Saarnattu 9.12.2018, Joonas Laajanen

”Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvana; mutta minä en salli, että nainen opettaa, enkä että hän vallitsee miestä, vaan olkoon hiljaisuudessa. Sillä Aadam luotiin ensin, sitten Eeva, eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja rikkoi. Mutta hän on pelastuva lastensynnyttämisen kautta, jos hän pysyy uskossa, rakkaudessa ja pyhityksessä noudattaen itsehillintää.” (1 Tim. 2:11-15).

Teemamme tänä Herran päivänä on: pyhien naisten korkea kutsumus.

Jae 11
”Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvana” Huomaa ensin pyhien naisten velvollisuus seurakunnankokouksissa: oppiminen. Ensimmäisen vuosisadan juutalaisuudessa naisten oppimista ei yleisesti kannustettu. Miehet pääasiassa pitivät oppimisen heidän etuoikeutenaan ja ymmärrämme siis, että Paavali ei ole kulttuurin kunnioittaja, jos se menee Jumalan tahtoa vasten. Naisilla on velvollisuus oppia erityisesti Jumalan Sanaa niin kuin miehillä. Miehet sekä naiset tarvitsevat tuntemuksen Jumalan tahdosta, niin kuin se on Raamatussa ilmoitettu, voidakseen toimia Jumalan heille antamissa rooleissa. Miehen sekä naisen kuuluu voida sanoa: ”Kuinka lakisi onkaan minulle rakas! Kaiken päivää sitä tutkin.” (Ps. 119:97). Kirjoitukset ilmoittavat meille kolmiyhteisen Jumalan kaikessa kirkkaudessaan ja siellä Jumalan viisaus on paljastettu miehille sekä naisille. Tämä on siis pyhän naisen velvollisuus: oppia. Oppiminen viittaa tässä seurakunnan jumalanpalvelukseen, jossa Sanaa julistetaan sitä vääristelemättä, niin, että kuulijoiden kuuluu ottaa se vastaan. Mutta jos kerran miesten ja naisten molempien kuuluu oppia, miksi Paavali puhuu vain naisille? Saamme vastauksen tähän laajemmasta asiayhteydestä.

Paavali kirjoittaa tämän kirjeen, jotta: ”tietäisit, miten tulee olla Jumalan huoneessa, joka on elävän Jumalan seurakunta, totuuden pylväs ja perustus.” (1 Tim. 3:15). Kirje on tarkoitettu korjaamaan seurakunnassa olevia vakavia syntejä ja erheitä. Seurakunnan sisältä nousseet harhaopettajat olivat tuoneet sydämensä pimeydestä oppeja jotka aiheuttivat arvottomia ja tyhjänpäiväisiä riitoja sekä kysymyksiä: ”Niistä syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, pahoja epäluuloja, alituisia kiistoja niiden ihmisten kesken, jotka ovat turmeltuneet mieleltään ja totuuden menettäneet ja jotka pitävä jumalanpelkoa keinona voiton saamiseen.” (1 Tim. 6:4-5). Heidän opetuksensa painottivat myös asketismia keinona hengellisyyteen. He opettivat pidättäytymistä tietyistä ruoista ja avioliitosta ja teksteistä on selvää, että pääasiassa naiset lankesivat näihin harhoihin: ”Minä tahdon sentähden, että nuoret lesket menevät naimisiin, synnyttävät lapsia, hoitavat kotiansa eivätkä anna vastustajalle mitään aihetta solvaamiseen. Sillä muutamat ovat jo kääntyneet pois seuraamaan saatanaa.” (1 Tim. 5:14-15). ”Sillä niitä ovat ne, jotka tungettelevat taloihin ja pauloihinsa kietovat syntien rasittamia ja monenlaisten himojen heiteltäviä naisparkoja, jotka aina ovat opetusta ottamassa, eivätkä koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen.” (2 Tim. 3:6-7). Väärät opettajat rohkaisivat naisia laiminlyömään Jumalan heille tarkoittamia rooleja (”perinteiset roolit”) ja elämään enemmän egalitaristisella tavalla niin kuin naisella ei olisi tiettyjä uniikkeja velvollisuuksia tai sopimattomuuksia. Tämä on selvää avioliitosta pois pysymisen rohkaisusta. Käsky nuorille leskille mennä naimisiin, saada lapsia ja hoitaa kotia (perinteinen naisen rooli) on annettu, sillä jotkut ovat kääntyneet seuraamaan Saatanaa. Paavali leimatessa mm. avioliitosta pidättäytymisen riivaajien opiksi (1 Tim. 4:1) on mielestäni selvää, että jotkut naiset olivat seuranneet tätä valhetta, joka on päinvastainen Paavalin käskyyn. Tällainen opetus oli mahdollistanut sen, että riivaajat saivat rauhassa herätellä naisen langenneessa luonnossa olevaa halua hallita miestä (1 Moos. 3:16) ja niin heidän ylpeys pääsi valloilleen. He pyrkivät saamaan huomiota pukeutumalla mitä sopimattomimpiin vaatteisiin ja ottaen itselleen opettajan ja vanhimman tehtävän.

Tähän Paavali puuttuu nyt: ”Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena.” Paavali kertoo miten naisen kuuluu oppia. Pyhät naiset ovat yhteisissä kokouksissa hiljaisuudessa (rauhallisuudessa, tyyneydessä) ja he ovat alamaiset (nöyrät). Miksi? Koska Jumalan luodessa miehen ja naisen, hän asetti kumpaankin ominaisuudet, jotka heijastavat hänen luontoaan. Mies kirkastaa Jumalaa hänelle annetuilla erityisillä piirteillä jotka eroavat naisesta ja nainen kirkastaa Jumalaa häneen painetuilla piirteillä jotka eroavat miehestä. Yhdessä he kirkastavat Jumalan olemuksen kokonaisuutta tasapanoisesti. He täydentävät toisiaan. Mies ja nainen eroavat toisistaan mutta yhdessä he ovat Jumalan kuva. Paratiisissa ei ollut ”sinkkuuden lahjaa” ja meitä ei luotu kulkemaan yksin: ”Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo. Ja mies sanoi: ”Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon naiseksi, sillä hän on miehestä otettu.” Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.” (1 Moos. 2:22-24).

Lankeemuksen seurauksena miehet ja naiset ovat sekaisin koskien heidän tehtäväänsä. He kapinoivat kaikkea hyvää, luonnollista ja kaunista vastaan. Nähkäämme siis, kuinka Raamattu puhuu naiseuden vääristyksistä verraten niitä Jumalan suunnittelemaan naiseuteen. Osa naisen erityisyyttä on hiljaisuus ja alamaisuus. Sananlaskuissa pahaa naista kuvaillaan näin: ”Katso, nainen tulee häntä vastaan, porton puvussa, kavala sydämeltä. Hän on äänekäs ja kesytön, eivät pysy hänen jalkansa kotona.” (San. 7:10-11). Sama sana, jota käytetään tässä ”kesyttömänä” on käytetty Hoosean kirjassa Israelista: ”Sillä niin kuin niskuri lehmä on Israel niskoitellut.” (Hoos. 4:16). Jamieson, Fausset ja Brown kommentaari sanoo sananlaskujen vieraasta naisesta: ”tiputtaessaan päältänsä uskonnollisten ja sosiaalisten hyveelliset siteet, hän on valmis jokaiseen syntiin. Pehmeän ja hellän naisellisen säädyllisyyden äänen sijaan hän on ”äänekäs” ja täynnä sanoja jotka kumpuavat itsevarmuudesta. Säädyllinen nainen luistaa kohtuuttomasta julkisuudesta ja on ”kodin pitäjä” (Tiit. 2:5), ja tuottelias (San. 30:10-31); mutta hän ”vaeltaa talosta taloon” (1 Tim. 5:13); inhoten kotityötä ja matkustaa viihdytysten paikkoihin.” Luemme myös: ”Tyhmä nainen on äänekäs ja naiivi” (San. 9:13). Ei mitään uutta auringon alla! Tuhansia vuosia sitten kirjatut totuudet ovat mitä selvemmin silmiemme edessä. Katsokaa vain ympärillenne ja näette kuinka aikamme virta on juuri tätä: naisten kesyttämättömyyttä, vaeltelua talosta taloon ja huutoa ihannoidaan. Feminismi vihaa naisia. Se pyrkii tekemään tyhjäksi kaiken Jumalan kirkkauden naisessa.

Mitä Raamattu paljastaa Jumalan suunnittelemasta naiseudesta? Se paljastaa ensin, että nainen on erityisellä tavalla kätketty: ”Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista, vaan se olkoon salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis.” (1 Piet. 3:3-4). Sen sijaan, että nainen raivoaisi, huutaisi ja korottaisi itsensä maailman keskipisteeksi vaatien huomiota, omaa hän hiljaisen ja rauhaisan hengen.

Jumalanpalveluksessa pyhä nainen oppii siis hiljaisuudessa: ”Olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niin kuin lakikin sanoo. Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa.” (1 Kor. 14:34-35). Hiljaisuudella tarkoitetaan siis hiljaisuutta kaikessa paitsi siinä mikä heille on sallittu Sanassa: laulujen laulaminen. Muuten puhuminen jumalanpalveluksen aikana on häpeällistä, sillä lakikin sanoo näin. Tällä Paavali ei viittaa mihinkään yksittäiseen jakeeseen Vanhassa Testamentissa, vaan sen kokonaisilmoitukseen, jonka kanssa tämä olisi ristiriidassa. Jopa kysymysten kysyminenkin tapahtukoon ”kotona”. Jumalanpalveluksen ulkopuolella nainen saa puhua, mutta hän puhuu hiljaisen hengen mukaan. Avioliitossa oleva nainen on kutsuttu erityiseen alamaisuuteen omalle miehelleen: ”Ja olkaa toinen toisillenne alamaiset Kristuksen pelossa. Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niin kuin Herralle; sillä mies on vaimon pää, niin kuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin vapahtaja. Mutta niin kuin seurakunta on Kristuksen alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset” (Efe. 5:22-24). Tämä on naisen velvollisuus ja miehellä on omansa ja ne täydentävät toisiansa.

Mutta miksi hiljaisuus? Miksi alamaisuus? Koska tämä kuvastaa ja kunnioittaa Kristusta: ”Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niin kuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut.” (Jes. 53:7). On surullista, kuinka aikanamme kaikkea äänekästä ja näyttävää ajatellaan rohkeana ja arvokkaana, mutta nöyryyttä ja hiljaisuutta, luottamusta sekä alistumista Jumalan tahtoon pilkataan ja nähdään halpana. Naiset, syy ja motiivi hiljaisuudelle ja alamaisuudelle seurakunnankokouksissa ja avioliitossa EI OLE koska te olisitte jollakin tavalla vähempiarvoisia tai kykenemättömiä ”miesten tehtäviin”. EI! Syy tälle on Kristuksen heijastaminen ja motiivi hänen Sanaansa luottaminen. Oliko Kristus vähempiarvoinen kuin Isä, joka on Kristuksen pää, kun hän hänelle annetussa tehtävässään alistui, eikä suutansa avannut? Ei! Hän kutsuukin kaikkia: ”Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.” (Matt. 11:29), mutta jumalanpalveluksessa niin kuin perheessä, nainen heijastaa tätä alamaisuutta ja hiljaisuutta erityisellä tavalla. Tahdon painottaa tätä. Kun nainen ymmärtää, että syy minkä takia Jumala käskee häntä tähän on, että hän heijastaisi Jumalan Poikaa, Jeesusta Kristusta: ”Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.” (Fil. 2:5-8). Tässä on valtava kuva siitä, kuinka Kristus nöyryytti itsensä. Kuinka hän ilolla toimi Isän tahdon mukaan alamaisuudessa hänelle. Ja mikä oli tämän seuraus? ”Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman.” (Fil. 2:9).

Kristus oli samanarvoinen Jumalan kanssa, mutta halukkaasti nöyryytti itsensä. Hän tarjosi itsensä alistuvaisena Isälle, mutta ei sen tähden, että hän olisi vähempiarvoinen! Kun nainen alistuu miehelleen tai kun hän alistuu seurakunnassa hiljaisuudessa oppimiseen hän kuvastaa tätä. Näemme tämän selvemmin seuraavissa jakeissa.

Jakeet 12-14
”mutta minä en salli, että nainen opettaa, enkä että hän vallitsee miestä, vaan olkoon hiljaisuudessa. Sillä Aadam luotiin ensin, sitten Eeva, eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja rikkoi.” Huomaamme ensin selvät kiellot: 1) nainen ei saa opettaa. 2) nainen ei saa vallita miestä. Näiden kieltojen merkitys on selvä asiayhteydestä: nainen ei voi olla pastori tai opettaa Sanaa seurakunnankokouksissa (1 Tim. 3:1, 12). Tähän ei ole poikkeuksia Sanassa. Seurakunnankokoukseksi luetaan kaikki missä pastori tai pastorit yhdessä seurakuntalaisten kanssa kokoontuvat. Onko kyseessä sunnuntaijumalanpalvelus vai keskiviikon rukouspiiri, jossa on vähemmän ihmisiä, sama järjestys pysyy: nainen olkoon hiljaisuudessa. Pyydän anteeksi, jos olen aikaisemmin antanut ymmärtää mitään muuta.

Seurakunnat, jotka nimittävät naisia vanhimmistoon ja antavat naisten saarnata Sanaa (profetoida) ovat suorassa kapinassa Jumalan selkeän Sanan kanssa. Raamattu kertoo, että näissä seurakunnissa on Iisebelin henki: ”Mutta se minulla on sinua vastaan, että sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja syömään epäjumalille uhrattua. Ja minä olen antanut hänelle aikaa parannuksen tekoon, mutta hän ei tahdo parannusta tehdä eikä luopua haureudestaan.” (Ilm. 2:20-21). Ei ole olemassa hyviä uskollisia ”naispastoreita”, sillä he eivät tottele selkeää Jumalan Sanaa. He vääntävät Raamatusta jakeita tukeakseen uskottomuuttaan. He vetoavat Raamatussa mainittuihin naisprofeettoihin ja vetoavat Paavalin tervehdykseen Junialle, ainoastaan paljastaen, kuinka pitkälle ihminen on valmis menemään, kun hän on päättänyt löytää omantunnon rauhan synnissä pysymiseen.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö nainen saisi opettaa millään tavalla. Hän saa neuvoa miehensä kanssa ja miestään. Hän saa neuvoa nuorempia naisia ja lapsia, mutta nämä eivät ole jumalanpalveluksen tai yhteisten kokousten yhteydessä: ”niin myös vanhat naiset olkoot käytöksessään niin kuin pyhien sopii, ei panettelijoita, ei paljon viinin orjia, vaan hyvään neuvojia, voidakseen ohjata nuoria vaimoja rakastamaan miehiänsä ja lapsiansa, olemaan siveitä, puhtaita, kotinsa hoitajia, hyviä, miehilleen alamaisia, ettei Jumalan sana pilkatuksi tulisi.” (Tiit. 2:3-4). Suurin osa niin kutsutusta ”naistyöstä” ei keskity mihinkään näistä. Mutta jos tässä seurakunnassa joskus alkaa erikseen naisten virallisia yhteisiä iltoja tai jotakin vastaavaa, näiden asioiden kuuluu olla keskipisteessä. Teksti itsessään viittaa jokapäiväiseen opetuslapseutukseen ja omalla esimerkillä johtamiseen.

Ymmärrän, että maailma kauhistuu ja nauraa ja pilkkaa jokaista naista, joka tällaiseen ryhtyy. Ajatelkaa vain reaktio, jos perustaisimme naisten seminaarin, jonka kurssit ovat edellisen Raamatunpaikan mukaisia! Läpi historian on ollut naisia, jotka ovat tällaisia perustaneet ja heitä on aina pilkattu. En yritä teeskennellä, etteikö olisi erittäin haastavaa ja vaikeaa kestää maailman pilkkaa, minä ymmärrän. Miehiä pilkataan yhtälailla jos he pysyvät Jumalan Sanalle uskollisina.

Huomaa nyt syy näille kielloille: Aadam luotiin ensin. Miksi siis pyhän naisen ei kuulu opettaa seurakunnassa? Koska Jumala ei ole tarkoittanut naista johtamaan miestä. Jumala loi miehen ja naisen tasavertaiseksi mutta eroaviin rooleihin ja kun nainen astui pois omasta roolistaan johti hän miehensä syntiin: ”eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen.” Paavali argumentoi siis luomisjärjestyksestä EI KULTTUURISESTA asiayhteydestä. Jos tämä järjestys oli paratiisissa ennen syntiä, kun kaikki oli hyvin, ei se ole muuttuva, vaan universaalisesti oikein kaikkina aikoina. Muista, että Aadamin ollessa ennen Eevaa ei tee Eevasta yhtään vähempiarvoista. Naisen alamaisuus ei tee hänestä vähempiarvoista. Naisten on aika lopettaa loukkaantumasta, kun Jumala käskee heitä alistumaan tasaarvoistelle. Kristus ei kokenut sitä tappioksi, että hän alistui tasavertaiselle ja sen tähden ei kuulu sinunkaan. Tiedätkö miksi? ”Kun kuvastamme sitä alistumista me kuvastamme kaikista väkevintä kirkkautta jota on olemassa. Me näyttelemme sitä tarinaa, joka on koko historian sydämessä, kaikista kirkkainta kertomusta, joka on koskaan kerrottu. Tämä ei ole heikko, vesitetty, säälittävä pieni kirkkaus, kaikista kaukaisin keskustasta. Se on kaikista voimakkain ja mitä mahtavin ja tarkoin kuva kirkkaudesta, joka voidaan löytää luomisessa. Ja me olemme etuoikeutettuja, että meitä pyydetään tekemään näin.” – Rebekah Mirkle. Hän viittaa tähän: ”Miehen ei tule peittää päätänsä, koska hän on Jumalan kuva ja kunnia; mutta vaimo on miehen kunnia.” (1 Kor. 11:7). Nainen on Jumalan kirkkauden kirkkaus, niin kuin Kristus on Jumalan kirkkaus. Onko Poika pienempi kuin Isä, koska Jumala on hänen päänsä? Ei. Samoin nainen ei ole miestä pienempi, kun mies on hänen päänsä ja hän on tämän kirkkaus. Tähän väliin on hyvä lainata Chestertonin kuuluisia sanoja:

”Jos minä asetan auringon kuun viereen,
Ja jos minä asetan maan meren viereen,
Ja jos minä asetan kukan hedelmän viereen
Ja jos minä asetan kaupungin maan viereen
Ja jos minä asetan miehen naisen viereen
Minä oletan, että joku typerys puhuisi
Toisen olevan toista parempi.”

Nainen voi muuttaa tylsän näköisen poikamiesboksin kauniiksi kodiksi, muuttaa muutaman kolikon kuumaksi ateriaksi perheelle joka tuoksuu ja näyttää upealta ja kuten kohta näemme: miehen ja naisen välisen rakkauden lapseksi. Rukoilen, että ymmärrämme nyt Jumalan olevan viisas ja hyvä salliessaan ja kieltäessään meiltä joitakin asioita seurakunta ja perhe-elämän osa-alueilla. Nainen ei ole kutsuttu pastoriksi tai perheenpääksi. Nainen on kutsuttu kirkastamaan Jumalaa hiljaisuudessa ja alamaisuudessa. Nyt näemme viimeisessä jakeessa naisen korkean kutsun.

Jae 15
”Mutta hän on pelastuva lastensynnyttämisen kautta, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä ynnä siveydessä.” Tässä Paavali ilmoittaa äitiyden korkean kutsun. Ei ole korkeampaa kutsua naiselle kuin äiteys. On selvää, että apostolilla ei ole mielessä vain synnyttäminen vaan sitä seuraava lasten kasvattaminen. Niin tärkeää on tämä, että Paavali yhdistää tämän pelastukseen: ”hän on pelastuva lastensynnyttämisen kautta” Tässä ei tarkoiteta pelastusta ikään kuin äitiys ansaitsisi vanhurskauden, vaan pikemminkin viittaa vanhurskautuksen hedelmään, pyhitykseen. Uskovat tahtovat olla kuuliaisia Jumalan heille antamille käskyille ja siten uskovat naiset eivät pakene äitiyttä, päinvastoin. Toki on henkilöitä, jotka Jumalan tarkoitusten tähden eivät ole kutsutut avioliittoon, mutta tässä puhutaan yleisesti, sillä kiistatta suurin osa uskovista naisista on kutsuttu äitiyteen. Vaikka nainen joutui rikkomukseen ja sai kirouksen: ”Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia” (1 Moos. 3:16) pelastuu nainen tämän kokemuksen läpi, joka muistuttaa häntä hänen langenneisuudestaan Eevassa. Vaikka hänen ruumis ei ole vielä lunastettu, on hänen sielunsa lunastettu ja hänelle on annettu suuri tehtävä: kasvattaa jumalaapelkääviä lapsia.

Walter J. Chantry lyhyessä kirjassaan: ”The High Calling of Motherhood” kirjoittaa: “Miten naiset pelastuvat? Liittymällä militanttisiin organisaatioihin jotka vaativat samoja oikeuksia kuin miehillä? Todistamalla, että naiset voivat ”selviytyä” bisnesmaailmassa, politiikassa, urheilussa ja jopa pastoraalissa? Pakenemalla kodista, jossa hän on ollut peitettynä epäselvyyteen ja jossa monet pahuudet ovat tehdyt heille hyväksikäyttävien miesten toimesta? Ei ikinä! Tällainen vain institutionaalistaa hänen kapinansa Jumalan hänelle antamaa paikkaa vastaan. Hänen tiensä todelliseen pelastukseen on kaikkivoivan asettama. Se on äiteys.”

Ajatelkaa nyt. Ensimmäinen evankeliumin lupaus annettiin ennen kuin yhtään kirousta oli langetettu miehelle ja naiselle: ”Ja Herra Jumala sanoi käärmeelle… minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän.” (1 Moos. 3:14-15). Lupaus tapahtuisi äitiyden kautta. Jumala lupasi pelastaa syntisiä ja tämä tapahtuisi lastensynnyttämisen kautta ja kuten näemme läpi Raamatun, hurskaiden lasten kasvattaminen johti useisiin ajallisiin pelastuksiin Jumalan kansalle. Lopullinen pelastus ei tapahtuisi miehen töiden kautta kulttuurisen mandaatin noudattamisessa, vaan lastensynnyttämisen ja kasvattamisen kautta. Tietysti mies on perheenpää, mutta äiti on se, joka hoitaa kotia ja lapsia tavalla, jota mies ei voi tehdä. Ne useat tunnit, kun mies on töissä, äiti on lasten kanssa täyttämässä Jumalan hänelle antamaa tehtäväänsä. Nainen on kodin päähoitaja ja kun naiset hylkäävät äitiyden toimiston tai tehtaan takia, he halveksivat Jumalan heille suunnittelemaa keinoa, jonka kautta paholaisen siteet rikotaan. Jumala antoi tämän tehtävän naiselle, ei miehelle.

Läpi historian hurskas naisen siemen on taistellut Saatanallisia voimia vastaan. ”Lastenkasvattaminen valmisti tien Herralle. Kun hän aikoi nostaa mahtavia johtajia, Jehova Jumala usein etsi erityisen kykeneviä naisia. Jookebed, Mooseksen äiti; Hanna, Samuelin äiti; Manoahin vaimo, Simsonin äiti, ovat johtavia esimerkkejä. Heidän lastenkasvatuksen kautta historia oli merkittävästi muokattu. Kristuksen tulon jälkeen, hurskas siemen kantaa evankeliumia kaikkeen maailmaan keräämään Jumalan valittuja ja joutamaan Kristuksen paluuta. Hurskaan siemen kasvattaminen on yhä erittäin tärkeää Jumalan tarkoituksille maailmassa.” – Walter J. Chantry.

