. 3:12,13; 2 Kor. 11:3

2. Tämän synnin kautta meidän ensimmäiset vanhempamme lankesivat alku vanhurskaudesta ja Jumalan yhteydestä – ja me heissä. Näin kuolema tuli kaikille: kaikista tuli kuolleita synnissä ja synti tärveli sielun ja ruumiin kaikki kyvyt ja osat.

 Room. 3:23; Room. 5:12, Tiit. 1:15; 1 Moos. 6:5; Jer. 17:9; Room. 3:10-19

3. Aadam ja Eeva ovat koko ihmiskunnan alku ja Jumalan säädöksestä he edustavat koko ihmiskuntaa. Synnin syyllisyys luetaan ja turmeltunut luonto kulkeutuu kaikille heistä luonnollisella tavalla polveutuville jälkeläisille sukupolvesta toiseen. Näin ihmislapset nyt siittyvät synnissä ja ovat luonnostaan vihan lapsia, synnin orjia, osallisia kuolemasta ja kaikista murheista, (hengellisistä, ajallisista ja ikuisista), ellei Herra Jeesus heitä vapauta.

Room. 5:12-19; 1.Kor. 15:21, 22, 45, 49; Ps. 51:5; Job 14:4; Efe. 2:3; Room. 6:20; Heb. 2:14, 15; 1 Tess. 1:10; Joh. 8:34-36

4. Kaikki todelliset rikkomukset seuraavat tästä alku turmeluksesta, jonka myötä me olemme täysin haluttomia ja kykenemättömiä kaikkeen hyvään, olemme kaikkea hyvää vastaan ja taivumme kaikkeen pahaan.

 Room. 8:7; Kol. 1:21; Jaak. 1:14, 15; Matt. 15:19; Room. 3:9-20

5. Luonnon turmelus säilyy tämän elämän ajan niissä, jotka ovat uudestisyntyneet. Vaikka turmelus on Kristuksen kautta annettu anteeksi ja sen hallintavalta kuoletettu, niin itse turmelus ja siitä kumpuavat teot ovat todellisia ja oikeita syntejä.

 Room. 7:18, 23; Saar. 7:20; 1 Joh. 1:8; Room. 7:23-25; Gal. 5:17

Luku 7 – Jumalan Liitosta

1. Vaikka järkevät olennot ovat vastuullisia tottelemaan Jumalaa heidän Luojanaan, välimatka Jumalan ja näiden luotujen välillä on niin suuri, että he eivät ikinä olisi saavuttaneet elämän palkintoa paitsi Jumalan vapaaehtoisen nöyrtymisen tähden. Hän on mieltynyt osoittamaan tämän liitto rakenteen lävitse.

Luuk. 17:10; Job 35:7, 8

2. Sen jälkeen, kun ihmiskunta toi itsensä lain kirouksen alle lankeemuksen kautta, Herraa miellytti tehdä armon liitto. Tässä liitossa hän vapaasti tarjoaa syntisille elämän ja pelastuksen Jeesuksen Kristuksen kautta. Heidän osaltaan hän vaatii uskoa häneen, että he pelastuisivat ja lupaa antaa Pyhän Henkensä jokaiselle, joka on säädetty iankaikkiseen elämään tehdäkseen heidät tahtoviksi ja kykeneviksi uskomaan.

1 Moos. 2:17; Gal. 3:10; Room. 3:20, 21; Room. 8:3; Mark. 16:15, 16; Joh. 3:16; Hes. 36:26, 27; Joh. 6:44, 45; Ps. 110:3; Fil. 1:6

3. Tämä liitto on paljastettu evankeliumissa. Se paljastettiin ensimmäisenä Adamille lupauksessa koskien pelastusta naisen siemenen kautta. Tämän jälkeen se paljastui askel askeleelta, kunnes kokonainen ilmestys siitä oli valmis Uudessa Testamentissa. Tämä liitto perustuu iankaikkiseen liitto sopimukseen Isän ja Pojan välillä koskien valittujen lunastusta. Ainoastaan tämän armon liiton kautta ovat ne, jotka pelastuvat Adamin langenneista jälkeläisistä saaneet elämän ja siunatun kuolemattomuuden. Ihmiskunta on nyt täysin kykenemätön ollakseen Jumalan hyväksymä samoilla säännöillä, joilla Adam hyväksyttiin hänen viattomuuden tilassa.

1 Moos. 3:15; Hep. 1:1; 2 Tim. 1:9; Tiit. 1:2; Heb. 11;6, 13; Room. 4:1, 2; Apt. 4:12; Joh. 8:56

Luku 8 – Kristuksesta Välimiehenä

1. Jumalaa miellytti Hänen ikuisessa tarkoituksessaan, valita ja asettaa Herra Jeesus Kristus, Hänen ainoa Poikansa, sen liiton mukaan joka tehtiin heidän välillään, olemaan välimies Jumalan ja ihmiskunnan välillä. Jumala valitsi hänet olemaan profeetta, pappi ja kuningas ja olemaan seurakunnan pää ja Pelastaja, kaiken perillinen ja maailman tuomari. Iankaikkisuudessa Jumala antoi Pojallensa kansan tämän jälkikasvuksi. Ajassa nämä henkilöt sovitettaisiin, kutsuttaisiin, vanhurkautettaisiin ja kirkastettaisiin hänen tähtensä.

 Jes. 42:1; 1 Piet. 1:19, 20; Apt. 3:22; Heb. 5:5, 6; Ps. 2:6; Luuk. 1:33; Efe. 1:22, 23; Heb. 1:2; Apt. 17:31; Jes. 53:10; Joh. 17:6; Room. 8:30

2. Jumalan Poika, Pyhän Kolminaisuuden toinen persoona, on todellisesti ja iankaikkisesti Jumala. Hän on Jumalan kirkkauden säteily, sama olemuksessa ja yhtä suuri hänen kanssa. Hän teki maailman ja ylläpitää ja hallitsee kaikkea mitä hän on tehnyt. Kun aikojen täyteys tuli, hän otti itselleen ihmisluonnon kaikilla keskeisillä tarpeistoilla ja yleisillä heikkouksilla, mutta ilman syntiä. Hän sikisi Pyhästä Hengestä Neitsyt Marian kohdussa. Pyhä Henki tuli hänen päälleen ja Kaikista Korkeimman voimasta jätti hänet varjoonsa. Täten hän syntyi naisesta, Juudan heimosta, Aabrahamin ja Daavidin jälkeläiseksi Kirjoitusten toteenkäymiseksi. Kaksi kokonaista, täydellistä ja erillään olevaa luontoa, olivat erottamattomasti liitetyt yhteen yhdessä persoonassa, ilman toisen muuttamista tai sekoittumista toisen kanssa tuottaakseen erilaisen tai sekoitetun luonnon. Tämä persoona on todellisesti Jumala ja todellisesti ihminen, kuitenkin yksi Kristus, ainoa välimies Jumalan ja ihmisen välillä.

 Joh. 1:14; Gal. 4;4; Room. 8:3; Heb. 2:14, 16, 17; Heb. 4:15; Matt. 1:22, 23; Luuk. 1:27, 31, 35; Room. 9:5; 1 Tim. 2:5

3. Herra Jeesus, ihmisluonnossaan liittyi näin jumalalliseen Pojan persoonassa, oli pyhitetty ja voideltu Pyhällä Hengellä vailla mittaa. Hänellä oli itsessään kaikki viisauden ja tiedon aarteet. Isä oli mieltynyt tekemään kaiken täyteyden asumaan hänessä niin, että (ollessaan pyhä, viaton, tärveltymätön ja täynnä armoa ja totuutta) hän oli täysin kvalifoitunut hoitamaan välimiehen ja takaajan roolin. Hän ei ottanut tätä roolia itselleen, vaan oli siihen Isän kutsuma, joka laittoi kaiken voiman ja tuomion hänen käteensä ja käski häntä toteuttamaan ne.

 Ps. 45:7; Apt. 10:38; Joh. 3:34; Kol. 2:3; Kol. 1:19; Heb. 7:26; Joh. 1:14; Heb. 7:22; Heb. 5:5; Joh. 5:22, 27; Matt. 28:18; Apt. 2:36

4. Herra Jeesus mitä auliimmin otti tämän viran. Täyttääkseen sen, hän syntyi lain alle ja täydellisesti täytti sen. Hän myös koki rangaistuksen, jonka me ansaitsimme ja jonka meidän olisi kuulunut kärsiä. Hänet tehtiin synniksi ja kiroukseksi meidän tähtemme. Hän kesti erittäin äärimmäiset surut sielussaan ja suunnattoman kivuliaat kärsimykset ruumiissaan. Hänet ristiinnaulittiin ja hän kuoli ja pysyi kuoleman tilassa, hänen ruumiinsa ei kuitenkaan pilaantunut. Kolmantena päivänä hän nousi ylös kuolleista samalla ruumiilla, jossa hän kärsi. Tässä ruumiissa hän myös nousi ylös taivaaseen, jossa hän nyt istuu Isän oikean käden vieressä, puolesta puhumassa. Hän palaa tuomitsemaan ihmiset ja enkelit ajan lopussa.

 Ps. 40:7, 8; Heb. 10:5-10; Joh. 10:18; Gal. 4:4; Matt. 3:15; Gal. 3:13; Jes. 53:6; 1 Piet. 3:18; 2 Kor. 5:21; Matt. 26:37, 38; Luuk. 22:44; Matt. 27:46; Apt. 13:37; 1 Kor. 15:3, 4; Joh. 20:25, 27; Mark. 16:19; Apt. 1:9-11; Room. 8:34; Heb. 9:24; Apt. 10:42; Room. 14:9, 10; Apt. 1:11; 2 Piet. 2:4

5. Herra Jeesus, Hänen täydellisen kuuliaisuuden ja uhrauksen tähden, jonka Hän ikuisen Hengen kautta tarjosi Jumalalle, on täydellisesti tyydyttänyt Jumalan oikeuden, tuottanut lunastuksen, ja avannut ikuisen perinnön taivaan valtakuntaan kaikille niille, jotka Isä on Hänelle antanut. Hän on saavuttanut nämä asiat hänen täydellisen kuuliaisuuden ja itsensä uhrauksen kautta, jonka hän kerta kaikkiaan tarjosi Jumalalle iankaikkisen Hengen kautta.

 Heb. 9:14; Heb. 10:14; Room. 3:25, 26; Joh. 17:2; Heb. 9:15

6. Lunastuksen hintaa ei todellisesti maksettu Kristuksen toimesta ennen hänen inkarnaatiota. Silti sen ansio, tehokkuus ja hyöty oli siirretty valituille kaikissa ajoissa maailman alkamisen jälkeen lupauksissa, tyyppien ja uhrausten kautta, jotka paljastivat hänet ja osoittivat häneen siemenenä, joka murskaisi käärmeen pään ja Lampaana, teurastettuna maailman perustamisesta asti. Hän on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.

 1 Kor. 4:10; Heb. 4:2; 1 Piet. 1:10, 11; Ilm. 13:8; Heb. 13:8

7. Sovituksen työssään Kristus toimi molempien luontojensa mukaan, kummankin luonnon tehden sitä, mikä on sille soveliasta. Siltikin, persoonan ykseyden tähden, se mikä on soveliasta toiselle luonnolle on joskus Kirjoituksessa määritelty persoonalle toisen luonnon tittelin alla.

