Ilo koetuksessa (Jaak. 1:1-4)

Saarnattu 30.6.2019, Mikko Rötkö

“Jaakob, Jumalan ja Herran Jeesuksen Kristuksen palvelija, lähettää tervehdyksen kahdelletoista hajalla asuvalle sukukunnalle” (Jaak 1:1).

Näillä sanoilla Jaakob, kirjeen kirjoittaja, aloittaa Raamattumme lopulta löytyvän kirjeensä. Kirjoittaja ei ole Jaakob Sebedeuksen poika, jonka Herodes mestautti (Apt 12:2), sillä hän kuoli liian varhain että olisi voinut kirjoittaa kirjeen. Näin jäljelle jää Jaakob, Jeesuksen velipuoli (Mark 6:3), ja Juudaan veli (Matt 13:55). Tätä puoltaa myös se, kun verrataan Jaakobin kirjeen tekstiä Apostolien tekojen viidennentoista luvun Jaakobin puheeseen, niin nähdään yhteneväisyyksiä. 

Ensi alkuun Jaakob ei ollut uskonut Jeesukseen (Joh 7:5), mutta myöhemmin hän uskoi. Jaakobista tuli johtavassa asemassa oleva veli Jerusalemin seurakunnassa, ja yhdessä Pietarin ja Johanneksen kanssa heitä kutsuttiin seurakunnan pylväiksi. Ylösnousemisensa jälkeen Jeesus “näyttäytyi Jaakobille, sitten kaikille apostoleille” (1Kor 15:7). Jaakob siis oli nähnyt ylösnousseen Jeesuksen omin silmin. Hän oli apostolien työ kumppani ja Jerusalemin seurakunnassa johtava veli. Kuitenkin hän kirjeensä alussa, itseänsä esitellessään, ei ota itsellensä muuta nimeä kuin “palvelija.” Tämä kaikki kertoo erinomaisesta nöyryydestä ja Kristuksen kaltaisuudesta. Historioitsija Josefuksen mukaan  Jaakob koki marttyyrikuoleman vuonna 62, joten kirje on kirjoitettu sitä ennen. 

Tyylilajiltaan Jaakobin kirje on pareneettinen. Tämä kirjallisuuden tyylilaji kukoisti niin juutalaisessa, kuin kreikkalais-roomalaisessakin kulttuurissa, ja sille ominaista oli eettiset ohjeet ja säännöt, jotka useasti esitettiin melko irrallisina toisistaan. “Pareneesi on luonteen omaisesti yleistä eettistä opetusta ja kehotusta. Niin kuin Paavalin kirjeiden kehottavissa jaksoissa, tässäkin opillinen perustus on taustalla itsestään selvänä rivien välissä. Jaakob ei ryhdy keskustelemaan kristinuskon opillisista peruskysymyksistä, joista hän olettaa kirjeen kristittyjen lukijoiden olevan yleisesti yhtä mieltä. Hänen tehtävänsä on vaikuttaa kristillisyyden leviämiseen käytännön elämään. “ – Novum

Kirjeensä Jaakob kohdistaa “kahdelletoista hajalla asuvalle sukukunnalle.“ Kaksitoista sukukuntaa viittaa Israelin kahteentoista heimoon ja hajalla asuminen, joka tulee kreikan sanasta diaspora, tarkoittaa omalta maaltansa pois joutumista vastentahtoisesti. Kirjeen vastaanottajat olivat siis juutalaiskristittyjä. Osa heistä oli kenties niitä, jotka asuivat kaukana, mutta helluntaipäivänä olivat olleet Jerusalemissa ja tulleet Pietarin saarnan vaikutuksesta uskoon ja uskovina palanneet sinne, missä asuivat. Mutta mitä ilmeisimmin, osa niistä, joille kirje oli osoitettu, olivat vainojen tähden joutuneet hajaantumaan ja lähtemään pois kodeistaan. Tämmöinen suuri vaino nousi esimerkiksi Stefanoksen surmaamisen jälkeen. “Ja sinä päivänä nousi suuri vaino Jerusalemin seurakuntaa vastaan, ja kaikki hajaantuivat ympäri Juudean ja Samarian paikkakuntia, paitsi apostolit. Ja muutamat jumalaapelkääväiset miehet hautasivat Stefanoksen ja pitivät hänelle suuret valittajaiset. Mutta Saulus raateli seurakuntaa, kulki talosta taloon ja raastoi ulos miehiä ja naisia ja panetti heidät vankeuteen” (Apt 8:1-3). Toisesta, noin kymmenen vuotta myöhemmin (v. 44) tapahtuneesta vainosta luemme seuraavaa: “Siihen aikaan kuningas Herodes otatti muutamia seurakunnan jäseniä kiinni kiduttaaksensa heitä. Ja hän mestautti miekalla Jaakobin, Johanneksen veljen” (Apt 12:1-2). Tätä kontekstia vasten ja juuri tällaista kokeneille Jaakob kirjoitti:

“Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona, kun joudutte moninaisiin kiusauksiin” (Jaak 1:2).

Tämä jae pitää sisällään niin paljon, etten tiedä, osaanko sanoa kaikkea johdonmukaisesti. Mutta minkä takia tietyt tilanteet ja olosuhteet ovat kiusauksia? Jaakob selittää myöhemmin, ettei Jumala ketään kiusaa, “vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee” (Jaak 1:14). Kiusaukset ovat hankaluuksia tai jotakin sellaista, mikä rikkoo elämästämme rauhan ja miellyttävyyden. Kiusaukset on olosuhteita ja tilanteita, joissa koen vetoa reagoida synnillisesti. Sana voi tarkoittaa myös jonkin tai jonkun laittamista testiin sen laadun selvittämiseksi. Vainot ovat tästä taatusti äärimmäinen esimerkki.

Elämän hymyillessä ja kaiken sujuessa kuin rasvattuna–kummallinen sanonta–ei käy ilmi, millaista tekoa me todella olemme. Mutta on tilanteita, jotka meille paljastavat, millaista tekoa olemme. Jos joutuisimme lähtemään pakoon kodeistamme ja näkemään nälkää vierasssa paikassa, olisiko uskomme Jumalaan yhä yhtä luja? Rakastaisimmeko edelleen lähimmäistämme, vai kääntäisimmekö katseemme ainoastaan itseemme ja omaan selviytymiseemme? Tai jos joku toimii väsyneenä ikävästi toisia kohtaan ja sanoo sitten, ettei ollut oma itsensä, niin silloin hän juuri oli oma itsensä. Kylläisenä olemme tyytyväisiä, mutta eikö nälkäisyys ja sitä seuraava kiukkuisuuskin jo jotakin paljasta kärsimättömyydestämme? 

Jaakobin kehotus pitää pelkkänä ilona moninaisiin kiusauksiin, –tai, kuten sen voisi myös kääntää–koettelemuksiin joutumista ei varmasti pidä sisällään meille täysin samaa syvyyttä kuin niille, joiden henki on ollut vainojen tähden vaarassa, tai niille, jotka ovat joutuneet kärsimään paljon uskonsa tähden. Mutta enempi vertailu ei ole tarpeen. Jae puhuu meillekin paljon, ja menee täysin vastaan sitä, miten maailma yleensä ajattelee ja elämään suhtautuu. Jos Jaakobin kehotusta koettaisi sanoa hieman monisanaisemmin, voisi se kuulostaa tältä: suhtautukaa ilolla, arvottakaa se iloiseksi asiaksi, laskelmoikaa, että se on iloinen asia ja Jumalan vaikutuksesta koituu vielä suuremmaksi iloksi, kun joudutte koettelemuksiin. Tällä kehotuksella Jaakob ei tarkoita, että meidän tulisi kyetä iloitsemaan kiusauksista tai koettelemuksista itsestään, vaan että meidän tulisi suhtautua niihin ilolla, ottaa ne ilolla vastaan, iloita Herrassa niiden keskellä. 

Luonnostamme suhtautuisimme koettelemuksiin harmin ja murheen tuntein, ja jos näitä koemme keskellä vaikeuksia, ei niitä tule pyrkiä kieltämään, vaan viemään ne Herralle ja kertomaan, että tällainen minä olen. Mutta kaiken keskellä tässä on kyse tietoisesta valinnasta suhtautua ilolla vaikeuksiin ja samanaikaisesti valinnasta luottaa Jumalaan, joka ei “ketään kiusaa” (Jaak 1:13), vaan paljastaa meille, millaista tekoa olemme, jotta pysyisimme nöyryydessä ja ymmärtäisimme kuinka riippuvaisia Hänestä olemme. Jumala koettelee uskoamme sitä vahvistaaksensa. Onhan hyvä, että kultakin puhdistetaan tulessa? Onhan hyvä, jos Jumala meitä niin kasvattaa, ettei ilomme enää olekaan niin sidottu ajallisiin.. 

Kuten jo osittain todettu, tässä Raamattu asettuu vastaan sitä, mitä tämä maailma pitää ilona ja hyvänä. Raamattu korostaa lopputulosta ja päämäärää. Maailma taas ei niitä halua ajatella, vaan painottaa tunteita ja miellyttävyyttä nykyhetkessä. Maailma opettaa, että päämäärällä ei ole väliä, kunhan tie on kaunis ja miellyttävä kulkea. Raamattu taas opettaa, että ei väliä tiellä koettavien vaivojen määrällä tai pimeillä laaksoilla, joiden lävitse voimme joutua kulkemaan, kun päämäärämme on niin ihana ja kaunis. Ja sitä se todella on! Me kristityt arvioimme asioiden hyvyyttä siinä, että palvelevatko ne päämäärää, jota kohti olemme kulkemassa, kun taas maailma vasta kohtaisesti arvioi asioiden hyvyyttä sillä, tuntuvatko ne nyt hyvältä. Tälle maailmalle ihminen itse on kaiken mitta, mutta meille ei! Mutta puhumalla maailmasta, ulkoistin asiaa ehkä hieman liikaa, sillä jokainen uskovakin on toki taipuvainen luonnostaan toimimaan kuvaamallani tavalla. 

Siis, “pitäkää pelkkänä ilona, kun joudutte moninaisiin kiusauksiin, tietäen, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä” (Jaak 1:2-3).

Tärkeintä on siis oikein tietää, että voisi myös oikein suhtautua. Ehkä tärkein kysymys, jonka tässä mielessä voimme kysyä, on se, mitä nämä jakeet kertovat meille Jumalasta? Millainen on Jumala? Ja toiseksi: mitkä ovat Jumalan motiivit, kun Hän sallii kiusauksia ja koettelemuksia omilleen, eikä päästä heitä helpolla? Kun osaan näihin kysymyksiin vastata oikein, voin tietää, että uskoni kestäväisyys koetuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä. Tietäminen puhuu varmuudesta eikä jae sisällä jossia. Jos suhtautumiseni olisi se, että “jos kestän koetuksissa” niin saatan kasvaa, en voisi kokea mitään iloa vaikeuksien minua kohdatessa. Katseeni olisi tällöin nimittäin minussa itsessäni, ja mitä muuta itsessäni voin nähdä kuin häilyvyyttä ja epävarmuutta. Mutta usko katsookin aina itsestä pois päin, kohti Jumalaa. Usko tarttuu aika kiinni Jumalaan. Perusta ilolle on luottavainen varmuus ja usko, 

Entä mitkä olisivat vääriä vastauksia siihen, mitkä ovat Jumalan motiivit kun Hän meille sallii kiusauksia ja koetuksia? Seuraavat neljä ainakin ryöstäisivät meiltä ilon vaikeuksissa: 

 

1.Ne on rangaistuksia. – – Mutta tämä ei voi olla totta koska Kristus jo kärsi kaiken rangaistuksen omiensa edestä.

2.Ne kertoo että Jumala ei rakasta tai että ne on merkki siitä, että Jumala rakastaa minua toisia uskovia vähemmin. – – Tässä Jumalan rakkauden mittariksi on tehty jokin ajallinen, mikä on vakava virhe. Jos epäilee Jumalan rakkautta, tulee katsoa ristille. 

3.Vaikeudet tai kiusaukset kohtasivat minut jotenkin Jumalan tietämättä tai olematta kontrollissa. – – Mutta Jeesus opetti, ettei hiuskarvakaan päästämme eikä varpunen taivaalta putoa Jumalan sitä sallimatta. 

4.Ne ovat vain vastustusta. – – Huolimatta henkimaailman todellisuudesta, ei ole terveellistä ylihengellistää arkeaan tai “maalailla piruja seinille.” 

Mitä siis voimme tietää koetuksista ja koettelemuksien keskellä Jumalasta?

 

  1. Jumala on rakastava ja hyvä, eivätkä meidän kokemuksemme voi Hänen rakkauttansa tai hyvyyttänsä muuttaa. 
  2. Jumala vaikuttaa kaiken omiensa tosi parhaaksi. 
  3. Mitään ei tapahdu sattumalta, vaan Jumalan tarkoituksesta. 
  4. Jumala koettelee, mutta valmistaa aina myös ulospääsyn koetuksesta. Jumalan motiivina ei ole tuhota vaan pyhittää, kasvattaa Kristuksen kaltaisuuteen. 

 

Oikea vastaus koetuksiin, jotka meitä kohtaavat on siis ilo ja kärsivällisyys, josta voisi sanoa, että se on rauhassa kärsimistä ja siihen suostumista, että Jumala minua koettelee. “Moninaisiin kiusauksiin” voi suhtautua mahdollisuutena kasvaa. 

“Ja kärsivällisyys tuottakoon täydellisen teon, että te olisitte täydelliset ja eheät ettekä missään puuttuvaiset” (Jaak 1:4).

Myös Paavali kirjoittaa samansuuntaisesti: “Meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset, sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä, mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä, ja koettelemuksen kestäminen toivoa; mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu” (Room 5:3-5).

Mutta täydellisyys, josta Jaakob kirjoittaa ei toki tarkota synnitöntä täydellisyyttä, sillä sen saavutamme vasta perillä kirkkaudessa, kun saamme jättää vanhan tomumajamme, jossa synti nyt vielä kiinni riippuu. Kyse on pikemminkin täydellistymisestä, ja tässä siinä mielessä, että kestäväisyys ja kärsivällisyys voisi ikäänkuin ulottautua leimaamaan kaikkea olemistamme ja toimintaamme. ESV toteaakin, että “let steadfastness have its full effect.” Ruokaakin pitää kypsentää ensin, ja vasta sitten siitä leviää hyvä tuoksu koko huoneeseen. Tässä kärsivällisyydessä kasvaminen on yhtä kuin tuo kypseneminen, joka saa aikaan hyvän tuoksun. Tai jos ajattelemme kukkaa, joka on vielä nupullaan. Kyse on kukasta, ei kukaan voisi muuta väittää, mutta miten paljon ihanammaksi kukka muuttuukaan, kun se etenee nuppu vaiheestaan siihen, että terälehdet avautuvat ja värit ja tuoksut tulevat esiin. Kyse on kasvusta, jonka päämääränä on se, että olisimme kaikessa Herramme kaltaisia, joka oli hiljainen ja nöyrä, eikä ääntänsä korottanut vaan suostui kärsimään, suostui siihen osaan, minkä Isä Hänelle oli antanut. 

Vielä on sanottava, että se kärsivällisyydestä kasvaminen ja täydellistyminen, josta Jaakob kirjoittaa, ei ole silkkaa omie  toiveiden tai tahdon kuomettamista. Kyse ei ole jonkinlaisesta itsensä tyhjentämisen tilasta, joka johtaisi vapautumiseen kärsivällisyydestä. Raamatullinen kärsivällisyys ei ole sama asia, kuin mitä mindfullnessissa esimerkiksi opetetaan; että kaikkeen tulee suhtautua neutraalisti ja hyväksyvästi, ja itse olla ikäänkuin passiivisen tarkkailijan ja havainnoijan roolissa. Raamatullinen kärsivällisyys ei myöskään ole apaattinen välinpitämättömyyden tila. Sana apatia tulee kreikan sanasta apatheia, jota stoalaiset filosofit käyttivät tavoitellusta tilasta, jossa ihminen on välinpitämätön niiden asioiden suhteen, jotka eivät ole hänen omassa vallassaan. Raamatullinen kärsivällisyys on aina Jumalaan luottamista ja Hänessä kiinni riippumista, Psalmin sanoin: “Minun sieluni riippuu Sinussa kiinni, Sinun oikea kätesi tukee minua” (Ps 63:9). 

Meitä ei kehoteta neutraaliuteen, itsemme tyhjentämiseen, passiivisuuteen tai välinpitämättömyyteen tai tunteittemme kieltämiseen vaikeuksissa, koetuksissa ja kiusauksissa; jossakin mikä rikkoo tutun ja turvallisen omasta elämästämme. Meitä kehotetaan iloitsemaan, kerskaamaan ahdistuksista, ei jäämään paikallemme, vaan kuten Pietari kirjoittaa: “niin pyrkikää juuri sen tähden kaikella ahkeruudella osoittamaan uskossanne avuja (hyve, rohkeus, moraalinen energia), avuissa ymmärtäväisyyttä, ymmärtäväisyydessä itsenne hillitsemistä, itsenne hillitsemisessä kärsivällisyyttä, kärsivällisyydessä jumalisuutta, jumalisuudessa veljellistä rakkautta, veljellisessä rakkaudessa yhteistä rakkautta. Sillä jos teillä on nämä ja ne yhä enenevät, niin ne eivät salli teidän olla hedelmättömiä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa” (2Piet 1:5-7). 

Luonnostamme reagoisimme koettelemuksiin nurkumalla ja valittamalla kuten israelilaiset erämaassa, kuten tämä maailma tekee. Siksi tarvitsemme sitä, että “Herra ohjatkoon teidän sydämenne Jumalan rakkauteen ja Kristuksen kärsivällisyyteen” (2Tess 3:5). Valittaminen ja nurkuminen kertoo siitä, että ei enää katselekaan asioita uskon silmin. Ne kertovat siitä, että katse ei enää olekaan Jumalassa; siinä millainen Hän on ja mitä Hän on luvannut. Olosuhteet ovat voineet saada sinutkin valtaansa, kuten aallot saivat Pietarin, mutta katso takaisin Kristukseen. Muistele Häntä! Lue evankeliumeista Hänestä! Katso Hänen kärsivällisyyttänsä, “joka Häntä herjattaessa ei herjannut takaisin, joka kärsiessään ei uhannut, vaan jätti asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee, joka ‘itse kantoi meidän syntimme’ ruumiissaan ristin puuhun, että me synneistä pois kuolleina eläisimme vanhurskaudelle; ja Hänen ‘haavainsa kautta te olette paratut’” (1Piet 2:23-24). Eikö se olisikin meidän ilomme saada vaeltaa, kuten meidän Herramme vaelsi? 

Valkeudesta syntyneet (Joh. 1:6-13)

Saarnattu 16.6.2019, Eelis Halmemies

Joh. 1:6-13

”Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes. 7Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa. 8Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan.9 Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. 10Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut. 11Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. 12Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, 13jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.”

Intro

Käymme läpi Johanneksen evankeliumin johdanto-osuutta, jossa evankeliumin kirjoittaja Johannes Sebedeuksen poika avaa evankeliuminsa hämmästyttävällä, taivaallisella kuvauksella Jeesuksesta Jumalan iankaikkisena Sanana. Sana on ikuisesti elänyt suhteessa Isä Jumalan kanssa ja on luonnoltaan Jumala ja viimeksi opimme, että Sana on kaiken Luoja ja maailman valkeus. Näiden viiden ensimmäisen jakeen oikea ymmärrys rajaa ulkopuolelle suurimman osan vääristä uskonnoista ja kulteista, joilla on hyvin erilainen näkemys Jeesuksesta, joko luotuna olentona tai yhtenä ja samana persoonana Isä Jumalan kanssa. Nyt kun tulemme jakeisiin 6-8 Johannes vaihtaa ajatustensa raidetta ja poikkeaa hetkeksi kuvauksestaan Jeesuksesta Jumalan Sanana ja esittelee meille toisen henkilön:

Jakeet 6-8

”Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes. 7Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa. 8Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan.” (Joh.1:6-8)

Näissä jakeissa meille kuvataan se mikä on evankeliumin työn ydin ja olemus. Evankeliumin työn ytimessä on se, että todistamme siitä, mitä Jumalan Sana opettaa Jeesuksesta, Jeesuksen persoonasta ja hänen teoistaan – hänen elämästään, kuolemastaan, ylösnousemuksestaan, niin että ihmiset kääntyisivät synneistään, uskoisivat Jeesukseen, saisivat syntinsä anteeksi ja omistaisivat iankaikkisen elämän. Ja nämä jakeet antavat meille mallin siitä.

Jae 6

”Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes.” (Joh.1:6)

”Oli mies”

Kun tähän saakka Johanneksen evankeliumin johdanto on esitellyt meille Sanaa – Logosta. Ja hän on kuvannut, että Sana on ikuinen, luonnoltaan Jumala ja kaiken luoja, niin nyt jakeessa 6 hän esittelee toisen henkilön, joka oli mies. Johannes painottaa sitä, että toisin kuin ikuinen Sana, joka oli Jumala (jae 1) – tämä, josta hän nyt puhuu, on vain ihminen – hän oli mies. Johannes on jälleen hyvin johdonmukainen esitellessään jakeen 6 miehen, hän sanoo, että mies oli käyttäen termiä, joka viittaa syntymiseen tai tulemiseen – egenetai – toisin kuin Jumalan Sana, joka ei koskaan syntynyt. Eli tämän voisi myös kääntää – syntyi mies, Jumalan lähettämä.

”Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes”

Tämä mies oli Jumalan lähettämä ja hänen nimensä oli Johannes. Tässä puhutaan siis Johannes Kastajasta. Johannes kastajahan oli tunnettu siitä, että hän kastoi ihmisiä Jordanin virralla, jotka olivat tulleet kuulemaan häntä siitä, että Vanhassa Testamentissa luvattu messias, Kristus oli tulossa ja että heidän täytyi kääntyä synneistään ja tehdä parannus ja sen merkiksi Johannes kastoi heitä vedessä. Juutalaisille kaste olisi ollut tuttu menettely osana Mooseksen lain seremoniallisia puhdistautumismenoja (3.Moos.15:13). Suuret joukot ihmisiä tulivat Johanneksen luokse ja hän kastoi heitä ja sen vuoksi häntä kutsuttiin Johannes kastajaksi.

Neljään sataan vuoteen Jumala ei ollut puhunut mitään, ei ollut lähettänyt ketään viemään Sanaansa, ja sitten tuli Johannes ja kaikki kansa tunnisti, että tässä on Jumalan lähettämä profeetta. Matteuksen evankeliumista luemme tämän Jeesuksen antaman kuvauksen Johanneksesta:

”Vai mitä te lähditte? Profeettaako katsomaan? Totisesti, minä sanon teille: hän on enemmän kuin profeetta. 10Tämä on se, josta on kirjoitettu: ’Katso, minä lähetän enkelini sinun edelläsi, ja hän on valmistava tiesi sinun eteesi’.11Totisesti minä sanon teille: ei ole vaimoista syntyneitten joukosta noussut suurempaa kuin Johannes Kastaja; mutta vähäisin taivasten valtakunnassa on suurempi kuin hän.” (Matt.11:9-11)

Jeesus sanoo, että Johannes Kastaja oli enemmänkin kuin profeetta, hän oli suurin, mahtavin ihminen, joka koskaan oli elänyt – ei siksi, että hän olisi ollut jotenkin inhimillisesti muita parempi, vaan koska hänellä oli kaikista etuoikeutetuin tehtävä. Juuri hän esitteli ihmiskunnalle lihaksi tulleen Jumalan Pojan. Suurempaa vastuuta ja tehtävää, ei kellään tavallisella ihmisellä ole ollut. Hän oli lisäksi rohkea, suorasanainen, nöyrä, ja uskollinen kuolemaansa saakka.

Johanneksen saapuminen oli profetoitu vanhassa testamentissa Malakiassa (Malakia 3:1) ja Jesajassa (Jes.40:3). Profetian kautta, hän oli siis Jumalan lähettämä viestin viejä – Matteuksen evankeliumi viittasikin Johannes kastajaan Jumalan lähettämänä enkelinä. Enkeli on sana angelos ja tarkoittaa viestin tuoja, sen ei siis aina täydy viitata henkiolentoon. Toiseksi hän oli ihmeen kautta syntynyt vanhemmille, jotka eivät voineet saada lasta, mikä myös viittaa siihen, että hän on Jumalan lähettämä. Kolmas todiste, joka viittaa siihen, että Jumala lähetti hänet, oli että hänen saapumisensa ilmoitettiin hänen isälleen Sakariaalle enkeli-ilmestyksen välityksellä.

Jonkun lähettämä on sana apostello, josta saamme apostolin. Johannes Kastajaa olisi siis voinut kutsua tietyn kaltaiseksi apostoliksi. Niin kuin Jeesus lähetti apostolit, Jumala oli lähettänyt Johanneskin erityistä tehtävää varten. Tietyssä mielessä jokainen Kristitty on apostoli, siinä mielessä, että Jumala on Raamatussa käskenyt omiaan menemään kaikkeen maailmaan ja saarnaamaan evankeliumia kaikille luoduille. Ja kun menemme, niin emme edusta itseämme, vaan Kristusta, joka on lähettäjämme. Mutta tämän, sanan apostoli yleinen käyttö tulee erottaa apostolin virasta, joka oli vain niillä kahdellatoista + Paavalilla, jotka Jeesus nimenomaisesti oli valinnut olemaan hänen apostolejaan. Tähän apostolin virkaan oli tietyt kriteerit, jotka annetaan meille Apostolien tekojen ensimmäisessä luvussa, eikä kukaan nykyajan Kristityistä voi väittä niitä täyttävänsä. Hänen tuli mm. olla Jeesuksen henkilökohtaisesti opettama ja hänen ruumiillisen ylösnousemuksensa todistaja. (Apt.1:21-22)

Johannes Kastajalla oli siis Jumalalta saatu tehtävä. Päämäärä, joka hänelle oli annettu jo ennen hänen syntymäänsä. Luukas 1:15 sanoo Johannes Kastajasta:

”Sillä hän on oleva suuri Herran edessä; viiniä ja väkijuomaa hän ei juo, ja hän on oleva täytetty Pyhällä Hengellä hamasta äitinsä kohdusta” (Luuk.1:15)

Jotkut ajattelevat, että nämä sanat viittaavat siihen, että Johannes Kastaja olisi ollut uudestisyntynyt, jo ennen luonnollista syntymäänsä, koska hän oli täytetty Pyhällä Hengellä äitinsä kohdusta. Tekstissähän ei kuitenkaan suoraan sanota sitä, milloin Johannes uudesti syntyy, mutta on selvää, että Hän oli Jumalan valittu, tiettyä tarkoitusta varten jopa äitinsä kohdusta saakka. Saman näemme esim. profeetta Jeremian kohdalla:

”Jo ennenkuin minä valmistin sinut äidin kohdussa, minä sinut tunsin, ja ennenkuin sinä äidistä synnyit, minä sinut pyhitin; minä asetin sinut kansojen profeetaksi” (Jer.1:5)

Samoin toteaa apostoli Paavali itsestään Galatalaiskirjeensä alussa puhuen Jumalasta:

joka äitini kohdusta saakka on minut erottanut ja kutsunut armonsa kautta” (Gal.1:15)

Jumala oli siis kutsunut ja lähettänyt Johanneksen tiettyä tarkoitusta varten. Ja mikä olikaan tuo tarkoitus? Katsotaan jaetta 7:

Jae 7

”Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa” (Joh.1:7)

Kaikki muut evankeliumit kertovat Johanneksen elämän vaiheista yksityiskohtaisemmin, mutta juuri Johanneksen evankeliumissa, Johannes Kastajaa kuvataan ennen kaikkea Jeesuksen todistajana. Itseasiassa koko Johanneksen evankeliumissa ei kertaakaan käytetä hänestä nimitystä Johannes Kastaja – vaan useimmiten hänestä puhutaan vain Johanneksena. Häntä voitaisiin tosin hyvin kutsua Johannes Todistajaksi, koska 14 kertaa tässä evankeliumissa häneen liitetään sana todistus tai todistaa.

Johanneksen evankeliumi asettaa eteemme ainakin 7 eri lähteestä tulevaa todistusta siitä, että Jeesus todella on Jumalan lihaksi tullut Sana. Näitä ovat mm. Isä Jumalan todistus, Jeesuksen omat sanat ja teot, ihmeiden silminnäkijät jne. Mutta yksi merkittävimmistä todistuksista tulee Johannes kastajalta. Johanneksen johdannon ajatuksen kulkua ja kuvausta Sanasta voisi hyvin jatkaa jakeesta 5 suoraan jakeeseen 9 tai jakeesta 14 voisi hyvin jatkaa jakeeseen 16, mutta juuri Johannes Kastaja tulee ja tuo oman todistuksensa näihin väleihin.

Johanneksen Jumalalta saatu tarkoitus oli toimia todistajana. Hän tulisi todistamaan siitä valkeudesta, jota viimeksi kuvasimme tarkemmin: Tuo valkeus, joksi Sana tunnistettiin jakeessa 4, valkeus, joka on Jumala. Ja todistuksen tarkoitus on, että kaikki uskoisivat Sanaan, ja että he uskoisivat hänen, Johanneksen kautta. Tämä on ensimmäinen tarkoitus, joka Johanneksen evankeliumissa mainitaan, ja se oli myös hänen evankeliuminsa punainen lanka – että katsoisimme siihen valkeuteen, joka on Kristus – ja uskoisimme häneen. Tässä on myös ensimmäinen maininta sanasta usko, joka esiintyy vielä tämän jälkeen 97 kertaa Johanneksen evankeliumissa.

Ja on ihmeellistä, että tällä tavalla Jumala voi käyttää jokaista meistäkin. Kun avaamme Jumalan Sanana ja todistamme siitä, mitä ne sanovat Jeesuksesta tai todistamme niistä teoista, joita Kristus on tehnyt omassa elämässämme, Jumala voi käyttää tätä keinona synnyttää uskoa kuulijoissa, niin että meidänkin kauttamme, olimme sitten miten vajavaisia tai heikkoja tahansa, Jumalan Sana voi hänen armostaan kantautua meistä niin, että Kristus tulee kirkastetuksi ja ihmiset voivat pelastua.

Tässä jakeessa 7 Johannes mallintaa meille evankeliumin työtä. Johannes Kastaja kertoo totuuden – hän todistaa valkeudesta. Evankeliumin ydin on, että kerromme siitä, kuka Jeesus on, miksi Jeesus tuli, ja mitä Jeesus on tehnyt. Jumala on päättänyt kaikessa viisaudessaan pelastaa valittunsa ja synnyttää heissä uskoa käyttämällä juuri ihmistodistusta keinona tuon pelastavan totuuden välittämiseksi. Roomalaiskirje 10 painottaa todistuksen tärkeyttä:

”Sillä ”jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu”.14Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa? 15Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: ”Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!”” (Room.10:13-15)

Jumala lähetti Johanneksen todistamaan. Jeesus lähetti opetuslapsensa todistamaan. Jos sinä uskot – Sinäkin olet lähetetty todistamaan Jeesuksesta. Tehtäväsi on todistaa Kristuksesta kaikille luoduille. Tämän takia seurakunta on maan päällä eikä taivaassa. Eikä Jeesuksesta todistaminen ole vain joku erityinen spesiaali tehtävä niille, jotka kokevat sen omaksi kutsumuksekseen. Tätä tehtävää ei ole rajattu vain harvoille valituista, vaan se on annettu kaikille valkeuden lapsille. Jos siis olet valkeudesta syntynyt – niin todista valkeudesta, kuten Johannes jakeessa 8:

Jae 8

Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan” (Joh.1:8)

Jakeessa 8 tarkennetaan vielä, ettei vain kukaan mene sekaisin, ettei tarkoitus ole sanoa, että Johannes Kastaja tulee todistamaan valkeudesta, joka hän itse on, vaan kuten aiemmin jo mainitsimme Johannes todistaa valkeudesta – Jumalan Sanasta Jeesuksesta. Johanneksen evankeliumin kirjoittaja tekee selvän eron jakeessa 6 Sanan ja Johannes Kastajan välillä ja tässä jakeessa 8 hän edelleen painottaa tuota eroa. Johannes ei itse ollut se totinen valkeus, joka oli tulossa maailmaan – tuo valkeus oli Sana – Jeesus Kristus, mutta Johannes tuli todistamaan Jeesuksesta ja valmistamaan hänelle tietä.

Johannes ymmärsi oman asemansa. Hän käsitti, että ei hän ole valkeus – ei hän ole Kristus. Hän sanoi Joh.3:

”Te olette itse minun todistajani, että minä sanoin: en minä ole Kristus, vaan minä olen hänen edellänsä lähetetty. 29Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, iloitsee suuresti yljän äänestä. Tämä minun iloni on nyt tullut täydelliseksi. 30Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä.” (Joh.3:28-30)

Tämä oli Johannes kastajan todistus – vaikka Jeesus kuvaa häntä mahtavimpana ihmisenä, joka oli naisesta syntynyt, ei Johannes hakenut mitään kunniaa itselleen. Päinvastoin Hän tahtoi, että Jeesus saisi yhä suuremman huomion. Niin kuin sulhasen bestmän, joka ei tahdo huomiota itselleen, vaan iloitsee kun saa kuulla sulhasen ääntä. Jeesuksen tulee kasvaa, mutta minun vähetä. Kauneimpia kuvauksia todellisen kristityn sydämen asenteesta, joita Raamatussa annetaan. Yhdenmukaisesti tämän kanssa, Johanneksen evankeliumi ei mainitse mitään Johanneksen kuolemasta – maininnat Johanneksesta todistajana vain – vähenevät.