Muistatko minkä nimen Aadam siis antoi naiselle Jumalan kirousten jälkeen? ”Ja mies antoi vaimolleen nimen Eeva, sillä hänestä tuli kaiken elävän äiti.” (1 Moos. 3:20). Voimme vain kuvitella sitä vihan määrää, joka Jumalalla on aborttia ja muita kohdun hedelmän lopettavia asioita vastaan. Äidit murhaamassa omia lapsiaan kohdussa, vaikka heidät luotiin kantamaan, suojelemaan, kasvattamaan heitä. Jumalan antaessa oikeudelliset lait Israelille, kaikissa tapauksissa, joissa ihmisen kuolema oli vahingon seuraus, kuolemantuomiota ei langetettu paitsi yhdessä: kohdussa olevan lapsen kuolemisesta (2 Moos. 21:22-23). Kristuksessa on anteeksiantamus jokaiseen syntiin, mutta synti täytyy tunnustaa sen oikealla nimellä ja abortti ei ole mitään muuta kuin vauvan kylmäverinen tappo itsekkäiden syiden tähden.

Mitä kaikkea äitiyteen sisältyy?
”Hän on pelastuva lastensynnyttämisen kautta” äitiys ei ole vain lapsen synnyttämistä. Tämän kasvattaminen ja rakastaminen on äitiyttä. ”Tunnollinen äitiys ei voi seurata itsekkyyden polkua saada lapsia ja lähettää heidät pois saman tien kuin mahdollista päivähoitoon. Tietysti joinakin aikoina tämä voi olla välttämätöntä selviytymisen kannalta! Mutta muina aikoina se on itsekkäiden halujen tuottamaa oman uran ja omaisuuden saavuttamisen tähden. Naiset tahtovat päästä jännittävämpiin asioihin. Tämä matala näköala äitiydestä on vahingoittavaa seurakunnalle.” Walter J. Chantry.

Jumala pelastaa ihmisiä kaikenlaisista perheistä mutta todellisuus on, että suurin osa Jumalan merkittävimmistä palvelijoista ovat kasvaneet vakaissa kodeissa hurskaan äidin hoidossa. John ja Charles Wesley ovat ehkä hyviä esimerkkejä. John Wesley sanoi: ”Opin enemmän Kristuksesta äidiltäni kuin kaikilta englannin teologeilta.” Luonteen puutteet lapsissa ovat sen seurausta, että äidit ja isät eivät tuo tasapainoa perheeseen omien rooliensa täyttämisellä. Jos äiti ei täytä omaa vastuutaan, näkyy se lapsen myöhemmässä elämässä eikä armo pelastuksessa poista niitä tässä ajassa.

Tämä maailma pilkkaa ja halveksii äitiyttä koko sydämestään. Tämä on selvää abortin suosioista ja lapsia omaavien naisten määrästä kokoaikaisessatyömaailmassa. Mutta älkää antako maailman kertoa mikä on arvokasta naiselle, vaan Jumalan. Timoteus itse on todistus uskollisesta äitiydestä: ”Minä kiitän Jumalaa, jota esivanhemmistani asti palvelen puhtaalla omallatunnolla – samoinkuin minä lakkaamatta muistan sinua rukouksissani öin ja päivin, haluten, muistaessani kyyneleitäsi, saada sinua nähdä, että täyttyisin ilolla – kun mieleeni muistuu se vilpitön usko, joka sinulla on, joka ensin oli isoäidilläsi Looiksella ja äidilläsi Eunikella ja joka, siitä olen varma, on sinullakin” (2 Tim. 1:3-5). ”Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut, ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.” (2 Tim. 3:14-15). Sinä et voi pelastaa lapsiasi, mutta sinun täytyy opettaa heille kirjoitukset ja osoittaa pelastuksen tie. Sinun lapsesi eivät voi olla täydellisiä, sillä he ovat suuria syntisiä, mutta sinä voit kasvattaa heistä asiallisia ihmisiä kurilla ja rakkaudella. Vaikka lapsi ei pelastuisi, kristityn maailmankuvan saanut ihminen on Jumalan yleistä armoa yhteiskunnalle. Kasvata vahvoja luonteita. Opeta käytännössä ja teoriassa kristilliset periaatteet jokapäiväisissä asioissa yksinkertaisesti ja luonnollisesti. Tutki lapsiasi ja heidän mentaliteettia, fyysisyyttä, sosiaalisuutta ja hengellisyyttä. ”Lahjoja kuuluu kehittää, arvoja täytyy istuttaa, virheitä kuuluu kärsivällisesti korjata, nuoria syntisiä täytyy evankelioida.” – Walter J. Chantry.

Monet naiset eivät ole saaneet lapsia, vaikka he tahtoisivat ja kokevat paljon tuskaa tämän tähden. Kohdun hedelmä onkin Jumalan lahja, mutta tämä ei estä äitiyttä. Adoptio on erittäin kristillinen hyve ja jokaiselle kykenevälle suositeltavaa. Adoptoitu lapsi on oma lapsi niin kuin muutkin. Rakkaus adoptoitua lasta kohtaan on sama ja sen pelkääminen, että nainen ei rakastaisi lasta riittävästi on meidän kieroutuneen aikamme tuotosta, sillä se on syöttänyt valheellisen ajattelun rakkaudesta.

Miten todistaa naisen kyvyt? Äitiydessä on haastetta ja kutsua koko loppuelämäksi. Kuinka helppoa onkaan hyljätä tämä vastuu pyhäkoululle ja päivähoidolle. Mutta ne jotka ovat kuuliaisia Jumalan tahdolle, eivät tartu tähän tehtävään nuristen, vaan iloiten. Hedelmää ei saata näkyä kymmeniin vuosiin, mutta Jumala on se, joka näkee ja palkitsee ajallansa. Tällaisessa korkeassa tehtävässä tarvitaan Jumalan armoa ja niinpä naisen kuuluu pysyä uskossa ja rakkaudessa ja henkilökohtaisessa pyhityksessä sekä siveydessä. Yhtenä päivänä tämän ajan hohtotytöt, jotka ovat jättäneet lapsensa muille niittävät mitä ovat kylväneet: ”Viisas poika on isällensä iloksi, mutta tyhmä poika on äidillensä murheeksi.” (San. 10:1). Mitä hyötyä on rahasta ja maineesta, kun oma lapsi vaeltaa jumalattomuudessa ja häpeässä? Isällä on työ kodin ulkopuolella ja kotona, mutta äidille Jumala laittoi kaikki munat yhteen koriin. Äitiys ei ole osa-aikainen harrastus ja he eivät elä suukkoja ja pikkulahjoja varten, vaan tahtovat nähdä lapsensa vaeltamassa Herran kanssa vanhurskaudessa. Miten he vaeltavat, jos heitä ei kasvateta?

On rohkaisevaa nähdä merkkejä aikanamme, että monet nuoret hurskaat naiset pyrkivät jumalisuuteen ja ovat vakavia äitiydestä. Heidän prioriteetit ovat Raamatullisesti järjestetyt ja he tulevat saamaan paljon pilkkaa maailmalta, mutta Jumalan silmissä he tekevät arvokasta työtä: älyä vaativaa työtä, rakkautta ja voimaa, toivoa ja uskoa vaativaa työtä. Miehet, teillä on velvollisuus perheenpäänä osoittaa kaikki tukenne vaimollenne hänen korkeassa kutsussaan. Isyys on merkittävää ja tänä aikana meillä on korkea pula isistä, mutta osa tätä isyyttä on, että rakastatte vaimojanne ja tunnustatte, että äidillä on erityinen osansa kotona. Äiti on lapselle rakkain, niin kuin vaimo on miehelle.

Saarnattu 2.12.2018, Joonas Laajanen

”Minä tahdon siis, että miehet rukoilevat joka paikassa kohottaen pyhät kädet ilman vihaa ja epäilystä; niin myös, että naiset ovat säädyllisessä puvussa, kaunistavat itseään kainosti ja siveästi, ei palmikoiduilla hiuksilla, ei kullalla, ei helmillä eikä kallisarvoisilla vaatteilla, vaan hyvillä teoilla, niin kuin sopii naisille, jotka tunnustautuvat jumalaapelkääviksi.”
(1 Tim. 2:8-10).

Teemamme tänä Herran päivänä on: Vakaat Miehet ja Säädylliset Naiset. Viime viikolla katsoimme ensimmäistä kahdeksaa jaetta yhteisen rukouksen teemalla ja selitin kahdeksannen jakeen ensimmäisen puoliskon. Näimme, että Jumala on nähnyt hyväksi, että miehet johtavat jumalanpalveluksen rukousta, sillä tämä on johdonmukaista Raamatun ilmoittaman järjestyksen kanssa: ”Kristus on jokaisen miehen pää ja että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää.” (1 Kor. 11:3). Nyt katsomme mitä Paavali tarkoittaa rukoilevien miesten pyhien kätten kohottamisella ilman vihaa ja epäilystä.

Jae 8
”Minä tahdon siis, että miehet rukoilevat joka paikassa kohottaen pyhät kädet ilman vihaa ja epäilystä.” Kätten kohottaminen on läpi Raamatun yleinen asento rukouksessa: ”Sitten Salomo astui Herran alttarin eteen koko Israelin seurakunnan nähden, ojensi kätensä taivasta kohti ja sanoi: ”Herra, Israelin Jumala, ei ole sinun vertaistasi jumalaa, ei ylhäällä taivaassa eikä alhaalla maanpäällä.” (1 Kun. 8:22-23). Psalmissa 134 Herran palvelijoita käsketään: ”Kohottakaa kätenne pyhäkköön päin ja kiittäkää Herraa.” (Ps. 134:2). Paavalilla ei kuitenkaan ole niinkään mielessä asento jossa rukoilemme, vaan rukouksen puhtaus. Tämä on selvää, sillä näemme Raamatussa monia esimerkkejä rukouksista, jotka suoritettiin eri asennoissa. Daavidin kiitosrukouksessa hän istuutui: ”Niin kuningas Daavid meni ja asettui Herran eteen ja sanoi: ”Mikä olen minä, Herra, Herra, ja mikä on minun sukuni, että olet saattanut minut tähän asti?” (2 Sam. 7:18). Daniel polvistui: ”Hän lankesi kolmena hetkenä päivässä polvillensa, rukoili ja kiitti Jumalansa, aivan niin kuin hän ennenkin oli tehnyt.” (Dan. 6:10). Paavali itse polvistui: ”minä notkistan polveni Isän edessä.” (Efe. 3:14) ja Jeesus rukoili Getsemanen puutarhassa polvistuen ja langeten kasvoilleen: ”Ja hän meni vähän edemmäksi, lankesi kasvoilleen ja rukoili.” (Matt. 26:39). Miksi painotan, että käsien kohotus itsessään ei ole Paavalin pointti. Sen tähden, että ihmisellä on taipumus saada vanhurskauden tunnetta ulkoisista rituaaleista, vaikka heidän sydämensä olisi väärässä. Paavalilla ei ole tarkoituksena asettaa dogmia rukouksen asennosta, vaan muistuttaa puhtaan sydämen tärkeydestä. Tämän tähden hän sanoo: ”Pyhät kädet” pelkän ”kädet” sijaan: ”Kohottakaamme sydämemme ynnä kätemme Jumalan puoleen, joka on taivaassa.” (Val. 3:41).

Vanhassa Testamentissa parannusta synneistä kuvattiin käsien pesemisellä: ”Kun te ojennatte käsiänne, minä peitän silmäni teiltä; vaikka kuinka paljon rukoilisitte, minä en kuule: teidän kätenne ovat verta täynnä. Peseytykää, puhdistautukaa; pankaa pois pahat tekonne minun silmäini edestä, lakatkaa pahaa tekemästä.” (Jes. 1:15-16). Tämä jos mikä tekee selväksi, että käsien kohottamisella ei itsessään ole mitään arvoa, jos elämme synnissä. Psalmisti kysyy: ”Kuka saa astua Herran vuorelle, kuka seisoa hänen pyhässä paikassansa? Se, jolla on viattomat kädet ja puhdas sydän, joka ei halaja turhuutta eikä vanno väärin.” (Ps. 24:3-4). Ymmärrämme siis, että kun mies nousee rukoilemaan jumalanpalveluksessa, uskomme hänen kättensä olevan viattomat ja sydämen puhdas. Tämä ei tarkoita täydellisyyttä, vaan parannuksen tekemistä. Tämän miehen sydän on herkkä Jumalan Sanan edessä ja niin hän saa siunauksen Herralta ja vanhurskauden pelastuksensa Jumalalta. Jumala kuulee hänen rukouksensa.

Osa sydämen puhtautta ja käsien viattomuutta on, että rukoilija tuntee Jumalansa: ”Minä tunnen hänet, johon minä uskon, ja olen varma siitä, että hän on voimallinen siihen päivään asti säilyttämään sen, mikä minulle on uskottu.” (2 Tim. 1:12). Paavali tunsi Jumalan ja oli varma tämän voimasta. Toinen osa on, että Jumala tuntee rukoilijan: ”Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: ”Herra tuntee omansa”, ja: ”luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee.” (2 Tim. 2:19). Jumala tuntee omansa ja jos joku siis lausuu hänen nimeään ja ei luovu vääryydestä, on tämä valehtelija. Tämän tähden rukoilevan miehen kuuluu lausua sanansa ilman vihaa ja epäilystä. Jumalaton ei osaa luottaa Jumalaan. Mutta miehen, joka tuntee Jumalansa ja joka tietää Herran tuntevan hänet kuuluu luopua vääryydestä lausuessaan tämän nimen. Viha tai suuttumus on yleinen synti miehille ja meidän ei kuulu ruokkia sitä sydämissämme: ”jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: ”Sinä tyhjänpäiväinen”, on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: ”Sinä hullu”, on ansainnut helvetin tulen. Sentähden, jos tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi alttarin eteen, ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi.” (Matt. 5:22-23). Viha veljien ja sisarusten kesken ei käy päinsä. Pyri sovintoon.

Rukouksessa meidän kuuluu myös rukoilla ilman epäilystä Jumalaa kohtaan. Tällä tarkoitetaan, että me emme kyseenalaista Herran kaitselmusta elämässämme. Napiseminen Jumalaa vastaan nousee epäuskosta: ”Ja kansa puhui Jumalaa ja Moosesta vastaan: ”Minkä tähden te johdatitte meidät pois Egyptistä kuolemaan erämaahan? Eihän täällä ole leipää eikä vettä, ja me olemme kyllästyneet tähän huonoon ruokaan.” Silloin Herra lähetti kansan sekaan myrkkykäärmeitä, jotka purivat kansaa, niin että paljon kansaa Israelista kuoli.” (4 Moos. 21:5-6). Epäilys ja Jumalan kyseenalaistaminen on vakava synti, jota emme saa myöskään ruokkia. Meidän kuuluu luottaa Jumalaan ja hänen hyvyyteen, muuten emme voi odottaa saavamme mitään. ”Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan. Mutta anokaa uskossa, ollenkaan epäilemättä; sillä joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja heittelee. Älköön sellainen ihminen luulko Herralta mitään saavansa, kaksimielinen mies, epävakainen kaikilla teillään.” (Jaak. 1:5-7).

Mies ei ole kutsuttu ainoastaan johtamaan rukousta seurakunnassa, vaan myös vaimoaan ja lapsiaan. Häneltä odotetaan vakautta muiden ajelehtiessa laidasta laitaan. Mies, joka ajelehtii uskossaan opillisesti sekä käytännöllisesti laidasta laitaan mitä typerimpien asioiden tähden ei ole kykenevä johtamaan perhettä terveellisesti. Miehet: juurtukaa kirjoituksiin, luottaen rukoilkaa, rakastaen johtakaa. Me tarvitsemme vakaita miehiä, jotka tietävät mitä he uskovat, minkä takia he sen uskovat ja ovat valmiita seisomaan. Tämä tapahtuu vain, kun miehen ensimmäinen prioriteetti on tuntea Jeesus Kristus. Näin he muuttuvat päivä päivältä Kristuksen kaltaiseksi ja ovat luotettava turva perheessä.

Seuraavaksi naisten vuoro: Jumalan tahto hurskaille naisille on, että he ovat säädyllisiä ulkoisesti sekä jumalaapelkääväisiä sisältä. Aihe on feministisenä aikanamme tunteita herättävä ja suurin osa saarnaajista ei tohdi koskea tähän ampiaispesään, mutta Jumala on puhunut ja hänen omillansa ei ole ongelmaa nöyrtyä tämän Sanan edessä. Ennen jakeiden selitystä ja sovellusta on kuitenkin tärkeää tehdä pari asiaa selväksi. Ensiksikin: säädyttömyys ei ensisijaisesti ole vaatetuksen, vaan sydämen ongelma. Jos sydän on oikeassa suhteessa Jumalaan, se hallitsee itseään puhtaudessa ja nöyryydessä ja osoittaa itsensä säädyllisesti. Kalvin sanoo: ”Meidän täytyy aina aloittaa taipumuksista; sillä missä irstailu hallitsee, siellä ei ole siveyttä; ja missä kunnianhimo hallitsee, siellä ei ole säädyllisyyttä pukeutumisessa.”. Tämä on elintärkeää ymmärtää, jos tahdomme omistaa Raamatullisen vakaumuksen säädyllisyydestä. Toiseksi: seurakuntajäsenen ei kuulu olettaa pahaa vailla todistetta lähimmäisestänsä. Yksi peloistani on, että seurakunnan naiset alkavat vertailemaan säädyllisyyden tasoja seurakunnassa ja sitten kun nuori nainen uskaltautuu ensimmäistä kertaa seurakuntaan ja hänen vaatetuksensa on sopimaton, naiset ovat jo tuominneet tämän mielessään heitä huonommaksi ja tämä johtaa omavanhurskauteen. Älkää käsittäkö väärin. On olemassa objektiivinen standardi Raamatussa sille, mikä on säädyllistä niin kuin pian näemme. Säädyttömyys on synti. Tästä huolimatta uskossa vanhempien naisten kuuluu ymmärtää, että suurin osa naisista ei ole saanut opetusta aiheesta eikä tiedä mitä Jumala Sanassaan vaatii. Heidän isä tai aviomies ei ole täyttänyt velvollisuuttaan koskien säädyllisyyden opettamista. Tämän tähden: ”vanhat naiset olkoot käytöksessään niin kuin pyhien sopii, ei panettelijoita, ei paljon viinin orjia, vaan hyvään neuvojia, voidakseen ohjata nuoria vaimoja rakastamaan miehiänsä ja lapsiansa, olemaan siveitä, puhtaita, kotinsa hoitajia, hyviä, miehilleen alamaisia, ettei Jumalan sana pilkatuksi tulisi.” (Tiit. 2:3-5). Näemme siis, että hurskaiden naisten kuuluu heijastaa armollisuutta ja ohjaamaan totuudessa uusia kristittyjä naisia Sanan mukaiseen siveyteen. Näiden asioiden ollessa selviä voimme katsoa jakeita yhdeksän ja kymmenen.

Jakeet 9-10
”Niin myös, että naiset ovat säädyllisessä puvussa, kaunistavat itseään kainosti ja siveästi, ei palmikoiduilla hiuksilla, ei kullalla, ei helmillä eikä kallisarvoisilla vaatteilla, vaan hyvillä teoilla, niin kuin sopii naisille, jotka tunnustautuvat jumalaapelkääviksi.”. Jakeessa kahdeksan Paavali ilmoittaa miten miesten kuuluu toimia jumalanpalveluksessa ja nyt hän kertoo naisille heidän tehtävänsä: ”Niin myös”, ”Samalla tavalla” naisten kuuluu olla säädyllisessä puvussa.

Mitä säädyllisyys tarkoittaa?
Säädyllisyys tarkoittaa kunniallisuutta, kunnollisuutta, nuhteettomuutta, kauneutta, järkeenkäypää ja mahtailusta vapaata. Hurskaan naisen vaatetuksen kuuluu olla yhteensovitettava hänen uskontunnustuksen kanssa. Sen kuuluu heijastaa hänen identiteettiä Kristuksessa. Pukeutuessaan naisen kuuluu siis kysyä: ”Onko tämä yhteen käypä uskontunnustukseni kanssa?”. Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys. Jos puvustani tulee enemmän mieleen, että olen lihallinen ja huorahtava eikä, että minä kuulun Kristukselle ja vaellan siveydessä, ei se ole säädyllinen. Mutta kuka määrittelee säädyllisyyden? Kuka määrittelee mikä on kunniallista ja kaunista? Jumala. Toisin kuin moni ajattelee, Raamattu antaa yleiset objektiiviset säännöt koskien soveliasta pukeutumista hurskaille naisille. Kulttuuri ei määrittele sitä mikä on soveliasta, vaan Jumala. Kysymme ensin: ”Miksi ihminen pukeutuu?”.

”Vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi. Silloin aukenivat heidän molempain silmät, ja he huomasivat olevansa alasti; ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja tekivät itselleen vyö verhot… Ja Herra teki Aadamille ja hänen vaimollensa puvut nahasta ja puki ne heidän yllensä.” (1 Moos. 3:6-7, 21). Ihminen lankesi ja häpesi alastomuuttaan, mutta Jumala antoi vaatetuksen peittämään häpeän. Vaatetus on Jumalan lahja, mutta se on silti muistutus meidän lankeemuksesta. Pukeudumme siis sen tähden, että Jumala puki ensimmäiset ihmiset. Tässä on mahtava esikuva siitä, kuinka Jumala pukee jokaisen omansa Kristuksen vanhurskauteen uskon kautta, peittäen kaikki syntimme. Tämän tähden meidän vaatetuksen kuuluu kunnioittaa Jumalaa ja seurata hänen Sanan ohjeita koskien tätä. Miten siis määrittelemme mikä on säädyllistä?

Ensiksikin: säädyllisyys ei tarkoita rumuutta ja välinpitämättömyyttä. Jumala ei mielisty rumuuteen eikä hän tahdo omiensa pukeutuvan välinpitämättömästi Jumalaa tai lähimmäistä kohtaan. Tämä herättäisi ihmisten huomion yhtälailla kuin paljastava pukeutuminen. Lihallinen niin kuin ruma pukeutuminen on säädytöntä pukeutumista eikä heijasta Kristusta. Jumala loi kaiken kauniiksi ja hän on luonut naisen kauniimmaksi kuin miehen ja nainen saa olla kaunis. Kauneus on Jumalan lahja ja sen tähden ymmärrämme säädyllisyyden olevan kaunista. Sananlaskujen luvun 31 nainen pukeutui kauniisti: ”Hän valmistaa itsellensä peitteitä; hienoa pellavaa ja punapurppuraa on hänen pukunsa.” (San. 31:22).

