Kymmenen käskyä – Saarnattu 7. 10. 2018
1 Tim. 1:8-11
”Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille, haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan – autuaan Jumalan kirkkauden evankeliumin mukaisesti, joka on minulle uskottu.”
Kiitos Jumalalle tästä Sanasta, jonka hän on omillensa antanut. Viime kerralla opimme miten harhaopettajat käyttävät lakia väärin ja kuinka meidän kuuluisi tulkita Jumalan moraalista lakia, kymmentä käskyä. Tänään katsomme miten käytämme lakia evankeliumin mukaisesti?
Jae 8-9a
”Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle.” Huomaa ensin kenelle lakia ei ole asetettu. Jumalan moraalista lakia ei voida käyttää oikein, jos luulemme sen olevan vanhurskasta ihmistä varten. Lakia ei ole tehty vanhurskasta varten, vaan syntistä varten. Moni on vedonnut tähän jakeeseen todistaakseen, että kymmenen käskyä eivät enää sido kristittyä, sillä he sanovat olevansa vanhurskaita uskon tähden. Ensiksi, en usko, että Paavali tarkoittaa ”vanhurskaalla” henkilöä, joka on oikeasti vanhurskas, vaan ihmistä, joka on vanhurskas omissa silmissään. Toiseksi, vaikka on totta, että laki ei koske vanhurskasta, on myös totta, että vanhurskas ei tarvitse pelastajaa. Jos sinä siis tarvitset pelastajan tänään, tiedostat olevasi syntinen ja siten moraalinen laki sitoo tänäkin päivänä kristitynkin. Yksikään ihminen ei ole vanhurskas, paitsi Kristus Jeesus. Hänen omillensa on luettu hänen vanhurskautensa, mutta he ovat silti syntisiä itsessään. Joka tapauksessa, kuten sanoin, Paavali ei puhu ihmisistä, jotka ovat todellisesti vanhurskaita, vaikka niin voisi äkkiseltään ymmärtää ilman asiayhteyttä.
Paavali puhuu tässä ihmisistä, jotka ovat ”vanhurskaita” heidän omissa ja toisten silmissä. Apostoli sanoo: ”lakia ei ole pantu omavanhurskaalle.” Lakia ei ole asetettu ihmiselle, joka ei tunne lain tuomitsevan häntä, joka on sille kuuro ja sokea. On ilmeistä, että hän tarkoittaa tätä, sillä harhaopettajat, jotka Paavali tuomitsee edellisissä jakeissa käyttivät lakia väärin. He olivat joiltakin opetuksensa osilta niin kuin fariseukset. He olivat itse juutalaisia, leevin heimosta (vertaa 1:4 ja Neh. 2:62), jotka eivät ymmärtäneet miten lakia kuuluu käyttää, vaikka tahtoivat opettaa sitä (1:7) aivan niin kuin ne lainoppineet, jotka tuomitsivat Jeesuksen kuolemaan: ”Oletko sinä Israelin opettaja etkä tätä tiedä?” (Joh. 3:10). Luemme Raamatussa: ”Kun fariseukset ja kirjanoppineet näkivät, että hän söi syntisten ja publikaanien kanssa, sanoivat he hänen opetuslapilleen: ”Publikaanien ja syntistenkö kanssa hän syö?”. Sen kuullessaan Jeesus sanoi heille: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä.” (Mark. 2:16-17). Fariseukset tekivät eron itsensä ja syntisten välillä. He ajattelevat: ”Hän syö syntisten kanssa, me emme söisi syntisten kanssa, sillä he ovat likaisia, me olemme puhtaita.” Tähän Jeesus sanoo: ”Minä en ole tullut kutsumaan vanhurskaita, teitä, jotka ette näe omaa syntiänne ja olette kuuroja lain sanoille. Minä olen tullut kutsumaan syntisiä, jotka kuulevat minun ääneni ja seuraavat minua.”. Sairaala on niitä varten, jotka tietävät olevansa sairaita ja siten näkevät tarpeen sairaalalle. Jos ihminen ei usko olevansa sairas, on sairaala merkityksetön hänelle.
