Kristillinen Sapatti (Mark. 2:27-28)

Saarnattu 14. 10. 2018
Kristillinen Sapatti
”Ja hän sanoi heille: ”Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten. Niin Ihmisen Poika siis on sapatinkin herra.” (Mark. 2:27-28).
Me elämme nurjan sukupolven keskellä. Usein kun pysähdymme miettimään maailmassa tapahtuvaa pahaa lannistumme. Suru täyttää sydämemme, kun pysähdymme miettimään vain yhtä pahaa asiaa, jonka olemme kuulleet tai todistaneet. Kristityn sydän saattaa lannistua nähdessään pahuuden kasvavan ja samaan aikaan hän tuntee oman elämänsä olevan voimaton ja mitätön muuttamaan todellisuutta. Nurjan sukupolven pahuus nähdään kymmenen käskyn moraalisten pilarien lävitse, kun katsomme niitä yksi kerrallaan. Samoin turmeltuneisuuden korjaaminen yhteiskunnassa tapahtuu vain, kun ihmiset soveltavat Jumalan moraalisen lain oikealla tavalla elämäänsä.
Oletko koskaan pysähtynyt miettimään tämän sukupolven surullista tilaa neljännen käskyn lävitse? Sunnuntaina ajaessasi seurakuntaan voit nähdä satoja ja tuhansia autoja liikenteessä, mutta niiden päämääränä ei ole seurakuntarakennus. Niiden päämääränä ovat mökit, kalastelut, urheilutapahtumat, shoppailut ja viihdykkeet. Seurakunnat ovat tyhjeneviä kaiken muun ollessa tärkeämpää. Seurakuntaan tullessa ihmettelet miksi kutsumasi ystävä ei tullutkaan paikalle? Aivan niin! Hänellä on töitä. Seurakunnassa on myös juuri avioeron läpi käynyt henkilö. Hänellä ja hänen puolisollaan oli eri työt, jotka vetivät huomion eri asioihin ja he kiirehtivät itsensä tunniksi seurakuntaan sunnuntaina, mutta heillä ei ollut yhteisiä ystäviä seurakunnassa. He eivät jakaneet ja palvelleet yhdessä Herraa. Kotiin päästyään heillä ei oikeastaan ollut aikaa lukea ja rukoilla yhdessä yhtenä päivänä viikosta. Näet myös opiskelijan, joka tulee viikoittain jumalanpalvelukseen, mutta ei tunnu kasvavan hurskaudessa ja ymmärryksessä. Hän on yksi niistä harvoista, jotka sentään nousevat sängystään tullakseen kokoukseen, mutta tämän jälkeen hän on vedetty humanistiseen ja jumalattomaan akateemiseen ympäristöön koko loppu päiväksi. Herran Päivän ilta tulee vietetyksi kirjastolla, tennistä pelatessa tai koe paperin kirjoittamisessa. Eikö jonkun hänenkaltaisensa kasvaisi ymmärryksessä nopeasti, jos hän antaisi päivän viikosta Kristilliseen opiskeluun, ylistykseen, yhteyteen ja palveluun? Muistat sen henkilön, joka sanoi seurakunnassa, että sapatti ei ole kristittyjä varten ja näin oikeutti sillä parin tunnin seurakunnassa vieton, jonka jälkeen hän marssii mallisiin asioihin. Ainoastaan viikoittainen ylistyksen päivä voi Jumalan armosta muuttaa yhteiskuntaa oikeaan suuntaan. Tämä yksin voi pelastaa perheitä, seurakuntia, kouluja ja hallituksia moraaliselta tuholta. Ylpeydessään ihmiset ovat hyljänneet Jumalan moraalisen lain. Hänen käsky vaatii vakaan rutiininomaisen yhden päivän pyhitetyn ylistyksen ja palvelun Jumalalle. Ei ole mikään ihme, että seurakunnat ovat omistautumiseltaan, opiltaan ja moraaliltaan heikot. Ainoastaan Sapatti Päivä tarjoaa ihmisille jatkuvan muistutuksen ja tiedon Jumalan moraalisista standardeista, joiden mukaan elää.[1]
Yksi reformoitujen seurakuntien eroavaisuus muista evankelisista on meidän uskomme siihen, että Jumalan moraalinen laki on voimassa kaikille ihmisille kaikkina aikoina. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana termi ”reformoitu” on yhdistetty löysästi ihmisiin, jotka pitävät kiinni kalvinismin viidestä pointista. Tämä ei ole oikein. Reformoituun kristillisyyteen on aina kuulunut enemmän kuin oikea pelastusoppi. Kalvinistisen opin lisäksi reformoiduilla on liitollinen ymmärrys teologiasta, ei Dispensationalistinen. Henkilö, joka on dispensationalisti, ei ole reformoitu, vaikka hän olisikin osa sitä yhtä prosenttia dispensationalisteista, jotka ovat pelastusopilta kalvinisteja. Reformoitu kristitty on myös tunnustuksellinen ja jokainen reformoitu tunnustus tekee selväksi, että Jumalan moraalinen laki on voimassa.
