Mitä Raamattu sanoo avioerosta ja uudelleen avioitumisesta? (Matt. 19:1-12)

Saarnattu 19.5.2019, Eelis Halmemies

Mitä Raamattu sanoo avioerosta ja uudelleen avioitumisesta

Matteuksen evankeliumi 19:1-12:

Kun Jeesus oli päättänyt nämä puheensa, hän lähti Galileasta ja kulki Jordanin toista puolta Juudean alueelle. 2Häntä seurasi suuri joukko ihmisiä, ja hän paransi heitä siellä.3Hänen luokseen tuli myös fariseuksia, jotka koetellakseen häntä kysyivät: ”Onko miehen lupa hylätä vaimonsa mistä syystä tahansa?”4Hän vastasi: ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa loi heidät mieheksi ja naiseksi 5ja sanoi: ”Sen tähden mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa, ja niistä kahdesta tulee yksi liha”?6Niinpä he eivät enää ole kaksi vaan yksi liha. Minkä Jumala siis on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.7He kysyivät häneltä: ”Miksi Mooses sitten käski antaa vaimolle erokirjan ja hylätä hänet?8Hän vastasi heille: ”Teidän kovasydämisyytenne tähden Mooses antoi teille luvan hylätä vaimonne. Mutta alun perin ei ollut niin.9Minä sanon teille: se joka hylkää vaimonsa muun syyn, kuin haureuden tähden ja nai toisen, tekee aviorikoksen [ja joka nai hylätyn, tekee aviorikoksen]”.10Opetuslapset sanoivat hänelle: ”Jos miehen suhde vaimoon on tällainen, ei kannata mennä naimisiin.”11Mutta hän sanoi heille: ”Tämä sana ei sovellu kaikkiin vaan ainoastaan niihin, joille se on annettu.12On sellaisia, jotka ovat äitinsä kohdusta syntyneet avioon kelpaamattomina. On myös niitä, jotka ihmiset ovat tehneet avioon kelpaamattomiksi. Samoin on niitä, jotka taivasten valtakunnan tähden ovat tehneet itsensä avioon kelpaamattomiksi. Joka tämän voi itseensä soveltaa, se soveltakoon.”

Perustelu sille, miksi saarna tästä aiheesta

Tänään ajattelin, että meidän olisi hyvä käsitellä aihetta – mitä Raamattu sanoo avioerosta ja uudelleenavioitumisesta. Ja ei sen vuoksi, että erityisesti nauttisin tästä aiheesta – tämä ei ole erityisen iloinen aihe käsitellä. Jos se olisi vain omasta halustani kiinni, niin puhuisin jostain aivan muusta, mutta kun pohdin Juudaksen kirjeen jälkeen sitä, mitä kirjaa lähtisin seuraavaksi käsittelemään, niin koin että, ennen kuin lähdemme seuraavan kirjan pariin, niin tahdon sanoa kuitenkin jotain tähän aiheeseen liittyen, koska kyseessä on sellainen aihe, joka on seurakunnan elämää ja arkea ajatellen tärkeä ja aina jollain tavalla ajankohtainen. Merkittävä osa niistä sielunhoidollisista kysymyksistä, joita minkään seurakunnan pastorit saa osakseen liittyvät aina ihmissuhdeongelmiin – ja erot ja uudelleen avioitumiset ovat osa tätä. Jos seurakunnan keskuudessa ei ole ihmisiä, jotka ovat itse kokeneet avioeron, on ainakin heidän lähipiirissään, niitä, jotka ovat. Ja Jos seurakunta aktiivisesti evankelioi ihmisiä ja odottaa että ihmisiä tulee uskoon ja he liittyvät osaksi seurakuntaa – ei seurakunta voi odottaa, että nämä ihmiset, jotka ovat tulleet maailmasta ovat eläneet puhtaan ja mallikelpoisen elämän koskien avioliittoa. Suuri osa on jo kokenut avioeron siinä vaiheessa, kun tulevat uskoon. Joku on ehkä naimisissa toisen tai jopa kolmannen kerran. Ja kun tällaisia henkilöitä sitten astuu seurakunnan ovesta sisään, on meillä oltava vastauksia. Seurakuntana emme voi siis olla välinpitämättömiä. Meillä täytyy olla Raamatulla perusteltavissa oleva näkemys. Ja tahdon, että tänään katsomme siis yhdessä, mitä Raamattu sanoo aiheesta – avioero ja uudelleen avioituminen.

Aihe, joka jakaa kristittyjä

Ensinnäkin tahdon painottaa sitä, että tämä aihe on sellainen, joka jakaa kristittyjä, kuten lähes kaikki muutkin opilliset aiheet. Joku neropatti joskus sanoikin, että kristityt ovat niitä, jotka ovat samaa mieltä uskon ja evankeliumin ydinasioista ja erimieltä kaikesta muusta. Ja se pätee ainakin tässä kohdin. Tämä aihe on kuitenkin siinä mielessä erityinen, että vaikka niiden keskuudessa, joita me pidämme uskollisina Raamatun opettajina, on suuri yksimielisyys avioliiton merkityksestä ja tärkeydestä, niin kun katsotaan mitä he sanovat avioerosta ja uudelleen avioitumisesta nousee eriäviä mielipiteitä. Ja huolimatta siitä minkä näkemyksen puoleen lopulta kallistumme, toisen näkemyksen edustajilla on olemassa haastavia kysymyksiä Raamatusta, joiden painavuutta ei voida sivuuttaa helposti.

Useita eri näkemyksiä

Vakavasti otettavien Raamatunopettajien keskuudessa on kolme perusnäkemystä siitä, mitä Raamattu opettaa avioerosta ja uudelleen avioitumisesta uuden testamentin seurakuntaa kohtaan.

1) Ensimmäinen näkemys, jota tunnetuista reformoiduista ajattelijoista edustaa ainakin Voddie Baucham ja John Piper ja ehkä Suomalaisille tunnetuista Raamatunopettajista David Pawson, on kaikista tiukin ja sanoo, että sen jälkeen, kun olet naimisissa, on avioero ja uudelleen avioituminen aina kielletty, jokaisessa tapauksessa. Tällä näkemyksellä on arvatusti myös kaikista vähiten kannattajia.

2) Toinen näkemys sanoo, että avioero on sallittu tietyissä poikkeustilanteissa, mutta uudelleen avioituminen on aina väärin.

3) Kolmas ja yleisin näkemys, jota edustaa mm. John MacArthur ja D.A.Carson, toteaa että avioero ja uudelleenavioituminen ovat tietyissä harvinaisissa poikkeustapauksissa oikeutettuja.

Se, mitä näkemystä itse kannatamme ei saa kuitenkaan perustua näkemyksen suosioon, tai siihen kuinka vaikea tai helppo jostain näkemyksestä on pitää kiinni, vaan sen tulisi perustua ainoastaan siihen mitä Raamattu opettaa. Ihmisten mielipiteillä asiasta ei pitäisi olla merkitystä – vaan sillä, mitä Jumala on puhunut.