Luukkaan evankeliumissa luemme: ”Jeesus katsahti ylös ja sanoi hänelle: ”Sakkeus, tule nopeasti alas, sillä tänään minun pitää oleman sinun huoneessasi.” Ja hän tuli nopeasti alas ja otti hänet iloiten vastaan. Ja sen nähdessään kaikki nurisivat sanoen: ”Syntisen miehen luokse hän meni majailemaan.” (Luuk. 19:5-7). He ajattelivat: ”Tämä Jeesus menee syntisten majaan, mutta jos hän olisi tullut minun majaani, olisi hän tullut vanhurskaan luokse.”. Monet juutalaiset ja fariseukset ajattelivat: ”Meillä on laki ja koska meillä on laki, me olemme erityisiä ihmisiä ja me olemme vanhurskaita ihmisiä.”. He pitivät uhrilain, mutta moraalinen laki ei koskaan lävistänyt heidän sydäntä. He pitivät lain ulkoiset elementit ja siten heidän ylpeytensä sai heidät ajattelemaan: ”Minä olen vanhurskas! Minä olen vanhurskas!”. Tällaista ihmistä kymmenen käskyä eivät kykene lävistämään. Paavali itse oli tällainen ihminen kerran. Oli aika, jolloin hän koki olevansa vanhurskas, sillä hän oli: ”ympärileikattu kahdeksanpäiväisenä ja olen Israelin kansaa, Benjaminin sukukuntaa, hebrealainen hebrealaisista syntynyt, ollut lakiin nähden fariseus, intoon nähden seurakunnan vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton.” (Fil. 3:4-6). Hän kertoo kirjeessään Roomalaisille, kuinka hän yhtäkkiä, kun Pyhä Henki avasi hänen silmänsä näki, että laki sanoi: ”Älä himoitse.”. Kaikki nämä vuodet hän oli ollut sokea moraalisen lain valolle, joka osoittaa syntisyytemme. Hän kirjoitti: ”Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi, ja minä kuolin.” (Room. 7:10). Hän ymmärsi, että hän on tuomittu syntinen ja hän menisi helvettiin, sillä hän on lainrikkoja. Hän ajatteli lain olevan hänelle elämäksi, kunnes hänen silmänsä aukesivat.
Lain hengellinen tarkoitus on siis osoittaa ihmiselle tämän synti ja tehdä siitä ylen suuri, jotta ihminen juoksisi Kristuksen luokse saadakseen armon. Ne, joissa laki ei vaikuta tätä, eivät ole ihmisiä, joita varten Jumala on antanut lain (kasvattajaksi uskoon). Heitä varten se toimii ainoastaan tuomion standardina. Laki on Jumalan antama niille ihmisille, joiden sydämet hänen Pyhä Henkensä vakuuttaa synnistä, vanhurskaudesta ja tuomiosta (Joh. 16:8), jonka jälkeen hän voi sanoa: ”Sinun syntisi ovat anteeksiannetut, mene äläkä enää syntiä tee, minä annan sinulle Henkeni, jonka vaikutuksesta sinä vaellat käskyjeni mukaisesti.”
Tämä ei tarkoita, etteivätkö kaikki kadotukseen menevät ihmiset tietäisi olevansa syntisiä, mutta kukaan heistä ei ole vakuuttunut sydämessään omasta syntisyydestään niin, että kokisivat tarpeen pelastajalle. He eivät ole vakuuttuneet Kristuksen vanhurskaudesta, sillä he uskovat heidän omien tekojensa riittävän. He eivät ole vakuuttuneita tuomiosta, sillä he elävät niin kuin se ei kohtaisi heitä. Jumalan moraalinen laki ei läpäise heidän sydäntään niin, että he näkisivät itsensä syntisiksi. Katsokaamme nyt kymmentä käskyä, jotka on pantu syntisille.
Kymmenen Käskyä
Jakeet 9b-10
”…vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille, haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan.” Laki on annettu laittomille ja niskoitteleville. Ensimmäinen käsky kuuluu: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.” (2 Moos. 20:2-3). Tässä käskyssä Jumala ilmoittaa kuka hän on. Hän on Jumala, joka on luonut meidät. Hän on Jumala, joka on ollut meille ainoastaan hyvä. Hän on antanut elämän, antanut meidän nauttia hänen luomakunnastaan, eikä ole lähettänyt meitä helvettiin, jonka ansaitsemme. Jokaisella ihmisellä on velvollisuus palvoa Jumalaa (koska he ovat luotuja) ja kuka muu on Jumala paitsi JAHVE? (2 Sam. 22:32). JAHVE, yksi Jumala kolmessa persoonassa on ainoa elävä ja todellinen Jumala.