Voi niitä, jotka ovat pastoreiden alaisuudessa, joiden päämäärä elämässä on tehdä itsestään suuri, jotka mielellään luettelevat saavutuksiaan, esittelevät ansioluetteloaan. Näin ja näin monta ihmistä pelastin siellä ja siellä. Jokaisella pastoriksi pyrkivällä on vaara langeta ylpeyteen. Voi kunpa meidän sydämemme asenne olisi aina se, mitä Psalmissa 115 sanotaan:

”Älä meille, Herra, älä meille, vaan omalle nimellesi anna kunnia armosi ja totuutesi tähden” (Psalmi 115:1)

Jae 9

”Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.” (Joh.1:9)

Jakeen 9 myötä palaamme jälleen kuvaukseen Jumalan Sanasta, jonka Johannes Kastajan todistus jakeissa 6-8 keskeytti. Johannes puhuu totisesta valkeudesta. Todellisesta valkeudesta. Valkeudesta, joka ei ole lähtöisin tai ole riippuvainen jostain toisesta voimanlähteestä, vaan ainoastaan itsestään. Ja jakeessa sanotaan, että tuo valkeus valistaa tai valaisee jokaisen ihmisen. Mitä tässä tarkoitetaan sillä, että joku valaisee ihmisen?

No ihmisen valaisemisella voitaisiin yksinkertaisesti viitata siihen, että Johannes puhuu uskoon tulosta. Eli kun ennen olimme pimeys, nyt meistä tulee valkeus – olimme vihan lapsia, mutta nyt meistä tulee valkeuden lapsia. Ja tämänhän tuo totinen valkeus ilman muuta onkin saanut aikaan niissä, jotka uskovat. Mutta jos apostoli Johanneksen tarkoituksena on puhua ainoastaan niistä, jotka uskovat, niin silloin jakeen 9 jokainen ei voi viitata kaikkiin maailman ihmisiin, vaan jokaiseen, joka uskoo. Näin monet jakeen ymmärtävätkin. Vanhan Testamentin aikana oli hämäriä kuvia siitä, kuka Jumala on, mutta nyt maailmaan tulee Isä Jumalan kirkkauden säteily ruumiillisessa muodossa, jollaista kukaan ei ollut aiemmin nähnyt. Ja joka sen näkee ja uskoo – saa iankaikkisen elämän. Vähän niin kuin lääkäri voisi sanoa, että lääke parantaa jokaisen – siis jokaisen, joka ottaa sen vastaan.

J.C.Ryle antaa hienon kuvauksen Jeesuksesta Jumalan totisena valkeutena:

”Kristus on ihmisten sieluille se mitä aurinko on maailmalle. Hän on kaiken hengellisen valkeuden, lämmön, elämän, terveyden, kasvun, kauneuden, ja hedelmällisyyden keskus ja lähde. Kuten aurinko, Hän loistaa yleistä hyötyään kaikille ihmisille – sekä ylhäisille että alhaisille, rikkaille ja köyhille, Juutalaisille ja Kreikkalaisille. Kuten aurinko, Hän on vapaa kaikille. Kaikki voivat katsoa Häneen ja juoda terveyttä Hänen valkeudestaan. Jos miljoonat ihmiset olisivat niin hulluja, että asuisivat luolissa maan alla tai sitoisivat silmänsä, heidän pimeytensä olisi heidän oma syynsä, eikä auringon syy. Niin myös, jos miljoonat miehet ja naiset rakastavat hengellistä pimeyttä valkeuden sijaan, syy tähän on löydettävä heidän sokeista sydämistään, eikä Kristuksesta.” (J.C.Ryle expository thoughts on John)

Eli ihmisen valaisemisella voitaisiin myös sanoa, että tuo totinen valo vaikuttaa valollaan kaikkiin ihmisiin jollain lailla. Tuo valo ei kuitenkaan saa aina aikaan sitä, että ihminen kääntyy Jumalan puoleen, vaan se saa sen sijaan aikaan joissakin, että he yhä enemmän pakenevat valon luota. Kuten Ryle viittasi Joh.3:19, jossa sanotaan: ”Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat”. Se Jumalan totuus ja valo, joka Sanassa on jakaa ihmiset. Toiset se pehmittää, toiset se kovettaa. Tämä on todellisuus myös evankeliumia julistettaessa. Ihmiset reagoivat aina jollain lailla joko sen puoleen tai sitä vastaan, mutta kukaan ei voi olla neutraali sen suhteen ja usein se johtaa siihen, että evankeliumi aiheuttaa hajaannusta sukulaisten kesken.

Jeesus sanoo Matteuksen evankeliumissa:

”Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.35Sillä minä olen tullut ’nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan;36 ja ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa’.” (Matt.10:34)

”Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan; ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa” (Matt.12:30)

Johannes 1:9 toteaa, että tämä totinen valkeus oli tulossa maailmaan. Kun Jumala loi, ei hän luonut itseään maailmaan. Jumala ei ole luonnostaan materiasta, vaan Hän on henki. Mutta tässä Johannes ennakoi jaetta 14 ja sanoo, että Jumalan ikuinen Sana – totinen valkeus –– oli nyt tulossa maailmaan. Jumala oli pian astumassa sisään omaan luomakuntaansa.

Jae 10

Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut” (Joh.1:10)

Eräs Johanneksen evankeliumissa ja kirjeissä usein toistuva sana on maailma – kosmos. Ja Johannes käyttää sanaa maailma erittäin rikkaalla tavalla, niin että sanalla maailma voi olla useita erilaisia merkityksiä, jopa samassa virkkeessä. Useimmiten sillä ei viitata kaikkiin ihmisiin kaikkina aikoina, niin kuin jotkut ajattelevat, että sen täytyisi aina viitata tähän. Jakeessa 10 meillä on hieno esimerkki tästä, jossa Johannes mainitsee sanan maailma kolme kertaa, mutta kaikissa tapauksissa hän sisällyttää maailmaan hieman eri merkityksen.

Johannes sanoo, että Maailmassa hän oli – siis Sana – Jeesus – oli maailmassa, hän eli ja vaelsi tällä maa planeetalla. Maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä – siis koko universumi ja kaikki mitä ylipäätään on luotu – koko kosmos on syntynyt hänen kauttaan. ja vielä maailma ei häntä tuntenut, – siis maailman ihmiset. Ja en usko, että Johannes tekee tätä vahingossa tai huolimattomasti. Kuten aikaisemmin osoitimme, niin Johannes on hyvin tarkka siinä, mitä sanoja hän käyttää. Koko Johanneksen Johdanto on kielellisesti mestarillinen yksinkertaisuudessaan, mutta kuitenkin siinä, miten syvällinen se on.

Johannes tarkoituksella käyttää samaa sanaa ja sisällyttää siihen eri merkityksiä. Vähän niin kuin Suomeksi voitaisiin sanoa, että:

”Kas vain sanoi kasvain ja kasvoi vain.” tai ”Kun lakkaa satamasta, haetaan lakkaa satamasta.” jne.

Eli siis Sana oli maailmassa, hän nöyrtyi osaksi sitä luomakuntaa, jonka hän oli synnyttänyt ja jota hän pitää yllä voimallaan. Maailmassa Hän demonstroi voimansa ja valtansa ja todisti itsestään monella tavalla. Mutta Hänen oma luomakuntansa ei tuntenut häntä. He eivät antaneet hänelle kunniaa siitä, kuka hän oli. He eivät ymmärtäneet, että tässä on kyseessä totinen valkeus. Maailma ei häntä tuntenut viittaisi myös siihen, että kun aiemmin jakeessa 5 sanottiin, että pimeys ei valkeutta käsittänyt, että Johanneksen pääasiallinen merkitys sanalle käsittää olisi kuitenkin liittynyt siihen, että pimeys ei tunne valkeutta, ei ymmärrä sitä mitä se on, minkä kanssa se on tekemissisä.

Jae 11

Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.” (Joh.1:11)

Sanoilla omiensa tykö, voitaisiin tietysti viitata koko ihmiskuntaan, koska Jeesus Luojana myös omistaa kaiken mitä hän on luonut, mutta tässä on kuitenkin tarkoitus puhua erityisesti Jumalan valitusta kansasta – Israelista, johon Jeesus syntyi Juudan heimoon. Osaksi sitä kansaa, jota Jumala oli rakastanut, jolle Jumala oli antanut oman pyhän lakinsa, jonka Hän oli lunastanut itselleen Egyptin orjuudesta. Heille oli annettu Kirjoitukset, joissa oli profetoitu messiaan saapumisesta ja kuvattu Kristus monien tyyppien kautta, mutta Israel oli uppiniskainen kansa, joka jatkuvasti meni ja harrasti epäjumalanpalvelusta ja he olivat sokeita näille profetioille. Vaikka suurin osa alkuseurakunnasta oli juutalaisia, niin kuitenkin kansakuntana juutalaiset hylkäsivät oman messiaansa eivätkä ottaneet häntä vastaan, ja niin kuin monet muutkin profeetat, jotka Jumala oli heille lähettänyt, he lopulta tappoivat myös Jumalan Pojan.

Meidän on ymmärrettävä maailman pahuus ja syntisyys. Ei koskaan ihmisten pahuus ole niin ole ollut esillä, kun silloin kun he hylkäävät suurimman valkeuden, joka heille annetaan Jeesuksessa. On yksi asia hylätä joku vanhan testamentin kirjoitus tai joku profeetta, mutta on aivan toisella tasolla kun hylkäät Jumalan Pojan. Tämä puhuu maailman hengellisestä rappiosta ja turmeltuneisuudesta, joka sillä syntiinlankeemuksen jälkeen on ollut. Ihmiset eivät luonnostaan etsi Jumalaa tai hänen tuntemistaan. He hylkäävät jopa Jumalan kirkkaimman ilmoituksen itsestään Kristuksessa. Onko siis kaikki hukassa. Eikö kukaan voi pelastua, kun kaikki hylkäävät Jumalan? Voittaako pimeys sittenkin valkeuden?

Jae 12

Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,” (Joh.1:12)

Jae 12 kertoo meille, että Jumalan suunnitelma ei suinkaan mennyt mönkään, vaikka Juutalaiset hylkäsivätkin oman Messiaansa. Meistä on tullut (egenetai) Jumalan lapsia. Olemme syntyneet uudestaan ylhäältä ja nyt olemme Jumalan lapsia. Ne, jotka ottavat Sanan – Jeesuksen vastaan, eli niille, joista jae 12 tarkentaa – jotka uskovat hänen nimeensä, Jumala antaa voiman tai oikeuden (sana exousia) tulla hänen lapsikseen. Tässä meille on kuvattuna ihana adoption oppi Raamatussa. Jumala adoptoi meidät omaan perheeseensä. Meistä tulee hänen lapsiaan, kun uskomme hänen Poikaansa Jeesukseen. Kaikki maailman ihmiset eivät siis ole Jumalan lapsia, vaan Jumala adoptoi jotkut hänen lapsikseen.

Jaetta 12 kuullaan usein käytettävän perusteena sille, että uskoon tulo on vain ihmisen oma päätös. Päätät vain itse henkilökohtaisesti ottaa Jeesuksen vastaan, tai niin kuin jae 12 tarkentaa mitä se tarkoittaa – päätät vain henkilökohtaisesti uskoa Jeesukseen, niin sinä tulet uskoon. Tällä tavalla todetaan siis, että uskoontulo on yksinkertaisesti vain ihmisen oman autonomisen tahdon päätös.

Tämä on kuitenkin kaukana siitä, mitä Johannes tahtoo tekstissä sanoa. Huomaa, että hän ei missään kohti kerro meille ketkä ne ovat, jotka ottavat Sanan vastaan ja uskovat, hän ainoastaan sanoo, että kaikki jotka ottavat Sanan vastaan ja uskovat – tulevat Jumalan lapsiksi. Johannes ei puhu siis siitä, kenellä on kyky ottaa hänet vastaan ja uskoa. Myöhemmin Johanneksen evankeliumissa hän puhuu tästäkin, luvussa 6 hän toteaa, että ainoastaan ne joita Isä vetää, voivat tulla Jeesuksen luokse. (Joh.6:44) Paavali puhuu Efesolaiskirjeessä luvussa 2:8 uskosta Jumalan lahjana. Kukaan ihminen ei siis puhtaasti omasta tahdon päätöksestään tule uskoon, vaan uskoontulo tapahtuu Jumalan tahdosta, hänen aloitteestaan, – ei ihmisen.

Luonnollisessa tilassasi olet hengellisesti kuollut ja se tarkoittaa, että et päätä vastaanottaa Jeesusta, koska et tahdo, koska olet kuollut. Joten missä on toivo, että kukaan pelastuu? Jumalan vastaus on, että Hän lähettää Poikansa maailmaan – maailman valkeudeksi ja elämäksi kuollakseen puolestamme – että Hän antaisi meille elämän -että Hän vaikuttaisi meissä uudesti syntymisen – että näkisimme ja olisimme elossa –ja että vastaanottaisimme kaiken mitä Jeesus on meidän edestämme.

No entäs sitten järjestys tässä?

Mikä tulee ensin? usko? näkeminen? uusi elämä? Onko olemassa joku järjestys tälle kaikelle — että tiedämme mitä meidän tulisi tehdä? Mitä teen seuraavaksi? uskon, että kaikki edellä mainitut tapahtuvat samanaikaisesti.On mielestäni hyvä miettiä pelastuksen järjestystä, mutta on tärkeä ymmärtää, että emme puhu ajallisesta järjestyksestä. Kun Jeesus käskee sinun uskoa – meidän ei tule jäädä arpomaan, että okei odotetaanpas ensin, että Jumala uudesti synnyttää minut ja sitten uskon.. Ei ei ei. Ei, vaan sillä hetkellä, kun uskot – sinä uudesti synnyt. Ja sillä hetkellä, kun uudesti synnyt – sinä uskot. Niitä ei voi erottaa ajallisesti. Vähän niin kuin jos silmäsi ovat kiinni ja avaat ne ja kysyn, että kumpi tapahtui ensin pimeyden katoaminen vai valon näkeminen, niin kysymyshän on vähän outo.. se tapahtuu samaan aikaan yhdessä hetkessä. Tai jos painamme valokatkaisijasta valon päälle niin painaminen ja valon syttyminenkin tapahtuu yhdessä hetkessä.

Mutta kumpi tapahtuu loogisesti ensin? Eikö kuitenkin valokatkaisimen painaminen ole se, joka aiheuttaa valon syttymisen loogisessa järjestyksessä – eikä niin päin, että valon syttyminen aiheuttaa valokatkaisimen painamisen? Samoin voisimme todeta uudesti syntymisessä – kun lähtötilanteemme on synteihinsä kuollut kapinallinen – ja lopputulema on uudestisyntynyt henkilö, niin avautuvatko ensin kuolleen miehen silmät ja korvat.. ja saako hän ensin uskon ja hengellisen näkökyvyn, joka sitten vaikuttaa sen, että hän uudesti syntyy, vai päinvastoin. Eikö kuitenkin ole loogisempaa se, että ensin tuo mies, joka oli kuollut herätetään henkiin antamalla hänelle uusi sydän ja sitten se johtaa siihen, että näemme nyt kaiken uudessa valossa ja kohdistamme uskomme Kristukseen. Ja seuraava jae vahvistaakin meille tämän ymmärryksen kuvaamalla sen, kuinka tuo Jeesuksen vastaanottaminen tapahtui.

Jae 13

jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.” (Joh.1:13)

Eli Miksi jotkut vastaanottivat Jeesuksen, kun kaikki olivat kuolleita synneissä? He syntyivät Jumalasta – ja koska he syntyivät Jumalasta – he ovat elossa. Jae 13 kuvaa, kuinka käytännössä jae 4 tulee eloon sinun kohdallasi. ”Hänessä oli elämä ja elämä oli ihmisten valkeus.” Ne, jotka ottavat Sanan – Jeesuksen vastaan, eivät ole syntyneet verestä – uskoontulo ei siis tapahdu geneettisen perimän kautta – Abrahamin usko, joka luettiin hänelle vanhurskaudeksi ei periydy automaattisesti hänen lapsilleen. Uskoontulo ei tapahdu myöskään lihan tahdosta eli siis juuri niin kuin aiemmin totesimme – uskoontulo ei ole vain minun oma päätökseni. Kukaan ihminen ei vain päätä pelastua tai päätä uskoa, kukaan ihminen ei vain päätä olla Jumalan lapsi. Emme saavuta uudestisyntymistä minkään tekojemme kautta – edes oman päätöksemme tai ratkaisumme.

Kuvittele tilanne, että joku tulee koputtamaan ovellesi ja sanoo, että ”tervehdys, olen päättänyt, että tästä lähtien olen sinun lapsesi”. Se ei toimi niin. En voi päättää, että joku toinen adoptoi minut perheeseensä. Sen joka adoptoi täytyy toimia omasta tahdostaan. Ja niin Jumalakin toimii. Hän adoptoi meidät omasta tahdostaan. Ja toisin kuin, jossakin äitiysvalmennuskursseilla ehkä todetaan, ei lapsikaan vain päätä omasta syntymästään. Ei hän tee tietoisia ratkaisuja – että okei, nyt minä ajattelin syntyä. Ei, vaan hän vain syntyy – sillä hetkellä, kun Jumala katsoo hyväksi. Ja samoin on uudesti syntymisessä. Emme me vain tee päätöstä – Ja Jumala reagoi sitten siihen, vaan juuri toisin päin. Jumala tekee päätöksen antaa meille hengellinen elämä, ja me reagoimme siihen elävällä uskolla ja parannuksella.

Emme uudesti synny myöskään kenenkään toisen miehen tahdosta – toisten ihmisten tekojen kautta – ei mistään ihmisten kyhäämän sakramentaalisen systeemin tai traktaattijärjestön kautta. Vaan oikea vastaus on, että Jeesus on uskomme alkaja ja täyttäjä (Hepr.12:2) Sana tekee meidät eläviksi. Se on Sana – totinen valkeus, joka sen tekee – emme me itse.

Mitä nämä jakeet kertovat meille Jumalasta?

Ne kertovat meille, että Jumala on luonnoltaan pelastaja, että Hän on anteeksi antava Jumala, että Hän tahtoo antaa elämän kuolleille syntisille, ja että uskovista tulee uudestisyntymän myötä iankaikkisia Jumalan lapsia. Että Hän rakastaa meitä ja tahtoo, että olemme hänen lapsiaan.

Mitä se kertoo synnistä?

Että synti on niin tuhoisaa, että emme voi mitenkään omassa pimeydessämme vapauttaa itseämme tai käsittää Jumalan totuutta Vain Jumala kykenee vapauttamaan meidät, niin että tulemme hänen lapsikseen.

Mitä on olla Jumalan lapsi?

Se on nauttia Jumalasta iankaikkisesti. Se on kasvaa Hänen tuntemisessaan ja elää Hänen tahdossaan. Luottaen yksin Häneen, Antaen kaikki jäsenemme Hänen käyttöönsä. Tehtävämme on todistaa Jumalan töistä ja sen jälkeen vain katsoa, mitä Hän tekee omaksi kunniakseen.

Kysymys meille kuuluukin, olemmeko me näitä Jumalan lapsia, jotka hän on adoptoinut. Onko sinulla ne merkit, jotka uudesti syntyneellä on: rakkaus Jumalaa ja Hänen Sanaansa kohtaan, rakkaus muita Kristittyjä kohtaan, taisteletko syntiä vastaan? Janoatko olla lähellä Luojaasi? Jumala käskee kaikkia kaikkialla kääntymään synneistään ja uskomaan tänään sydämestäsi, että Jeesus on, kuka Hän sanoo olevansa – Jumalan ikuinen Sana. Totinen Jumala – totinen valkeus – täydellinen syntiesi sovittaja – aseta täysi luottamuksesi Hänen varaansa sielusi pelastukseksi, vastaanota Hänet uskossa – niin huomaat jo olevasi osa Jumalan perheväkeä.

Jeesus oli maailmassa ja hän eli täydellisen elämän, joka luetaan meille ja meidän syntivelkamme luetaan Kristukselle. Kun Kristus kärsi ristinkuoleman hän sanoi: Se on täytetty. Velka on maksettu. Synnit on sovitettu. Jumalan Pyhä Viha on siirtynyt yltämme. Meillä on rauha Jumalan kanssa Jeesuksen kautta. Pyhä Henki vakuuttaa meille, että olemme hänen lapsiaan.

Käänny tänään Jeesuksen puoleen

Amen

 

Jeesus Kristus – Elämän valo (Joh. 1:2-5)

Saarnattu 9.6.2019, Eelis Halmemies

Johannes 1:1-5

”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. 2Hän oli alussa Jumalan tykönä. 3Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. 4Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. 5Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.”

Intro

Viime kerralla aloitimme käsittelemään Johanneksen evankeliumia, joka epäilemättä on Raamatun keskeisimpiä ja tärkeimpiä kirjoja. Juuri siellä, Jeesuksen, Jumala Pojan Jumaluus tuodaan esille kaikkein selvimmin ja valetaan perustus Jumalan kolminaisuuden oikealle ymmärrykselle. Isä, Poika ja Pyhä Henki – yksi, ikuinen Jumala – yksi olemus, sama kirkkaus, sama arvo, sama voima, sama viisaus, sama Luoja – kuitenkin tuon Jumaluuden olemuksen jakavat kolme erillistä persoonaa. Tämä on Jumalan selkeä ilmoitus meille itsestään omassa Sanassaan. Ja vaikka se kieltämättä on meille suuri mysteeri, ei se kuitenkaan ole millään lailla ristiriitainen.

Joku toinen olisi saattanut kirjoittaa evankeliumin, niin että se rakentuu pikkuhiljaa kohti sen kliimaksia ja kohokohtaa, jossa sitten viimein paljastetaan, että – ta ta taa- Jeesus on Jumala! Tämä varmasti olikin monien apostolien henkilökohtainen kokemus, millä tavalla he olivat oppineet tuntemaan Jeesuksen Jumaluuden – se valkeni heille pikkuhiljaa -mutta nyt Johannes tahtoo tuoda tuon totuuspommin meille heti evankeliuminsa alussa ja hän tahtoo, että käytämme tuota tietoa linssinä, jonka läpi tarkastelemme kaikkea muuta, mitä hän kertoo Jeesuksesta.

Viimeksi katsoimme evankeliumia kokonaisuutena. Johanneksen tarkoitus evankeliumin kirjoittamiselle on, että uskoisimme, että Jeesus on Jumalan Poika, ja että meillä uskon kautta häneen olisi iankaikkinen elämä. Evankeliumi siis keskittyy alusta loppuun Jeesuksen persoonaan ja kun mekin yhdessä käymme evankeliumia läpi, ei meidän tule hetkeksikään unohtaa, että kaikessa tässä on kyse siitä, kuka onkaan Jeesus, Jumalan Poika. Kun siis luemme Johanneksen evankeliumia, tulisi meidän jatkuvasti kasvaa ymmärryksessämme Jeesuksesta.

Luimme viimeksi Johanneksen evankeliumin johdannosta ensimmäisen jakeen, jossa Jeesus esitellään meille Jumalan iankaikkisena persoonallisena Sanana, Logoksena – joka on aina ollut suhteessa Isä Jumalan kanssa. Nyt kun luemme eteenpäin, Johannes jatkaa kuvaustaan Sanasta:

”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala 2Hän oli alussa Jumalan tykönä. 3Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. 4Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. 5Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt” (Joh.1:1-5)

Jae 2

”Hän oli alussa Jumalan tykönä” (Joh.1:2)

Jakeessa 2 jatketaan Sanan – Logoksen – esittelyä meille.  Se vahvistaa ja korostaa meille sen, mitä jakeessa 1 jo todettiin – Iankaikkinen Sana – Logos – Hän oli alussa Jumalan tykönä. Jae 2 vahvistaa myös sen, että kun Johannes käyttää sanaa Logos, hän viittaa persoonaan. Johannes ei siis aloita jaetta 2 sanomalla: ”Se oli alussa”, vaan ”Hän oli alussa”Tässä käytetään maskuliinia pronominia Hän viittaamaan Sanaan. Sana on selvästi persoonallinen. Kyse ei ole vain jostain persoonattomasta voimasta, tai energiasta, tai jostain filosofisesta ajatuksesta tai universumin laista. Sana on persoona, ja tuo persoona on iankaikkisesti Jumalan rinnalla – Jumalaa kohti – suhteessa Jumalan kanssa. Isä-Jumalan kanssa, kuten Johannes myöhemmin antaa ymmärtää jakeessa 18 ja minkä hän vahvistaa myös ensimmäisen kirjeensä alussa 1 Joh.1:1-2:

Mikä on alusta alkaen ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselleet ja käsin koskettaneet, siitä me puhumme: elämän Sanasta. Elämä ilmestyi, me olemme nähneet sen, ja siitä me todistamme. Me ilmoitamme teille iankaikkisen elämän, joka oli Isän luona ja ilmestyi meille.” (1.Joh.1:1-2)

Evankeliuminsa alussa Johannes kirjoittaa (1:1) että Sana oli pros ton theon – Jumalan kanssa. Ensimmäisen kirjeensä alussa Johannes selventää, mitä hän tarkoitti: että Sana oli pros ton Patera – Isän kanssa.

Tämä sama ilmaus näkyy myös Jeesuksen puheissa myöhemmin Johanneksen evankeliumissa, missä Hän toteaa olevansa menossa takaisin Isän luokse. Sana, Logos, Jeesus on siis ollut ikuisesti Jumalan luona – ja lähdettyään maan päältä – hän palaa takaisin sinne, mistä tulikin – Isän luokse.

Jae 3

Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.” (Joh.1:3)

Jakeessa kolme näemme seuraavan todisteen siitä, että Sana jakaa Jumalallisen luonnon Isä Jumalan kanssa. Sana on nimittäin luoja, niin kuin Jumala on luoja. Jaetta 3 ei voisikaan sanoa kenestäkään muusta, kuin totisesta Jumalasta. Sana synnyttää kaiken. Termi synnyttää on Kreikan egenetai, joka oli siis vastakohta sille sanalle, jota jatkuvasti käytettiin Logoksesta en. En on jatkuvaa olemista, ikuista olemista, mutta egenetai viittaa alkuhetkeen. Ja tuon alkuhetken vaikuttaa Sana. Kaikki syntyy sanan kautta. Sanan voimalla.

No kun sanotaan, että Sana synnyttää kaiken, niin joku voisi vielä epäillä. Tarkoitetaanko sillä tosiaan kaikkea – vaan ainoastaan kaikenlaista. Mutta Johannes on tässä huolellinen, hän ei puhu, että Sana on vastuussa monista tai useimmista asioista – vaan kaikesta. Hän selkeyttää sanomansa, niin ettei sitä voi väärin ymmärtää kuin väkisin, sanomalla, että ”ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.”

Tässä kohti – jakeessa 3 on itseasiassa jälleen Jehovantodistajien opin kumous, koska He uskovat, että Jeesus on luotu olento – Mikael arkkienkeli. Jos Johannes olisi sanonut ainoastaan jakeen kolme ensimmäisen osan, että ”Kaikki on saanut alkunsa hänen kauttaan”, niin ehkä Jehovantodistajat voisivat väittää vastaan, ja sanoa, että – joo joo, kyllä, kyllä – Jeesus loi kyllä kaiken MUUN, mutta eihän hän itseään voinut luoda, ja niinpä tekstissäkin vain oletetaan, että Jeesuskin on luotu. Mutta, koska Johannes jatkaa sanoen ”ilman häntä ei ole syntynyt MITÄÄN, MIKÄ SYNTYNYT ON, menee heillä jauhot sekaisin. Eli huolimatta siitä, mikä asia on kyseessä – enkelit mukaan luettuna – Se, mikä syntynyt on – on syntynyt Sanan kautta. ei mikään mikä on syntynyt – ole syntynyt ilman Sanaa – ilman Logosta – Jos vain jokin on alkanut – se on saanut alkunsa Sanan kautta. Näin ollen, Sana, Logos, siis myös ylläpitää koko luomakuntaa.

Paavali kuvaa saman asian tyhjentävästi kirjeessään Kolossalaisille:

”Ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa. 16Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, 17ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.” (1.Kol.1:15-17)

Kaiken olemassaolo ja olemassapysyminen siis riippuu Jumalan Sanasta – Jeesuksesta. Toisin kuin taikurit ja nykyajan hiukkasfyysikot yrittävät esittää – mitään ei oikeasti voi syntyä tyhjästä – ilman syytä. Jos jotain syntyy, se vaatii selityksen syntymälleen – selityksen, joka ei itse ole osa sitä, mitä synnytetään, vaan joka ylittää sen. Synnyttäjä ei voi itse olla riippuvainen siitä mitä hän synnyttää. Jos Sana synnyttää universumin, ei Hän itse voi olla universumista riippuvainen. Kaikki mikä syntyy – syntyy Sanan kautta. Toisin sanoen – ei ole ketään muuta todellista Luojaa, kuin Sana Logos. Eikä mitään asiaa, jonka olemassaolo ei täysin riippuisi Hänestä.

Jehovantodistajat eivät suinkaan ole ensimmäisiä tai ainoita, jotka ovat opillaan vääristäneet sen, mitä Jumala tässä Johanneksen kautta sanoo. Jo alkuseurakunta joutui taistelemaan mm. Areioksen harhoja eli areiolaisuutta vastaan. Areios oli vetänyt pitkälle vietyjä johtopäätöksiä Jumaluudesta tarkastelemalla inhimillistä Isän ja pojan välistä suhdetta. Hän oli todennut, että Isä Jumala oli olemassa ennen Poika Jumalaa. Näin hän siis opetti, että Isä Jumalalla on erilainen olemus, kuin Pojalla. Ja näin Jeesuksesta tulee vain jokin toisen asteen Jumala – Jumalan ensimmäinen luomus. Tässä oli jo toisella vuosisadalla kylvettynä ne harhat, joista Jehovantodistajat ottavat kopin meidän aikanamme. Ja niin kuin alkuseurakunta joutui vastustamaan areiolaisuutta silloin – on meidänkin puhuttavat totuutta rakkaudessa tänään Jehovantodistajille. Vaikka monet heistä ovat vilpittömiä ja mukavia ihmisiä – he ovat kuitenkin vilpittömästi väärässä. Heille on syöttetty valetta, he ovat sokeita sokeiden taluttajia, ja ainoastaan Jumalan totuus voi vapauttaa heidät näkemään Kristuksen, sellaisena, kun Hänet on Sanassa ilmoitettu.

Jae 3 selvästi erottaa Sanan kaikesta luodusta, niin että on kaksi kategoriaa – luodun kategoria ja luojan kategoria. Ja Sana asettuu Luojan kategoriaan. Sanaa itseään ei ole koskaan luotu – Sana ei ole koskaan syntynyt. Tämä yksi ainoa jae riittää kumoamaan koko Jehovantodistajien opin Jeesuksesta luotuna olentona, Mikael Arkkienkelinä. On sitten eri asia, näkevätkö he sen, mutta se on mitä selkeimmin sanottu tässä tekstissä: Jeesus – Jumalan ikuinen Sana – on kaiken Luoja – eikä Mitään, ei siis myöskään Mikael Arkkienkeliä, ole luotu ilman Häntä.

Syntynyt ei luotu

Joku saattaa tässä kohti miettiä, että eikös Jeesuksesta kuitenkin puhuta Jumalan ainutsyntyisenä Poikana (kuten jakeessa 18). Näyttää siis siltä, että sanotaan, että Jeesus on syntyisin Jumalasta. Eikö tämän siis täydy viitata siihen, että Jeesuskin on luotu olento? Meidän on kuitenkin erotettava, että on eri asia, että jokin on ajassa syntynyt, ja että joku on ikuisuudessa syntynyt.

Johanneksen evankeliumin luvu 1 Jakeessa 18 on itseasiassa muutamia eri vaihtoehtoja Kreikan teksteissä ja katsomme niitä tarkemmin, sitten kun pääsemme sinne, mutta jos Joh.1:18 puoltaa sanontaa ainutsyntyisestä Pojasta, niin meidän on ymmärrettävä mitä se tarkoittaa, kun esimerkiksi varhaiset kristilliset tunnustukset (kuten Nikean ja Athanasioksen tunnustukset) toteavat, että Poika on ikuisuudessa syntynyt ei luotu.

Mitä tarkoittaa olla ikuisuudessa syntynyt? Ajatus tästä on meille hankala käsittää, koska ikuisuus ei ole ajasta riippuvainen. Vielä ennen kuin aika-avaruus oli luotu – niin Jumala ja Sana elivät ikuisessa suhteessa toinen toisiinsa nähden.

Kuvittele, että sinulla on kaksi kirjaa, jotka ovat päällekkäin. Kirja A ja Kirja B. Kirja A on kirjan B alla ja näyttää siltä, että Kirja A piti laittaa maahan ensin ja sitten asettaa kirja B sen päälle. Toinen kirja on jäänyt toisen kirjan alle ja toinen on laskeutunut toisen kirjan päälle. Mutta mitä jos tämä tilanne olisikin ollut jo ikuisuudessa? Silloin toista kirjaa ei koskaan olisi laitettu toisen alle tai päälle, mutta kirjat olisivat silti samassa suhteessa toisiinsa. Tai vastaavasti kuvittele, että sinulla on painava metallipallo, joka asetetaan pehmeän tyynyn päälle. Kun pallo asetetaan tyynyn päälle, se aiheuttaa tyynyyn painauman, mutta entä, jos tämä tilanne olisi ollut näin jo ikuisuudessa? Silloin metallipalloa ei koskaan olisi asetettu tyynyn päälle, mutta silti tyynyn ja pallon välillä on sama suhde – tyyny näyttää painuneelta pallon vaikutuksesta. Sama on totta Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä. Vaikka ei ole ollut mitään ajallista hetkeä, että Isä Jumalalle olisi syntynyt Poika Jumala, tai ei ole mitään ajallista hetkeä, että Isä ja Poika ovat synnyttäneet Pyhän Hengen, niin jo ikuisuudesta käsin he ovat olleet Isä, Poika ja Pyhä Henki –jo ikuisuudessa heillä on ollut tuo samankaltainen suhde toisiinsa nähden – niinpä voidaan sanoa, että jo ikuisuudessa Isä synnytti Pojan.