Henkilökohtaisesti, Raamatun tutkimisen ja rukouksen jälkeen, olen kallistunut kolmannen näkemyksen puoleen, joka sallii eron ja uudelleen avioitumisen tietyissä tilanteissa, koska se nähdäkseni vaatii vähiten selittelyä ja oletuksia, jotka perustuvat siihen, mitä Raamattu ei eksplisiittisesti sano.  Kun seuraavaksi käymme läpi keskeisiä tekstejä Raamatusta, jotka ottavat kantaa aiheeseen, pyrin kuitenkin antamaan perusteita sille, miten eri näkemysten edustajat käsittelevät näitä tekstejä.

Matteuksen evankeliumi luku 19

Keskeinen tekstimme tänään, jonka luimme, oli Matteus 19:1-12.. Jeesus oli kierrellyt Galilean seudulla opettaen ja vahvistaen opetuksensa ihmeitä tehden ja nyt hän lähtee vaeltamaan sieltä Juudean seudulle kohti Jerusalemia viimeisen kerran. Ja suuri kansan joukko seuraa Jeesusta, kuten aina silloin, kun hän on tehnyt ihmeitä, ja jakeessa kaksi todetaan, että Jeesus paransi heidät.  Ja jakeessa 3 fariseuksia tuli hänen luoksensa, ja he koettelivat häntä. Fariseusten motiivi ei koskaan ollut se, että he olisivat tahtoneet oppia Jeesukselta, vaan pikemminkin he tahtoivat virittää Jeesukselle ansoja. He punoivat ja harkitsivat tarkasti juonia ja retorisia kysymyksiä, vain että pääsisivät syyttämään Jeesusta. Yleinen juoni heillä oli se, että he pyrkivät saattamaan Jeesuksen ristiriitaan sen kanssa, mitä Mooses on sanonut. Jos he voisivat osoittaa kansan edessä, että Jeesus on Moosesta vastaan, niin he voisivat yllyttää kansan häntä vastaan ja hankkiutua hänestä eroon.

Nyt fariseukset lähestyvät Jeesusta lähellä sitä aluetta, jossa Johannes Kastaja oli aiemmin otettu kiinni, koska hän oli mennyt arvostelemaan neljännysruhtinas Herodes Antipaksen avioliittoa. Herodes oli eronnut ensimmäisestä vaimostaan Fasaelista ja mennyt uusiin naimisiin veljentyttärensä Herodiaan kanssa. Ehkä fariseusten juoni oli, että jos he saavat Jeesuksen esittämään näkemyksensä avioliitosta, he voisivat saattaa Jeesuksen vankeuteen samoin, kuin Johannes Kastajankin.

Mikä sitten olikaan heidän kysymyksensä? Jae 3:

” Onko miehen lupa hylätä vaimonsa mistä syystä tahansa?”

Mistä tämä kysymys on peräisin? Miksi fariseukset kysyisivät jotain tällaista? Huomaa, että he eivät kysy, onko miehen lupa hyljätä vaimonsa, tämän he jo olettavat, koska Mooseksen laki oli sen sallinut. He kysyvät ainoastaan – millä perusteella näin on lupa tehdä.

Rabbien taisto

Jeesuksen aikaan oli juutalaisten keskuudessa kaksi merkittävää Rabbiinista koulukuntaa, jotka kilpailivat toistensa kanssa ja vaikuttivat yleiseen mielipiteeseen Mooseksen lain tulkinnasta. Oli Rabbi Sammain koulu ja oli Rabbi Himmelin koulu. Sammain koulu edusti konservatiivisempaa lain tulkintaa avioeroon liittyen ja totesi, että ainoastaan aviorikos on perusteltu syy avioeroon. Rabbi Himmel oli hieman liberaalimpi omissa tulkinnoissaan, hän nimittäin salli avioeron mistä syystä tahansa. Ja on helppo arvata kumpi näkemys oli suositumpi – Himmelin. Juutalaiset, fariseukset etunenässä lain hyväksikäyttäjinä, erosivat puolisoistaan milloin vain ja mistä syystä tahansa. Oli syy sitten pohjaan palanut ruoka, liikkuminen niin, että naisen nilkat paljastuivat tai negatiivinen kommentti vaimon anopista. Rabbi Akiba sanoi jopa, että jos mies löytää kauniimman naisen, on se perusteltu syy eroon. No kaikea tätä he tekivät ja siinä vääristivät Jumalan lain. Ja nyt fariseukset tahtovat, että Jeesus ottaa kantaan tähän kiistakysymykseen. ”Onko miehen lupa hyljätä vaimonsa mistä syystä tahansa?” Siis Kenen puolella olet Jeesus – Rabbi Sammain vai Rabbi Himmelin?

Ja mikä onkaan Jeesuksen vastaus jakeissa 4-6:

“Hän vastasi: ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa loi heidät mieheksi ja naiseksi 5ja sanoi: ”Sen tähden mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa, ja niistä kahdesta tulee yksi liha” 6Niinpä he eivät enää ole kaksi vaan yksi liha. Minkä Jumala siis on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” (Matt.19:4-6)

Jeesus ei ala luettelemaan syitä erolle, sen sijaan, hän painottaa sitä, että heti Raamatun alussa 1. Mooseksen kirjassa kerrotaan, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Nainenhan luotiin erottamalla hänet miehen kyljestä ja kun mies ja nainen sitten tulevat avioliitossa yhteen he palauttavat ihmisen tilaan, jossa hän oli Jumalan luodessa – yhdeksi yhtenäiseksi ihmiseksi, jossa mies ja vaimo täydentävät toisiaan sekä fyysisesti, sosiaalisesti, emotionaalisesti että henkisesti. Jumalan silmissä avioliiton solmineet ovat yksi liha. Ja yksi on pariton luku, se ei ole jaollinen. Meidän ei tule erottaa enää toisistaan sitä, minkä Jumala on kerran näin yhdistänyt. Se, että mies luopuu isästä ja äidistä ja liittyy vaimoonsa kertoo myös jotakin tästä. Lapsen suhde omaan isään ja äitiin on mitä luonnollisin ja olisi kauhea ajatus erottaa lapsi isästään ja äidistään, mutta koska avioliittoon liittyy sitäkin voimakkaampi side, niin tuon luonnollisen siteen vanhempiin on väistyttävä syrjään. Eli, jos lapsen erottaminen vanhemmasta on kauheaa ja huono asia, niin vielä paljon enemmän tulisi olla miehen ja vaimon erottaminen toisistaan. Siis sen sijaan, että Jeesus antaisi näkemyksen avioerosta, nuhtelee hän fariseuksia heidän alkeellisesta ymmärryksestään avioliiton luonteesta. Jeesus sanoo ”Ettekö ole lukeneet”, mikä oli aika tyrmäävä kommentti, niille, jotka ihmisten edessä ylpeilivät ymmärryksestään Jumalan laista. Ettekö ole lukeneet. Ettekö ymmärrä, eron ei pitäisi kuulua avioliittoon alkuunkaan – Jumalan pyhä suunnitelma ja tarkoitus alusta lähtien oli luoda mies ja nainen elämään liitossa toinen toisiinsa ja Jumalaan ja tuon liiton tuli kestää koko heidän elinaikansa.