Kymmenen käskyn ainoa merkitys ihmisille, jotka eivät ole reformoituja, on vain siihen asti, kun ne ovat mainitut Uudessa Testamentissa, Uudessa Liitossa. Tämän tähden he eivät usko, että neljäs käsky on sitova millään merkittävällä tavalla kristitylle, sillä he argumentoivat, että neljäs käsky ei ole sitova, koska sitä ei ole suoraan ja selkeästi mainittu Uudessa Testamentissa. Me olemme tietysti eri mieltä molemmissa kohdissa. 1) Me emme usko, että Jumalan moraalisen lain tarvitsee olla mainittu Uudessa Testamentissa ollakseen sitova tänä päivänä, sillä ne eivät koskaan ole rajoittuneet Mooseksen liittoon, vaan ne ovat ilmoitetut ihmiselle luomisesta lähtien. 2) Me uskomme, että Uusi Testamentti selkeästi toistaa neljännen käskyn.
Neljäs käsky on kaikista rikotuin, halveksituin ja väärinymmärretyin käsky seurakunnassa. Kahdeksan seurakunnassa kävijää kymmenestä tänä päivänä (kiitos dispensationalistien suosion) sanoisi, että kristityt eivät ole velvollisia pitämään sapattia. Kahdesta muusta toinen kuuluu johonkin sapattikulttiin kuten seitsemännen päivän adventisteihin tai Hebrew roots liikkeeseen. He pitävät kiinni juutalaisesta sapatista lauantaina ja täten häpäisevät uuden liiton paremmuuden ja Kristuksen pelastustyön merkityksen. Aion osoittaa Raamatusta tänään sapatti periaatteen sitovuuden ja universaalisuuden kaikkina aikoina. Tämän jälkeen katsomme miten kristitty sapatti eroaa juutalaisesta sapatista.
Sapatti periaate
”Niin tulivat valmiiksi taivas ja maa kaikkine joukkoinensa. Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt. Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt.” (1 Moos. 2:1-3). Ne, jotka väittävät sapatin olleen ainoastaan laki juutalaisille, joka ilmoitettiin ensimmäistä kertaa Mooseksen kautta, paljastavat, että teksti ei määrittele heidän oppiansa, vaan heidän oppinsa määrittelee tekstin. Sapatti asetettiin luomisessa ennen syntiinlankeemusta. Sapatti on siis hyvä, osa synnittömän ihmisen elämää. Ihmisen ensimmäinen kokonainen päivä oli Sapatti. Sapattia ei tehty etnistä Israelia varten tietyksi rajoitetuksi ajaksi, vaan sapatti tehtiin ihmistä varten, niin kuin Jeesus sanoo Markuksen evankeliumissa.
Minkä takia Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä? Minkä takia hän loi maailman kuudessa päivässä? Eikö hän olisi voinut luoda kaiken hetkessä? Tietysti hän olisi voinut. Tarvitsiko hänen levätä? Tuliko hän väsyneeksi? Ei tietenkään! Jumala päätti luoda maailman kuudessa päivässä ja levätä seitsemäntenä, antaakseen ihmiselle viikoittaisen rytmin: ”Kuusi päivää voit tehdä omia askareitasi, mutta seitsemäntenä päivänä lepää näistä ja käännä katseesi minuun ihaillen kaikkea hyvää mitä minä olen tehnyt.” Sapatti asetettiin levon, muistamisen ja ylistyksen päiväksi. Tämä ei tietenkään ole vaikeaa sinulle, joka sanot rakastavasi Jumalaa. Eihän? Onhan sinulla aikaa lukea lapsillesi ja leikkiä heidän kanssaan? Joillakin ei ole. Heidän lapsensa kärsivät, koska he tietävät, että vaikka isi ja äiti sanoo rakastavansa on se vain sanottua. Miehellä on varmasti aikaa vaimollensa ja toisinpäin? Rakastattehan te toisianne?
Olisi ikävää sanoa: ”Minulla ei ole aikaa sinulle.”, mutta näin moni elämällään viestittää. Jos ihmissuhteet haavoittuvat tällaisesta, kuinka paljon enemmän Jumalasuhde? Tietysti sinulla on aikaa hänelle, joka sinut loi? Hänelle, joka on antanut sinulle elämän? Hänelle, joka ennen aikojen alkua valitsi sinut pelastukseen? Hänelle, joka pesi sinut synneistäsi ja on valmistanut sinulle paikan taivaassa? Tietenkään et loukkaisi häntä sivuuttamalla häntä?