Joh. 3:13; Apt. 20:28

8. Kaikille niille, joille Kristus on saavuttanut iankaikkisen lunastuksen, hän mitä varmimmin ja tehokkaimmin soveltaa ja siirtää sen. Hän esirukoilee heidän edestään, liittää heidät itseensä Henkensä kautta ja paljastaa heille Sanansa kautta pelastuksen mysteerin. Hän taivuttaa heidät uskomaan ja tottelemaan ja hallitsee heidän sydämiään Sanallaan ja Hengellään. Hän voittaa kaikki heidän vihollisensa hänen suuren voiman ja viisauden kautta, käyttäen metodeja ja tapoja, jotka ovat täydellisesti johdonmukaisia hänen mahtavan ja tutkimattoman hallinnon kanssa. Kaikki nämä asiat ovat vapaasta ja täydellisestä armosta, erossa jokaisesta ehdosta, joka saavuttaisi sen, joka olisi ennalta nähty luoduissa.

 Joh. 6:37; Joh. 10:15, 16; Joh. 17:9; Room. 5:10; Joh. 17:6; Efe. 1:9; 1 Joh. 5:20; Room. 8:9, 14; Ps. 110:1; 1 Kor. 15:25, 26; Joh 3:8; Efe. 1:8; Hes 36:25-27

9. Tämä välimiehen tehtävä Jumalan ja ihmiskunnan välillä on sovelias yksin Kristukselle, joka on Jumalan seurakunnan profeetta, pappi ja kuningas. Tätä tehtävää ei voida siirtää häneltä kenellekään toiselle, osittaisena saati kokonaisena.

 1 Tim. 2:5

10. Näiden virkojen määrä ja luonne on välttämätön. Koska me olemme tietämättömiä, me tarvitsemme hänen profetaalisen viran. Koska me olemme erotetut Jumalan luota ja epätäydellisiä parhaimmassakin palvelussamme, me tarvitsemme hänen papillisen viran sovittamaan meidät ja esittämään meidät soveliaina Jumalalle. Koska me olemme vihamielisiä ja täysin kykenemättömiä palaamaan Jumalan luokse ja jotta voimme tulla pelastetuksi ja turvaan hengellisiltä vihollisiltamme, me tarvitsemme hänen kuninkaallisen viran vakuuttamaan, alistamaan, vetämään, säilyttämään, vapauttamaan ja pitämään meidät hänen taivaallista valtakuntaa varten.

Joh. 1:18; Kol. 1:21; Gal. 5:17; Joh. 16:8; Ps. 110:3; Luuk. 1:74, 75

Luku 9 – Vapaasta Tahdosta

1. Jumala on vaatettanut ihmisen tahdon luonnollisella vapaudella ja voimalla toimimaan valinnan mukaan niin, että se ei ole pakotettu, tai määrätty hyvään tai pahaan.

 Matt. 17:12; Jaa. 1:14; 5. Moos. 30:19

2. Ihmiskunta viattomuuden tilassaan omisti vapauden ja voiman tahtoa ja tehdä mikä oli hyvää ja miellyttävää Jumalalle. Tämä tila oli kuitenkin epävakaa niin, että ihmiskunta osaisi langeta siitä.

 Saar. 7:30; 1. Moos. 3:6

3. Ihmiskunta langetessaan synnin tilaan, on täysin menettänyt kaiken kyvyn valita mitään hengellistä hyvää, jota seuraa pelastus. Siten ihmiset heidän luonnollisessa tilassaan ovat täysin vastustuksessa hengellistä hyvää kohtaan ja ovat kuolleita synneissä niin, että he eivät voi käännyttää itseään omalla voimallaan tai valmistaa itseään uskoontuloon.

 Room. 5:6; Room. 8:7; Efe. 2:1, 5; Tiit. 3:3-5; Joh 6:44

4. Kun Jumala käännyttää syntisiä ja muuttaa heidät armon tilaan, hän vapauttaa heidät luonnollisesta siteestä syntiin ja yksin armonsa kautta vapauttaa heidät tahtomaan ja tekemään vapaasti sen, mikä on hengellisesti hyvää. Heissä pysyvän korruption tähden he eivät kuitenkaan täydellisesti tai yksinomaisesti tahdo sitä mikä on hyvää, vaan myös sitä, mikä on pahaa.

 Kol. 1:13; Joh. 8:36; Fil. 2:13; Room. 7:15, 18, 19, 21, 23

5. Ainoastaan kirkkauden tilassa tahto on tehty täydelliseksi ja muuttumattomasti vapaaksi yksin hyvää kohti.

Efe 4:13

Luku 10 – Tehokkaasta Kutsusta

1. Jumalan asettamana ja hyväksymänä aikana, hän on oman mielisuosionsa mukaisesti kutsunut Sanansa ja Henkensä kautta kaikki ne, jotka hän on ennalta määrännyt elämään. Hän on kutsunut heidät ulos synnin ja kuoleman tilasta, jossa he luonnostaan ovat, armoon ja pelastukseen Jeesuksen Kristuksen kautta. Hän kirkastaa heidän mielensä hengellisesti ja pelastavasti ymmärtämään Jumalan asiat. Hän ottaa pois heidän kivisydämen ja antaa heille lihasydämen. Hän uudistaa heidän tahtonsa ja suuren voimansa kautta asettaa heidät siihen mikä on hyvää ja tehokkaasti kutsuu heidät Jeesuksen Kristuksen luo. Kuitenkin kaiken tämän hän tekee siten, että he tulevatvapaasti, koska hänen armostaan heidät on vapautettu tahtomaan.

 Room. 8:30; Room. 11:7; Efe. 1:10, 11, 19; 2 Tess. 2:13,14. Efe. 2:1-6. Apt. 26:18; Efe. 1:17, 18. Hes. 36:26, 27; 5 Moos. 30:6. Ps. 110:3; Lau. 1:4

2. Tämä tehokas kutsu on yksin Jumalan vapaasta ja erikoisesta armosta, eikä mistään ennalta nähdystä kutsutuissa. Kutsu ei myöskään tule ihmisen omasta voimasta tai teosta; ihminen on täysin haluton. Ihmiset ovat kuolleita synteihinsä ja rikoksiinsa kunnes Pyhä Henki uudistaa ja tekee heidät eläviksi. Silloin ihminen kykenee vastaamaan tähän kutsuun ja ottamaan sen tarjoaman ja sisältämän armon vastaan. Tämä vastaaminen mahdollistuu sen voiman kautta, joka ei ole vähempi kuin mikä herätti Kristuksen kuolleista.

 2 Tim. 1:9; Efe. 2:8. 1 Kor. 2:14; Efe. 2:5; Joh. 5:25. Efe. 1:19,20

3. Lapsuudessa kuolleet, valitut lapset, ovat uudestisyntyneet ja pelastetut Kristuksen toimesta Hengen kautta; joka toimii milloin, missä, ja miten Hän tahtoo. Niin tapahtuu myös kaikille muille valituille ihmisille, joita ei voida ulkonaisesti kutsua sanan julistuksen avulla.

 Joh. 3:3, 5, 6, 8

4. Ne jotka eivät ole valittuja eivät tule Kristuksen luokse ja eivät täten pelastu, koska Isä ei heitä tehokkaasti kutsu. Heitä voidaan kutsua sanan julistuksen kautta ja he voivat kokea jotakin Hengen toimintaa, kuitenkaan lopulta pelastumatta. Vielä vähemmän voivat ne ihmiset, jotka eivät tunnusta kristillistä uskoa, pelastua millään keinolla, vaikka he noudattaisivat ahkerasti elämässään luonnollisen järjen valoa ja tunnustamansa uskonnon lakia.

 Joh. 6:44, 45, 65; 1 Joh. 2:24, 25. Matt. 22:14; Matt. 13:20,21; Heb. 6:4,5. Apt. 4:12; Joh. 4:22; Joh. 17:3

Luku 11 – Vanhurskautuksesta

1. Ne jotka Jumala tehokkaasti kutsuu, Hän myös vapaasti vanhurskauttaa. Jumala ei tee tätä täyttäen heitä vanhurskaudella, vaan antaen heidän syntinsä anteeksi. Hän lukee ja hyväksyy heidät vanhurskaiksi, ei minkään heissä tapahtuneen teon vuoksi, vaan yksin Kristuksen tähden. Jumala ei lue heille vanhurskaudeksi heidän uskoaan, uskomisen tekoa, taikka mitään muuta evankeliumin kuuliaisuutta. Jumala lukee heidän hyväkseen ainoastaan Kristuksen kuuliaisuuden ja sovituksen heidän vanhurskauttamisekseen uskon kautta. Tämä usko ei ole heissä itsessään, vaan se on Jumalan lahja.

 Room. 3:24; Room. 8:30; Room. 4:5-8; Efe. 1:7. 1 Kor. 1:30, 31. Fil. 3:8, 9; Efe. 2:8-10. Joh. 1:12; Room. 5:17-19

2. Usko, joka ottaa vastaan ja lepää Kristuksessa ja Hänen vanhurskaudessaan, on ainoa vanhurskautuksen välikappale. Silti usko ei jää yksin vanhurskautettuun ihmiseen, vaan siihen liittyvät kaikki muut pelastavat armosuosiot. Se ei ole kuollutta uskoa, vaan tekee työtään rakkaudessa.

 Room. 3:28. Gal. 5:6; Jaa. 2:17, 22, 26

3. Kuuliaisuutensa ja kuolemansa kautta Kristus maksoi kokonaan niiden velan, jotka vanhurskautetaan. Hän kesti heidän paikallaan rangaistuksen, jonka he ansaitsivat. Tämän uhrauksen kautta, jossa hänen verensä vuodatettiin ristillä, hän laillisesti, todellisesti ja täysin tyydytti Jumalan oikeudenmukaisuuden heidän edestään. Heidän vanhurskautensa perustuu täysin armoon, sillä Isä antoi Kristuksen heille ja hänen kuuliaisuutensa ja tyydytyksensä hyväksyttiin heidän sijastaan. Nämä asiat olivat vapaasti tehdyt, ei minkään heissä olleen asian tähden, jotta Jumalan oikeus ja rikas armo tulisivat kirkastetuksi syntisten vanhurskauttamisessa.

 Heb. 10:14; 1. Piet. 1:18, 19: Jes. 53:5, 6; Room. 8:32; 2 Kor. 5:21; Room. 3:26; Efe. 1:6, 7; Efe. 2:7

4. Jumala oli aikojen alusta päättänyt vanhurskauttaa kaikki valitut. Ajan täyttyessä Kristus kuoli heidän syntien tähden ja nousi ylös kuolleista heidän vanhurskauttamisen tähden. He eivät ole vanhurskautetut henkilökohtaisesti ennen kuin Pyhä Henki oikeasti soveltaa Kristuksen heille oikealla hetkellä.

Gal. 3:8; 1. Piet. 1:2; 1 Tim. 2:6; Room. 4:25; Kol. 1:21, 22; Tiit. 3:4-7

5. Jumala jatkaa vanhurskautettujen syntien anteeksiantamista. Vaikka he eivät voi koskaan langeta vanhurskautuksen tilasta pois, he voivat langeta Jumalan isälliseen epäsuosioon heidän syntiensä tähden. Siinä tilassa heillä ei ole hänen kasvojensa valoa ennen kuin he nöyryyttävät itsensä, tunnustavat syntinsä, kerjäävät armahdusta ja uudistavat uskonsa ja parannuksensa.