Malakian kirjassa (Raamatun viimeinen kirja) kerrotaan, että Juutalaiset miehet olivat alkaneet erota juutalaisista vaimoistaan ja alkaneet avioitua vierasmaalaisten naisten kanssa, jotka johtivat heitä epäjumalanpalvelukseen. Tämä sytytti Jumalan vihan.  

Malakian kirjan luvussa 2 Jumala sanoo:

”Te teette myös näin: te peitätte HERRAN alttarin kyynelillä, itkulla ja huokauksilla, kun hän ei enää käänny uhrilahjojen puoleen eikä suostu ottamaan mitään teidän kädestänne.14Mutta te kysytte: ”Minkä tähden? Sen tähden, että sinä olet ollut uskoton nuoruutesi vaimolle, vaikka hän on sinun kumppanisi, aviovaimosi. Herra on todistaja sinun ja vaimosi välillä.15Niin ei tee yksikään, jolla on jäännöskin Hengestä. Mutta entäs se yksi (Abraham), joka pyrki saamaan Jumalan lupaamia jälkeläisiä? Olkaa siis valppaita hengessänne älkääkä olko uskottomia nuoruutenne vaimolle.16Sillä minä vihaan hylkäämistä, sanoo HERRA, Israelin Jumala. Minä vihaan sitä, joka verhoaa vaatteensa vääryydellä, sanoo HERRA Sebaot. Olkaa siis valppaita hengessänne älkääkä olko uskottomia(Mal.2:13-16)

Jumala vihaa hylkäämistä – hän vihaa eroa – hän tahtoo, että olemme uskollisia puolisoillemme. Tämä on Jumalan asenne eroa kohtaan. Kuitenkin Raamatussa ja Mooseksen laissa annetaan käskyjä eroja koskien. Ja tämä on asia, jonka kaikkien on myönnettävä huolimatta näkemyksistä. Mooseksen laissa erot olivat sallittuja. Ja tähän myös ne fariseukset, jotka kohtasivat Jeesuksen tarttuivat:

“He kysyivät häneltä: ”Miksi Mooses sitten käski antaa vaimolle erokirjan ja hylätä hänet?8Hän vastasi heille: ”Teidän kovasydämisyytenne tähden Mooses antoi teille luvan hylätä vaimonne. Mutta alun perin ei ollut niin.” (Matt.19:7-8)

Katsotaanpa tarkemmin mihin fariseukset viittaavat.

”Jos mies ottaa naisen vaimokseen, mutta lakkaa pitämästä hänestä, koska huomaa hänessä jotain häpeällistä, mies voi kirjoittaa vaimolleen erokirjan, antaa sen hänelle ja lähettää hänet pois talostaan.2 Jos nainen miehen talosta lähdettyään menee vaimoksi toiselle miehelle 3 ja myös tämä mies alkaa vihata häntä ja kirjoittaa hänelle erokirjan, antaa sen hänen käteensä ja lähettää hänet pois talostaan tai jos tämä jälkimmäinen mies, joka on ottanut hänet vaimokseen, kuolee, 4 hänen ensimmäinen puolisonsa, joka lähetti hänet pois, ei voi ottaa häntä uudestaan vaimokseen, koska nainen on tullut saastaiseksi. Se olisi HERRAN silmissä iljettävä teko. Älä aiheuta syntivelkaa maalle, jonka HERRA sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi. (5.Moos.24:1-4)

Huomaatko mikä tämän tekstin pohjalta on ongelma fariseusten kysymyksessä? Mooses ei missään käske antamaan erokirjaa kenellekään, siinä mielessä, että Mooses käskisi puolisoa hylkäämään toisen, vaan niin kuin Jeesus hienovaraisesti korjaa fariseusten väärää tulkintaa – Mooses antoi teille luvan hylätä vaimonne. Mooses salli sen, että mies eroaa vaimostaan, jos hän havaitsee hänessä jotakin häpeällistä. Se, mitä sanalla häpeällinen tässä yhteydessä tarkoitetaan, oli itseasiassa koko väittelyn ytimessä. Viitataanko häpeällisellä tässä aviorikokseen? Vai puuron pohjaan palamiseen? Vai mihin? Sana häpeällinen on heprean ervah, jolla yleisimmin viitataan alastomuuteen. Esim. Ham näkee Nooan alastomuuden, kun Nooa on juonut itsensä juovuksiin suuren tulvan jälkeen. (1.Moos.9:22)

Ainoa toinen kohta, jossa mainitaan ”jotain häpeällistä” Raamatussa löytyy aiemmasta luvusta 5.Moos.23, jossa säädettiin sotaleirin puhtaudesta jakeet 13-15:

”Sinulla tulee olla leirin ulkopuolella merkitty paikka, johon voit mennä tarpeellesi. Varusteissasi sinulla tulee olla pieni lapio, ja kun menet ulos tarpeellesi, kaiva sillä kuoppa ja peitä sitten ulosteesi. Kulkeehan HERRA sinun Jumalasi, leirissäsi auttaakseen sinua ja antaakseen vihollisesi sinun käsiisi. Leirisi tulee olla pyhä, ettei hän näkisi mitään häpeällistä ja hylkäisi sinua.” (5.Moos.23:13-15)

Tämä antaa jotain osviittaa siitä, mistä on kyse. Se, että häpeällisellä ei viitata tässä aviorikokseen, on melko varmaa, koska aviorikoksesta seurasi automaattisesti kuoleman rangaistus.

Jos mies tekee aviorikoksen toisen miehen vaimon kanssa, lähimmäisensä vaimon kanssa, avionrikkojat, sekä mies että nainen, on surmattava. (3.Moos.20:10) Tässä tapauksessa vaimo kuitenkin jää eloon. Kyseessä on siis jonkinlainen häpeällinen, todennäköisesti seksuaaliseen moraalittomuuteen viittaava teko, joka ei vakavuudessaan yllä aviorikokseen, mutta jonka perusteella mies saattoi kirjoittaa vaimolleen erokirjan. Erokirja annettiin kirjallisena, todistajien läsnä ollessa ja sen tarkoitus oli toimia virallisena todisteena siitä, että ero oli todella tapahtunut.  Eli kun nainen sen jälkeen menisi ja avioituisi toisen kerran (kuten 5.Moos.24:2), ei sitä luettaisi hänelle aviorikokseksi, koska hän pystyisi osoittamaan, että ero oli validi. Se, että erokirja täytyi antaa, suojeli siis vääriä syytöksiä vastaan.