Ensimmäinen käsky vaatii, että me tunnustamme elävän Jumalan ainoaksi todelliseksi Jumalaksi. Kaikki muut jumalat eivät ole mitään jumalia. Ne eivät kuule, näe, kävele, tiedä tai koske. Tunnustakaamme siis, että Herra on yksi, eikä ole toista hänen kaltaistaan. Ensimmäinen käsky vaatii myös, että me valitsemme hänet. Joosua sanoi: ”Valitkaa tänä päivänä, ketä tahdotte palvella, niitäkö jumalia, joita teidän isänne palvelivat tuolla puolella virran, vai amorilaisten jumalia, niiden, joiden maassa te asutte. Mutta minä ja minun perheeni palvelemme Herraa.” (Joos. 24:15). Miten voimme valita elävän Jumalan Jumalaksemme? Meidän täytyy ensin omistaa tieto Jumalasta valitaksemme hänet. Meidän täytyy tuntea hänen olemuksensa, hänen pyhyytensä, armonsa, uskollisuutensa, oikeutensa ja rakkautensa. Tälle kaikelle me olemme luonnostamme sokeita, emmekä omista kykyä tehdä oikeita valintoja, sen sijaan me aina valitsemme synnin. Meidän kuitenkin täytyy valita Jumala ja jos emme valitse häntä, olemme päättäneet palvella toista jumalaa, joka ei ole mikään jumala ja tuomiomme on sen mukainen. Jumalan armosta valitut kuitenkin saavat silmänsä auki ja siten voivat Jaakobin mukaan sanoa: ”Herra on oleva minun Jumalani.” (1 Moos. 28:21). Ensimmäinen käsky vaatii näiden lisäksi, että me tulemme liittoon hänen kanssaan, annamme hänelle ylistyksen ja ihailun ja ennen kaikkea, että pelkäämme häntä. Tämä tarkoittaa, että me tiedostamme sen, kuka Hän on: Jumala, ja keitä me olemme: ihmisiä. Meidän kuuluu muistaa hänen pyhyytensä ja meidän syntisyytemme. Meidän kuuluu kunnioittaa häntä: ”Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä.” (Jes. 66:2). Jumalan pelko on sanoa Joosefin tavalla: ”Kuinka minä siis tekisin niin suuren pahanteon ja rikkoisin Jumalaa vastaan!” (1 Moos. 39:9).
Mutta minkälaisia ihmiset ovat? Jumala käskee meitä auktoriteetillaan sanoen: ”Älä pidä muita Jumalia! Minä olen ainut Jumala, ainut auttaja ja sinun ainut toivosi ja ylistyksen ansaitseva.” ja miten me vastaamme? Me niskoittelemme ja tahdomme elää ilman Jumalan lakia. Jotkut sanovat, että ei ole Jumalaa! Jokainen tietää, että Jumala on olemassa, mutta synnin iljettävän vallan tähden maailma on täynnä ateisteja, jotka sanovat: ”Ei ole Jumalaa. Ei ole todisteita!”. Mutta Raamattu sanoo: ”Hullu sanoo sydämessänsä: ”Ei ole Jumalaa.” (Ps. 14:1). Koko luomakunta todistaa Luojastansa. Ei ole tarvetta uusille todisteille, jokainen ihminen tietää Jumalan olevan olemassa ja he ovat vailla tekosyytä (Room. 1:18-22). Kuinka pelottavaa onkaan sen ihmisen langeta elävän Jumalan käsiin, kun hänen hulluutensa paljastuu viimeisenä päivänä.
Entä sitten ne, jotka tunnustavat elävän Jumalan olemassaolon? Kuinka moni heistä elää niin kuin häntä ei olisi? Jotkut teistä ovat saattaneet kasvaa kristityssä kodissa ja sen tähden uskotte, että Jeesus on Jumalan Poika, mutta tämä ei kosketa teidän elämäänne millään tavalla! Jotkut taas eivät usko häntä Jumalana. He epäilevät: ”Voiko Jumala antaa minulle anteeksi?” vaikka hän sanoo lukemattomia kertoja: ”Minä voin!”. He epäilevät: ”Vastaako Jumala rukouksiin? Voiko Jumala vapauttaa minut tästä ahdingosta?”. Jotkut eivät rakasta häntä Jumalana. He rakastavat muita asioita enemmän kuin Jumalaa. He rakastavat puolisoaan ja lapsiaan enemmän kuin Jumalaa. Jotkut luottavat ihmisen voimaan ja resursseihin, eivätkä Jumalaan: ”Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin ja tekee lihan käsivarreksensa.” (Jer. 17:5). Jotkut luottavat omaan viisauteensa: ”Älköön viisas kerskatko viisaudestansa, älköön väkevä kerskatko väkevyydestänsä, älköön rikas rikkaudestansa.” (Jer. 9:23). Toiset luottavat nuhteettomuuteensa, mutta Daavid laulaa: ”Minä olen vaeltanut nuhteettomasti ja turvaan horjumatta Herraan.” (Ps. 26:1). Nuhteettomuutemmekin on viallista ja siten emme voi luottaa siihen. Se on hyvä armo, mutta huono pelastaja. Ystäväni, tämä kaikki on ensimmäisen käskyn rikkomista: ”Älä pidä muita Jumalia minun rinnallani.”