Ei ole synti olla kaunis eikä ole synti miehille tunnustaa naisen kauneutta. Aabrahamin vaimo Saara oli kaunis ja ihmiset tiesivät tämän: ”Ja kun hän lähestyi Egyptiä, puhui hän vaimollensa Saaraille: ”Katso, minä tiedän, että sinä olet kaunis nainen. Kun egyptiläiset saavat nähdä sinut, niin he sanovat: ’Hän on hänen vaimonsa’, ja tappavat minut, mutta antavat sinun elää.” (1 Moos. 12:12). Saara ei vaeltanut säkissä, josta vain hänen silmänsä näkyivät. Ihmiset pystyivät näkemään Saaran ja sanomaan: ”hän on kaunis.”. Onko tässä ristiriita säädyllisyyden kanssa? Ei! Pietari kertoo Saaran olleen malliesimerkki säädyllisestä naisesta: ”Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista, vaan se olkoon salassa olevan sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis. Sillä näin myös muinoin pyhät vaimot, jotka panivat toivonsa Jumalaan, kaunistivat itsensä ja olivat miehillensä alamaiset; niin oli Saara kuuliainen Aabrahamille, kutsuen häntä herraksi.” (1 Piet. 3:3-6). Paul Washer selitti hyvin säädyllisen ja säädyttömän pukeutumisen eron. Jokainen mies tietää eron näiden kahden välillä. Säädyllisen naisen tulessa seurakuntaan vilpitön synnitön ajatuksemme on ollut: ”Hän on kaunis nainen.”. Toisin on säädyttömän naisen kanssa. Tällöin olemme joutuneet painamaan silmämme lattiaan, sillä hänen vaatetus (tai sen puute) on niin provosoivaa, että emme voi katsoa häneen. Kaksi täysin erilaista reaktiota jotka osoittavat eron kauneuden ja lihallisuuden välillä. Ensimmäinen on kaunis, puhdas, sekä vilpitön ja toinen provosoiva, aggressiivinen sekä viekoitteleva.

Mikä on siis objektiivinen standardi säädylliselle pukeutumiselle? Ensiksikin, se ei voi olla tiettyjä alueita paljastava: ”Astu alas ja istu tomuun, sinä neitsyt, tytär Baabel, istu maahan, valtaistuinta vailla, sinä Kaldean tytär; sillä ei sinua enää kutsuta hempeäksi ja hekumalliseksi. Tartu käsikiviin ja jauha jauhoja, riisu huntusi, nosta helmuksesi, paljasta jalkasi, kahlaa jokien poikki. Häpysi paljastuu, häpeäsi näkyy; minä kostan enkä ainoatakaan armahda.” (Jes. 47:1-3). Jalkojen paljastus nähdään häpeänä. Turvallinen johtopäätös siis on, että ei, kristityn naisen ei kuulu käyttää minihameita ja muita reisiä paljastavia vaatetuksia. Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys varsinkin, kun tiedämme miksi minihameet suunniteltiin. Muotisuunnittelijantutkinnon suorittaneena tiedän jotakin vaatetrendien taustoista. Mary Quant, minihameen keksijä sanoi näin: ”Se oli sitä varten, että seksi olisi helpompaa iltapäivällä. Minivaatteet ovat symbolisia niistä naisista, jotka tahtovat viekoitella miehen.” – Mary Quant. Mitään epäselvyyttä näiden sopimattomuudesta ei ole. Jalkojen kuuluu siis olla enemmän peitettynä kuin paljaana. Myös rinnat kuuluu olla peitetty: ”Olkoon sinun lähteesi siunattu, ja iloitse nuoruutesi vaimosta. Armas peura, suloinen vuorikauris – hänen rintansa sinua aina riemulla ravitkoot, hurmautuos alati hänen rakkaudestaan.” (San. 5:18-19). Rintojen paljaus kuuluu tekstin mukaan selvästi avioliittoon eivätkä ne siis ole esillä säädyllisellä naisella. Jaloista rintoihin, naisen kuuluu olla peitetty.

Toiseksi on tärkeää ymmärtää ihon ja muodon peittämisen ero. Mitä säädyllistä siinä olisi, jos nainen peittäisi itsensä maalilla? Iho on käytännössä peitetty, mutta hän on yhä provosoiva. Säädyllisen naisen kuuluu pukeutua niin, että hän ei kiinnitä ihmisten huomiota hänen muotoihinsa. Tämä ei tarkoita löysiin tylsiin säkkeihin pukeutumista ja me tiedämme sen. Jokainen käyttäköön maalaisjärkeä siinä missä menee tiukkuuden raja.

Paavali sanoo myös: ”Ei palmikoiduilla hiuksilla, ei kullalla, ei helmillä eikä kallisarvoisilla vaatteilla”. Tarkoittaako tämä sitä, että et saa milloinkaan laitella hiuksiasi kauniisti? Että et saa käyttää korua, jonka miehesi osti? Ei. Me emme täysin tiedä, mitä palmikoidut hiukset tässä tarkoittavat, mutta yleinen merkitys on selvä. Naisten kuuluu kaunistaa itseään kainosti ja siveästi niin kuin Paavali sanoo. Kauneus ei siis edelleenkään ole kiellettyä, mutta pröystäily on. Vaikka ulkoinen kaunistus on hyvä ja vaadittu jokaiselta niin, että jokainen nainen on siveellisessä puvussa, on raja, jonka ylittäessä naisen motivaatiot ovat syntiset. ”palmikoidut hiukset, kulta, helmet, kallisarvoiset vaatteet” viittaavat Efeson ylpeisiin rikkaisiin naisiin, jotka näkivät jumalanpalvelukset tilaisuutena viekoitella miehiä ja luoda kateutta köyhemmissä naisissa. Tällaiset naiset ovat olleet seurakunnissa läpi historian ja meidän ei tarvitse kuin katsoa ympärillemme nähdäksemme kuinka moni pastorikin on langennut saaliiksi tällaisille naisille. Näin oli varmasti käynyt Efeson seurakunnassa, sillä Paavali sanoo heti seuraavassa luvussa: ”Seurakunnan kaitsijan tulee olla nuhteeton, yhden vaimon mies.” (1 Tim. 3:2); ”Mutta se minulla on sinua vastaan, että sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja syömään epäjumalille uhrattua. Ja minä olen antanut hänelle aikaa parannuksen tekoon, mutta hän ei tahdo parannusta tehdä eikä luopua haureudestaan.” (Ilm. 2:20-21). Nämä samat naiset, joista Paavali puhuu olivat ottaneet itselleen pastorin roolin. Heissä on paljon yhtäläisyyttä Tyatiran seurakunnan valheprofeettojen kanssa, he sanoivat olevansa Jumalan Sanan palvelijoita, mutta Jumala ei ole antanut tätä roolia naisille. Asiayhteydestä on selvää, että nämä ylpeät ja mahtailevat naiset ovat samoja, jotka tahtoivat hallita seurakuntaa ja niin Paavali kirjoittaakin: ”Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä.” (1 Tim. 2:11-12).

Naisilla on taipumus lankeemuksen tähden hallita miestään ja kiinnittää ihmisten huomiota itseensä. Jälkimmäinen synti osoittautuu mitä selvimmin, kun nainen pukeutuu jumalanpalvelukseen, niin kuin hän olisi päivän ihailun kohde eikä Jumala: yli tehdyillä hiuksilla ja kalleimmilla vaatteilla ja kimalteilla. Raamattu käskeekin vaimoja verhoamaan päänsä jumalanpalveluksessa: ”Mutta jokainen vaimo, joka rukoilee tai profetoi (laulaa) pää peittämätönnä, häpäisee päänsä, sillä se on aivan sama, kuin jos hänen päänsä olisi paljaaksi ajeltu. Sillä jos vaimo ei verhoa päätään, leikkauttakoon hiuksensakin; mutta koska on häpeäksi vaimolle, että hän leikkauttaa tai ajattaa hiuksensa, niin verhotkoon itsensä. Miehen ei tule peittää päätänsä, koska hän on Jumalan kuva ja kunnia; mutta vaimo on miehen kunnia. Sillä mies ei ole alkuisin vaimosta, vaan vaimo miehestä; eikä miestä luotu vaimoa varten, vaan vaimo miestä varten.” (1 Kor. 11:5-9). Paavali käskee siis vaimoja verhoamaan hiuksensa, sillä he ovat miehen kunnia ja miehen kunnian ei kuulu olla keskipisteessä jumalanpalveluksessa! Jumalan kuuluu olla keskipisteessä, hänen kunniansa ei kuulu olla peitetty. Mutta jos nainen ei välitä hengellisestä häpeästä, eli siitä, että hän uhmaa Jumalaa tahtoen olla kauneudessaan kaikkien ihailtavana Herran päivänä, ajelkoon saman tien koko päänsä, sillä mitä on fyysinen häpeä hengelliseen verrattuna?

Jesajan kirjassa näemme mitä Jumala ajattelee naisista, jotka puhtauden ja kauneuden sijaan valitsevat mahtailun, ylpeyden ja koreilun: ”Ja Herra sanoi: ”Koska Siionin tyttäret koreilevat, kulkevat kaula kenossa ja silmillään vilkuillen astua sipsuttelevat ja nilkkarenkaitaan kilistelevät, tekee Herra Siionin tytärten päälaen rupiseksi, ja Herra paljastaa heidän häpynsä. Sinä päivänä Herra poistaa koreat nilkkarenkaat, otsanauhat, puolikuukorut, korvarenkaat, rannerenkaat, hunnut, juhlapäähineet, jalkakäädyt, koruvyöt, hajupullot, taikahelyt, sormukset, nenärenkaat, juhlavaatteet, kaavut, vaipat, kukkarot, kuvastimet, aivinapaidat, käärelakit ja päällys harsot. Silloin tulee tuoksun sijaan löyhkä, vyön sijaan nuora, käherretyn tukan sijaan kaljuus, korupuvun sijaan säkkiverho, kauneuden sijaan polttomerkki. Sinun miehesi kaatuvat miekkaan ja sinun sankarisi sotaan. Ja Siionin portit valittavat ja vaikeroivat, ja typötyhjänä hän istuu maassa. Sinä päivänä seitsemän naista tarttuu yhteen mieheen sanoen: ”Me syömme omaa leipäämme ja vaatetamme itsemme omilla vaatteilla, kunhan vain meidät otetaan sinun nimiisi, poista meidän häpeämme.” (Jes. 3:16-4:1). Mitä me tästä siis opimme? On aika jolloin jumalallisten naisten kuuluu olla ulkoisesti erilainen. Kenenkään ei kuulu olla outo outouden tähden, mutta kun muoti on rumaa ja lihallista jumalattomuutta mainostavaa, ovat kristityt velvollisia pysymään siveydessä ja kauneudessa myös ulkoisesti. Jos ulkoiset merkit ovat jumalattomat, kaikki ei ole kunnossa sisäisesti. Tämä on vakava asia. Jos voit kuulla Raamatun selkeän todistuksen koskien säädyllistä pukeutumista, mutta silti jatkat siveettömyydessä on se merkki uudestisyntymättömyydestä. Muista, että Jumala voi tuhota kauneuden. Hän antoi sen ja voi tuoda sen tilalle rumuuden. Nainen osoittaa kiitollisuutensa Jumalalle kauneudestaan pukien itsensä Jumalaa kunnioittavasti.

Ulkoinen siveys ja kauneus vaatetuksessa ei kuitenkaan ole mitään ilman puhdasta vaellusta niin kuin miesten käsien nostaminenkaan ei hyödytä ilman puhtautta. ”Vaan hyvillä teoilla, niin kuin sopii naisille, jotka tunnustautuvat jumalaapelkääviksi.”.

Vastaväitteitä
Jos joku uskaltautuu vetämään objektiivisia sääntöjä säädyllisyyteen, löytyy pian henkilö joka sanoo: ”Ainoastaan sillä on merkitystä mikä on sisällä! Miksi olet lakihenkinen?”. Miten me siis vastaamme? Ensiksikään, Raamattu ei sano ainoastaan sisäisen siveyden olevan merkittävä. Kuten olemme nähneet Raamattu puhuu selvästi siihen, kuinka tärkeää on sovelias ulkoinen pukeutuminen. On totta, että ihminen katsoo ulkomuotoa ja Jumala sydäntä, mutta sydämen tila heijastuu ulkomuodossa. Myös, vaikka ihminen olisikin ainut, joka katsoisi ulkomuotoa, vaatisi se säädyllistä pukeutumista, sillä jos olemme kompastuskivi lähimmäisellemme, tarkoittaen, että me kutsumme toista himoitsemaan itseämme, silloin olemme tehneet syntiä.

”Eikö tämä saa meitä näyttämään oudoilta ja vanhanaikaisilta?”. 1960-luvulla kun jokainen nainen käytti minihametta Lontoossa, kristityt naiset varmasti näyttivät oudoilta. Outous ja vanhanaikaisuus ei kuitenkaan ole rumaa ja tämä on tärkeää muistaa. Kristityt naiset saavat olla kauniita, enkä ymmärrä mitä kamalaa olisi tulla oudoksutuksi kauneuden tähden? Olen myös oppinut muotimaailmasta sen, että nuoret tytöt ja naiset, jotka pukeutuvat roskaisesti oudoksuvat kaunista pukeutumista, sillä he kokevat itsensä täysiksi tekopyhiksi niissä ollessaan, sillä he näkevät valtavan kontrastin heidän olemuksen ja puvun välillä. Tämän tähden jotkut saattavat paheksua puhtaasti pukeutuvia naisia, sillä he eivät voi kuvitella itseään kauniiseen vaatteeseen sopivana: ”Sentähden he oudoksuvat sitä, ettette juokse heidän mukanansa samaan riettauden lätäkköön, ja herjaavat. Mutta heidän on tehtävä tili hänelle, joka on valmis tuomitsemaan eläviä ja kuolleita” (1 Piet. 4:4-5).

”Miten minä ikinä saan aviomiehen, jos en voi laittaa parastani?”. Siveellinen on sinun parastasi. Naisten täytyy saada päästään pois se valhe, että elleivät he ole käveleviä lihapaloja, joiden tehtävä on täyttää syntisten miesten likaiset himot, he eivät ole kauniita. Synnissä ei ole mitään kaunista. Ei ole mitään kaunista siinä, että tänä päivänä sadat miehet raiskaavat sinut mielessään vaatetuksesi tähden, kun kävelet keskustan lävitse. Tämä tapahtuu, jos seuraat maailman pukeutumista. Jos saat aviomiehen viekoittelevan ja lihallisen vaatetuksen kautta, olet saanut huonon aviomiehen. Sinä et löydä hurskasta miestä säädyttömyydellä. Jumala kätkee heidät sinulta: ”Miksi, poikani, hurmautuisit irstaaseen naiseen?” (San. 5:20).

Evankeliumi syntiselle
Jos tiedät olevasi syntinen tällä alueella, olet ollut lihallinen ja pukeutunut kerätäksesi toisten katseita ja koet häpeää ajatellen, että et koskaan voi saada hurskasta puolisoa tai anteeksiantoa, tahdon kokemuksesta kertoa, että tämä ei pidä paikkaansa. Kristuksessa on täydellinen puhdistus synnin häpeästä ja rangaistuksesta. Hän kantoi ristillä syntimme. Hän kärsi rangaistuksen. Hänessä me emme saa tekojemme, vaan armon mukaan. ”Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.” (Jes. 1:18). Voit siis turvallisesti luottaa Jumalan hyvyyteen, hän ei muistele syntejäsi, vaan johdattaa sinut vanhurskauden tielle ja kaiken mitä tarvitset, hän antaa.

Saarnattu 25.11.2018, Joonas Laajanen

”Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa, ja sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu, minä puhun totta, en valhettele – pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa. Minä tahdon siis, että miehet rukoilevat joka paikassa kohottaen pyhät kädet ilman vihaa ja epäilystä.” (1 Tim. 2:1-8).

Teemamme tänään on yhteisen rukouksen tärkeys Jumalan seurakunnissa. Viime viikolla päätimme ensimmäisen luvun saarnaan hengellisestä sodankäynnistä, ja opimme millaiset käskyt Jumala on antanut jokaiselle yksilölle koskien tätä sotaa. Tässä luvussa kuitenkin saamme seurakuntaruumiilliset käskyt, jotka koskevat kristittyjä yhteisönä paikallisseurakunnassa. Tämä on tärkeää muistaa. Henkilöä, joka vaeltelee yksinänsä ympäriinsä vailla sitoutuneisuutta toisiin uskoviin tarjolla olevassa paikallisseurakunnassa on mahdotonta tunnustaa kristityksi. Yksi niistä merkeistä, jotka Johannes sanoo löytyvän jokaisesta uudestisyntyneestä on, että he rakastavat veljiä: ”Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta.” (1 Joh. 3:10). Voiko Raamatun valossa mies sanoa rakastavansa naista, jos tämä ei ole halukas sitoutumaan ja kasvamaan tämän kanssa avioliitossa? Ei. Samoin Raamattu antaa kaiken oikeuden kyseenalaista henkilön uudestisyntyminen, joka ei tahdo sitoutua paikallisseurakuntaan. Tämä henkilö ei tahdo olla paimenuuden alla ja siten hänestä ei voida lausua todistusta. Tämä henkilö ei tahdo sitoutua ihmisiin eri taustoista, sillä se on liian epämukavaa hänelle. Tässä henkilössä ei ole rakkautta veljiä kohtaan. Mutta meidän, jotka tahdomme sitoutua Jumalan pelastamiin veljiin ja sisariin pätevien paimenten alaisuudessa on tärkeä tietää mitkä ovat meidän vastuumme seurakuntaruumiina? Jos tiedämme mitä Jumala meiltä odottaa, voimme valvoa, että seurakuntamme toiminta ja jumalanpalvelukset menevät Jumalan tahdon mukaan. Tänään tutkimme yhtä velvollisuuksista ja tämä on: rukous.

Jae 1
”Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta.”. Timoteuksen kuuluu huolehtia sen perusteella mitä Paavali on edellä sanonut, että seurakunnassa tullaan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta. Huomaamme siis heti, että tämä velvollisuus on kytketty sielujen pelastumiseen ja täten ymmärrämme miksi Paavali sanoo: ”ennen kaikkea”. Tämä on seurakunnan ensisijainen tehtävä: olla Jumalan instrumenttina ihmisten pelastuksessa ja elintärkeä osa tätä on rukous. Vaikka meillä olisi tässä seurakunnassa kymmenen Paul Washeria, mutta emme rukoilisi, ei meillä olisi mitään toivoa ihmisten pelastumisesta. Miksi? Eikö Jumala voi pelastaa ilman rukousta? Tietysti voi. Hän ei tarvitse meiltä mitään, mutta hän on kaikessa viisaudessaan asettanut, että missä hän omansa pelastaa, seurakunta on tämän puolesta rukoillut! Toiseksi, rukous on yhtä luonnollista kristitylle kuin hengittäminen ja sentähden ei olisi mahdollista, ettemmekö rukoilisi ja kun Jumala tämän vaikuttaa omissaan, eikö hän myös vastaisi? Puhdas rukous on siis Jumalan oman välttämätön tunnusmerkki. Muistatko mitä Jumala sanoi Ananiakselle, tehdäkseen tälle selväksi, että Paavali on todellisesti kääntynyt kristityksi? ”Nouse ja mene sille kadulle, jota sanotaan Suoraksi kaduksi, ja kysy Juudaan talosta Saulus nimistä tarsolaista miestä. Sillä katso, hän rukoilee.” (Apt. 9:11). Uudestisyntymättömät eivät rukoile elävää Jumalaa. On täysin luonnotonta jumalattomalle rukoilla elävää Jumalaa. Miksi? Sillä heissä ei ole Henkeä. Mutta uskovissa on Henki, joka huutaa: ”Abba! Isä!” (Gal. 4:6). Rukous ei ole vain kristityn viimeinen apu, vaan ensimmäinen ja tämä on erityisesti totta, kun kyseessä on sielujen pelastuminen.

Miksi rukoilemme?
Jos olemme ymmärtäneet evankeliumin oikein tiedämme, että luonnollinen ihminen on kuollut synneissä, Jumalan vihaaja, synnin rakastaja ja jos tämän eteen laitetaan mahdollisuus valita Jeesus Kristus Herrana ja Pelastajana tai hänen syntinsä, valitsee hän syntinsä. Tämä on hänen luontonsa, hän ei voi tehdä sitä, mikä on otollista Jumalalle: ”lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.” (Room. 8:7-8); ”Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat… ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka.” (1 Moos. 6:5; 8:21). Miksi me siis rukoilemme? Me rukoilemme, koska tiedostamme, että pelastus ei ole ihmisen kädessä. Voima ei ole meissä. Me rukoilemme Jumalaa pelastamaan sieluja, sillä vain hänellä on siihen voima ja valta. Hän antaa parannuksen, uskon ja iankaikkisen elämän tahtonsa mukaan. Luemme Raamatussa, että Jumala suo uskon (Fil. 1:29), antaa parannuksen (2 Tim. 2:25), uudestisynnyttää oman tahtonsa mukaan (Joh. 3:3-8), antaa hengellisen elämän kenelle tahtoo (Joh. 5:21), antaa joidenkin tulla hänen tykönsä, jotka muuten eivät voisi tulla (Joh. 6:65), vapauttaa synnin orjuudesta (Joh. 8:36) ja ilmoittaa itsensä kenelle tahtoo (Matt. 11:25-27). Vain Jumala pystyy tähän. Rukous on tämän uskon tunnustus. Jokainen kristitty lakkaa olemasta arminiolainen vapaaseen tahtoon uskova, kun he lankeavat polvilleen ja itkevät Jumalan puoleen kadotettujen sielujen puolesta. On tärkeää kuitenkin rukoilla Jumalan pelastavan tahdon mukaisesti niin kuin Paavali sanoo: ”Siitä syystä minä kärsin kaikki valittujen tähden, että hekin saavuttaisivat pelastuksen, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, ynnä iankaikkisen kirkkauden.” (2 Tim. 2:10). Niin kuin Jeesus itsekin rukoili ainoastaan Isän valittujen pelastumisen puolesta: ”Minä rukoilen heidän edestänsä; en minä maailman edestä rukoile, vaan niiden edestä, jotka sinä olet minulle antanut, koska he ovat sinun – ja kaikki minun omani ovat sinun, ja sinun omasi ovat minun – ja minä olen kirkastettu heissä.” (Joh. 17:9-10). Me siis rukoilemme, että Jumala pelastaisi kadonneita sieluja kaikista kansoista ja kielistä, hänen kadonneet lampaansa, jotka hän on luvannut etsiä. Me anomme, sillä anominen tiedostaa, että me emme voi vaatia Jumalaa pelastamaan. Me emme voi käskeä häntä ikään kuin hänen olisi jotenkin pakko pelastaa syntisiä ikään kuin he ansaitsisivat pelastuksen. Meidän täytyy olla nöyriä muistaen, että: ”Minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, ja armahdan ketä armahdan. Niin se ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka on armollinen.” (Room. 9:15-16). Jumala ei ole ihmisen armoilla odottaen mahdollisuutta pelastaa heidät. Ihminen on Jumalan armoilla ja täten ihmisen kuuluu langeta polvilleen ja vedota yksin Jumalan armollisuuteen eikä mihinkään itsessään.

Meitä käsketään pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta. Seurakuntana meidän kuuluu esirukoilla veljien ja sisarten puolesta sekä kadonneiden puolesta. Ennen kuin me tulimme Jumalan valtakuntaan, joku rukoili meidän pelastuksemme puolesta. Apostolin käskiessä meitä kiittämään, tarkoittaa hän sitä yhtenä rukouksen elementtinä, niin kuin filippiläiskirjeessä: ”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi.” (Fil. 4:6). Kun rukoilemme sielujen puolesta me voimme kiittää Jumalaa, sillä tiedämme, että maan ja taivaan Luoja tekee oikein. Me kiitämme hänen tahtonsa tapahtumisesta maan päällä, niin kuin myös taivaissa.