Tämä on sapatti periaate: yksi päivä seitsemästä kuuluu asettaa levon, muistelemisen ja ylistyksen päiväksi. Se mikä päivä on kyseessä, on Sapatin Herran asetettavissa hänen suunnitelmansa mukaan niin kuin pian näemme.
Sapatti asetettiin luomisessa ja ei ole luonnoltaan seremoniallinen, vaan moraalinen. Jokaisen ihmisen omatuntoon on painettu sapattikäsky niin kuin on käsky olla murhaamatta. Sapattia ei kuitenkaan ilmoitettu ainoastaan luomisessa, vaan myös käskettiin muualla ennen kymmenen käskyn antamista: ”Niin hän sanoi heille: ”Tämä tapahtuu Herran sanan mukaan; huomenna on levon päivä, Herralle pyhitetty sapatti. Mitä leivotte, se leipokaa, ja mitä keitätte, se keittäkää; mutta kaikki, mitä tähteeksi jää, pankaa talteen huomiseksi”… kuitenkin muutamat kansasta lähtivät seitsemäntenä päivänä kokoamaan sitä, mutta he eivät löytäneet mitään. Niin Herra sanoi Moosekselle: ”Kuinka kauan aiotte kieltäytyä noudattamasta minun käskyjäni ja lakejani? Katsokaa, Herra on antanut teille sapatin; sentähden hän antaa teille kuutena päivänä kahden päivän leivän.” (2 Moos. 16:23, 28,29). Israelin ollessa orjia Egyptissä, he tuskin olivat sallitut noudattamaan sapattia ja siten jotkut olivat tottuneet toimittamaan samoja askareita päivittäin. Jumala kuitenkin muistuttaa heitä ennen kymmenen käskyn antamista siitä, että tämä on laki, jonka Jumala asetti luomisessa ja Mooses olettaa heidän tietävän tämän. Tämä selittyy vain sillä, että Adamin uskovat jälkeläiset pyhittivät lepopäivän aina Moosekseen asti. Sapatti nähdään lahjana: Jumala on ”antanut” sapatin ja siitä kieltäytyminen on mitä halveksittavinta. Näin ymmärrämme sapatti käskyn universaalisuuden kaikkina aikoina.
Sapatin tarkoitus
”Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäspäivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.” (2 Moos. 20:9-11).
Tässä käskyssä saamme ylistyksen ja työn tasapainon ja niiden säännöllisyyden. Voddie Baucham kysyy oikein niiltä, jotka hylkäävät kymmenen käskyä: ”Miksi meillä on Jumalanpalvelus yhtenä päivänä seitsemästä? Miksi ei yksi neljästäkymmenestä? Käyttäisitkö seurakuntakuria, jos joku jäsenistä tulisi vain kerran vuodessa? Jos käyttäisit, sinä sanot, että he tekevät syntiä ja syntiä ei ole ilman moraalista velvollisuutta. Miten sinulla on moraalinen velvollisuus ilman käskyä/velvollisuutta?”. No, sanoisivat jotkut: ”Me saamme sen Kristuksen laista” tarkoittaen, että se on uudessa testamentissa. Tämä ei pidä paikkaansa. Näytä minulle missä Uudessa Testamentissa sinulle ilmoitetaan yhteisen ylistyksen velvollisuus yhtenä päivänä seitsemästä? ”No sinun kuuluu haluta käydä seurakunnassa, jos olet…” Miksi kristityn täytyy haluta, jos se ei ole moraalinen imperatiivi? Miksi se olisi moraalisesti väärin kristitylle tulla vain kerran vuodessa kirkkoon, ellei tämä ole Jumalan moraalinen laki, sitoen kaikki ihmiset kaikkina aikoina? Yksi päivä seitsemästä ja tämä on alkuseurakunnasta asti uskottu olevan viikon ensimmäinen päivä kuten pian näemme.
Voddie Baucham tekee myös toisen hyvän huomion. Hän kysyy: ”Miksi olisi väärin minulta hankkia työntekijöitä ja palvelijoita ja käskeä heidän tehdä työtä seitsemän päivää viikosta?”. Jos neljäskäsky ei ole voimassa ja tulet yhdeksän käskyn teologiksi, koska sitä ”ei ole mainittu uudessa testamentissa” (se on), miten oikeutat Pietarin tai Paavalin käskyt koskien palvelijoiden ja orjien kohtelua, sillä mitä ikinä he sanoivat, perustuu se neljännen käskyn moraalisuuteen.