Toiseksi laki on annettu ”jumalattomille ja syntisille.”. Tämä viittaa toiseen käskyyn: ”Älä tee itsellesi jumalankuvaa, äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.” (2 Moos. 20:4-6). Jokainen ihminen ylistää jotakin ja jos hän ei ylistä elävää Jumalaa on hän Raamatun mukaan jumalaton. Hän palvoo jumalaa, joka ei ole mikään jumala. Tästä Paavali puhuu roomalaisille: ”Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.” (Room. 1:22-23). Tämä käsky kieltää meitä tietysti tekemästä mitään patsasta tai taulua, jota ylistäisimme. Jumalaa kuuluu ihailla sydämessä, ei maalata silmälle. Emme voi tehdä kuvaa elävästä Jumalasta. Tämä on mahdotonta. Jumala on Henki, näkymätön. Kuinka kukaan voisi maalta Jumalisuuden, kun kukaan ei ole Häntä nähnyt? ”Keneenkä siis te vertaatte Jumalan ja minkä muotoiseksi te hänet teette?” (Jes. 40:18). Jokainen meistä on syyllistynyt tähän.
Jumalaa kuuluu ylistää hengessä, ihaillen hänen pyhyyttä, hyvyyttä, oikeutta ja rakkautta. Meidän kuuluu mieltää hänet sellaiseksi, kuin hän on osoittanut itsensä Kristuksessa. Kuitenkin jopa uskovat valmistavat mielessään kuvia Jumalasta, jotka hänen Sanansa ei salli. Jotkut ajattelevat yhtenä hetkenä, että Jumala on rajoittanut kaikkivaltiuttansa antaakseen ihmiselle vapaantahdon. Toiset ajattelevat, että Jumala saattaa pelastaa ihmisen, joka uskoo tekojen olevan välttämätöntä vanhurskauteen (Room. Katoliset). Vielä jotkut sanovat, että Jumala ei ole vihainen tai, että hänen rakkautensa on ehdotonta. Onneksi ne, jotka ovat Kristuksen omia muuttavat näkemyksensä, kun heidän virheensä osoitetaan heille Raamatusta. Ne, jotka pysyvät kiinni jumalan ylistämisessä, joka ei ole Raamatun Jumala, vaikka heidän hulluutensa on osoitettu Sanasta ovat jumalattomia ja kuolevat tuomittuina syntisinä, sillä he ovat luottaneet jumalaan, joka ei kuule, eikä näe, eikä voi pelastaa.
Kolmanneksi: laki on annettu epähurskaille ja epäpyhille. Tämä sisältää kolmannen ja neljännen käskyn. Kolmas käsky, johon ”epähurskaille” viittaa, kuuluu näin: ”Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.” (2 Moos. 20:7). Kreikan sana ἀνόσιος muodostuu “A” etuliitteestä, tarkoittaen, että se on ilman jotakin tai jotakin vastaan. Sana hósios tarkoittaa jotakin pyhää tai kunnioitettavaa. Tämä henkilö on siis ihminen vailla kunnioitusta jotakin pyhää kohti. Tämä henkilö on rienaaja. Kolmas käsky käskee meitä kunnioittamaan ja pelkäämään Jumalan nimeä. Me rikomme tämän, kun puhumme kevyesti ja vitsaillen hänen nimestänsä. Meidät on kutsuttu pelkäämään Jumalan kunniallista ja peljättävää nimeä (5 Moos. 28:58). Meidän kuuluu osoittaa hänelle, että arvostamme häntä. Hän on ”Ainut elävä ja Pyhä Jumala, Jahve, jonka käsissä on meidän jokainen hetkemme.”. Meidät on kutsuttu rakastamaan häntä ei ainoastaan suullamme, vaan sydämellämme. Mutta mitä ihmiset tekevät? Me rikomme tämän käskyn tunnustaessamme hänen nimeänsä, mutta kieltämällä hänet teoissa: ”He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he hänet kieltävät.” (Tiit. 1:16). Tekaistu pyhyys on vain tupla pahuus: ”Sillä teidän tähtenne Jumalan nimi tulee pilkatuksi pakanain seassa.” (Room. 2:24).