Jeesus sanoi: ”Teidän kovasydämisyytenne tähden Mooses antoi teille luvan hylätä vaimonne. Mutta alun perin ei ollut niin.” Alussa ihminen eli jonkin aikaa täydellisessä avioliitossa. Kunnes sitten, syntiinlankeemuksen seurauksena, kun ihmiset itsekkyydessään etsivät vain omaa etuaan ja omia motiivejaan, eivätkä toisen parasta, tulivat erotkin kuvioon. Aina siellä, missä on avioeroja, on myös syntiä. Jompikumpi tai molemmat osapuolet ovat tehneet syntiä toisiaan ja Jumalaa kohtaan. Ja ihmisten kovasydämisyyden vuoksi Mooseksen laki salli avioerot. Toisaalta erojen salliminen Israelin kovasydämisen kansan keskuudessa säästi sen vieläkin suuremmilta synneiltä. Jos kaksi kovasydämistä, uudestisyntymätöntä ihmistä asetetaan tilanteeseen, jossa heidän on oltava yhdessä, niin ei mene kauan, kun alkaa väittely, joka muuttuu ajan myötä kiivaammaksi, kunnes se muuttuu fyysiseksi väkivallaksi, ja voi lopulta johtaa jopa toisen kuolemaan. Jumala vihaa eroa, mutta hän vihaa enemmän murhaa, ja Mooseksen laki myönnytyksenä kansan kovasydämisyyden tähden, salli erojen tapahtua, mutta se ei missään vaiheessa ollut käsky. Jumala ei käskenyt ketään eroamaan. Ainoa käsky, joka Mooseksen lakiin liittyi koskien eroa, oli se, että eronnut vaimo, ei voinut enää palata takaisin ensimmäisen miehensä vaimoksi. Ja uskon, että syy tähän, täytyy liittyä siihen, että kun se minkä Jumala oli kerran yhdistänyt, kuitenkin erotettiin – niin tuo ero oli niin lopullinen, niin totaalinen, että olisi kauhistus yhdistää heitä jälleen.

Katsotaan sitten sitä mitä Jeesus sanoo seuraavaksi – ja tämä on se jae, joka on aiheuttanut suurinta päänvaivaa ja kiistaa koko Kristikunnassa, ja minkä vuoksi meillä on niin monta näkemystä siitä, mitä Raamattu sanoo avioerosta. Matt.19:9:

”Minä sanon teille: se joka hylkää vaimonsa muun syyn, kuin haureuden tähden ja nai toisen, tekee aviorikoksen [ja joka nai hylätyn, tekee aviorikoksen]”. (Matt.19:9)

Jakeen loppuosa puuttuu joistakin käsikirjoituksista, mutta tiedämme, että Jeesus oli sanonut tämän, koska hän oli sanonut saman jo noin kolme vuotta aiemmin vuorisaarnassaan, Matt.5:31-32:

 

”On sanottu: ’Joka hylkää vaimonsa, antakoon hänelle erokirjan’. 32Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden, saattaa hänet tekemään aviorikoksen, ja joka nai hylätyn, tekee aviorikoksen.”

Mitä jae näyttää sanovan?

Matt.19:9 jakeen selkeältä näyttävä sanoma on se, että vaimon hylkäys – eli ero, muun syyn kuin haureuden tähden, on epäpätevä syy avioerolle. Ja jos mies hylkää siis vaimonsa, esim. koska hän nyt poltti riisipuuron pohjaan, ja menee ja nai toisen naisen, niin hän tulee tehneeksi aviorikoksen, koska edellinen liitto oli vielä voimassa. Ja Vanhan liiton aikana – hänet olisi aviorikkojana tuomittu kuolemaan, jos Mooseksen lakia olisi sovellettu johdonmukaisesti. Jos taas mies hylkää vaimon pohjaan poltetun puuron takia ja sitten vaimo menee naimisiin jonkun toisen kanssa, niin sama juttu. Edellinen liitto oli voimassa, koska syy tälle erolle ei ollut pätevä.

Mutta jos vaimo todella on tehnyt haureutta, ja sitten mies hylkää hänet – eli mies antaa hänelle erokirjan. Niin siinä tapauksessa liitto purkaantuu, ja mies ei tee aviorikosta mennessään naimisiin toisen kanssa. Ja koska liitto on purkaantunut – on myös vaimo vapaa menemään naimisiin uudestaan, vaikka hän olikin syyllinen osapuoli, samoin kuin 5.Moos.24 tapauksessa, jossa mies antaa erokirjan vaimolle hänessä havaitun häpeällisyyden tähden, mutta vaimo on sen jälkeen kuitenkin vapaa menemään naimisiin toisen kanssa ilman, että tekee aviorikosta. Ja tämähän on loogista. Et voi tehdä aviorikosta – et voi rikkoa avioliittoa, joka ei ole enää voimassa. Jos siis avioliiton purkaminen on todella mahdollista – ei ole loogista, että liiton purkaminen vapauttaisi vain toisen osapuolet tästä siteestä.

Uskon, että jakeen lauseoppia kunnioittaen, voimme päätyä tähän tulokseen. Nyt kuitenkin se asia, mitä emme ole tässä jakeessa määritelleet – ja mistä eri näkemysten edustajilla on hyvin erilaiset tulkinnat – on se, mitä sanalla haureus tarkoitetaan.

Haureus

Kreikan kielen sana, joka on käännetty Raamattuumme haureus, on porneia. Porneia (josta me saamme pornon) kirjaimellisesti se merkitsee prostituutioon. On ainakin neljä eri tapaa, miten eri näkemysten edustajat ovat tulkinneet tämän sanan sisältöä Matteuksen poikkeuslausekkeissa:

1)   Sillä viitataan esiaviolliseen seksuaalisuhteeseen

2)   Sillä viitataan aviorikokseen (näin monet englannin käännökset ovat kääntäneet sanan)

3)   Sillä viitataan seksuaaliseen moraalittomuuteen, poislukien aviorikos

4)   Sillä viitataan yleisesti kaikkeen seksuaaliseen moraalittomuuteen

Kaikista tiukimman avioerolinjan edustajat argumentoivat tässä ensimmäisen näkemyksen puolesta. Eli, että sanalla porneia viitattaisiin ensisijaisesti esiaviolliseen seksisuhteesee. He perustelevat tätä sillä, että Matteus ei voi viitata sanalla porneia aviorikokseen, koska hän olisi voinut käyttää sanan porneia sijasta sanaa aviorikokselle, eli moicheia, mutta hän ei tee niin. Sen sijaan Matteus käyttää näitä sanoja rinnakkain, erottaen ne toisistaan. Kuten Matt.15:19:

”Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset (moicheia), haureudet (porneia), varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset.” (Matt.15:19)

Kun tähän lisätään se tosiasia, että Luukaksen (Luuk.16:18) ja Markuksen evankeliumeissa (Mark.10:1-12) – tämä sama kohta ei sisällä lainkaan poikkeuslauseketta – muun syyn, kuin haureuden tähden – se tekee asiasta entistä monimutkaisemman.

Miksi Luukas tai Markus jättäisivät mainitsematta jotain näin oleellista? Tässä vaiheessa useimmat niistä, jotka kannattavat absoluuttista, tiukinta näkemystä, jonka mukaan avioero ja uudelleen avioituminen eivät ole koskaan oikeutettuja uskoville, esittävät niin sanotun “kihlaus-teorian”.

