Saarnattu 4.11.2018, Joonas Laajanen
1 Tim. 1:12-17 
”Minä kiitän häntä, joka minulle on voimaa antanut, Kristusta Jeesusta, meidän Herraamme, siitä, että hän katsoi minut uskolliseksi ja asetti palvelukseensa minut, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa; ja meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin. Mutta sentähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi. Mutta iankaikkiselle kuninkaalle, katoamattomalle, näkymättömälle, ainoalle Jumalalle, kunnia ja kirkkaus aina ja iankaikkisesti! Amen.”
Tämä on Jumalan virheetön Sana, jonka hän on omillensa antanut opiksi, nuhteeksi ja kasvatukseksi vanhurskaudessa. Se on vailla lisäämisen tai siitä poisottamisen tarvetta. Jos sinulla siis on korvat, kuule sen sanoma.
Tähän mennessä olemme nähneet syyn tämän kirjeen kirjoittamiselle. Paavali oli jättänyt nuoren Timoteuksen Efesoon, jotta tämä käskisi harhaopettajia kavahtamaan niin, etteivät he enää opettaisi valhetta (jakeet 3-7). Paavali kirjoittaa Timoteukselle, jotta koko seurakunta voisi tietää kaikkina aikoina, miten olla Jumalan huoneessa. Tähän mennessä hän on osoittanut totuuden ensisijaisuuden ja sen päämäärän, joka on rakkaus (jae 5). Hän myös osoitti moraalisen lain oikean käytön evankelioinnin yhteydessä synnin näyttäjänä (jakeet 8-11). Jakeessa 11 hän kertoo kuinka Jumala oli uskonut hänelle evankeliumin ja nyt hän kertoo miten tämä tapahtui. Paavalilla on tärkeä syy tälle. Hän tahtoo osoittaa, että todellinen Jumalan palvelija ei kerskaa omasta viisaudestaan keräten itsellensä seuraajia niin kuin Efeson harhaopettajat olivat tehneet. Ne, jotka Jumala on kutsunut opettavaan tehtävään ovat tietoisia omasta kyvyttömyydestään ja tarpeestaan Jumalan armolle. Paavali siis tahtoo kirkastaa Jumalan armoa näissä jakeissa osoittaen 1) armon lähteen 2) armon ilmentymät 3) tarpeen armolle 4) lupauksen armosta ja 5) syyn armolle.
Jae 12
”Minä kiitän häntä, joka minulle on voimaa antanut, Kristusta Jeesusta, meidän Herraamme, siitä, että hän katsoi minut uskolliseksi ja asetti palvelukseensa.”. Painopiste tässä jakeessa on Paavalin kiitollisuus siitä, että Jumala on asettanut hänet palvelemaan Sanan julistuksessa. Kiitos tästä kuuluu Kristukselle, joka on antanut hänelle voimaa. Vaikka tämä käännös on oikea, voisimme kääntää sen myös näin: ”Minä kiitän häntä, joka on tehnyt minut kykeneväksi.”. Yksikään kuolevainen ei omista voimaa tehdäkseen seurakuntatyötä ja sen tähden Paavali kysyykin toisessa kirjeessään korinttolaisille: ”Kuka on tällaiseen kelvollinen?” (2 Kor. 2:16). Vastaus on selkeä: ei ole yhtäkään. Tämän tähden Paavali kertoo meille, että kun Jumala valitsee jonkun tällaiseen työhön hän myös hyvyydestään varustaa tämän kaikella mitä hän tarvitsee, sillä muuten he häpäisisivät hänen nimensä. Apostolilla ei ole mitään tilaa kerskaukselle, joka perustuisi häneen itseensä. Hän ei tehnyt itsestään apostolia, Jeesus teki. Hän ei omistanut lahjoja, Jeesus antoi ne. Läpi Vanhan Testamentin tämä todellisuus on tehty selväksi. Katso esimerkiksi Jesajan elämää.