Me kiellämme hänen nimensä ja otamme sen turhaan huulillemme, kun rukoilemme, mutta emme usko häntä. Kuinka pilkkaavaa onkaan rukoilla: ”Pyhä Jumala, kaikkivaltias…” ja samaan aikaan olla uskomatta, että hän on voimallinen vastaamaan ja aikoo vastata! Kuinka moni huutaa Jumalan puoleen, jotka eivät usko häneen! Meidän kuuluu kutsua hänen nimeensä ja uskoa hänen Sanaansa. Toiset lausuvat Herran nimen turhaan, kun he häpäisevät hänen Sanansa. Thomas Watson kirjoittaa: ”Kristukselle oli erittäin mautonta kuulla paholaisen lainaavan Kirjoitusta: ”On kirjoitettu”. Synnissä kylpevän ihmisen puheen kuuleminen Jumalasta ja uskonnosta on pahennusta herättävää: se on Jumalan nimen turhaan ottamista. Kun Jumalan sana on juopon suussa, on se kuin helmi sian kärsässä. Lain alla pitaalisen miehen suu kuului peittää (3 Moos. 13:45). Rienaavan, päihtyneen papin huulet kuuluu tulla peiteyksi; hän on sopimaton puhumaan Jumalan Sanaa, sillä hän ottaa tämän nimen turhaan.”
Neljäs käsky kuuluu näin: ”Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti, silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä, hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.” (2 Moos. 20:8-11). Ensi viikon saarnan aiheena on ”Kristitty Sapatti” jolloin katsomme tätä käskyä tarkemmin. Tämä on kaikista hyökätyin käsky ja väärinymmärretyin ja sen tähden tarvitsee oman saarnansa. Dispensationalisti-teologia sanoo, että sapatti käskyä ei ole annettu kristityille uudessa testamentissa ja sen tähden meidän ei kuulu seurata sitä. He sanovat sen kuuluvan vain juutalaiseen aikaan. Tässä se kuitenkin on. Kreikan sana βέβηλος tarkoittaa: ”maallinen”, ”anti-hengellinen”, ”jotakin tallova/rikkova”, ”jumalaton”, ”epäpyhä”. Tämä sama sana on käytetty septuagintassa, kreikan kielen vanhassa testamentissa, jota Paavali itse luki ja tätä sanaa käytetään sapatin rikkomisen yhteydessä (2 Moos. 31:14). Samoin sitä käytetään Jeesuksen puhuessa sapatin rikkomisesta Matteuksen evankeliumin luvussa 12:5. On siis selvää, että Paavalilla on neljäs käsky mielessä.
Tämä käsky käskee meitä pyhittämään lepopäivän. Tämä tarkoittaa, että me näemme sen kaikkein kauneimpana ja tärkeimpänä päivänä. Kristitty Sapatti, on se päivä, jolloin me ylistämme Häntä ja hylkäämme omat työmme pyhittääksemme aikamme hänelle. Meidät on käsketty lakkauttamaan omat työmme, mutta armon ja välttämättömyyden teot ovat sallitut. Meidät on käsketty pitämään se pyhänä valmistautumalla siihen päivään. Jos presidentti tulisi taloosi, etkö tekisi valmisteluja? Sapatti päivänä, Jumala tarkoittaa viettää erityistä yhteyttä kansansa kanssa. Hän käskee kutsumaan tämän päivän ”ilopäiväksi.”