Jumala kirjoitti sormellansa tämän käskyn kiveen ja on meidän ilomme, jos se kirjoitetaan sydämeemme. Jumala käskee meitä sanalla ”muista”, sillä me helposti unohdamme tämän. Me laiminlyömme tämän niin helposti kulttuurissa, jossa ihmiset halveksivat tätä käskyä: he eivät edes ajattele sitä! Vaikka sapatti on siunaus, lahja ja meidän ilomme, emme voi unohtaa, että se on ensisijaisesti käsky ja me olemme sidotut siihen yksin sen tähden, että Jumala on puhunut.
Katso nyt, miten Jumala argumentoi tämän käskyn noudattamisen puolesta? Thomas Watson antaa hyvän tiivistyksen[2]. 1) sen järkevyyden perusteella: ’Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi”. Jumala ikään kuin sanoo, että minä en ole julma herra, minä en estä sinua toimittamasta töitäsi, vaan olen antanut sinulle kuusi päivää kaikkea ammattisi vaatimaa varten ja olen ottanut itselleni ainoastaan yhden. Minä olisin voinut ottaa kuusi päivää itselleni ja sallinut sinulle vain yhden, mutta näin minä en ole tehnyt. On vain järkevää, että sinun kuuluu asettaa tämä yksi päivä eroon muista minua varten.
2) sen oikeudenmukaisuuden perusteella: ’mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti’. Jumala ilmoittaa, että tämä on Hänen osansa ja hänen päivänsä. Joka ryöstää hänet tästä päivästä ja asettaa sen tavalliseen käyttöön on pyhänhäpäisijä, hän ryöstää taivaasta ja Jumala ei pidä häntä syyttömänä.
3) Jumalan oman esimerkin perusteella: ’mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi.’ Emmekö me seuraisi hänen esimerkkiä? Hän kysyy: ”Minä saatoin luomistyön päätökseen ja lepäsin seitsemäntenä päivänä. Sinä olet velvollinen saattamaan maallisen työsi tämän viikon osalta päätökseen kuudessa päivässä ja lakata siitä ja pyhittämään tämän päivän minulle.”
4) Jumala argumentoi sen siunauksen perusteella: ’Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.’ Kyseessä ei ole ainoastaan päivä, jolloin Jumalaa ylistetään, vaan päivä, joka on meille siunaukseksi. Tänä päivänä hän antaa meille erityistä armoa. Tätä vasten sen rikkominen tuo kirouksen: ”Mutta jos ette kuule minua ettekä pyhitä sapatinpäivää, vaan kannatte kantamuksia ja kuljette Jerusalemin porteista sapatinpäivänä, niin minä sytytän tuleen sen portit, ja tuli on kuluttava Jerusalemin palatsit, eikä se ole sammuva.” (Jer. 17:27).
Jumala on asettanut sapatin, sillä hänellä on voima määrätä ja asettaa aika, jolloin häntä kuuluu ylistää. Se on sinun parhaaksesi, sillä maalliset ammatit saavat ajatuksemme unhottamaan Jumalan ja sielumme hyvinvoinnin. Sapattina muistimme virkistetään ja silloin Jumala Sanan saarnaamisen, laulujen, rukousten ja ehtoollisen kautta öljyää ruosteemme pois. Silloin ajatuksemme nousevat taivaaseen ja kielemme ylistää Jumalaa, silmämme vuodattavat kyyneliä ja sielumme palaa rakkaudesta Luojaansa kohtaan. Sydän, joka on ollut jäässä sulaa sapattina Sanan kautta. Kutsukaamme siis sapattia iloksi.
”Ja muista, että itse olit orjana Egyptin maassa ja että Herra, sinun Jumalasi, vei sinut sieltä pois väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella. Sentähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivän.” (5 Moos. 5:15). Tässä näemme, että sapattia ei tarkoitettu ainoastaan luomistyön muistamiseksi, vaan pelastustyön muistamiseksi. Vapautus Egyptin fyysisestä orjuudesta heijastaa tulevaa pelastusta, jonka Kristus saisi aikaan. Katsokaamme siis nyt miksi Apostolit alussa ja seurakunta aina tähän päivään asti on viettänyt sapattia sunnuntaina lauantain sijaan.