 Matt. 6:12; 1. Joh. 1:7, 9; Joh. 10:28; Ps. 89:31-33; Ps. 32:5; Ps. 51; Matt. 26:75

6. Uskovien vanhurskautus Vanhassa Testamentissa oli kaikin tavoin yksi ja sama Uuden Testamentin uskovien vanhurskautuksen kanssa.

Gal. 3:9; Room. 4:22-24

Luku 12 – Adoptiosta

1. Kaikki ne jotka ovat vanhurskautetut, Jumala lunasti, Poikansa kunniassa ja tämän kunnian kautta, olemaan osanottajia adoption armosta, jossa heidät otetaan osaksi iloitsemaan Jumalan lapsen oikeuksista, saavat tämän nimen itselleen, saavat adoption hengen, saavat rohkean pääsyn armoistuimen eteen, voivat itkeä Abba, Isä, ovat suojellut ja huolehditut ja kuritetut Isän toimesta, ei kuitenkaan ikinä hylättyjä, vaan varattu pelastuksen päivään ja siten perivät pelastuksen perinnön.

 Efe. 1:5; Gal. 4:4, 5; Joh. 1:12; Room. 8:17; 2 Kor. 6:18; Ilm. 3:12; Room. 8:15; Gal. 4:6; Efe. 2:18; Ps.103:13; San. 14:26; 1 Piet. 5:7; Heb. 12:6; Jes. 54:8, 9; Val. 3:31; Efe. 4:30; Heb. 1:14; Heb. 6:12

Luku 13 – Pyhityksestä

1. Ne jotka ovat liitetyt Kristukseen ja tehokkaati kutsutut ja uudesti synnytetyt, omistavat uuden sydämen ja uuden hengen luotuna heissä Kristuksen kuoleman ja ylösnousemus voiman kautta. He ovat myös pyhitetyt, todellisesti ja henkilökohtaisesti saman voiman kautta, hänen Sanansa ja Henkensä asuessa heissä. Synnin ruumiin valta on tuhottu ja erilaiset pahat tahdot, jotka siitä nousevat, ovat yhä enemmän ja enemmän tehty heikommaksi ja tapetuksi. Samaan aikaan ne, jotka ovat kutsutut ja uudesti synnytetyt ovat enemmän ja enemmän elvytetyt ja vahvistetut kaikissa pelastavissa armoissa niin, että he harjoittavat todellista pyhyyttä, jota ilman kukaan ei ole näkevä Herraa.

 Apt. 20:32; Room. 6:5, 6; Joh. 17:17; Efe. 3:16-19; 1 Tess. 5:21-23; Room. 6:14; Gal. 5:24; Kol. 1:11; 2 Kor. 7:1; Heb. 12:14

2. Tämä pyhitys ylettyy koko henkilöön, vaikka se ei ole koskaan valmis tässä elämässä. Jotkin korruptiot pysyvät jokaisessa osassa. Tästä nousee jatkuva ja sovittamaton sota, lihan ja hengen himojen välillä.

 1 Tess. 5:23; Room. 7:18, 23; Gal. 5:17; 1 Piet. 2:11

3. Tässä sodassa, jäljellä olevat korruptiot voivat suuresti olla voitolla tietyn aikaa. Kristuksen Hengen jatkuvan voiman annin kautta uudestisyntyneet osat voittavat. Pyhät kasvavat armossa, täydellistäen pyhyyden Jumalan pelossa. He jahtaavat taivaallista elämää evankeliumin kuuliaisuudessa kaikille käskyille, jotka Kristus Päänä ja Kuninkaana on antanut heille Sanassaan.

Room. 7:23; Room. 6:14; Efe. 4:15, 16; 2 Kor. 3:18; 2 Kor. 7:1

Luku 14 – Pelastavasta Uskosta

1. Uskon lahja, jonka kautta valitut ovat mahdollistetut uskomaan niin, että heidän sielunsa pelastetaan, on Kristuksen Hengen työ heidän sydämissään. Usko on yleisesti tuotettu Sanan palvelun kautta. Tämän saman palvelun kautta ja kasteen ja Herran ehtoollisen, rukouksen ja muiden Jumalan asettamien keinojen kautta, usko kasvaa ja vahvistuu.

 2 Kor. 4:13; Efe. 2:8; Room. 10:14, 17; Luuk. 17:5; 1 Piet. 2:2; Apt. 20:32

2. Tästä uskosta Kristityt uskovat kaiken Sanassa ilmoitetun olevan totta, tunnustaen sen Jumalan auktoriteettina. He myös oivaltavat, että Sana on paljon parempi kuin kaikki muut kirjoitukset ja kaikki muu maailmassa, sillä se näyttää Jumalan kirkkauden hänen piirteissään, Kristuksen täydellisyyden hänen luonnossaan ja viroissaan ja Pyhän Hengen voiman ja täyteyden hänen teoissaan ja toiminnoissaan. Täten he ovat tehty kykeneviksi luottamaan sielunsa uskottuun totuuteen. He vastaavat sopivasti jokaisen tietyn jakson sisältöön – totellen käskyjä, vavisten uhkauksista ja syleillen Jumalan lupauksia tälle ja tulevalle elämälle. Pelastavan uskon olennaisin toiminta keskittyy kuitenkin suoraan Kristukseen – hyväksymään, vastaan ottamaan ja lepäämään yksin hänessä vanhurskauttamiseksi, pyhitykseksi ja iankaikkiseksi elämäksi, armon liiton hyveen kautta.

Apt. 24:14; Psalmi 27:7-10; Ps. 119:72; 2 Tim.1:12; Joh. 14:14; Jes. 66:2; Heb. 11:3; Joh. 1:12; Apt. 16:31; Gal. 2:20; Apt. 15:11

3. Tämä usko on olemassa vaihtelevissa arvoissa, jotta se on joko heikko tai vahva. Joka tapauksessa sen heikoinkin muoto on erilainen luonnostaan ja lajistaan (niin kuin kaikki muutkin pelastavat armot) kaikista väliaikaisten “uskovien” uskosta ja yleisestä armosta. Sen tähden usko voi useasti olla hyökättynä ja heikonnettuna, mutta se saa voiton. Se kypsyy monessa siihen pisteeseen, että he saavuttavat täyden varmuuden Kristuksen kautta, joka on sekä uskon alkaja ja täydelliseksi tekijä.

Heb. 5:13, 14; Matt. 6:30; Room. 4:19, 20; 2 Piet. 1:1; Efe. 6:16; 1 Joh. 5:4, 5; Heb. 6:11, 12; Kol. 2:2; Heb. 12:2

Luku 15 – Parannuksesta Elämään ja Pelastuksesta

1. Jotkut valituista kääntyvät heidän nuoruusvuosien jälkeen, elettyään heidän luonnollisessa tilassaan tietyn aikaa, palvellen pahoja haluja ja nautintoja. Jumala antaa heille parannuksen elämään osana heidän tehokasta kutsuaan.

Tiit. 3:2-5

2. Ei ole ketään, joka tekee hyvää eikä tee syntiä. Jopa parhaimmat voivat langeta suuriin synteihin ja loukkauksiin heissä olevan korruption voiman ja petollisuuden ja kiusauksen voiman tähden. Tämän tähden Jumala on armollisesti tuottanut armon liitossa, että uskovat, jotka tekevät syntiä ja kaatuvat, uudistetaan parannuksen kautta pelastukseen.

Saar. 7:20, Luuk. 22:31, 32

3. Tämä pelastava parannus on evankeliumin lahja, jossa ne, jotka ovat tehdyt Pyhän Hengen kautta tietoisiksi heidän syntien monista pahuuksista, uskon kautta Kristukseen nöyryyttävät itsensä jumalaisella murheella, synnin vihalla ja itseinholla. He rukoilevat anteeksiantoa ja armon voimaa ja päättävät ja pyrkivät Hengen tuoton kautta elää Jumalan edessä hyväksyttävällä tavalla kaikessa.

Sak. 12:10; Apos. 11:18; Hes. 36:31; 2 Kor. 7:11; Ps. 119:6; Ps. 119:128

 4. Parannuksen täytyy jatkua elämän lävitse, kuoleman ruumiin ja sen aktiviteettien tähden. On siis jokaisen velvollisuus tehdä parannus jokaisesta tarkasta tiedetystä synnistä erityisesti.

 Luuk. 19:8; 1 Tim. 1:13,15

5. Jumala on tehnyt täyden varustuksen Kristuksen kautta armon liitossa säilyttääkseen uskovat heidän pelastuksessaan. Täten, vaikka ei ole syntiä niin pientä, joka ei ansaitse kadotusta, ei ole syntiä niin suurta, joka tuo kadotuksen niille, jotka tekevät parannuksen. Tämä tekee parannuksen jatkuvan saarnaamisen välttämättömäksi.

Room. 6:23; Jes. 1:16-18; Jes. 55:7​

Luku 16 – Hyvistä Teoista

1. Hyviä töitä ovat yksin ne työt, jotka Jumala on käskenyt pyhässä Sanassaan. Työt joilla ei ole tätä valtuutusta, ovat ihmisen keksintöjä, jotka saavat alkunsa sokeasta kiihkosta tai teeskennellystä hyvästä tarkoituksesta, eivätkä ole todellisesti hyviä.

Miik. 6:8; Heb. 13:21; Matt. 15:9; Jes. 29:13

2. Nämä hyvät työt, jotka ovat tehdyt kuuliaisuudessa Jumalan käskyille, ovat todellisen elävän uskon todistus ja hedelmä. Hyvien töiden kautta uskovaiset osoittavat kiitollisuutensa, vahvistavat pelastusvarmuutensa, rakentavat veljiänsä ja sisariansa, koristelevat evankeliumin tunnustuksen, sulkevat vastustajien suut ja kirkastavat Jumalaa. Uskovat ovat Jumalan tekoa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotta he kantaisivat hedelmää, joka johtaa pyhyyten ja iankaikkiseen elämään.

Jaak. 2:18, 22; Ps. 116:12, 13; 1 Joh. 2:3, 5; 2 Piet. 1:5-11; Matt. 5:16; 1 Tim. 6:1; 1 Piet. 2:15; Fil. 1:11; Efe. 2:10; Room. 6:22

3. Kristittyjen kyky tehdä hyviä tekoja tekoja ei nouse ollenkaan heistä itsestään, vaan täysin Kristuksen Hengestä. Antaakseen heille kyvyn tehdä hyviä tekoja he tarvitsevat  (niiden armojen lisäksi, jotka he ovat jo saaneet) Pyhän Hengen todellisen vaikutuksen, joka vaikuttaa heissä sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi. Silti tämä ei ole heille minkäänlainen syy tulla huolettomaksi, ikään kuin heitä ei vaadittaisi suorittamaan mitään velvollisuutta ilman erityistä Hengen aloitetta. Sen sijaan heidän kuuluu olla työteliäitä ravistamaan Jumalan armoa, joka on heissä.

Joh. 15:4, 5; 2 Kor. 3:5; Fil. 2:13; Fil. 2:12; Heb. 6:11, 12; Jes. 64:7

4. Ne, jotka saavuttavat kuuliaisuuden korkeimmat huiput (jotka ovat mahdollista tässä elämässä) ovat kaukana voidakseen ansaita palkintoa, tai tehdäkseen enemmän kuin Jumala vaatii. Sen sijaan he jäävät vajaaksi paljosta joka on heidän velvollisuutensa.