Kristus nousi haudasta aikaisin tänä päivänä ennen kuin aurinko oli noussut. Nousiko hän aikaisin ylös pelastamaan meidät ja emmekö me nousisi aikaisin ylistämään ja kirkastamaan häntä? Meidän kuuluu myös noustuamme pukea sielumme pyhävaatteisiin lukemalla hänen Sanaansa, meditoiden hänen luomis- ja pelastustyötä, hänen pyhyyttä ja Kristuksen rakkautta. Kuinka voisit pysyä kylmänä, jos mietit, että vanhurskauden aurinko, Jumalan Poika rakasti sinua niin, että hän antoi henkensä puolestasi, kun vielä vihasit häntä? Mutta mitä me teemme? Me tallomme hänen päivänsä nukkuen myöhään, katsoen jalkapalloa mieluummin, kuin menisimme ylistämään häntä hänen päivänään! Sen sijaan, että antaisimme Sanan saarnaamisen ja sakramenttien ravita meitä, uskovien yhteyden rakentaa meitä ja rukouksen tukea meitä, me häpäisemme hänen päivänsä sanoen: ”Kuusi päivää ei riitä, minä tarvitsen tämänkin päivän itselleni!”. Ne taas, jotka tulevat seurakuntaan eivät koe sitä ilona. Heille se on vain välttämätön suoritus, mutta voi niitä, jotka kutsuva ilo päivän surupäiväksi! Kuten tulette ensi viikolla huomaamaan, jos me emme iloitse sapatista, me olemme jo rikkoneet sen. Toiset antavat ajatustensa harhailla kesken saarnan ties mihin turhiin asioihin, jotka liittyvät hänen arkeensa. Meidän kuuluu sanoa maallisille ajatuksillemme: ”Pysykää poissa kaikki minun maalliset huoleni: minä menen kuulemaan mitä Herra tahtoo sanoa minulle Sanansa kautta.”. Tämän enempää en puhu sapatista, sen päivän muutoksesta tai sen siunauksista ja vaatimuksista. Ensi viikolla on sen aika.
Laki on annettu ”isänsä tappajille ja äitinsä tappajille”. Tämä rikkoo viidennen käskyn: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.” (2 Moos. 20:12). Tämä käskee meitä ensin kunnioittamaan erilaisia isiä. Isällisen kunnioituksen ansaitsevat poliittiset isät, vanhukset, hengelliset ja luonnolliset isät.
Poliittinen isä, maistraatti ansaitsee kunnioituksen, sillä hänen tehtävä on rohkaista siveyttä, rangaista pahetta, sekä olla isä leskelle ja orvolle. Tällainen isä oli Job: ”Minä olin köyhien isä, ja tuntemattomien asiaa minä tarkoin tutkin.” (Job. 29:16). Samoin kuninkaat ja hallitsijat ansaitsevat erityisen arvostuksen valtiollisina isinä. Tällaisia olivat Daavid, Hiskia jne. Jopa jumalattomille hallitsijoille kuuluu osoittaa kunnioitusta heidän asemansa tähden. Meidän täytyy muistaa, että Jumala on asettanut jokaisen hallitsijan, joko siunaukseksi tai tuomioksi. Me osoitamme heille kunnioitusta totellessamme, kun heidän käskyt eivät mene Jumalan Sanaa vastaan. Osoitamme myös kunnioitusta rukoilemalla heidän puolesta (1 Tim. 2:1-4). Mutta mitä ihmiset tekevät? He rikkovat pelkän huvin vuoksi jokaista auktoriteettia vastaan. Kapinoitsevat turhasta ja mitä pahinta he painostavat hallitsijoita syntiin! Voi niitä, jotka pyrkivät hallitsijoiden kautta saada oikeuden lasten tappamiseen, laittomaan avioeroon tai avioliittoon.
Vanhus, harmaapää, joka on elänyt pitkän elämän kuuluu saada kunnioitus nuoremmilta: ”Nouse harmaapään edessä ja kunnioita vanhusta sekä pelkää Jumalaasi.” (3 Moos. 19:32). Erityisesti meidän kuuluu kunnioittaa niitä vanhuksia, jotka eivät ole sitä vain iältään, vaan myös hurskaudeltaan. Arvostakaamme ja oppikaamme heiltä. Mutta mitä ihmiset tekevät? He väheksyvät historiaa eivätkä kunnioita isien viisautta. Kristitytkin ovat laiskoja tuntemaan historiansa ja sen tähden häpäisevät edelläkävijänsä, jotka raatoivat, kirjoittivat ja opettivat, jotta me kuulisimme ja oppisimme. Nuoret seurakunnissa ovat ylpeitä ja vailla Pyhää Henkeä, sillä he sanovat: ”Tehkäämme seurakuntaa uudella tavalla. Vanhemmat eivät ymmärrä, meillä on viisaus ja taito.” Tällaiseen Jumala ei mielisty. Tällaisen tähden karhut raatelivat kuoliaaksi ne lapset, jotka pilkkasivat profeettaa.