Kristitty sapatti
Miksi me vietämme sapattia sunnuntaina? Ihmisellä ei ole oikeutta muuttaa tai asettaa sapattia, ainoastaan sen Herralla on tämä auktoriteetti. Vaikka uusi testamentti ei anna yhtä suoraa käskyä pitää sapattia sunnuntaina on tämä selkeästi ainoa lopputulos, johon voimme tulla raamatullisen teologian, analogian ja historian perusteella. Ne, jotka kieltävät kristityn sapatin sillä syyllä, että he eivät näe yhtä jaetta, joka sanoo: ”sapatti on muutettu ensimmäiselle päivälle” johtavat harhaan niitä, jotka eivät ole kypsiä uskossa. Tämä on samanlainen argumentti, jota käytetään johtamaan ihmisiä pois kolminaisuuden opista, Kristuksen kahdesta luonnosta jne., joihin ei myöskään ole yhtä selkeää jaetta. Sinulla voi olla useita kysymyksiä koskien aihetta ja sinun täytyy ymmärtää, että vastaukset moniin kysymyksiin kristityn elämässä löytyvät usean pitkän ja mutkaisen teologian vuoritien päädyssä. Vihjeitä ja yleisiä suuntia voidaan antaa matkaajalle alussa, mutta kestää aikansa ennen kuin kävelijä pääsee päämääräänsä. Kaikki asiat Raamatussa eivät ole yhtä selkeitä. Joistakin asioista puhutaan selkeästi yhdessä tai toisessa jakeessa, mutta opit kuten kolminaisuus, Kristuksen kaksiluontoa, perisynti jne. eivät perustu yhteen tai kahteen todistusjakeeseen. Epäkypsät kristityt saattavat turhautua ja lannistua siitä, että jotkut vastaukset tarvitsevat yhden jakeen lainaamista pidemmän prosessin. ”Jos Jumala tahtoisi minun pitävän sapatin sunnuntaina lauantain sijaan, olisi hän sen sanonut selkeästi yhdessä jakeessa.” Joskus lapset ovat erittäin kohtuuttomia. He vaativat yksinkertaista vastausta kysymykseen sitä kiihkeämmin, kun heille selitetään, että kaikki asiat eivät toimi niin. Kristittynä sinun täytyy ymmärtää Paavalin sanat:  ”Tästä meillä on paljon sanottavaa, ja sitä on vaikea selittää, koska olette käyneet hitaiksi kuulemaan. Sillä te, joiden olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita.” (Hep. 5:11-12). Tämän ymmärtäessäsi on sydämesi oikeassa tilassa kuulemaan ja näkemään totuuden, jota Jumala ei ole piilottanut, vaan on tarkoittanut opittavaksi Sanan koko todistuksen tutkimisen kautta.
Miten siis voimme olla varmoja siitä, että kristityt eivät ole olleet synnissä koko kirkkohistorian ajan pitäessään sapattia sunnuntaina?
Sapatti päivän muutos oli Kristuksen tekemä. Hän on sapatin herra ja vain hänellä on valta tähän. Hän on asettanut uudesti tämän päivänsä, niin kuin hän asetti ehtoollisen vanhan testamentin pääsiäisen muisto aterian tilalle. Kerran karitsan veri suojasi fyysiseltä kuolemalta, mutta nyt tiedämme tämän osoittaneen Kristukseen, joka on Jumalan karitsa, jonka veren vuodatuksen kautta me pelastumme iankaikkiselta kuolemalta. Samoin Kristus on asettanut uuden sapatti päivän, josta Psalmisti uskoakseni profetoi: ”Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi. Herralta tämä on tullut; se on ihmeellistä meidän silmissämme. Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt; riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä.” (Ps. 84:22-24).
Apostolinen seurakunta noudatti lepoa, ylistystä, rukousta ja ehtoollista viikon ensimmäisenä päivänä. He tapasivat kahtena peräkkäisenä sunnuntaina ylösnousemuksen jälkeen, samoin helluntai sunnuntaina, Pyhä Henki Jumalan Päivänä. Sunnuntai oli alkuseurakunnan pyhäpäivä. Apostolien teoissa luemme: ”Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää.” (Apt. 20:7). Ensimmäinen korinttolaiskirje tekee selväksi, että Aasian seurakunnat myös pitivät viikon ensimmäistä päivää pyhä päivänä: ”Tehkää tekin samalla tavoin, kuin minä olen määrännyt Galatan seurakunnille. Kunkin viikon ensimmäisenä päivänä pankoon jokainen teistä kotonaan jotakin talteen, säästäen menestymisensä mukaan, ettei keräyksiä tehtäisi vasta minun tultuani. (1 Kor. 16:1-2). Jeesus teki selväksi, että armon teot olivat sallittuja, jopa vaadittuja sapattina. Vuosikymmeniä myöhemmin näemme Johanneksen puhuvan Ilmestyskirjassa näin: ”Minä olin hengessä Herran päivänä.” (Ilm. 1:10). Tämä tarkoittaa päivää, jolloin Kristus nousi ylös kuolleista ja hän tietää lukijoidensa ymmärtävän minä päivänä hän sai ilmestyksensä.
Kirkkohistoriassa ei ole tehty eroa sapatin ja Herran päivän välillä, nämä ovat nähty joko samana tai sitten niin, että sapattia ei enää ole, on ainoastaan Herran päivä. Uusi testamentti käskee kristittyjä tapaamaan yhteisessä kokouksessa, eikä mitään muita tapaamisia tämän lisäksi. Herran päivän on siis oltava sapatti, muuten rikkoisimme Jumalan asettaman rytmin: kuusi päivä ihmisen töille, yksi päivä hänen ylistykselleen.