Tämän tähden me siis rukoilemme. Osoittaaksemme Jumalalle oman voimattomuutemme, mutta myös luottamuksemme hänen voimaansa vastata. Rukoilemme siis kaikkien ihmisten puolesta, kuten…

Jakeet 2-3
”…kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhalista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme.”. Monen on hankalaa rukoilla niiden puolesta, jotka tekevät heidän elämän vaikeammaksi. Monet hallitsijat ja johtajat eivät olleet lämpimiä kristinuskolle ja siten monet kristityt saattoivat kokea monenlaista vainoa. Mitä Paavali siis kehottaa kristittyjä tekemään? Tarttumaan miekkaan niin kuin ne ihmiset, jotka eivät välitä muusta kuin tästä ajasta ja siten etsivät apua itsestään? Ei. ”Herra köyhdyttää ja rikastuttaa, hän alentaa ja ylentää. Hän tomusta nostaa halvan, hän loasta korottaa köyhän, pannaksensa heidät ruhtinasten rinnalle ja antaaksensa heidän periä kunniasijat. Sillä maan tukipylväät ovat Herran, hän on asettanut niiden päälle maanpiirin. Hän varjelee hurskastensa jalat, mutta jumalattomat hukkuvat pimeyteen; sillä mies ei omalla voimallaan mitään voi.” (1 Sam. 2:7-9). Kristinusko on luonnolliselle ihmiselle hulluutta. Me uskomme voiman olevan Jumalassa, jota emme näe. Luonnollinen ihminen nauraisi, jos hänelle sanottaisiin, että maailman suurinkaan armeija ei voisi vahingoittaa yhtä ihmistä, jos Jumala näin päättäisi. Kuningas Nebukadnessar luuli Sadrakin, Meesakin ja Abednegon sanoja pelkäksi uhoksi, kun he lausuivat: ”meidän Jumalamme kyllä pelastaa meidät tulisesta pätsistä, ja hän pelastaa myös sinun kädestäsi, kuningas.” (Dan. 3:17). Heidät heitettiin tuliseen pätsiin, mutta he eivät vahingoittuneet. Tätä ei selitetä tieteellä, vaan Jumalan Sanalla, joka ilmoittaa, että Jumala voi tehdä ja tekee kaiken sen mitä hän tahtoo taivaissa ja maan päällä. Sen tähden kristityt eivät turvaa miekkaan, vaan Jumalan voimaan. Hän on kykenevä muuttamaan kuningasten sydämet: ”Kuninkaan sydän on Herran kädessä kuin vesiojat: hän taivuttaa sen, kunne tahtoo.” (San. 21:1). Luottakaamme Jumalaan, että Hän saavuttaa kaiken hyvän tarkoituksensa hallitsijoiden kautta, jotka hän on asettanut. Meillä on taipumus olla rukoilematta niiden puolesta, joita kohtaan meillä ei ole lämpimiä tunteita, mutta anteeksisaaneina meillä on velvollisuus rukoilla vihamiestemmekin puolesta. Palaamme tähän myöhemmin.

Eri syitä rukoilla hallitsijoiden puolesta
Paavali antaa syitä sille miksi rukoilisimme erityisesti hallitsijoiden puolesta. Yksi näistä syistä on, että: ”saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa.”. Mitä tämä tarkoittaa? Tämä ei tarkoita, että meidän kuuluisi elää eristäytynyttä elämää huolehtien vain omista asioistamme, niin kuin jotkut saattavat ensisilmäyksellä ymmärtää. Tämä tarkoittaa, että me saisimme laillisesti elää Jumalan määräämää elämää. On hyväksi, että voimme saarnata evankeliumia ihmisille ilman, että meitä vainotaan. Jos meitä vainottaisiin me joutuisimme elämään niin kuin rikolliset, kokoontumaan maan alla ja toimimaan maan lakeja vastaan, sillä meidän täytyy olla kuuliaisia Jumalalle eikä ihmiselle. Mutta jos hallitsijat eivät ole aktiivisesti kristittyjä vastaan, voimme toimia avoimesti Jumalan käskyjen mukaan. Toki meidän kuuluu myös olla hyviä työntekijöitä ja kansalaisia: ”Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala, kaikille pakkosiirtolaisille, jotka minä olen siirtänyt Jerusalemista pois Baabeliin: Rakentakaa taloja ja asukaa niissä, istuttakaa puutarhoja ja syökää niiden hedelmiä. Ottakaa itsellenne vaimoja ja siittäkää poikia ja tyttäriä; ottakaa pojillenne vaimoja ja naittakaa tyttärenne, että he synnyttäisivät poikia ja tyttäriä. Lisääntykää siellä älkääkä vähentykö. Ja harrastakaa sen kaupungin menestystä, johon minä olen teidät siirtänyt, ja rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidän menestyksenne.” (Jer. 29:4-7).

Jumala käski pakkosiirrossa olevia Israelilaisia täyttämään kulttuurillisen mandaatin, jonka hän antoi puutarhassa: ”Olkaa hedelmälliset ja täyttäkää maa.”. Jumala ei ole hyljännyt tätä planeettaa, vaan puhdistaa sen turmeluksesta progressiivisesti. Me rukoilemme kaupunkimme puolesta, sillä sen menestys on meidän menestyksemme. Kristittyjen ei tietenkään kuulu ajatella, että kaikki ponnistelut paitsi rukous ovat turhia. Meidän täytyy kuitenkin ymmärtää, että toivomme ei voi olla päättäjientekijöissä ja meidän pyrkimyksissämme maailmassa. Jumalan omien kuuluu uskoa ja luottaa yksin Jumalan voimaan, joka voi ja tulee toimimaan myöskin heidän arjen ja työn kautta. Ilmestyskirja lupaakin pitkän ajan uuden liiton aikana, jolloin Jumala antaa evankeliumin menestyä läpi maailman, näin sitoen paholaisen ja kutistaen tämän vallan maailmassa. Tämä tapahtuu, kun Jumala herättää seurakuntansa lisääntymään ja kasvattamaan lapsensa Herran pelossa, saarnaten evankeliumia ja ihmisten pelastuttua myös heidän päätöksensä maailmassa tulevat heijastamaan Jumalan tahtoa. Tämä tuhatvuotinen valtakunta ei kuitenkaan ole iankaikkinen elämä ja meidän täytyy muistaa sentähden, että tässä ajassa meillä ei ole pysyväistä paikkaa maanpäällä. Raamattu sanoo, että ennen Kristuksen takaisin tuloa tämä valtakunnan aika päättyy luopumukseen, kun Saatana vapautetaan. Tämän jälkeen, viimeisenä päivänä Kristus on tuleva ja tuomitseva elävät ja kuolleet. Meidän toivomme ei siis lopulta ole tämän ajan menestyksessä: ”Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta vapahtajaksi.” (Fil. 3:20); ”Niin menkäämme siis hänen tykönsä ”ulkopuolelle leirin”, hänen pilkkaansa kantaen; sillä ei meillä ole täällä pysyväistä kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme.” (Hep. 13:13-14). Opimme kuitenkin, että rukous on välttämätöntä, että saamme siunauksen mihinkään.

Me rukoilemme siis yhdessä seurakuntana kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, jotta saisimme elää kristittyinä ilman, että meidän tarvitsee piileskellä. Samanaikaisesti me huolehdimme kuuliaisuudesta Jumalan käskyille, täyttäen maan, kasvattaen lapsiamme, tehden työtä uskollisesti niin kuin Herralle, saarnaten evankeliumia rukoillen, että Jumala pelastaisi sieluja. Tämä on hyvää ja otollista vapahtajallemme ja sen tähden jokainen elävä seurakunta rukoilee Hengessä ja totuudessa.

Jae 4
”joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.”.

Kaikenlaisten ihmisten puolesta rukoilemisen tärkeys
Vainotuilla kristityillä oli varauksia kuninkaita ja hallitsijoita kohtaan, sillä nämä vainosivat heitä. Kristityt olivat peloissaan kuullessaan Paavalin tulleen kristityksi ja pelkäsivät tämän olleen juoni, sillä on luonnollista ihmiselle pelätä vainoojiaan. Tässä kuitenkin apostoli tekee selväksi, että Jumala ei katso ihmiseen. Hänen kriteerinsä pelastukselle ei ole se kuinka paha tai hyvä joku on. Kun puhumme pelastuksesta, on Jumalalle yhdentekevää onko ihminen mies vai nainen, orja vai kuningas. Pelastus ei perustu tähän. Pelastus perustuu yksin Jumalan armo valintaan ja tämä valinta ei perustu mihinkään ihmisessä nähtyyn, tiedettyyn tai tuotettuun, vaan Jumalan hyvään tahtoon, aivoitukseen ja mielisuosioon: ”niin kuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa, edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan, sen armon kirkkauden kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa, jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan. Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi, tehden meille tiettäväksi sen tahtonsa salaisuuden, että hän, päätöksensä mukaan, jonka hän oli nähnyt hyväksi itsessään tehdä – siitä armo taloudesta, minkä hän aikojen täyttyessä aikoi toteuttaa, – oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja maan päällä. Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, ollen siihen edeltä määrätyt hänen aivoituksensa mukaan, hänen, joka vaikuttaa kaikki oman tahtonsa päättämän mukaan.” (Efe. 2:4-11). Jos ajattelemme, että joku henkilö on pelastuksen ulkopuolella heidän taustansa, ammattinsa tai sukupuolen tähden olemme ylpeitä, sillä sanomme, että minussa on jotakin parempaa kuin toisessa. Evankeliumi ei ole suunnattu vain niille, jotka ovat köyhiä ja vailla valtaa, vaan myös niille, jotka ovat vallassa riippumatta siitä mitä pahuuksia he ovat tehneet.

Seurakuntana meidän ei pidä rajata pois ketään rukouksistamme heidän sosiaalisen luokkansa tähden. Me kaikki olemme langenneet ja vailla Jumalan kirkkautta. Tässä jakeessa näemme siis, kuinka Jumala on ilmoittanut, että jokainen joka uskoo Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan Pelastajana ja Herrana, on pelastuva, sillä Jumala tahtoo näin. Nämä jotka uskovat, uskovat Jumalan vaikuttavan armon tähden.

Kuten monet teistä tietävät, useat henkilöt käyttävät tätä jaetta tehdäkseen tyhjäksi ennalta määräämisen. Huomaamme kuitenkin, että ”kaikki” viittaa jakeisiin 1-2: ”kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta”. Kyseessä ovat kaiken sorttiset ihmiset. Jumalan armonvalinta ei siis ole tehty tyhjäksi tässä jakeessa, päinvastoin seuraavat jakeet vaativat sen.

Jakeet 5-6
”Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa.”.

Millä perusteella voimme odottaa ihmisten pelastuvan ja pysyvän pelastettuina?
Näissä jakeissa saamme vahvan perustan sille minkä takia Jumala vastaa seurakuntansa rukouksiin koskien sielujen pelastumista ja varjeltumista. Tämä perusta on Kristuksen sovitustyö ja välimiehen tehtävä.

Mitä Raamattu opettaa Jeesuksesta välimiehenä? Raamattu ilmoittaa Kristuksen hänen omillensa pappina, profeettana ja kuninkaana. Välimiehen tehtävä on osa Jeesuksen ylipappeutta. ”Sentähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit.” (Hep. 2:17). Kristus toimii välimiehenä/ylimmäisenä pappina keiden puolesta? Veljien ja kansan. Ensimmäinen Aadam epäonnistui omassa tehtävässään vieden ensimmäisen ihmiskunnan kuoleman alle, mutta toinen Aadam ja todellinen Israel, Jeesus Kristus, täytti tehtävän täydellisesti uuden ihmiskunnan edestä, niiden, jotka hän lunasti ristillä itselleen. Kristuksella on: ”katoamaton pappeus, sentähden että hän pysyy iankaikkisesti, jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa.” (Hep. 7:24-25). Huomaa, että Kristus aina elää rukoillaksensa omiensa puolesta. Hän rukoili jo maan päällä kaikkien niiden puolesta, jotka kaikkina aikoina tulisivat uskomaan häneen. Miksi? Sillä hän eläisi, kuolisi ja ylös nousisi heidän edestään: ”Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä… Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä annan henkeni lammasten edestä.” (Joh. 10:11, 14-15). Mutta ovatko kaikki hänen lampaitaan? Eivät. Viimeisenä päivänä lampaat erotetaan vuohista. ”Te ette usko, sillä te ette ole minun lampaitani. Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.” (Joh. 10:26-27).

Kristuksen sovitus ei ollut vain pelastuksen mahdollistava tapahtuma, joka odottaa ihmisen osuutta, vaan sen varmistama Jumalan valituille: ”samoin kuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta sen jälkeen tuomio, samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen ilmestyvä pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat.” (Hep. 9:27-28). Monien synnit ovat otetut pois, ne ovat kerran ja lopullisesti rangaistut ristillä. Tämä on meidän varmuutemme, kun rukoilemme Jumalaa pelastamaan sieluja. Me tiedämme, että hän varmasti pelastaa lampaansa.

Varoitus niille, jotka rukoilevat pyhimyksiä
Roomalaiskatolinen kirkko on vakavassa harhassa julistaessaan, että on monia välimiehiä, jotka rukoilevat puolestamme taivaassa. On vain yksi esirukoilija ja paavilaisilla voisi yhtä hyvin olla monta jumalaa kuin monta välimiestä. Niin törkeää on rukoilla pyhimyksiä ja toivoa heidän tuovan asian Marialle, joka sitten voi kertoa Jeesukselle meidän pyyntömme, sillä hän ”ei voi vastustaa äitiänsä ja on aivan liian pyhä ja kaukainen kuulemaan meitä suoraan”, että kyseessä on toinen Kristus ja toinen evankeliumi. Kristus on todellisesti ihminen niin kuin Jumala, eikä hänen sydämensä tarvitse lepyttelyä Marialta kuullakseen suoraan meidän rukouksiamme: ”Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta. Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme siis uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.” (Hep. 4:14-16).

Todistus on annettu
Kristuksen sovitus ei ollut mikään yhtäkkinen tapahtuma, josta mitään ei ollut ilmoitettu. Kristus oli se: ”josta todistus oli annettava aikanansa”. Jeesuksen kärsimys ja kirkkaus oli ilmoitettu useasti Vanhassa Testamentissa. Laki ja Profeetat (Vanha Testamentti) sekä pappien, profeettojen ja kuninkaiden toimitukset kaikki osoittivat Kristukseen: ”Sitä pelastusta ovat etsineet ja tutkineet profeetat, jotka ovat ennustaneet teidän osaksenne tulevasta armosta, ovat tutkineet, mihin tai millaiseen aikaan heissä oleva Kristuksen Henki viittasi, edeltäpäin todistaessaan Kristusta kohtaavista kärsimyksistä ja niiden jälkeen tulevasta kunniasta.” (1 Piet. 1:10-11). Läpi Vanhan Testamentin luemme lupauksia Messiaasta, joka pelastaisi kansansa synnistä, kärsien heidän edestään ja nousten voitokkaana iankaikkiseen hallintaan (esim. Jes. 53). Näiden lupausten olemus ja täyttymys meillä on Jeesuksessa Kristuksessa, hänen elämässään, kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan ja tämä on evankeliumi: Jeesus Kristus ja se mitä hän on tehnyt ja miten se liittyy meihin. Paavali oli asetettu julistamaan tätä evankeliumia ja me luotamme, että tämän evankeliumin voiman tähden Jumala vastaa rukouksiimme. Katso jaetta 7.

Jae 7
”ja sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu – minä puhun totta, en valhettele – pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa.”. Paavali oli asetettu saarnaamaan evankeliumia: ”jonka Jumala on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa, hänen Pojastansa – joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä ja pyhyyden Hengen puolesta kuolleista nousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa.” (Room. 1:2-4). Paavali saarnaa tätä evankeliumia uskossa ja totuudessa tarkoittaen ymmärtääkseni sitä, että hän ei ole huijari opettaja, niin kuin Efesossa olevat harhaopettajat. Apostoli uskoo vilpittömästi todeksi sen mitä hän saarnaa ja hän on totuudenmukainen Jumalan ilmoitukselle eikä vääristä sitä omiin etuihin sopivaksi. Meidänkin kuuluu puhua Jumalan Sanaa uskossa ja totuudessa. Voi meitä, jos olemme kuulleet evankeliumin ja puhumme siitä emmekä kuitenkaan usko.

”Sen tähden meidän on tarkoin ja tunnollisesti pidettävä mielessämme se, minkä olemme kuulleet, ettemme ajautuisi virran vieminä harhaan. Johan sekin sanoma, jonka enkelit toivat, osoittautui paikkansa pitäväksi, ja jokainen rikkomus ja tottelemattomuus sai ansaitsemansa palkan. Kuinka sitten me voisimme välttää rangaistuksen, jos emme pidä arvossa sitä suurta pelastusta, jota itse Herra ensimmäisenä julisti? Ne, jotka kuulivat hänen julistuksensa, ovat sen todistuksellaan vahvistaneet ja välittäneet meille, ja itse Jumala vahvisti heidän todistuksensa: hän antoi heidän tehdä tunnustekoja ja ihmeitä, monia voimallisia tekoja, ja jakoi Pyhän Hengen lahjoja tahtonsa mukaan.” (Hep. 2:1-4).

Saatat nyt sanoa: ”Minä en ollut paikalla, joten en usko. Minä tahdon Jumalan lähettävän Jeesuksen tekemään nämä voimalliset teot ja ihmeet edessäni nyt tai en usko.”. Harmi, sillä hän on todistanut itsensä kerran, vaikka hänen ei olisi tarvinnut ja jos et nöyrry tässä ajassa, sinä tulet nöyrtymään tulevassa ajassa, mutta silloin on jo liian myöhäistä. Sinulle on kerrottu tänään Kristuksen työn ihanuudesta ja mahtavuudesta, kuinka hän tuli maanpäälle ihmiseksi täyttäen lain ja maksaen synnit ristillä uskovien edestä. Olet kuullut, kuinka hän elää ainaisesti rukoillen niiden puolesta, jotka tulevat hänen tykönsä. Mutta sinä et usko? Sinä et tahdo tulla pelastukseen, jonka Jumala lupaa kaikille hänen tykönsä tuleville? Sinä katsot ylen Kristuksen ja kyseenalaistat hänen evankeliuminsa totuuden? Totisesti, totisesti, ellei ihminen lapsenkaltaisella uskolla ota vastaan Jumalan totuutta, ei hänellä ole mitään toivoa.

Nämä jakeet ovat olleet täynnä opetusta koskien rukousta sielujen puolesta ja siitä Kristuksen työstä minkä tähden ihmiset voivat pelastua. Jakeessa 8 luemme vielä yleisen ohjeen tämän pohjalta jumalanpalvelusta varten.

Jae 8
”Minä tahdon siis, että miehet rukoilevat joka paikassa kohottaen pyhät kädet ilman vihaa ja epäilystä.”.  Ensi viikolla katsomme tätä jaetta syvällisemmin, mutta pintapuolisesti ymmärrämme tästä jakeesta, että ainoastaan miesteen kuuluu rukoilla ääneen julkisessa jumalanpalveluksessa (”Miehet” kr. andras, mies sukupuolinen/aviomies). Tämä on selvää siitä mitä Paavali kirjoittaa myöhemmissä jakeissa: ”Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa. Sillä Aadam luotiin ensin.” (1 Tim. 2:11-13a). Naisen tehtävänä ei ole johtaa rukousta jumalanpalveluksessa, sillä nainen ei ole miehen pää. Heidän kuuluu yhtyä puhtaassa vaelluksessa kulkevien miesten johtamaan rukoukseen. Rukous on jokaisen uskovan etuoikeus ja velvollisuus, miesten sekä naisten, sillä me olemme yhtä osalliset pelastuksesta, mutta kun kyse on seurakunnan jumalanpalveluksesta täytyy sen heijastaa Jumalan asettamaa järjestystä: ”Kristus on jokaisen miehen pää ja että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää.” (1 Kor. 11:3). Minä ”tahdon” kr. boulomai, on vahva ilmaisu eikä kanna vain yleisen toivomisen merkitystä.

”Joka paikassa” tarkoittaa: ei ainoastaan Jerusalemissa, sillä monet juutalaiset ovat läpi historian väittäneet, että pakanoiden rukoukset eivät kohoa Jumalan korviin, elleivät ne ole lausuttu Jerusalemissa ja pyhäkössä. Jumala kuulee rukoukset kaikkialta maailmasta, missä ikinä Jumalan seurakunnat kokoontuvatkaan.

Pysykäämme valveilla ja rukoilkaamme aina yhdessä, vastustakaamme paholaista ja hän on pakeneva.

”Minä en painiskele lihan ja veren kanssa,
Minun taisteluni on sen yhden kanssa,
Joka menetti helvetin ja kuoleman avaimet,
Jumalan rakkaalle Pojalle.

Yksi uneton yö tuskaisessa rukouksessa,
Voiton synnistä sain.
Yhden taistelun Pyhässä sodassa,
Jumala on minun luvannut voittaa.

Aamen! Pyydän jälleen kerran.
Autathan sinä minua ystäväni, Herra Jeesus.
Pyhä, Herra Henki, vapauta meidät,
Kahleista joita emme voi nähdä,
Tule vapauta meidät.”

– Keith Green

Ensi viikolla katsomme tarkemmin mitä Paavali tarkoittaa miesten pyhien kätten nostamisella ilman vihaa ja epäilystä. Tulemme näkemään, että Jumala ei kuule näiden rukoilevien miesten pyyntöjä elleivät heidän kätensä ole puhtaat meille yleisistä synneistä. Tulemme katsomaan myös jakeita 9 ja 10 nähdäksemme hurskaille naisille sopivan elämän ja olemuksen sekä yleisesti naisille tyypilliset synnit, joista heidän kuuluu puhdistaa itsensä, sillä Jumala ei kuule syntiä rakastavia, olkoon he miehiä tai naisia.

Saarnattu 11.11.2018, Joonas Laajanen

”Tämän käskyn minä annan sinun toimitettavaksesi, poikani Timoteus, aikaisempien, sinusta lausuttujen ennustusten mukaisesti, että niiden nojalla taistelisit jalon taistelun, säilyttäen uskon ja hyvän omantunnon, jonka eräät ovat hyljänneet ja uskossaan haaksirikkoon joutuneet. Niitä ovat Hymeneus ja Aleksander, jotka minä olen antanut saatanan haltuun, kuritettaviksi, etteivät enää pilkkaisi.” (1 Tim. 1:18-20).

Teemamme tänään näistä jakeista on hengellinen sodankäynti. Tästä aiheesta on paljon väärää opetusta tänä päivänä. Jotkut ajattelevat, että uskovan kuuluu jahdata paholaista ympäriinsä ja yrittää sitoa tätä omilla sanoilla. On opetusta, joka asettaa ihmisten katseet maallisiin asioihin, kuten rikkauteen ja menestykseen sanoen, että nämä asiat ovat sidotut siihen, miten hyvin taistelet hengellistä sotaa. Jos olet köyhä, Saatana on voitolla, mutta jos taistelet uskossa, saat lopulta mitä tahdot. Tämä vetoaa moniin ihmisiin, sillä luonnollinen ihminen haluaa näitä asioita ja on valmis näkemään vaivaa niiden tähden. Rikkauksilla ja menestyksellä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä hengellisen sodankäynnin kanssa Raamatun näkökulmasta. Hengellinen sodankäynti on kristityn jokapäiväinen todellisuus ja sen päämäärä ei ole rikkauksissa, vaan jossain aivan muualla.