Samoin on Heprealaiskirjeen alussa, missä todetaan, että Jeesus on Isä Jumalan ”kirkkauden säteily ja hänen olemuksensa kuva” (Hepr.1:3). Sana kuva, character, viittaa täydelliseen kopioon Isän olemuksesta. Kopio ei edellytä sitä, että on jokin ajan hetki että Isä kopioi itsensä ja tuottaa Pojan – Jeesuksen, vaan Poika on ollut Isän kopio jo ikuisuudesta. Yhtälailla, kun sanottiin, että Isä synnytti Pojan ikuisuudessa, voitaisiin sanoa, että Poika kopioi Isän ikuisuudessa. Näillä ei kuitenkaan viitata siihen, että olisi ollut jokin ajanhetki, että asiat olisivat olleet toisin. Tämä on virhe, jonka monet tekevät. He olettavat, että Jumala toimii ikuisuudessa, samalla lailla, kuin Hän toimii ajassa.

Jae 4

”Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus”

Johannes puhuu elämästä enemmän, kuin yksikään UT kirja (36 kertaa). Elämällä viitataan tässä ensisijaisesti ikuiseen ja hengelliseen elämään. Johanneksen koko motiivi evankeliuminsa kirjoittamiseksi oli, että uskon kautta Jeesukseen, tulisimme osaksi tuosta ikuisesta elämästä.

Sanassa oli (en) elämä)  – jälleen sama sana, joka viittaa ikuiseen olemiseen.) Ei niin, että Sanassa oli joskus elämä, mutta ei ole enää, vaan Sanassa on aina ollut elämä. Jumala on ainoa, joka ei saa elämää jostain toisesta lähteestä. Sen sijaan Jumalalla on elämä itsessään. (Joh.5:26) Hän on kaiken elämän lähde. Yksi Jeesuksen merkittävimpiä itseilmauksia omasta Jumaluudestaan on, kun Hän Johanneksen evankeliumissa toteaa olevansa tie, totuus ja elämä (Joh.14:6) ja ylösnousemus ja elämä (Joh.11:25)

Sanassa oli siis elämä – Sana itsessään on elämän antaja – ja voitaisiin sanoa, että ei mikään voi olla elävä ilman Häntä – Ilman Elämän Sanaa. Ei pidä paikkaansa, kuten jotkut naturalisti scientistit sokeasti uskovat, että kuollut materia voisi herätä henkiin spontaanisti, jos sille vain annetaan riittävästi aikaa. Aika on vain tuhoisaa elämän kannalta. Elämä tulee ainoastaan elämän antajalta. Ja koska Jumala antaa elämän, niin hän on ainoa joka sen voi ottaa, tekemättä vääryyttä.

Ihmisten valkeus

Elämä oli ihmisten valkeus. Samalla lailla käytetään taas sanaa oli, ei niin, että elämä on joskus ollut ihmisten valkeus, mutta ei enää, vaan se on aina ollut sitä, niin kauan kuin ihmiset ovat eläneet, niin ihmisten valkeus on ollut Jumalan elämä.

Valkeudella voidaan viitata Jumalalliseen totuuteen, ja moraaliseen puhtauteen, joka valaisee meidän ymmärryksemme, paljastaen syntimme ja johtaen meitä kulkemaan vanhurskaan tietä, kuten psalmissa 119:

”Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni.” (Psalmi

119:105)

”Kun sinun sanasi avautuvat, niin ne valaisevat ja antavat yksinkertaiselle ymmärrystä” (Psalmi.119:130)

Pimeys puolestaan on sen vastakohta edustaen kaikenlaisia valheellisia uskomuksia ja moraalista pahuutta.

Mutta valkeus on myös viittaus siihen, kuka Jumala on. Jumala on itsessään valkeus. Hän on totuus. Kaikki valkeus on lähtöisin hänestä:

Valkeus asuu hänen tykönänsä (Dan.2:22)

1.Joh.1:5 Jumala on valkeus, eikä hänessä ole mitään pimeyttä

Johanneksen pointti on avata sitä, mitä Hän tarkoittaa sanoessaan, että Sana on Jumala. Jumala yksin on Luoja – Sana Luo kaiken. Jumala yksin on ikuinen – Sana on aina ollut. Jumalalla yksin on elämä – Sanassa on aina ollut elämä. Jumala yksin on valkeus. Sana on aina ollut ihmisten valkeus.
Jae 5

”Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt” (Joh.1:5)

Johannes rakastaa käyttää vahvoja kontrasteja. Niin kuin tähdetkin loistavat meille kirkkaimpina juuri synkkää yö-taivasta vasten – niin myös Jumalan valkeus ja totuus loistaa kirkkaimpana langenneen ihmiskunnan keskellä. Jeesus oli se valkeus, joka oli tulossa maailmaan, mutta langennut maailma ei käsittänyt tuota valkeutta.

Suomenkielessä sanalle ymmärtää on mielenkiintoinen etymologia. Siis, mitä tuo sana on alun perin merkinnyt. Ymmärtää jotain, oli ympäröidä se. Metsästäjä saattoi sanoa, että hän on ymmärtänyt saaliseläimen, kun hän on ympäröinyt sen, niin että se ei pääse karkuun. Vähän samalla tavalla englannissa on sana grasp, joka tarkoittaa tarttumista johonkin fyysisesti – tai sitten sillä voidaan viitata jonkun asian ymmärtämistä – ikään kuin, että olet saanut tästä ajatuksesta kiinni.

Nyt kun Johannes kirjoittaa Kreikaksi hän käyttää sellaista sanaa, joka voi viitata sekä jonkun asian käsittämiseen tai sitten jonkun pidättämiseen ja kukistamiseen. Eli kun hän sanoo, että pimeys ei ole käsittänyt valkeutta – se voitaisiin kääntää todella, että pimeys ei voi käsittää sitä mitä valkeus on, mutta myöskin niin, että pimeys ei voi voittaa valkeutta. Molemmat ovat tietysti totta.

Myöhemmin Johannes todistaakin siitä, mitä tapahtui, kun Jeesus tuli maailmaan sen valkeudeksi:

”Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat. Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi. Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt.” (Joh.3:19-21:)

Jumalan totuudenmukainen ilmoitus Hänestä itsestään on aina ollut ihmisten hylkäämä tuomiona heidän syntiensä vuoksi.

Tämän maailman jumala on sokaissut uskottomien mielet niin, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista (2.Kor.4:4)

Mutta Jumalan pyhien rukous on aina ollut, että Jumala murtaisi meidän kapinamme, avaisi sokaistut silmämme näkemään Kristuksen Kirkkauden ja antaisi valkeutensa loistaa meille, kuten Herran siunauksessa rukoillaan ja kuten Psalmisti sanoo:

Käännä sinä meihin kasvojesi valkeus (Ps.4:6)

Jumala olikin profeettojensa kautta luvannutkin, että kerran Hän vielä lähettäisi valkeuden Kristuksessa, joka tulisi viemään pelastuksen valon ja siunauksen kaikille kansoille.

”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus.” (Jes.9:1)

”Minä, Herra, olen vanhurskaudessa kutsunut sinut, olen tarttunut sinun käteesi, varjellut sinut ja pannut sinut kansoille liitoksi, pakanoille valkeudeksi,7avaamaan sokeat silmät, päästämään sidotut vankeudesta, pimeydessä istuvat vankihuoneesta.” (Jes.42:6-7)

Profetiat Jesajassa siis lupasivat, että Herra tulisi vielä kerran avaamaan sokeat silmät omiltaan ja vapauttamaan omansa pimeyden vankeudesta. Tämän Hän tekee, kun Hän uudesti synnyttää meidät.

2.Kor.4:6 jatkaakin:

”Jumala, joka sanoi ”loistakoon valkeus pimeydessä” on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa. (2.Kor.4:6)

Syntiinlankeemuksen ja siitä seuranneen epäjumalanpalveluksen myötä ihmisten turmeltunut ja ymmärtämätön sydän oli pimentynyt (Room.1:21) – niin, että se ei luonnostaan käsitä sitä valkeutta, joka luomakunnassa, Jumalan moraalisessa laissa kirjoitettuna sydämiimme, ja Jumalan ilmoituksessa Kirjoituksissa oli heille annettu. Tälle ilmoitukselle Jumalasta ihmiset kääntävät selkänsä. Jumala oli antanut ihmisille valoa riittävästi, että he olivat syyllisiä hänen edessään, vailla tekosyytä. Ja sitten kun Jumala tuli Jeesuksessa omaan luomakuntaansa, astui alas maailmaamme, niin että totinen valkeus tuli maailmaan. Mitä kirkkain ja selkein todistus Jumalasta – joka tuo myös mitä suurimman tuomion niille, jotka sen hylkäävät.

Samoin, kuin Jumala alussa loi taivaan ja maan Sanansa kautta – niin samalla lailla Jumala toimii myös uudesti syntymisessä, jossa Hänen Sanansa Pyhä Hengen kautta tekee meistä uuden luomuksen. Hengen vaikuttaman uudestisyntymisen kautta kapinallisessa syntisessä, joka on luonnostaan vastoin kaikkea sitä, mitä Jumala edustaa, ja joka ei etsinyt Jumalaa, vaan omaa kunniaansa, Jumala ottaa jotain, joka on pimeyttä ja luo siihen valkeuden. Huomaa, että emme ainoastaan ole pimeyden uhreja, niin että vain elämme pimeyden keskellä, vaan me itse olemme tuo pimeys. Me – olemme kuolleita synneissämme – olemme mieleltämme pimentyneitä, emmekä näe Jumalan kirkkautta hänen luomakunnastaan, niin että antaisimme kunnian Hänelle – koko maailma on siis pahan vallassa, synnin turmelema ja edustaa pimeyttä – langennut ihmiskunta on kuin hautausmaa yöllä – kuollut ja pimeä.

Mutta Herra Jeesus tulee ja herättää meidät Pyhän Henkensä kautta eloon – ja tekee meistä, jotka edustimme pimeyden valtakuntaa nyt uskon kautta valkeuden lapsia. Eli kun Jeesus, joka on maailman valkeus, astuu taivaisiin, kuka sitten on maailman valkeus? Jeesus sanoo opetuslapsilleen:

Te olette maailman valkeus” (Matt.5:14)

Myöhemmin Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumissa:

Jeesus sanoi ”Minä olen maailman valkeus, joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus” (Joh.8:12)

Niin kauan kuin minä maailmassa olen, olen minä maailman valkeus (Joh.9:5)

Joh.12:35-36 vielä vähän aikaa minä olen teidän keskuudessanne. Vaeltakaa, niin kauan kuin teillä valkeus on, ettei pimeys saisi teitä valtaansa (tai käsittäisi teitä). Joka pimeässä vaeltaa, se ei tiedä mihin hän menee. niin kauan kuin teillä valkeus on, uskokaa valkeuteen, että te valkeuden lapsiksi tulisitte

Kuka siis nyt on maailman valkeus, kun Kristus on Isän luona taivaassa? Vastaus: En minä – vaan Kristus minussa. Ne, joilla on Kristuksen Henki loistavat maailmassa kuin majakka myrskyisässä yössä.

Nyt kun olemme kuulleet niin paljon tästä valosta Kristuksessa – Mitä meidän siis tulee tehdä kaiken kuulemamme valossa?

Jos olet todella kääntynyt synneistäsi, jos Kristus on todella ottanut sinut maailmasta ja pimeydestä ja asettanut sinut valkeuteen, Jos Jeesus, totinen maailman valkeus, on tullut ja avannut sokeat silmäsi näkemään sen kuka Hän on, kuka on tämä Kristus Jeesus – Jumalan Poika – joka on iankaikkisesti rakastanut Isä Jumalaa ja sen rakkaus on ylitsevuotanut meille, niin että mekin saame tulla tuntemaan Isä Jumalan Jeesuksen kautta. Olet saanut jättää entisen elämäsi ristin juurelle ja Pyhä Henki on antanut sinulle uuden sydämen, joka rakastaa Jumalaa.

Jos tämä on totta ja olet osallinen totisesta valkeudesta – Jeesuksesta – niin että et enää elä sinä, vaan Kristus sinussa, niin kehotus sinulle on:

Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina (Ef.5:8)

Jos et ole enää pimeyden lapsi, vaan valkeuden lapsi, niin vaella siis, niin kuin valkeuden lapsi. Tee se, mitä teet avoimesti ja julkisesti. Jätä kaikki häpeällinen pois. Tuo kaikki avoimesti valkeuteen. Tee valkeutta – tee totuutta.

Kysy itseltäsi tänään, sinä, joka tunnustat itsesi Jeesuksen seuraajaksi, valkeuden lapseksi – elätkö sinä kuitenkaan kuin valkeuden lapsi? Vai onko kilvoittelusi enemmänkin kipuilua erinäisten syntien kanssa. Loistaako majakkasi valoa minne ikinä menet, missä ikinä olet, missä kohtaat niitä, jotka edustavat sitä pimeyttä, jossa itsekin kerran olit? Vai salaatko itsesi? Tekeydytkö pimeydeksi, kun olet pimeyden seurassa? Heijastatko Kristuksen valoa ainoastaan silloin, kun makaat peiton alla yksin omassa sängyssäsi ja laitat kädet ristiin? Näin ei asian kuuluisi olla.

Luukas 9:23-26, Jeesus sanoi:

”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. 24Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastaa sen. 25Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai turmioon? 26Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee omassa ja Isänsä ja pyhäin enkelien kirkkaudessa”

Häpeätkö sinä tänään Herraasi? Veljet, ja sisaret – me Jeesuksen seuraajat, me valkeuden lapset – meidän tulee myös vaeltaa valkeudessa. Jumala on se, joka antaa meille ajat ja asumisen rajat, Hän on se joka antaa sinulle kotisi, perheesi, läheisesi, naapurisi, ystäväsi, tuttavasi, ne muukalaiset joita kohtaat, jopa ne jotka sinua vihaavat Kristuksen tähden. Älä pelkää kohdata maailmaa Kristuksen valkeudella. Seurakunnan tehtävä ole piiloutua maailmalta ja heijastaa Kristuksen kirkkautta ainoastaan omissa Jumalanpalveluksissaan. Luota siihen, että Herra Jeesus, Jumalan Sana – totinen elämä ja totinen valkeus on sinussa Pyhän Henkensä kautta ja vaikuttaa sinussa kaiken, mikä on Hänelle otollista. Katso tänään Kristukseen Jeesukseen – näe Hänen kirkkautensa ja ihanuutensa – katso sitten itseäsi ja näe, miten olet langennut tuosta kirkkaudesta. Tunnusta Hänelle lankeemuksesi ja lähesty häntä tänään – Hän on ylpeitä vastaan, mutta nöyrät hän korottaa.

Luota siihen, että Jeesus on voittanut tämän pimeän maailman ja sen pahuuden, jonka vallassa se on. Jeesus on astunut maailmaan, kuin pimeään huoneeseen ja asettanut seurakunnan loistamaan ja valaisemaan sitä lyhdyn tavoin, loistamaan Hänen totuuttaan, eikä mikään pimeys ole niin voimakas, että voisi tuota valoa tukahduttaa.  Anna tämän totuuden puhutella sinua tänään.

Amen.

 

Alussa oli Sana (Joh.1:1)

Saarnattu 2.6.2019, Eelis Halmemies

Johdanto Johanneksen evankeliumiin – Alussa oli Sana

Johannes 1:1-18

”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. 2Hän oli alussa Jumalan tykönä. 3Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. 4Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. 5Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.6Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes. 7Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa. 8Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan.9 Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. 10Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut. 11Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. 12Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, 13jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.14Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta. 15 Johannes todisti hänestä ja huusi sanoen: ”Tämä on se, josta minä sanoin: se, joka minun jälkeeni tulee, on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä.” 16Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle. 17Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta. 18 Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.”

Intro

Meillä on tänään seurakuntana etuoikeus päästä yhdessä avaamaan erästä Raamatun varmasti keskeisimmistä, mahtavimmista, ja teologisimmista teoksista – nimittäin Johanneksen Evankeliumia. Tarkoituksemme tänään on saada yleiskäsitys siitä, mistä kirjassa on kyse ja katsoa muutamia sen ensimmäisistä jakeista. Se, mitä juuri luimme – Johanneksen evankeliumin 18 ensimmäistä jaetta – ovat Johanneksen kaunis johdanto siihen, mistä koko kirjassa on kyse. Ja ne teemat, jotka tulevat esiin näissä jakeissa jatkuvat läpi koko evankeliumin. Kuten aina, kun aloitamme uuden kirjan käsittelyn, meidän on hyvä aloittaa siitä, että tutustumme siihen ensin hieman yleisellä tasolla.

Kirjoittaja ja ajankohta

Kuten muissakin evankeliumeissa, ei Johanneksenkaan evankeliumissa suoraan sanota kuka on evankeliumin kirjoittaja. Mutta vahvoja todisteita on sen puolesta, että kirjoittaja todella oli yksi Jeesuksen apostoleista, Johannes, Sebedeuksen poika, joka on myös kirjoittanut UT kolme kirjettä, jotka kulkeva hänen nimellään, sekä ilmestyskirjan. Yksi vahvimmista todisteista, jotka puoltavat juuri Johannesta evankeliumin kirjoittajana on, että Johannesta ei mainita siinä lainkaan nimeltä, vaikka kaikki muut apostolit mainitaan. Sen sijaan kirjeessä puhutaan jatkuvasti opetuslapsesta, jota Jeesus rakasti. Eli tämä ei ole mikään vaikea yhtälö. Hän, jota Jeesus rakasti tunnistetaan myös evankeliumin lopussa sen kirjoittajaksi. (Joh.21:24)

Jos Johanneksen evankeliumin olisi kirjoittanut joku muu kuin Johannes, olisi vaikea perustella, miksi häntä ei mainittu nimeltä, koska hän kuitenkin oli Jeesuksen läheisimpiä opetuslapsia. Esim. Jeesus otti mukaansa kirkastusvuorelle ainoastaan, Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen, joita Gal.2:9 mukaan pidettiin alkuseurakunnan pylväinä – he olivat apostolien selkäranka, mutta Johannestako ei mainittaisi evankeliumissa? Ei, kyllä hänet mainitaan. Mutta, koska hän itse on evankeliumin kirjoittaja, kenties nöyryyden osoituksena, hän, jota Jeesus oli kerran kutsunut ukkosen jylinän pojaksi, ja joka kerran kysynyt Jeesukselta, saako hän istua Jeesuksen vasemmalla tai oikealla puolella kirkkaudessa, oli nyt vanhoilla päivillään tullut pisteeseen, että hän ei enää vaatinut itselleen kunniaa edes mainitsemalla omaa nimeään, vaan totesi ainoastaan, että hän on Jeesuksen rakastama.

Samanlaisen todistuksen antavat myös varhaiset kirkkoisät. Aikainen kirkkois Iraneus (noin. 130-200 jKr.) oli Polykarpoksen (noin. 70-160) opetuslapsi, joka puolestaan oli apostoli Johanneksen opetuslapsi, ja Iraneus todisti Polykarpoksen autkoriteetilla, että Johannes kirjoitti evankeliumin vanhana ollessaan Efesossa.

On selvää, että Johannes oli Jeesuksen läheisimpiä opetuslapsia. Juuri Johannes oli kaikkein lähimpänä Jeesusta, kun he aterioitsivat viimeisellä ehtoollisella (Joh.13:23), ja juuri Johannekselle Jeesus antaa oman äitinsä Marian huolehdittavaksi, kun hän itse on ristillä. Juuri Johannekselle Jeesus antaa ilmestyskirjan. On jopa mahdollista, että Johanneksen äiti Salome oli Jeesuksen äidin Marian sisar, jolloin Johannes olisi ollut myös sukua tälle, ja olisi ollut luonnollista, että Johannes huolehtii Mariasta Jeesuksen mentyä pois.

Joh.19:25 mainitsee, että

”Mutta Jeesuksen ristin ääressä seisoivat hänen äitinsä ja hänen äitinsä sisar ja Maria, Kloopaan vaimo, ja Maria Magdaleena”

Jeesuksen taivaaseenastumisen jälkeen Johanneksesta tuli Jerusalemin seurakunnan johtohahmo. Kirkkoisien kirjoituksista käy ilmi, että Johannes muutti Marian kanssa ennen pitkään Efesoon, jossa hän asui aina vangitsemiseensa saakka. Johannes siis oli samassa seurakunnassa, johon Paavali oli asettanut Timoteuksen paimeneksi. Johannes myös eli miltei 100 vuotiaaksi ja todennäköisesti kirjoitti evankeliuminsa elämänsä loppupuolella ehkä noin 80-90 jKr.

Johannes siis kirjoitti evankeliumin – mutta lopulta meidän on kuitenkin muistettava, että jokainen Raamatun kirjoitus on kuitenkin Jumalan inspiraation tulosta. Niinkin suuremmoinen kirja, kuin Johanneksen evankeliumi on, se on Pyhän Hengen, ei vain Johanneksen viisauden ja älykkyyden tuotosta. Näin meidän tulisi suhtautua kaikkiin Raamatun kirjojen kirjoittajiin. Heitä kontrolloi ja ohjasi Pyhä Henki, niin että kaikki mitä Raamattu sanoo – on mitä Jumala sanoo – ja näin ollen kaikin puolin luotettavaa ja virheetöntä.

Verrattuna synoptisiin evankeliumeihin

Johanneksen evankeliumi on ainutlaatuinen verrattuna kaikkiin muihin evankeliumeihin. Matteus, Markus ja Luukas muodostavat niin kutsutut synoptiset evankeliumit – synoptinen tarkoittaa nähdä yhdessä. Nämä ovat siis evankeliumit joita on helppo verrata toisiinsa ja nähdä kokonaisuutena. Niillä on pitkälti samankaltainen lähestymistapa, kun he kertovat Jeesuksen elämän ja palvelustyön vaiheista. He katsovat Jeesusta yhdestä suunasta – mutta Johannes katsoo toisesta. Itseasiassa 90 % siitä, mitä Johanneksen evankeliumi sisältää poikkeaa siitä, mitä muut evankeliumit sanovat. Lista siitä, mitä Johannes jättää mainitsematta evankeliumissaan on itseasiassa melko säväyttävä. Johannes ei näet mainitse sanallakaan:

  •    Jeesuksen syntymästä
  •    Jeesuksen kasteesta
  •    Kiusauksista erämaassa
  •    Apostolien nimeämisestä
  •    Pahoista hengistä
  •    Vertauksista
  •    Jeesuksen kirkastumisesta vuorella
  •    Getsemanen puutarhan tapahtumista
  •    Taivaaseen astumisesta

Mistä tässä on kyse? Mistä Johannes ylipäätään sitten puhuu? Johannes todennäköisesti tunsi synoptiset evankeliumit ja niiden sisällön ja näin jotkut ovat päätelleetkin, että Johannes vain täydentää muita evankeliumeita. Hän mainitsee enimmäkseen asioita, joita muut eivät ole maininneet, kuten kun synoptiset evankeliumit kertovat aluksi Jeesuksen työstä Galileassa, he antavat ymmärtää, että Jeesus oli tehnyt jo työtään aiemmin muualla. Johannes antaa vastauksen kertomalla luvussa 3 Jeesuksen työstä Juudean alueella ja Samariassa luvussa 4. Ruokkimisihmeen jälkeen Jeesus pyysi opetulapsia kulkemaan meren yli Betsaidaan. Johannes antaa syyn tähän – koska ihmiset olivat aikoneet tehdä Jeesuksesta väkisin kuninkaan. Eli on selvää, että Johannes kyllä täydentää evankeliumien yksityiskohtia, mutta tämä ei ole ainoa syy sille, miksi jättää mainitsematta tiettyjä asioita.

Johanneksen evankeliumi on itseasiassa ainoa evankeliumeista, jossa suoraan ilmaistaan evankeliumin tarkoitus. Mitä sen on määrä saada aikaan? Miksi se on kirjoitettu? Tämän löydämme aivan evankeliumin lopusta

Joh.20:30-31

”Paljon muitakin tunnustekoja, joita ei ole kirjoitettu tähän kirjaan, Jeesus teki opetuslastensa nähden; 31mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.”

Johanneksen motiivi ei siis ollut kirjoittaa kaikkea mitä hän tiesi tai muisti, vaan hänellä oli selkeä sekä evankelistinen että apologeettinen ajatus taustalla. Jeesus ei syntynyt Joosef ja Maria Kristukselle. Vaan Ihmisten täytyi uskoa, että Jeesus on Kristus – Luvattu Messias. Ja teet hyvin, jos uskot, että Jeesus on Messias Mutta tämä ei yksin riitä, koska kuten tiedämme, Jeesuksella on kaksi luontoa – Jumalallinen luonto ja inhimmillinen luonto. Jeesus on yksi persoona, joka on samaan aikaan totisesti ihminen, ja totisesti Jumala ja meidän on uskottava molemmat. Jos muut evankeliumit olivat keskittyneet enemmän kuvaamaan Jeesusta messiaana ja Ihmisen Poikana, painottaen enemmän hänen inhimillistä sukulinjaansa, niin Johannes tahtoo vetää huomiomme Jeesuksen Jumaluuteen

Johannes pyrkii osoittamaan, että Messias Jeesus, ei ole vain inhimillinen olento, vaan hän on ikuinen Jumala. Ja tähän tarkoitukseen Johannes sisällyttää evankeliumiinsa tapahtumia ja Jeesuksen tunnustekoja, jotka todistavat hänen Jumaluudestaan. Onkin sanottu, että Jeesuksen Jumaluus käy ilmi Johanneksen jokaisesta luvusta.

Johanneksen evankeliumi etenee melko kronologisesti ja kietoutuu kahdeksan Jeesuksen tunnusteon ympärille:

1)   Veden muuttaminen viiniksi (Joh.2:1-10)

2)   Kuninkaallisen virkamiehen pojan parantaminen (Joh.4:46-54)

3)   Ramman miehen parantaminen (Joh.5:1-9)

4)   Kansanjoukkojen ruokkiminen (Joh.6:1-14)

5)   Vetten päällä kävely (Joh.6:15-21)

6)   Sokean miehen parantaminen (Joh.9:1-41)

7)   Lasaruksen herättäminen kuolleista (Joh.11:1-44)

8)   Ihmeellinen kalasaalis ylösnousemuksen jälkeen (Joh.21:1-7)

Evankeliumissa on myös 7 painotettua ”Minä olen” sanontaa, jotka identifioivat Jeesuksen Jumalan ja Messiaana. Lisäksi evankeliumissa on pitkiä keskusteluja eri ihmisten välillä ja väittelyitä fariseusten kanssa ja suuri määrä didaktisia – oppia sisältäviä tekstin kohtia ja opetusta Pyhästä Hengestä. Näin ollen Johanneksen evankeliumi on myös kaikista teologisin ja syvällisin evankeliumeista, mikä tekee siitä varsin haastavan.

Johanneksen evankeliumi ei siis missään tapauksessa ole ”helppo” evankeliumi käsittää, verrattuna kaikkiin muihin evankeliumeihin. Vaikka se kreikan kieli, jota Johannes evankeliumissaan käyttää on itseasiassa kaikista yksinkertaisinta sanavarastoltaan ja lauserakenteiltaan koko Uudessa Testamentissa, niin pitävät yksinkertaisetkin lausahdukset sisällään valtavia totuuksia, jotka usein ylittävät meidän käsityskykymme. Ja näin ollen, sen tulisi vetää jokaisen meistä, jotka vakavasti lähestymme näitä tekstejä nöyrälle paikalle, kun pohdimme Jumalan Sanan rikkauksien syvyyttä.

Hyvä esimerkki rikkaasta, teologisesta tekstistä Johanneksen evankeliumista on se, minkä me jo luimme alussa. Johanneksen johdanto, joka on, kun sitä tarkastellaan todella syvällinen ja rikas, mutta samalla hyvin kaunis ja yksinkertainen. Olisi hauska tietää kuinka kauan Johanneksella kesti, kun hän tämän johdannon laati. Toisin kuin, joku saattaisi ajatella Pyhän Hengen inspiroiminen ei tarkoita sitä, että joku kirjoittaa kuin transsissa, niin että käsi liikkuu automaattisesti, suusta tulee vaahtoa ja silmät ovat valkoisina. Ei – tämä ei ole Raamatullinen inspiraatio. Vaan Johanneskin – todella käyttää kaiken älyllisen kapasiteettinsa ja järkeilykykynsä Jumalan totuuden välittämiseen. Pyhä Henki ei koskaan aiheuta, että menetämme kontrollin itsestämme ja ajatuksistamme – päinvastoin.

Johdanto

Kun katsot ensimmäistä 18 jaetta niin huomaat pääteemat, jotka tulevat toistumaan kautta. Puhutaan elämästä, valosta, todistajasta, kirkkaudesta. Ensimmäisessä jakeessa 1:1 mainittu Sana identifioidaan jakeessa 14 Jeesukseksi. Hän on se Jumalan iankaikkinen Sana, joka tuli lihaksi, kun Jeesus syntyi Marialle ja Joosefille talliin. Johdanto pitää sisällä uskon kannalta elintärkeitä totuuksia Kristuksesta. Hän on Jumala, maailman luoja, kaiken todellisen tiedon lähde Jumalasta, jota ihmisellä on koskaan ollut. Jeesus ilmaisee pelastavat totuuden langenneelle ihmiskunnalle. Tulemme käsittelemään tätä johdantoa tarkemmin kokonaisuutena myöhemmin, mutta nyt keskitetään loppuaikamme ainoastaan ensimmäiseen jakeeseen:

Jae 1

“Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala” (Joh.1:1)

No eikö vaikuta yksinkertaiselta? Mutta mitä se tarkoittaa? Miten niin alussa oli Sana? Mitä se tarkoittaa? Ja Sana on Jumalan luona mutta Sana on Jumala – PRÖH! vaikuttaa aika sekavalta ja ristiriitaiselta. Tämä on monien ensireaktio. Mutta meidän on annettava Johanneksen edistää argumenttiaan rauhassa. Vasta myöhemmin johdannossa tuo Sana identifioidaan Jumalan Pojaksi – Jeesukseksi. Ja vasta myöhemmin se Jumala, jonka kanssa Sana on tunnistetaan juuri Isä Jumalaksi.

Tämä jae muodostuu kolmesta lyhyestä lausekkeesta:

1A Alussa oli Sana

1B ja Sana oli Jumalan tykönä

1C Sana oli Jumala

Katsotaan niistä kutakin järjestyksessä. Ensimmäinen on (1A): Alussa oli Sana – Ja koska Kreikka tässä on niin yksinkertaista, mutta se auttaa ymmärrystämme, luetaan se myös Kreikaksi – Alussa oli Sana – En arche en ho logos

En arche – alussa. Tämä voitaisiin nähdä viittauksena siihen, mitä 1.Moos.1:1 sanoo. Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Ja nyt sanotaan siis, että alussa – niin pitkälle kun halutaan alkuhetkeä työntää – oli se miten kaukana menneisyydessä hyvänsä – niin jotain oli jo olemassa – Sana, Logos oli olemassa. Johannes käyttää Logoksesta johdonmukaisesti kautta koko johdannon verbiä en, joka on imperfekti verbistä eimi – olla. Jotkut teistä muistavat tämän sanan siitä, kun Jeesus kutsuu itseään sanoilla minä olen – ego eimi. Se kuvastaa siis jatkuvaa olemista mennessä aikamuodossa. Sana on ikuisesti ollut. Alussa – Sana oli jo – mikä ikinä Sana on – se on riippumaton ajasta.Matteuksen ja Luukkaan evankeliumit levittelisivät Jeesuksen sukuluetteloita tässä vaiheessa, mutta Johannes osoittaa, että Jeesus on jo ollut ennen mitään luetteloita.

(1B) ja Sana oli Jumalan tykönä – Kreikaksi: kai ho logos en pros ton theon

Tuo sama ikuinen Sana, joka tunnistettiin ensimmäisessä lausekkeessa, todetaan nyt olevan pros ton theon – kohti Jumalaa. Kreikan prepositiot ovat paljon rikkkaampia, kuin mitä meidän kielemme antaa ymmärtää. Pros ei ainoastaan tarkoita, että joku on toisen kanssa tai toista kohti, se voi itse asiassa viitata suhteeseen kahden olennon välillä. Paavali käyttää tätä prepositiota, kun hän 1.Kor.13 puhuu siitä, että vaikka nyt näemme Jumalan kuin kuvastimesta, niin kerran kirkkaudessa näemme hänet kasvoista kasvoihin. Kasvot pros kasvot. Kun jotakin on kasvokkain, niin kyse on suhteesta – halusimme tuota suhdetta tai emme. Ja nyt itse Jumala on kasvokkain – suhteessa iankaikkisen Sanan kanssa. Jumalalla on siis aina ollut suhde Sanan kanssa. Mitähän tämä tarkoittaa? Se ei ole selvinnyt vielä.