“Kihlaus-teoria”

En tiedä onko tämä termi sellainen, mitä he käyttäisivät, mutta minä kutsun sitä sillä nimellä. “Kihlaus-teoria” sanoo, että syy siihen, miksi Markus ja Luukas jättävät poikkeuslausekkeen mainitsematta, täytyy liittyä siihen, että nuo evankeliumit kirjoitettiin pääsääntöisesti pakana yleisölle, kun taas Matteuksen evankeliumi kirjoitettiin juutalaiselle yleisölle. Matteuksen evankeliumin alussa kerrottiin Jeesuksen syntymän vaiheista, kun Maria oli kihlattu Joosefille ja sanottiin:

”Koska Joosef, hänen miehensä, oli hurskas eikä tahtonut saattaa Mariaa häpeään, hän aikoi kaikessa hljaisuudessa hylätä hänet” (Matt.1:19)

Joosef aikoi hylätä Marian, koska ajatteli hänen ollen raskaana esiaviollisen suhteen vuoksi. Juutalaisen käsityksen mukaan avioliitto oli sitova jo kihlausvaiheessa, niin, että vaikka tuota liittoa ei oltu vielä saatettu täytäntöön, niin lupaukset yhdessäolosta oli jo annettu. Aviorikosta kihlausvaiheessa kohdeltiin Mooseksen laissa samalla tavalla, kuin aviorikosta jo naimisissa ollessa. Ja niinpä kihlauksen purkaminen voidaan rinnasta siihen, että puretaan avioliitto. Molemmissa tapauksissa kumotaan ne lupaukset yhdessäolosta, joita toiselle oli jo annettu. “Kihlaus-teorian” pointtina on se, että kun Matteus kirjoittaa evankeliumiaan juuri juutalaisille, niin hän tahtoo selittää heille sen, minkä oli jo aiemmin maininnut evankeliuminsa alussa, miksi Joosef olisi voinut olla hurskas hylätessään Marian tämän näennäisen haureuden tähden ja näin antaa poikkeuksen avioliittosopimuksen purkamiselle. Joosef oli hurskas, koska hän olisi ollut oikeutettu tähän eroon Marian ilmeisen haureuden vuoksi, josta hän nyt oli raskaana. Juutalaisille tämä olisi ollut merkittävä tieto, koska heillä oli tapana kihlautua, mutta pakanoille tämä ei ollut niin merkittävä asia, ja sen vuoksi kun Markus ja Luukas puhuvat Jeesuksen käskystä koskien eroa, he jättävät poikkeuksen mainitsematta, korostaen avioliiton pysyvyyttä. Matt.5 ja Matt.19 poikkeuslausekkeet haureutta koskien viittaisivat siis yksin ja ainoastaan kihlauksen aikana tehtyyn aviorikokseen.

Vastalauseet “kihlaus-teorialle”

Mitä voimme todeta tähän argumenttiin? Ensiksikin meidän on todettava, että sillä on jotain painoarvoa. Emme voi ohittaa tätä helposti. Jos tahdomme väittää vastaan, meillä on oltava jotain vasta-argumentteja, jotka ovat vähintään yhtä painavia. Onko meillä niitä? Uskoakseni kyllä.

1)      Ehkä merkittävimpiä on se, että kun Jeesus puhuu Matt.5 ja Matt.19 hänen kontekstinsa ei millään tavalla näytä rajoittuvan käsittelemään vain kihlausperiodia. Jeesus sanoi vuorisaarnan yhteydessä, että hänen tarkoituksenaan ei ollut tullut kumoamaan Mooseksen laki, vaan täyttämään se. Jeesuksen tarkoitus ei ollut lisätä lakiin jotain, mitä siellä ei aiemmin ollut, vaan osoittaa ihmisille, että fariseukset eivät pidä lakia, niin kuin se oli tarkoitus pitää. Ei vaan teoissa, vaan myös sydämessä. Kun Jeesus siis vuorisaarnassa viittaa 5.Moos.24 ei hänen tarkoituksenaan voi olla, että hän tahtoo muuttaa tuota lakia – tämän hän oli eksplisiittisesti kieltänyt ja todennut, ettei pieninkään piirto voi hävitä laista. fariseukset olivat vääristäneet tämän lain koskien avioeroa ja ottivat eroja syystä mistä hyvänsä Fariseukset ajattelivat, että noudattivat tuota lain pykälää, kunhan vain paperityöt saatiin alta pois. Sen sijaan Jeesus palauttaa ihmisten mieliin sen, mitä tuo kohta laissa salli – validin eron johtuen vain ja ainoastaan seksuaalisesta uskottomuudesta. Jeesuksen konteksti ei siis edes käsittele purkautuneita kihlauksia, vaan purkautuneita avioliittoja.

2)      Toiseksi sanan porneia todennäköinen merkitys on se, että se kattaa kaikenlaisen seksuaalisen moraalittomuuden. Kontekstista riippuen sitä käytetään esim. 1.Kor.5 insestistä, Joh.8 kihlausperiodin aviorikoksesta, 1.Kor.10:8 yleisesti seksuaalisesta moraalittomuudesta mukaan lukien aviorikos. Sen voitaisiin nähdä hyvin viittaavan koko vanhantestamentin pyhyyskoodiin. 3.Moos.18. Septuagintassa sanaa porneia käytetään myös hyvin laajasti, mutta sillä voidaan viitata myös aviorikokseen esim. Hoosean kirjassa sitä käytetään 7 kertaa kuvaamaan Hoosean vaimon aviorikosta. Eli vaikka sana haureus ja aviorikos joskus esiintyvät rinnakkain, niin ei ole mitään syytä olettaa, että ne ovat toistensa poissulkevia, vaan haureus voi olla yleinen termi, joka kattaa myös aviorikokset. Septuaginta oli myös pitkälti alkukristittyjen Raamattu, joten se miten sanaa käytetään siellä, voi antaa meille hyvän käsityksen siitä, kuinka he olisivat tottuneet käyttämään sanaa porneia. Se, että se rajattaisiin koskemaan vain aviorikosta kihlausvaiheen yhteydessä, vaikuttaa perusteettomalta.

3)      Kun pohdimme sitä, miksi Markus ja Luukas eivät mainitse poikkeusta, jonka Matteus mainitsee, niin lähdemme epävarmalle alueelle. Jokaisella evankeliumin kirjoittajalla on toki myös oma kohdeyleisönsä, jolle hän päättää kirjoittaa ja hän päättää esittää asiansa tietyllä tavalla ja tietyllä tarkkuudella. Markuksen evankeliumi on pääsääntöisesti kauttaaltaan vähemmän yksityiskohtainen muihin synoptisiin evankeliumeihin verrattuna.  Ei siis vaadi mitään erityistä teoriaa Matteuksen osalta, miksi hän mainitsee Jeesuksen poikkeukselliset sanat. Luukas mainitsee avioerosta ainoastaan yhdessä jakeessa, summaten koko Jeesuksen argumentin. Ja selvästi Jumala tahtoo kyllä painottaa Raamatussa avioliiton rikkomattomuutta, eikä näitä poikkeuslausekkeita.