Jae 18
”Tämän käskyn minä annan sinun toimitettavaksesi, poikani Timoteus, aikaisempien, sinusta lausuttujen ennustusten mukaisesti, että niiden nojalla taistelisit jalon taistelun.”. Paavali antaa Timoteukselle käskyn. Tämä on määräys komentajalta, jolla on Jumalan antama auktoriteetti ja takaus käsketyn asian oikeaoppisuudesta. Apostoli käyttämä sana on armeija kieltä. Tämä on kuin upseeri antaisi käskyn sotamiehelle. Kuuliaisuus käskyyn on oletettu, eikä vastaväitettä hyväksytä. Mihin käskyyn apostoli viittaa? Jakeessa 3 ja 4 luimme: ”Niin kuin minä Makedoniaan lähtiessäni kehoitin sinua jäämään Efesoon, käskeäksesi eräitä kavahtamaan, etteivät vieraita oppeja opettaisi eivätkä puuttuisi taruihin ja loppumattomiin sukuluetteloihin, jotka pikemmin edistävät turhaa mietiskelyä kuin Jumalan armotaloutta, joka perustuu uskoon, niin kehoitan nytkin.”. Paavali luovuttaa Timoteukselle tehtävän, johon jokainen paimen joutuu elämänsä aikana tarttumaan: harhaopettajien tai niiden, jotka tuottavat hengellistä vahinkoa häätämiseen seurakuntayhteydestä, sekä heidän tuhoavien oppien kumoamiseen. Paimenella kuuluu olla kaksi ääntä, sanoi Kalvin. Yksi lampaiden kokoamista varten ja toinen susien loitolla pitämistä varten. Tänä päivänä monella ”paimenella” on ääni vuohien kokoamista varten mutta ei lampaita varten. Heillä on ravintoa sioille, mutta ei mitään lampaille. Niin kuin Herra sanoi Aamoksen kautta, niin on myös tänä päivänä monessa maassa nälänhätä Jumalan Sanasta: ”Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, Herra, jolloin minä lähetän nälän maahan: en leivän nälkää enkä veden janoa, vaan Herran sanojen kuulemisen nälän. Silloin he hoippuvat merestä mereen, pohjoisesta itään; he samoavat etsien Herran sanaa, mutta eivät löydä.” (Aam. 8:11-12). Syy miksi monet eivät ole löytäneet Jumalan Sanaa historian aikana on, että sukupolvet eivät ole kallistaneet korviaan silloin, kun Jumalan Sanaa on uskollisesti saarnattu. Aamoksen profetiaa ei kuulu ottaa absoluuttisesti, sillä kaikkina aikoina Jumalan Sanaa on uskollisesti saarnattu. Jumalalla on aina jäännös valinnan mukaan. Mutta monet lampaat meidän aikanamme, jolloin uskollista Sanan saarnaamista on tarjolla enemmän kuin koskaan (median tähden), eivät ole tästä tietoisia. Moni meistä on ollut tällaisessa vaiheessa elämämme aikana. Kerran olimme seurakunnissa, joissa Jumalan Sanaa ei julistettu kokonaisuudessaan, joissa ei ollut selkärankaa seistä totuuden puolesta Raamatun opetuksissa. Mutta tiedämme myös Jumalan uskollisuuden, sillä hän ei hylkää lampaitaan, vaan johtaa heidät totuuteen ja turvaan, niin kuin hän on monelle meille tehnyt kaitselmuksensa kautta. Muistakaamme siis olla kiitollisia terveistä seurakunnista, kuinka vähän niitä ikinä onkaan tai kuinka suosittuja ne ovat. Muistakaa rukouksin, että puhdas evankeliumi, laaja ymmärrys Raamatun totuuksista ja niistä tinkimättömyys, sekä Raamatulliset paimenet olisivat tämän seurakunnan pysyvä todistus Kristuksen tulemiseen saakka.
Tämä on siis Paavalin käsky Timoteukselle: pysy uskollisena totuudelle ja aja pois sudet pois lampaiden kimpusta.
Huomaa seuraavaksi apostolin antama rohkaisu: ”poikani Timoteus, aikaisempien, sinusta lausuttujen ennustusten mukaisesti.”. Timoteus oli tullut uskoon Paavalin saarnaamisen kautta ja sen tähden hän kutsuu Timoteusta pojakseen, mutta voimme ymmärtää, että heillä oli erittäin läheinen side toisiinsa.

Paavali ei ole ainoastaan auktoriteetin omaava apostoli, vaan myös Timoteuksen ystävä, joka välittää hänestä syvästi. Jos me välitämme toisistamme, tahdomme, että veljemme ja sisaremme ovat kuuliaisia Jumalan Sanalle, sillä suurin onni on kuuliaisuudessa Jumalalle ja suurin suru on tottelemattomuudessa Jumalalle. Me tarvitsemme rohkaisua ja muistutusta Jumalan Sanasta. Timoteus ei ollut mikään höyhensarjalainen hengellisesti, että hän olisi ollut jollakin tavalla poikkeuksellisen rohkaisun tarpeessa. Hän oli ollut Apostolin matkassa useita vuosia, saarnannut evankeliumia ja kärsinyt paljon. Hän kantoi useita Paavalin kirjoittamia kirjeitä seurakunnille ja oli kovissa vesissä keitetty mies. Silti hän, niin kuin me, tarvitsemme rohkaisua vaelluksessamme.
Paavali siis rohkaisee Timoteusta, mutta myös muistuttaa häntä vakavasti niistä profetioista, jotka hänen elämästään lausuttiin. Tämä viittaa Timoteuksen virkaanastujaisiin ja siunaukseen. Timoteus ei ollut sooloilija, vaan hänestä annettiin hyvä todistus alusta asti: ”Niin hän saapui Derbeen ja Lystraan. Ja katso, siellä oli eräs opetuslapsi, nimeltä Timoteus, joka oli uskovaisen juutalaisvaimon poika, mutta Isä oli kreikkalainen. Hänestä veljet, jotka olivat Lystrassa ja Ikonionissa, todistivat hyvää.” (Apt. 16:1-2). Timoteuksesta lausuttiin ennustukset. Näiden ennustusten antajat olivat todennäköisesti jonkun seurakunnan profeettoja, jotka saivat ilmestyksen Jumalalta koskien asioita ja he välittivät sen seurakunnalle. Toinen vaihtoehto on, että apostoli Paavali itse lausui nämä ennustukset. Profeettojen virka oli välttämätön, sillä Raamattu ei vielä ollut valmis. Raamattu ilmoittaa, että seurakunta on laskettu apostolien ja profeettojen perustalle. Enää kukaan ei voi tulla ja sanoa, että Jumala on ilmoittanut hänelle, että jostakin teistä tulee sitä ja tätä tai, että näin tapahtuu elämässänne. Nyt me katsomme Jumalan Sanasta kriteerejä tiettyihin tehtäviin ja ne toimivat kutsun vahvistajana tai sen hylkäävänä.

Tässä on kuitenkin monia periaatteita, jotka ovat voimassa tänä päivänä, kuten ulkoisen todistuksen tärkeys. On tärkeää, että kukaan ei kutsu itseään seurakunnan vanhimmaksi tai palvelijaksi sivuuttamalla täysin muiden ihmisten sanaa. Oma halu on tietysti tärkeä niin kuin Paavali kirjoittaa luvussa kolme: ”jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen.” (1 Tim. 3:1). Pyrkimisessä ja haluamisessa ei siis ole mitään vikaa, mutta tämä ei ole ainut ratkaisija. Tarvitaan myös seurakunnan muiden jäsenten tunnustus, että he näkevät Jumalan kutsun toisen elämässä. Kaikkein tärkeimpänä onkin Jumalan kutsu, jonka tiedämme siitä, että henkilössä on ne piirteet löydettävissä, jotka hän vaatii. Näiden asioiden tullessa yhteen, mies siunataan seurakuntatyöhön, jolloin häntä vannotetaan Jumalan edessä suorittamaan virkansa moitteettomasti. Tämä on erityinen hetki ja kaikessa pelottavuudessaan se on myös rohkaisu, kun vastustus kasvaa ja epäilykset nousevat mieleen. Paavali käskeekin Timoteusta taistelemaan näiden nojalla! Näin pääsemmekin pääteemaamme.

Katso mitä Paavali kirjoittaa: ”että niiden nojalla taistelisit jalon taistelun, säilyttäen uskon ja hyvän omantunnon.”. Tässä näemme opin, jota kutsumme pyhien kestävyydeksi. Pyhien kestävyys on Raamatun totuus, joka sanoo, että ne, jotka Jumala on tehokkaasti kutsunut, hän myös vanhurskauttaa ja varmasti kirkastaa. Pyhien kestävyys on oppi, joka sanoo, että mikään ei voi ryöstää Jumalan lapsia Isän kädestä. Kristitty ei siis voi menettää pelastusta, sillä Isä on heidät valinnut, Poika on heidän edestään kuollut ja ylösnoussut ja Pyhä Henki asuu heissä ja on liittänyt heidät Kristukseen. Jumala on se, joka aloittaa työn meissä ja tekee sen myös täydelliseksi. Pietari kirjoittaa: ”te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.” (1 Piet. 1:23). Kristitty on syntynyt katoamattomasta siemenestä, elävän ja pysyvän sanan kautta. Sana pysyy uskovissa loppuun asti. Tämä totuus on kuitenkin vääristetty monessa valhekirkossa. Jotkut sanovat, että voit elää niin kuin paholainen, kunhan olet tehnyt intellektuaalisen päätöksen uskoa Jeesukseen. Jos olet vain sanonut uskovasi Jeesukseen, olet vanhurskautunut, mutta pyhitys on täysin vapaaehtoista. Tämä on kammottava valhe, joka vääristää koko Raamatun todistuksen pelastuksesta. Tämä valhe oli liikkeellä jo apostolin aikana: ”Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi? Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä? Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa, kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä.” (Room. 6:1-7). Paavali tekee selväksi, että ei ole edes teoreettinen mahdollisuus, että kristitty voisi elää synnissä tietäen tästä ilman, että hän vihaisi sitä syntiä ja kuolettaisi sen. Miksi? Sillä jos joku ihminen on Kristuksessa, on tämä uusi luomus. Ennen hän oli synnin orja, nyt hän on vanhurskauden orja ja tottelee siis vanhurskautta. Hänet on liitetty Kristukseen ja hän on kuollut pois synnin vallasta. Niin kuin Johannes kirjoitti, jos joku elää synnissä on se merkki siitä, että hän ei ole Jumalan lapsi, vaan perkeleen lapsi (1 Joh. 3:8-10).

Mutta onko kristityn elämä siis yhtä jatkuvaa pyhyyttä vailla mitään vaaraa synnin tekemisestä ja siihen lankeamisesta? Ei! Paavali käskee Timoteusta taistelemaan uskon jalon taistelun. Mikä tämä taistelu on? Se on taistelu maailmaa, lihaa, ja paholaisia vastaan. Jotkut uskottelevat itsellensä, että heidän ei tarvitse stressata kristillisestä elämästään. He uskottelevat itsellensä, kun he huomaavat jonkun synnin elämässään, että se ei ole vaarallinen. He saattavat helpottaa omatuntoansa kääntymällä Raamatussa tiettyihin jakeisiin, joissa sanotaan, että Jumalan armo on iankaikkinen tai että Kristuksessa ei ole mitään kadotustuomiota. Tällainen tapa toimia on väärin ja vaarallista. Pyhien kestävyys ei tarkoita mitään sen vähempää kuin sodankäyntiä, joka on raakaa ja usein tuskallista. Kristityn elämä ei ole nukkumista ja synnin silittämistä. Raamattu tekee selväksi, että ne jotka kestävät loppuun pelastuvat ja ilman pyhyyttä kukaan ei ole näkevä Herraa. Tahdon siis auttaa teitä ymmärtämään miten me kristittyinä taistelemme. Tämä tapahtuu ymmärtämällä ketkä ovat kutsutut taistelemaan ja mikä on heidän taisteluvarustus?

Lähestymme näitä kysymyksiä toisesta Raamatunpaikasta. Paavali oli myös antanut taistelukäskyn kirjeessään, jonka hän oli kirjoittanut aikaisemmin. Katsokaamme siis Efesolaiskirjeen lukua kuusi, johon apostoli viittaa tässä tekstissä. Tämä oli erittäin tuttu teksti Timoteukselle ja hän tietää siis mihin apostoli viittaa taistelukäskyssänsä: ”Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa. Pukekaa yllenne Jumalan koko sota asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet. Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä. Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska, ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille. Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet, ja ottakaa vastaan pelastuksen kypärä ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana. Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella, rukoillen joka aika Hengessä ja sitä varten valvoen kaikessa kestäväisyydessä ja anomisessa kaikkien pyhien puolesta.” (Efe. 6:10-18).

Huomatkaamme ensin, että taistelu on tarkoitettu ainoastaan uudestisyntyneille: ”Pukekaa yllenne Jumalan koko sota asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.”. Mikä on tämä Jumalan koko sota asu? Se on Jeesus Kristus ja hänen vaikuttamat armot: ”Pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus, älkääkä niin pitäkö lihastanne huolta, että himot heräävät.” (Room. 13:14). Tämän ajat viisaat neuvoisivat meitä pukemaan siveellisyyden tai jotakin muuta, mutta eivät Jeesusta Kristusta. He eivät ymmärrä, että jos meillä ei ole Jeesusta, me olemme aina himojen orjia. Ellet ole puettuna Jeesukseen Kristukseen, sinä olet kykenemätön sotimaan. William Gurnall mahtavassa teoksessaan ”Kristitty koko sota asussa” (hankkikaa se, lukekaa se ja rukoilkaa jokaisen lauseen ylitse) sanoo: ”Henkilö, joka on vailla Kristusta on alasti ja aseeton ja niin pätemätön taistelemaan syntiä ja Saatanaa vastaan.”. Jos olet erossa Kristuksessa, sinä olet erossa Jumalasta. Tämä tarkoittaa, että olet sodassa häntä vastaan, sillä ainoastaan ne, jotka ovat uskon kautta vanhurskautetut omistavat rauhan Jumalan kanssa (Room. 5:1). Jumalan nuolet ovat tähdätyt sinua päin, miten siis ajattelet sotia hänen vihollisia vastaan, kun itse olet sellainen? Saatat kertoa itsellesi, että olet kristitty koska käyt kirkossa, sinut kastettiin lapsena tai jotakin muuta, mutta mikään näistä ei tee kristittyä. Sinun täytyy syntyä uudesti ylhäältä tai sinä et voi nähdä taivasten valtakuntaa ja tämä ei tapahdu vesikasteen kautta. Tämä tapahtuu yksin Jumalan armosta joka kulkeutuu yksin evankeliumin saarnaamisen kautta ja saa aikaan sen, että luotat yksin Jeesukseen ja vanhurskautettuna elät pyhää elämää, seuraten häntä. Oletko siis syntynyt ylhäältä? Oletko saanut uuden sydämen? Vihaatko sitä mitä Jumala vihaa ja rakastatko sitä mitä hän rakastaa? Mikään ei paljasta paholaisen sotilasta selkeämmin kuin elämä, joka nauttii tämän iloista. Jumala näkee sydämeen, se minkä voit kätkeä ihmisiltä, sitä et voi kätkeä Jumalalta. Rakastatko syntiä? ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.” (Joh. 8:34).
Kristuksesta erossa oleminen on myös tietämättömyyden tila: ”Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa.” (Efe. 5:8). Huomaa, että hän ei sano: ”Te olitte pimeydessä”, sillä Jumalan lapset usein ovat pimeydessä koskien jotakin totuutta tai lupausta, mutta heillä silti on hengelliset silmät. Näin ei ole jumalattoman tila. Hän on pimeys, eikä hänessä ole valoa, kykyä nähdä Jumalaa ja hänen käskyjään. Jumalattomalla on yhtä vähän kykyä vastustaa Saatanaa kuin hän ei edes tietäisi tällaisesta velvollisuudesta. Kun me vielä olimme ilman voimaa, Kristus kuoli meidän puolestamme, sanoo Paavali (Room. 5:6). Mitä voi ihminen vailla aseita tehdä hänen valloittajilleen? ”Mitä Jumalan Henki tekee pyhässä, samalla tavalla Saatana tekee syntisessä. Henki täyttää sydämen rakkaudella, ilolla, pyhillä haluilla, pelolla; niin Saatana täyttää syntisen sydämen ylpeydellä, himolla, valheella. ’Miksi on Saatana täyttänyt sinun sydämesi?’ kysyi Pietari.’ – William Gurnall. Uudestisyntymätön tila on ystävyyttä Saatanan kanssa. Jos ihmisellä on vihollisuus Jumalaa vastaan, asia on näin. Miksi kukaan taistelisi ystävää vastaan? Onko Saatana jaettu? Taisteleeko paholainen paholaista vastaan? Ei. Näiden asioiden tähden hengellinen sodankäynti Jumalan joukoissa on vain uudestisyntyneille. Katsokaamme nyt taisteluvarustusta.

Taisteluvarustuksen kuuluu olla Jumalan siunaama: ”ottakaa yllenne Jumalan koko sota-asu”. Tämä ei ole ihmisen sota-asu, vaan Jumalan. Ei ole ihmisen paikka asettaa keinoja taisteluun. Vaikka sota käytäisiin maan päällä, käskyt tulevat Jumalalta: ’Näin sinun kuuluu tehdä, näitä keinoja sinun tulee käyttää’. Ne, jotka tekevät enemmän tai käyttävät joitakin muita keinoja, Jumala kutsuu vastuuseen: ”Kuka sitä teiltä vaatii?” (Jes. 1:12); ”Kaikkea, minkä minä käsken, noudattakaa tarkoin. Älkää siihen mitään lisätkö älkääkä siitä mitään ottako pois.” (5 Moos. 12:32). Monet ottavat omavapauksia taistelussa ja ovat osoittautuneet vain Saatanan kätyreiksi. Kun katoliset, jotka hylkäävät Sanan yksinomaisen auktoriteetin ja asettavat kirkolliskokoukset ja Paavit sen rinnalle ja yläpuolelle, kysyy Jumala heiltä: ”Olenko minä tätä käskenyt? Miksi taistelette Paavin armeijassa? Kuka on vaatinut teiltä näitä paastoja ja patsaita sekä taikauskoa? Miksi olette vääristäneet evankeliumini?”. Samoin lihalliset protestantit, jotka taistelevat lihallisessa haarniskassa käyttäen ihmisviisautta ja järkeilyä voittaakseen taisteluita, mutta onko Jumala vaatinut tätä? Ei. Hän on vaatinut ristin hullutuksen saarnaamista ja yksin sen voimaan luottamista (1 Kor. 1-3).
Taisteluvarustuksen kuuluu olla myös Jumalan tekemä: ”Rukous on Jumalan asettama, mutta silti tämä ei ole kestävä sota-asu, ellei tämä ole rukous, joka kumpuaa Jumalan Hengestä. Toivo, joka on pyhän kypärä on Jumalan käskemä puettava, mutta tämän toivon kuuluu olla Jumalan luoma: ’joka on uudesti synnyttänyt meidät elävään toivoon.’ (1 Piet. 1:3). Usko myös on yksi oleellinen pala kristityn sota-asua, mutta sen täytyy olla Jumalan valittujen usko: ’Jumalan valittujen uskoa’ (Tiit. 1:1)…” – William Gurnall.

Tämän ymmärtäessämme voimme tutkia ja koetella itsemme nähdäksemme, olemmeko Jumalan vai paholaisen armeijassa. Huomaa nyt siis sota varustuksemme.

1) Lanteet, jotka ovat vyötetyt totuuteen. Mitä tässä tarkoitetaan totuudella? Apostoli tarkoittaa totuudella sekä opin totuutta että sydämen totuutta, eli vilpittömyyttä. Molemmat ovat tarpeellisia. Ei ole olemassa kristittyä, joka ei välittäisi opista, sillä jos rakastamme Jumalaa, tahdomme oppia hänestä lisää päivä päivältä. Tämän voimme saada vain sen kautta, missä hän on totuuden ilmoittanut: Raamattu. Jos et tahdo lukea Raamattua, on sinulla jokin hengellinen sairaus, joka tarvitsee parannusta ennen kuin on liian myöhäistä. Kavahda niitä, jotka sanovat: ”Minä en välitä opista, minä rakastan vain Jeesusta. Hän on yksin minun tunnustukseni.”. Oikea oppi ei kuitenkaan riitä. Tarvitsemme myös sydämen totuuden eli vilpittömyyden. On mahdollista, että jotakin on päässä, mutta ei sydämessä. Kristitty vaeltaa sen totuuden mukaan, jonka hän uskoo Raamatusta, päivä päivältä johdonmukaisemmin. Tarvitsemme vilpittömyyttä, jotta voimme toimia oikeilla motiiveilla, mutta totuuden ohjaamaan meidät oikeaan suuntaan. Rukoile Jumalaa kasvattamaan sinussa kumpaakin: tietoa ja vilpittömyyttä.

2) Vanhurskauden haarniska. Mitä tässä tarkoitetaan vanhurskaudella? Paavali tarkoittaa laillista vanhurskautta. Tämä vanhurskaus on täydellinen kuuliaisuus koko Jumalan laille, joka on pysyvää. Jälki vanhurskaus ei riitä. Jos olet kerran rikkonut lakia, haarniska ei kestä. Me emme voi tehdä tätä haarniskaa. Adamin langettua jokainen ihminen on vailla vanhurskautta ja on synnin tahraama ja omistama. Me tarvitsemme siis jonkun toisen vanhurskauden, joka kuitenkin voidaan oikeudenmukaisesti lukea meille. Tämän me olemme saaneet Jeesuksessa: ”Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat, sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaakseen vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.” (Room. 3:21-26). Tiedämme, että tämä vanhurskaus, joka meidän haarniskamme on, on Kristuksen, sillä näin Jesaja profetoi Jeesuksesta: ”Vanhurskaus on hänen kupeittensa vyö ja totuus hänen lanteittensa side.” (Jes. 11:5). Hänen vanhurskautensa lävitse ei pääse paholaisten aseet. He eivät voi syyttää meitä, sillä me olemme Kristuksessa: ”Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.” (Room. 8:33).

3) Alttius jaloissa rauhan evankeliumille. Mitä tässä tarkoitetaan evankeliumilla? Kyseessä on Jumalan evankeliumi: hyvät uutiset Jeesuksesta Kristuksesta. Evankeliumi on totuus Kristuksesta ja syntisten pelastuksesta hänen kauttaan. Ne ovat parhaat uutiset vailla vertaista. Ne ovat hyvät uutiset, sillä huonoja uutisia ei tule sen jälkeen niille, jotka häneen uskovat. Kaikki sairaudet ja kärsimykset maanpäällä eivät ole voimakkaita poistamaan evankeliumin ihanuutta Jumalan omissa: ”Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa… häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.” (1 Piet. 1:6, 8); ”Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona, kun joudutte moninaisiin kiusauksiin.” (Jaak. 1:2). Kärsimystenkin keskellä kristityt voivat laulaa Psalmistin kanssa: ”Ketä muuta minulla olisi taivaassa! Ja kun sinä olet minun kanssani, en minä mistään maan päällä huoli. Vaikka minun ruumiini ja sieluni nääntyisi, Jumala on minun sydämeni kallio ja minun osani iankaikkisesti.” (Ps. 73:25-26).
Entä mitä tarkoitetaan rauhalla, joka yhdistetään evankeliumiin? Apostolin mielessä on rauhan evankeliumi, jonka viemiseen on alttius jaloissa: ”Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!” (Room. 10:15). Kuva on viestinviejästä, joka on saanut käskyn mennä aukiolle ja julistaa kansalle jokin todellisuus. Tämä viesti on meillä rauhan evankeliumi tarkoittaen, että Jumala tarjoaa rauhaa jokaiselle, joka antautuu ja kumartuu Kristuksen Herruuden edessä luottaen yksin häneen pelastukseksi. Nämä ihmiset eivät ole enää sodassa Jumalan kanssa, vaan heillä on rauha Jeesuksen Kristuksen kautta (Room. 5:1-2).