”Minä näin Herran istuvan korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja hänen vaatteensa liepeet täyttivät temppelin. Serafit seisoivat hänen ympärillään; kullakin oli kuusi siipeä: kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella he peittivät jalkansa, ja kahdella he lensivät. Ja he huusivat toinen toisillensa ja sanoivat: ”Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot; kaikki maa on täynnä hänen kunniaansa.” Ja kynnysten perustukset vapisivat heidän huutonsa äänestä, ja huone täyttyi savulla. Niin minä sanoin: ”Voi minua! Minä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet, ja minä asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet; sillä minun silmäni ovat nähneet kuninkaan, Herran Sebaotin.” Silloin lensi minun luokseni yksi serafeista, kädessään hehkuva kivi, jonka hän oli pihdeillä ottanut alttarilta, ja kosketti sillä minun suutani sanoen: ”Katso, tämä on koskettanut sinun huuliasi: niin on sinun velkasi poistettu ja syntisi sovitettu.” Ja minä kuulin Herran äänen sanovan: ”Kenenkä minä lähetän? Kuka menee meidän puolestamme?” Minä sanoin: ”Katso, tässä minä olen, lähetä minut.” (Jes. 6:1-8). Nähdessään Jumalan pyhyyden Jesaja kauhistui omaa syntisyyttään ja tunsi sydämensä syvyyksissä, että hänen loppunsa on tullut. Hän tiesi olevansa täysin kelpaamaton Jumalan palvelukseen mutta mitä tapahtuikaan? Jumala laskeutui ja poisti Jesajan synnit pesten hänet puhtaaksi Kristuksen myöhemmin vuodatettavalla verellä. Tämän jälkeen Jumala lähetti hänet tehtäväänsä. Hän antoi Jesajalle voimaa.
Myös profeetta Jeremia tuli tietämään tämän: ”Jo ennen kuin minä valmistin sinut äidin kohdussa, minä sinut tunsin, ja ennen kuin sinä äidistä synnyit, minä sinut pyhitin; minä asetin sinut kansojen profeetaksi.” Mutta minä sanoin: ”Voi Herra, Herra! Katso, en minä kykene puhumaan, sillä minä olen nuori.” Niin Herra sanoi minulle: ”Älä sano: ’Minä olen nuori’, vaan mene, kunne ikinä minä sinut lähetän, ja puhu kaikki, mitä minä käsken sinun puhua.” (Jer. 1:5-7). Jeremia tiedostaa oman voimattomuutensa, syntisyytensä ja riittämättömyytensä, mutta Jumala antaa voiman. Hän ei ainoastaan anna voimaa, vaan myös tahdon. Jotkut ajattelevat, että ihminen voi estää Jumalan tarkoitukset heidän elämässä, että Jumalan tarvitsee jotakin ihmiseltä itseltään suunnitelmiensa saavuttamiseksi. Jeremia kertoo meille, että asia ei ole näin: ”Sinä olet taivutellut minua, Herra, ja minä olen taipunut; sinä olet tarttunut minuun ja voittanut. Minä olen ollut nauruna pitkin päivää, kaikki pilkkaavat minua. Sillä niin usein kuin minä puhun, täytyy minun parkua, huutaa väkivaltaa ja sortoa; sillä Herran sana on tullut minulle häväistykseksi ja pilkaksi pitkin päivää. Mutta kun minä sanoin: ”En tahdo ajatella häntä enkä enää puhua hänen nimessään”, niin sydämessäni oli kuin polttava tuli, suljettu minun luihini. Ja väsyksiin asti minä koetin sitä kestää, mutta en voinut.” (Jer. 20:7-9). Oli hetkiä, jolloin Jeremia ei tahtonut, mutta Jumalan tarkoitukset voittivat hänen tahtonsa. Kun Jumala asettaa ihmisen omaan palvelukseensa hän myös pitää huolen siitä, että hänen nimensä ei tule häpäistyksi. Tätä varten hän antaa tarvittavan voiman, jotta hänen tarkoituksensa tapahtuvat. Hänen sanansa ei palaa tyhjänä, vaan saavuttaa tarkoituksensa.