Hengelliset isät, pastorit ansaitsevat kunnioituksen. He ovat uudestisyntymisen instrumentteja ja heitä kuuluu kunnioittaa heidän viran tähden. Mikä ikinä heidän persoona on, heidän virka on kunniallinen: ”Sillä papin huulten pitää tallettaman tieto, ja hänen suustansa etsitään opetus; sillä hän on Herran Sebaotin sanansaattaja.” (Mal. 2:7). He edustavat Kristusta itseään: ”Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä.” (2 Kor. 5:20). Kunnioitamme heitä antamalla ”tunnustuksenne niille, jotka tekevät työtä teidän keskuudessanne ja ovat teidän johtajianne Herrassa ja neuvovat teitä, sekä pitämään heitä erinomaisen rakkaina heidän työnsä tähden.” (1 Tess. 5:12-13); puolustamalla heitä hävittämällä epäoikeudenmukaiset syytökset: ”Älä ota huomioosi syytettä vanhinta vastaan, ellei ole kahta tai kolmea todistajaa.” (1 Tim. 5:19). He avaavat suunsa rukouksessa teidän puolestanne, ettekö te omianne heidän puolesta? Jos Jumala heidän kauttaan ruokkii teidät Sanalla, jotta säästyisitte helvetin liekeistä, ettekö te avaisi suutanne säilyttääksenne heidät herjaukselta? Kunnioitamme hengellisiä isiämme huolehtimalla heidän tarpeistaan: ”Vanhimpia, jotka seurakuntaa hyvin hoitavat, pidettäköön kahdenkertaisen kunnian ansainneina, varsinkin niitä, jotka sanassa ja opetuksessa työtä tekevät. Sillä Raamattu sanoo: ”Älä sido puivan härän suuta”, ja : ”Työmies on palkkansa ansainnut.” (1 Tim. 5:17-18); ”Ei ole oikein, että me ruoan jakamisen tähden lyömme laimin Jumalan sanan. Valitkaa siis, veljet, keskuudestanne seitsemän hyvämaineista miestä, jotka ovat Hengen ja viisauden täyttämiä, niin me asetamme heidät tähän tehtävään. Silloin me voimme omistautua rukoukseen ja Jumalan sanan jakamiseen.” (Apt. 6:2-4); ”Samoin myös Herra on säätänyt, että evankeliumin julistajain tulee saada evankeliumista elatuksensa.” (1 Kor. 9:14). Kunnioitamme heitä myös mukautumalla heidän oppiinsa, joka Sanasta annetaan. Tämä on suurin kunnioituksen osoitus hengellistä isää kohti. Niin kuin seurakuntalaisten kuuliattomuus on paimenelle häpeäksi, niin myös heidän kuuliaisuutensa on hänen kruununsa ja hyvä todistuksensa: ”Sillä kuka on meidän toivomme tai ilomme tai meidän kerskauksemme kruunu? Ettekö myös te, meidän Herramme Jeesuksen edessä hänen tulemuksessaan?” (1 Tess. 2:19). Mutta mitä ihmiset tekevät? He ottavat syytöksiä vailla todisteita vastaan, ovat kuuliattomia ja mukautumattomia Sanan ja sakramenttien edessä, tuottaen surua, vaikka Raamattu sanoo: ”Olkaa kuuliaiset johtajillenne ja tottelevaiset, sillä he valvovat teidän sielujanne niin kuin ne, joiden on tehtävä tili, että he voisivat tehdä sitä ilolla eikä huokaillen; sillä se ei ole teille hyödyllistä.” (Hep. 13:17).
Luonnolliset isät ja äidit ansaitsevat myös kunnioituksen. Tämän tähden meidän kuuluu osoittaa heille arvostusta sanassa ja eleessä. Raamattu puhuu hurskaasta äidistä: ”hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä.” (San. 30:28). Salomo nousi valtaistuimeltaan ja kumartui äitinsä edessä. Samoin kunnioitamme heitä kuuliaisuudella: ”Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset kaikessa.” (Kol. 3:20). Meidän kuuluu kuulla heidän neuvoa koskien työtämme, puolisoa jne. Samoin meidän kuuluu huolehtia heidän tarpeistaan, kun he vanhenevat. Mutta mitä ihmiset tekevät? He kiroavat vanhempiansa ja keksivät tälle tekosyitä. Monet hylkäävät heidät, kun he tulevat vanhaan ikään osoittaen kiittämättömyyden huipun. Jotkut, jopa niin kuin Paavali sanoo tappavat vanhempansa. Ei saa olla näin!