4) Uskon kilpi. Uskolla ei tarkoiteta tässä intellektuaalista uskoa. Se ei voi sammuttaa Saatanan nuolia: ”Paholaisetkin uskovat”. Kyseessä ei ole väliaikainen usko, joka kukoistaa vain hetken, mutta sitten sammuu. Emme puhu ihmeitä tekevästä uskosta. Juudas pystyi tekemään ihmeitä ja moni sanoo Herralle kerran: ”Emmekö me tehneet ihmeitä nimessäsi?” (Matt. 7:22). Kyseessä on vanhurskauttava usko. Tämä sammuttaa kaikki paholaisen nuolet. Vanhurskauttava usko on Jumalan antama, syvä sydämen luottamus Kristuksen työhön minun sijastani. ”Sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme.” (1 Joh. 5:4). Tämä usko meillä kuuluu olla esillä apostolin mukaan jokaisessa hetkessä.

5) Pelastuksen kypärä. Mitä apostoli tarkoittaa tässä on pelastuksen tiettyä osa-aluetta: toivoa. Tiedämme tämän, sillä hän kirjoittaa Tessalonikalaisille: ”Olkoon pukunamme uskon ja rakkauden haarniska ja kypärinämme pelastuksen toivo.” (1 Tess. 5:8). Pelastuksen kypärän ymmärtäminen pelastuksena itsessään on mahdotonta sovittaa tekstiin, sillä pelastus kokonaisuudessaan koostuu koko sota-asusta. Sen tähden Pyhä Henki onkin inspiroinut Paavalin avaamaan tätä toisessa kirjeessään. Mitä siis Paavali tarkoittaa toivolla? Kyseessä on kristityn toivo niihin lupauksiin, joita hän ei vielä ole ajassa saanut kokea. Tämä toivo on se luja luottamus siihen, että Kristus on kerran palaava takaisin ja kirkastava hänen omansa antaen heille ylösnousemusruumiit. Tällöin kristityn harras toive toteutuu: hän saa ylistää Jumalaa ensimmäistä kertaa ruumiissaan vailla mitään syntiä. Viimein rakastamme häntä niin kuin on arvollista Jumalalle!

6) Hengen miekka. Huomaa, että kaikki muut osat sota-asusta ovat olleet puolustautumista varten! Tämä on meidän ainut hyökkäävä aseemme. Ja mikä se on? Jumalan Pyhä Sana. ”Jumalan Sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija.” (Hep. 4:12). Moni pyrkii taistelemaan kaikella muulla, mutta ei tällä, minkä Jumala on sitä varten tarkoittanut. Jos tahdomme nähdä ihmisten pelastuvan ja seurakunnan pysyvän terveenä, meidän kuuluu käyttää Jumalan Sanaa ja ainoastaan Jumalan Sanaa tämän saavuttamiseksi. Luottamuksemme ei saa olla missään muussa. Lukekaa Sanaa. Meditoikaa Sanan sisältöä. Opetelkaa Sanaa ja painakaa se mieleenne. Puhukaa Sanaa. Laulakaa Sanaa. Raamattu ei ole kuollut kirja, vaan elävä. Se saavuttaa juuri sen tarkoituksen, kuin Jumala on sen tarkoittanut saavuttavan. Raamatun julistamisen seuraukset eivät ole meidän autettavissamme, meidän täytyy vain saarnata ja Jumala huolehtii sen seurauksista. Olkaamme vain täynnä armoa ja totuutta puhuessamme Jumalan Sanaa.

Lopuksi meidän kuuluu tehdä tämä kaikki rukouksella ja anomisella Hengessä, sillä usein me lankeamme ja meidän toivomme on pieni ja tietämyksemme Sanasta hutera. Uskomme on vajavainen ja jalkamme lamaantuvat pelosta. Kaikessa kuitenkin anomme ja rukoilemme, että Jumala ei antaisi uskomme raueta tyhjiin Kristuksen tähden. Paavali muistuttaakin Timoteusta uskon säilyttämisen tärkeydestä.

Jakeet 19-20
”säilyttäen uskon ja hyvän omantunnon, jonka eräät ovat hyljänneet ja uskossaan haaksirikkoon joutuneet. Niitä ovat Hymeneus ja Aleksander, jotka minä olen antanut saatanan haltuun, kuritettaviksi, etteivät enää pilkkaisi.”. Usko, jonka Timoteuksen kuuluu säilyttää on subjektiivinen sekä objektiivinen. Hänen kuuluu säilyttää oikea oppi, mutta myös henkilökohtainen luottamus Kristukseen: ”Sentähden, kun meillä on tämä virka sen laupeuden mukaan, joka on osaksemme tullut, me emme lannistu, vaan olemme hyljänneet kaikki häpeälliset salatiet, niin ettemme vaella kavaluudessa emmekä väärennä Jumalan sanaa, vaan julkituomalla totuuden me suositamme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan edessä.” (2 Kor. 4:1-2). Näin ei ole jokaisen kanssa. Paavali nimeää kaksi henkilöä: Aleksander ja Hymeneus. Nämä ovat luopuneet totuudesta. Kalvin kommentoi erinomaisesti hyvän omantunnon tärkeydestä: ”Hän osoittaa kuinka välttämätöntä on, että hyvä omatunto liittyy uskoon, sillä rangaistus huonosta omastatunnosta on kääntyä pois oikealta tieltä… Tiedämme, että terveen opin aarre on korvaamaton ja ettei ole mitään pelättävämpää kuin sen menetys. Mutta tässä Paavali kertoo meille, että ainoa tapa pitää lujasti kiinni siitä, on hyvällä omatunnolla. Miksi niin moni kieltää evankeliumin ja ryntää jumalattomiin kultteihin tai tulevat osalliseksi hirvittävistä virheistä? Siksi, että Jumala rankaisee tekopyhyyttä tämänkaltaisella sokeudella, aivan niin kuin myös vilpitön Jumalan pelko antaa meille voiman kestää… tämä jae poistaa kaiken sen vaikeuden, joka häiritsee monia, jotka näkevät jonkun, joka kerran tunnusti Kristusta ja hänen evankeliumia lankeavan takaisin aikaisempiin uskomuksiin, tai vieläkin pahemmin, kiinnostumaan entistä kammottavimmista virheistä.”. Jotkut väittävät, että Kalvin ei uskonut pyhien kestävyyteen, mutta asia ei ole näin. Hän, niin kuin mekin tiedämme Jumalan Sanasta, että uudestisyntyneet kestävät loppuun asti, sillä heidän uskonsa ei ole tekopyhää ja tekaistua. Tiedämme kuitenkin, että ihmiset luopuvat tunnustamasta uskoa. Mutta niin kuin Jeesus sanoo, näiden ihmisten maaperä ei ollut oikea. On vain yksi maaperä, jossa Sana pysyy ja se on uudestisyntynyt sydän.

Tästä jakeesta voisi puhua vielä pitkään koskien seurakuntakurin tärkeyttä jne. jotka ovat selkeästi esillä tekstissä. Ajan tähden päätän kuitenkin saarnan evankeliumin esitykseen. Oletko sinä tullut Jumalan luokse katuen syntejäsi ja anoen itsellesi armoa ja pelastusta Jeesuksessa Kristuksessa? Jos et, tiedä, että Jumala käskee sinua juuri nyt tekemään niin. Tänään on pelastuksen päivä, sanoo Jumala. Hän on suuri Jumala ja on luvannut pelastaa jokaisen, joka huutaa hänen nimensä puoleen. Käänny siis synneistäsi ja usko häneen ja sinä saat iankaikkisen elämän ja saat Pyhän Hengen työn ansiosta rakastaa Jumalaa päivä päivältä enemmän ja enemmän. Voi sinua, jos käännät korvasi pois ja kovetat sydämesi. Sinun täytyy tulla Jumalan luokse hänen ehdoillaan. Kun aikasi päättyy maanpäällä, sinulla ei ole enää toista mahdollisuutta: ”Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on. Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamust

Saarnattu 4.11.2018, Joonas Laajanen

1 Tim. 1:12-17 
”Minä kiitän häntä, joka minulle on voimaa antanut, Kristusta Jeesusta, meidän Herraamme, siitä, että hän katsoi minut uskolliseksi ja asetti palvelukseensa minut, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa; ja meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin. Mutta sentähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi. Mutta iankaikkiselle kuninkaalle, katoamattomalle, näkymättömälle, ainoalle Jumalalle, kunnia ja kirkkaus aina ja iankaikkisesti! Amen.”

Tämä on Jumalan virheetön Sana, jonka hän on omillensa antanut opiksi, nuhteeksi ja kasvatukseksi vanhurskaudessa. Se on vailla lisäämisen tai siitä poisottamisen tarvetta. Jos sinulla siis on korvat, kuule sen sanoma.

Tähän mennessä olemme nähneet syyn tämän kirjeen kirjoittamiselle. Paavali oli jättänyt nuoren Timoteuksen Efesoon, jotta tämä käskisi harhaopettajia kavahtamaan niin, etteivät he enää opettaisi valhetta (jakeet 3-7). Paavali kirjoittaa Timoteukselle, jotta koko seurakunta voisi tietää kaikkina aikoina, miten olla Jumalan huoneessa. Tähän mennessä hän on osoittanut totuuden ensisijaisuuden ja sen päämäärän, joka on rakkaus (jae 5). Hän myös osoitti moraalisen lain oikean käytön evankelioinnin yhteydessä synnin näyttäjänä (jakeet 8-11). Jakeessa 11 hän kertoo kuinka Jumala oli uskonut hänelle evankeliumin ja nyt hän kertoo miten tämä tapahtui. Paavalilla on tärkeä syy tälle. Hän tahtoo osoittaa, että todellinen Jumalan palvelija ei kerskaa omasta viisaudestaan keräten itsellensä seuraajia niin kuin Efeson harhaopettajat olivat tehneet. Ne, jotka Jumala on kutsunut opettavaan tehtävään ovat tietoisia omasta kyvyttömyydestään ja tarpeestaan Jumalan armolle. Paavali siis tahtoo kirkastaa Jumalan armoa näissä jakeissa osoittaen 1) armon lähteen 2) armon ilmentymät 3) tarpeen armolle 4) lupauksen armosta ja 5) syyn armolle.

Jae 12
”Minä kiitän häntä, joka minulle on voimaa antanut, Kristusta Jeesusta, meidän Herraamme, siitä, että hän katsoi minut uskolliseksi ja asetti palvelukseensa.”. Painopiste tässä jakeessa on Paavalin kiitollisuus siitä, että Jumala on asettanut hänet palvelemaan Sanan julistuksessa. Kiitos tästä kuuluu Kristukselle, joka on antanut hänelle voimaa. Vaikka tämä käännös on oikea, voisimme kääntää sen myös näin: ”Minä kiitän häntä, joka on tehnyt minut kykeneväksi.”. Yksikään kuolevainen ei omista voimaa tehdäkseen seurakuntatyötä ja sen tähden Paavali kysyykin toisessa kirjeessään korinttolaisille: ”Kuka on tällaiseen kelvollinen?” (2 Kor. 2:16). Vastaus on selkeä: ei ole yhtäkään. Tämän tähden Paavali kertoo meille, että kun Jumala valitsee jonkun tällaiseen työhön hän myös hyvyydestään varustaa tämän kaikella mitä hän tarvitsee, sillä muuten he häpäisisivät hänen nimensä. Apostolilla ei ole mitään tilaa kerskaukselle, joka perustuisi häneen itseensä. Hän ei tehnyt itsestään apostolia, Jeesus teki. Hän ei omistanut lahjoja, Jeesus antoi ne. Läpi Vanhan Testamentin tämä todellisuus on tehty selväksi. Katso esimerkiksi Jesajan elämää.
”Minä näin Herran istuvan korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja hänen vaatteensa liepeet täyttivät temppelin. Serafit seisoivat hänen ympärillään; kullakin oli kuusi siipeä: kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella he peittivät jalkansa, ja kahdella he lensivät. Ja he huusivat toinen toisillensa ja sanoivat: ”Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot; kaikki maa on täynnä hänen kunniaansa.” Ja kynnysten perustukset vapisivat heidän huutonsa äänestä, ja huone täyttyi savulla. Niin minä sanoin: ”Voi minua! Minä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet, ja minä asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet; sillä minun silmäni ovat nähneet kuninkaan, Herran Sebaotin.” Silloin lensi minun luokseni yksi serafeista, kädessään hehkuva kivi, jonka hän oli pihdeillä ottanut alttarilta, ja kosketti sillä minun suutani sanoen: ”Katso, tämä on koskettanut sinun huuliasi: niin on sinun velkasi poistettu ja syntisi sovitettu.” Ja minä kuulin Herran äänen sanovan: ”Kenenkä minä lähetän? Kuka menee meidän puolestamme?” Minä sanoin: ”Katso, tässä minä olen, lähetä minut.” (Jes. 6:1-8). Nähdessään Jumalan pyhyyden Jesaja kauhistui omaa syntisyyttään ja tunsi sydämensä syvyyksissä, että hänen loppunsa on tullut. Hän tiesi olevansa täysin kelpaamaton Jumalan palvelukseen mutta mitä tapahtuikaan? Jumala laskeutui ja poisti Jesajan synnit pesten hänet puhtaaksi Kristuksen myöhemmin vuodatettavalla verellä. Tämän jälkeen Jumala lähetti hänet tehtäväänsä. Hän antoi Jesajalle voimaa.

Myös profeetta Jeremia tuli tietämään tämän: ”Jo ennen kuin minä valmistin sinut äidin kohdussa, minä sinut tunsin, ja ennen kuin sinä äidistä synnyit, minä sinut pyhitin; minä asetin sinut kansojen profeetaksi.” Mutta minä sanoin: ”Voi Herra, Herra! Katso, en minä kykene puhumaan, sillä minä olen nuori.” Niin Herra sanoi minulle: ”Älä sano: ’Minä olen nuori’, vaan mene, kunne ikinä minä sinut lähetän, ja puhu kaikki, mitä minä käsken sinun puhua.” (Jer. 1:5-7). Jeremia tiedostaa oman voimattomuutensa, syntisyytensä ja riittämättömyytensä, mutta Jumala antaa voiman. Hän ei ainoastaan anna voimaa, vaan myös tahdon. Jotkut ajattelevat, että ihminen voi estää Jumalan tarkoitukset heidän elämässä, että Jumalan tarvitsee jotakin ihmiseltä itseltään suunnitelmiensa saavuttamiseksi. Jeremia kertoo meille, että asia ei ole näin: ”Sinä olet taivutellut minua, Herra, ja minä olen taipunut; sinä olet tarttunut minuun ja voittanut. Minä olen ollut nauruna pitkin päivää, kaikki pilkkaavat minua. Sillä niin usein kuin minä puhun, täytyy minun parkua, huutaa väkivaltaa ja sortoa; sillä Herran sana on tullut minulle häväistykseksi ja pilkaksi pitkin päivää. Mutta kun minä sanoin: ”En tahdo ajatella häntä enkä enää puhua hänen nimessään”, niin sydämessäni oli kuin polttava tuli, suljettu minun luihini. Ja väsyksiin asti minä koetin sitä kestää, mutta en voinut.” (Jer. 20:7-9). Oli hetkiä, jolloin Jeremia ei tahtonut, mutta Jumalan tarkoitukset voittivat hänen tahtonsa. Kun Jumala asettaa ihmisen omaan palvelukseensa hän myös pitää huolen siitä, että hänen nimensä ei tule häpäistyksi. Tätä varten hän antaa tarvittavan voiman, jotta hänen tarkoituksensa tapahtuvat. Hänen sanansa ei palaa tyhjänä, vaan saavuttaa tarkoituksensa.

Kuinka heikkoja me olemmekaan. Me olemme langenneita ja omistamme liian korkeat luulot itsestämme niin kuin Pietari. Jeesus sanoi hänelle: ”Simon, Simon, katso, saatana on tavoitellut teitä valtaansa, seuloakseen teitä niin kuin nisuja; mutta minä olen rukoillut sinun puolestasi, ettei sinun uskosi raukeaisi tyhjään. Ja kun sinä kerran palajat, niin vahvista veljiäsi.” (Luuk. 22:31-32). Ilman Jumalan ehdotonta rakkausvalintaa, Kristuksen sovitustyötä ja esirukousta sekä Pyhän Hengen sinettiä saatana olisi jo seulonut meidät niin kuin nisut! Mutta Jumala, joka antoi Paavalille voiman ja asetti hänet palvelukseensa on myös pelastanut meidät ja vahvistaa sekä varjelee meidät, jotka luotamme hänen nimeensä. Armon lähde on Kristuksessa. Kiitos kuuluu Kristukselle. Vaikka meitä ei olekaan asetettu Kristuksen apostoleiksi, olemme kaikessa palvelutyössämme hänen armonsa varassa. Emme saa unohtaa tätä. Hetkiä ennen kuolemaansa Paavali kirjoitti nämä sanat, joissa hän kiittää Jumalaa tästä mahdollistavasta armosta: ”Mutta Herra auttoi minua ja vahvisti minua, että sanan julistaminen minun kauttani tulisi täydelleen suoritetuksi, ja kaikki pakanat sen kuulisivat; ja minä pelastuin jalopeuran kidasta. Ja Herra on vapahtava minut kaikesta ilkivallasta ja pelastava minut taivaalliseen valtakuntaansa; hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.” (2 Tim. 4:17-18).

Armo sen kaikissa olemuksissaan ilmentyy Paavalin asetuksessa apostoliksi. Ensiksikin valikoiva armo on mitä selkein apostolin elämässä. Apt. 9:15; 22:14; 26:16 tekevät selväksi, että apostoli tiesi olevansa valittu vailla mitään ansiota itsessään. ”Meidän isiemme Jumala on valinnut sinut tuntemaan hänen tahtonsa ja näkemään Vanhurskaan ja kuulemaan hänen suunsa äänen; sillä sinä olet oleva hänen todistajansa kaikkien ihmisten edessä, sen todistaja, mitä olet nähnyt ja kuullut.” (Apt. 22:14-15). Jumalan armonvalinta oli apostolille rakas totuus ja oppi. Näistä jakeista voimme ymmärtää miksi hän käyttää erityistä aikaa selittääkseen tämän Roomalaiskirjeessä (luvut 8-11) ja Efesolaiskirjeessä (luvut 1-2). Paavali ymmärsi mitä armo on. Katso mitä hän kirjoittaa.

Jae 13
”minut, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä epäuskossa.”. Tässä jakeessa näemme tarpeen armolle.
Mitä sinä ajattelisit, jos ilmoittaisin puhuneeni vankilassa maailman vaarallisimmalle rikolliselle, joka on tappanut ja vainonnut ihmisiä. Tämä henkilö on saanut nautintoa nähdessään ihmisten kärsivän, hänellä on ollut halu ryöstää lapsia vanhemmilta ja vanhempia lapsilta. Mitä jos kertoisin, että hän on nyt tullut uskoon ja päästyään vapaaksi hän tulee seurakuntaamme jäseneksi ja palvelemaan. Pelästyisit varmasti ja pelkäisit lastesi puolesta. Vielä enemmän pelkäsivät kristityt, kun heille kerrottiin, että Paavali on tulossa seurakuntaan, sillä hän on kääntynyt: ”Barnabas, oletko hullu, et voi tuoda häntä seuraamme? Hänhän vangitsee meidät! Mitä? Opettajako? Apostoliko? Emme voi uskoa tätä, tämän täytyy olla jokin juoni.”. Tällaisia ajatuksia kuului varmasti kristittyjen suusta ja Paavali ymmärtää tämän täysin. Hän on itse kaikista yllättynein tapahtuneesta muutoksesta. Luemme Apostolien teoissa: ”Mutta Saulus puuskui yhä uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan ja meni ylimmäisen papin luo ja pyysi häneltä kirjeitä Damaskon synagogille, että keitä vain löytäisi sen tien vaeltajia, miehiä tai naisia, ne hän saisi tuoda sidottuina Jerusalemiin.” (Apt. 9:1-3). Paavali sanoo olleensa pilkkaaja, vainooja ja väkivallantekijä. Hän tunnusta olevansa syyllinen kaikkiin käskyjen rikkomisiin, jotka hän oli juuri luetellut jakeissa 9-10. Hän oli pilkannut Jumalaa ylen määrin, sillä hän vainosi Jeesusta Kristusta, hän oli täynnä vihaa Kristuksen seurakuntaa kohtaan, varastaen heitä pois kodeista. Hän yritti pakottaa kristittyjä herjaamaan Kristusta. ”Niin minä myös tein Jerusalemissa. Hankin ylipapeilta valtuudet ja toimitin vankilaan monia pyhiä, ja kun tuli kyse heidän surmaamisestaan, äänestin sen puolesta. Kerran toisensa jälkeen minä synagogissa rankaisin heitä ja yritin pakottaa heidät herjaamaan Jeesusta, ja ankarassa kiihkossani minä ulotin vainoretkeni oman maamme ulkopuolelle asti.” (Apt. 26:10-11). Muistatko kun Jeesus huusi ”Voi!” niille, joiden kautta kiusaukset tulevat? Paavali oli tällainen henkilö. Jeesus sanoi ”Voi!” niille, jotka johtavat ihmisiä harhaan totuudesta, jotka asettavat heille kompastuskiviä. Paavali teki näin. Jeesuksen sanojen mukaan, jos Paavali olisi kuollut synneissään, olisi ollut parempi hänelle, ettei hän olisi syntynytkään. Paavali todella oli paha ihminen. Ei ihme, että Ananias sanoi Herralle: ”Minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa; ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat.” (Apt. 9:13-14).
Sana, joka on käännetty tässä väkivallantekijäksi tarkoittaa yksilöä, joka on ”hävytön (iloitsee väärinteossa) – löytäen nautintoa toisten satuttamisesta” – G. R. Berry.

Jotkut virheellisesti ajattelevat, että Paavali ei ollut niin suuri syntinen kuin hän sanoo olevansa, sillä he väärinymmärtävät apostolin sanat: ”Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä epäuskossa.”. Mitä tämä tarkoittaa? Yrittääkö Paavali puolustella itseään sillä, että hän ei tiennyt enempää? Ei. Mitä Paavali tarkoittaa on, että hän ei ollut tehnyt Pyhän Hengen pilkkaa. Hän ei ollut tehnyt syntiä, joka on kuolemaksi (1 Joh. 5:16-17). Hän ei painota sitä, että hän teki syntiä tietämättömänä, vaan sitä, että hän sai laupeuden. Hän kertoo, että kaikista ihmisistä, jotka voivat saada laupeuden, hän on kaikista suurin syntinen. Nyt saatat pelätä, että ehkä sinä olet syyllistynyt tähän syntiin, joka on kuolemaksi. Syntiin, jota et ole tehnyt epäuskossa. Minä en usko, että kukaan meidän aikanamme pystyisi tähän syntiin, sillä en usko kenelläkään olevan niin paljon valoa, että tämä olisi mahdollista, mutta monet fariseukset syyllistyivät tähän syntiin. He olivat nähneet Kristuksen, he tunsivat lain ja profeetat ja he tiesivät, että Kristus on Messias. He näkivät hänen ihmeensä ja tiesivät ne aidoiksi. He tiesivät, että kukaan syntinen ei voi tehdä näitä tekoja, joita Kristus teki. He olivat henkilöitä, jotka tiesivät tasan tarkkaan olevansa väärässä, mutta silti kielsivät Kristuksen ja tekivät Pyhän Hengen pilkan julistamalla Kristuksen ihmeet Saatanan tekemiksi. Paavali ei kuitenkaan ollut tällainen henkilö. Hän ei ollut luopio, joka oli kieltänyt Kristuksen selvää valoa vasten. Hän todellisesti uskoi olevansa oikeassa eikä uskonut Kristuksen olevan Messias. Tämä ei ole tekosyy hänen synneilleen, mutta hän ilmoittaa, että hän ei tehnyt syntiä, joka on kuolemaksi. Hänen syntinsä olivat tehdyt vailla Pyhän Hengen valaistusta. Hän ei ollut niitä, jotka olivat kerran päässeet valoon, maistaneet taivaan lahjaa ja tulleet osallisiksi Pyhästä Hengestä, nauttineet Jumalan hyvää sanaa ja kokeneet tulevan maailman voimia ja sitten luopuneet uskosta (Heb. 6:4). Hän kuitenkin oli niistä, jotka armon saavat ”syntisistä suurin”.