Kuinka heikkoja me olemmekaan. Me olemme langenneita ja omistamme liian korkeat luulot itsestämme niin kuin Pietari. Jeesus sanoi hänelle: ”Simon, Simon, katso, saatana on tavoitellut teitä valtaansa, seuloakseen teitä niin kuin nisuja; mutta minä olen rukoillut sinun puolestasi, ettei sinun uskosi raukeaisi tyhjään. Ja kun sinä kerran palajat, niin vahvista veljiäsi.” (Luuk. 22:31-32). Ilman Jumalan ehdotonta rakkausvalintaa, Kristuksen sovitustyötä ja esirukousta sekä Pyhän Hengen sinettiä saatana olisi jo seulonut meidät niin kuin nisut! Mutta Jumala, joka antoi Paavalille voiman ja asetti hänet palvelukseensa on myös pelastanut meidät ja vahvistaa sekä varjelee meidät, jotka luotamme hänen nimeensä. Armon lähde on Kristuksessa. Kiitos kuuluu Kristukselle. Vaikka meitä ei olekaan asetettu Kristuksen apostoleiksi, olemme kaikessa palvelutyössämme hänen armonsa varassa. Emme saa unohtaa tätä. Hetkiä ennen kuolemaansa Paavali kirjoitti nämä sanat, joissa hän kiittää Jumalaa tästä mahdollistavasta armosta: ”Mutta Herra auttoi minua ja vahvisti minua, että sanan julistaminen minun kauttani tulisi täydelleen suoritetuksi, ja kaikki pakanat sen kuulisivat; ja minä pelastuin jalopeuran kidasta. Ja Herra on vapahtava minut kaikesta ilkivallasta ja pelastava minut taivaalliseen valtakuntaansa; hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.” (2 Tim. 4:17-18).
Armo sen kaikissa olemuksissaan ilmentyy Paavalin asetuksessa apostoliksi. Ensiksikin valikoiva armo on mitä selkein apostolin elämässä. Apt. 9:15; 22:14; 26:16 tekevät selväksi, että apostoli tiesi olevansa valittu vailla mitään ansiota itsessään. ”Meidän isiemme Jumala on valinnut sinut tuntemaan hänen tahtonsa ja näkemään Vanhurskaan ja kuulemaan hänen suunsa äänen; sillä sinä olet oleva hänen todistajansa kaikkien ihmisten edessä, sen todistaja, mitä olet nähnyt ja kuullut.” (Apt. 22:14-15). Jumalan armonvalinta oli apostolille rakas totuus ja oppi. Näistä jakeista voimme ymmärtää miksi hän käyttää erityistä aikaa selittääkseen tämän Roomalaiskirjeessä (luvut 8-11) ja Efesolaiskirjeessä (luvut 1-2). Paavali ymmärsi mitä armo on. Katso mitä hän kirjoittaa.
Jae 13
”minut, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä epäuskossa.”. Tässä jakeessa näemme tarpeen armolle.
Mitä sinä ajattelisit, jos ilmoittaisin puhuneeni vankilassa maailman vaarallisimmalle rikolliselle, joka on tappanut ja vainonnut ihmisiä. Tämä henkilö on saanut nautintoa nähdessään ihmisten kärsivän, hänellä on ollut halu ryöstää lapsia vanhemmilta ja vanhempia lapsilta. Mitä jos kertoisin, että hän on nyt tullut uskoon ja päästyään vapaaksi hän tulee seurakuntaamme jäseneksi ja palvelemaan. Pelästyisit varmasti ja pelkäisit lastesi puolesta. Vielä enemmän pelkäsivät kristityt, kun heille kerrottiin, että Paavali on tulossa seurakuntaan, sillä hän on kääntynyt: ”Barnabas, oletko hullu, et voi tuoda häntä seuraamme? Hänhän vangitsee meidät! Mitä? Opettajako? Apostoliko? Emme voi uskoa tätä, tämän täytyy olla jokin juoni.”