Ignatius, joka oli apostoli Johanneksen opetuslapsi sanoi: ”Jokaisen, joka rakastaa Kristusta kuuluu pitää ensimmäinen päivä, Herran päivä pyhänä.” Jos Herran päivä ei olisi sapatti, kuinka Apostoli olisi voinut opettaa opetuslapsensa sanomaan neljännen käskyn sanat jostakin muusta päivästä, eikä mainita missään kirjoituksissaan toisesta pyhästä päivästä tämän lisäksi? Tämä päivä nähtiin sapattina läpi kirkkohistorian. Mutta miksi?
Herran päivän elementit sisältävät kaikki ne elementit, mitä juutalainen sapatti sisälsi: levon, luomistyön ja pelastuksen muistamisen. Syy sille, että jotkut eivät pidä sapattia sunnuntaina on 1) heikko ymmärrys ylösnousemuksesta ja 2) huono eskatologia. Koska ensimmäinen sapatti asetettiin luomistyön tähden, vain uusi luominen tai uusi vaativampi työ, josta Jumala lepäisi, voisi muuttaa tämän. Meillä on molemmat. Ensimmäisen Raamattu ilmoittaa tapahtuneen Kristuksen ylösnousemuksessa. Pelastustyössään, toisena Adamina (Room. 5:12-21), hän loi uuden liiton, sekä uudet taivaat ja maat, josta Jesaja puhuu. Ne, jotka ajattelevat uuden taivaan ja maan alkavan vasta Kristuksen palatessa ovat ongelmissa Jesajan profetian kanssa, sillä hän ilmoittaa, että uudessa maassa ja taivaassa ihmiset yhä kuolevat ja synnyttävät (Jes. 65:17-25). Tämä maa ja tämä taivas odottavat nyt lopullista vapautusta turmelukselta (Room. 8:21), jonka ne saavat Kristuksen toisessa tulemisessa, niin kuin mekin odotamme lopullista vapautusta, vaikka meidät on jo luotu uudeksi.
Tämä uudelleen luonti tuli heijastetuksi Nooan ja arkin kautta. Kahdeksan ihmistä pelastui ja heistä uusi ihmiskunta kasvoi jälleen. Numero kahdeksan kantaa samaa uutuuden, pelastuksen, pyhityksen ja levon merkitystä kuin numero yksi ja seitsemän päivän viikkorytmissä kahdeksan on sama kuin yksi. Paavali kirjoittaa: ”Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.” (1 Kor. 15:20). Hän on uuden ihmiskunnan esikoinen. Samoin ympärileikkaus heijasti sapattipäivän muutosta. Ympärileikkaus, joka kuvastaa uudestisyntymistä, sydämen ympärileikkausta, suoritettiin kahdeksantena päivänä. Kristuksen ylösnousemus, joka on maailman uudestisyntymisen alku tapahtui myös kahdeksantena/ensimmäisenä päivänä. Jeesusta kutsutaan esikoiseksi monien veljien joukossa (Room. 8:29). Heprealaiskirjeen kirjoittaja kutsuu Jumalan omia: ”taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukoksi.” (Hep. 12:23). Vanhassa testamentissa kahdeksas päivä oli liasta puhdistautumisen päivä (3 Moos. 14:10; 15:14, 29) ja Paavali kertoo, että Kristuksen ylösnousemuksen tähden me emme enää ole synnin vallan alla (Room. 6:4-5).
Vanhan testamenttien enteiden ja Kristuksen ylösnousemuksen välillä on yksinkertaisesti liian monta rinnastusta, jotta voisimme sulkea silmämme. Numerot kahdeksan ja yksi osoittavat uuteen alkuun: Kristuksen pelastavaan uudelleen luontiin.
Luemme Paavalin kirjeessä kolossalaisille: ”Sillä hänestä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa. Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.” (Kol. 1:16-18). Kalvin kommentoi tästä oikein: ”Hän on alku, sillä hän on esikoinen kuolleista nousseista; hänen ylösnousemuksessa on kaikkien asioiden korjaus ja tällä tavalla toisen ja uuden luomisen alku, sillä edellinen oli hajonnut kappaleiksi ensimmäisen Adamin tähden.”