1C Sana oli Jumala – Kreikaksi: kai theos en ho logos

Tämä tarkoittaa, että edelleen tuo sama iankaikkinen sana, jonka todettiin aina olleen suhteessa Jumalan kanssa, on itse Jumala. Yrittääkö Johannes sanoa, että on olemassa kaksi Jumalaa? Ei suinkaan. Juutalaiset, Johannes mukaan lukien olivat vankkoja monoteisteja:

Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi” (5.Moos.6:4)

Tämä oli keskeinen osa jokaisen juutalaisen uskontunnustusta. Vanhassa Testamentissa oli mitä selkeimmin sanoin tuotu esille monissa kohdissa (esim.Jes.40-45), että Jahve on ainoa todellinen Jumala ja kaikki muut jumalat ovat epätodellisia, ihmisten kätten tekoa. On vain yksi Jumala joka on luonut taivaan ja maan – kaikki muut niin kutsutut jumalat ovat tuhon omat.

”Näin sanoo Herra, Israelin kuningas, ja sen lunastaja, Herra Sebaot: Minä olen ensimmäinen, ja minä olen viimeinen, ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa.” (Jes.44:6)

Mitä hyvänsä Johannes siis pyrkii juutalaisena sanomaan – hän ei aio esittää monoteismin kumousta. Kun johannes sanoo siis, että Sana on Jumala, pyrkiikö hän laittamaan yhtäsuurimerkin sanojen välille, niin että Sana = Jumala.  Eli Sana kokonaisuudessaan = Jumala kokonaisuudessaan ja Jumala kokonaisuudessaan = Sana kokonaisuudessaan. Tämä ei kuitenkaan ole, mitä Johannes sanoo, koska se johtaisi ristiriitaan. Koska jos Sana on täysin Jumala ja Jumala on täysin Sana, niin sitten ne tarkoittavat käytännössä samaa, joten voimme vaihtaa termejä päikseen. Mitä siis tarkoittaisi se, minkä Johannes oli sanonut aiemmin, että Sana on Jumalan luona? Onko Jumala itsensä luona? No eihän tässä ole järkeä. Tällainen ajattelu johtaisi meidät myös modalismiin tai Sabellianismiin – vanhaan harhaoppiin, joka sanoo, että Jumala ottaa vain eri muotoja – hän manifestoi itsensä eri tavoin eri hetkinä. Välillä hän esittää Isää, välillä Poikaa, välillä Pyhää Henkeä. Se johtaisi Johanneksen lopulta myös sanomaan, että itseasiassa Isä Jumala tulee lihaksi jakeessa 14, mutta tämäkään ei pidä paikkaansa.

Joten missä mielessä Johannes oikeastaan käyttää sanaa Jumala tuossa viimeisessä lausekkeessa – ja Sana oli Jumala. Johannes tahtoo sanoa, että Sana on luonteeltaan Jumala. Kaikki mitä Jumala on luonteeltaan – niin Sanakin on.

Mitä tämä ensimmäinen jae siis kertoo meille?

Se kertoo meille, että Sana on ikuinen ja Jumala on ikuinen. He ovat ikuisesti olleet suhteessa toisiinsa. Sana ja Jumala jakavat saman olemuksen ja luonnon, mutta ne täytyy erottaa toisistaan erillisinä persoonina.

Kaikki tämä, ja vain 17 lyhyessä kreikan kielen sanassa – pystytkö itse kommunikoimaan noin ytimekkäästi. Alatko nähdä sen, miksi kuvasin sitä, mitä Johannes sanoo yksinkertaisena ja kauniina, mutta syvällisenä samaan aikaan? Me ymmärrämme jakeesta 14 ja 18, että Sana kuvastaa Jeesusta. Jeesus on Jumalan iankaikkinen Sana, mutta miksi Johannes käyttää tätä termiä? Miksi puhua sanasta? Jos on tarkoitus todeta vain Jeesuksen Jumaluus, miksi Johannes ei sanoisi vain, että: Alussa oli Kristus – ja Kristus oli Jeesus ja Jeesus oli Jumala? Eikö se välittäisi viestin selkeämmin?

Johanneksella oli tähänkin tietty syy. Sana Logos oli hyvin tunnettu sen ajan pakanoiden filosofisissa pohdinnoissa, jossa Logos kuvasti persoonatonta jumalisen järkeilyn periaatetta, mieltä tai viisautta jonka katsottiin edistävän universumin harmoniaa. Juutalaisessa ajattelussa taas Jumalan Sanalla oli hyvin keskeinen asema, koska he tunnistivat, että Jumala loi kaiken sanansa kautta (1.Moos.1:3; Ps.33:6; 107:20; Sn.l. 8:27).

”Herran sanalla ovat taivaat tehdyt, ja kaikki niiden joukot hänen suunsa hengellä.” (Ps.33:6) ”Mutta hädässänsä he huusivat Herraa, ja hän pelasti heidät heidän ahdistuksistaan. Hän lähetti sanansa ja paransi heidät ja pelasti heidät haudasta.” (Ps.107:19-20)

Juutalaiset ajattelivat, että Jumalan Sana on Jumalan voimakas itse-ilmaisu luomisessa, viisaudessa, ilmestyksessä, ja pelastuksessa. Parisataa vuotta ennen Jeesuksen syntymää, juutalaisten keskuudessa alkoi, mielenkiintoista kyllä, olla myös ajattelua, että Sanalla voitaisiin myös viitata johonkin persoonalliseen. Käyttämällä siis sanaa Logos Johannes ottaa kiinni sekä Juutalaisesta että Pakana yleisönsä huomiosta ja esittää heille Jumalan persoonallisena.

Johannes myös antaa tämän realisaation evankeliuminsa alussa ikään kuin peiliksi, jonka kautta saatamme nähdä kaiken muun, mitä hän kirjoittaa. Se, että näemme ne totuudet, joiden varaan Johannes evankeliuminsa rakentaa selvästi heti alussa, auttavat meitä myös ymmärtämään Johanneksen evankeliumin loppupuoliskoa. Valitettavasti kaikki eivät näitä näe. Ja totta onkin, että huolimatta siitä minkälainen harhaoppi tai kultti on kyseessä – on hyvin todennäköistä, että he kompastuvat turvalleen heti Johanneksen ensimmäiseen jakeeseen. Jehovan todistajat ovat ehkä surullisimpia esimerkkejä tästä:

Jehovantodistajien refutaatio

Jehovantodistajat sanovat, että Jeesus on Jumalan ensimmäinen luotu olento (Mikael Arkkienkeli) ja hänen kauttaan on sitten luotu kaikki muut. Ja he lukevat Johannes 1:1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli jumala (pienellä j:llä).

Jehovan todistajat siis ehdottavat, että vastoin kaikkea sitä monoteismiä, jota koko Vanha Testamentti oli julistanut esim. Jes.44:8, että Jumala ei edes tunne ketään muuta Jumalaa, niin Johannes juutalaisena tulisi ja esittäisi että on sittenkin olemassa toinen, vähempiarvoinen jumala, joka on itseasiassa kuitenkin ikuisesti ollut suhteessa Isä Jumalan kanssa. Jehovantodistajien pointti perustuu siihen, että Kreikan määräinen artikkeli ho puuttuu viimeisen lausekkeen sanasta theos – Jumala. Tekstissä ei siis lue ho theos en ho logos, vaan pelkästää theos en ho logos. Eli ei määräistä artikkelia sanalle Jumala ja sen vuoksi meidän tulisi olettaa siihen epämääräinen artikkeli eli kirjoittaa Jumala vain pienellä j:llä. No mitä tähän voidaan todeta? Onko Jehovantodistajilla pointti?

On totta, kuten he osoittavat, että sanalla theos ei ole määräistä artikkelia, mutta se ei ole vahingossa jäänyt pois, vaan Johannes tarkoituksella välttää määräisen artikkelin käyttöä. Mietipä mitä tuosta lauseesta tulisi, jos siihen laitettaisiin määräinen artikkeli. Silloinhan Johannes sanoisi että Sana = Isä Jumala ja tämä ei ole hänen tavoitteensa. Hän nimenomaan tahtoo erottaa jakeessa kaksi persoonaa ho theos – Jumala – ja ho Logos – Sana. Eli on täysin oikein Johannekselta jättää artikkeli pois tästä syystä.

Toiseksi, ja pahoittelen tässä vaiheessa lyhestä äidinkielen oppitunnista, kyseessä on predikaatti nominatiivi lauserakenne kreikassa, jossa kaksi substantiivia – tässä tapauksessa Jumala ja Sana on yhdistetty linkki verbillä on. Ja jotta kukaan voisi päätellä mikä on lauseen tekijä – lauseen subjekti, niin se täytyy indikoida Kreikan artikkelilla ho, muussa tapauksessa, jos ei ole artikkeleita kummassakaan sanassa niin sitten lopputulema on jälleen sama kuin, että molemmissa sanoissa olisi artikkeli – eli kaikki mitä Sana on on kaikki mitä Jumala on ja toisinpäin. Ja tämä johtaa meidät harhaan. Nyt tuo määräinen artikkeli on annettu sanalle ho Logos joten se on lausekkeen subjekti, jolloin sanasta theos – Jumala tulee predikaatti nominatiivi. Vaikuttaa siltä, että Jehovantodistajat eivät ole edes tietoisia koko tästä Kreikan kielioppisäännöstä.

Kolmanneksi Jehovantodistajat eivät edes noudata omia sääntöjään. He sanovat, että jakeessa 1, jos sanalla jumala ei ole määräistä artikkelia, niin se pitää kirjoittaa pienellä j:llä. Okei, mutta mitenkäs sitten ne 282 muuta kohtaa Kreikan Uudessa Testamentissa, jossa määräistä artikkelia ei ole ja puhutaan Jumalasta. Kirjoitetaanko niihinkin kaikkiin Jumala pienellä j:llä. Esim. Samassa Johanneksen johdannossa on jakeessa 6, 12, 13 ja 18 on Jumala ilman kreikan artikkelia, mutta kukaan ei ole vaatimassa, että näitä kirjoitettaisiin pienellä.

Johannes ei sano ainoastaan, että Jeesus on jumala pienellä j:llä, koko Johanneksen 1 jakeen pointti on – ei niinkään kertoa meille kuka Jumala on – vaan kuka Sana on – tässä jakeessa ei ole tarkoitus tuoda esille koko Jumaluuden kolminaisuutta ja kaikkia Jumalan ominaisuuksia, mutta tässä jakeessa tuodaan ilmi, että Sana on ikuinen, Sana on suhteessa Isä Jumalaan, ja Sana on luonnoltaan Jumala. Sana on persoonallinen Jumala – myöhemmin näemme, että kyseessä on Itse Herramme Jeesus Kristus ja se Jumala, jonka kanssa Jeesus oli kasvokkain, on se Isä Jumala, jota Hän rukoilee

”Ja nyt, Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennen kuin maailma olikaan.”(Joh.17:5)

Ja huomaa, että jakeessa 1 ei oikeastaan ole mitään, mitä voitaisiin muuttaa tai poistaa, ilman, että koko lause murenee. Jakeissa on täydellinen balanssi, joka roikkuu jopa yhden ainoan määräisen artikkelin olemassaolosta. Koko Johanneksen johdanto noudattaa tällaista huolellisuutta. Voitaisiin todella todeta, että se on jumalallinen mestariteos.

Kolminaisuudesta

Harvat kirjoitukset Raamatussa ovat keskeisempiä kolminaisuuden kannalta, kuin Johanneksen johdanto. Ainakin mitä tulee Jumalan Pojan identifioimiseen. Ja on väärin todeta, että koska kolminaisuus on Kristittyjen ajan myötä muotoilema oppi, ei meidän tulisi rakastaa sitä. Kolminaisuus on oppi, jota meidän tulisi Kristittyinä oppia rakastamaan, koska se heijastaa täysin sitä, mitä Jumala on Pyhässä Sanassaan ilmoittanut itsestään luomakunnalleen.

Dr.James White sanoo kirjassaan unohdettu kolminaisuus:

Kolminaisuus sanoo – on yksi Jumalallinen olemus – yksi Jumala – monoteismi – Jumalan olemus on jakamaton, ainutlaatuinen, yhtenäinen. Tämän Jumalallisen olemuksen jakavat kolme erillistä persoonaa. Emme siis sano, että on kolme olentoa, jotka ovat kuitenkin yksi olento – tai kolme persoonaa, jotka ovat kuitenkin yksi persoona. Tämä olisi ristiriitaista. Meidän ei tässä tule sekoittaa sanaan persoona kaikkea, mitä olemme tottuneet liittämään ihmispersoonaan. Nämä persoonat ovat Isä, Poika ja Pyhä Henki. Yksi mikä ja kolme ketä? Näiden persoonien välinen suhde on ikuinen. Kaikki persoonat täysin jakavat Jumalallisen olemuksen. Isä ei ole 1/3, Poika 1/3 ja Pyhä Henki 1/3, vaan kaikki ovat yhtä lailla Jumala, ja ikuisesti. Ei koskaan ollut aikaa, kun Isä ei ollut Isä. Ei koskaan ollut aikaa, että Poika ei ollut Poika tai Henki Henki.” (James White, Forgotten Trinity, luku 4)

Tämä ei ole meille vain filosofinen harjoitus  tai teologinen spekulaatio, vaan Jumalallinen ilmoitus. Ja tästä Johannes tulee todistamaan meille uudestaan ja uudestaan, kun avaamme Hänen evankeliumiaan toistamiseen.

Amen.

 

Mitä Raamattu sanoo avioerosta ja uudelleen avioitumisesta? (Matt. 19:1-12)

Saarnattu 19.5.2019, Eelis Halmemies

Mitä Raamattu sanoo avioerosta ja uudelleen avioitumisesta

Matteuksen evankeliumi 19:1-12:

Kun Jeesus oli päättänyt nämä puheensa, hän lähti Galileasta ja kulki Jordanin toista puolta Juudean alueelle. 2Häntä seurasi suuri joukko ihmisiä, ja hän paransi heitä siellä.3Hänen luokseen tuli myös fariseuksia, jotka koetellakseen häntä kysyivät: ”Onko miehen lupa hylätä vaimonsa mistä syystä tahansa?”4Hän vastasi: ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa loi heidät mieheksi ja naiseksi 5ja sanoi: ”Sen tähden mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa, ja niistä kahdesta tulee yksi liha”?6Niinpä he eivät enää ole kaksi vaan yksi liha. Minkä Jumala siis on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.7He kysyivät häneltä: ”Miksi Mooses sitten käski antaa vaimolle erokirjan ja hylätä hänet?8Hän vastasi heille: ”Teidän kovasydämisyytenne tähden Mooses antoi teille luvan hylätä vaimonne. Mutta alun perin ei ollut niin.9Minä sanon teille: se joka hylkää vaimonsa muun syyn, kuin haureuden tähden ja nai toisen, tekee aviorikoksen [ja joka nai hylätyn, tekee aviorikoksen]”.10Opetuslapset sanoivat hänelle: ”Jos miehen suhde vaimoon on tällainen, ei kannata mennä naimisiin.”11Mutta hän sanoi heille: ”Tämä sana ei sovellu kaikkiin vaan ainoastaan niihin, joille se on annettu.12On sellaisia, jotka ovat äitinsä kohdusta syntyneet avioon kelpaamattomina. On myös niitä, jotka ihmiset ovat tehneet avioon kelpaamattomiksi. Samoin on niitä, jotka taivasten valtakunnan tähden ovat tehneet itsensä avioon kelpaamattomiksi. Joka tämän voi itseensä soveltaa, se soveltakoon.”

Perustelu sille, miksi saarna tästä aiheesta

Tänään ajattelin, että meidän olisi hyvä käsitellä aihetta – mitä Raamattu sanoo avioerosta ja uudelleenavioitumisesta. Ja ei sen vuoksi, että erityisesti nauttisin tästä aiheesta – tämä ei ole erityisen iloinen aihe käsitellä. Jos se olisi vain omasta halustani kiinni, niin puhuisin jostain aivan muusta, mutta kun pohdin Juudaksen kirjeen jälkeen sitä, mitä kirjaa lähtisin seuraavaksi käsittelemään, niin koin että, ennen kuin lähdemme seuraavan kirjan pariin, niin tahdon sanoa kuitenkin jotain tähän aiheeseen liittyen, koska kyseessä on sellainen aihe, joka on seurakunnan elämää ja arkea ajatellen tärkeä ja aina jollain tavalla ajankohtainen. Merkittävä osa niistä sielunhoidollisista kysymyksistä, joita minkään seurakunnan pastorit saa osakseen liittyvät aina ihmissuhdeongelmiin – ja erot ja uudelleen avioitumiset ovat osa tätä. Jos seurakunnan keskuudessa ei ole ihmisiä, jotka ovat itse kokeneet avioeron, on ainakin heidän lähipiirissään, niitä, jotka ovat. Ja Jos seurakunta aktiivisesti evankelioi ihmisiä ja odottaa että ihmisiä tulee uskoon ja he liittyvät osaksi seurakuntaa – ei seurakunta voi odottaa, että nämä ihmiset, jotka ovat tulleet maailmasta ovat eläneet puhtaan ja mallikelpoisen elämän koskien avioliittoa. Suuri osa on jo kokenut avioeron siinä vaiheessa, kun tulevat uskoon. Joku on ehkä naimisissa toisen tai jopa kolmannen kerran. Ja kun tällaisia henkilöitä sitten astuu seurakunnan ovesta sisään, on meillä oltava vastauksia. Seurakuntana emme voi siis olla välinpitämättömiä. Meillä täytyy olla Raamatulla perusteltavissa oleva näkemys. Ja tahdon, että tänään katsomme siis yhdessä, mitä Raamattu sanoo aiheesta – avioero ja uudelleen avioituminen.

Aihe, joka jakaa kristittyjä

Ensinnäkin tahdon painottaa sitä, että tämä aihe on sellainen, joka jakaa kristittyjä, kuten lähes kaikki muutkin opilliset aiheet. Joku neropatti joskus sanoikin, että kristityt ovat niitä, jotka ovat samaa mieltä uskon ja evankeliumin ydinasioista ja erimieltä kaikesta muusta. Ja se pätee ainakin tässä kohdin. Tämä aihe on kuitenkin siinä mielessä erityinen, että vaikka niiden keskuudessa, joita me pidämme uskollisina Raamatun opettajina, on suuri yksimielisyys avioliiton merkityksestä ja tärkeydestä, niin kun katsotaan mitä he sanovat avioerosta ja uudelleen avioitumisesta nousee eriäviä mielipiteitä. Ja huolimatta siitä minkä näkemyksen puoleen lopulta kallistumme, toisen näkemyksen edustajilla on olemassa haastavia kysymyksiä Raamatusta, joiden painavuutta ei voida sivuuttaa helposti.

Useita eri näkemyksiä

Vakavasti otettavien Raamatunopettajien keskuudessa on kolme perusnäkemystä siitä, mitä Raamattu opettaa avioerosta ja uudelleen avioitumisesta uuden testamentin seurakuntaa kohtaan.

1) Ensimmäinen näkemys, jota tunnetuista reformoiduista ajattelijoista edustaa ainakin Voddie Baucham ja John Piper ja ehkä Suomalaisille tunnetuista Raamatunopettajista David Pawson, on kaikista tiukin ja sanoo, että sen jälkeen, kun olet naimisissa, on avioero ja uudelleen avioituminen aina kielletty, jokaisessa tapauksessa. Tällä näkemyksellä on arvatusti myös kaikista vähiten kannattajia.

2) Toinen näkemys sanoo, että avioero on sallittu tietyissä poikkeustilanteissa, mutta uudelleen avioituminen on aina väärin.

3) Kolmas ja yleisin näkemys, jota edustaa mm. John MacArthur ja D.A.Carson, toteaa että avioero ja uudelleenavioituminen ovat tietyissä harvinaisissa poikkeustapauksissa oikeutettuja.

Se, mitä näkemystä itse kannatamme ei saa kuitenkaan perustua näkemyksen suosioon, tai siihen kuinka vaikea tai helppo jostain näkemyksestä on pitää kiinni, vaan sen tulisi perustua ainoastaan siihen mitä Raamattu opettaa. Ihmisten mielipiteillä asiasta ei pitäisi olla merkitystä – vaan sillä, mitä Jumala on puhunut.

Henkilökohtaisesti, Raamatun tutkimisen ja rukouksen jälkeen, olen kallistunut kolmannen näkemyksen puoleen, joka sallii eron ja uudelleen avioitumisen tietyissä tilanteissa, koska se nähdäkseni vaatii vähiten selittelyä ja oletuksia, jotka perustuvat siihen, mitä Raamattu ei eksplisiittisesti sano.  Kun seuraavaksi käymme läpi keskeisiä tekstejä Raamatusta, jotka ottavat kantaa aiheeseen, pyrin kuitenkin antamaan perusteita sille, miten eri näkemysten edustajat käsittelevät näitä tekstejä.

Matteuksen evankeliumi luku 19

Keskeinen tekstimme tänään, jonka luimme, oli Matteus 19:1-12.. Jeesus oli kierrellyt Galilean seudulla opettaen ja vahvistaen opetuksensa ihmeitä tehden ja nyt hän lähtee vaeltamaan sieltä Juudean seudulle kohti Jerusalemia viimeisen kerran. Ja suuri kansan joukko seuraa Jeesusta, kuten aina silloin, kun hän on tehnyt ihmeitä, ja jakeessa kaksi todetaan, että Jeesus paransi heidät.  Ja jakeessa 3 fariseuksia tuli hänen luoksensa, ja he koettelivat häntä. Fariseusten motiivi ei koskaan ollut se, että he olisivat tahtoneet oppia Jeesukselta, vaan pikemminkin he tahtoivat virittää Jeesukselle ansoja. He punoivat ja harkitsivat tarkasti juonia ja retorisia kysymyksiä, vain että pääsisivät syyttämään Jeesusta. Yleinen juoni heillä oli se, että he pyrkivät saattamaan Jeesuksen ristiriitaan sen kanssa, mitä Mooses on sanonut. Jos he voisivat osoittaa kansan edessä, että Jeesus on Moosesta vastaan, niin he voisivat yllyttää kansan häntä vastaan ja hankkiutua hänestä eroon.

Nyt fariseukset lähestyvät Jeesusta lähellä sitä aluetta, jossa Johannes Kastaja oli aiemmin otettu kiinni, koska hän oli mennyt arvostelemaan neljännysruhtinas Herodes Antipaksen avioliittoa. Herodes oli eronnut ensimmäisestä vaimostaan Fasaelista ja mennyt uusiin naimisiin veljentyttärensä Herodiaan kanssa. Ehkä fariseusten juoni oli, että jos he saavat Jeesuksen esittämään näkemyksensä avioliitosta, he voisivat saattaa Jeesuksen vankeuteen samoin, kuin Johannes Kastajankin.

Mikä sitten olikaan heidän kysymyksensä? Jae 3:

” Onko miehen lupa hylätä vaimonsa mistä syystä tahansa?”

Mistä tämä kysymys on peräisin? Miksi fariseukset kysyisivät jotain tällaista? Huomaa, että he eivät kysy, onko miehen lupa hyljätä vaimonsa, tämän he jo olettavat, koska Mooseksen laki oli sen sallinut. He kysyvät ainoastaan – millä perusteella näin on lupa tehdä.

Rabbien taisto

Jeesuksen aikaan oli juutalaisten keskuudessa kaksi merkittävää Rabbiinista koulukuntaa, jotka kilpailivat toistensa kanssa ja vaikuttivat yleiseen mielipiteeseen Mooseksen lain tulkinnasta. Oli Rabbi Sammain koulu ja oli Rabbi Himmelin koulu. Sammain koulu edusti konservatiivisempaa lain tulkintaa avioeroon liittyen ja totesi, että ainoastaan aviorikos on perusteltu syy avioeroon. Rabbi Himmel oli hieman liberaalimpi omissa tulkinnoissaan, hän nimittäin salli avioeron mistä syystä tahansa. Ja on helppo arvata kumpi näkemys oli suositumpi – Himmelin. Juutalaiset, fariseukset etunenässä lain hyväksikäyttäjinä, erosivat puolisoistaan milloin vain ja mistä syystä tahansa. Oli syy sitten pohjaan palanut ruoka, liikkuminen niin, että naisen nilkat paljastuivat tai negatiivinen kommentti vaimon anopista. Rabbi Akiba sanoi jopa, että jos mies löytää kauniimman naisen, on se perusteltu syy eroon. No kaikea tätä he tekivät ja siinä vääristivät Jumalan lain. Ja nyt fariseukset tahtovat, että Jeesus ottaa kantaan tähän kiistakysymykseen. ”Onko miehen lupa hyljätä vaimonsa mistä syystä tahansa?” Siis Kenen puolella olet Jeesus – Rabbi Sammain vai Rabbi Himmelin?

Ja mikä onkaan Jeesuksen vastaus jakeissa 4-6:

“Hän vastasi: ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa loi heidät mieheksi ja naiseksi 5ja sanoi: ”Sen tähden mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa, ja niistä kahdesta tulee yksi liha” 6Niinpä he eivät enää ole kaksi vaan yksi liha. Minkä Jumala siis on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” (Matt.19:4-6)

Jeesus ei ala luettelemaan syitä erolle, sen sijaan, hän painottaa sitä, että heti Raamatun alussa 1. Mooseksen kirjassa kerrotaan, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Nainenhan luotiin erottamalla hänet miehen kyljestä ja kun mies ja nainen sitten tulevat avioliitossa yhteen he palauttavat ihmisen tilaan, jossa hän oli Jumalan luodessa – yhdeksi yhtenäiseksi ihmiseksi, jossa mies ja vaimo täydentävät toisiaan sekä fyysisesti, sosiaalisesti, emotionaalisesti että henkisesti. Jumalan silmissä avioliiton solmineet ovat yksi liha. Ja yksi on pariton luku, se ei ole jaollinen. Meidän ei tule erottaa enää toisistaan sitä, minkä Jumala on kerran näin yhdistänyt. Se, että mies luopuu isästä ja äidistä ja liittyy vaimoonsa kertoo myös jotakin tästä. Lapsen suhde omaan isään ja äitiin on mitä luonnollisin ja olisi kauhea ajatus erottaa lapsi isästään ja äidistään, mutta koska avioliittoon liittyy sitäkin voimakkaampi side, niin tuon luonnollisen siteen vanhempiin on väistyttävä syrjään. Eli, jos lapsen erottaminen vanhemmasta on kauheaa ja huono asia, niin vielä paljon enemmän tulisi olla miehen ja vaimon erottaminen toisistaan. Siis sen sijaan, että Jeesus antaisi näkemyksen avioerosta, nuhtelee hän fariseuksia heidän alkeellisesta ymmärryksestään avioliiton luonteesta. Jeesus sanoo ”Ettekö ole lukeneet”, mikä oli aika tyrmäävä kommentti, niille, jotka ihmisten edessä ylpeilivät ymmärryksestään Jumalan laista. Ettekö ole lukeneet. Ettekö ymmärrä, eron ei pitäisi kuulua avioliittoon alkuunkaan – Jumalan pyhä suunnitelma ja tarkoitus alusta lähtien oli luoda mies ja nainen elämään liitossa toinen toisiinsa ja Jumalaan ja tuon liiton tuli kestää koko heidän elinaikansa.

Malakian kirjassa (Raamatun viimeinen kirja) kerrotaan, että Juutalaiset miehet olivat alkaneet erota juutalaisista vaimoistaan ja alkaneet avioitua vierasmaalaisten naisten kanssa, jotka johtivat heitä epäjumalanpalvelukseen. Tämä sytytti Jumalan vihan.  

Malakian kirjan luvussa 2 Jumala sanoo:

”Te teette myös näin: te peitätte HERRAN alttarin kyynelillä, itkulla ja huokauksilla, kun hän ei enää käänny uhrilahjojen puoleen eikä suostu ottamaan mitään teidän kädestänne.14Mutta te kysytte: ”Minkä tähden? Sen tähden, että sinä olet ollut uskoton nuoruutesi vaimolle, vaikka hän on sinun kumppanisi, aviovaimosi. Herra on todistaja sinun ja vaimosi välillä.15Niin ei tee yksikään, jolla on jäännöskin Hengestä. Mutta entäs se yksi (Abraham), joka pyrki saamaan Jumalan lupaamia jälkeläisiä? Olkaa siis valppaita hengessänne älkääkä olko uskottomia nuoruutenne vaimolle.16Sillä minä vihaan hylkäämistä, sanoo HERRA, Israelin Jumala. Minä vihaan sitä, joka verhoaa vaatteensa vääryydellä, sanoo HERRA Sebaot. Olkaa siis valppaita hengessänne älkääkä olko uskottomia(Mal.2:13-16)

Jumala vihaa hylkäämistä – hän vihaa eroa – hän tahtoo, että olemme uskollisia puolisoillemme. Tämä on Jumalan asenne eroa kohtaan. Kuitenkin Raamatussa ja Mooseksen laissa annetaan käskyjä eroja koskien. Ja tämä on asia, jonka kaikkien on myönnettävä huolimatta näkemyksistä. Mooseksen laissa erot olivat sallittuja. Ja tähän myös ne fariseukset, jotka kohtasivat Jeesuksen tarttuivat:

“He kysyivät häneltä: ”Miksi Mooses sitten käski antaa vaimolle erokirjan ja hylätä hänet?8Hän vastasi heille: ”Teidän kovasydämisyytenne tähden Mooses antoi teille luvan hylätä vaimonne. Mutta alun perin ei ollut niin.” (Matt.19:7-8)

Katsotaanpa tarkemmin mihin fariseukset viittaavat.

”Jos mies ottaa naisen vaimokseen, mutta lakkaa pitämästä hänestä, koska huomaa hänessä jotain häpeällistä, mies voi kirjoittaa vaimolleen erokirjan, antaa sen hänelle ja lähettää hänet pois talostaan.2 Jos nainen miehen talosta lähdettyään menee vaimoksi toiselle miehelle 3 ja myös tämä mies alkaa vihata häntä ja kirjoittaa hänelle erokirjan, antaa sen hänen käteensä ja lähettää hänet pois talostaan tai jos tämä jälkimmäinen mies, joka on ottanut hänet vaimokseen, kuolee, 4 hänen ensimmäinen puolisonsa, joka lähetti hänet pois, ei voi ottaa häntä uudestaan vaimokseen, koska nainen on tullut saastaiseksi. Se olisi HERRAN silmissä iljettävä teko. Älä aiheuta syntivelkaa maalle, jonka HERRA sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi. (5.Moos.24:1-4)

Huomaatko mikä tämän tekstin pohjalta on ongelma fariseusten kysymyksessä? Mooses ei missään käske antamaan erokirjaa kenellekään, siinä mielessä, että Mooses käskisi puolisoa hylkäämään toisen, vaan niin kuin Jeesus hienovaraisesti korjaa fariseusten väärää tulkintaa – Mooses antoi teille luvan hylätä vaimonne. Mooses salli sen, että mies eroaa vaimostaan, jos hän havaitsee hänessä jotakin häpeällistä. Se, mitä sanalla häpeällinen tässä yhteydessä tarkoitetaan, oli itseasiassa koko väittelyn ytimessä. Viitataanko häpeällisellä tässä aviorikokseen? Vai puuron pohjaan palamiseen? Vai mihin? Sana häpeällinen on heprean ervah, jolla yleisimmin viitataan alastomuuteen. Esim. Ham näkee Nooan alastomuuden, kun Nooa on juonut itsensä juovuksiin suuren tulvan jälkeen. (1.Moos.9:22)

Ainoa toinen kohta, jossa mainitaan ”jotain häpeällistä” Raamatussa löytyy aiemmasta luvusta 5.Moos.23, jossa säädettiin sotaleirin puhtaudesta jakeet 13-15:

”Sinulla tulee olla leirin ulkopuolella merkitty paikka, johon voit mennä tarpeellesi. Varusteissasi sinulla tulee olla pieni lapio, ja kun menet ulos tarpeellesi, kaiva sillä kuoppa ja peitä sitten ulosteesi. Kulkeehan HERRA sinun Jumalasi, leirissäsi auttaakseen sinua ja antaakseen vihollisesi sinun käsiisi. Leirisi tulee olla pyhä, ettei hän näkisi mitään häpeällistä ja hylkäisi sinua.” (5.Moos.23:13-15)

Tämä antaa jotain osviittaa siitä, mistä on kyse. Se, että häpeällisellä ei viitata tässä aviorikokseen, on melko varmaa, koska aviorikoksesta seurasi automaattisesti kuoleman rangaistus.

Jos mies tekee aviorikoksen toisen miehen vaimon kanssa, lähimmäisensä vaimon kanssa, avionrikkojat, sekä mies että nainen, on surmattava. (3.Moos.20:10) Tässä tapauksessa vaimo kuitenkin jää eloon. Kyseessä on siis jonkinlainen häpeällinen, todennäköisesti seksuaaliseen moraalittomuuteen viittaava teko, joka ei vakavuudessaan yllä aviorikokseen, mutta jonka perusteella mies saattoi kirjoittaa vaimolleen erokirjan. Erokirja annettiin kirjallisena, todistajien läsnä ollessa ja sen tarkoitus oli toimia virallisena todisteena siitä, että ero oli todella tapahtunut.  Eli kun nainen sen jälkeen menisi ja avioituisi toisen kerran (kuten 5.Moos.24:2), ei sitä luettaisi hänelle aviorikokseksi, koska hän pystyisi osoittamaan, että ero oli validi. Se, että erokirja täytyi antaa, suojeli siis vääriä syytöksiä vastaan.