. Tällaisia ajatuksia kuului varmasti kristittyjen suusta ja Paavali ymmärtää tämän täysin. Hän on itse kaikista yllättynein tapahtuneesta muutoksesta. Luemme Apostolien teoissa: ”Mutta Saulus puuskui yhä uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan ja meni ylimmäisen papin luo ja pyysi häneltä kirjeitä Damaskon synagogille, että keitä vain löytäisi sen tien vaeltajia, miehiä tai naisia, ne hän saisi tuoda sidottuina Jerusalemiin.” (Apt. 9:1-3). Paavali sanoo olleensa pilkkaaja, vainooja ja väkivallantekijä. Hän tunnusta olevansa syyllinen kaikkiin käskyjen rikkomisiin, jotka hän oli juuri luetellut jakeissa 9-10. Hän oli pilkannut Jumalaa ylen määrin, sillä hän vainosi Jeesusta Kristusta, hän oli täynnä vihaa Kristuksen seurakuntaa kohtaan, varastaen heitä pois kodeista. Hän yritti pakottaa kristittyjä herjaamaan Kristusta. ”Niin minä myös tein Jerusalemissa. Hankin ylipapeilta valtuudet ja toimitin vankilaan monia pyhiä, ja kun tuli kyse heidän surmaamisestaan, äänestin sen puolesta. Kerran toisensa jälkeen minä synagogissa rankaisin heitä ja yritin pakottaa heidät herjaamaan Jeesusta, ja ankarassa kiihkossani minä ulotin vainoretkeni oman maamme ulkopuolelle asti.” (Apt. 26:10-11). Muistatko kun Jeesus huusi ”Voi!” niille, joiden kautta kiusaukset tulevat? Paavali oli tällainen henkilö. Jeesus sanoi ”Voi!” niille, jotka johtavat ihmisiä harhaan totuudesta, jotka asettavat heille kompastuskiviä. Paavali teki näin. Jeesuksen sanojen mukaan, jos Paavali olisi kuollut synneissään, olisi ollut parempi hänelle, ettei hän olisi syntynytkään. Paavali todella oli paha ihminen. Ei ihme, että Ananias sanoi Herralle: ”Minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa; ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat.” (Apt. 9:13-14).
Sana, joka on käännetty tässä väkivallantekijäksi tarkoittaa yksilöä, joka on ”hävytön (iloitsee väärinteossa) – löytäen nautintoa toisten satuttamisesta” – G. R. Berry.
Jotkut virheellisesti ajattelevat, että Paavali ei ollut niin suuri syntinen kuin hän sanoo olevansa, sillä he väärinymmärtävät apostolin sanat: ”Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä epäuskossa.”. Mitä tämä tarkoittaa? Yrittääkö Paavali puolustella itseään sillä, että hän ei tiennyt enempää? Ei. Mitä Paavali tarkoittaa on, että hän ei ollut tehnyt Pyhän Hengen pilkkaa. Hän ei ollut tehnyt syntiä, joka on kuolemaksi (1 Joh. 5:16-17). Hän ei painota sitä, että hän teki syntiä tietämättömänä, vaan sitä, että hän sai laupeuden. Hän kertoo, että kaikista ihmisistä, jotka voivat saada laupeuden, hän on kaikista suurin syntinen. Nyt saatat pelätä, että ehkä sinä olet syyllistynyt tähän syntiin, joka on kuolemaksi. Syntiin, jota et ole tehnyt epäuskossa. Minä en usko, että kukaan meidän aikanamme pystyisi tähän syntiin, sillä en usko kenelläkään olevan niin paljon valoa, että tämä olisi mahdollista, mutta monet fariseukset syyllistyivät tähän syntiin. He olivat nähneet Kristuksen, he tunsivat lain ja profeetat ja he tiesivät, että Kristus on Messias. He näkivät hänen ihmeensä ja tiesivät ne aidoiksi. He tiesivät, että kukaan syntinen ei voi tehdä näitä tekoja, joita Kristus teki. He olivat henkilöitä, jotka tiesivät tasan tarkkaan olevansa väärässä, mutta silti kielsivät Kristuksen ja tekivät Pyhän Hengen pilkan julistamalla Kristuksen ihmeet Saatanan tekemiksi. Paavali ei kuitenkaan ollut tällainen henkilö. Hän ei ollut luopio, joka oli kieltänyt Kristuksen selvää valoa vasten. Hän todellisesti uskoi olevansa oikeassa eikä uskonut Kristuksen olevan Messias. Tämä ei ole tekosyy hänen synneilleen, mutta hän ilmoittaa, että hän ei tehnyt syntiä, joka on kuolemaksi. Hänen syntinsä olivat tehdyt vailla Pyhän Hengen valaistusta. Hän ei ollut niitä, jotka olivat kerran päässeet valoon, maistaneet taivaan lahjaa ja tulleet osallisiksi Pyhästä Hengestä, nauttineet Jumalan hyvää sanaa ja kokeneet tulevan maailman voimia ja sitten luopuneet uskosta (Heb. 6:4). Hän kuitenkin oli niistä, jotka armon saavat ”syntisistä suurin”.