Ajan vuoksi kiirehdimme seuraavien käskyjen lävitse. Laki on annettu: ”murhamiehille, haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan.”. ”Murhamiehille” viittaa luonnollisesti kuudenteen käskyyn: ”Älä tapa.” (2 Moos. 20:13). Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja siten on rikos vuodattaa tämän verta vailla oikeutusta. Jeesus sanoi, että olemme syyllisiä tähän, jos edes vihaamme veljeämme sydämessämme. Jokainen on tähän syyllinen. Ihmiset katkeroituvat eivätkä anna anteeksi sitä anovalle. Tämä on syyllistyä murhaan sydämessä.
”haureellisille, miehimyksille” viittaa seitsemänteen käskyyn: ”Älä tee huorin.” (2 Moos. 20:14). Jumala on puhdas, pyhä henki ja siten hän on kaikkea likaista vastaan. Tämä käsky käskee meitä väistymään kaikesta seksuaalisesta synnistä: ”Olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä.”. Avioliitossa miehellä ja naisella on velvollisuus toisiaan kohtaan, sillä avioliitto on kunniallinen ja annettu ihmiselle nautittavaksi. Miehellä on velvollisuus rakastaa vaimoaan asettaen tämän tarpeet omiensa edelle ja vaimon velvollisuus on seurata miehensä johtajuutta kunnioittaen riippumatta siitä, onko hän samaa mieltä. Tällä tavalla avioliittoa ei rikota. Paavali tuomitsee kaiken seksuaalisen kanssakäynnin miehen ja naisen välisen avioliiton ulkopuolella. ”Miehimykset” viittaa homoseksuaaleihin, kr. kielen sana koostuu kahdesta sanasta: ”Mies ja sänky” joten tästä ei ole mitään epäselvyyttä. Samoin meidän kuuluu suojella silmämme ja sydämemme, ettemme himoitsisi toisten puolisoita, sillä niin kuin Kristus sanoi, me syyllistymme tällöin huorintekoon. Mutta mitä ihmiset tekevät? Avioliitto on halveksittu, laittomat avioerot ovat nousussa, miehet ovat vastuuttomia ja hyväksikäyttäviä ja naiset ovat kopeita, juonittelevia ja pyrkivät hallitsemaan miehiä.
”Ihmiskauppiaille” viittaa kahdeksanteen käskyyn: ”Älä varasta.” (2 Moos. 20:15) ja ”valhettelijoille” viittaa yhdeksänteen käskyyn: ”Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.” (2 Moos. 20:16) ja kymmenes käsky: ”älä himoitse” (2 Moos. 20:17) menee luonnollisesti kaiken muun terveen opin vastaisen kategoriaan. Ajan tähden emme voi nyt avata näitä sen enempää, mutta rukoilen, että Pyhä Henki on nyt nostanut esille sen, kuinka toivottomia me olemme itsessämme. Onneksi Jumala käyttää pyhää lakiansa ”evankeliumin mukaisesti”! Näetkö siis itsesi syntisenä ja etsiikö sielusi pelastajaa? Mitä Jumala sanoo sinulle?
”Mutta et ole sinä, Jaakob, minua kutsunut… Et ole tuonut minulle lampaitasi polttouhriksi… Et ole minulle kalmo ruokoa hopealla ostanut… vaan sinä olet minua synneilläsi vaivannut, rasittanut minua pahoilla töilläsi.” (Jes. 43:22-24). Sinä et ole kutsunut Jumalaa rukouksessa, et ole antanut hänelle, mitä hän vaatii. Olet pitänyt kaiken itselläsi. Olet ollut kiittämätön, uskoton ja nojannut omaan voimaasi. Sen sijaan olet tuonut hänelle syntisi ja vaivannut häntä pahoilla teoilla. Voiko Jumala siis antaa sinulle anteeksi? Voiko hän antaa sinulle iankaikkisen elämän? Kyllä! ”Minä, minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi itseni tähden, enkä sinun syntejäsi muista.” (Jes. 43:25). Hän ei pelasta sinua rukoustesi tähden. Hän ei pelasta sinua anteliaisuutesi tähden. Hän ei pelasta sinua hyvyytesi tähden. Hän pelastaa sinut oman nimensä tähden. Sinulle ei siis voi olla tekosyitä, joiden tähden et tulisi hänen luoksensa. Tule hänen luokse! Paratiisin ovet ovat auki, astu sisään: ”Kaikki minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.” (Joh. 6:37); ”Ja niin kuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää ihmisen Poika ylennettämän, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.” (Joh. 3:14-15). Uskotko tämän?