Mitä tapahtui? Kuuliko Paavali evankelistan sanovan, että Jeesus rakastaa häntä ja jos hän sanoo Kristukselle ”kyllä” hän tulee tämän sydämeen ja pelastaa hänet? Kuuliko hän hyvää musiikkia ja yrittivätkö seurakuntalaiset kaikin tavoin tehdä Kristuksesta relevanttia hänelle? Ei. Kuuliko hän edes selkeän evankeliumin julistuksen, jonka jälkeen hän harjoitti uskoa vapaasta tahdosta näin mahdollistan uudestisyntymisen? Ei. Paavali on malliesimerkki siitä, miten pelastus ei riipu ihmisen tahdosta ja voimasta. Katso jaetta 14, jossa näemme armon voiman.

Jae 14
”ja meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.” Paavali ei tahtonut palvoa Kristusta. Hän tahtoi murhata hänen seuraajansa. Hän ei etsinyt Jumalaa, hän etsi tälle pahaa. Mitä siis tapahtui? Jumalan armo tapahtui. Paavali sanoo Jumalan armon olleen ylen runsas. Tämä tarkoittaa, että armo, jonka Paavali sai ei ainoastaan ollut yleistä armoa, jonka Jumala antaa niin jumalattomalle kuin vanhurskaalle. Tämä ei ollut edes sitä suurempaa armoa, jonka kautta jotkut ihmiset vakuuttuvat jostakin ulkoisesta synnistä ja jättävät sen päästen pakoon joiltakin maailman saastutuksilta (2 Piet. 2:20). Armo, jonka Paavali sai ei ollut ainoastaan armo ulkoiseen reformaatioon, vaan todellinen, luonteen muuttava, pelastava armo: ”Jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus, se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.” (2 Kor. 5:17). Kristus oli valinnut hänet pelastukseen, jotta hän kirkastaisi Jumalan runsasta armoa. Henki tuli ja muutti Paavalin sydämen, loi hänet uudeksi sekä vapautti synnin orjuudesta ja siksi hän uskoi. Paavali sanoo tämän selkeästi: Jumalan armo vaikutti hänessä uskon. Me emme voi sitä tehdä. Jumala ei odota meidän uskoamme, vaan hän vaikuttaa sen vastustamattomasti niissä, jotka ovat hänen lampaitaan. Tämän tähden kaikki kiitos kuuluu Jumalalle: ”Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sentähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen.” (2 Tess. 2:13). Sinä tiedät tämän armonvalinnan totuuden itsekin. Jotkut teistä kuulivat evankeliumin ja uskoivat, mutta samaan aikaan ystävänne (jotka kuulivat saman sanoman) eivät uskoneet. Miksi näin? Olitko sinä viisaampi tai kaverisi enemmän kuollut synneissä? Ei. Ero oli siinä, että Jumalan Sana ei tullut sinulle ainoastaan sanassa korville, vaan sydämeen, voimassa ja Pyhässä Hengessä: ”Me kiitämme Jumalaa aina kaikkien teidän tähtenne, mainiten teitä rukouksissamme, sillä lakkaamatta me Jumalamme ja Isämme edessä muistamme teidän työtänne uskossa ja vaivannäköänne rakkaudessa ja kärsivällisyytenne toivossa Herramme Jeesukseen Kristukseen, tietäen, veljet, te Jumalan rakastetut, teidän valitsemisenne, että meidän evankeliumme tuli teidän tykönne, ei ainoastaan sanana, vaan myös voimalla ja Pyhässä Hengessä ja suurella varmuudella.” (1 Tess. 1:2-5). Usko ja rakkaus ovat kristityn tuntomerkit ja uudestisyntymisen hedelmä. Ihminen voi saada nämä ainoastaan Jumalan runsaan armon tähden.

Jakeet 15-16
”Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin. Mutta sentähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi.”. Jakeessa 15 näemme lupauksen armosta.
Harhaopettajat voisivat sanoa Paavalin olevan pätemätön opettamaan hänen taustansa tähden, mutta apostoli osoittaa, että asia on juuri toisin. Kristinuskon ytimessä on tämä totuus: ”Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan.” ja jokainen, joka pitää itseään millään tavalla pelastuksen ansaitsevana on yhä kuollut synneissään. Ihmiset loukkaantuvat, kun heille kerrotaan heidän syntisyydestään. He puolustavat itseään heidän ylpeytensä kärsiessä. Se on kuitenkin tämä sama ylpeys, joka hukuttaa ihmisen helvetin syvyyksiin. Sinä olet syntinen ja paha ihminen. Sinä olet niin kuin Paavali. Oletko puhunut halveksivasti ja pilkannut kristittyjä? Olet Kristuksen vainooja ja väkivallantekijä. Oletko sydämessäsi vihannut lähimmäistäsi? Olet murhaaja sydämessä. Jumala on käskenyt sinua rakastamaan häntä kaikesta sydämestä, sielusta ja voimasta, mutta sinä et ole tehnyt tätä. Oletko kuullut evankeliumin ennen ja et uskonut sitä? Sinä olet syyllinen epäuskoon ja Paavali sanoo, että tämä teki hänestä suurimman syntisen. Sinäkin olet suuri syntinen ja toivon, että et uskottele itsellesi muuta, sillä vain silloin voin auttaa sinua ja sanoa sinulle nämä sanat luottaen siihen, että Jumala pelastaa sinut: ”Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan.”. Koetko syntisi suuriksi? Minä tunnen juuri oikean Pelastajan, joka voi pelastaa sinut. Tämä Pelastaja on Jeesus Kristus ja kaksituhattavuotta sitten hän tuli maailmaan todellisena ihmisenä ja Jumalana. Hän tuli maailmaan, joka oli synnin turmelema, täynnä pahuutta ja julmuutta. Hän syntyi lain alle niin kuin sinäkin. Mutta toisin kuin sinä, hän noudatti sitä. Hän rakasti Jumalaa kaikesta sydämestänsä ja sielustansa ja voimastansa, jokaisena hetkenä. Hän osoitti voimansa ja olemuksensa monin ihmein ja merkein. Hän saarnasi parannusta synneistä sekä uskoa häneen syntien anteeksisaamiseksi ja niin ylpeät syntiset, jotka eivät voineet sietää tätä sanomaa ristiinnaulitsivat hänet. He luulivat näin päässeensä eroon hänestä, mutta he tekivätkin kaiken mitä Jumala oli edeltämäärännyt: ”Sillä totisesti, tässä kaupungissa kokoontuivat sinun pyhää Poikaasi Jeesusta vastaan, jonka sinä olet voidellut, sekä Herodes että Pontius Pilatus pakanain ja Israelin sukukuntain kanssa, tekemään kaiken, minkä sinun kätesi ja päätöksesi oli edeltämäärännyt tapahtuvaksi.” (Apt. 4:27-28). Kristus ei pysynyt haudassa, vaan: ”Hänet Jumala herätti ja päästi kuoleman kivuista, niin kuin ei ollutkaan mahdollista, että kuolema olisi voinut hänet pitää.” (Apt. 2:24). Ja nyt hän käskee kaikkia ihmisiä jokaisessa paikassa tekemään parannuksen ja uskomaan häneen. Suurempaa kutsua ei ikinä voida osoittaa kenellekään, kuin mitä nyt kuulet. Kristus on ilmoittanut, että jokainen, joka luottaa häneen ainoana Pelastajana, ei huku, vaan saa iankaikkisen elämän. Sinulla ei ole mitään tekosyitä, sinä et ole niin suuri syntinen, etteikö Jumala voisi sinua pelastaa. Tiedän tämän itse. Minä olen syntinen ja usein sanon niin kuin Paavali: ”Minä olen syntisistä suurin.” ja niin kuin Paavali, me Kristityt uskomme asian olevan näin. Apostoli ei vain esitä nöyrää sanoessaan olevansa syntisistä suurin. Hän todella uskoi tämän. Tätä ei muuta se, että hän teki syntiä tietämättömänä, päinvastoin. Epäusko on suuri synti ja tietämättömyys ylpeyden seuraus.

Minun sydämeni ja ajatukseni, niinkuin tekoni, ovat olleet niin turmiolliset ja pahat, että pysähtyessäni miettimään tilaani olen tahtonut oksentaa. Mutta katsoessani Kristukseen minä näen vanhurskaan, jonka vaatteisiin minut on puettu ja minä saan levon. Näen uskon silmillä Jumalan, joka on ottanut minut lapsekseen ja lahjoittanut iankaikkisen elämän. Minä olen saanut armon ja laupeuden Jeesuksessa ja rukoilen, että sinäkin katsoisit häneen ja uskoisit hänen antaneen henkensä edestäsi. Vain näin voit saada iankaikkisen anteeksiannon synneistäsi, pelastuksen vihasta ja ennen kaikkea saisit tuntea Kristuksen henkilökohtaisesti kaikkea muuta rakkaampana. Ainoastaan hänessä voit saada todellisen merkityksen elämälle.

Jakeessa 16 saamme syyn sille miksi Jumala pelastaa syntisistä suurimmat. Tämä syy on, että Jumalan pitkämielisyys, laupeus ja runsas rakkaus tulisivat kaikille näkyväksi. Jumala tekee kaiken omaksi kunniakseen ja niin myös pelastuksen. Tämän tähden Paavali sai laupeuden, että koko luomakunta ihmettelisi Jumalan suurta armollisuutta. Hän on esikuva kaikille niille, jotka uskovat, että Jumala on ”meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja.” (2 Tim. 1:9).

Jae 17
”Mutta iankaikkiselle kuninkaalle, katoamattomalle, näkymättömälle, ainoalle Jumalalle, kunnia ja kirkkaus aina ja iankaikkisesti! Amen.”. Lopuksi näemme pelastuneen syntisen vastauksen armoon: ylistys. Kristitty on luotu ylistystä varten. Kristityn on yhtä mahdotonta olla ylistämättä Jumalaa kuin olla hengittämättä. Kun muistamme mitä Jumala on meille tehnyt ja mitä hän meille yhä tekee, me hukumme ihmetykseen. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Paavali ryhtyy ylistykseen kirjeissään. Hän on kertonut, kuinka Jumalan valikoiva pelastava armo on syntisen ainut toivo ja kuinka hän, syntisistä suurin oli päässyt tästä osalliseksi. Samoin kirjeessä roomalaisille hän sanoo samanlaisten aiheiden jälkeen näin: ”Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä! Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? Tai kuka on ollut hänen neuvonantajansa? Tai kuka on ensin antanut hänelle jotakin, joka olisi tälle korvattava? Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen.” (Room. 11:33-36).

Jumala on iankaikkinen kuningas, joka on aina hallinnut ja on hallitseva. Psalmi 103 kertoo, että Jumala on asettanut valtaistuimensa taivaaseen ja hänen kaikkivaltiutensa hallitsee kaiken yli. Kukaan ei valinnut häntä kuninkaaksi. Kenenkään mielipidettä ei kysytty. Hän on asettanut istuimensa ja hän ei ole siltä poistuva. Niin kuin hän on iankaikkinen, niin on myös hänen kuninkuutensa. Hän on katoamaton ja näkymätön, ainoa Jumala. Ihmiset kuolevat ja heidän kunniansa unohtuu. Jumala on katoamaton, hänen kunniansa ja kirkkautensa pysyy iankaikkisesti niin kuin myös hänen asetuksensa ja tahtonsa. Jumala on näkymätön, sillä hän on kaikkialla läsnäoleva ja asuu valossa, jota kukaan ei voi lähestyä. Ei ole myöskään toista Jumalaa. Ei ole toista Pelastajaa. Jos et siis heittäydy hänen armolle, mistä ajattelit saavasi avun, kun aikasi maanpäällä loppuu? Hänen edessä sinä tulet kerran seisomaan ja saat tuomion oikeuden mukaan. Ne, jotka ovat Kristuksessa voivat olla turvallisin mielin, sillä hänessä me olemme tervetulleita karitsan hääaterialle taivasten valtakuntaan.

Kymmenen käskyä – Saarnattu 7. 10. 2018

1 Tim. 1:8-11 
”Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille, haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan – autuaan Jumalan kirkkauden evankeliumin mukaisesti, joka on minulle uskottu.”

Kiitos Jumalalle tästä Sanasta, jonka hän on omillensa antanut. Viime kerralla opimme miten harhaopettajat käyttävät lakia väärin ja kuinka meidän kuuluisi tulkita Jumalan moraalista lakia, kymmentä käskyä. Tänään katsomme miten käytämme lakia evankeliumin mukaisesti?

Jae 8-9a
”Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle.” Huomaa ensin kenelle lakia ei ole asetettu. Jumalan moraalista lakia ei voida käyttää oikein, jos luulemme sen olevan vanhurskasta ihmistä varten. Lakia ei ole tehty vanhurskasta varten, vaan syntistä varten. Moni on vedonnut tähän jakeeseen todistaakseen, että kymmenen käskyä eivät enää sido kristittyä, sillä he sanovat olevansa vanhurskaita uskon tähden. Ensiksi, en usko, että Paavali tarkoittaa ”vanhurskaalla” henkilöä, joka on oikeasti vanhurskas, vaan ihmistä, joka on vanhurskas omissa silmissään. Toiseksi, vaikka on totta, että laki ei koske vanhurskasta, on myös totta, että vanhurskas ei tarvitse pelastajaa. Jos sinä siis tarvitset pelastajan tänään, tiedostat olevasi syntinen ja siten moraalinen laki sitoo tänäkin päivänä kristitynkin. Yksikään ihminen ei ole vanhurskas, paitsi Kristus Jeesus. Hänen omillensa on luettu hänen vanhurskautensa, mutta he ovat silti syntisiä itsessään. Joka tapauksessa, kuten sanoin, Paavali ei puhu ihmisistä, jotka ovat todellisesti vanhurskaita, vaikka niin voisi äkkiseltään ymmärtää ilman asiayhteyttä.

Paavali puhuu tässä ihmisistä, jotka ovat ”vanhurskaita” heidän omissa ja toisten silmissä. Apostoli sanoo: ”lakia ei ole pantu omavanhurskaalle.” Lakia ei ole asetettu ihmiselle, joka ei tunne lain tuomitsevan häntä, joka on sille kuuro ja sokea. On ilmeistä, että hän tarkoittaa tätä, sillä harhaopettajat, jotka Paavali tuomitsee edellisissä jakeissa käyttivät lakia väärin. He olivat joiltakin opetuksensa osilta niin kuin fariseukset. He olivat itse juutalaisia, leevin heimosta (vertaa 1:4 ja Neh. 2:62), jotka eivät ymmärtäneet miten lakia kuuluu käyttää, vaikka tahtoivat opettaa sitä (1:7) aivan niin kuin ne lainoppineet, jotka tuomitsivat Jeesuksen kuolemaan: ”Oletko sinä Israelin opettaja etkä tätä tiedä?” (Joh. 3:10). Luemme Raamatussa: ”Kun fariseukset ja kirjanoppineet näkivät, että hän söi syntisten ja publikaanien kanssa, sanoivat he hänen opetuslapilleen: ”Publikaanien ja syntistenkö kanssa hän syö?”. Sen kuullessaan Jeesus sanoi heille: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä.” (Mark. 2:16-17). Fariseukset tekivät eron itsensä ja syntisten välillä. He ajattelevat: ”Hän syö syntisten kanssa, me emme söisi syntisten kanssa, sillä he ovat likaisia, me olemme puhtaita.” Tähän Jeesus sanoo: ”Minä en ole tullut kutsumaan vanhurskaita, teitä, jotka ette näe omaa syntiänne ja olette kuuroja lain sanoille. Minä olen tullut kutsumaan syntisiä, jotka kuulevat minun ääneni ja seuraavat minua.”. Sairaala on niitä varten, jotka tietävät olevansa sairaita ja siten näkevät tarpeen sairaalalle. Jos ihminen ei usko olevansa sairas, on sairaala merkityksetön hänelle.

Luukkaan evankeliumissa luemme: ”Jeesus katsahti ylös ja sanoi hänelle: ”Sakkeus, tule nopeasti alas, sillä tänään minun pitää oleman sinun huoneessasi.” Ja hän tuli nopeasti alas ja otti hänet iloiten vastaan. Ja sen nähdessään kaikki nurisivat sanoen: ”Syntisen miehen luokse hän meni majailemaan.” (Luuk. 19:5-7). He ajattelivat: ”Tämä Jeesus menee syntisten majaan, mutta jos hän olisi tullut minun majaani, olisi hän tullut vanhurskaan luokse.”. Monet juutalaiset ja fariseukset ajattelivat: ”Meillä on laki ja koska meillä on laki, me olemme erityisiä ihmisiä ja me olemme vanhurskaita ihmisiä.”. He pitivät uhrilain, mutta moraalinen laki ei koskaan lävistänyt heidän sydäntä. He pitivät lain ulkoiset elementit ja siten heidän ylpeytensä sai heidät ajattelemaan: ”Minä olen vanhurskas! Minä olen vanhurskas!”. Tällaista ihmistä kymmenen käskyä eivät kykene lävistämään. Paavali itse oli tällainen ihminen kerran. Oli aika, jolloin hän koki olevansa vanhurskas, sillä hän oli: ”ympärileikattu kahdeksanpäiväisenä ja olen Israelin kansaa, Benjaminin sukukuntaa, hebrealainen hebrealaisista syntynyt, ollut lakiin nähden fariseus, intoon nähden seurakunnan vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton.” (Fil. 3:4-6). Hän kertoo kirjeessään Roomalaisille, kuinka hän yhtäkkiä, kun Pyhä Henki avasi hänen silmänsä näki, että laki sanoi: ”Älä himoitse.”. Kaikki nämä vuodet hän oli ollut sokea moraalisen lain valolle, joka osoittaa syntisyytemme. Hän kirjoitti: ”Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi, ja minä kuolin.” (Room. 7:10). Hän ymmärsi, että hän on tuomittu syntinen ja hän menisi helvettiin, sillä hän on lainrikkoja. Hän ajatteli lain olevan hänelle elämäksi, kunnes hänen silmänsä aukesivat.

Lain hengellinen tarkoitus on siis osoittaa ihmiselle tämän synti ja tehdä siitä ylen suuri, jotta ihminen juoksisi Kristuksen luokse saadakseen armon. Ne, joissa laki ei vaikuta tätä, eivät ole ihmisiä, joita varten Jumala on antanut lain (kasvattajaksi uskoon). Heitä varten se toimii ainoastaan tuomion standardina. Laki on Jumalan antama niille ihmisille, joiden sydämet hänen Pyhä Henkensä vakuuttaa synnistä, vanhurskaudesta ja tuomiosta (Joh. 16:8), jonka jälkeen hän voi sanoa: ”Sinun syntisi ovat anteeksiannetut, mene äläkä enää syntiä tee, minä annan sinulle Henkeni, jonka vaikutuksesta sinä vaellat käskyjeni mukaisesti.”

Tämä ei tarkoita, etteivätkö kaikki kadotukseen menevät ihmiset tietäisi olevansa syntisiä, mutta kukaan heistä ei ole vakuuttunut sydämessään omasta syntisyydestään niin, että kokisivat tarpeen pelastajalle. He eivät ole vakuuttuneet Kristuksen vanhurskaudesta, sillä he uskovat heidän omien tekojensa riittävän. He eivät ole vakuuttuneita tuomiosta, sillä he elävät niin kuin se ei kohtaisi heitä. Jumalan moraalinen laki ei läpäise heidän sydäntään niin, että he näkisivät itsensä syntisiksi. Katsokaamme nyt kymmentä käskyä, jotka on pantu syntisille.

Kymmenen Käskyä

Jakeet 9b-10
”…vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille, haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan.” Laki on annettu laittomille ja niskoitteleville. Ensimmäinen käsky kuuluu: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.” (2 Moos. 20:2-3). Tässä käskyssä Jumala ilmoittaa kuka hän on. Hän on Jumala, joka on luonut meidät. Hän on Jumala, joka on ollut meille ainoastaan hyvä. Hän on antanut elämän, antanut meidän nauttia hänen luomakunnastaan, eikä ole lähettänyt meitä helvettiin, jonka ansaitsemme. Jokaisella ihmisellä on velvollisuus palvoa Jumalaa (koska he ovat luotuja) ja kuka muu on Jumala paitsi JAHVE? (2 Sam. 22:32). JAHVE, yksi Jumala kolmessa persoonassa on ainoa elävä ja todellinen Jumala.

Ensimmäinen käsky vaatii, että me tunnustamme elävän Jumalan ainoaksi todelliseksi Jumalaksi. Kaikki muut jumalat eivät ole mitään jumalia. Ne eivät kuule, näe, kävele, tiedä tai koske. Tunnustakaamme siis, että Herra on yksi, eikä ole toista hänen kaltaistaan. Ensimmäinen käsky vaatii myös, että me valitsemme hänet. Joosua sanoi: ”Valitkaa tänä päivänä, ketä tahdotte palvella, niitäkö jumalia, joita teidän isänne palvelivat tuolla puolella virran, vai amorilaisten jumalia, niiden, joiden maassa te asutte. Mutta minä ja minun perheeni palvelemme Herraa.” (Joos. 24:15). Miten voimme valita elävän Jumalan Jumalaksemme? Meidän täytyy ensin omistaa tieto Jumalasta valitaksemme hänet. Meidän täytyy tuntea hänen olemuksensa, hänen pyhyytensä, armonsa, uskollisuutensa, oikeutensa ja rakkautensa. Tälle kaikelle me olemme luonnostamme sokeita, emmekä omista kykyä tehdä oikeita valintoja, sen sijaan me aina valitsemme synnin. Meidän kuitenkin täytyy valita Jumala ja jos emme valitse häntä, olemme päättäneet palvella toista jumalaa, joka ei ole mikään jumala ja tuomiomme on sen mukainen. Jumalan armosta valitut kuitenkin saavat silmänsä auki ja siten voivat Jaakobin mukaan sanoa: ”Herra on oleva minun Jumalani.” (1 Moos. 28:21). Ensimmäinen käsky vaatii näiden lisäksi, että me tulemme liittoon hänen kanssaan, annamme hänelle ylistyksen ja ihailun ja ennen kaikkea, että pelkäämme häntä. Tämä tarkoittaa, että me tiedostamme sen, kuka Hän on: Jumala, ja keitä me olemme: ihmisiä. Meidän kuuluu muistaa hänen pyhyytensä ja meidän syntisyytemme. Meidän kuuluu kunnioittaa häntä: ”Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä.” (Jes. 66:2). Jumalan pelko on sanoa Joosefin tavalla: ”Kuinka minä siis tekisin niin suuren pahanteon ja rikkoisin Jumalaa vastaan!” (1 Moos. 39:9).