Mitä tapahtui? Kuuliko Paavali evankelistan sanovan, että Jeesus rakastaa häntä ja jos hän sanoo Kristukselle ”kyllä” hän tulee tämän sydämeen ja pelastaa hänet? Kuuliko hän hyvää musiikkia ja yrittivätkö seurakuntalaiset kaikin tavoin tehdä Kristuksesta relevanttia hänelle? Ei. Kuuliko hän edes selkeän evankeliumin julistuksen, jonka jälkeen hän harjoitti uskoa vapaasta tahdosta näin mahdollistan uudestisyntymisen? Ei. Paavali on malliesimerkki siitä, miten pelastus ei riipu ihmisen tahdosta ja voimasta. Katso jaetta 14, jossa näemme armon voiman.
Jae 14
”ja meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.” Paavali ei tahtonut palvoa Kristusta. Hän tahtoi murhata hänen seuraajansa. Hän ei etsinyt Jumalaa, hän etsi tälle pahaa. Mitä siis tapahtui? Jumalan armo tapahtui. Paavali sanoo Jumalan armon olleen ylen runsas. Tämä tarkoittaa, että armo, jonka Paavali sai ei ainoastaan ollut yleistä armoa, jonka Jumala antaa niin jumalattomalle kuin vanhurskaalle. Tämä ei ollut edes sitä suurempaa armoa, jonka kautta jotkut ihmiset vakuuttuvat jostakin ulkoisesta synnistä ja jättävät sen päästen pakoon joiltakin maailman saastutuksilta (2 Piet. 2:20). Armo, jonka Paavali sai ei ollut ainoastaan armo ulkoiseen reformaatioon, vaan todellinen, luonteen muuttava, pelastava armo: ”Jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus, se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.” (2 Kor. 5:17). Kristus oli valinnut hänet pelastukseen, jotta hän kirkastaisi Jumalan runsasta armoa. Henki tuli ja muutti Paavalin sydämen, loi hänet uudeksi sekä vapautti synnin orjuudesta ja siksi hän uskoi. Paavali sanoo tämän selkeästi: Jumalan armo vaikutti hänessä uskon. Me emme voi sitä tehdä. Jumala ei odota meidän uskoamme, vaan hän vaikuttaa sen vastustamattomasti niissä, jotka ovat hänen lampaitaan. Tämän tähden kaikki kiitos kuuluu Jumalalle: ”Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sentähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen.” (2 Tess. 2:13). Sinä tiedät tämän armonvalinnan totuuden itsekin. Jotkut teistä kuulivat evankeliumin ja uskoivat, mutta samaan aikaan ystävänne (jotka kuulivat saman sanoman) eivät uskoneet. Miksi näin? Olitko sinä viisaampi tai kaverisi enemmän kuollut synneissä? Ei. Ero oli siinä, että Jumalan Sana ei tullut sinulle ainoastaan sanassa korville, vaan sydämeen, voimassa ja Pyhässä Hengessä: ”Me kiitämme Jumalaa aina kaikkien teidän tähtenne, mainiten teitä rukouksissamme, sillä lakkaamatta me Jumalamme ja Isämme edessä muistamme teidän työtänne uskossa ja vaivannäköänne rakkaudessa ja kärsivällisyytenne toivossa Herramme Jeesukseen Kristukseen, tietäen, veljet, te Jumalan rakastetut, teidän valitsemisenne, että meidän evankeliumme tuli teidän tykönne, ei ainoastaan sanana, vaan myös voimalla ja Pyhässä Hengessä ja suurella varmuudella.” (1 Tess. 1:2-5). Usko ja rakkaus ovat kristityn tuntomerkit ja uudestisyntymisen hedelmä. Ihminen voi saada nämä ainoastaan Jumalan runsaan armon tähden.
Jakeet 15-16
”Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin. Mutta sentähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi.”. Jakeessa 15 näemme lupauksen armosta.