Job. 9:2, 3; Gal. 5:17; Luuk. 17:10

5. Me emme voi edes parhaimmilla teoillamme ansaita armahdusta synnistä tai iankaikkista elämää Jumalan kädestä sen valtavan epäsuhteen tähden, joka on meidän tekojemme ja tulevan kirkkauden välillä ja sen rajattoman välimatkan, joka on meidän ja Jumalan välillä. Näillä teoilla me emme voi avittaa Jumalaa tai tyydyttää entisten syntiemme velkoja hänelle. Kun olemme tehneet kaiken minkä voimme, olemme tehneet ainoastaan velvollisuutemme ja olemme kelvottomia palvelijoita. Kun kerran hyvät tekomme ovat hyviä, niiden täytyy kummuta hänen Hengestään; ja kun kerran ne ovat suoritettuja meidän toimestamme, ovat ne saastuneita ja sekoitettuja paljoon heikkouteen ja viallisuuteen ja siten eivät voi kestää Jumalan rangaistuksen ankaruutta.

Room. 3:20; Efe. 2:8, 9; Room. 4:6; Gal. 5:22, 23; Jes. 64:6; Ps. 143:2

6. Kaikesta huolimatta uskovat ovat hyväksyttyjä Kristuksessa ja siten heidän hyvät teot ovat hyväksyttyjä hänessä. Tämä hyväksyntä ei tarkoita, että meidän hyvät tekomme ovat täysin viattomia ja nuhteettomia Jumalan silmissä. Sen sijaan Jumala katsoo niitä hänen Pojassaan ja siten hän on tyytyväinen hyväksymään ja palkitsemaan sen mikä on vilpitöntä, vaikka siinä on monta heikkoutta ja vikaa.

Efe. 1:6; 1 Piet. 2:5; Matt. 25:21, 23; Heb. 6:10

7. Työt uudesti syntymättömien henkilöiden tekeminä voivat olla Jumalan käskemiä ja hyödyllisiä heille ja toisille. Joka tapauksessa ne eivät tule sydämestä, joka on uskon puhdistama ja ne eivät ole tehty oikealla tavalla Sanan mukaan, saati oikealla motiivilla, joka on Jumalan kirkastus. Sen tähden ne ovat syntisiä eivätkä voi miellyttää Jumalaa. Ne eivät voi oikeuttaa ketään vastaanottamaan Jumalan armoa ja heidän välinpitämättömyytensä on entistäkin syntisempää ja epämiellyttävää Jumalalle.

2 Kun. 10:30; 1 Kun. 21:27, 29; 1 Moos. 4:5; Heb. 11:4, 6; 1 Kor. 13:1; Matt. 6:2, 5; Aam. 5:21, 22; Room. 9:16; Tiit. 3:5; Job. 21:14, 15; Matt. 25:41-43

Luku 17 – Pyhien Kestävyydestä

1. Ne, jotka Jumala on hyväksynyt Rakastetussaan, jotka ovat tehokkaasti kutsutut ja Hengen pyhittämät ja joille on annettu valittujen usko, eivät voi kokonaan tai lopullisesti langeta armon tilasta. He mitä varmimmin kestävät armossa loppuun saakka ja ovat iankaikkisesti pelastetut. Jumalan lahja ja kutsumus on vailla katumusta. Sen tähden hän yhä tuottaa ja ruokkii heissä uskoa, parannusta, rakkautta, iloa, toivoa ja kaikkia Hengen armoja, jotka johtavat kuolemattomuuteen. Vaikka moni myrsky ja tulva nousee ja iskee heitä vasten, siltikään nämä asiat eivät voi siirtää valittuja siitä perustuksesta ja kalliosta johon heidät on ankkuroitu uskossa. Tunnettu näkö Jumalan valosta ja rakkaudesta voi hämärtyä ja pimentyä ajan mitaksi heidän epäuskon ja Saatanan kiusauksien kautta. Tästä huolimatta Jumala on sama; he varmasti ovat pidetyt Jumalan voimasta pelastukseen, missä he nauttivat hankitusta omistuksestaan. He ovat kaiverretut hänen kämmeniinsä ja heidän nimensä ovat kirjoitetut elämän kirjaan ennen aikojen alkua.

Joh. 10:27-30; Fil. 1:6; 2 Tim. 2:19; 1 Joh. 2:19; Ps. 89:31, 32; 1 Kor. 11:32; Mal. 3:6

2. Pyhien kestävyys ei ole riippuvainen heidän omasta vapaasta tahdosta, vaan valinnan muuttumattomasta säädöksestä, joka virtaa Isä Jumalan vapaasta ja muuttumattomasta rakkaudesta. Se perustuu Kristuksen esirukoukseen ja ansioon ja liittoon hänen kanssaan, Jumalan valaan, Hengen pysyvyyteen, Jumalan siemeneen heissä ja armon liiton luonteeseen. Heidän pettämätön kestävyys perustuu kaikkiin näihin asioihin.

Room. 8:29-30; Room. 9:11, 16; Room. 5:1-10; Joh. 14:19; Heb. 6:17, 18; 1 Joh. 3:9; Jer. 32:40

3. He saattavat langeta surullisiin synteihin ja jatkaa niissä hetken aikaa Saatanan ja maailman kiusauksien tähden, heissä pysyvän korruption tähden ja kestävyyden keinojen laiminlyönnin tähden. Näin tehdessään he saattavat itsensä Jumalan tyytymättömyyden alle ja surettavat hänen Pyhän Hengen. Heidän armonsa ja mukavuutensa heikentyvät ja heidän sydämensä kovettuvat ja heidän omatuntonsa haavoittuvat. He satuttavat ja skandalisoivat toisia ja tuovat ajallisen tuomion itsensä päälle. Joka tapauksessa he uudistavat parannuksensa ja kestävät loppuun asti uskon kautta Kristukseen Jeesukseen.

Matt. 26:70, 72, 74; Jes. 64:5, 9; Efe. 4:30; Ps. 51:10, 12; Ps. 32:3, 4; Ps. 37:23-25; 2 Sam. 12:14; Luuk. 22:32, 61, 62

Luku 18 – Armon ja Pelastuksen Varmuudesta

1. Tilapäiset “uskovat” ja muut uudesti syntymättömät ihmiset voivat pettää itsensä valheellisella toivolla ja lihallisella olettamuksella, että heillä on Jumalan suosio ja pelastus. Heidän toivonsa tulee hukkumaan. Ne jotka todellisesti uskovat Herraan Jeesukseen ja vilpittömästi rakastavat häntä, pyrkivät vaeltamaan hyvällä omatunnolla hänen edessään ja voivat olla varmoja tässä elämässä, että he ovat armon tilassa. He voivat iloita Jumalan kirkkauden toivossa ja tämä toivo ei saata heitä häpeään.

Job. 8:13; Matt. 7:22, 23; 1 Joh. 2:3; 3:14, 18, 19, 21, 24; Room. 5:1-5, 13

2. Tämä varmuus ei ole tulokseton, mahdollinen vakaumus perustettuna horjuvalle toivolle. Se on horjumaton uskon varmuus, joka on perustettu Kristuksen verelle ja vanhurskaudelle, jotka ovat annetut evankeliumissa. Se on rakennettu sisäisen todistuksen päälle niistä Hengen hedelmistä, joista lupaukset on annettu. Se on myös perustettu Hengen todistukselle adoptiosta, todistaen meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia. Tämän varmuuden hedelmänä meidän sydämet pidetään nöyränä ja pyhänä.

Heb. 6:11-19; 2 Piet. 1:4, 5, 10, 11; Room. 8:15, 16; 1 Joh. 3:1-3

3. Tämä horjumaton varmuus ei ole välttämätön osa uskoa niin, että se olisi aina kokonaan koettu uskon kanssa, vaan todelliset uskovat voivat odottaa pitkän aikaa ja kamppailla monien vaikeuksien kanssa ennen sen saamista. Joka tapauksessa Hengen vaikuttaessa heitä tietämään ne asiat, jotka Jumala on vapaasti heille antanut, he voivat saavuttaa tämän varmuuden käyttämällä tavallisia keinoja soveliaasti ilman mitään extra ilmestystä. Sen tähden on jokaisen velvollisuus olla niin tunnollinen kuin mahdollista ja tehdä oma kutsumuksensa ja valintansa varmaksi. Tätä kautta heidän sydämensä suurenevat rauhassa ja ilossa Pyhässä Hengessä, rakkaudessa ja kiitollisuudessa Jumalaa kohtaan ja voimassa ja iloisuudessa kuuliaisuuden velvollisuuksissa. Nämä vaikutukset ovat pelastusvarmuuden luonnollinen hedelmä. Täten se ei rohkaise uskovia olemaan laiminlyöviä.

Jes. 50:10; Ps. 88; 77:1-12; 1 Joh. 4:13; Heb. 6:11,12; Room. 5:1, 2, 5; 14:17; Ps. 119:32; 2 Piet. 1:10; Room. 6:1, 2; Tiit. 2:11, 12, 14

4. Todelliset uskovat voivat monella tapaa kohdata pelastuksensa varmuuden horjuvan, vähenevän ja ajallisesti hukkuvan. Tämä voi tapahtua, sillä he laistavat sen säilyttämisestä, tai lankeavat johonkin tiettyyn syntiin, joka haavoittaa heidän omatuntoa ja surettaa Pyhää Henkeä. Se voi tapahtua jonkin odottamattoman voimakkaan kiusauksen kautta tai kun Jumala ottaa kasvojensa valon pois ja sallii jopa niiden, jotka pelkäävät häntä kulkea pimeydessä vailla valoa. Silti he eivät koskaan ole lopullisesti vajaat Jumalan siemenestä, uskon elämästä, Kristuksen ja veljien rakkaudesta, sydämen vilpittömyydestä tai omatunnosta koskien heidän velvollisuutta. Näistä lahjoista Hengen työn kautta tämä varmuus voi oikealla hetkellä uudistua. Sitä odotellessa, he ovat suojatut totaalisesta toivottomuudesta.

Lau. 5:2, 3, 6; Ps. 51:8-14; Ps. 116:11; Ps. 77:7, 8; Ps. 31:22; Ps. 37:24, 25; 1 Joh. 3:9; Luuk. 22:32; Ps. 42:5, 11; Val. 3:26-31

Luku 19 – Jumalan Laista

1. Jumala antoi Aadamille kattavan kuuliaisuuden lain tämän sydämeen ja tarkan käskyn olla syömättä hyvän ja pahan tiedon puun hedelmästä. Näiden kautta Jumala velvoitti häntä ja kaikkia hänen jälkeläisiään henkilökohtaiseen, totaaliseen, tarkkaan ja ikuiseen kuuliaisuuteen. Jumala lupasi elämän, jos Adam olisi kuuliainen ja uhkasi kuolemalla, jos hän rikkoisi sen. Hän  antoi Aadamille kyvyn pitää tämän käskyn.

1 Moos. 1:27; Saar. 7:29; Room. 10:5; Gal. 3:10, 12

2. Sama laki joka ensin kirjoitettiin ihmisen sydämeen pysyi lankeemuksen jälkeen täydellisen vanhurskauden sääntönä. Jumala antoi sen Siinain Vuorelta kymmenessä käskyssä kirjoitettuna kahteen kivilaattaan. Ensimmäiset neljä käskyä sisältävät velvollisuutemme Jumalaa kohtaan ja loput kuusi käskyä sisältävät velvollisuutemme ihmisiä kohtaan.