Kristus oli vielä tekemässä tätä työtä seitsemäntenä päivänä, mutta ensimmäisenä päivänä hän lepäsi työstänsä lopullisesti. Tästä heprealaiskirjeen kirjoittaja puhuu meille: ”Niin on Jumalan kansalle pysyvä sapatti. Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niin kuin Jumala omista teoistansa.” (Hep. 4:9-10). Suomenkieliset käännökset ihmeellisesti kääntävät jakeen 9 sanomaan: ”Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva.” vaikka kreikan kielen sana apolepetai on passiivin preesensissä tarkoittaen, että jokin pysyy, ei, että se on tuleva. Teologisesti tämä ei muuta oppia, sillä tulevan levon merkki on viikoittainen sapatti. Apostolin argumentti heprealaiskirjeen luvussa 4 on tämä: 1) Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä ja kutsui ihmisen lepoonsa ja ihmiset eivät päässeet hänen lepoonsa, sillä he ovat langenneita (jakeet 1-6); 2) Jumala ei kuitenkaan ole luopunut kutsutaan, vaan nyt Kristuksen pelastustyö tekee mahdolliseksi sen, että ihmiset voivat päästä Kristuksen lepoon ja sen tähden viikoittainen sapatti on pysyvä Jumalan kansalle, joka kerran kulminoituu iankaikkisessa levossa. Kristus lepäsi pelastustyöstä, niin kuin Jumala lepäsi luomistyöstään (jakeet 7-11).
Tämä teksti selkeästi näyttää, kuinka Kristuksen pelastustyö on luomisperiaatteen osalta sama, mutta paljon ihmeellisempi kuin se mitä luemme Raamatun ensimmäisissä luvuissa. Hän loi ja nyt hän lepää. Me pyhitämme hänen lepopäivänsä lepopäiväksemme, jolloin katsomme ja ihmettelemme ja ylistämme häntä, saaden esimakua tulevasta ikuisesta sapatista.
Syy sille, että Jumala asetti vanhan sapatin oli, että muistaisimme universumin luomistyön, mutta hän on nyt tuonut silmiemme eteen suuremman luomuksen, joka on pelastuksemme. Ihmeellinen oli ensimmäinen luomistyö, mutta suurempi oli lunastus. Niin kuin Haggai sanoo: ”Tämän temppelin myöhempi kunnia on oleva suurempi kuin aikaisempi, sanoo Herra Sebaot.” (Hag. 2:9). Lunastuksen kirkkaus, joka teki syntisistä Jumalan temppelin, oli kirkkaampi työ kuin ensimmäinen luomistyö. Suurta viisautta tarvittiin meidän valmistukseen, kun meitä ei ollut, mutta enemmän meidän pelastamiseen, kun olimme tyhjää huonompia. Maksoi enemmän lunastaa kuin luoda meidät. Luomiseen vaadittiin vain sana: ”sillä hän käski, ja ne tulivat luoduiksi” (Ps. 148:5), meitä pelastaessa vaadittiin Jumalan Pojan veri: ”tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niin kuin virheettömän ja tahrattoman karitsan.” (1 Piet. 1:18-19). Luomistyö oli Jumalan sormien tekoa, pelastus hänen käsivartensa. Luomisessa Jumala antoi meille itsemme; lunastuksessa hän antoi meille itsensä. Luomisessa meillä oli elämä Adamissa, mutta lunastuksessa meidän elämämme on Kristuksessa. Luomisessa meillä oli oikeus maalliseen paratiisiin, mutta lunastuksessa meillä on oikeus taivaalliseen valtakuntaan. Kristus on muuttanut päivän seitsemännestä ensimmäiseen, sillä sen levon tuonut työ on kirkkaampi, suurempi ja enemmän ylistyksen arvoinen. Älkäämme siis tahratko sitä kutsumalla pelastusta pienemmäksi kuin ensimmäistä luomista, sillä tämän me teemme, jos pidämme kiinni juutalaisesta sapatista.