Jeesus sanoi: ”Teidän kovasydämisyytenne tähden Mooses antoi teille luvan hylätä vaimonne. Mutta alun perin ei ollut niin.” Alussa ihminen eli jonkin aikaa täydellisessä avioliitossa. Kunnes sitten, syntiinlankeemuksen seurauksena, kun ihmiset itsekkyydessään etsivät vain omaa etuaan ja omia motiivejaan, eivätkä toisen parasta, tulivat erotkin kuvioon. Aina siellä, missä on avioeroja, on myös syntiä. Jompikumpi tai molemmat osapuolet ovat tehneet syntiä toisiaan ja Jumalaa kohtaan. Ja ihmisten kovasydämisyyden vuoksi Mooseksen laki salli avioerot. Toisaalta erojen salliminen Israelin kovasydämisen kansan keskuudessa säästi sen vieläkin suuremmilta synneiltä. Jos kaksi kovasydämistä, uudestisyntymätöntä ihmistä asetetaan tilanteeseen, jossa heidän on oltava yhdessä, niin ei mene kauan, kun alkaa väittely, joka muuttuu ajan myötä kiivaammaksi, kunnes se muuttuu fyysiseksi väkivallaksi, ja voi lopulta johtaa jopa toisen kuolemaan. Jumala vihaa eroa, mutta hän vihaa enemmän murhaa, ja Mooseksen laki myönnytyksenä kansan kovasydämisyyden tähden, salli erojen tapahtua, mutta se ei missään vaiheessa ollut käsky. Jumala ei käskenyt ketään eroamaan. Ainoa käsky, joka Mooseksen lakiin liittyi koskien eroa, oli se, että eronnut vaimo, ei voinut enää palata takaisin ensimmäisen miehensä vaimoksi. Ja uskon, että syy tähän, täytyy liittyä siihen, että kun se minkä Jumala oli kerran yhdistänyt, kuitenkin erotettiin – niin tuo ero oli niin lopullinen, niin totaalinen, että olisi kauhistus yhdistää heitä jälleen.

Katsotaan sitten sitä mitä Jeesus sanoo seuraavaksi – ja tämä on se jae, joka on aiheuttanut suurinta päänvaivaa ja kiistaa koko Kristikunnassa, ja minkä vuoksi meillä on niin monta näkemystä siitä, mitä Raamattu sanoo avioerosta. Matt.19:9:

”Minä sanon teille: se joka hylkää vaimonsa muun syyn, kuin haureuden tähden ja nai toisen, tekee aviorikoksen [ja joka nai hylätyn, tekee aviorikoksen]”. (Matt.19:9)

Jakeen loppuosa puuttuu joistakin käsikirjoituksista, mutta tiedämme, että Jeesus oli sanonut tämän, koska hän oli sanonut saman jo noin kolme vuotta aiemmin vuorisaarnassaan, Matt.5:31-32:

 

”On sanottu: ’Joka hylkää vaimonsa, antakoon hänelle erokirjan’. 32Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden, saattaa hänet tekemään aviorikoksen, ja joka nai hylätyn, tekee aviorikoksen.”

Mitä jae näyttää sanovan?

Matt.19:9 jakeen selkeältä näyttävä sanoma on se, että vaimon hylkäys – eli ero, muun syyn kuin haureuden tähden, on epäpätevä syy avioerolle. Ja jos mies hylkää siis vaimonsa, esim. koska hän nyt poltti riisipuuron pohjaan, ja menee ja nai toisen naisen, niin hän tulee tehneeksi aviorikoksen, koska edellinen liitto oli vielä voimassa. Ja Vanhan liiton aikana – hänet olisi aviorikkojana tuomittu kuolemaan, jos Mooseksen lakia olisi sovellettu johdonmukaisesti. Jos taas mies hylkää vaimon pohjaan poltetun puuron takia ja sitten vaimo menee naimisiin jonkun toisen kanssa, niin sama juttu. Edellinen liitto oli voimassa, koska syy tälle erolle ei ollut pätevä.

Mutta jos vaimo todella on tehnyt haureutta, ja sitten mies hylkää hänet – eli mies antaa hänelle erokirjan. Niin siinä tapauksessa liitto purkaantuu, ja mies ei tee aviorikosta mennessään naimisiin toisen kanssa. Ja koska liitto on purkaantunut – on myös vaimo vapaa menemään naimisiin uudestaan, vaikka hän olikin syyllinen osapuoli, samoin kuin 5.Moos.24 tapauksessa, jossa mies antaa erokirjan vaimolle hänessä havaitun häpeällisyyden tähden, mutta vaimo on sen jälkeen kuitenkin vapaa menemään naimisiin toisen kanssa ilman, että tekee aviorikosta. Ja tämähän on loogista. Et voi tehdä aviorikosta – et voi rikkoa avioliittoa, joka ei ole enää voimassa. Jos siis avioliiton purkaminen on todella mahdollista – ei ole loogista, että liiton purkaminen vapauttaisi vain toisen osapuolet tästä siteestä.

Uskon, että jakeen lauseoppia kunnioittaen, voimme päätyä tähän tulokseen. Nyt kuitenkin se asia, mitä emme ole tässä jakeessa määritelleet – ja mistä eri näkemysten edustajilla on hyvin erilaiset tulkinnat – on se, mitä sanalla haureus tarkoitetaan.

Haureus

Kreikan kielen sana, joka on käännetty Raamattuumme haureus, on porneia. Porneia (josta me saamme pornon) kirjaimellisesti se merkitsee prostituutioon. On ainakin neljä eri tapaa, miten eri näkemysten edustajat ovat tulkinneet tämän sanan sisältöä Matteuksen poikkeuslausekkeissa:

1)   Sillä viitataan esiaviolliseen seksuaalisuhteeseen

2)   Sillä viitataan aviorikokseen (näin monet englannin käännökset ovat kääntäneet sanan)

3)   Sillä viitataan seksuaaliseen moraalittomuuteen, poislukien aviorikos

4)   Sillä viitataan yleisesti kaikkeen seksuaaliseen moraalittomuuteen

Kaikista tiukimman avioerolinjan edustajat argumentoivat tässä ensimmäisen näkemyksen puolesta. Eli, että sanalla porneia viitattaisiin ensisijaisesti esiaviolliseen seksisuhteesee. He perustelevat tätä sillä, että Matteus ei voi viitata sanalla porneia aviorikokseen, koska hän olisi voinut käyttää sanan porneia sijasta sanaa aviorikokselle, eli moicheia, mutta hän ei tee niin. Sen sijaan Matteus käyttää näitä sanoja rinnakkain, erottaen ne toisistaan. Kuten Matt.15:19:

”Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset (moicheia), haureudet (porneia), varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset.” (Matt.15:19)

Kun tähän lisätään se tosiasia, että Luukaksen (Luuk.16:18) ja Markuksen evankeliumeissa (Mark.10:1-12) – tämä sama kohta ei sisällä lainkaan poikkeuslauseketta – muun syyn, kuin haureuden tähden – se tekee asiasta entistä monimutkaisemman.

Miksi Luukas tai Markus jättäisivät mainitsematta jotain näin oleellista? Tässä vaiheessa useimmat niistä, jotka kannattavat absoluuttista, tiukinta näkemystä, jonka mukaan avioero ja uudelleen avioituminen eivät ole koskaan oikeutettuja uskoville, esittävät niin sanotun “kihlaus-teorian”.

“Kihlaus-teoria”

En tiedä onko tämä termi sellainen, mitä he käyttäisivät, mutta minä kutsun sitä sillä nimellä. “Kihlaus-teoria” sanoo, että syy siihen, miksi Markus ja Luukas jättävät poikkeuslausekkeen mainitsematta, täytyy liittyä siihen, että nuo evankeliumit kirjoitettiin pääsääntöisesti pakana yleisölle, kun taas Matteuksen evankeliumi kirjoitettiin juutalaiselle yleisölle. Matteuksen evankeliumin alussa kerrottiin Jeesuksen syntymän vaiheista, kun Maria oli kihlattu Joosefille ja sanottiin:

”Koska Joosef, hänen miehensä, oli hurskas eikä tahtonut saattaa Mariaa häpeään, hän aikoi kaikessa hljaisuudessa hylätä hänet” (Matt.1:19)

Joosef aikoi hylätä Marian, koska ajatteli hänen ollen raskaana esiaviollisen suhteen vuoksi. Juutalaisen käsityksen mukaan avioliitto oli sitova jo kihlausvaiheessa, niin, että vaikka tuota liittoa ei oltu vielä saatettu täytäntöön, niin lupaukset yhdessäolosta oli jo annettu. Aviorikosta kihlausvaiheessa kohdeltiin Mooseksen laissa samalla tavalla, kuin aviorikosta jo naimisissa ollessa. Ja niinpä kihlauksen purkaminen voidaan rinnasta siihen, että puretaan avioliitto. Molemmissa tapauksissa kumotaan ne lupaukset yhdessäolosta, joita toiselle oli jo annettu. “Kihlaus-teorian” pointtina on se, että kun Matteus kirjoittaa evankeliumiaan juuri juutalaisille, niin hän tahtoo selittää heille sen, minkä oli jo aiemmin maininnut evankeliuminsa alussa, miksi Joosef olisi voinut olla hurskas hylätessään Marian tämän näennäisen haureuden tähden ja näin antaa poikkeuksen avioliittosopimuksen purkamiselle. Joosef oli hurskas, koska hän olisi ollut oikeutettu tähän eroon Marian ilmeisen haureuden vuoksi, josta hän nyt oli raskaana. Juutalaisille tämä olisi ollut merkittävä tieto, koska heillä oli tapana kihlautua, mutta pakanoille tämä ei ollut niin merkittävä asia, ja sen vuoksi kun Markus ja Luukas puhuvat Jeesuksen käskystä koskien eroa, he jättävät poikkeuksen mainitsematta, korostaen avioliiton pysyvyyttä. Matt.5 ja Matt.19 poikkeuslausekkeet haureutta koskien viittaisivat siis yksin ja ainoastaan kihlauksen aikana tehtyyn aviorikokseen.

Vastalauseet “kihlaus-teorialle”

Mitä voimme todeta tähän argumenttiin? Ensiksikin meidän on todettava, että sillä on jotain painoarvoa. Emme voi ohittaa tätä helposti. Jos tahdomme väittää vastaan, meillä on oltava jotain vasta-argumentteja, jotka ovat vähintään yhtä painavia. Onko meillä niitä? Uskoakseni kyllä.

1)      Ehkä merkittävimpiä on se, että kun Jeesus puhuu Matt.5 ja Matt.19 hänen kontekstinsa ei millään tavalla näytä rajoittuvan käsittelemään vain kihlausperiodia. Jeesus sanoi vuorisaarnan yhteydessä, että hänen tarkoituksenaan ei ollut tullut kumoamaan Mooseksen laki, vaan täyttämään se. Jeesuksen tarkoitus ei ollut lisätä lakiin jotain, mitä siellä ei aiemmin ollut, vaan osoittaa ihmisille, että fariseukset eivät pidä lakia, niin kuin se oli tarkoitus pitää. Ei vaan teoissa, vaan myös sydämessä. Kun Jeesus siis vuorisaarnassa viittaa 5.Moos.24 ei hänen tarkoituksenaan voi olla, että hän tahtoo muuttaa tuota lakia – tämän hän oli eksplisiittisesti kieltänyt ja todennut, ettei pieninkään piirto voi hävitä laista. fariseukset olivat vääristäneet tämän lain koskien avioeroa ja ottivat eroja syystä mistä hyvänsä Fariseukset ajattelivat, että noudattivat tuota lain pykälää, kunhan vain paperityöt saatiin alta pois. Sen sijaan Jeesus palauttaa ihmisten mieliin sen, mitä tuo kohta laissa salli – validin eron johtuen vain ja ainoastaan seksuaalisesta uskottomuudesta. Jeesuksen konteksti ei siis edes käsittele purkautuneita kihlauksia, vaan purkautuneita avioliittoja.

2)      Toiseksi sanan porneia todennäköinen merkitys on se, että se kattaa kaikenlaisen seksuaalisen moraalittomuuden. Kontekstista riippuen sitä käytetään esim. 1.Kor.5 insestistä, Joh.8 kihlausperiodin aviorikoksesta, 1.Kor.10:8 yleisesti seksuaalisesta moraalittomuudesta mukaan lukien aviorikos. Sen voitaisiin nähdä hyvin viittaavan koko vanhantestamentin pyhyyskoodiin. 3.Moos.18. Septuagintassa sanaa porneia käytetään myös hyvin laajasti, mutta sillä voidaan viitata myös aviorikokseen esim. Hoosean kirjassa sitä käytetään 7 kertaa kuvaamaan Hoosean vaimon aviorikosta. Eli vaikka sana haureus ja aviorikos joskus esiintyvät rinnakkain, niin ei ole mitään syytä olettaa, että ne ovat toistensa poissulkevia, vaan haureus voi olla yleinen termi, joka kattaa myös aviorikokset. Septuaginta oli myös pitkälti alkukristittyjen Raamattu, joten se miten sanaa käytetään siellä, voi antaa meille hyvän käsityksen siitä, kuinka he olisivat tottuneet käyttämään sanaa porneia. Se, että se rajattaisiin koskemaan vain aviorikosta kihlausvaiheen yhteydessä, vaikuttaa perusteettomalta.

3)      Kun pohdimme sitä, miksi Markus ja Luukas eivät mainitse poikkeusta, jonka Matteus mainitsee, niin lähdemme epävarmalle alueelle. Jokaisella evankeliumin kirjoittajalla on toki myös oma kohdeyleisönsä, jolle hän päättää kirjoittaa ja hän päättää esittää asiansa tietyllä tavalla ja tietyllä tarkkuudella. Markuksen evankeliumi on pääsääntöisesti kauttaaltaan vähemmän yksityiskohtainen muihin synoptisiin evankeliumeihin verrattuna.  Ei siis vaadi mitään erityistä teoriaa Matteuksen osalta, miksi hän mainitsee Jeesuksen poikkeukselliset sanat. Luukas mainitsee avioerosta ainoastaan yhdessä jakeessa, summaten koko Jeesuksen argumentin. Ja selvästi Jumala tahtoo kyllä painottaa Raamatussa avioliiton rikkomattomuutta, eikä näitä poikkeuslausekkeita.

Eli mikä Jeesuksen opetus oli liittyen eroon?

“Minä sanon teille: se joka hylkää vaimonsa muun syyn, kuin haureuden tähden ja nai toisen, tekee aviorikoksen [ja joka nai hylätyn, tekee aviorikoksen]”. (Matt.19:9)

Haureudella voidaan viitata kaikenlaisiin seksuaalisiin synteihin. Tässä avio-kontekstissa, minkä ikinä muodon ne ottavat, johtavat ne kuitenkin käytännössä aina aviorikokseen. Joten vaikka Matteus ei suoraan käytä termiä aviorikos, on aviorikos kuitenkin pääsääntöisesti validi ymmärrys sanalle haureus. Ja näin ollen meidän tulisi pitää aviorikosta, josta vastapuoli ei ole valmis tekemään parannusta ainoana poikkeussyynä, jonka Jeesus antaa validille erolle, selittäen 5.Moos.24 periaatetta.

Mikä oli opetuslasten reaktio Jeesuksen opetukseen?

Opetuslapset sanoivat hänelle:

”Jos miehen suhde vaimoon on tällainen, ei kannata mennä naimisiin.” (Matt.19:10)

 

Kun opetuslapset ymmärsivät kuinka vakavasta asiasta avioliitossa on kyse – että Jumala on luonut sen elämää varten, eikä siitä ole tarkoituskaan erota – ja ainoa oikeutus validille erolle olisi aviorikos, he ajattelevat että on parempi jos ei edes menisi naimisiin.

Jeesuksen vastaus heille oli:

“Mutta hän sanoi heille: ”Tämä sana ei sovellu kaikkiin vaan ainoastaan niihin, joille se on annettu.12On sellaisia, jotka ovat äitinsä kohdusta syntyneet avioon kelpaamattomina. On myös niitä, jotka ihmiset ovat tehneet avioon kelpaamattomiksi. Samoin on niitä, jotka taivasten valtakunnan tähden ovat tehneet itsensä avioon kelpaamattomiksi. Joka tämän voi itseensä soveltaa, se soveltakoon.” (Matt.19:11-12)

Jeesus toteaa, että sinkkuelämä ei sovellu jokaiselle, vaan ainoastaan niille, joille se on annettu. Joillakin on syntymästä saakka sairauksia, jotka voivat estää aviollisen elämän. Jotkut on kuohittu, kuten Egyptin hoviherra, joka oli eunukki ja jotkut ovat omistautuneet evankeliumin lähetystyölle niin, että heillä ei ole aikaa tai tarvetta perustaa perhettä. Mutta Jeesus sano, että tämä ei ole useimpien osa. Useimmille kuuluu aviollinen elämä. Ja siinä avioliitossa meidän tulisi heijastaa Jumalan liittorakkautta omaa seurakuntaansa kohtaan.

Paavalin kanta avioeroon

Tämä oli siis Jeesuksen opetus avioliittoon ja avioeroon liittyen, ja käsitän, että emme voi tämän yhden saarnan aikana käsitellä kaikkia aihetta sivuavia tekstejä samalla tarkkuudella. Se vaatisi useamman saarnan. Mutta tahdon, että katsomme nopeasti myös sitä, mitä Paavali sanoo avioerosta 1.Korinttilaiskirjeen luvussa 7. Monet korintin seurakunnassa olivat tullet siihen tulokseen, että ollakseen hengellisiä, heidän tuli olla kuin Kristus ja Paavali – heidän tuli olla sinkkuja. Niinpä, he päättelivät uskoon tultuaan, että heidän on parempi muuttaa aviosuhteensa ja ottaa ero vaimostaan, että voisivat elää hengellisempää elämää. Samoin toiset päättelivät, että heidän uskoon tultuaan heidän tulee erota ei-uskovista puolisoistaan voidakseen elää pyhää elämää ja etteivät saastuisi heidän kauttaan. Paavali kumoaa heidän näkemyksensä ja esittää 1.Korinttilaiskirjeen luvussa 7 yleisen periaatteen jakeessa

”Vaeltakoon vain kukin sen mukaan, kuin Herra on hänelle hänen osansa antanut, ja siinä asemassa, missä hänet Jumala on kutsunut; näin minä säädän kaikissa seurakunnissa” (1.Kor.7:17)

Tämä oli Paavalin yleinen periaate, jota hän opetti uskoon tuloon liittyen. Periaate sanoi, kun tulet uskoon, sinun ei tarvitse yrittää muuttaa yhteiskunnallista asemaasi tai sosiaalista statustasi. Jos olet orja, pysy orjana, jos olet naimaton pysy naimattomana, ja Paavali soveltaa tätä periaatetta 1.Kor.7 myös avioliittoon, jos olet uskoon tulosi hetkellä avioliitossa, pysy liitossa – älä pyri eroamaan.

”mutta muille sanon minä, eikä Herra, jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan Hänen kanssaan, niin älköön mies häntä hyljätkö” Jae 12.

Lopuksi pitää tarkastella vielä 1.Kor.7:10

”naimisissa oleville minä julistan, en kuitenkaan vain minä, vaan Herra, ettei vaimo saa erota miehestään.”

Tämä on absoluuttinen käsky, kuten Markus 10 ja Luukas 16. Paavali ei korosta Jeesuksen antamaa poikkeusta Matt.5 ja Matt.19, vaan sääntöä, joka on – ei eroa. Jakeessa 11

”Mutta jos hän eroaa, niin pysyköön naimatonna tai sopikoon miehensä kanssa” ja Paavali lisää ”eikä mies saa hyljätä vaimoaan”. (1.Kor.7:11)

Jos avioliitossa tapahtuu jotain ja toinen puoliso eroaa, ja kun ei ole kyse aviorikoksesta/haureudesta, puoliso voi joko jäädä yksinäiseksi loppuelämäkseen tai yhtyä uudelleen puolisoonsa.

Jakeessa 15 Paavali näyttää antavan mahdollisesti toisen syyn validiin eroon. Uskovilla ei ole tekosyytä olla taistelematta avioliiton puolesta ja olla valmiita antamaan anteeksi, mutta jos ei-uskova puoliso hylkää uskovan puolison kaikista tämän pyrkimyksistä huolimatta yrittää pelastaa liitto. Paavali näyttäisi sanovan, että uskova on vapaa tästä liitosta.

”Mutta jos, se joka ei usko, eroaa, niin erotkoon; veli ja sisar eivät ole semmoisissa tapauksissa orjuutetut; sillä rauhaan on Jumala teidät kutsunut”  (1.Kor.7:15)

Jos uskomaton puoliso hylkää uskovan – katoaa tämän elämästä kuukausiksi, vuosiksi ja oletettavasti menee uusiin naimisiin tehden aviorikoksen, Paavali sanoo että uskova puoliso ei ole tässä tilanteessa orjuutettu, (douleuo) kreikaksi. Paavali yleensä puhuu avioliiton siteistä toisella termillä (dedetai). Roomalaiskirjeessä luvussa 7:2 Paavali käyttää tätä termiä ja sanoo, että

”Niinpä sitoo (dedetai) laki naidun vaimon hänen elossa olevaan mieheensä; mutta jos mies kuolee, on vaimo irti tästä miehen laista” Room.7:2

Mutta sanat kuitenkin liittyvät toisiinsa: sitominen (dedetai) tuottaa tulokseksi kahleisiin joutumisen (douleuo) tilan. Tämä nähdään siinä, kun Paavali rinnastaa edellä mainitun avioliiton sitomisen siihen, kuinka synti kahlehtii meidät Room.7:6

”mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina (kirjaimellisesti kahleissa – douleuo), niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.” (Room.7:6)

Kun Paavali siis toteaa uskomattoman puolison lähdettyä, että uskova ei ole semmoisessa tapauksessa orjuutettu  – kirjaimellisesti kahlehdittu – täytyy näiden kahleiden olla myös viittaus niihin siteisiin, jotka kahlehtivat kaksi ihmistä, jotka Jumala on yhdistänyt toisiinsa. Ja jos nuo kahleet on kerran murrettu – ei minkään pitäsi estää uudelleen avioitumista.

Jos kuitenkin omaksumme absoluuttisen ja tiukimman näkemyksen – niin sanomme henkilölle, jonka uskomaton puoliso on hänet hylännyt ja mennyt uusiin naimisiin, että hänet on käytännössä tuomittu elämään yksin – hän ei saa uudelleen avioitua siitä huolimatta, että hänen puolisonsa on aviorikkoja. Ja vaikka hänen puolisonsa tahtoisikin palata hänen luokseen aviorikoksistaan, niin eikö se 5.Moos.24 periaatteen mukaisesti johtaisi iljetykseen Herran silmissä. Itselleni on hieman vaikea prosessoida, etteikö tällainen uskova olisi kuitenkin kahlehdittu.. hänet on vain kahlehdittu yksin elämiseen, josta Jeesus sanoi, että se tulisi sovittaa vain niihin, joille se on annettu.

JohnMacArthurin argumentti koskien uudellen avioitumista on mielestäni erittäin hyvä:

Vanha testamentin ihanteen mukaan aviorikos aina lopettaisi avioliiton (3.Moos.20:10), koska Jumalan ihannelaki oli kuolema avionrikkojalle. Jos Jumala salli avioeron armollisena myönnytyksenä ihmisen syntisyydelle, miksi Hän ei myös sallisi uudelleen avioitumista, koska uudelleen avioituminen olisi täysin sallittua alkuperäisen lain mukaan, jolloin rikkojaa rangaistaisiin kuolemalla? Avioeron tarkoituksenahan oli vain osoittaa armeliaisuutta syylliselle eikä tuomita viatonta kurjuuteen.” (John Macarthur, kirjassaan The Family – Perhe)

Vaikka jotkut tunnistavat sen, että Matteuksen evankeliumin tekstit sallivat aviorikoksen tapauksessa eron puolisosta, eivät he kuitenkaan salli uudelleen avioitumista, koska poikkeuslauseketta ei mainita uudelleen jakeen loppuosassa. Kuitenkin suuri osa niistä, jotka kannattavat kihlausteoriaa tunnistavat, että jakeen alku- ja loppuosa koskevat eron molempia osapuolia. Jos syy eroon on validi, niin uudelleen avioituminenkin on validi, mutta todellisuus on, että useimmiten syyt eroon ovat varsin huonoja, mistä Markus 10 ja Luukas 16 kohdat heijastavat.

Jos siis olemme ymmärtäneet oikein sen, mitä Raamattu opettaa tästä aiheesta, niin katsotaan nyt vielä, kuinka sovellamme sen mitä Raamattu sanoo niihin tapauksiin, joita tulemme kohtaamaan elämässämme. Ja tehdään se niiden yleisten syiden kautta, joita ihmiset antavat avioerolle.

Yleiset syyt erolle

Reformoidun Teologisen Seminaarin (RTS) tohtori James Newheiser, joka toimii myös Raamatullisen Sielunhoidon ja Opetuslapseuden Instituutin (IBCD) johtajana on kirjassaan Marriage, Divorce, and Remarriage: Critical Questions and Answers” listannut 10 yleistä, mutta huonoa perustetta sille, miksi ihmiset nykyään eroavat toisistaan

10 Huonoa perustetta avioerolle:

1)   En ollut Kristitty, kun menin naimisiin. Tai puolisoni ei ole Kristitty

  1.    Tämä ei ole Raamatullinen peruste avioerolle. 1.Kor.7:12-13 Paavali kehottaa sekä miehiä että naisia, jotka ovat liitossa uskomattoman henkilön kanssa pysymään liitossa heidän kanssaan.
  2.   1.Piet.3:1-2 yhtä lailla kehotetaan naisia, joiden mies on uskomaton olemaan” alamaiset miehillenne, että nekin, jotka ehkä eivät ole sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin voitettaisiin, 2kun he katselevat, kuinka te vaellatte puhtaina ja pelossa.

2)   Emme menneet naimisiin kirkossa

  1.      Avioliitto pyhitetään Jumalan edessä – Jumala yhdistää kaksi ihmistä toisiinsa, eikä heidän kuulu erota. Tämä ei riipu siitä tilanteesta, missä nuo valat annetaan. Huolimatta siitä, kuka sinut on vihkinyt, jos olet solminut avioliiton, Jumala odottaa sinun pitävän liiton.

3)   Minun täytyy päästä pois tästä liitosta lasteni takia.

  1.    Vaikka tämä on aito huoli, niin Paavali ottaa siihen kantaa 1.Kor.7:14 sanoessaan, että ”mies, joka ei usko, on pyhitetty vaimonsa kautta, ja vaimo, joka ei usko, on pyhitetty miehensä, uskonveljen, kautta; muutoinhan teidän lapsenne olisivat saastaisia, mutta nyt he ovat pyhiä”
  2.   Kun vaellat uskossa puolisosi ja lastesi edessä olet heille jumalinen esimerkki evankeliumin voimasta. Sinun ei tarvitse erottautua uskomattomasta puolisostasi siinä pelossa, että hän saastuttaa lapsesi – Jumala lupaa päinvastaista. Sen sijaan että uskomaton puoliso saastuttaa muun perheen – uskova puoliso pyhittää sen. Yhdenkin uskovan läsnäolo uskomattoman puolison ja lasten elämässä on heille siunaus Jumalalta, joka voi myös lopulta johtaa heidän pelastukseensa.
  3.    Toki tilanteessa, jossa uskomaton puoliso aiheuttaa vaaraa, fyysistä tai emotionaalista hyväksikäyttöä, niin on ajateltava lasten turvallisuutta. Usein tässä vaiheessa ollaan rikottu myös maan lakeja, jotka pakottavat puolisot asumuseroon.

4)   Puolisoni on valtava pettymys. Hän ei osaa pitää meistä huolta. Hän ei osaa pitää edes omasta kunnostaa huolta. En koskaan olisi mennyt naimisiin hänen kanssaan, jos olisin tietänyt mihin ryhdyn. Ansaitsen parempaa.

  1.      Jopa parhaat liitot pitävät ajoittain sisällään tällaisia ajatuksia aviopuolisoiden osalta. Missään ei luvata, että avioliitto on helppoa. Puolisosi voi ja todennäköisesti tulee tuottamaan sinulle pettymyksen monissa asioissa. Eräs Paul Washerin neuvo, joka minulla oli mielessä silloin, kun menin itse naimisiin oli, että Jumala tulee antamaan sinulle sellaisen puolison, joka tulee epäonnistumaan juuri sellaisissa asioissa, joissa eniten toivoisit hänen onnistuvat, ja sinun tehtäväsi on rakastaa häntä siitä huolimatta, niin kuin Jumalakin on rakastanut meitä siitä huolimatta mitä olemme. Meidän ei tule nojata omaan ymmärrykseemme, vaan turvata Jumalaan ja heijastaa hänen uskollisuuttaan meitä kohtaan loppuun saakka

5)   Emme enää rakasta toisiamme.

  1.      Jumala sanoo meille, että meidän tulisi rakastaa jopa vihollisiamme (Matt.5:44). Tämä ei vaadi romanttisia tunteita. Näinhän maailman ihmiset tekevät – he odottavat että romanttiset tunteet ensimmäisessä liitossa loppuvat – ja sitten etsivät jotain muuta, jossa voivat jälleen tuntea tuon ensihuuman – ja kun se loppuu, he etsivät jälleen uutta suhdetta. Kuin kimalaiset, jotka lentävät kukasta kukkaan, he seuraavat tunteitaan ja sekoittavat sen rakkauteen. Romanttiset tunteet eivät määrittele rakkautta. Jeesus sanoi, suurinta rakkautta on antaa henkensä ystävänsä edestä. Tällaista itsensä uhraavaa rakkautta Jumala osoitti meitä kohtaan Kristuksessa, kun hän antoi henkensä meidän edestämme. Tällaista rakkautta meidänkin kuuluu osoittaa liitoissamme – ja kun teemme niin, niin usein romanttiset tunteet seuraavat sitä.

6)   Menin naimisiin väärän henkilön kanssa. Olimme liian nuoria.

  1.    Avioliittosi saattoi perustua hiekalle. Puolisosi ei ehkä täytä niitä kriteerejä, joita tänään asettaisit jumaliselle puolisolle, mutta se ei tarkoita, että todellinen sielunkumppanisi edelleen odottaa sinua jossain tuolla. Sielunkumppani ei ole raamatullinen käsite. Ei ole niin, että Jumalalla oli sinulle varattuna erityinen sielunkumppanipuoliso, mutta sinä möhlit jossain ja Jumalan suunnitelmat elämääsi varten menivät pieleen, ja nyt tuo sielunkumppanipuoliso sitten jäi saamatta. Jumala on kaikkivaltias, jos olet naimisissa tänään, niin Hän on ohjannut askeleesi siihen liittoon, jossa olet ja odottaa sinun pitävän sen liiton, jonka olet Jumalan edessä tehnyt.

7)   Ansaitsen olla onnellinen. Jumala ei tahdo minun olevan surullinen.

  1.    Maailmallisen onnellisuuden ja Jumalisen onnellisuuden välillä on suuri ero. Maailmallinen onnellisuus riippuu tilanteista, ja Jumalinen onnellisuus pysyy tilanteesta riippumatta. Meidän tarkoituksemme on, kuten seurakuntamme tunnustuksessakin perustuvassa baptistikatekismuksessakin sanotaan, ihmisen perimmäinen tarkoitus on kirkastaa Jumalaa ja nauttia hänestä iankaikkisesti. Jumala ei ole välinpitämätön meidän ajallista onnellisuuttamme kohtaan, mutta Hän välittää ennen kaikkea meidän iankaikkisesta onnellisuudestamme!  Avioliiton pimeimmät ajat voivat helposti johtaa meidät epätoivoon, mutta todellinen onnellisuus Jumalassa johdattaa meidät noiden kausien läpi lopulta kiittämään Jumalaa kaikesta, mitä olemme saaneet kärsiä hänen kirkkautensa vuoksi. Oli tilanne mikä tahansa, voimme aina löytää Jumalisen ilon ja onnellisuuden siitä, että saamme olla Herran omia.

8)   Avioliittoni on jatkuvaa taistelua.

  1.    Kaikkien vaikeuksienkin keskellä, uskovat voivat olla uskollisia niille lupauksille, joita ovat tehneet. On Saatanan valhe, että olisit onnellisempi Jumalan tahdon ulkopuolella. On parempi taistella avioliiton puolesta, kuin vastustaa Jumalan ilmoitettua tahtoa rikkomalla liitto.

9)   Kaikki ystäväni sanovat, että minun pitäisi jättää puolisoni.

  1.    Jopa parasta ajattelevat ystäväsi voivat johtaa sinut harhaan. Ihmisten mielipiteiden ei tulisi olla meidän lopullinen auktoriteettimme, vaan se, mitä Jumala on ilmoittanut meille Sanassaan. Anna itsesi Sanan ohjattavaksi, huolimatta siitä, mitä neuvoja kuulet ystäviltäsi. On myös tärkeää, että valitset ystäväsi tarkasti. Mitä Psalmi 1 sanoo: Autuas on se mies, joka ei kulje syntisten teitä, eikä vaella Jumalattomien neuvossa, eikä istu pilkkaajien kokouksessa, vaan jonka Ilona on Herran laki, ja Hän mietiskelee Hänen lakiaan päivin ja öin.. Paavali sanoo korinttilaisille: ”Älkää eksykö. ’Huono seura hyvät tavat turmelee’” (1.Kor.15:33). Ympäröi itsesi niillä ystävillä, joiden neuvot perustuvat Raamatun totuuteen.

10)  Jumala antaa minulle anteeksi.