Room. 2:14, 15; 5 Moos. 10:4

3. Tämän moraalisen lain lisäksi Jumalaa miellytti antaa Israelin kansalle seremoniaalisia lakeja, jotka sisälsivät useita typologisia määräyksiä. Joillakin tavoilla nämä koskivat ylistystä, ennalta kuvastaen Kristusta, hänen hyveitä, tekoja, kärsimyksiä ja etuja. Toisilla tavoilla ne paljastivat useita ohjeita koskien moraalisia velvollisuuksia. Kun kerran kaikki nämä seremonialliset lait asetettiin vain siihen asti kunnes uusi järjestys saapui, ne ovat nyt tehty tyhjäksi ja poistetut Jeesuksessa Kristuksessa. Todellisena Messiaana ja ainoana lain-antajana, hän oli oikeutettu Isän toimesta tekemään tämän.

Heb. 10:1; Kol. 2:17; 1 Kor. 5:7; Kol. 2:14, 16, 17; Efe. 2:14, 16

4. Jumala antoi Israelille myös useita oikeudellisia lakeja, jotka lakkasivat kansan lakatessa. Nämä lait eivät enää sido ketään tähän instituutioon. Yleiset oikeuden periaatteet kuitenkin jatkuvat.

1 Kor. 9:8-10

5. Moraalinen laki iankaikkisesti vaatii kaikkien kuuliaisuutta, vanhurskautettujen niin kuin muidenkin. Tämä velvollisuus ei nouse ainoastaan sen sisällöstä, vaan myös Jumalan auktoriteetista Luojana, joka antoi sen. Kristus ei millään tavalla pura tätä velvollisuutta evankeliumissa; sen sijaan hän vahvistaa sen.

Room. 13:8-10; Jaak. 2:8, 10-12; Matt. 5:17-19; Room. 3:31

6. Todelliset uskovat eivät ole Jumalan lain alla niin kuin tekojen liitossa, tullakseen vanhurskaaksi tai tuomituksi sen kautta. Silti se on erittäin hyödyllinen heille ja toisille elämän ohjeena, joka kertoo heille Jumalan tahdon ja heidän velvollisuutensa. Se ohjaa ja velvoittaa heidät elämään sen mukaan. Se paljastaa korruption sydämessä ja elämässä. Kun he tutkivat itseään lain valossa, he tulevat suurempaan vakaumukseen, nöryyteen ja synnin vihaan. He saavat myös selkeämmän kuvan Kristuksen ja tämän kuuliaisuuden tarpeesta. Laki on myös hyödyllinen uudesti syntyneille hillitsemään heidän korruptioita, sillä se kieltää synnin. Lain uhkaamat rangaistukset näyttävät heille mitä heidän syntinsä ansaitsee ja mitä ongelmia he voivat odottaa tässä elämässä synnin tähden, vaikka he ovat vapautetut sen kirouksesta. Lain lupaukset näyttävät myös Jumalan hyväksynnän kuuliaisuudesta ja siunaukset, joita he voivat odottaa, kun he pitävät ne, vaikka näitä siunauksia ei olla velkaa heille tekojen liiton kautta. Se, että ihmiset tekevät hyvää ja pidättäytyvät pahasta koska laki kannustaa heitä hyvään ja ei kannusta heitä pahaan, ei tarkoita, että he ovat lain alla, eivätkä armon alla.

Room. 6; Gal. 2:16; Room. 8:1; Room. 10:4; Room. 3:20; Room. 7:7; 1 Piet. 3:8-13; 5 Moos. 28

7. Nämä lain käytöt eivät ole vastakkaisia evankeliumin armolle, vaan ovat makeassa harmoniassa sen kanssa, sillä Kristuksen Henki alistaa ja tekee ihmistahdon kykeneväksi tekemään iloisesti ja vapaasti Jumalan tahdon paljastettuna laissa.

Gal. 3:21; Hes. 36:27-28

Luku 20 – Evankeliumista ja sen armon laajuudesta

1. Koska tekojen liitto (liitto Jumalan ja Adamin välillä) rikottiin synnillä ja oli kykenemätön antamaan elämän, Jumalaa miellytti julistaa lupausta Kristuksesta, vaimon siementä, keinona kutsua valitut ja tuottaa heissä usko ja parannus. Tässä lupauksessa evankeliumi paljastettiin ja tehtiin tehokkaaksi syntisten pelastukseksi.

 1 Moos. 3:15; Ilm. 13:8

 2. Tämä lupaus Kristuksesta ja pelastuksesta hänen kauttansa on paljastettu yksin Jumalan Sanassa. Luomisen ja kaitselmuksen työt yksin luonnon valaisemana eivät paljasta Kristusta tai armoa hänen kauttansa edes yleisellä tavalla. Ne, jotka ova vailla ilmestystä Kristuksesta evankeliumin lupauksessa, ovat kykenemättömiä saavuttamaan pelastavaa uskoa ja parannusta ainoastaan näkemällä nämä Jumalan teot.

 Room. 1:17; Room. 10:14, 15, 17; San. 29:18; Jes. 25:7; Jes. 60:2, 3

 3. Evankeliumi on paljastettu syntisille eri aikoina ja eri paikoissa niiden lupausten ja sääntöjen kanssa, jotka kuvaavat kuuliaisuutta, jonka se vaatii. Tietyt kansat ja yksilöt, joille tämä ilmestys suodaan, ovat Jumalan kaikkivaltiaan tahdon ja hyvän mielisuosion mukaan valittuja. Tämä valinta ei riipu mistään tehdystä lupauksesta niille kansoille ja yksilöille, jotka osoittaisivat hyvää taloudenhoitoa heidän luonnollisilla kyvyillä perustuen yleiseen valoon evankeliumin ulkopuolella. Kukaan ei ole koskaan tehnyt tätä, eikä kukaan voikaan. Kaikissa ajoissa evankeliumin saarnaaminen yksilöille ja kansoille on suotu laajasti vaihtelevissa laajenemisen ja kiistämisen asetuksissa Jumalan tahdon mukaan.

Ps. 147:20; Apt. 16:7; Room. 1:18-32

 4. Evankeliumi on ainoa ulkoinen keino paljastaa Kristus ja pelastava armo. Se on yltäkylläisesti riittävä tähän tarkoitukseen. Kuitenkin syntyäkseen uudeksi ja tullakseen elämään, niiden, jotka ovat kuolleita synneissään täytyy saada tehokas kutsu (Pyhän Hengen vastustamaton työ heidän sielun jokaisessa osassa) uuden hengellisen elämän synnyttämiseksi. Ilman tätä mikään ei tuo heitä Jumalan luokse.

 Ps. 110:3; 1 Kor. 2:14; Efe. 1:19, 20; Joh. 6:44; 2 Kor. 4:4, 6

Luku 21 – Kristityn vapaudesta ja omantunnon vapaudesta

1. Vapaus jonka Kristus on antanut uskoville evankeliumissa löytyy heidän vapaudesta synnin syyllisyydestä, Jumalan tuomitsevasta vihasta ja lain kirouksen ankaruudesta. Se sisältää myös vapauden tämän hetken pahasta ajasta, Saatanan siteistä, synnin hallinnasta, kärsimysten tuskasta, kuoleman pelosta, haudan voitosta ja iankaikkisesta kadotuksesta. Tämän lisäksi se sisältää heidän vapaan pääsyn Jumalan luokse ja heidän kuuliaisuutensa hänelle, joka ei nouse nöyristelevästä pelosta, vaana lapsenkaltaisesta rakkaudesta ja halukkaasta mielestä.

Kaikki nämä vapaudet olivat niiden olemuksessaan myös niiden uskovien nautittavana, jotka elivät ennen uutta liittoa. Uuden Testamentin aikana kristittyjen vapaus on kuitenkin laajempi. He ovat vapaita sermoniallisesta laista johon juutalaisten kongregaatio oli sidottu; heillä on suurempi varmuus pääsystään armoistuimelle ja heillä on täyteläisempi Jumalan Hengen tarjonta kuin uskovat lain alla kokivat.

Gal. 3:13; Gal. 1:4; Apt. 26:18; Room. 8:3; Room. 8:28; 1 Kor. 15:54-57; 2 Tess. 1:10; Room. 8:15; Luuk. 1:73-75; 1 Joh. 4:18; Gal. 3:9, 14; Joh. 7:38, 39; Heb. 10:19-21

2. Jumala yksin on omantunnon Herra ja on vapauttanut sen ihmisen opeista ja käskyistä, jotka ovat vähänkin ristiriidassa hänen sanansa kanssa tai eivät ole siihen sisällettyjä. Näitä ihmisoppeja uskomalla tai tottelemalla omastatunnosta on ihminen syyllinen todellisen omantunnonvapauden pettämiseen. Ehdottoman uskon, absoluuttisen ja sokean kuuliaisuuden vaatiminen tuhoaa omantunnon vapauden ja järjen.

Jaa. 4:12; Room. 14:4; Apt. 4:19, 29; 1 Kor. 7:23; Matt. 15:9; Kol. 2:20, 22, 23; 1 Kor. 3:5; 2 Kor. 1:24

3. Ne, jotka käyttävät kristityn vapautta tekosyynä harjoittaa mitään syntiä tai hoivaavat mitään syntistä halua, vääristävät evankeliumin armon omaksi tuhokseen ja täysin tuhoavat kristityn vapauden tarkoituksen. Tämä tarkoitus on, että me vapautettuina vihollisiltamme, palvelisimme Herraa vailla väärää pelkoa, pyhyydessä ja vanhurskaudessa hänen edessään kaikkina elämämme päivinä.

Room. 6:1, 2; Gal. 5:13; 2 Piet. 2:18, ​21

 

Luku 22 – Uskonnollisesta ylistyksestä ja Sapatti päivästä

1. Luomakunta todistaa, että on olemassa Jumala, jolla on herruus ja kaikkivaltius kaiken ylitse. Hän on oikeudenmukainen ja hyvä ja tekee hyvää jokaiselle. Sen tähden, häntä kuuluu pelätä, rakastaa ja ylistää. Häntä kuuluu kutsua, häneen kuuluu luottaa ja häntä kuuluu palvella kaikesta sydämestä ja kaikesta sielusta ja kaikesta voimasta. Hyväksyttävä tapa ylistää todellista Jumalaa on hänen asettamansa ja se on rajattu hänen ilmoitetun tahdon mukaan. Tämän tähden häntä ei voida ylistää ihmisen mielikuvituksen tai keksintöjen tai Saatanan ehdotusten tai näkyvien kuvien mukaan. Häntä ei voida ylistää millään tavalla, mitä ei ole kuvattu Pyhissä Kirjoituksissa.

Jer. 10:7; Mar. 12:33; 5 Moos. 12:32; 2 Moos. 20:4-6

2. Uskonnollinen ylistys kuuluu antaa Jumala Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle ja hänelle yksin – ei enkeleille, pyhimyksille tai millekään luodulle olennolle. Lankeemuksen jälkeen ylistystä ei kuulu antaa ilman välimiestä, eikä minkään muun sovituksen kautta kuin yksin Kristuksen.

Matt. 4:9, 10; Joh. 5:23; Matt. 28:19; Room. 1:25; Kol. 2:18; Ilm. 19:10; Joh. 14:6; 1 Tim. 2:5

3. Rukous kiitoksen kanssa on luonnollisen ylistyksen perusosa ja on sen tähden vaadittu jokaiselta. Ollakseen kelpuutettu, se täytyy tehdä Pojan nimessä, Hengen avulla tämän tahdon mukaan. Sen mukana täytyy olla ymmärrys, kunnioitus, nöyryys, palo, rakkaus ja kestävyys. Rukous toisten kanssa täytyy antaa ymmärrettävällä kielellä.