Eli mikä Jeesuksen opetus oli liittyen eroon?

“Minä sanon teille: se joka hylkää vaimonsa muun syyn, kuin haureuden tähden ja nai toisen, tekee aviorikoksen [ja joka nai hylätyn, tekee aviorikoksen]”. (Matt.19:9)

Haureudella voidaan viitata kaikenlaisiin seksuaalisiin synteihin. Tässä avio-kontekstissa, minkä ikinä muodon ne ottavat, johtavat ne kuitenkin käytännössä aina aviorikokseen. Joten vaikka Matteus ei suoraan käytä termiä aviorikos, on aviorikos kuitenkin pääsääntöisesti validi ymmärrys sanalle haureus. Ja näin ollen meidän tulisi pitää aviorikosta, josta vastapuoli ei ole valmis tekemään parannusta ainoana poikkeussyynä, jonka Jeesus antaa validille erolle, selittäen 5.Moos.24 periaatetta.

Mikä oli opetuslasten reaktio Jeesuksen opetukseen?

Opetuslapset sanoivat hänelle:

”Jos miehen suhde vaimoon on tällainen, ei kannata mennä naimisiin.” (Matt.19:10)

 

Kun opetuslapset ymmärsivät kuinka vakavasta asiasta avioliitossa on kyse – että Jumala on luonut sen elämää varten, eikä siitä ole tarkoituskaan erota – ja ainoa oikeutus validille erolle olisi aviorikos, he ajattelevat että on parempi jos ei edes menisi naimisiin.

Jeesuksen vastaus heille oli:

“Mutta hän sanoi heille: ”Tämä sana ei sovellu kaikkiin vaan ainoastaan niihin, joille se on annettu.12On sellaisia, jotka ovat äitinsä kohdusta syntyneet avioon kelpaamattomina. On myös niitä, jotka ihmiset ovat tehneet avioon kelpaamattomiksi. Samoin on niitä, jotka taivasten valtakunnan tähden ovat tehneet itsensä avioon kelpaamattomiksi. Joka tämän voi itseensä soveltaa, se soveltakoon.” (Matt.19:11-12)

Jeesus toteaa, että sinkkuelämä ei sovellu jokaiselle, vaan ainoastaan niille, joille se on annettu. Joillakin on syntymästä saakka sairauksia, jotka voivat estää aviollisen elämän. Jotkut on kuohittu, kuten Egyptin hoviherra, joka oli eunukki ja jotkut ovat omistautuneet evankeliumin lähetystyölle niin, että heillä ei ole aikaa tai tarvetta perustaa perhettä. Mutta Jeesus sano, että tämä ei ole useimpien osa. Useimmille kuuluu aviollinen elämä. Ja siinä avioliitossa meidän tulisi heijastaa Jumalan liittorakkautta omaa seurakuntaansa kohtaan.

Paavalin kanta avioeroon

Tämä oli siis Jeesuksen opetus avioliittoon ja avioeroon liittyen, ja käsitän, että emme voi tämän yhden saarnan aikana käsitellä kaikkia aihetta sivuavia tekstejä samalla tarkkuudella. Se vaatisi useamman saarnan. Mutta tahdon, että katsomme nopeasti myös sitä, mitä Paavali sanoo avioerosta 1.Korinttilaiskirjeen luvussa 7. Monet korintin seurakunnassa olivat tullet siihen tulokseen, että ollakseen hengellisiä, heidän tuli olla kuin Kristus ja Paavali – heidän tuli olla sinkkuja. Niinpä, he päättelivät uskoon tultuaan, että heidän on parempi muuttaa aviosuhteensa ja ottaa ero vaimostaan, että voisivat elää hengellisempää elämää. Samoin toiset päättelivät, että heidän uskoon tultuaan heidän tulee erota ei-uskovista puolisoistaan voidakseen elää pyhää elämää ja etteivät saastuisi heidän kauttaan. Paavali kumoaa heidän näkemyksensä ja esittää 1.Korinttilaiskirjeen luvussa 7 yleisen periaatteen jakeessa

”Vaeltakoon vain kukin sen mukaan, kuin Herra on hänelle hänen osansa antanut, ja siinä asemassa, missä hänet Jumala on kutsunut; näin minä säädän kaikissa seurakunnissa” (1.Kor.7:17)

Tämä oli Paavalin yleinen periaate, jota hän opetti uskoon tuloon liittyen. Periaate sanoi, kun tulet uskoon, sinun ei tarvitse yrittää muuttaa yhteiskunnallista asemaasi tai sosiaalista statustasi. Jos olet orja, pysy orjana, jos olet naimaton pysy naimattomana, ja Paavali soveltaa tätä periaatetta 1.Kor.7 myös avioliittoon, jos olet uskoon tulosi hetkellä avioliitossa, pysy liitossa – älä pyri eroamaan.

”mutta muille sanon minä, eikä Herra, jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan Hänen kanssaan, niin älköön mies häntä hyljätkö” Jae 12.

Lopuksi pitää tarkastella vielä 1.Kor.7:10

”naimisissa oleville minä julistan, en kuitenkaan vain minä, vaan Herra, ettei vaimo saa erota miehestään.”

Tämä on absoluuttinen käsky, kuten Markus 10 ja Luukas 16. Paavali ei korosta Jeesuksen antamaa poikkeusta Matt.5 ja Matt.19, vaan sääntöä, joka on – ei eroa. Jakeessa 11

”Mutta jos hän eroaa, niin pysyköön naimatonna tai sopikoon miehensä kanssa” ja Paavali lisää ”eikä mies saa hyljätä vaimoaan”. (1.Kor.7:11)

Jos avioliitossa tapahtuu jotain ja toinen puoliso eroaa, ja kun ei ole kyse aviorikoksesta/haureudesta, puoliso voi joko jäädä yksinäiseksi loppuelämäkseen tai yhtyä uudelleen puolisoonsa.

Jakeessa 15 Paavali näyttää antavan mahdollisesti toisen syyn validiin eroon. Uskovilla ei ole tekosyytä olla taistelematta avioliiton puolesta ja olla valmiita antamaan anteeksi, mutta jos ei-uskova puoliso hylkää uskovan puolison kaikista tämän pyrkimyksistä huolimatta yrittää pelastaa liitto. Paavali näyttäisi sanovan, että uskova on vapaa tästä liitosta.