Room.6:1-2 Paavali nimenomaan toteaa, että temmekö me syntiä, että armo tulisi suuremmaksi? Pois se! Jumalamme on täynnä armoa, mutta me emme voi käyttää hänen armoaan tekosyynä synnin tekemiselle. Kristitty ei suunnittele mielessään syntiä, että voisi hyväksikäyttää Jumalan armoa. Jumala voi kyllä antaa anteeksi avieron tai uudelleen avioitumisen, joka perustuu syntiin, mutta se ei tarkoita, että olemme oikeutettuja tekemään niin. Jos rakastamme Jumalaa – pidämme hänen käskynsä (Joh.14:15).

Kaiken lopuksi – tulisiko sinun siis uskovana erota, jos se kuitenkin on sallittu joissakin poikkeustapauksissa?

Tässä olemme samaa mieltä kaikkien hyvin Raamattuopettajien kanssa huolimatta näkemyksistä: Ei – meidän ei tulisi. Kristuksen täyteys on meidän tavoitteemme. Tahdomme tulla kaikessa Kristuksen kaltaiseksi. Kristus ei hylkää morsiantaan, kaikista hänessä vielä olevien epätäydellisyyksien vuoksi. Kristus pyhittä ja puhdistaa seurakuntaansa hänen tulemisensa päivään saakka. Hän on uskollinen kaikille lupauksilleen, vaikka me emme olisi. Niin siis jos meidänkin tulee kasvaa Kristuksen kaltaisuudessa. Niin, että jos Herra suo, että elämme 10 vuotta, niin kun katsomme taaksepäin näemme sen, kuinka Jeesus on meitä kasvattanut rakkaudessa, armossa, totuudessa, kärsivällisyydessä, hyvyydessä – kuinka Kristus on kasvattanut meitä anteeksiannossa.

Mitä Jeesus vastasi opetuslapsille, jotka kysyivät häneltä – montako kertaa tulee antaa anteeksi? Ihanko seitsemän kertaa opetuslapset kysyivät ja ajattelivat olevansa anteliaita.. Jeesus vastaa – eikun seitsemänkymmentä kertaa seitsemän. Jeesuksen pointti – antakaa aina anteeksi. Kristityn tulisi aina olla valmis antamaan anteeksi. Mieti hetki sitä, millä kaikilla keinoilla sinä olet vastustanut Jumalan ilmoitettua tahtoa ja taistellut ja kapinoinut Häntä vastaan. Ja silti kaikesta huolimatta – Jeesus rakastaa sinua – hän antoi sinulle anteeksi. Mekö emme antaisi anteeksi toisille?

Jos tulet luokseni ja sanot, että puolisoni teki aviorikoksen – harkitsen avioeroa. Minä sanon – istu alas ja kirjoita ylös, mitä Jumala on antanut sinulle anteeksi – ja mene sitten ja anna hänelle anteeksi. Puolisoni ei rakasta minua? Hyvä – mene ja rakasta häntä, niin opit miten Kristus rakasti meitä, vielä kun olimme kuolleita synneissämme. Jos todella puhutaan Kristittyjen välisestä avioliitosta – niin ei mikään synti ole niin kauhea – etteikö sitä voitaisi antaa anteeksi – ei jos meistä tulee Kristuksen kaltaisia. Kaikki uskovien väliset liitot ovat pelastettavissa – ero ei ole koskaan asia, johon kehotamme ihmisiä. Se on joskus välttämätön seuraus ihmisten synnistä, katkeruudesta ja anteeksiantamattomuudesta.

Monet, silloin kun olivat vielä maailmassa eivätkä uskoneet, synnissään tuhosivat avioliittonsa ja siinä vaiheessa, kun he tulevat uskoon, niin he löytävät itsensä tilanteesta, jossa esim. mies on jo kolmannessa liitossaan ja vaimo toisessa. Heillä on lapsia useista liitoista. Mitä heidän tulisi tehdä, kun he tulevat seurakuntaan? Sanommeko heille – erositte alun perin vääristä syistä – menitte uusiin naimisiin vääristä syistä – erotkaa nyt siis ja pyrkikää sopimaan ensimmäisen aiemman elossa olevan puolisonne kanssa. No mitä jos tällä aiemmalla puolisolla on jo uusi perhe. Mitä jos nykyisessä perheessä heillä on lapsia, joista tulisi pitää huolta. Kehotammeko hajottamaan tämän perheen, että Isä ja äiti näkevät lapsiaan erossa toisistaan? Ei.

On merkittävää, että jopa hyvät ja uskolliset Raamatunopettajat, joilla on kaikista tiukin näkemys avioliitosta ja uudelleen avioitumisesta, kuten voddie Baucham tai John Piper – he sanoisivat tällaiselle miehelle ja naiselle, jotka tulevat heidän seurakuntaansa – olette olleet aiemmin uskottomia niille valoille, joita olette tehneet ja olette päätyneet erinäisten syntien kautta siihen pisteen, missä nyt olette – tehkää nyt toisin – pyhittäkää tämä liitto, jossa nyt olette ja pitäkää ensimmäistä kertaa ne avioliittovalat, joita ette ole ennen pitäneet. Älkää olko enää liitonrikkojia.

Meille, jotka olemme osa samaa seurakuntaa toistemme kanssa – meidän ei tule myöskään kohdella niitä, jotka ovat eronneet ja avioituneet uudelleen vääristä syistä jotenkin toisen asteen kristittyinä. Kuka tahansa meistä on syntisen lihansa puolesta kykenevä tekemään mitä tahansa syntiä, jos meidät asetetaan oikeaan tilanteeseen ja oikeiden houkutusten eteen. Ne synnit, joiden kanssa sinä kamppailet, eivät välttämättä liity seksuaalisiin synteihin, mutta sinullakin on syntejä. Ja on vain Jumalan armoa, että et ole langennut seksuaalisiin synteihin. Mutta vaikka olisitkin langennut, Jumala on se, joka ottaa kaikenlaisia ihmsiä – hän ottaa aviorikkojia, homoseksuaaleja, väkivaltaisia, juoppoja, huumeriippuvaisia, itsekkäitä, ylpeitä, varkaita, valehtelijoita – ja Jumala pesee heidät puhtaaksi Sanansa kautta. Heistä tulee yhtä seurakuntaa, jonka päämäärä on rakentua yhteisestä uskosta Kristuksen morsiamena. Meidän ei siis tule katsoa kieroon, jos joku kamppailee erityisen synnin kanssa, vaan tulla hänen vierelleen ja auttaa häntä taistelun keskellä. Kehottaa häntä parannukseen ja osoittaa hänelle rakkautta ja myötätuntoa.

Mutta osoittaessamme myötätuntoa meidän emme voi kuitenkaan tehdä kompromissia sen kanssa, minkä Jumala on ilmoittanut sanassaan, vaan meidän tulee painottaa sitä, mitä Jeesus on sanonut. Emme voi vain rakastaa – ilman totuutta. Vaan meidän tulee aina puhua totuutta, rakkaudessa.

Amen

 

Jumala, joka on kykenevä (Juud. 1:24-25)

Saarnattu 12.5.2019, Eelis Halmemies

Jumala, joka on kykenevä

”Mutta hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta ja asettaa teidät nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen, 25hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen.” (Juudas 24-25)

Intro

Olemme edenneet Juudaksen kirjettä jae jakeelta ja tänään olemme viimein päässeen käsiksi Juudaksen kirjeen viimeisiin jakeisiin. Vaikka Juudaksen kirje on lyhyt, on se sisällöltään kuitenkin hyvin tiivis ja sisältörikas. Se sisältää ajankohtaisen viestin sekä Juudaksen että meidän aikamme seurakunnalle. Juudas, Jeesuksen veli puoli, joka ei aluksi uskonut Jeesukseen, on kokenut radikaalin muutoksen omassa elämässään ja kirjoittaa nyt uskon puolustamisen tärkeydestä ja kuvaa itseään Kristuksen orjana. Valtaosa Juudaksen kirjeestä on varoituksen ja tuomion sanoja valheen opettajille heitä kohtaavasta Jumalan oikeudenmukaisesta vihasta, elleivät he käänny harhapoluillaan.  Juudas tahtoo kirjeensä kautta varoittaa rakastamaansa seurakuntaa, jonka keskuudessa hän tiesi näiden susien nyt vaikuttavan. Viime viikolla näimme, että Juudas kirjeensä loppupuolella antoi neuvoja kristittyjen vaellusta koskien luopumuksen keskellä. Uskovien tuli rakentua uskossaan Jumalan Sanasta ja rukouksesta Pyhässä Hengessä. Heidän tuli myös pitää itsensä Jumalan rakkaudessa odottaen Herran Jeesuksen ilmestymistä ja pyrkiä pelastamaan ne, jotka ovat väärän opetuksen vaikutuksen alla. Nyt kaiken päätteeksi, Juudas kohottaa katseensa taivaisiin ja antaa meille ehkä yhden kauneimmista Jumalan ylistyksistä, jonka voimme löytää Raamatun lehdiltä. Kaikenlaisen lankeemuksen vallitessa – kaiken irvokkaan synnin ja tekopyhyyden keskellä – Juudas tahtoo muistuttaa kuulijoitaan siitä, kuka onkaan se Jumala, jota he palvovat.

Katsotaan mitä tämä ylistys pitää sisällään:

”Mutta hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta ja asettaa teidät nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen. (Juud.24-25)

Doksologiat Raamatussa

Tämä on Juudaksen ylistys Jumalalle siitä kuka Hän on ja mitä Hän tekee – eli doksologia. Doksologia muodostuu sanoista, doxa eli kunnia, kirkkaus ja logos eli sana. Nämä ovat sanoja, joiden tarkoitus on kunnioittaa ja kirkastaa Jumalaa. Raamattu on pullollaan kaikenlaisia doksologioita. Esimerkiksi koko Psalmien kirja on kauniisti muotoiltu ja jaettu viiteen osaan, joista jokainen päättyy doksologiaan – jokainen osa päättyy ylistykseen Jumalasta. Nämä ylistyksen sanat löytyvät Psalmista 41 jakeesta 14, pslamista 72 jakeista 18-19, psalmista 89 jakeesta 53, psalmista 106 jakeesta 48 ja koko viimeinen Psalmi – Psalmi 150 on myös doksologia.

Evankeliumeissa merkittäviä ylistyksen osoituksia ovat mm. jouluevankeliumista tuttu kohta on, missä enkeleiden taivaallinen sotajoukko ylistää Jeesusta, kun hän syntyi. (Luuk.2:14) Jerusalemin kansa ylistää Jeesusta, kun hän saapuu messiaana (Luukas 19:38) Oikeastaan koko Uusi testamentti on täynnä doksologioita. Kun luemme Paavalin kirjeitä, niin kohtaamme niitä usein.

Esim. Roomalaiskirjeen loppu. Room.16

”Mutta hänen, joka voi teitä vahvistaa minun evankeliumini ja Jeesuksen Kristuksen saarnan mukaan, sen ilmoitetun salaisuuden mukaan, joka kautta ikuisten aikojen on ollut ilmoittamatta, 26 mutta joka nyt on julkisaatettu ja profeetallisten kirjoitusten kautta iankaikkisen Jumalan käskystä tiettäväksi tehty kaikille kansoille uskon kuuliaisuuden aikaansaamiseksi, 27 Jumalan, ainoan viisaan, olkoon kunnia Jeesuksen Kristuksen kautta, aina ja iankaikkisesti. Amen.” (Room.16:25-27)

Toinen esimerkki vastaavasta ylistyksestä löytyy Efesolaiskirjeen luvun 3 lopussa, jossa Paavali on päättänyt kuvauksen Jumalan täyteydestä Kristuksessa jakeessa 19 ja antaa sen jälkeen ylistyksen Jumalalle jakeissa 20 ja 21:

”Mutta hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, 21hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Amen.” (Ef.3:20-21)

Nämä ylistykset liittyvät usein olennaisella tavalla pelastukseemme. Tavallaan ne ovatkin spontaaneja purkauksia siitä ilosta ja kiitollisuudesta Jumalaa kohtaan, joka meissä herää, kun ajattelemme pelastustamme. Tällainen ylistys on myös jotain, jota tulemme antamaan Jumalle ikuisesti, kun saamme viimein nähdä Hänet kasvoista kasvoihin.

Se, mikä näissä Paavalin edellä mainituissa esimerkeissä ja Juudaksen kirjeessä toistuu on niiden rakenne, missä ylistetään ensin Jumalaa siitä, mitä Hän voi tehdä uskovien edestä, ja sitten ylistetään Isä Jumalaa siitä, kuka Hän on, Jeesuksen Kristuksen kautta.

Minkälaisen Jumala sitten kuvataan ylistyksessä?

Juudas sanoo – ainoa Jumala ja pelastajamme – Paavali sanoo – Jumala, ainoa viisas.

Mitä Jumala on kykenevä tekemään?

Juudas mainitsee, että Jumala voi varjella uskovat lankeamasta ja asettaa heidät nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen. Paavali toteaa Roomalaiskirjeen ylistyksessä että Jumala voi vahvistaa uskovia hänen evankeliuminsa ja Jeesuksen Kristuksen saarnana mukaan ja Efesolaiskirjeessä Paavali sen sijaan toteaa, että sen hengen mukaan joka meissä vaikuttaa Jumala on voimallinen tekemään monin verroin enemmän, kuin osaamme pyytääkkään.

Ylistys on jotain, jonka annamme Jumalalle vastauksena sille pelastavalle työlle, jonka Hän on meille Kristuksessa valmistanut. Paavali – elämänsä lopussa – päättää viimeisen kirjeensä näihin ylistyksen sanoihin:

”Ja Herra on vapahtava minut kaikesta ilkivallasta ja pelastava minut taivaalliseen valtakuntaansa; hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.” (2.Tim.4:18)

Paavali oli varma omasta pelastuksestaan – Hän oli varma siitä, että kuolema on hänelle voitto (Fil.1:21) – että kun hän muuttaa pois tästä ruumiista, saa hän olla kotona Herran luona. (2.Kor.5:8)

Miksi Paavali oli niin varma tästä. Juudas antaa meille tähän vastauksen.

Valittujen pelastusvarmuus

Ensimmäinen asia, jonka Juudas mainitsee – mitä Jumala tekee valittujen puolesta? Jakeessa 24 luemme:

hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta”

Tässä Juudas palaa siihen, minkä hän oli todennut jo aivan kirjeensä alussa jakeessa 1 ja josta hän varmasti olisi mieluummin kirjoittanut koko kirjeen, ellei olisi kokenut välttämätöntä tarvetta varoittaa harhaopettajista:

Juudas, Jeesuksen Kristuksen palvelija ja Jaakobin veli, kutsutuille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesukselle Kristukselle varjellut.” (Juudas 1)

Juudas oli osoittanut kirjeensä rakastamalleen seurakunnalle – Jumalan kutsumille, Isä Jumalan rakastamille – niille, jotka tulevat varjeltumaan Kristukselle. Juudas vahvistaa heti kirjeensä alussa, että ne, joita Isä rakastaa, tulevat myös varjeltumaan Kristukselle. Kirjeensä alussa Juudas ei kuitenkaan sanonut sitä, kuinka he tulisivat varjeltumaan Jeesukselle? Mikä estäisi heitä palaamasta takaisin maailmaan? Mikä pidättäisi heitä luopumasta siitä uskosta, joka pyhille kertakaikkisesti annettiin? Vastaus, jonka Jumalan Sana meille tähän kysymykseen antaa on sekä yksinkertainen että rauhoittava – se on itsestään selvä, mutta syvällinen – se on kaikin puolin rohkaiseva. Mikä estää uskovia lankeamasta? Vastaus on: Jumala itse – Hän kykenee varjelemaan heidät lankeemuksilta.  

Jumala itse estäisi uskovia lankeamasta samaan luopumukseen ja kapinaan Jumalaa ja hänen ilmoittamaansa totuutta vastaan johon luopiot olivat lähteneet. Kuinka lohdullinen viesti tämä olikaan niille uskoville, joille Juudas kirjoitti. Luonnollinen reaktio tällaisen kirjeen vastaanottamisen jälkeen, jossa varoitetaan lammaslaumaa heidän keskuudessaan elävistä susista olisi alkaa huolehtia ja murehtia. Olenko minäkään turvassa? Mitä jos harhaopettajat saavat minut käsiini ja saattavat minut lankeamaan johonkin kauheaan syntiin, mitä jos he saavat minut luopumaan uskosta? Juudas rauhoittaa heitä tämän hengellisen sodan taistelukentällä muistuttamalla heitä siitä, kuka Jumala on. Jumala on luonteeltaan pelastaja – Hän on aina varjellut omansa – Hän varjelee heidät nytkin, huolimatta siitä, missä olosuhteissa elät. Minne ikinä menet – Kristus menee kanssasi. Hän on se ylimmäinen lammasten paimen, joka pitää silmällä koko omaa laumaansa, niin ettei yksikään lampaista eksy ja joudu hukkaan.

Ehkä joku vielä epäilee tätä ja ajattelee mielessään. Onko se sittenkään noin yksinkertaista, kuin sanot. Kysypä itseltäsi: minkälaista Jumalaa oikein palvot? Onko se Jumala, joka suunnittelee kyllä päämääriä, mutta joka ei useinkaan onnistu niitä toteuttamaan? Onko se Jumala, joka kyllä tietää mitä tulee tapahtumaan, mutta on kädetön eikä voi vaikuttaa siihen? Onko se Jumala, joka tahtoisi kyllä kovasti pelastaa jonkun – tahtoisi varjella jonkun lankeemuksilta – mutta ei kykene? Onko pelastumisesi lopulta kuitenkin kiinni sinusta? Onko se kiinni sinusta, että pysyt siinä Jumalan rakkaudessa, johon Juudas kehotti kuulijoitaan jakeessa 21? Jos ajattelet näin, että Jumala on joko itse rajoittunut tai rajoittanut kykyjään pelastuksemme suhteen, niin Juudaksen viesti sinulle on – ajattelet liian pientä Jumalaa – Juudas tahtoo esitellä sinulle Jumalan, joka on kykenevä – Jumala, joka katsoo, että hänen aivoituksensa ja päämääränsä toteutuvat. Jumala, joka tahtoo pelastaa – ja sitten pelastaa. Jumala, joka kykenee varjelemaan sinut lankeemukselta.

Monet toki näin pohtivat omassa mielessään, että koska uskoontuloni oli oma päätökseni – niin kai voin yhtä lailla myös muuttaa mieltäni ja menettää pelastuksen. Ongelma onkin siinä, että uskoontulo ei ole kenenkään ihmisen oma päätös. Kyse ei ole siitä, ettemmekö sillä hetkellä, kun uskomme tahtoisi omasta tahdostamme seurata Jumalaa ja Jeesusta. Kyllä me tahdomme, kyse ei tästä. Kyse on siitä, miksi me ylipäätään tahdomme uskossa kääntyä Jumalan puoleen – jos Raamattu on jo aiemmin todennut ihmisistä, että luonnollisessa tilassamme olemme hengellisesti kuolleita, eivätkä he voi tehdä sitä, mikä on Jumalan mielen mukaista. Minkälaisia päätöksiä kuolleet ihmiset tekevät? Eivät minkäänlaisia – ja vaikka he jotain kykenisivät päättämään – ei pelkkä päätös johda minkäänlaiseen muutokseen heissä.

Tähän liittyen minulle tuli mieleen vertauskuva luonnosta. Monesti olen ihmetellyt luomakunnan kauneutta ja Jumalan käsittämättömiä suunnitelmia, kun hän on antanut erilaisille eliöille suojakeinoja ja -värityksiä. Jumala on luonut mitä ihmeellisimpiä keinoja eläimille naamioitua tai tekeytyä jonkun toisen näköiseksi. On hyönteisiä, jotka muistuttavat lehtiä, puunkuorta tai oksia. On mustekaloja, jotka pystyvät muuttamaan sekä väriään että muotoaan sulautuakseen ympäröivien korallien sekaan. On toukka, joka tekeytyy käärmeen pään näköiseksi pelästyttääkseen linnut. Mutta jollain lailla ehkä kaikkein hämmästyttävimpiä minulle ovat kasvit, jotka matkivat ulkomuodollaan erilaisia kuvioita ja muotoja, houkutellakseen hyönteisiä. On esim. joku orkidealajike, joka matkii naarasmehiläisen kuviointia, niin että houkuttelisi urosmehiläisiä pölyttämään itseään. Nyt jos oletamme taas naturalistisen, jumalattoman maailmankuvan hetkeksi, niin. Kysynpä vain – miten se muka kykenee tuollaiseen? Miten on mahdollista, että joku tyhmä kukka ylipäätään tietää minkä värinen ja muotoinen mehiläinen on? Ei kukilla ole silmiä tai aivoja, joilla se voisi havaita tai pohtia mehiläisen olomuotoa. Ja vaikka kukilla olisi silmät ja ne tietäisivät miltä hyönteiset näyttävät, niin miten tämä muuttaisi mitään? Miten jonkun ötökän katseleminen vaikuttaisi muutoksia kasvin geeniperimää, niin että nyt se alkaakin itse tekeytymään mehiläiseksi. Tarkoittaako se sitä, että jos orkideaa katsoo ihmisiä riittävän kauan, niin se muodostaa terälehdistä, jonkun hymynaaman, että me tultaisiin pölyttämään se. Ei tietenkään. Tosiasia on, että tässä on kyseessä esimerkki Jumalan ihmeellisestä kyvystä suunnitella ja luoda asioita, jotka huutavat ylistämään Jumalaa ja Hänen viisauttaan. Se, joka kieltää, että tässä on vain ja ainoastaan kyse Jumalan ihmeellisestä luomistyöstä huijaa itseään. Mikä siis oli pointtini tässä – pointtini on – että kukat eivät ajattele ja tee päätöksiä – ne ovat kukkia – Samalla lailla hengellisesti kuolleet ihmisetkään eivät ajattele – he eivät ajattele todellista Jumalaa – he eivät tee päätöksiä hänen puoleensa – heillä ei ole siihen vaadittavia kykyjä – Jumalan on ensin annettava heille uusi sydän, joka tahtoo kääntyä Hänen puoleensa – Jeesuksen sanoin – Ellei Isä Vedä, ei kukaan voi tulla pojan luo.

Todellisuus on, kuten Johanneksen evankeliumi toteaa luvussa 3:5– ellei ihminen synny uudesti ylhäältä, ei hän voi päästä Jumalan valtakuntaa. Emme voi olla osa Jumalan valtakuntaa ellei Pyhä Henki ensin tule kuin tuuli ja synnytä meitä uudesti. Luonnollinen ihminen luonnollisessa tilassaan ei etsi todellista Jumalaa, kuten Roomalaiskirje 3:11 toteaa, mutta sitten kun olemme uudesti syntyneitä Hengestä – sitten meillä on hengen mieli, käännymme Jumalan puoleen ja etsimme Hänen tahtoaan. Mutta ennen sitä, meillä oli vain lihan mieli, joka ei voinut alistua Jumalan lain alle (Room.8:7), koska se ei tahtonut. Ei kukaan voi tulla Jeesuksen luo uskossa, ellei Isä vedä Häntä – kaikki ne jotka Isä on antanut Pojalle maailmasta tulevat Pojan luo – eikä Poika hukkaa heistä yhtäkään. Jeesuksen tarkoitus maailmaan tullessaan oli tulla toteuttamaan Isänsä tahto – ja Isän tahto oli, ettei Hän hukkaisi yhtäkään niistä, jotka Isä on Hänelle antanut, vaan herättää heistä jokaisen viimeisenä päivänä (Joh.6:38-44) Kaikki ne, jotka ovat Isän kädessä, hän on voimallinen pitämään (Joh.10), kuin hyvä paimen, joka pitää huolta lampaistaan.

Jeesus on uskomme alkaja ja täyttäjä. (Hepr.12:2) Hän on se, joka alkaa uskomme, lahjoittamalle meille sen. Jeesus ei jätä kesken sitä, minkä hän on aloittanut. Kristus ei peruuta lahjojaan, hän ei kadu sitä, minkä on antanut. Ne, joiden edestä Kristus on annettu, tulevat perimään kaiken muunkin Kristuksen kanssa.

Monesti kyllä kuullaan heiteltävän ajatusta siitä, että joku on luopunut uskosta, mutta kuinka usein tätä on ajateltu loppuun saakka. Sen kyllä ymmärrän, jos joku tekopyhä luopuu uskosta, jota hän kerran tunnusti, mutta että joku menettäisi pelastuksen, joka hänellä oli, niin mitä se tarkoittaisi Jumalan lupausten suhteen?

Ajattele esim. Roomalaiskirjeen luvun 8 pelastuksen kultaista ketjua, jota Joonas hiljattain kuvasi eräässä saarnassaan. Ne, jotka Isä Jumala ennalta tuntee, ne hän edeltä määrää, kutsuu, vanhurskauttaa ja kirkastaa. Kaikki termit puhuvat samasta joukosta ihmisiä. Nyt, jos joku on uskonut Kristukseen – Paavalin mukaan, hän on ollut Jumalan edeltä tuntema (edeltä rakastama) – hänet on ennalta määrätty Kristuksen kuvan kaltaisuuteen, hänet on ajassa kutsuttu – hänet on vanhurskautettu Kristuksessa ja hänet on kirkastettu. Mitä se siis tekee ihmiselle, joka voisi luopua uskostaan? Joku luopuu uskosta – joku oli kirkastettu – mutta nyt hänet on himmennetty – tai sammutettu – joku oli vanhurskautettu, mutta nyt hän yhtäkkiä onkin tuomittu – hän oli ennalta määrätty Jeesuksen kuvan kaltaisuuteen– mutta nyt hän onkin jälkikäteen säädetty johonkin muuhun – hän oli Jumalan edeltä tuntema – mutta ilmeisesti Kristus unohtaa hänet – että voi sitten todeta lopuksi, ettei koskaan tuntenutkaan häntä. Näetkö kuinka absurdia se on, jos alamme kääntämään ylösalaisin Jumalan lupauksia? Meidät pakotettaisiin uudelleen määrittelemään kaikki Raamatun pelastusta selittävät termit. Jumala lupaa valituilleen iankaikkisen elämän – ei hetkellistä elämää. Ei konditionaalista elämää – jos he vain onnistuvat riippumaan hänessä ja hänen armossaan ja rakkaudessaan. Jumala lupaa, että hän tulee viemään työnsä päätökseen, eikä kukaan tule ryöstämään heitä Isän kädestä, miksi? Koska Isä Jumala voi varjella sinut lankeemukselta.

Varmuus siitä, että Jumala totisesti varjelee omansa myös rohkaisee meitä evankelioimaan. Se antaa meille rohkeuden auttaa epäilijöitä, temmata tulesta ne, jotka ovat hairahtuneet, ja lähestyä niitä, jotka ovat saastuttaneet itsensä. Juudaksen ajan seurakunta olisi saattanut murehtia tästä. Kuinka meidän nyt käy, kun sudet ympäröivät meitä, kuinka voimme edesauttaa niitä, jotka kuuntelevat heitä, meistähän saattaa tulla heidän kaltaisiaan. Juudaksen viesti on – unohda se. Muista kuka Jumala on. Lähesty heitä rohkeudella ja armollisuudella. Vastusta perkelettä. Jumala kyllä kaitsee laumaansa, hän ei salli omiensa joutua hukkaan.

Jumalan kirkkauden kohtaaminen

Toinen asia, jonka Juudas mainitsee, mitä Jumala on kykenevä vaikuttamaan valittujen edestä. Hän on kykenevä asettamaan heidät eteensä – nuhteettomina ja riemuitsevina. Jumala erottaa meidät maailmasta itselleen erityiseksi kansaksi, pyhitetyksi kansaksi, jonka hän puhdistaa, kuten Ef.5:25 sanoo. Kristus antoi itsensä morsiamensa puolesta, seurakunnan puolesta pyhittääkseen ja puhdistaakseen hänet. Niin että Kristuksen morsiamena, olemme Kristuksen, sulhasen paluuseen mennessä kuin hääpäivään kaunistettu morsian. Kristus pyhittää seurakuntansa niin, että ruumiimme on lopulta hänen ylösnousemusruumiinsa kaltainen – elämme maailmassa – vailla syntiä ja häpeää – Täydellisessä yhteydessä Häneen, joka on kaiken täydellisen ja hyvän lähde – ja mihin muuhunkaan tämän tulisi johtaa, kuin riemuun. Pelastuksen riemuun. Pelastuksen riemu ei useinkaan ole kytköksissä siihen, kuinka paljon teologiaa olemme sisäistäneet. Vaikka loogisesti sen tulisi johtaa siihen – että kun ymmärrämme ja tiedämme Jumalasta ja hänen pelastuksestaan enemmän ja enemmän – niin meidän riemumme ja ilomme kasvaa entisestään. Mutta monesti tuo riemu on aidoimmillaan niillä, joilla on hyvin vähäinen käsitys pelastuksestaan, mutta hyvin todellinen käsitys heidän synnistään. Jumala on lähellä niitä, joilla on murtunut mieli. Ne, jotka kykenevät murehtimaan omaa pahuuttaan ja syntisyyttään, heille koituu usein myös suurin riemu pelastuksestaan, kun he käsittävät mikä olikaan se kuilu, josta Jumala heidät nosti. Joka saa anteeksi paljon – rakastaa pelastajaansa enemmän.

Samoin kuin Jumalan kyky varjella hänen omansa, Jumala on myös kykenevä asettamaan omansa kirkkautensa eteen. Tämä on hämmästyttävää, koska mikä olikaan se, mitä Mooses pyysi Jumalalta, ja mikä oli Jumalan vastaus? Mooses pyysi saada nähdä Jumalan kasvoista kasvoihin? Ja Jumalan vastaus oli, että se joka näkee minut, minun kirkkauteni, ei jää eloon. Kuitenkin Jeesus oli se, joka tuli maailmaan, ja kirkasti Isä Jumalan meille- kuten Heprealaiskirje 1:1-3 sanoo:

Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, 2on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut 3ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa,” (Hepr.1:1-3)

Kristus on Jumalan kirkkauden säteily ja hänen olemuksensa kuva. Kun katsomme Kristusta – näemme Isä Jumalan kirkkauden. Hyvin kuvaavalla tavalla ennen ristiinnaulitsemistaan Kristus antaa muutamalle opetuslapselleen välähdyksen siitä kirkkaudesta, joka hänellä oli Isän kanssa jo ennen maailman luomista.

”Ja hänen muotonsa muuttui heidän edessään, ja hänen kasvonsa loistivat niinkuin aurinko, ja hänen vaatteensa tulivat valkoisiksi niinkuin valo.” (Matteus 17:2)

Jeesus heijastaa opetuslapsilleen Isä Jumalan kirkkautta – ja samalla mainitaan, että tuota kirkkautta on vuorella katselemassa – Mooses ja Elia. Se kirkkaus, jota Mooses ei saanut nähdä, kuin selkäpuolelta – nyt hän saa katsella Kristuksessa. Ja jopa iankaikkisuudessa, kun Kristus tulee takaisin maan päälle. Juuri Kristuksessa me näemme Isän kirkkauden täydellisenä. Hänen kauttaan me näemme Jumalan kasvoista kasvoihin ilman että näemme kuolemaa.

Raamatussa kuvatut kohtaamiset Jumalan ja hänen enkeliensä kanssa ovat aina johtaneet ihmiset pelon ja kauhun valtaan. Jeesuksen opetuslapset hänen kirkastuessaan ja kuullessaan Isän äänen taivaasta joutuivat suuren pelon valtaan (Joh.17:6), Jesaja katsoo (Jes.6) näyssä Jumalan kirkkautta ja toteaa heti tuomion sanat itsestään, Daniel kohtaa enkeli Gabrielin ja kaatuu kuin horroksessa häneen eteensä.. monta kertaa, Johannes ilmestyskirjassa kohtaa Ilmestyksessä kirkastetun Jeesuksen ja kaatuu kuin kuollut hänen eteensä (Ilm.1:17).

Kun Jumala kuitenkin lopulta asettaa meidät, seurakuntana hänen kirkkautensa eteen – meitä ei valtaa pelko – me emme kaadu kuin kuolleet hänen eteensä – sen sijaan meidät valtaa riemu ja ylistys. Me saamme seisoa nuhteettomina Kristuksen kirkkauden edessä, koska Kristuksen täydellisyys, hänen vanhurskautensa on luettu meille. Se Jumalan pyhyys ja kirkkaus, joka tuhoaa kaiken pahuuden ei vaikuta meihin, koska olemme pukeutuneet Kristuksee. Jeesuksen tähden saamme lähestyä Jumalaa – ilman pelkoa tuomiosta.

Jumalan luonto

“hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen” (Juudas 25)

Juudas päättää ylistyksensä Jumalasta muistuttamalla, että Jumala on ainoa Jumala ja pelastaja. Ei ole ketään muuta, joka voi pelastaa, kuin Jumala. Samaa nimitystä Jumala ja pelastaja on käytetty uudessa testamentissa myös suoraan Jeesuksesta. Esim. Pietari kuvaa kirjeessään Jeesusta sanoilla ”Jumalamme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus” (2.Piet.2:1). Toinen esimerkki on Titus.2:13. On vain yksi Jumala – Isä, Poika ja Pyhä Henki ja he ovat yhtä. Yksi Jumaluus kolme persoonaa – ja vaikkakin Jumaluuden persoonilla on erilaiset roolit pelastussuunnitelmassa – on heidän toimintansa kuitenkin täysin harmoniassa ja yhdenmukaista. Isä valitsee ihmiset pelastukseen – Poika antaa itsensä sijaisuhriksi heidän edestään – ja Pyhä Henki uudesti synnyttää heidät. Ja koska yksikään Jumaluuden persoonista ei epäonnistu on Jumalan valittujen pelastus taattu.