Ps. 95:1-7; 65:2; Joh. 14:13, 14; Room. 8:26; 1 Joh. 5:14; 1 Kor. 14:16, 17

4. Rukous kuuluu antaa laillisille asioille, kaiken kaltaisille ihmisille, jotka ovat nyt elossa tai elävät myöhemmin. Rukousta ei kuulu tehdä kuolleille, eikä niille, jotka ovat tehneet synnin kuolemaan.

1 Tim. 2:1, 2; 2 Sam. 7:29; 2 Sam. 12:21-23; 1 Joh. 5:16

5. Uskonnollisen ylistyksen peruselementit sisältävät Kirjoitusten lukemisen, Jumalan Sanan saarnaamisen ja kuulemisen, toisten opettamisen ja nuhtelemisen psalmeissa, hymneissä ja hengellisissä lauluissa, laulaen armo sydämissämme Herralle, niin kuin myös kasteen ja ehtoollisen antamisen. Nämä kuuluu suorittaa kuuliaisuudesta hänelle, ymmärryksellä, uskolla ja jumalaisella pelolla. Myös tarkoitukselliset nöyrtymisen ja paastoamisen teot ja kiitoksen antamisen ajat kuuluisi huomioida erityisinä hetkinä pyhällä ja uskonnollisella tavalla.

1 Tim. 4:13; 2 Tim 4:2; Luuk. 8:18; Kol. 3:16; Efe. 5:19; Matt. 28:19, 20; 1 Kor. 11:26; Est. 4:16; Joel 2:12; 2 Moos. 15:1-19; Ps. 107

6. Evankeliumin alla rukous tai mikään muu uskonnollinen ylistys ei ole rajoitettu mihinkään tiettyyn hyväksyttyyn paikkaan. Sen sijaan Jumalaa kuuluu ylistää kaikkialla hengessä ja totuudessa (päivittäin jokaisessa perheessä ja yksityisesti jokaisen henkilön toimesta). Myös, virallinen ylistys kuuluu antaa julkisessa kokouksessa ja näitä ei kuulu varomattomasti tai harkittomasti laiminlyödä tai hylätä, kun Jumala Sanallaan tai kaitselmuksellaan meidät näihin kutsuu.

Joh. 4:21; Mal. 1:11; 1 Tim. 2:8; Matt. 6:11; Ps. 55:17; Apt. 10:2; Matt. 6:6; Heb. 10:25; Apt. 2:42

7. On yleinen laki, että osa ajasta Jumalan määrittelemänä kuuluisi asettaa Jumalan ylistykseksi. Siten hän on Sanansa kautta asettanut positiivisen-moraalisen ja ikuisen käskyn, joka sitoo jokaisen kaikissa ajoissa. Hän on asettanut yhden päivän seitsemästä sapatiksi, pyhäksi hänelle. Maailman alusta Kristuksen ylösnousemukseen tämä asetettu päivä oli viikon viimeinen päivä. Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen tämä muuttui viikon ensimmäiseksi päiväksi, mikä on kutsuttu Herran Päiväksi. Tämä päivä on pidettävä aikojen loppuun asti Kristittynä Sapattina, sillä viikon viimeisen päivän noudattaminen on lopetettu.

2 Moos. 20:8; 1 Kor. 16:1; Apt. 20:7; Ilm. 1:10

8. Sapatti kuuluu pitää pyhänä Herralle kun ihmiset ovat ensin valmistaneet sydämensä soveliaaksi ja järjestäneet jokapäiväiset asiansa etukäteen. Tämän jälkeen he noudattavat koko päivän pyhää lepoa heidän omista töistään, sanoistaan ja ajatuksistaan koskien heidän maallista työtä ja ajanvietettä. Tämän lisäksi he täyttävät koko aikansa julkisilla ja yksityisillä ylistyksen teoilla ja välttämättömyyden ja armon velvollisuuksilla.

Jes. 58:13; Neh. 13:15-22; Matt. 12:1-13

 

Luku 23 – Laillisista Valoista ja Lupauksista

1. Laillinen vala on uskonnollisen ylistyksen peruselementti jossa henkilö vannoen totuudessa, vanhurskaudessa ja tuomiossa vakavasti kutsuu Jumalaa todistamaan sen mitä on vannottu ja tuomitsemaan vannojan sen totuuden tai valheen mukaan.

2 Moos. 20:7; 5 Moos. 10:20; Jer. 4:2; 2 Aik. 6:22, 23

2. Ihmisten kuuluu vannoa yksin Jumalan nimellä ja yksin mitä pyhimmällä pelolla ja kunnioituksella. Siten vannoa tyhjiä ja typeriä valoja tämän kirkkaan ja suurenmoisen nimen kanssa tai vannoa mitään muuta, on syntistä ja kammoksuttavaa. Painavissa ja merkittävissä asioissa vala on Jumalan Sanan laillistama vahvistamaan totuuden ja lopettamaan kaiken konfliktin. Laillinen vala siis kuuluu tehdä kun sitä vaaditaan lailliselta auktoriteetilta tällaisissa tilanteissa.

Matt. 5:34; Jaak. 5:12; Heb. 6:16; 2 Kor. 1:23; Neh. 13:25

3. Joka tekee Jumalan Sanan salliman valan on velvoitettu miettimään syvällisesti näin painavan asian vakavuutta ja myöntää ainoastaan sen, minkä hän tietää todeksi. Herra on kiusattu ajattelemattomilla, väärillä ja tyhjillä valoilla ja niiden tähden maa valittaa.

3 Moos. 19:12; Jer. 23:10

4. Vala kuuluu esittää sanojen selkeällä ja tavallisella merkityksellä vailla monitulkintaisuutta tai mentaalista reservaatiota.

Ps. 24:4

5. Valaa ei saa tehdä millekään luodulle, vaan Jumalalle yksin. Valat kuuluu tehdä ja suorittaa mitä suurimmalla tietoisuudella ja uskollisuudella. Roomalaiskatoliset munkkiusvalat koskien aviotonta elämää, tunnustettua köyhyyttä ja kuuliaisuutta luostarin säännöille eivät ole millään tavalla askelia suurempaan täydellisyyteen. Sen sijaan ne ovat taikauskoisia ja syntisiä loukkuja joihin Kristittyjen ei kuuluu sitoa itseään.

Ps. 76:11; 1 Moos. 28:20-22; 1 Kor. 7:2, 9; Efe. 4:28; Matt. 19:11

Luku 24 – Valtiosta

 1. Jumala (maailman ylin Herra ja Kuningas) on asettanut valtion auktoriteetit olemaan hänen allansa ja kansan yllä hänen omaksi kirkkaudekseen ja yleiseksi hyväksi. Tästä syystä hän on aseistanut heidät miekan voimalla puolustamaan ja kannustamaan niitä, jotka tekevät hyvää ja rankaisemaan pahantekijöitä.

 Room. 13:1-4

 2. Kristityt voivat laillisesti hyväksyä ja jatkaa velvollisuuksiaan julkisessa virassa kun heidät on siihen kutsuttu. Suorittaessaan velvollisuuksiaan virassa heidän täytyy ensisijaisesta säilyttää oikeudenmukaisuus ja rauha, valtakunnan tai poliittisen kokonaisuuden terveellisten lakien mukaan. Toimittaakseen näitä velvollisuuksia heillä on Uuden Testamentin alla oikeutus käydä sotaan oikeudenmukaisissa ja välttämättömissä tilanteissa.

 2 Sam. 23:3; Ps. 82:3, 4; Luuk. 3:14

3. Koska valtion auktoriteetit ovat Jumalan asettamia mainituista syistä, meidän kuuluu alistua heille Herrassa, kaikessa laillisessa, jota he vaativat. Meidän ei kuulu ainoastaan alistua rangaistuksen pelosta, vaan myös omantunnon tähden. Meidän kuuluu tehdä pyyntöjä ja rukouksia kuninkaille ja kaikille, jotka ovat auktoriteetteja, jotta heidän hallintansa alla me voimme elää hiljaista ja rauhallista elämää kaikessa jumalisuudessa ja rehellisyydessä.

 Room. 13:5-7; 1 Piet. 2:17; 1 Tim. 2:1, 2

Luku 25 – Avioliitosta

1. Avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen välinen. Miehellä ei kuulu olla enempää kuin yksi vaimo, eikä naisella enempää kuin yksi mies samaan aikaan.

1 Moos. 2:24; Mal. 2:15; Matt. 19:5, 6

2. Avioliitto on asetettu miehen ja vaimon molemminpuoliseksi avuksi, ihmiskunnan lisääntymiseksi laillisilla jälkeläisillä ja moraalittomuuden estämiseksi.

1 Moos. 2:18; 1 Moos. 1:28; 1 Kor. 7:2, 9

3. Jokainen, joka on kykenevä antamaan järkiperäisen myöntymyksen voi mennä avioliittoon. Kristittyjen kuuluu astua avioliittoon Herrassa. Sen tähden ne, jotka tunnustavat todellista uskontoa eivät nai ei-uskovia tai epäjumalanpalvelijoita. Jumalisten ei kuuluu mennä naimisiin niiden kanssa, jotka elävät pahaa elämää tai pitävät kiinni harhaopista.

Heb. 13:4; 1 Tim. 4:3; 1 Kor. 7:39; Neh. 13:25-27

4. Avioliiton ei kuulu tapahtua veri sukulaisten tai samaa sukupuolta olevien kanssa, sillä Jumala on kieltänyt tämän Sanassa.

3 Moos. 18: Mark. 6:18; 1 Kor. 5:1; Matt. 19:4-6

Luku 26 – Seurakunnasta

1. Katolista – universaalia – seurakuntaa voidaan kutsua näkymättömäksi suhteessa Hengen sisäiseen työhön ja armon totuuteen. Se koostuu valittujen joukosta, jotka olivat, ovat ja tulevat kootuksi yhteen Kristuksen alle heidän päänään. Seurakunta on morsian, ruumis ja hänen kokonaisuus, joka täyttää kaikki kaikessa.

Heb. 12:23; Kol. 1:18; Efe. 1:10, 22, 23; Efe. 5:23, 27, 32

2. Kaikki ihmiset läpi maailman, jotka tunnustavat evankeliumin uskoa ja kuuliaisuutta Jumalalle Kristuksen kautta, pysyen sopusoinnussa evankeliumin kanssa, ovat ja voidaan kutsua näkyviksi pyhiksi niin kauan, kuin he eivät tuhoa omaa tunnustustaan millään perustuksellisella virheellä tai epäpyhällä elämällä. Kaikkien paikallisten kongregaatioiden kuuluu koostua näistä ihmisistä.

1 Kor. 1:2; Apt. 11:26; Room. 1:7; Efe. 1:20-22

3. Seurakunnista puhtaimmat ovat tämän taivaan alla alttiita sekoitukselle ja virheelle. Jotkut ovat rappeutuneet niin paljon, että ne ovat lakanneet olemasta Kristuksen seurakuntia ja ovat tulleet Saatanan synagogaksi. Tästä huolimatta Kristuksella on aina ollut ja tulee olemaan tässä maailmassa aina loppuun asti valtakunta koostuen niistä, jotka uskovat häneen ja tunnustavat hänen nimeänsä.