”Mutta jos, se joka ei usko, eroaa, niin erotkoon; veli ja sisar eivät ole semmoisissa tapauksissa orjuutetut; sillä rauhaan on Jumala teidät kutsunut”  (1.Kor.7:15)

Jos uskomaton puoliso hylkää uskovan – katoaa tämän elämästä kuukausiksi, vuosiksi ja oletettavasti menee uusiin naimisiin tehden aviorikoksen, Paavali sanoo että uskova puoliso ei ole tässä tilanteessa orjuutettu, (douleuo) kreikaksi. Paavali yleensä puhuu avioliiton siteistä toisella termillä (dedetai). Roomalaiskirjeessä luvussa 7:2 Paavali käyttää tätä termiä ja sanoo, että

”Niinpä sitoo (dedetai) laki naidun vaimon hänen elossa olevaan mieheensä; mutta jos mies kuolee, on vaimo irti tästä miehen laista” Room.7:2

Mutta sanat kuitenkin liittyvät toisiinsa: sitominen (dedetai) tuottaa tulokseksi kahleisiin joutumisen (douleuo) tilan. Tämä nähdään siinä, kun Paavali rinnastaa edellä mainitun avioliiton sitomisen siihen, kuinka synti kahlehtii meidät Room.7:6

”mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina (kirjaimellisesti kahleissa – douleuo), niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.” (Room.7:6)

Kun Paavali siis toteaa uskomattoman puolison lähdettyä, että uskova ei ole semmoisessa tapauksessa orjuutettu  – kirjaimellisesti kahlehdittu – täytyy näiden kahleiden olla myös viittaus niihin siteisiin, jotka kahlehtivat kaksi ihmistä, jotka Jumala on yhdistänyt toisiinsa. Ja jos nuo kahleet on kerran murrettu – ei minkään pitäsi estää uudelleen avioitumista.

Jos kuitenkin omaksumme absoluuttisen ja tiukimman näkemyksen – niin sanomme henkilölle, jonka uskomaton puoliso on hänet hylännyt ja mennyt uusiin naimisiin, että hänet on käytännössä tuomittu elämään yksin – hän ei saa uudelleen avioitua siitä huolimatta, että hänen puolisonsa on aviorikkoja. Ja vaikka hänen puolisonsa tahtoisikin palata hänen luokseen aviorikoksistaan, niin eikö se 5.Moos.24 periaatteen mukaisesti johtaisi iljetykseen Herran silmissä. Itselleni on hieman vaikea prosessoida, etteikö tällainen uskova olisi kuitenkin kahlehdittu.. hänet on vain kahlehdittu yksin elämiseen, josta Jeesus sanoi, että se tulisi sovittaa vain niihin, joille se on annettu.

JohnMacArthurin argumentti koskien uudellen avioitumista on mielestäni erittäin hyvä:

Vanha testamentin ihanteen mukaan aviorikos aina lopettaisi avioliiton (3.Moos.20:10), koska Jumalan ihannelaki oli kuolema avionrikkojalle. Jos Jumala salli avioeron armollisena myönnytyksenä ihmisen syntisyydelle, miksi Hän ei myös sallisi uudelleen avioitumista, koska uudelleen avioituminen olisi täysin sallittua alkuperäisen lain mukaan, jolloin rikkojaa rangaistaisiin kuolemalla? Avioeron tarkoituksenahan oli vain osoittaa armeliaisuutta syylliselle eikä tuomita viatonta kurjuuteen.” (John Macarthur, kirjassaan The Family – Perhe)

Vaikka jotkut tunnistavat sen, että Matteuksen evankeliumin tekstit sallivat aviorikoksen tapauksessa eron puolisosta, eivät he kuitenkaan salli uudelleen avioitumista, koska poikkeuslauseketta ei mainita uudelleen jakeen loppuosassa. Kuitenkin suuri osa niistä, jotka kannattavat kihlausteoriaa tunnistavat, että jakeen alku- ja loppuosa koskevat eron molempia osapuolia. Jos syy eroon on validi, niin uudelleen avioituminenkin on validi, mutta todellisuus on, että useimmiten syyt eroon ovat varsin huonoja, mistä Markus 10 ja Luukas 16 kohdat heijastavat.

Jos siis olemme ymmärtäneet oikein sen, mitä Raamattu opettaa tästä aiheesta, niin katsotaan nyt vielä, kuinka sovellamme sen mitä Raamattu sanoo niihin tapauksiin, joita tulemme kohtaamaan elämässämme. Ja tehdään se niiden yleisten syiden kautta, joita ihmiset antavat avioerolle.

Yleiset syyt erolle

Reformoidun Teologisen Seminaarin (RTS) tohtori James Newheiser, joka toimii myös Raamatullisen Sielunhoidon ja Opetuslapseuden Instituutin (IBCD) johtajana on kirjassaan Marriage, Divorce, and Remarriage: Critical Questions and Answers” listannut 10 yleistä, mutta huonoa perustetta sille, miksi ihmiset nykyään eroavat toisistaan

10 Huonoa perustetta avioerolle:

1)   En ollut Kristitty, kun menin naimisiin. Tai puolisoni ei ole Kristitty

  1.    Tämä ei ole Raamatullinen peruste avioerolle. 1.Kor.7:12-13 Paavali kehottaa sekä miehiä että naisia, jotka ovat liitossa uskomattoman henkilön kanssa pysymään liitossa heidän kanssaan.
  2.   1.Piet.3:1-2 yhtä lailla kehotetaan naisia, joiden mies on uskomaton olemaan” alamaiset miehillenne, että nekin, jotka ehkä eivät ole sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin voitettaisiin, 2kun he katselevat, kuinka te vaellatte puhtaina ja pelossa.

2)   Emme menneet naimisiin kirkossa

  1.      Avioliitto pyhitetään Jumalan edessä – Jumala yhdistää kaksi ihmistä toisiinsa, eikä heidän kuulu erota. Tämä ei riipu siitä tilanteesta, missä nuo valat annetaan. Huolimatta siitä, kuka sinut on vihkinyt, jos olet solminut avioliiton, Jumala odottaa sinun pitävän liiton.

3)   Minun täytyy päästä pois tästä liitosta lasteni takia.

  1.    Vaikka tämä on aito huoli, niin Paavali ottaa siihen kantaa 1.Kor.7:14 sanoessaan, että ”mies, joka ei usko, on pyhitetty vaimonsa kautta, ja vaimo, joka ei usko, on pyhitetty miehensä, uskonveljen, kautta; muutoinhan teidän lapsenne olisivat saastaisia, mutta nyt he ovat pyhiä”
  2.   Kun vaellat uskossa puolisosi ja lastesi edessä olet heille jumalinen esimerkki evankeliumin voimasta. Sinun ei tarvitse erottautua uskomattomasta puolisostasi siinä pelossa, että hän saastuttaa lapsesi – Jumala lupaa päinvastaista. Sen sijaan että uskomaton puoliso saastuttaa muun perheen – uskova puoliso pyhittää sen. Yhdenkin uskovan läsnäolo uskomattoman puolison ja lasten elämässä on heille siunaus Jumalalta, joka voi myös lopulta johtaa heidän pelastukseensa.
  3.    Toki tilanteessa, jossa uskomaton puoliso aiheuttaa vaaraa, fyysistä tai emotionaalista hyväksikäyttöä, niin on ajateltava lasten turvallisuutta. Usein tässä vaiheessa ollaan rikottu myös maan lakeja, jotka pakottavat puolisot asumuseroon.