Kunnia ja kiitos pelastuksestamme – doxa – kuuluu yksin Jumalalle.

Yksin Jumala on majesteetti – megalosune – sanasta mega – mahtava – kellään ei ole suurempaa valtaa tai asemaa, kuin Hänellä.

Hänen on myöskin voima – kratos –jota hän käyttää kaiken ylläpitämiseen, varmistaakseen, että hänen päätöksensä toteutuvat.

Hänellä on valta – exousia – vapaus ja oikeus tehdä, mitä hän tahtoo. Hän on kaiken luoja – Hänellä on valta tehdä, niin kuin hän on päättänyt.

Ja koska Kristus on välimiehemme ihmisen ja Jumalan välillä, niin annamme kiitoksemme Isälle Jumalalle myös Kristuksen nimessä, hänen kauttaan, kaiken sen tähden, mitä Hän on edestämme tehnyt. Hän on totisesti sama eilen tänään ja iankaikkisesti. Se, mitä Jumala on tehnyt omiensa edestä ennen hän tekee tänäänkin, eikä Hän ole muuttunut – Hän on edelleen armollinen pelastaja kaikille, jotka kääntyvät synneistään, tunnustavat rikkomuksena Hänelle ja turvaavat yksin Kristuksen sovintovereen pelastuksekseen. Jos sinä, et vielä ole tätä tehnyt, niin älä enää viivyttele – tänään on pelastuksen päivä – usko Kristukseen – Jumalaasi ja pelastajaasi, joka on kykenevä varjelemaan sinut ja asettamaan sinut eteensä riemuiten, ilman syntiä.

Aamen

 

Kristityn vaellus luopumuksen keskellä (Juud. 1:20-23)

Saarnattu 5.5.20.19, Eelis Halmemies

Juudas 17-23:

“17 Mutta te, rakkaani, muistakaa nämä sanat, mitkä meidän Jeesuksen Kristuksen apostolit ovat edeltäpäin puhuneet, 18 sanoen teille: ”Viimeisenä aikana tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan”. 19 Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole. 20 Mutta te, rakkaani, rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustukselle, rukoilkaa Pyhässä Hengessä 21 ja pysyttäkää niin itsenne Jumalan rakkaudessa, odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen laupeutta iankaikkiseksi elämäksi. 22  Ja armahtakaa toisia, niitä, jotka epäilevät, pelastakaa heidät, tulesta temmaten; 23 toisia taas armahtakaa pelolla, inhoten lihan tahraamaa ihokastakin.” (Juud.17-23)

Intro

Kuten varmasti useimmat teistä tietävät, yksi kirja tai kirje, jota olemme seurakuntana käyneet yhdessä läpi viimeisien kuukausien aikana on Juudaksen kirje.  Ja olemme Juudaksen kirjeessä saavuttaneet sen viimeisen osion. Monissa UT kirjeissään Paavali päättää kirjeensä antamalla käytännön ohjeita sille seurakunnalle tai henkilölle, jolle hän kirjoittaa. Ja voimme havaita, että niin tekee Juudaskin. Olemme tähän saakka nähneet kuinka kattavasti Juudas on kuvannut ja suurella huolella varoittanut oman aikansa kristittyjä niistä teeskentelevistä harhaopettajista, jotka pahan kasvaimen tavoin kylvävät tuhoisia oppejaan heidän keskuudessaan. Ja nyt me näemme sen, minkälaisen kehotuksen sanan Juudas antaa Kristityille. Kuinka Kristittyjen tulisi elää – Kuinka heidän tulisi vaeltaa tämän luopumuksen ja valekristillisyyden keskellä? Miten heidän kuuluisi menetellä?

Jae 20-21:

”Mutta te, rakkaani, rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustukselle, rukoilkaa Pyhässä Hengessä ja pysyttäkää (niin) itsenne Jumalan rakkaudessa, odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen laupeutta iankaikkiseksi elämäksi.” (Juudas 20-21)

Saatat hämärästi muistaa, että eräs Juudaksen kirjeessä toistuva teema on sen kolmijakoisuus. Juudas jakaa käyttämänsä esimerkit aina kolmeen. Ja tämä jae on kenties hienoimpia esimerkkejä siitä. Juudas antaa kolmijakoisen kehotuksen siitä – miten alkuseurakunnan tulisi toimia luopumuksen keskellä:

1) ensinnäkin heidän tulee rakentaa itseään pyhimmän uskonsa perustukselle

2)  toiseksi heidän tulee rukoilla Pyhässä Hengessä

3) ja kolmanneksi heidän tulee pysyttää itsensä Jumalan rakkaudessa odottaen Herran Jeesuksen Kristuksen laupeutta iankaikkiseksi elämäksi.

Pyhin usko

Katsotaan näistä neuvoista ensimmäistä. Jakeessa 20, Juudas aloittaa jälleen painottamalla, että hän osoittaa sanansa rakastamalleen seurakunnalle. Ensimmäinen neuvo on, että heidän tulisi rakentaa itseään pyhimmän uskonsa perustukselle. No mitä tämä tarkoittaa? Mikä on pyhin usko? Ja miten me rakennamme sen perustukselle?

Juudaksen käyttämä sana rakentaa, on sellainen, joka pitää sisällään ajatuksen talon rakentamisesta jonkun valmiin perustuksen päälle. Nyt tuo rakennus on uskovat itse ja rakennusmateriaali on pyhin usko ja perustus on Kristus, uskomme alkaja ja täyttäjä. Ja jos muistelet takaisin, niin Juudas oli jo aiemmin viitannut tähän uskoon – Jakeessa 3, jossa hän oli maininnut, että alkuseurakunnan tulisi ryhtyä taisteluun, sen uskon puolesta, joka pyhille oli kerta kaikkiaan annettu. Tämä pyhin usko, on siis viittaus Jumalan ilmoitetun totuuden kokonaisuuteen. Toisin sanoin – Raamattuun. Se, Jumalan totuuden mukainen ilmoitus Hänestä itsestään, jonka Jumala on antanut seurakunnalleen. Se on pyhin siksi, että se on ylempänä ja erossa kaikesta muusta, mitä sanotaan totuudeksi. Se sisältää ilmoituksen itse Hänestä, joka sanoi olevansa totuus.

Huomaa, että Juudas ei anna yksityiskohtaisia argumentteja, kuinka kumota ne tietyt harhat, jotka ovat nousseet esille hänen aikanaan. Juudas ei neuvo miten viritetään sudenkuoppia, että harhaopettajat saadaan kiinni, hän ei ainoastaan kehota taistelemaan uskon puolesta, vaan hän kehottaa rakentumaan uskossa.

Kaikki se totuus, jonka Jumala seurakunnalleen antaa on myös tarkoitettu seurakunnan rakennukseksi, kuten Paavali toteaakin

2.Tim.3:16-17:

”Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.” (2.Tim.3:16-17)

Paras keino taistella harhaa vastaan ei ole aina hyökkäys, vaan puolustus. Kristityn taistelua kuvataankin ennen kaikkea puolustustaisteluna – ”vastusta perkelettä, niin hän pakenee” (Jaakob 4:7). Me emme ole jotain palkkionmetsästäjiä, jotka jahtaavat harhaopettajia ympäri maailmaa. Emme kulje jonkun Benny Hinnin perässä ympäri maailmaa pyrkiäksemme tuhoamaan hänet. Emme toivo harhaopettajien tuhoa, vaan heidän pelastustaan. Ja niin paras keino meille puolustautua harhaa vastaan, on juurtua itse syvemmin totuuteen. Juudaksen ensimmäinen kehotus seurakunnalle on siis rakentua Jumalan Sanasta – Rakentua siitä totuudesta, jonka Jumala on seurakunnalleen antanut.

Samanlaisen neuvon antaa Paavali Efeson seurakunnalle, vietettyään Efesossa noin kolme vuotta opettaen Efeson seurakuntaa päivittäin ja huolehdittuaan heistä kuin isä huolehtii lapsistaan, Paavali lopulta varoittaa heitä tulevista valeopettajista ja hyvästelee heidät sanoen:

”Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä, ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa. Valvokaa sentähden ja muistakaa, että minä olen kolme vuotta lakkaamatta yötä ja päivää kyynelin neuvonut teitä itsekutakin. Ja nyt minä uskon teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, hänen, joka on voimallinen rakentamaan teitä ja antamaan teille perintöosan kaikkien pyhitettyjen joukossa” (Apt.20:29-32)”

Jumala on voimallinen rakentamaan meitä Sanansa kautta – Paavali uskoi Efeson kristityt tuon armon sanan haltuun harhaopettajien uhan edessä, niin myös Juudas kehottaa niitä uskovia, jotka nyt kohtaavat nuo julmat sudet seurakunnissaan edelleen rakentamaan Jumalan Sanan varaan. Mitä se tarkoittaa käytännössä? Se tarkoittaa sitä, että me tutkimme Jumalan sanaa avoimin sydämin, pyrkien asettamaan omat traditiomme syrjään, olemaan aina valmiina muovautumaan mihin ikinä Jumalan Sana meitä vakuuttaa. Että olisimme Jumalan kädessä kuin savi, joka mielellään muovautuu savenvalajan kädessä. Näin Sana muovaakin kaikkia meitä, jotka uskomme.

Tuomion valo

Samalla meidän on kuitenkin terveellistä käsittää, että se totuuden valo, joka Jumalan Sanasta lähtee ei kuitenkaan läheskään aina tee ihmisistä pehmeää savea, vaan tuo sama valo myös kovettaa toiset – ja tämä on meille usein vaikea hyväksyä. Tahtoisimme kontrolloida kaikkea, sekä omaa että toisten pelastusta. Nämä asiat eivät kuitenkaan lopulta ole meidän käsissämme, vaan savenvalajan. Jumala on savenvalajan tavoin päättänyt valmistaa erilaisia astioita. Meissä, jotka uskomme Jumala osoittaa laupeutensa ja armollisuutensa – toisissa astioissa, kuten Egyptin Faraossa, Jumala oli päättänyt osoittaa oikeudenmukaisen vihansa.

Kristityiksi tunnustautuvienkin joukossa on olemassa paljon niitä, jotka ovat kyllä altistaneet itsensä Raamatulle ja oikealle teologialle ja jostain omasta motiivistaan he ovat hetken pitäytyneet siinä, mitä Raamattu opettaa. He ovat ulkoisesti tunnustautuneet kristityiksi, mutta he eivät silti ole syntyneet uudesti ylhäältä. Vanhan testamentin Israelin kansa oli täynnä tällaisia tekopyhiä.

Jesaja profetoi uppiniskaisesta Israelin kansasta:

…tämä kansa lähestyy minua suullaan ja kunnioittaa minua huulillaan, mutta pitää sydämensä minusta kaukana… …heidän jumalanpelkonsa on vain opittuja ihmiskäskyjä” (Jes.29:13)

Jeesus sovelsi nämä sanat aikansa fariseuksiin ja kirjanoppineihin, mutta ne ovat sanoja, jotka pätevät yhtälailla kaikkiin tekopyhiin uskonnollisiin, joilla on jumalisuuden ulkokuori, mutta ei uutta sydäntä.Mitä se hyödyttää ihmistä, jos hän omistaa oikeaa teologiaa, mutta ei ole valmis uskossa nöyrtymään Jumalan edessä? Ei kai kukaan hyödy siitä, että hänellä on totuus, ellei hän ole myös valmis mukautumaan tuon totuuden mukaan? Kristittynä sinun tulisi olla totuuden rakastaja. Sinun tulisi rakastaa totuutta, koska Jumala itse on totuus – Jeesus sanoi, minä olen totuus.

Surullisimpia tapauksia Raamatussa ja elämässä yleensä, ovat ne ihmiset, jotka ovat altistuneet suurimmalle määrälle totuutta, ilman että totuus sai vapauttaa heitä elämään uutta elämää Kristuksessa, niin että he todella rakastivat totuutta. Mieti jotain Juudas Iskariotia, joka vaelsi läheisessä yhteydessä Jeesuksen kanssa kolme vuotta, Hän oli jatkuvassa kontaktissa totuuden personoituman kanssa, mutta rakasti enemmän hopeakolikoita. Samoin Pilatus – joka ironisesti kysyykin Jeesukselta mikä on totuus ja kävelee sitten tiehensä.

Meidän on hyvä käsittää, että on täysin mahdollista, että joku tutkii Raamattua vuosikaudet ja jopa kutsuu sitä Jumalan Sanaksi, mutta ei koskaan tule tuntemaan totuutta – että voisi pelastua. On munkkeja, jotka ovat lukittautuneet luostareihin vuosikymmeniksi tutkiakseen Raamattua ja kun he viimein tulevat pois tästä kotelovaiheesta, he ovat edelleen hengellisiä toukkia. He eivät ole edenneet kohti totuutta, päinvastoin monet ovat harhautuneet vain kauemmas ja kauemmas Raamatullisesta teologiasta. Keksien omia tulkintojaan Raamatusta, joita kukaan ei ole kuullut Apostolien teoista lähtien. On mahdollista kutsua itseään Kristityksi, lukea Raamattua ja kuitenkin samaan aikaan vihata totuutta. Jos todella uskomme Jumalan Sanan, niin toimimme myös sen mukaisesti. Jeesus sanoi opetuslapsilleen:

Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä.” (Joh.15:14)

Joka sanoo: ”Minä tunnen hänet”, eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.” (1.Joh.2:4)

Pyhässä Hengessä rukoilu

Toinen Juudaksen antama neuvo kestävyyteen luopumuksen keskellä jakeessa 20 on rukoilla Pyhässä Hengessä. Rukoilla Pyhän Hengen voimassa ja hänen tahtonsa mukaisesti. No tämän ei pitäisi olla Kristitylle vaikeaa. Ei siksi, että olisimme jotenkin erityisen henkisiä ihmisiä, tai että rukouksemme olisi ulkoisesti jotain mahtavaa. Tämä ei myöskään ole viittaus kielilläpuhumiseen. Tai siihen, että meillä on oltava jokin tietyn asteen tunnekokemus rukoillessamme. Vaan se tunnustaa sen tosiasian, että Pyhä Henki, joka on meidät yhdistänyt Kristukseen, on se sama Henki, joka rukoilee puolestamme sanattomilla huokauksilla.

Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla. Mutta sydänten tutkija tietää, mikä Hengen mieli on, sillä Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien edestä.” (Room.8:26-27)

Meillä ei usein ole aavistustakaan siitä, miten meidän tulisi rukoilla. Mitä se vaatisikaan, että osaisimme rukoilla täysin oikein missään asiassa? Se vaatisi sen, että tietäisimme kaiken, ja miten kaikki liittyy kaikkeen muuhun, ja mitä siitä seuraa, ja kuinka kauan sitä kestää, ja niin edelleen.. emme tiedä mitään tuosta, emme tiedä tulevaa, hyvä jos muistamme sen mitä on tapahtunut..  Pyhä Henki auttaa meitä ja rukoilee puolestamme – koska Hän tietää tarkalleen mitä on tapahtumassa, ja miksi se tapahtuu.

Jos muistat, niin ennen Jeesuksen ristiinnaulitsemista Jeesus rukoili Pietarin puolesta, ettei hänen uskonsa raukeaisi tyhjiin. Oletko koskaan ajatellut sitä, miksi Jeesus ylipäätään rukoili Pietarin puolesta? Tai miksi Hän ylipäätään rukoili? Koska Jumalallisen luontonsa puolesta hän kuitenkin tietää kaiken mitä tulee tapahtumaan? Miksi Jeesus rukoili, ettei Pietarin usko raukeaisi tyhjiin, jos hän tietää jo, että näin ei tule käymään? Oikeastaan, Jeesus rukoili näin juuri siksi, koska Hän tiesi sen mitä tulisi tapahtumaan.. Jeesus Jumalana on säätänyt kaiken mitä tulee tapahtumaan alusta loppuun, niin kuin Jesaja sanoo:

Minä ilmoitan alusta asti, mitä tuleva on, ammoisia aikoja ennen, mitä ei vielä ole tapahtunut; minä sanon: minun neuvoni pysyy, kaiken, mitä tahdon, minä teen. Minä olen kutsunut kotkan päivänkoitosta, kaukaisesta maasta neuvopäätökseni miehen. Minkä olen puhunut, sen minä myös toteutan; mitä olen aivoitellut, sen minä myös teen.” (Jes.46:10-11)

Jumala on säätänyt alusta asti sen mitä on tuleva tapahtumaan – mutta Hän on myös säätänyt ne keinot, joilla nuo päämäärät toteutuvat – ja yksi merkittävimmistä keinoista on Rukous. Jumala tahtoo toimia vastauksena rukouksiin. Ja ymmärrä tämä, Rukous ei ole meille keino muuttaa Jumalan mieltä – ikään kuin pyrkisimme vakuuttamaan Jumalaa, että hänen tulisi toimia paremmin. Huomioida joitakin asioita, jotka Jumalalta on jäänyt huomioimatta. Ei, vaan Jumala on päättänyt käyttää rukouksiamme keinona toteuttaa omat aivoituksensa.  Meille rukous on keino, jonka kautta Jumala pyhittää meitä – Jumala vaikuttaa, että me rukousten myötä alkaisimme ajatella Hänen tahtonsa mukaisesti. Rukous Pyhässä Hengessä on myös yhteyttä Jumalaan. Ja Jeesus näytti meille täydellisen esimerkin siinä, kuinka jopa synnitön, täydellinen ihminen on yhteydessä Jumalaansa rukouksessa. Ja samoin, kuin Kristus rukoili Pietarin puolesta, ettei hänen uskonsa raukeaisi tyhjiin niin hän rukoilee myös meidän ja kaikkien muiden todellisten uskovien puolesta, ettei meidänkään uskomme raukeaisi tyhjiin. Ja tiedätkö mitä – Isä aina kuulee Pojan rukoukset. (Joh.11:42) Ei ole mitään rukousta tai pyyntöä, jonka Poika esittää Isälle – josta Isä toteaisi – Ei..Ei näin – miksi? Koska Isä ja Poika ovat yhtä (Joh.10:30) – ja Jeesus rukoilee aina Isän tahdon mukaan.

Kaikki vastoinkäymisetkin, joita kohtaamme elämässä, ovat Jumalan säätämiä keinoja kasvattaa meitä ja pitää omansa lähellä Häntä, riippuvaisina hänestä. Jeesus oli jo ennen maailman luomista säätänyt, että se kukko laulaa Pietarille ja että se tulisi tuottamaan hänelle katkeran Jumalan mielenmukaisen murheen, joka lopulta johtaisi parannukseen.

Kuinka mahtava asia onkaan, että Jumala itse rukoilee puolestamme. Ja, että saamme rukoilla, Pyhässä Hengessä, Hänen voimassaan, Hänen tahtonsa mukaan. Luottaen siihen, että kaikki meidän vaivaiset rukouksemmekin Pyhä Henki täydentää ja korjaa niin, että ne ovat mieluisia Isälle.

Rakkaudessa pysyminen

”ja pysyttäkää (niin) itsenne Jumalan rakkaudessa, odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen laupeutta iankaikkiseksi elämäksi.” (Juudas 21)

Juudaksen kolmas ja viimeinen ohje uskovien vaellusta koskien on pysyttää itsensä Jumalan rakkaudessa odottaen Herran Jeesuksen Kristuksen laupeutta iankaikkiseksi elämäksi. Pysytä itsesi Jumalan rakkaudessa! Saatat ajatella, että: tämä kuulostaa aika vaikealta neuvolta. Raamatunluvun ja rukouksen nyt vielä ymmärtää, mutta miten me pidämme itsemme Jumalan rakkaudessa? Tämä on vähän samankaltainen neuvo, kuin minkä Paavali ja Barnabas antoivat apostolien tekojen luvussa 13, kun he kehottivat Antiokian synagogaan kokoontuneita juutalaisia ja jumalaapelkääväisiä – pysymään Jumalan armossa. Miten me näin teemme?

Tähän liittyy oppi Jumalan kaikkivaltiudesta ja ihmisen vastuusta. Tämä niin kuin, moni muukin Raamatun keskeisistä opeista sisältävät ajatuksia, jotka saattavat näyttäytyä meidän silmiimme joskus ristiriitaisilta, vaikka ne eivät todellisuudessa olekaan sitä.  Vaikka meidän rajalliset mielemme eivät täysin kykenisi ratkaisemaan sitä, kuinka nämä kaksi näennäisesti ristiriitaista Raamatun opettamaa asiaa voivat olla totta samaan aikaan, tulee meidän kuitenkin tunnustaa se, mitä Raamattu selkeästi opetta ja luottaa siihen, että Jumalan mielessä kaikki on selvää.

Esimerkiksi Raamattu opettaa, että Jumala on kaikkivaltias kaikessa – myös pelastuksen suhteen. Mutta toisaalta, missään vaiheessa ei Raamattu käske meitä olemaan toimettomia pelastuksemme suhteen, vaan Jumala pitää meitä vastuussa tekemisistämme. Usein Jumala käskee meitä tekemään asioita, joihin meillä ei ole kykyä. Jumala käskee meitä uskomaan, mutta kuitenkin Hän on se, joka lahjoittaa meille uskon. Filippiläiskirjeessä Jumala käskee meitä ahkeroimaan pelastuaksemme, mutta heti perään toteaa, että Hän on se joka vaikuttaa meissä sekä tahtoa että tekemistä. (Fil.2:12-13) Ja saman näemme tässä Juudaksen kirjeessä. Jumala kehottaa uskovia Juudaksen kirjeessä pysymään rakkaudessa, mutta heti seuraavissa jakeissa näemme, että Jumala itse on voimallinen pitämään omansa, että he eivät lankea.

Raamatun totuuksien lukeminen ja soveltaminen elämäämme sekä rukous ovat myös keinoja, joiden kautta me pysymme Jumalan rakkaudessa. Kuka onkaan se Kristitty, joka rakastaa Jumalaa, mutta ei rakasta Hänen Sanaansa? Kuka onkaan se Kristitty, joka kyllä rakastaa Sanaa, mutta ei rukoile?

Kristuksen odotus

Kolmas keino, jolla pysymme Jumalan rakkaudessa (Jakeessa 21) on Kristuksen laupeuden odottaminen iankaikkiseksi elämäksi.

Kuten Juudaksen kirjeen ensimmäisessä jakeessa luvataan – ne jotka ovat olleet Jumalan rakkauden kohteita, tulevat myös varjeltumaan Kristukselle. Kun Kristus palaa maan päälle, ne jotka ovat olleet Isä Jumalan pelastavan rakkauden kohteita, ovat myös pysyneet Isän rakkaudessa – Miksi? Koska he kykenivät siihen? Ei – vaan, koska Jumala oli kykenevä pitämään heidät rakkaudessaan.

Jumala osoittaa ihmistä kohtaan äärimmäistä laupeutta siinä, että olento, joka ansaitsisi Jumalan vihan ja tuomion, saakin sen sijaan osakseen iankaikkisen elämän Hänen yhteydessään. Uskovina elämme tuota iankaikkista elämää jo nyt, siinä mielessä, että Jumala on uudesti synnyttänyt meidät, kun uskoimme Jeesukseen pelastajanamme. Niinpä, meille kuolema on voitto, koska sen myötä henkemme ja sielumme saa olla siellä, missä Kristus on. Mutta kun Kristus palaa maan päälle, saamme – emme vain hengessä – vaan myös ruumiissa kokea tuon iankaikkisen elämän. Saamme nimittäin, ruumiin, joka ei tee syntiä – jonka kaltaisuus on Kristuksen ylösnousemusruumiin kaltaisuus. Ruumis, joka ei tuhoudu, vaan saa nauttia ja elää Jumalasta iankaikkisesti ilman pelkoa, ilman kyyneliä.

Me rakastamme Jumalaa, koska Isä on ensin osoittanut rakkauttaan meitä kohtaan. Ja se, joka on näin Isän rakastama, tulisi myös hartaasti odottaa näkevänsä Jumalansa ja pelastajansa. Oletko sinä tuollainen mies tai nainen? Jos kysyn sinulta tänään – mitä odotat kaikista eniten elämässäsi tällä hetkellä? Liittyisikö vastauksesi johonkin ajalliseen? Uutta taloa? Puolisoa? Autoa? Odotatko Kristusta?

Paavali sanoi Timoteukselle:

”Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat.” (2.Tim.4:8)

Rakastammeko me Kristuksen ilmestymistä? Odotammeko sitä hartaasti. Vai hukkaammeko sitä aikaa, jonka Herra on meille suonut? Käsitätkö, että olet rajallinen olento, jonka elinpäivät olivat luetut jo ennen kuin olit syntynyt? Maallinen elämämme on kuin tuulen henkäys – sieltä se tulee ja sinne se meni – hetkessä ohi. Mutta toisin kuin maailma, joka elää kuoleman pelon vallassa, ja pyrkii tukahduttamaan ajatukset omasta tai läheisten väistämättömästä kuolemasta – meillä, joilla on toivo iankaikkisesta elämästä – ei tarvitse murehtia kuolinpäiväämme. Sen sijaan saamme ilolla katsoa tulevaa kohti, meidän ei tarvitse yrittää ’elää hetkessä’ keskittyen vain siihen, mitä nyt tapahtuu ja pyrkiä tekemään loppuelämästämme paras mahdollinen kokemus itselle. Tämä on juuri sitä mitä Joel Osteen myy – parasta elämää nyt, koska hänellä ei ole toivoa paremmasta. Meille Kristuksen tulisi olla rakkain ja niinpä Hänen paluunsa asia, jota odotamme ylitse kaiken. Ja loogisesti tämän tulisi johtaa meidät myös siihen, että teemme voitavamme – että mahdollisimman moni muukin voisi tulla tuntemaan elämän Kristuksessa, ennen kuin armon aika on ohitse ja Kristus palaa tuomiten elävät ja kuolleet. Tästä tulee mieleen kuuluisa lausahdus: vain yksi elämäse on pian ohi. Vain se, mitä olen tehnyt Kristukselle, kestää.

Liian usein olen itse keskittynyt johonkin maalliseen murheeseen ja unohtanut sen, että Jeesus on tulossa – Ja Raamattu sanookin, että Jeesus palaa hetkenä, jota ei odoteta – Hän tulee kuin varas yöllä. Kristittynä meidän tulee kuitenkin vaeltaa siinä toivossa, että pian jo saisimme nähdä Jumalamme ja pelastajamme Jeesuksen ja elää ikuisesti hänen yhteydessään – ilman synnin tuottamaa murhetta. Ja tuo toivo itseasiassa on keino, jota Jumala käyttää meidän pyhitykseksemme:

”Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on. Ja jokainen, joka panee häneen tämän toivon, puhdistaa itsensä, niinkuin hän on puhdas.” (1.Joh.3:2-3)

Kolminaisuus

Huomion arvoinen seikka on myös kolminaisuus jakeissa 21-22:

“20  Mutta te, rakkaani, rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustukselle, rukoilkaa Pyhässä Hengessä21  ja pysyttäkää niin itsenne Jumalan rakkaudessa, odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen laupeutta iankaikkiseksi elämäksi.” (Juud.20-21)

Näissä jakeissa näemme koko Jumalan kolminaisuuden yhdessä. Meidän tulee 1) Rukoilla Pyhässä Hengessä,  2) pitää itsemme Isä Jumalan rakkaudessa ja 3) odottaa Herramme Jeesuksen Kristuksen laupeutta iankaikkiseksi elämäksi. Isä, Poika ja Pyhä Henki tiiviissä paketissa. Ehkä Juudaksen kolminaisuuskeskinen ajattelu Jumalasta oli syy myös siihen, miksi hän jaotteli kirjeensä juuri kolmen esimerkkeihin.

Susien uhrit

Juudas on siis kuvannut kolme keinoa, jota Jumala, kaiken luopumuksenkin keskellä, käyttää pitääkseen meidät hänen rakkaudessaan ja pyhittääkseen meitä 1) Jumalan Sanan kautta rakentuminen 2) Pyhässä Hengessä rukoilu ja 3) Kristuksen paluun odotus. Nyt seuraavissa jakeissa Juudas siirtää huomionsa erityisesti niihin henkilöihin seurakunnan keskuudessa, jotka ovat jollain tasolla tulleet vaikutetuiksi valheopettajien toimesta. Ja nyt, hieman käännöksestä riippuen, koska tässä kohtaa Juudaksen kreikan käsikirjoituksissa on eroavaisuuksia, Juudas tunnistaa kolme tai kaksi eri ryhmää. 1938 kirkkoraamattu tunnistaa kaksi ryhmää, mutta uskoisin, että kuten Juudaksen kirjeen teemana on tähänkin saakka ollut – niin tässäkin on tarkoitus puhua kolmesta esimerkistä. Kolme eri ryhmää, luen nyt Raamattu kansalle käännöksestä Juudaksen jakeet 22 ja 23:

Armahtakaa, niitä, jotka epäilevät, toiset pelastakaa, tulesta temmaten; toisia taas armahtakaa kavahtaen heitä, inhoten ruumiin tahraamaa vaatettakin” (Juudas 22-23)

Tässä Juudas antaa siis uskoville kehotuksen sanat, kuinka uskovien tulisi suhtautua niihin, jotka ovat tulleet valheopettajien harhoista eksytetyiksi jollain tasolla. Jotkut ajattelevat, että nämä ryhmät kuvaavat ei-uskovia, mutta Juudas on tässä vaiheessa kirjettään siirtänyt huomionsa pois niistä, joista hän sanoi ”heillä ei henkeä ole”. Koska kyseessä on joka tapauksessa ihmiset, jotka tunnustautuvat ulkoisesti kristityiksi ja vaikuttavat seurakunnan sisällä, eikä kukaan toinen voi nähdä suoraan heidän sydämeensä, tulisi meidän olla armollisia tällaisia henkilöitä kohtaan ja lähtökohtaisesti kohdella heitä, kuin veljiä ja sisaria Kristuksessa. Nuo kolme ryhmää, joita Juudas kuvaa ovat siis:

1) Ne, jotka epäilevät

2) Ne, jotka tulee temmata tulesta

3) Ne, joiden vaatteetkin ovat saastaisia

Mitä me voimme päätellä tästä? Selvästi tässä on kyseessä kolme ryhmää, joista seuraava on aina syvemmällä harhaopettajien valheissa ja on aina vain epätodennäköisempää, että heidät voidaan pelastaa.

Ensimmäinen joukko kuvaa sellaisia uskovia, jotka ovat vilpittömiä epäilijöitä. He eivät oikein ole varmoja siitä, onko se harhaoppi, jota he ovat nyt kuulleet valheopettajilta totta vai ei. He keikkuvat aidalla. He eivät ole varmoja uskostaan. Ehkä he ovat hiljattain uskoon tulleita, eivätkä he ole juurtuneet vielä Kirjoituksiin, mutta heidät voidaan kuitenkin vakuuttaa järkeilemällä heidän kanssaan Raamatusta käsin. Kun joku veli tai sisar tulee ja armollisesti osoittaa, missä he ovat väärässä, ja rukoilee heidän kanssaan asioista, heidät voidaan vakuuttaa totuudesta.

Toinen joukko kuvastaa uskovia, jotka ovat jo uskoneet jotain niistä tuhoisista harhaopeista, joita valheopettajat ovat suoltaneet omasta pimentyneestä mielestään. Ja jos he jatkavat tällä tiellä ja toimivat sen mukaan mitä uskovat, niin sillä on vakavat seuraukset. Ajattele esim. uskovaa, joka uskoo, että hänen tulisi antaa viimeiset rahansa jollekin menestysteologille, että Jumala sitten siunaa häntä satakertaisesti takaisin, sen sijaan, että hän menisi ja ostaisi perheelleen ruokaa..  tai jotakuta joka on omaksunut harhaoppia siitä, että Jumalan silmissä homoavioliitto tai transgenderismi on ok – ja Jumala ei tuomitse tällaista elämäntapaa. On ollut tutkimuksia jotka viittaavat siihen, että keskiverto homoseksuaalien keski-ikä on noin huomattavasti alhaisempi, kuin keskivero heteron.1,2 Itsemurhariski näillä ihmisryhmillä on monikertainen kaikkeen muuhun väestöön nähden.3Koska meitä ei suvaita!” on selitys..  

Oletko tosissasi? Meidän yhteiskuntammeko ei suvaitse heitä, ja siksi he tappavat itsensä? Meidän yhteiskuntamme riemuitsee heistä – juhlii heitä. Vaatii heille erityiskohtelua. Ja silti – he kuolevat nuorina. Juudas kehottaa tempaamaan tällaisia henkilöitä tulesta, niin kuin Pyhä Henki tempasi Filippuksen. Tuli on vertauskuvallinen tuhosta, joka heitä odottaa, jos he pysyvät tässä tilassa. He ovat nielleet valheen ja heidät täytyy pelastaa. Seurakunnassa tällaista henkilöä kohtaan meidän tulee tehdä kaikkemme, että he eivät jatkaisi sillä tiellä, mille ovat lähteneet: Lukea Sanaa, rukoilla, järkeillä hänen kanssaan.