Muistutus sapatin luonteesta ja varoitus sen näkemisestä taakkana
”Huuda täyttä kurkkua, älä säästä, korota äänesi niin kuin pasuuna, ilmoita minun kansalleni heidän rikoksensa ja Jaakobin huoneelle heidän syntinsä. Minua he muka etsivät joka päivä ja haluavat tietoa minun teistäni niin kuin kansa, joka tekee vanhurskautta eikä hylkää Jumalansa oikeutta. He vaativat minulta hurskaita tuomioita, haluavat, että Jumala heitä lähestyisi: ”Miksi me paastoaisimme, kun et sitä näe, kuritamme itseämme, kun et sinä sitä huomaa?” Katso, paastopäivänänne te ajatte omia asioitanne ja ahdistatte työhön kaiken työväkenne. Katso, riidaksi ja toraksi te paastoatte, lyödäksenne jumalattomalla nyrkillä. Te ette nyt paastoa niin, että teidän äänenne kuultaisiin korkeudessa. Tällainenko on se paasto, johon minä mielistyn, se päivä, jona ihminen kurittaa itseänsä? Jos kallistaa päänsä kuin kaisla ja makaa säkissä ja tuhkassa, sitäkö sinä sano paastoksi ja päiväksi, joka on Herralle otollinen? Eikö tämä ole se paasto, johon minä mielistyn: että avaatte vääryyden siteet, irrotatte ikeen nuorat, ja päästätte sorretut vapaiksi, että särjette kaikki ikeet? Eikö tämä: että taitat leipäsi isoavalle ja viet kurjat kulkijat huoneeseesi, kun näet alastoman, vaatetat hänet etkä kätkeydy siltä, joka on omaa lihaasi? Silloin sinun valkeutesi puhkeaa esiin niinkuin aamurusko, ja haavasi kasvavat nopeasti umpeen; sinun vanhurskautesi käy sinun edelläsi, ja Jumalan kunnia seuraa suojanasi. Silloin sinä rukoilet, ja Herra vastaa, sinä huudat, ja hän sanoo: ”Katso, tässä minä olen”. Jos sinä keskuudestasi poistat ikeen, sormella-osoittelun ja vääryyden puhumisen, jos taritset elannostasi isoavalle ja ravitset vaivatun sielun, niin valkeus koittaa sinulle pimeydessä, ja sinun pilkkopimeäsi on oleva niinkuin keskipäivä. Ja Herra johdattaa sinua alati ja ravitsee sinun sielusi kuivissa erämaissa; hän vahvistaa sinun luusi, ja sinä olet oleva niinkuin runsaasti kasteltu puutarha, niinkuin lähde, josta vesi ei koskaan puutu. Sinun jälkeläisesi rakentavat jälleen ikivanhat rauniot, sinä kohotat perusmuurit, muinaisten polvien laskemat; ja sinun nimesi on oleva: ”halkeamain umpeen muuraaja” ja ”teitten korjaaja maan asuttamiseksi”. Jos sinä pidätät jalkasi sapattia rikkomasta, niin ettet toimita omia asioitasi minun pyhäpäivänäni, vaan kutsut sapatin ilopäiväksi, Herran pyhäpäivän kunnioitettavaksi ja kunnioitat sitä, niin ettet toimita omia toimiasi, et aja omia asioitasi etkä puhu joutavia, silloin on ilosi oleva Herrassa, ja minä kuljetan sinut maan kukkuloitten ylitse, ja minä annan sinun nauttia isäsi Jaakobin perintöosaa. Sillä Herran suu on puhunut.” (Jes. 58).
Juutalaiset Jesajan aikaan ja Fariseukset Jeesuksen aikaan lähestyivät sapattia niin kuin se olisi taakka. Heidän ensimmäinen ajatus koskien sapattia oli: ”Mitä minä saan ja mitä minä en saa tehdä?” Siispä he paastosivat ja tekivät kaikkea mitä he eivät halunneet ja sitten syyttivät Jumalaa sanoen: ”Etkö huomaa tätä?”. Ystäväni, sapatti tehtiin sinua varten, eikä sinua sapattia varten. Jumala sanoo tässä luvussa sinulle: ”Kutsu minun päivääni ilopäiväksi!”. Et voi rikkoa sapattia pahemmin kuin näkemällä sen taakkana ja tylsänä. Etkö sinä iloitse Herrassasi? Etkö rakasta häntä? Etkö tahdo laulaa hänelle ylistystä hänen luomasta pelastuksesta? Miksi sinä sanot sydämessäsi hänen päiväänsä surupäiväksi? Taakkapäiväksi? Raskaaksi päiväksi?
Sapatin pitäminen tarkoittaa tätä: minä iloitsen enemmän Herrassa kuin itsessäni. Elää on minulle Kristus ja kuolema on minulle voitto. Tänään kuitenkin saan Jumalan armosta esimakua taivaasta. Tänään minulla on aikaa oppia hänestä enemmän, rukoilla hänelle enemmän, laulaa hänelle enemmän, nähdä hänen kansaansa enemmän.
Jos et voi iloita näistä nyt ja kutsua sapattia ilopäiväksi nyt, miten voit ajatella joskus nauttivasi hänen tykönään olemista, sillä hänen valtakunnassa on joka päivä sapatti. Jos ilo päivä on sinulle taakkapäivä nyt, olisi se sinulle silloinkin. ”Voi niitä, jotka sanovat pahan hyväksi ja hyvän päiväksi, jotka tekevät pimeyden valkeudeksi ja valkeuden pimeydeksi, jotka tekevät karvaan makeaksi ja makean karvaaksi.” (Jes. 5:20). Voi myös niitä, jotka kutsuvat ilon suruksi. Tutki itseäsi ja kysy: ”Onko minun iloni Jumalassa vai jossakin muussa?”. Herra armahtakoon kansansa.
[1] Tämän kappaleen ajatuksenkulku pohjautuu kirjaan ”Call The Sabbath a Delight” – Walter J. Chantry s. 7-13
[2] Thomas Watson – The Ten Commandments