Harhaopettajat voisivat sanoa Paavalin olevan pätemätön opettamaan hänen taustansa tähden, mutta apostoli osoittaa, että asia on juuri toisin. Kristinuskon ytimessä on tämä totuus: ”Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan.” ja jokainen, joka pitää itseään millään tavalla pelastuksen ansaitsevana on yhä kuollut synneissään. Ihmiset loukkaantuvat, kun heille kerrotaan heidän syntisyydestään. He puolustavat itseään heidän ylpeytensä kärsiessä. Se on kuitenkin tämä sama ylpeys, joka hukuttaa ihmisen helvetin syvyyksiin. Sinä olet syntinen ja paha ihminen. Sinä olet niin kuin Paavali. Oletko puhunut halveksivasti ja pilkannut kristittyjä? Olet Kristuksen vainooja ja väkivallantekijä. Oletko sydämessäsi vihannut lähimmäistäsi? Olet murhaaja sydämessä. Jumala on käskenyt sinua rakastamaan häntä kaikesta sydämestä, sielusta ja voimasta, mutta sinä et ole tehnyt tätä. Oletko kuullut evankeliumin ennen ja et uskonut sitä? Sinä olet syyllinen epäuskoon ja Paavali sanoo, että tämä teki hänestä suurimman syntisen. Sinäkin olet suuri syntinen ja toivon, että et uskottele itsellesi muuta, sillä vain silloin voin auttaa sinua ja sanoa sinulle nämä sanat luottaen siihen, että Jumala pelastaa sinut: ”Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan.”. Koetko syntisi suuriksi? Minä tunnen juuri oikean Pelastajan, joka voi pelastaa sinut. Tämä Pelastaja on Jeesus Kristus ja kaksituhattavuotta sitten hän tuli maailmaan todellisena ihmisenä ja Jumalana. Hän tuli maailmaan, joka oli synnin turmelema, täynnä pahuutta ja julmuutta. Hän syntyi lain alle niin kuin sinäkin. Mutta toisin kuin sinä, hän noudatti sitä. Hän rakasti Jumalaa kaikesta sydämestänsä ja sielustansa ja voimastansa, jokaisena hetkenä. Hän osoitti voimansa ja olemuksensa monin ihmein ja merkein. Hän saarnasi parannusta synneistä sekä uskoa häneen syntien anteeksisaamiseksi ja niin ylpeät syntiset, jotka eivät voineet sietää tätä sanomaa ristiinnaulitsivat hänet. He luulivat näin päässeensä eroon hänestä, mutta he tekivätkin kaiken mitä Jumala oli edeltämäärännyt: ”Sillä totisesti, tässä kaupungissa kokoontuivat sinun pyhää Poikaasi Jeesusta vastaan, jonka sinä olet voidellut, sekä Herodes että Pontius Pilatus pakanain ja Israelin sukukuntain kanssa, tekemään kaiken, minkä sinun kätesi ja päätöksesi oli edeltämäärännyt tapahtuvaksi.” (Apt. 4:27-28). Kristus ei pysynyt haudassa, vaan: ”Hänet Jumala herätti ja päästi kuoleman kivuista, niin kuin ei ollutkaan mahdollista, että kuolema olisi voinut hänet pitää.” (Apt. 2:24). Ja nyt hän käskee kaikkia ihmisiä jokaisessa paikassa tekemään parannuksen ja uskomaan häneen. Suurempaa kutsua ei ikinä voida osoittaa kenellekään, kuin mitä nyt kuulet. Kristus on ilmoittanut, että jokainen, joka luottaa häneen ainoana Pelastajana, ei huku, vaan saa iankaikkisen elämän. Sinulla ei ole mitään tekosyitä, sinä et ole niin suuri syntinen, etteikö Jumala voisi sinua pelastaa. Tiedän tämän itse. Minä olen syntinen ja usein sanon niin kuin Paavali: ”Minä olen syntisistä suurin.” ja niin kuin Paavali, me Kristityt uskomme asian olevan näin. Apostoli ei vain esitä nöyrää sanoessaan olevansa syntisistä suurin. Hän todella uskoi tämän. Tätä ei muuta se, että hän teki syntiä tietämättömänä, päinvastoin. Epäusko on suuri synti ja tietämättömyys ylpeyden seuraus.