1 Kor. 5; Ilm. 2; Ilm. 3; Ilm. 18:2; 2 Tess. 2:11, 12; Matt. 16:18; Ps. 72:17; Ps. 102:28; Ilm. 12:17

4. Herra Jeesus Kristus on seurakunnan pää. Isän asetuksesta kaikki auktoriteetti on annettu hänelle korkeimmalla ja kaikkivaltaisimmalla tavalla kutsua, asettaa, järjestää ja hallita seurakuntaa. Roomalaiskatolilaisuuden Paavi ei voi millään tavalla olla seurakunnan pää; sen sijaan hän on antikristus, laittomuuden mies ja tuhon lapsi, joka korottaa itsensä Kristuksen seurakuntaa vasten ja kaikkea mikä on kutsuttu Jumalaksi. Herra tuhoaa hänet tulemisensa kirkkaudella.

Kol. 1:18; Matt. 28:18-20; Efe. 4:11, 12; 2 Tess. 2:2-9

5. Harjoittaessaan hänelle luotettua auktoriteettia (Sanan työn kautta, hänen Henkensä mukaisesti), hän kutsuu itselleen pois maailmasta kaikki ne, jotka ovat annetut hänelle Isältä. He ovat kutsutut näin, jotta he tulisivat elämään hänen edessään kuuliaisuuden tiellä, jonka hän säätää heille Sanassaan. Ne, jotka ovat kutsutut hän käskee elämään yhdessä paikallisessa seurakunnassa heidän yhteiseksi eduksi ja sopivan julkisen ylistyksen tähden, jonka hän vaatii heiltä niin kauan, kun he ovat tässä maailmassa.

Joh. 10:16; Joh. 12:32; Matt. 28:20; Matt. 18:15-20

6. Seurakunnan jäsenet ovat pyhiä kutsusta, osoittaen ja näyttäen tunnustuksellaan ja elämällään heidän kuuliaisuutensa Kristuksen kutsulle. He halukkaasti suostuvat elämään yhdessä Kristuksen asetusten mukaan, antaen itsensä Herralle ja toisilleen, Jumalan tahdosta, tavoitteenaan seurata evankeliumin määräyksiä.

Room. 1:7; 1 Kor. 1:2; Apt. 2:41, 42; Apt. 5:13, 14; 2 Kor. 9:13

7. Jokaiselle täten kootulle seurakunnalle (mukautuen Kristuksen mielelle, niin kuin hänen Sanansa paljastaa) hän on antanut voiman ja auktoriteetin, joka on kaikella tavalla tarpeellinen ylistyksen muodon ja kurinpidon järjestämiselle, jonka hän on asettanut pidettäväksi. Hän on myös antanut heille käskyjä ja sääntöjä käytettäväksi ja toimitettavaksi tästä vallasta, oikealla ja sopivalla tavalla.

Matt. 18:17, 18; 1 Kor. 5:4, 5; 1 Kor. 5:13; 2 Kor. 2:6-8

8. Paikallinen seurakunta (koottuna ja täysin organisoituna Kristuksen mielen mukaan) koostuu päällystöstä ja jäsenistä. Kristuksen asettamat päällystöt ovat paimenet tai vanhimmat ja seurakuntapalvelijat. Heidät kuuluu valita ja erottaa työhön seurakunnan toimesta ja olla kutsutut ja kootut tällä tavalla erityistä tarkoitusta varten – sakramenttien jakamiseksi ja muiden velvollisuuksien suorittamiseksi, jotka Kristus heille luottaa tai kutsuu. Tämän mallin kuuluu jatkua ajan loppuun asti.

Apt. 20:17, 28; Fil. 1:1

9. Kristus on osoittanut tavan kutsua jonkun Pyhän Hengen valmistamana ja lahjoittamana paimenen tai vanhimman virkaan seurakunnassa. Hänet kuuluu valita seurakunnan yhteisellä äänestyksellä. Hänet täytyy sen jälkeen vakavasti erottaa tähän paastolla ja rukouksella. Seurakunnan vanhimpien täytyy asettaa kätensä hänen päälleen, jos heitä silloin on yksikin virassa. Seurakuntapalvelija täytyy myös valita samankaltaisella äänestyksellä ja erottaa tähän rukouksella ja kätten päälle panemisella.

Apt. 14:23; 1 Tim. 4:14; Apt. 6:3, 5, 6

10. Pastorien työ on antaa jatkuvaa huomiota Kristuksen palvelulle sanassa ja rukouksessa, Kristuksen seurakunnassa. Heidän kuuluu valvoa seurakunnan jäsenten sieluja sellaisina, joiden kuuluu antaa tili Kristukselle. Seurakunnan, jota heidän kuuluu palvella ei ainoastaan täydy antaa heille kaikki oikeutettu kunnioitus, vaan myös jakaa heidän kanssaan heidän hyvistä asioistaan heidän kykynsä mukaan. Heidän täytyy tehdä tämä, jotta heidän pastoreilla olisi turvallinen/miellyttävä elämä ilman, että heidän täytyy sotkeutua sekulaarisiin asioihin ja että he voivat osoittaa vieraanvaraisuutta toisille. Tämä on vaadittu luonnon lailla ja Herran Jeesuksen suoralla käskyllä, joka on säätänyt, että ne, jotka saarnaavat evankeliumia myös ansaitsevat elantonsa evankeliumista.

Apt. 6:4; Heb. 13:17; 1 Tim. 5:17, 18; Gal. 6:6, 7; 2 Tim. 2:4; 1 Tim. 3:2; 1 Kor. 9:6-14

11. Vaikka seurakuntien pastorien täytyy osallistua sanan saarnaamiseen, heidän työnsä saarnata sanaa ei ole totaalisesti rajoitettu heille. Toiset, jotka ovat lahjoitetut ja Pyhän Hengen varustamat, ovat hyväksyttyjä ja kutsuttuja seurakunnan toimesta saarnaamaan.

Apt. 11:19-21; 1 Piet. 4:10,11

12. Kaikki uskovaiset ovat velvoitettuja liittämään itseensä paikalliseen seurakuntaan kun ja missä heillä on siihen mahdollisuus. Samoin kaikki, jotka ovat hyväksytyt seurakunnan etuihin, ovat myös alamaiset sen kurille ja hallinnalle Kristuksen hallinnan mukaan.

1 Tess. 5:14; 2 Tess. 3:6, 14, 15

13. Seurakunnan jäsenet, joita on loukattu ja jotka ovat suorittaneet oman velvollisuutensa koskien henkilöä, joka on loukannut heitä, eivät voi keskeyttää mitään seurakunnan toimintaa tai vetää itseään pois seurakunnan kokouksista tai sakramenttien jakamisesta minkään loukkauksen tähden seurakunnan toveri jäseniltä. Sen sijaan heidän kuuluu katsoa Kristukseen seurakunnan seuraavissa toiminnoissa.

Matt. 18:15-17; Efe. 4:2, 3

14. Jokainen seurakunta ja sen kaikki jäsenet ovat velvoitettuja jatkuvasti rukoilemaan kaikkien Kristuksen seurakuntien menestyksen ja hyvän puolesta. Heidän täytyy myös (kaikkina mahdollisuuksina heidän asemiensa ja kutsujen rajoissa) harjoittaa lahjojaan ja armojaan seurakunnan eduksi. Kun Jumalan kaitselmus nostaa uusia seurakuntia, sen mukaan kuin he nauttivat mahdollisuudesta ja suosivista olosuhteista sille, heidän kuuluisi nauttia yhteenkuuluvuudesta keskenään heidän rauhakseen, kasvatukseksi rakkaudessa ja yhteiseksi rakennukseksi.

Efe. 6:18; Ps. 122:6; Room. 16:1, 2; 3 Joh. 8-10

15. Vaikeuksien tai eroavuuksien tilanteita (opillisen tai hallinnollisen) voi nousta koskettaen yleisesti seurakuntia tai yksittäisen seurakunnan rauhaa, yhteyttä ja rakennusta. Muita tapauksia voi tapahtua, kun seurakunnan jäsen tai jäsenet ovat loukatut kurillisessa toiminnassa, joka ei ole toimitettu totuudessa ja järjestyksessä. Tällaisissa tapauksissa on Kristuksen mielen mukaista monelle seurakunnalle, joilla on yhteys, yhdessä tavata heidän lähettiensä kautta harkitsemaan ja antamaan neuvonsa koskien pinnalla olevaa ongelmaa ja antamaan neuvonsa kaikille huolestuneille seurakunnille. Joka tapauksessa, nämä kootut lähetit eivät ole oikeutettuja millään seurakunta auktoriteetilla, tiukasti puhuen. Heillä ei myöskään ole oikeutusta harjoittaa kuria minkään seurakunnan tai yksilön ylitse tai tyrkyttää päätöstään seurakuntien päällystölle.

Apt. 15:2, 4, 6, 22, 23, 25; 2 Kor. 1:24; 1 Joh. 4:1

Luku 27 – Pyhien Yhteydestä

1. Kaikki pyhät ovat liitetyt Jeesukseen Kristukseen (heidän päähänsä) hänen Henkensä ja uskon kautta, vaikka tämä ei tee heistä yhtä persoonaa hänen kanssaan. Heillä on yhteys hänen hyveissä, kärsimyksissä, kuolemassa, ylösnousemuksessa ja kirkkaudessa. Kun kerran he ovat liitetyt toisiinsa rakkaudessa, heillä on yhteys toistensa lahjoissa ja hyveissä ja ovat velvoitetut toimittamaan nämä velvollisuudet (julkiset ja yksityiset) järjestyksellisellä tavalla edistääkseen heidän yhteistä hyvää, elämän sisäisillä ja ulkoisilla osa alueilla.

 1 Joh. 1:3; Joh. 1:16; Fil. 3:10; Room. 6:5, 6; Efe. 4:15, 16; 1 Kor. 12:7; 1 Kor. 3:21-23; 1 Tess. 5:11, 14; Room. 1:12; 1 Joh. 3:17, 18; Gal. 6:10

 2. Pyhät ovat velvolliset pitämään pyhän yhteyden ja toveruuden Jumalaa ylistäessä ja muita hengellisiä palveluita suorittaessa, jotka edistävät yhteistä rakentumista. Heidän kuuluu auttaa toisiaan materiaalisissa asioissa heidän moninaisten kykyjen ja tarpeiden mukaan. Heidän kuuluu erityisesti harjoittaa yhteyttä suhteissa, jotka heillä on omassa perheessä ja seurakunnassa. Evankeliumin sääntö ohjaa heitä, kun Jumala tuottaa mahdollisuuden ulottaa jakamisen koko uskon huushollille; kaikille niille, jotka kaikissa paikoissa kutsuvat Herran Jeesuksen nimeen. Heidän yhteytensä toisten kanssa pyhinä ei kuitenkaan ota pois tai kajoa titteliin tai henkilökohtaiseen omistukseen, joka ihmisillä on heidän tavaroissa ja omistuksissaan.

 Heb. 10:24, 25; Heb. 3:12, 13; Apt. 11:29, 30; Efe. 6:4; 1 Kor. 12:14-27; Apt. 5:4; Efe. 4:28

 Luku 28 – Kasteesta ja Herran Ehtoollisesta

1. Kaste ja Herran Ehtoollinen ovat myönteisen ja kaikkivaltiaan instituution määräyksiä. Ne ovat Herran Jeesuksen (ainoan lain antajan) asettamia ja niiden kuuluu jatkua hänen seurakunnassaan aina ajan loppuun asti.