Mutta minkälaisia ihmiset ovat? Jumala käskee meitä auktoriteetillaan sanoen: ”Älä pidä muita Jumalia! Minä olen ainut Jumala, ainut auttaja ja sinun ainut toivosi ja ylistyksen ansaitseva.” ja miten me vastaamme? Me niskoittelemme ja tahdomme elää ilman Jumalan lakia. Jotkut sanovat, että ei ole Jumalaa! Jokainen tietää, että Jumala on olemassa, mutta synnin iljettävän vallan tähden maailma on täynnä ateisteja, jotka sanovat: ”Ei ole Jumalaa. Ei ole todisteita!”. Mutta Raamattu sanoo: ”Hullu sanoo sydämessänsä: ”Ei ole Jumalaa.” (Ps. 14:1). Koko luomakunta todistaa Luojastansa. Ei ole tarvetta uusille todisteille, jokainen ihminen tietää Jumalan olevan olemassa ja he ovat vailla tekosyytä (Room. 1:18-22). Kuinka pelottavaa onkaan sen ihmisen langeta elävän Jumalan käsiin, kun hänen hulluutensa paljastuu viimeisenä päivänä.

Entä sitten ne, jotka tunnustavat elävän Jumalan olemassaolon? Kuinka moni heistä elää niin kuin häntä ei olisi? Jotkut teistä ovat saattaneet kasvaa kristityssä kodissa ja sen tähden uskotte, että Jeesus on Jumalan Poika, mutta tämä ei kosketa teidän elämäänne millään tavalla! Jotkut taas eivät usko häntä Jumalana. He epäilevät: ”Voiko Jumala antaa minulle anteeksi?” vaikka hän sanoo lukemattomia kertoja: ”Minä voin!”. He epäilevät: ”Vastaako Jumala rukouksiin? Voiko Jumala vapauttaa minut tästä ahdingosta?”. Jotkut eivät rakasta häntä Jumalana. He rakastavat muita asioita enemmän kuin Jumalaa. He rakastavat puolisoaan ja lapsiaan enemmän kuin Jumalaa. Jotkut luottavat ihmisen voimaan ja resursseihin, eivätkä Jumalaan: ”Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin ja tekee lihan käsivarreksensa.” (Jer. 17:5). Jotkut luottavat omaan viisauteensa: ”Älköön viisas kerskatko viisaudestansa, älköön väkevä kerskatko väkevyydestänsä, älköön rikas rikkaudestansa.” (Jer. 9:23). Toiset luottavat nuhteettomuuteensa, mutta Daavid laulaa: ”Minä olen vaeltanut nuhteettomasti ja turvaan horjumatta Herraan.” (Ps. 26:1). Nuhteettomuutemmekin on viallista ja siten emme voi luottaa siihen. Se on hyvä armo, mutta huono pelastaja. Ystäväni, tämä kaikki on ensimmäisen käskyn rikkomista: ”Älä pidä muita Jumalia minun rinnallani.”

Toiseksi laki on annettu ”jumalattomille ja syntisille.”. Tämä viittaa toiseen käskyyn: ”Älä tee itsellesi jumalankuvaa, äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.” (2 Moos. 20:4-6). Jokainen ihminen ylistää jotakin ja jos hän ei ylistä elävää Jumalaa on hän Raamatun mukaan jumalaton. Hän palvoo jumalaa, joka ei ole mikään jumala. Tästä Paavali puhuu roomalaisille: ”Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.” (Room. 1:22-23). Tämä käsky kieltää meitä tietysti tekemästä mitään patsasta tai taulua, jota ylistäisimme. Jumalaa kuuluu ihailla sydämessä, ei maalata silmälle. Emme voi tehdä kuvaa elävästä Jumalasta. Tämä on mahdotonta. Jumala on Henki, näkymätön. Kuinka kukaan voisi maalta Jumalisuuden, kun kukaan ei ole Häntä nähnyt? ”Keneenkä siis te vertaatte Jumalan ja minkä muotoiseksi te hänet teette?” (Jes. 40:18). Jokainen meistä on syyllistynyt tähän.

Jumalaa kuuluu ylistää hengessä, ihaillen hänen pyhyyttä, hyvyyttä, oikeutta ja rakkautta. Meidän kuuluu mieltää hänet sellaiseksi, kuin hän on osoittanut itsensä Kristuksessa. Kuitenkin jopa uskovat valmistavat mielessään kuvia Jumalasta, jotka hänen Sanansa ei salli. Jotkut ajattelevat yhtenä hetkenä, että Jumala on rajoittanut kaikkivaltiuttansa antaakseen ihmiselle vapaantahdon. Toiset ajattelevat, että Jumala saattaa pelastaa ihmisen, joka uskoo tekojen olevan välttämätöntä vanhurskauteen (Room. Katoliset). Vielä jotkut sanovat, että Jumala ei ole vihainen tai, että hänen rakkautensa on ehdotonta. Onneksi ne, jotka ovat Kristuksen omia muuttavat näkemyksensä, kun heidän virheensä osoitetaan heille Raamatusta. Ne, jotka pysyvät kiinni jumalan ylistämisessä, joka ei ole Raamatun Jumala, vaikka heidän hulluutensa on osoitettu Sanasta ovat jumalattomia ja kuolevat tuomittuina syntisinä, sillä he ovat luottaneet jumalaan, joka ei kuule, eikä näe, eikä voi pelastaa.

Kolmanneksi: laki on annettu epähurskaille ja epäpyhille. Tämä sisältää kolmannen ja neljännen käskyn. Kolmas käsky, johon ”epähurskaille” viittaa, kuuluu näin: ”Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.” (2 Moos. 20:7). Kreikan sana ἀνόσιος muodostuu “A” etuliitteestä, tarkoittaen, että se on ilman jotakin tai jotakin vastaan. Sana hósios tarkoittaa jotakin pyhää tai kunnioitettavaa. Tämä henkilö on siis ihminen vailla kunnioitusta jotakin pyhää kohti. Tämä henkilö on rienaaja. Kolmas käsky käskee meitä kunnioittamaan ja pelkäämään Jumalan nimeä. Me rikomme tämän, kun puhumme kevyesti ja vitsaillen hänen nimestänsä. Meidät on kutsuttu pelkäämään Jumalan kunniallista ja peljättävää nimeä (5 Moos. 28:58). Meidän kuuluu osoittaa hänelle, että arvostamme häntä. Hän on ”Ainut elävä ja Pyhä Jumala, Jahve, jonka käsissä on meidän jokainen hetkemme.”. Meidät on kutsuttu rakastamaan häntä ei ainoastaan suullamme, vaan sydämellämme. Mutta mitä ihmiset tekevät? Me rikomme tämän käskyn tunnustaessamme hänen nimeänsä, mutta kieltämällä hänet teoissa: ”He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he hänet kieltävät.” (Tiit. 1:16). Tekaistu pyhyys on vain tupla pahuus: ”Sillä teidän tähtenne Jumalan nimi tulee pilkatuksi pakanain seassa.” (Room. 2:24).
Me kiellämme hänen nimensä ja otamme sen turhaan huulillemme, kun rukoilemme, mutta emme usko häntä. Kuinka pilkkaavaa onkaan rukoilla: ”Pyhä Jumala, kaikkivaltias…” ja samaan aikaan olla uskomatta, että hän on voimallinen vastaamaan ja aikoo vastata! Kuinka moni huutaa Jumalan puoleen, jotka eivät usko häneen! Meidän kuuluu kutsua hänen nimeensä ja uskoa hänen Sanaansa. Toiset lausuvat Herran nimen turhaan, kun he häpäisevät hänen Sanansa. Thomas Watson kirjoittaa: ”Kristukselle oli erittäin mautonta kuulla paholaisen lainaavan Kirjoitusta: ”On kirjoitettu”. Synnissä kylpevän ihmisen puheen kuuleminen Jumalasta ja uskonnosta on pahennusta herättävää: se on Jumalan nimen turhaan ottamista. Kun Jumalan sana on juopon suussa, on se kuin helmi sian kärsässä. Lain alla pitaalisen miehen suu kuului peittää (3 Moos. 13:45). Rienaavan, päihtyneen papin huulet kuuluu tulla peiteyksi; hän on sopimaton puhumaan Jumalan Sanaa, sillä hän ottaa tämän nimen turhaan.”

Neljäs käsky kuuluu näin: ”Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti, silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä, hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.” (2 Moos. 20:8-11). Ensi viikon saarnan aiheena on ”Kristitty Sapatti” jolloin katsomme tätä käskyä tarkemmin. Tämä on kaikista hyökätyin käsky ja väärinymmärretyin ja sen tähden tarvitsee oman saarnansa. Dispensationalisti-teologia sanoo, että sapatti käskyä ei ole annettu kristityille uudessa testamentissa ja sen tähden meidän ei kuulu seurata sitä. He sanovat sen kuuluvan vain juutalaiseen aikaan. Tässä se kuitenkin on. Kreikan sana βέβηλος tarkoittaa: ”maallinen”, ”anti-hengellinen”, ”jotakin tallova/rikkova”, ”jumalaton”, ”epäpyhä”. Tämä sama sana on käytetty septuagintassa, kreikan kielen vanhassa testamentissa, jota Paavali itse luki ja tätä sanaa käytetään sapatin rikkomisen yhteydessä (2 Moos. 31:14). Samoin sitä käytetään Jeesuksen puhuessa sapatin rikkomisesta Matteuksen evankeliumin luvussa 12:5. On siis selvää, että Paavalilla on neljäs käsky mielessä.

Tämä käsky käskee meitä pyhittämään lepopäivän. Tämä tarkoittaa, että me näemme sen kaikkein kauneimpana ja tärkeimpänä päivänä. Kristitty Sapatti, on se päivä, jolloin me ylistämme Häntä ja hylkäämme omat työmme pyhittääksemme aikamme hänelle. Meidät on käsketty lakkauttamaan omat työmme, mutta armon ja välttämättömyyden teot ovat sallitut. Meidät on käsketty pitämään se pyhänä valmistautumalla siihen päivään. Jos presidentti tulisi taloosi, etkö tekisi valmisteluja? Sapatti päivänä, Jumala tarkoittaa viettää erityistä yhteyttä kansansa kanssa. Hän käskee kutsumaan tämän päivän ”ilopäiväksi.”

Kristus nousi haudasta aikaisin tänä päivänä ennen kuin aurinko oli noussut. Nousiko hän aikaisin ylös pelastamaan meidät ja emmekö me nousisi aikaisin ylistämään ja kirkastamaan häntä? Meidän kuuluu myös noustuamme pukea sielumme pyhävaatteisiin lukemalla hänen Sanaansa, meditoiden hänen luomis- ja pelastustyötä, hänen pyhyyttä ja Kristuksen rakkautta. Kuinka voisit pysyä kylmänä, jos mietit, että vanhurskauden aurinko, Jumalan Poika rakasti sinua niin, että hän antoi henkensä puolestasi, kun vielä vihasit häntä? Mutta mitä me teemme? Me tallomme hänen päivänsä nukkuen myöhään, katsoen jalkapalloa mieluummin, kuin menisimme ylistämään häntä hänen päivänään! Sen sijaan, että antaisimme Sanan saarnaamisen ja sakramenttien ravita meitä, uskovien yhteyden rakentaa meitä ja rukouksen tukea meitä, me häpäisemme hänen päivänsä sanoen: ”Kuusi päivää ei riitä, minä tarvitsen tämänkin päivän itselleni!”. Ne taas, jotka tulevat seurakuntaan eivät koe sitä ilona. Heille se on vain välttämätön suoritus, mutta voi niitä, jotka kutsuva ilo päivän surupäiväksi! Kuten tulette ensi viikolla huomaamaan, jos me emme iloitse sapatista, me olemme jo rikkoneet sen. Toiset antavat ajatustensa harhailla kesken saarnan ties mihin turhiin asioihin, jotka liittyvät hänen arkeensa. Meidän kuuluu sanoa maallisille ajatuksillemme: ”Pysykää poissa kaikki minun maalliset huoleni: minä menen kuulemaan mitä Herra tahtoo sanoa minulle Sanansa kautta.”. Tämän enempää en puhu sapatista, sen päivän muutoksesta tai sen siunauksista ja vaatimuksista. Ensi viikolla on sen aika.

Laki on annettu ”isänsä tappajille ja äitinsä tappajille”. Tämä rikkoo viidennen käskyn: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.” (2 Moos. 20:12). Tämä käskee meitä ensin kunnioittamaan erilaisia isiä. Isällisen kunnioituksen ansaitsevat poliittiset isät, vanhukset, hengelliset ja luonnolliset isät.

Poliittinen isä, maistraatti ansaitsee kunnioituksen, sillä hänen tehtävä on rohkaista siveyttä, rangaista pahetta, sekä olla isä leskelle ja orvolle. Tällainen isä oli Job: ”Minä olin köyhien isä, ja tuntemattomien asiaa minä tarkoin tutkin.” (Job. 29:16). Samoin kuninkaat ja hallitsijat ansaitsevat erityisen arvostuksen valtiollisina isinä. Tällaisia olivat Daavid, Hiskia jne. Jopa jumalattomille hallitsijoille kuuluu osoittaa kunnioitusta heidän asemansa tähden. Meidän täytyy muistaa, että Jumala on asettanut jokaisen hallitsijan, joko siunaukseksi tai tuomioksi. Me osoitamme heille kunnioitusta totellessamme, kun heidän käskyt eivät mene Jumalan Sanaa vastaan. Osoitamme myös kunnioitusta rukoilemalla heidän puolesta (1 Tim. 2:1-4). Mutta mitä ihmiset tekevät? He rikkovat pelkän huvin vuoksi jokaista auktoriteettia vastaan. Kapinoitsevat turhasta ja mitä pahinta he painostavat hallitsijoita syntiin! Voi niitä, jotka pyrkivät hallitsijoiden kautta saada oikeuden lasten tappamiseen, laittomaan avioeroon tai avioliittoon.

Vanhus, harmaapää, joka on elänyt pitkän elämän kuuluu saada kunnioitus nuoremmilta: ”Nouse harmaapään edessä ja kunnioita vanhusta sekä pelkää Jumalaasi.” (3 Moos. 19:32). Erityisesti meidän kuuluu kunnioittaa niitä vanhuksia, jotka eivät ole sitä vain iältään, vaan myös hurskaudeltaan. Arvostakaamme ja oppikaamme heiltä. Mutta mitä ihmiset tekevät? He väheksyvät historiaa eivätkä kunnioita isien viisautta. Kristitytkin ovat laiskoja tuntemaan historiansa ja sen tähden häpäisevät edelläkävijänsä, jotka raatoivat, kirjoittivat ja opettivat, jotta me kuulisimme ja oppisimme. Nuoret seurakunnissa ovat ylpeitä ja vailla Pyhää Henkeä, sillä he sanovat: ”Tehkäämme seurakuntaa uudella tavalla. Vanhemmat eivät ymmärrä, meillä on viisaus ja taito.” Tällaiseen Jumala ei mielisty. Tällaisen tähden karhut raatelivat kuoliaaksi ne lapset, jotka pilkkasivat profeettaa.

Hengelliset isät, pastorit ansaitsevat kunnioituksen. He ovat uudestisyntymisen instrumentteja ja heitä kuuluu kunnioittaa heidän viran tähden. Mikä ikinä heidän persoona on, heidän virka on kunniallinen: ”Sillä papin huulten pitää tallettaman tieto, ja hänen suustansa etsitään opetus; sillä hän on Herran Sebaotin sanansaattaja.” (Mal. 2:7). He edustavat Kristusta itseään: ”Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä.” (2 Kor. 5:20). Kunnioitamme heitä antamalla ”tunnustuksenne niille, jotka tekevät työtä teidän keskuudessanne ja ovat teidän johtajianne Herrassa ja neuvovat teitä, sekä pitämään heitä erinomaisen rakkaina heidän työnsä tähden.” (1 Tess. 5:12-13); puolustamalla heitä hävittämällä epäoikeudenmukaiset syytökset: ”Älä ota huomioosi syytettä vanhinta vastaan, ellei ole kahta tai kolmea todistajaa.” (1 Tim. 5:19). He avaavat suunsa rukouksessa teidän puolestanne, ettekö te omianne heidän puolesta? Jos Jumala heidän kauttaan ruokkii teidät Sanalla, jotta säästyisitte helvetin liekeistä, ettekö te avaisi suutanne säilyttääksenne heidät herjaukselta? Kunnioitamme hengellisiä isiämme huolehtimalla heidän tarpeistaan: ”Vanhimpia, jotka seurakuntaa hyvin hoitavat, pidettäköön kahdenkertaisen kunnian ansainneina, varsinkin niitä, jotka sanassa ja opetuksessa työtä tekevät. Sillä Raamattu sanoo: ”Älä sido puivan härän suuta”, ja : ”Työmies on palkkansa ansainnut.” (1 Tim. 5:17-18); ”Ei ole oikein, että me ruoan jakamisen tähden lyömme laimin Jumalan sanan. Valitkaa siis, veljet, keskuudestanne seitsemän hyvämaineista miestä, jotka ovat Hengen ja viisauden täyttämiä, niin me asetamme heidät tähän tehtävään. Silloin me voimme omistautua rukoukseen ja Jumalan sanan jakamiseen.” (Apt. 6:2-4); ”Samoin myös Herra on säätänyt, että evankeliumin julistajain tulee saada evankeliumista elatuksensa.” (1 Kor. 9:14). Kunnioitamme heitä myös mukautumalla heidän oppiinsa, joka Sanasta annetaan. Tämä on suurin kunnioituksen osoitus hengellistä isää kohti. Niin kuin seurakuntalaisten kuuliattomuus on paimenelle häpeäksi, niin myös heidän kuuliaisuutensa on hänen kruununsa ja hyvä todistuksensa: ”Sillä kuka on meidän toivomme tai ilomme tai meidän kerskauksemme kruunu? Ettekö myös te, meidän Herramme Jeesuksen edessä hänen tulemuksessaan?” (1 Tess. 2:19). Mutta mitä ihmiset tekevät? He ottavat syytöksiä vailla todisteita vastaan, ovat kuuliattomia ja mukautumattomia Sanan ja sakramenttien edessä, tuottaen surua, vaikka Raamattu sanoo: ”Olkaa kuuliaiset johtajillenne ja tottelevaiset, sillä he valvovat teidän sielujanne niin kuin ne, joiden on tehtävä tili, että he voisivat tehdä sitä ilolla eikä huokaillen; sillä se ei ole teille hyödyllistä.” (Hep. 13:17).

Luonnolliset isät ja äidit ansaitsevat myös kunnioituksen. Tämän tähden meidän kuuluu osoittaa heille arvostusta sanassa ja eleessä. Raamattu puhuu hurskaasta äidistä: ”hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä.” (San. 30:28). Salomo nousi valtaistuimeltaan ja kumartui äitinsä edessä. Samoin kunnioitamme heitä kuuliaisuudella: ”Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset kaikessa.” (Kol. 3:20). Meidän kuuluu kuulla heidän neuvoa koskien työtämme, puolisoa jne. Samoin meidän kuuluu huolehtia heidän tarpeistaan, kun he vanhenevat. Mutta mitä ihmiset tekevät? He kiroavat vanhempiansa ja keksivät tälle tekosyitä. Monet hylkäävät heidät, kun he tulevat vanhaan ikään osoittaen kiittämättömyyden huipun. Jotkut, jopa niin kuin Paavali sanoo tappavat vanhempansa. Ei saa olla näin!

Ajan vuoksi kiirehdimme seuraavien käskyjen lävitse. Laki on annettu: ”murhamiehille, haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan.”. ”Murhamiehille” viittaa luonnollisesti kuudenteen käskyyn: ”Älä tapa.” (2 Moos. 20:13). Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja siten on rikos vuodattaa tämän verta vailla oikeutusta. Jeesus sanoi, että olemme syyllisiä tähän, jos edes vihaamme veljeämme sydämessämme. Jokainen on tähän syyllinen. Ihmiset katkeroituvat eivätkä anna anteeksi sitä anovalle. Tämä on syyllistyä murhaan sydämessä.

”haureellisille, miehimyksille” viittaa seitsemänteen käskyyn: ”Älä tee huorin.” (2 Moos. 20:14). Jumala on puhdas, pyhä henki ja siten hän on kaikkea likaista vastaan. Tämä käsky käskee meitä väistymään kaikesta seksuaalisesta synnistä:  ”Olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä.”. Avioliitossa miehellä ja naisella on velvollisuus toisiaan kohtaan, sillä avioliitto on kunniallinen ja annettu ihmiselle nautittavaksi. Miehellä on velvollisuus rakastaa vaimoaan asettaen tämän tarpeet omiensa edelle ja vaimon velvollisuus on seurata miehensä johtajuutta kunnioittaen riippumatta siitä, onko hän samaa mieltä. Tällä tavalla avioliittoa ei rikota. Paavali tuomitsee kaiken seksuaalisen kanssakäynnin miehen ja naisen välisen avioliiton ulkopuolella. ”Miehimykset” viittaa homoseksuaaleihin, kr. kielen sana koostuu kahdesta sanasta: ”Mies ja sänky” joten tästä ei ole mitään epäselvyyttä. Samoin meidän kuuluu suojella silmämme ja sydämemme, ettemme himoitsisi toisten puolisoita, sillä niin kuin Kristus sanoi, me syyllistymme tällöin huorintekoon. Mutta mitä ihmiset tekevät? Avioliitto on halveksittu, laittomat avioerot ovat nousussa, miehet ovat vastuuttomia ja hyväksikäyttäviä ja naiset ovat kopeita, juonittelevia ja pyrkivät hallitsemaan miehiä.

”Ihmiskauppiaille” viittaa kahdeksanteen käskyyn: ”Älä varasta.” (2 Moos. 20:15) ja ”valhettelijoille” viittaa yhdeksänteen käskyyn: ”Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.” (2 Moos. 20:16) ja kymmenes käsky: ”älä himoitse” (2 Moos. 20:17) menee luonnollisesti kaiken muun terveen opin vastaisen kategoriaan. Ajan tähden emme voi nyt avata näitä sen enempää, mutta rukoilen, että Pyhä Henki on nyt nostanut esille sen, kuinka toivottomia me olemme itsessämme. Onneksi Jumala käyttää pyhää lakiansa ”evankeliumin mukaisesti”! Näetkö siis itsesi syntisenä ja etsiikö sielusi pelastajaa? Mitä Jumala sanoo sinulle?

”Mutta et ole sinä, Jaakob, minua kutsunut… Et ole tuonut minulle lampaitasi polttouhriksi… Et ole minulle kalmo ruokoa hopealla ostanut… vaan sinä olet minua synneilläsi vaivannut, rasittanut minua pahoilla töilläsi.” (Jes. 43:22-24). Sinä et ole kutsunut Jumalaa rukouksessa, et ole antanut hänelle, mitä hän vaatii. Olet pitänyt kaiken itselläsi. Olet ollut kiittämätön, uskoton ja nojannut omaan voimaasi. Sen sijaan olet tuonut hänelle syntisi ja vaivannut häntä pahoilla teoilla. Voiko Jumala siis antaa sinulle anteeksi? Voiko hän antaa sinulle iankaikkisen elämän? Kyllä! ”Minä, minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi itseni tähden, enkä sinun syntejäsi muista.” (Jes. 43:25). Hän ei pelasta sinua rukoustesi tähden. Hän ei pelasta sinua anteliaisuutesi tähden. Hän ei pelasta sinua hyvyytesi tähden. Hän pelastaa sinut oman nimensä tähden. Sinulle ei siis voi olla tekosyitä, joiden tähden et tulisi hänen luoksensa. Tule hänen luokse! Paratiisin ovet ovat auki, astu sisään: ”Kaikki minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.” (Joh. 6:37); ”Ja niin kuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää ihmisen Poika ylennettämän, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.” (Joh. 3:14-15). Uskotko tämän?