Viimeinen joukko, jota Juudas kuvaa ovat omaksuneet ja ryhtyneet noudattamaan harhaoppeja. Heistä on tullut susien opetuslapsia ja he ovat jo saastuttaneet lihansa, kuten jae 8 sanoo. Seurakunnassa tällainen henkilö asetettaisiin ilman muuta seurakuntakurin alaiseksi. Ja kontaktissa heidän kanssaan tulee olla erityisen varovaisia, ettemme itse tule osallisiksi heidän synteihinsä. Tai etteivät he käytä meitä hyväkseen, oman agendansa eteenpäinviemiseksi. Huomaa se, että seurakuntakuria on tarkoitus toteuttaa ainoastaan uskoviin. 1.Kor.5. on selkeä tässä. Me emme tuomitse maailmaa, meidän ei ole tarkoitus lähteä pois maailmasta, ei ole tarkoitus eristää itseään maailman ihmisistä, mutta jos joku, joka kutsuu itseään veljeksi toimii kuin maailma, näyttää kun miltä maailma näyttää, haisee miltä maailma haisee jne. Juudas kehottaa kavahtamaan heitä, inhoten ruumiin tahraamaa vaatettakin. Käytännössä tämä käskee kohtelemaan heitä, kuin likaisia alusvaatteita. Käsittelemään heitä niin, että ei itse tule saastaiseksi. Terveessä seurakunnassa tällaista henkilöä kohtaan on seurakuntakuri. 1.Kor.5 esimerkki oli uskova, joka eli Isänsä vaimon kanssa. Paavalin tuomio oli, että seurakunta ’jättää tuon miehen saatanan haltuun, lihan turmioksi, jotta hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä’.

Minä kirjoitin teille kirjeessäni, ettette seurustelisi huorintekijäin kanssa; en tarkoittanut yleensä tämän maailman huorintekijöitä tai ahneita tai anastajia tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän täytyisi lähteä pois maailmasta. Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa. Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella? Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. ”Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha.” (1.Kor.5:9-13)

Seurakunnan ei tullut olla yhteydessä tuohon mieheen. Kurinpidon tarkoitus oli herättää tuo mies näkemään oman syntinsä vakavuus ja kokemaan Jumalan kuritus, joka saattaisi jopa johtaa lihan turmioon – kuolemaan. Herran kuritus Hänen omiaan kohtaan voi joskus johtaa jopa sairauteen ja kuolemaan, ilman että tämä henkilö kuitenkaan menettäisi pelastustaan. Uskova voi hairahtua vakavaankin syntiin ja joutua kokemaan tuon synnin ajalliset seuraukset, jotka saattavat johtaa ruumiin kuolemaan, mutta silti – hänen sielunsa pelastuu, jos Hän on aidosti uudesti syntynyt ja uskonut Kristukseen. Koska mitä ikinä syntiä uskova tekee, jos hän on uskonut, on Kristus kärsinyt tuon synnin edestä. Mitä suuremmat meidän syntimme – sitä suurempi on Jumalan armo meitä kohtaan – emme koskaan voi tehdä niin paljon syntiä – että Jumalan armo hänen valittujaan kohtaan loppuisi. Hän vuodattaa meihin, armonsa astioihin jatkuvasti armoa armon päälle.

Korintin seurakunta noudatti Paavalin ohjeita ja toteutti seurakuntakuria tuota aiemmin mainittua miestä kohtaan. Toissa kirjeessään Korinttilaisille Paavali antaa ymmärtää, että tuo samainen mies oli tehnyt parannuksen ja nyt hän kehotti uskovia lohduttamaan tuota miestä. Seurakuntakurin tavoite on palauttaa veli tai sisar oikeaan suhteeseen seurakunnan ja Jumalan kanssa. Mutta jos näyttää siltä, että kyseessä on henkilö, joka on tehnyt sovinnon syntinsä kanssa. Henkilö, joka ei kaikesta huolimatta tee parannusta, vaan jatkaa syntinsä oikeutusta – tulee meidän kohdella häntä kuin ”pakanaa tai publikaania” (Matt.18:17) – toisin sanoin, kuin ei-uskovaa. Tässä vaiheessa, emme ota enää todesta hänen tyhjää suun tunnustustaan, vaan pyrimme, jos mahdollista, evankelioimaan häntä, ja rukoilemaan hänen puolestaan. Emme eristäydy hänestä, kuin synnissä elävästä veljestä, vaan pyrimme lähestymään häntä kuin kurjaa syntistä, joka tarvitsee evankeliumin valoa. Usein rukous on kuitenkin enintä, mitä voimme tehdä tällaisten henkilöiden edestä.

Varmaan meistä monilla on kokemus tällaisista henkilöistä, jotka ovat enemmän ja vähemmän jonkinlaisten harhaopettajien eksyttämiä. Juudaksen kirje alleviivaa, että meidän tulisi olla armollisia tällaisia henkilöitä kohtaan. Mietipä itseäsi. Sinä, joka luulet tänään tietäväsi teologiasi ja olet varma siitä mitä tiedät. Mieti missä itse joskus olit. Muistele minkälaisia harhakäsityksiä sinulla oli ja ajattele, kuinka olisit tahtonut että joku lähestyy sinua totuudella. Tässä on nootti varsinkin meille, jotka puhumme paljon niin sanotuista armon opeista. Kuinka usein onkaan, että puhumme armon opeista, mutta samalla olemme mitä armottomimpia niitä kohtaan, jotka eivät usko kuten me.

Omassa uskon elämässäni luulen, että minulla on ollut kokemuksia kaikista näistä henkilöistä, joita Juudas kuvaa jakeissa 22-23. On ollut niitäkin, jotka ovat edenneet ryhmästä toiseen. Eräs veli kerran lähestyi minua huolella omasta sielunsa tilasta ja puhui kamppailustaan erityisen synnin kanssa. Hän oli epävarma siitä, mitä Raamattu sanoo asiasta. Luimme usein yhdessä Raamattua, pyrin osoittamaan hänelle sen, mitä Raamattu opettaa, monta kertaa rukoilimme yhdessä. Vaikutti siltä, että hän oli voitettavissa. Kun aikaa kului ja en ollut vähään aikaan tekemissä tuon veljen kanssa, hän palasi takaisin matkalta ja ilmoitti, että oli päättänyt ryhtyä suhteeseen, joka oli täysin vastoin Raamatun ilmoitusta. Hän ei enää kamppaillut synnin kanssa, vaan omaksui sen. Jotain oli radikaalisti muuttunut. Hän oli tehnyt sovinnon syntinsä kanssa.Edelleen näimme tuon henkilön kanssa, pyrin järkeilemään hänen kanssaan Raamatusta ja rukoilemaan hänen puolestaan. Hän oli edelleen epävarma siitä, mitä Raamattu opettaa aiheesta, mutta päätti kuitenkin kulkea omien tunteidensa perässä. Vuosia on kulunut ja tänään tuo samainen henkilö on vain vahvistunut Raamatun vastaisissa näkemyksissään. Se epävarmuus, mikä hänellä joskus oli, on kaikonnut. Hänestä on tullut enemmän ja enemmän niiden harhaopettajien kaltainen, joiden vaikutuksen alla hän on ollut.

Monet vaeltavat tätä luopion tietä ja kun he ovat tiensä päässä, he ovat niin eksyksissä, että sitä on vaikea käsittää – he ovat näin myös osoittaneet todelliset värinsä – että he lähtivät joukostamme, koska eivät olleet joukkoamme. Se valo, jolle he ovat altistuneet on vain kovettanut heidät. Ainoa mitä voimme tehdä, on rukoilla heidän puolestaan, että Pyhä Henki murtaisi ne hengelliset kahleet, jotka heitä sitovat ja avaisi heidän silmänsä näkemään Kristuksen. Ilon aihe on kuitenkin, että palvomme Jumalaa, joka kykenee kaikkeen tähän. Se, mikä inhimillisesti näyttää mahdottomalta, on Jumalalle mahdollista.

Juudaksen kirje osoittaa meille, että Kristityn vaellus lopun aikoina on taistelua ei vain seurakunnan ulkoista, vaan sisäistä uhkaa vastaan. Me tulemme kohtaamaan luopioita ja harhaopettajia, mutta meidän ei tule hämmästyä, näin pitikin käydä. Jumala kehottaa meitä edelleen kasvamaan uskossamme – rakentumaan Sanan ja rukouksen kautta – odottaen Jeesuksen paluuta. Kristittyinä meidän tulee armollisesti kohdata ne, jotka ovat eksyksissä. Meidän tulee alistua Jumalan Sanan auktoriteetin alle ja pitää sitä uskomme ja elämämme ylimpänä ohjenuorana: oli aihe mikä hyvänsä – meidän tulee voida istua alas ja kysyä: onko Jumala puhunut selkeästi? Mitä Hänen Sanansa sanoo.

Meidän kuuluu kasvaa uskossamme, tulla tuntemaan Jumala yhä syvemmin, kasvaa armossa ja totuudessa. Ja paras tapa taistella valetta vastaan, on tuntea totuus. Paras tapa tunnistaa väärennös on tuntea aito. Sen sijaan, että käyttäisimme tuntitolkulla aikaa pyrkiäksemme kumoamaan kaikki maailman filosofiset harhapäätelmät ja valheuskonnot, nostakaamme Jumalan ilmoitettu totuus sille kuuluvalle sijalle, ja sanokaamme, Kaikkeuden Luoja – Herramme Jeesus Kristus – on puhunut ja hänen sanansa on tosi. Vertaa valhetta totuuteen, niin se osoittaa oman järjettömyytensä.

Aamen.

Viittaukset.

 

  1. Hogg RS, et al., Modelling the impact of HIV disease on mortality in gay men. International Journal of Epidemiology 26(3):657–61, 1997
  2. Cameron P, Cameron K. Gay obituaries closely track officially reported deaths from AIDS. Psychological reports. 2005 Jun;96(3):693-7.
  3. https://www.reuters.com/article/us-health-lgbt-teen-suicide/lgbt-youth-at-higher-risk-for-suicide-attempts-idUSKCN1MI1SL (5.6.2019)

Autuaat ne, jotka kuolevat Herrassa (2.Tim. 4:6-8)

Saarnattu 21.4.2019, Joonas Laajanen

Tänä Herran päivänä tahdon avata Jumalan totuutta jakeista, jotka ovat olleet minulle ja lukemattomille muille erityisen lohdun ja toivon lähde. Avatkaa siis Raamattunne Paavalin toiseen kirjeeseen Timoteukselle ja lukuun neljä, jossa luemme seuraavasti:

”Sillä minut jo uhrataan, ja minun lähtöni aika on jo tullut. Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt. Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat. Koeta päästä pian tulemaan luokseni. Sillä tähän nykyiseen maailmaan rakastuneena jätti minut Deemas ja matkusti Tessalonikaan, Kreskes meni Galatiaan ja Tiitus Dalmatiaan. Luukas yksin on minun kanssani. Ota Markus mukaasi ja tuo hänet tänne, sillä hän on minulle hyvin tarpeellinen palvelukseen. Mutta Tykikuksen minä olen lähettänyt Efesoon. Tuo tullessasi päällysvaippa, jonka jätin Trooaaseen Karupuksen luo, ja kirjat, ennen kaikkea pergamentit. Aleksander, vaskiseppä, on tehnyt minulle paljon pahaa; Herra on maksava hänelle hänen tekojensa mukaan. Kavahda sinäkin häntä, sillä hän on kovin vastustanut meidän sanojamme. Ensi kertaa puolustautuessani ei kukaan tullut avukseni, vaan kaikki jättivät minut; älköön sitä heille syyksi luettako. Mutta Herra auttoi minua ja vahvisti minua, että sanan julistaminen minun kauttani tulisi täydelleen suoritetuksi, ja kaikki pakanat sen kuulisivat; ja minä pelastuin jalopeuran kidasta. Ja Herra on vapahtava minut kaikesta ilkivallasta ja pelastava minut taivaalliseen valtakuntaansa; hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.” (2. Tim. 4:6-18).

Jos minun kuuluu antaa otsikko tälle saarnalle on se tämä: Autuaat ovat ne, jotka kuolevat Herrassa.

Nämä jakeet ovat Apostoli Paavalin viimeiset sanat, jotka Pyhä Henki on meille häneltä jättänyt. Nämä sanat ovat kirjoitetut Timoteukselle, rakkaalle pojalle uskossa, Paavalin toisen vankeuden aikana, joka päättyi hänen teloitukseensa. Ja mitkä viimeiset sanat hän kirjoittaakaan! Nämä jakeet ovat rikkaat opillisesti, koskettavat paatuneelle, lohduttavat murheelliselle ja rohkaisevat heikolle. Tahdon siis avata näissä jakeissa olevia oppeja ja soveltaa nämä sopivalla tavalla.

Jae 6
”Sillä minut jo uhrataan, ja minun lähtöni aika on jo tullut.”

Oppi: Jokaiselle on asetettu lähdön aika.

Pyhinkään mies ei voi välttyä kuolemalta. Ihmisen ruumiin lunastus odottaa aikaansa ja tämä tosiasia muistuttaa meitä synnin todellisuudesta. Monet aikanamme välttelevät tätä totuutta, sillä he pelkäävät kuolemaa. He eivät tahdo antaa aikaa kuoleman miettimiselle, vaan elävät niin kuin kuolemaa ei olisikaan. Näin Paavali ei itsellensä uskotellut, vaan hän oli hyvin tietoinen tämän päivän koittamisesta. Paavali tunsi Kirjoitukset, jotka julistavat:

”Hänen päivänsä ovat määrätyt, ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi; sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei pääse.” (Job 14:5).

”ihmiselle on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta sen jälkeen tuomio.” (Hep. 9:27).

Näemme siis, että lähdön aika on asetettu ja emme voi paeta tätä. Mutta miten ja minne ihmiset lähtevät?

On monta tapaa miten ihmiset siirtyvät iankaikkisuuteen. Toiset kuolevat vanhana ja rauhassa, toiset nuorina ja sairaina, toiset oikeudenmukaisesti ja toiset syyttömästi tuomittuina. Paavalin elämä päättyi teloitukseen ja täten ymmärrämme, että uskovalle ei ole luvattu kunniaa ja rakkautta maailmalta. Meidän ei myöskään kuuluu ajatella, että kärsimyksissä kuolevat ovat automaattisesti Jumalan epäsuosiossa kun taas rauhassa kuolevat ovat hänen suosiossaan, sillä kysymys ei ole ratkaisevasti se missä ulkoisissa olosuhteissa me kuolemme, vaan kenessä me kuolemme. Paavalin elämä oli kätketty Kristuksessa ja vaikka maailma näkisi hänen elämänsä hukkaan heitettynä, on totuus päinvastainen kuten myöhemmin näemme.

Esimerkkien ollessa niille olosuhteille joissa ihmiset kuolevat moninaiset, on lähdön kohde yksi kahdesta. Ne joiden ruumiit kuolevat, siirtyvät joko Kristuksen luokse tai kadotuksen tuskaan. Autuaat ovat yksin ne, jotka kuolevat Kristuksessa. Heidän ilonsa on sanoinkuvaamaton, sillä on paljon parempi olla Kristuksen luona kuin maan päällä. Jumalan omille on paljon parempi erota lunastamattomasta ruumiista Jeesuksen tykö, sillä niin kuin Richard Baxter kirjoittaa kirjassaan Dying Thoughts:

”Jos meillä ei olisi ruumiillisia mielenkiintoja ja kiusauksia, kuinka paljon viattomammin ja pyhemmin minä voisin elää! Minulla ei olisi mitään huolehdittavaa, paitsi Jumalan miellyttäminen ja hänessä mieltyneenä oleminen jos minulla ei olisi tämän ruumiillisen elämän huolta. Mikä tehtävä minun tahdollani ja rakkaudellani olisi kuin nauttia Jumalassa ja rakastaa häntä ja hänen tarkoituksiaan, ellei rakkautta ruumiiseen ja sen haluihin olisi? Tämän toimesta mielemme on pimentynyt, ajatuksemme eksyneet, tahtomme korruptoituneet, sydämemme ja aikamme erossa Jumalasta, syyllisyytemme kasvaneet, taivaalliset halumme ja toivomme tuhoutuneet; elämä on tehty epäpyhäksi ja epämukavaksi ja kuolema kammottavaksi.”[1]

Ruumiimme, eli lihamme ei ole paha Jumalan luomana, vaan synnin seurauksena. Ihminen on luonnostaan paha kokonaisuudessaan, mutta Jumalan omat ovat luodut uudeksi ja sen tähden heidän suurin taakkansa, kiusaukset ja synnin houkutukset saapuvat heille heidän lunastamattoman ruumiinsa kautta.

Mutta voi niitä, jotka kuolevat synneissään ja eroavat ruumiistaan ilman Kristusta! He siirtyvät tuskaan, odottamaan, että heidän ruumiinsa palautetaan heille viimeisellä tuomiolla valmistettuna niin, että he kärsivät siinä iankaikkisesti.

Ystäväni, sinun lähtösi aika on asetettu. Tutki itseäsi äläkä suo itsellesi lepoa ennen kuin tiedät elämäsi olevan kätkettynä maailman ainoassa Pelastajassa. Paavali tiesi tämän.

Jae 7
”Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt.”

Oppi: Kristityn vaellus on kestävyyttä vaativa.

Apostoli antaa todistuksen vaelluksestaan Kristuksen seuraajana. Hän on kilvoitellut hyvän kilvoituksen tai pikemminkin taistellut hyvän taistelun, tarkoittaen, että hän on seurannut Jeesusta vilpittömästi, ei lihallisella halulla tai tekopyhänä, vaan sydämen rakkaudesta. Hän ei taistellut omien mieltymystensä mukaan, vaan Jumalan käskyjen mukaan. Hän ei ollut sooloilija vaan Kristukselle alamainen. Kuinka meidän kuuluisikaan pysähtyä näiden sanojen edessä ja miettiä onko meillä parannuksen paikka? Oletko kilvoitellut Jumalan käskyjen mukaisesti? Välitätkö hänen Sanastansa ja sitooko tämä omatuntosi?

Yksittäiset taistelut ovat lyhytaikaisia ja Paavali voi sen tähden sanoa seuraavaksi, että hän on juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt. Tämä viittaa pitkään maraton-juoksuun. Tiedämme Kristuksen kylväjä vertauksesta (Matt. 13), että monet näyttävät aloittavan hyvin, mutta lankeavat pian pois. Kristityn vaellus ei ole pikainen sprintti, vaan Jeesusta loppuun asti seuraamista. Ne, jotka seuraavat häntä maallisen voiton tähden, eivät voi kestä loppuun asti, vaan ainoastaan ne, joissa on Henki, vaeltavat eivätkä väsy (Jes. 40:31).

Voimme oppia Paavalilta vaelluksen suuren motiivin, vaelluksen suuren voimavaran, sekä vaelluksen suuren aarteen.

  1. Vaelluksen suuri motiivi: Jumalan kunnia evankeliumissa.

”Söittepä siis tai joitte tai teittepä mitä hyvänsä, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi.” (1. Kor. 10:31). Meidän omat etumme eivät ole riittävän tärkeitä ollakseen Jeesuksen seuraamisen arvoisia motiiveja. Vain Jumala itse on riittävän suuri motiivi, sillä hän itsekin tekee kaiken omaksi kunniakseen:

”Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden.” (Ps. 23:3).

”Kuitenkin hän pelasti heidät nimensä tähden, tehdäkseen voimansa tiettäväksi.” (Ps. 106:8).

”Jos joku puhuu, puhukoon niin kuin Jumalan sanoja; jos joku palvelee, palvelkoon sen voiman mukaan, minkä Jumala antaa, että Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta.” (1. Piet. 4:11a).

Me voimme taistella hyvän taistelun ja päästä juoksussa perille vain jos taistelemme ja juoksemme oikean syyn tähden. Jos motiivimme on väärä, huomaamme ikäväksemme juosseemme toista juoksua, jonka palkintona on synnin palkka: kuolema.

Jumala pelastaa oman nimensä kunniaksi. Mutta eikö hän pelasta meitä koska hän rakastaa meitä? Kyllä. Nämä kaksi asiaa eivät ole toisiensa kanssa ristiriidassa, sillä Jumalan rakkaus syntistä kohtaan on selitettävissä vain sillä, että hän tekee kaiken omaksi kunniakseen. Miksi? Sillä meissä hän ei löydä mitään, joka ansaitsisi hänen rakkautensa, päinvastoin! Tämän tähden hänen armonsa ja rakkautensa meitä kohtaan täytyy löytää syynsä meidän ulkopuoleltamme ja tämä syy on siinä rakkaudessa, joka hänellä on Poikaansa Jeesukseen: ”Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa.” (Room. 8:29).

Jos me siis olemme oikealla radalla juoksemassa, me juoksemme Jumalan kunnian leviämisen tähden: ”Korota itsesi yli taivasten, Jumala, ja levitköön sinun kunniasi yli kaiken maan. Että sinun rakkaasi pelastetuiksi tulisivat.” (Ps. 108:6-7).

  1. Vaelluksen suuri voimavara: Kolmiyhteinen Jumala.

Ymmärrämme, että Paavali ei tarkoita viestiä: ”Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt omassa voimassani.” Raamatun sanoma on selkeä siinä, että me emme voi tuoda Jumalalle mitään hyvää, mitä hän ei ole meissä vaikuttanut. Kaikki hyvä, mitä teemme hänen armostansa on myös kaukana täydellisestä, tahrattuna monella vialla meidän vajavaisuutemme tähden, mutta Jumala hyväksyy sen, mikä on vilpitöntä, sillä hän puhdistaa ja on antanut anteeksi kaiken pahan Kristuksen työn tähden. Ilman Kolmiyhteisen Jumalan työtä meissä me tuhoutuisimme hetkessä.

”Mutta se, joka lujittaa meidät yhdessä teidän kanssanne Kristukseen ja joka on voidellut meidät, on Jumala, joka myös on painanut meihin sinettinsä ja antanut Hengen vakuudeksi meidän sydämiimme.” (2. Kor. 1:21-22).

Paavalilaisen kestävyysopin keskiössä on Kolmiyhteinen Jumala, joka on suunnitellut, toteuttanut ja varmistanut pelastuksen omillensa. Lainatuissa jakeissa Korinttolaisille hän ilmoittaa, että Isä on lujittanut meidät Kristukseen, toisinsanottuna liittänyt meidät häneen niin, että me olemme hänessä ja jos olemme hänessä, me olemme turvassa (Joh. 10:27-30), sillä kaikki mikä on hänen on myös meidän. Hän on myös painanut meihin sinettinsä, antaen Hengen vakuudeksi sydämiimme. Tämä tarkoittaa, että me olemme Jumalan omaisuutta erityisellä tavalla, pidettyjä tiettyä tarkoitusta varten, joka on Kristuksen ylistys kirkastuksessamme. Jumalan Henki asuu meissä myös antaakseen meille kaiken tarvittavan voiman, lohdun ja tahdon, joiden tähden me kestämme loppuun saakka.

Isä suunnitteli pelastuksen, Poika saavutti sen, Henki on lähetetty meille Kristuksen työn perusteella suojelemaan meidät. Vain Kolmiyhteisen Jumalan työn tähden Paavali ja jokainen pyhä voi sanoa taistelleensa hyvän taistelun ja päättäneen juoksun kunniallisesti. Jumalan kunnia on motiivimme ja hän on voimavaramme.

  1. Vaelluksen suuri aarre: evankeliumi.

Paavali sanoo säilyttäneensä uskon. Usko voi viitata yleisesti uskollisuuteen, siihen, että Paavali on ollut lojaali Jeesukselle, mutta tässä tekstissä se viittaa sen yksinkertaisimpaan merkitykseen Kirjoituksissa, evankeliumiin. Paavali tarkoittaa sanoa, että hän ei ole väistynyt puhtaasta ja yksinkertaisesta evankeliumista, vaan on pysynyt lujassa luottamuksessa Kristukseen[2].

Evankeliumi on suuri aarre, ihmisen ainut toivo. Evankeliumi on Jeesus Kristus ja mitä hän on tehnyt meidän edestämme. Ilman häntä me hukkuisimme, hän on ainut Pelastaja maailmalle. Kuinka kukaan siis voisi unhottaa tai heittää pois näin suuren aarteen? Ainoastaan jumalattomat, joiden sydän ei rakasta Jumalaa ja jotka etsivät omaa kunniaansa. He luopuvat evankeliumista, niin kuin Rooma luopui, sillä he eivät voi iloita evankeliumista. Se ei anna ihmiselle valtaa toisten ylitse. Se ei lupaa rahaa ja maallista voimaa. Se tarjoaa armahdusta ja pelastusta yksin armosta jokaiselle, joka vain uskoo.

Tästä pyhät lopulta tunnetaan: he lepäävät Kristuksen työssä loppuun saakka, eivätkä turvaudu omiin tekoihinsa tai käänny tästä sanomasta väärään evankeliumiin. Tämä sanoma on hyvä uutinen ja luottaessamme siihen meillä voi olla kokonainen varmuus pelastuksestamme niin kuin luemme seuraavassa jakeessa.

Jae 8
”Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat.”

Oppi: Jokaiselle Jumalan omalle on talletettu vanhurskauden seppele.

Kun tulemme vaelluksemme loppuun, me voimme olla Paavalin kanssa varmoja siitä, että Jumala ottaa meidät ilolla vastaan. Toisin kuin maailman kilpailuissa, ainoastaan muutamat ensimmäisistä voittavat seppeleen, mutta Jumala palkitsee jokaisen meistä riippumatta siitä olemmeko tulleet maaliin ensimmäisenä vai viimeisenä. Heikoinkin pyhä saa kerran kuulla nämä sanat Kristuksen tähden: ”Mene lepoosi, minun uskollinen palvelijani.”

Luja luottamus tähän tosiasiaan on se, mikä saa meidät kestämään monenlaisia koettelemuksia. Maailman silmissä Paavali oli hyvin säälittävä tapaus, sillä hänellä oli kaikki mahdollisuudet elää menestyksekästä elämää. Hän oli arvostettu lainoppinut, jonka tulevaisuus näytti monen silmässä kunnioitettavalta. Mikä tragedia olikaan, että hän jätti tämän kaiken tullessaan Jeesuksen seuraajaksi. Hän päätyi monesti köyhyyteen, nälkään, vankilaan ja lopulta teloitettavaksi rikollisena. ”Mikä hukkaan heitetty elämä”, moni sanoisi. Mutta totuus on päinvastainen. Kalvin sanoo:

”Tästä huolimatta apostoli halveksii kaikkien ihmisten mielipiteitä. Miksi? Sillä hänellä on Tuomari taivaassa ja hän on tyytyväinen saamaan vapautuksen häneltä, vaikka koko maailma tuomitsisi hänet. Rangaistus ja kuolema ovat yleisiä rikollisille ja marttyyreille. Ainoa asia mikä erottaa heidät on motiivi. Siten, kun kuulet marttyyrista, joka on poltettu, sekä rosvosta, joka kärsii saman tuomion, heidän kuolemansa ei näytä erilaiselta. Kuitenkin kun mietimme heidän motiivia, näemme, että rosvo kärsii omista rikoksistaan ja synneistään, kun taas marttyyrilla on hänen sisäinen todistuksensa, ollen kykenevä osoittamaan, että hän on vaeltanut vanhurskaasti ja kärsii Jumalan asian tähden. Tämän tähden Paavali halveksii uskottomien tuomioita. Hän ei välitä miten maailma herjaa häntä, niin kauan kuin hänellä on taivaassa olevan Tuomarin hyväksyntä.”[3]

On tärkeää, että meillä on tulevan kirkkauden varmuus. Toisin kuin maailman viihdykkeissä kilpailevat, joilla ei ole mitään varmuutta voittopalkinnosta, meille se on luvattu ja sen tähden ymmärtäkäämme epäuskon vakavuus.

Mistä Paavali tietää, että hänelle on valmistettu vanhurskauden seppele? Siitä, että Jumala, joka ei voi valehdella, on luvannut tämän. Jumala suuressa hyvyydessään on astunut iankaikkiseen liittoon kanssamme, miksi siis pelkäisimme? Mitä tekosyitä voimme tarjota, jos epäonnistumme luottamaan häneen? Kuinka surullista onkaan nähdä monen epäilevän kaikkivaltiasta Jumalaa ja hänen Sanaansa! Kalvin sanoo, että me epäonnistumme osoittamaan kunnioitusta Jumalalle uskoessamme, että Jumala ei ole uskollinen ja luotettava. Kukaan tuskin sanoo tätä ääneen, mutta kuinka usein tekomme ja ajatuksemme osoittavat, että emme todella luota häneen Jumalana, joka ei voi tuottaa pettymystä.

Miten voimme siis kasvaa varmuudessamme? Vastaus on yksinkertainen: meidän täytyy muistuttaa itseämme jatkuvasti Jumalan luonnosta ja lupauksista.

Jumala on olemukseltaan totuus eikä siten voi valhetella: ”Sillä kun Jumala oli antanut lupauksen Aabrahamille, vannoi hän itse kauttansa, koska hänellä ei ollut ketään suurempaa, kenen kautta vannoa… Sillä ihmiset vannovat suurempansa kautta, ja vala on heille asian vahvistus ja tekee lopun kaikista vastaväitteistä. Sentähden, kun Jumala lupauksen perillisille vielä tehokkaammin tahtoi osoittaa, että hänen päätöksensä on muuttumaton, vakuutti hän sen valalla, että me näistä kahdesta muuttumattomasta asiasta, joissa Jumala ei ole voinut valhetella, saisimme voimallisen kehoituksen, me, jotka olemme paenneet pitämään kiinni edessämme olevasta toivosta. Se toivo meille on ikään kuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti, jonne Jeesus edelläjuoksijana meidän puolestamme on mennyt, tultuaan ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan, iankaikkisesti.” (Hep. 6:13, 16-20).

Meidän toivomme on varma ja luja, sillä sielumme ankkuri ei ole haudattu ”vain” monen kilometrin syvyyteen, vaan taivaaseen asti Jeesuksen toimesta! Niin vakavasti Jumala ottaa lupauksensa, että hän on asettanut itsensä vakuudeksi. Hän vannoi itsensä kautta tarkoittaen, että jos hänen lupauksensa ei toteutuisi, hän tuhoutuisi. Yhtä mahdotonta kuin Jumalan tuhoutuminen on, niin mahdotonta on myös hänen lupauksiensa tuhoutuminen. Jos emme siis voi luottaa hänen sanaansa, että pelastuksemme on varma, sanomme Jumalan olevan valehtelija.

”Riippumatta siitä kuinka kohtaamamme vaikeudet estävät meitä tulemasta hänen luokseen, piiloutumasta hänen siipiensä varjon alla ja kutsumasta häntä Isäksemme, meidän täytyy olla täysin varmoja, että vanhurskauden seppele on valmistettu meille… Odottakaamme hänen siis antavan meille voiton ja älkäämme peljätkö, että sitä ei ole valmistettu meille: se on niin kuin pitäisimme sitä jo käsissämme. Jumala tahtoo meidän kunnioittavan häntä toivomalla siihen mitä emme näe.” – John Calvin

Tämä on Paavalin sanojen ”eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat.” merkitys: apostoli tahtoo meidän kunnioittavan Jumalaa olemalla rohkeita varmuudessamme.

Mietitkö usein ”sitä päivää” jolloin Kristus palaa takaisin? Kun hän tulee tuomitsemaan ja lopettaa kaiken pahuuden ja viimein Kristus loistaa täydellisenä jokaisesta, joka vaeltaa maata? Rakastatko tätä päivää? Oi, pidä tämä päivä mielessäsi kaikkien murheittesi keskellä, sillä Paavali teki näin ja ei joutunut epätoivoon. Viimeisissä sanoissaan Timoteukselle hän kertoo, kuinka monet olivat jättäneet hänet, kuinka eräät tekivät hänelle pahaa ja kuinka kukaan ihminen ei auttanut häntä oikeuden edessä. Oliko Jumala siis hylännyt hänet? Ei, sillä hän kirjoittaa:

”Mutta Herra auttoi minua ja vahvisti minua, että sanan julistaminen minun kauttani tulisi täydelleen suoritetuksi, ja kaikki pakanat sen kuulisivat; ja minä pelastuin jalopeuran kidasta. Ja Herra on vapahtava minut kaikesta ilkivallasta ja pelastava minut taivaalliseen valtakuntaansa; hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.” (jakeet 17-18). Jumala ei ollut Paavalille vain jokin kiva ajatus kerran viikossa. Hän tunsi Jumalan ja piti hänet mielessään kaiken aikaa. Hän tiesi parhaimman olevan edessä. Vaikka kaikki ulkoiset olosuhteet kävivät pahaksi, eivät ne voineet horjuttaa Jumalan lupausten varmuutta. Kaikki luottavat Jumalaan valkeudessa, mutta vain Jumalan omat luottavat häneen pimeydessä.

Miten Paavali näki hänen tulevan teloituksensa? Näkikö hän sen suurena epäoikeudenmukaisuutena jota ei pitäisi tapahtua? Ei. Hän näki sen välikappaleena, jonka kautta Herra vapahtaisi hänet kaikesta ilkivallasta ja pelastaisi hänet taivaalliseen valtakuntaansa! Oi ystävä, paras on sinulle vielä edessä. Oppikaamme Paavalilta, että jos me olemme Jumalan omat, olemme autuaat elämässä sekä kuolemassa. Me emme kuole synneissämme, vaan Kristuksessa. Taistele hyvin. Juokse loppuun. Säilytä evankeliumi. Lepää Jumalan lupauksessa ja minä olen näkevä sinut taivaan valtakunnassa.

Jumalalle ylistys Jeesuksesta Kristuksesta, Aamen.

 

 

 

 

 

 

 

[1] Richard Baxter – Dying Thoughts s. (Banner of Truth Trust, Edinburgh)

[2] John Calvin – Sermons on 2 Timothy s. 407 (Banner of truth Trust, Edinburgh).

[3] Sama kuin edellinen alaviite, s. 404