Minun sydämeni ja ajatukseni, niinkuin tekoni, ovat olleet niin turmiolliset ja pahat, että pysähtyessäni miettimään tilaani olen tahtonut oksentaa. Mutta katsoessani Kristukseen minä näen vanhurskaan, jonka vaatteisiin minut on puettu ja minä saan levon. Näen uskon silmillä Jumalan, joka on ottanut minut lapsekseen ja lahjoittanut iankaikkisen elämän. Minä olen saanut armon ja laupeuden Jeesuksessa ja rukoilen, että sinäkin katsoisit häneen ja uskoisit hänen antaneen henkensä edestäsi. Vain näin voit saada iankaikkisen anteeksiannon synneistäsi, pelastuksen vihasta ja ennen kaikkea saisit tuntea Kristuksen henkilökohtaisesti kaikkea muuta rakkaampana. Ainoastaan hänessä voit saada todellisen merkityksen elämälle.
Jakeessa 16 saamme syyn sille miksi Jumala pelastaa syntisistä suurimmat. Tämä syy on, että Jumalan pitkämielisyys, laupeus ja runsas rakkaus tulisivat kaikille näkyväksi. Jumala tekee kaiken omaksi kunniakseen ja niin myös pelastuksen. Tämän tähden Paavali sai laupeuden, että koko luomakunta ihmettelisi Jumalan suurta armollisuutta. Hän on esikuva kaikille niille, jotka uskovat, että Jumala on ”meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja.” (2 Tim. 1:9).
Jae 17
”Mutta iankaikkiselle kuninkaalle, katoamattomalle, näkymättömälle, ainoalle Jumalalle, kunnia ja kirkkaus aina ja iankaikkisesti! Amen.”. Lopuksi näemme pelastuneen syntisen vastauksen armoon: ylistys. Kristitty on luotu ylistystä varten. Kristityn on yhtä mahdotonta olla ylistämättä Jumalaa kuin olla hengittämättä. Kun muistamme mitä Jumala on meille tehnyt ja mitä hän meille yhä tekee, me hukumme ihmetykseen. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Paavali ryhtyy ylistykseen kirjeissään. Hän on kertonut, kuinka Jumalan valikoiva pelastava armo on syntisen ainut toivo ja kuinka hän, syntisistä suurin oli päässyt tästä osalliseksi. Samoin kirjeessä roomalaisille hän sanoo samanlaisten aiheiden jälkeen näin: ”Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä! Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? Tai kuka on ollut hänen neuvonantajansa? Tai kuka on ensin antanut hänelle jotakin, joka olisi tälle korvattava? Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen.” (Room. 11:33-36).
Jumala on iankaikkinen kuningas, joka on aina hallinnut ja on hallitseva. Psalmi 103 kertoo, että Jumala on asettanut valtaistuimensa taivaaseen ja hänen kaikkivaltiutensa hallitsee kaiken yli. Kukaan ei valinnut häntä kuninkaaksi. Kenenkään mielipidettä ei kysytty. Hän on asettanut istuimensa ja hän ei ole siltä poistuva. Niin kuin hän on iankaikkinen, niin on myös hänen kuninkuutensa. Hän on katoamaton ja näkymätön, ainoa Jumala. Ihmiset kuolevat ja heidän kunniansa unohtuu. Jumala on katoamaton, hänen kunniansa ja kirkkautensa pysyy iankaikkisesti niin kuin myös hänen asetuksensa ja tahtonsa. Jumala on näkymätön, sillä hän on kaikkialla läsnäoleva ja asuu valossa, jota kukaan ei voi lähestyä. Ei ole myöskään toista Jumalaa. Ei ole toista Pelastajaa. Jos et siis heittäydy hänen armolle, mistä ajattelit saavasi avun, kun aikasi maanpäällä loppuu? Hänen edessä sinä tulet kerran seisomaan ja saat tuomion oikeuden mukaan. Ne, jotka ovat Kristuksessa voivat olla turvallisin mielin, sillä hänessä me olemme tervetulleita karitsan hääaterialle taivasten valtakuntaan.