 Matt. 28:19, 20; 1 Kor. 11:26

2. Nämä pyhät asetukset kuuluvat olla ainoastaan niiden antamia, jotka ovat päteviä ja kutsutut antamaan ne Kristuksen toimeksiannon mukaan.

Matt. 28:19; 1 Kor. 4:1​-2; Luuk. 12:41-44; Tiit. 1:5-7

Luku 29  – Kasteesta

1. Kaste on Uuden Testamentin määräys, Jeesuksen Kristuksen asettama. Kastetuille se on merkki heidän liitostaan hänen kanssaan hänen kuolemassa ja ylösnousemuksessa, heidän oksastuksesta häneen, syntien anteeksiannosta ja heidän alistuksestaan Jumalalle, elää ja vaeltaa uudessa elämässä Jeesuksen Kristuksen kautta.

 Kol. 2:12; Gal. 3:27; Mark. 1:4; Apt. 22:16; Room. 6:4

2. Ne, jotka henkilökohtaisesti tunnustavat parannusta Jumalaa kohtaan ja uskoa ja  kuuliaisuutta Herralle Jeesukselle Kristukselle, ovat ainoat sopivat kohteet tälle määräykselle.

Mark. 16:16; Apt. 8:36, 37; Apt. 2:41; Apt. 8:12; Apt. 18:8

3. Ulkoinen peruselementti käytettäväksi tässä määräyksessä on vesi, jossa yksilö kastetaan nimeen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen.

Matt. 28:19, 20; Apt. 8:38

 4. Henkilön upotus tai kastaminen on välttämätöntä tämän määräyksen sopivaksi suorittamiseksi.

 Matt. 3:16; Joh. 3:23

Luku 30 – Herran Ehtoollisesta

 1. Herran Jeesuksen ehtoollinen oli hänen asettamansa sinä samana iltana, kun hänet petettiin. Se kuuluu huomioida jokaisessa seurakunnassa aikojen loppuun saakka säännöllisenä muistona ja esillepanona hänen uhrauksesta hänen kuolemassa. Se on annettu uskovien uskon varmistukseksi kaikissa Kristuksen kuoleman eduissa, heidän hengellisessä ravitsemuksessa ja kasvussa hänessä ja heidän laajemmissa velvollisuuksissa, jotka he ovat velkaa hänelle. Ehtoollisen kuuluu olla side ja vala heidän liitostaan Kristuksen ja toisten kanssa.

 1 Kor. 11:23-26; 1 Kor. 10:16, 17, 21

2. Tässä määräyksessä Kristus ei ole tarjottu hänen Isälleen, eikä mitään todellista uhria anneta elävien tai kuolleiden syntien anteeksiantamiseksi. Ehtoollinen on ainoastaan muistotilaisuus Kristuksen yhdestä uhrista, jonka hän itsessään antoi kerran ja lopullisesti. Ehtoollinen on myös korkein mahdollinen hengellinen anti Jumalan ylistykseksi tästä Kristuksen uhrauksesta. Roomalais Katolisen messun (niin kuin he sitä kutsuvat) uhri on täten täysin inhottava ja vähentää Kristuksen omasta uhrista, joka on ainoa syntien tyydytys valituille.

 Heb. 9:25, 26, 28; 1 Kor. 11:24; Matt. 26:26, 27

3. Tässä määräyksessä Herra Jeesus on asettanut palvelijansa rukoilemaan ja siunaamaan leivän ja viinin perusosat ja tällä tavalla asettaa ne eroon tavallisesta käytöstä pyhään käyttöön. Heidän kuuluu ottaa ja rikkoa leipä, ottaa malja ja antaa molemmat ehtoollisvieraille ja osallistua tähän myös itse.

1 Kor. 11:23-26

4. Kieltämällä maljan ihmisiltä, ylistämällä sen elementtejä, nostamalla niitä ylös tai kantamalla niitä ympäriinsä ihastukseksi tai varastoiden niitä johonkin teeskenneltyyn uskonnolliseen käyttöön, on vastoin tämän määräyksen luontoa ja Kristuksen asetusta.

Matt. 26:26-28; 15:9; 2 Moos. 20:4, 5

5. Tämän määräyksen ulkoiset elementit sopivalla tavalla erotettuna Kristuksen asettamaan käyttöön, omaavat sellaisen suhteen Kristukseen ristiinnaulittuna, että niitä voidaan kutsua (todellisesti mutta kuvainnollisesti) niiden asioiden nimellä, joita ne edustavat, eli Kristuksen ruumista ja verta. Olemuksessaan ja luonnossaan ne silti pysyvät vain leipänä ja viininä, niin kuin ne olivat ennenkin.

1 Kor. 11:26-28

6. Oppi jota yleisesti kutsutaan transsubstantiaatioksi opettaa, että leivän ja viinin olemus muuttuu Kristuksen ruumiiksi ja vereksi papin vihkimisestä tai jollakin muulla tavalla. Tämä oppi ei ole ainoastaan sodassa Kirjoituksen kanssa, vaan myös yleisen järjen ja ymmärryksen kanssa. Se tuhoaa määräyksen luonteen ja on ollut ja on monenlaisen taikauskon ja epäjumalan palveluksen aiheuttaja.

Apt. 3:21; Luuk. 24:6, 39; 1 Kor. 11:24, 25

7. Arvolliset osallistujat, jotka ulkoisesti ottavat osaa tämän määräyksen ulkoisista elementeistä myös vastaanottavat kaikki Kristuksen kuoleman edut ja ruokailevat (Kristuksella ristiinnaulittuna) uskon kautta, sisäisesti. He tekevät niin oikeasti ja todellisesti, eivät kuitenkaan fyysisesti ja ruumiillisesti, vaan hengellisesti. Kristuksen ruumis ja veri eivät ole määräyksessä paikalla ruumiillisesti tai fyysisesti, mutta hengellisesti uskovien uskolle, aivan niin kuin elementit itse ovat läsnä heidän ulkoisille aisteilleen.

1 Kor. 10:16; 11:23-26

 8. Kaikki tietämättömät ja jumalattomat ihmiset ovat sopimattomia nauttimaan yhteyttä Kristuksen kanssa ja ovat siten sopimattomia Herran pöytään. Niin kauan kun he pysyvät tässä tilassa, he eivät voi ottaa osaa näistä pyhistä salaisuuksista tai olla päästetyt Herran pöytään ilman, että he tekisivät suuren synnin Kristusta vastaan. Kaikki ne, jotka ottavat ehtoollisen sopimattomasti, ovat syyllisiä Herran ruumiiseen ja vereen, syöden ja juoden itselleen tuomion.

 2 Kor. 6:14, 15; 1 Kor. 11:29; Matt. 7:6

Luku 31 – Ihmiskunnan Tilasta Kuoleman Jälkeen ja Kuolleiden Ylösnousemuksesta

 1. Kuolleiden ihmisten ruumiit palaavat tomuun ja tuhoutuvat. Heidän sielunsa eivät kuitenkaan kuole tai nuku, sillä ne ovat olemukseltaan kuolemattomia ja ne palautuvat välittömästi Jumalalle, joka ne on antanut. Vanhurskaiden sielut tehdään tuolloin täydelliseksi pyhyydessä ja vastaanotetaan paratiisiin. Vanhurskaiden sielut ovat Kristuksen kanssa ja katselevat Jumalan kasvoja valossa ja kirkkaudessa, odottaen ruumiinsa täydellistä lunastusta. Pahojen sielut heitetään tuonelaan, jossa ne pysyvät kidutuksessa ja pimeydessä, varattuna suurta tuomiopäivää varten. Kirjoitukset eivät tunnista sieluille muita, kuin nämä kaksi paikkaa erossa ruumiista.

 1 Moos. 3:19; Apt. 13:36; Saar. 12:7; Luuk. 23:43; 2 Kor. 5:1; 2 Kor. 6:8; Fil. 1:23; Heb. 12:23; Juud. 6, 7; 1 Piet. 3:19; Luuk. 16:23, 24

2. Viimeisenä päivänä ne pyhät, jotka vielä elävät, eivät kuole, vaan muuttuvat. Kaikki kuolleet tullaan herättämään ylös niissä samoissa ruumiissa, joissa he elivät, vaikkakin näillä uusilla ruumiilla on eri ominaisuudet. Kuolleiden ruumiit liitetään jälleen heidän sieluihinsa – iankaikkisesti.

1 Kor. 15:51, 52; 1 Tess. 4:17; Job 19:26, 27; 1 Kor. 15:42, 43

3. Pahojen ruumiit tullaan herättämään Kristuksen voimalla häpeään. Vanhurskaiden ruumiit herätetään Hänen Hengellään kunniaan ja tehdään Kristuksen loistavan ruumiin kaltaiseksi.

Apt. 24:15; Joh. 5:28, 29; Fil. 3:21

Luku 32 – Viimeisestä Tuomiosta

1. Jumala on nimennyt päivän, jolloin hän tuomitsee maailman vanhurskaudessa Jeesuksen Kristuksen kautta. Isä on antanut kaiken voiman ja tuomiovallan Jeesukselle Kristukselle. Sinä päivänä ei tuomita vain luopioenkeleitä, vaan samalla tavoin myös kaikki maan päällä eläneet ihmiset, jotka joutuvat Kristuksen tuomioistuimen eteen. He antavat todistuksensa ajatuksistaan, sanoistaan ja teoistaan ja saavat tuomionsa sen mukaan, mitä he ovat ruumiillisen elämänsä aikana tehneet, hyvää tai pahaa.

Apt. 17:31; Joh. 5:22, 27; 1 Kor. 6:3; Juu. 6; 2 Kor. 5:10; Saar. 12:14; Matt. 12:36; Room. 14:10, 12; Matt. 25:32-46

2. Jumalan nimeämän päivän tarkoitus on tuoda julki hänen armonsa kirkkaus valittujen iankaikkisessa pelastuksessa. Hän tuo julki myös oikeudenmukaisuutensa tuomitessaan ikuiseen kadotukseen pahat ja tottelemattomat ei-valitut. Vanhurskaat tulevat silloin siirtymään iankaikkiseen elämään ja saamaan ilon ja kirkkauden täyteyden sekä iankaikkiset palkinnot Herran läsnäolossa. Pahat, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä noudata Jeesuksen Kristuksen evankeliumia, heitetään ikuiseen piinaan ja heitä rangaistaan iankaikkisella tuholla ja erolla Herran läsnäolosta ja hänen voimansa kirkkaudesta.

 Room. 9:22, 23; Matt. 25:21, 34; 2 Tim. 4:8; Matt. 25:46; Mark. 9:48; 2 Tess. 1:7-10

 3. Kristus tahtoo, että olemme järkähtämättömän vakuuttuneita tuomiopäivän tulosta, jotta kaikki ihmiset luopuisivat synnistä ja jumaliset saisivat enemmän lohdutusta vastoinkäymisissään. Tästä syystä hän on päättänyt pitää tämän päivän salattuna, rohkaisten ihmisiä ravistamaan pois kaiken lihallisen huolettomuutensa ja valvomaan alati, koska he eivät tiedä sitä hetkeä, jolloin Herra tulee. Kristus on kehottanut olemaan aina valmiina sanomaan: “Tule Herra Jeesus; tule pian. Aamen.”

 2 Kor. 5:10, 11; 2 Tess. 1:5-7; Mark. 13:35-37; Luuk. 12:35, 36; Ilm. 22:20