4)   Puolisoni on valtava pettymys. Hän ei osaa pitää meistä huolta. Hän ei osaa pitää edes omasta kunnostaa huolta. En koskaan olisi mennyt naimisiin hänen kanssaan, jos olisin tietänyt mihin ryhdyn. Ansaitsen parempaa.

  1.      Jopa parhaat liitot pitävät ajoittain sisällään tällaisia ajatuksia aviopuolisoiden osalta. Missään ei luvata, että avioliitto on helppoa. Puolisosi voi ja todennäköisesti tulee tuottamaan sinulle pettymyksen monissa asioissa. Eräs Paul Washerin neuvo, joka minulla oli mielessä silloin, kun menin itse naimisiin oli, että Jumala tulee antamaan sinulle sellaisen puolison, joka tulee epäonnistumaan juuri sellaisissa asioissa, joissa eniten toivoisit hänen onnistuvat, ja sinun tehtäväsi on rakastaa häntä siitä huolimatta, niin kuin Jumalakin on rakastanut meitä siitä huolimatta mitä olemme. Meidän ei tule nojata omaan ymmärrykseemme, vaan turvata Jumalaan ja heijastaa hänen uskollisuuttaan meitä kohtaan loppuun saakka

5)   Emme enää rakasta toisiamme.

  1.      Jumala sanoo meille, että meidän tulisi rakastaa jopa vihollisiamme (Matt.5:44). Tämä ei vaadi romanttisia tunteita. Näinhän maailman ihmiset tekevät – he odottavat että romanttiset tunteet ensimmäisessä liitossa loppuvat – ja sitten etsivät jotain muuta, jossa voivat jälleen tuntea tuon ensihuuman – ja kun se loppuu, he etsivät jälleen uutta suhdetta. Kuin kimalaiset, jotka lentävät kukasta kukkaan, he seuraavat tunteitaan ja sekoittavat sen rakkauteen. Romanttiset tunteet eivät määrittele rakkautta. Jeesus sanoi, suurinta rakkautta on antaa henkensä ystävänsä edestä. Tällaista itsensä uhraavaa rakkautta Jumala osoitti meitä kohtaan Kristuksessa, kun hän antoi henkensä meidän edestämme. Tällaista rakkautta meidänkin kuuluu osoittaa liitoissamme – ja kun teemme niin, niin usein romanttiset tunteet seuraavat sitä.

6)   Menin naimisiin väärän henkilön kanssa. Olimme liian nuoria.

  1.    Avioliittosi saattoi perustua hiekalle. Puolisosi ei ehkä täytä niitä kriteerejä, joita tänään asettaisit jumaliselle puolisolle, mutta se ei tarkoita, että todellinen sielunkumppanisi edelleen odottaa sinua jossain tuolla. Sielunkumppani ei ole raamatullinen käsite. Ei ole niin, että Jumalalla oli sinulle varattuna erityinen sielunkumppanipuoliso, mutta sinä möhlit jossain ja Jumalan suunnitelmat elämääsi varten menivät pieleen, ja nyt tuo sielunkumppanipuoliso sitten jäi saamatta. Jumala on kaikkivaltias, jos olet naimisissa tänään, niin Hän on ohjannut askeleesi siihen liittoon, jossa olet ja odottaa sinun pitävän sen liiton, jonka olet Jumalan edessä tehnyt.

7)   Ansaitsen olla onnellinen. Jumala ei tahdo minun olevan surullinen.

  1.    Maailmallisen onnellisuuden ja Jumalisen onnellisuuden välillä on suuri ero. Maailmallinen onnellisuus riippuu tilanteista, ja Jumalinen onnellisuus pysyy tilanteesta riippumatta. Meidän tarkoituksemme on, kuten seurakuntamme tunnustuksessakin perustuvassa baptistikatekismuksessakin sanotaan, ihmisen perimmäinen tarkoitus on kirkastaa Jumalaa ja nauttia hänestä iankaikkisesti. Jumala ei ole välinpitämätön meidän ajallista onnellisuuttamme kohtaan, mutta Hän välittää ennen kaikkea meidän iankaikkisesta onnellisuudestamme!  Avioliiton pimeimmät ajat voivat helposti johtaa meidät epätoivoon, mutta todellinen onnellisuus Jumalassa johdattaa meidät noiden kausien läpi lopulta kiittämään Jumalaa kaikesta, mitä olemme saaneet kärsiä hänen kirkkautensa vuoksi. Oli tilanne mikä tahansa, voimme aina löytää Jumalisen ilon ja onnellisuuden siitä, että saamme olla Herran omia.

8)   Avioliittoni on jatkuvaa taistelua.

  1.    Kaikkien vaikeuksienkin keskellä, uskovat voivat olla uskollisia niille lupauksille, joita ovat tehneet. On Saatanan valhe, että olisit onnellisempi Jumalan tahdon ulkopuolella. On parempi taistella avioliiton puolesta, kuin vastustaa Jumalan ilmoitettua tahtoa rikkomalla liitto.

9)   Kaikki ystäväni sanovat, että minun pitäisi jättää puolisoni.

  1.    Jopa parasta ajattelevat ystäväsi voivat johtaa sinut harhaan. Ihmisten mielipiteiden ei tulisi olla meidän lopullinen auktoriteettimme, vaan se, mitä Jumala on ilmoittanut meille Sanassaan. Anna itsesi Sanan ohjattavaksi, huolimatta siitä, mitä neuvoja kuulet ystäviltäsi. On myös tärkeää, että valitset ystäväsi tarkasti. Mitä Psalmi 1 sanoo: Autuas on se mies, joka ei kulje syntisten teitä, eikä vaella Jumalattomien neuvossa, eikä istu pilkkaajien kokouksessa, vaan jonka Ilona on Herran laki, ja Hän mietiskelee Hänen lakiaan päivin ja öin.. Paavali sanoo korinttilaisille: ”Älkää eksykö. ’Huono seura hyvät tavat turmelee’” (1.Kor.15:33). Ympäröi itsesi niillä ystävillä, joiden neuvot perustuvat Raamatun totuuteen.

10)  Jumala antaa minulle anteeksi.

Room.6:1-2 Paavali nimenomaan toteaa, että temmekö me syntiä, että armo tulisi suuremmaksi? Pois se! Jumalamme on täynnä armoa, mutta me emme voi käyttää hänen armoaan tekosyynä synnin tekemiselle. Kristitty ei suunnittele mielessään syntiä, että voisi hyväksikäyttää Jumalan armoa. Jumala voi kyllä antaa anteeksi avieron tai uudelleen avioitumisen, joka perustuu syntiin, mutta se ei tarkoita, että olemme oikeutettuja tekemään niin. Jos rakastamme Jumalaa – pidämme hänen käskynsä (Joh.14:15).

Kaiken lopuksi – tulisiko sinun siis uskovana erota, jos se kuitenkin on sallittu joissakin poikkeustapauksissa?

Tässä olemme samaa mieltä kaikkien hyvin Raamattuopettajien kanssa huolimatta näkemyksistä: Ei – meidän ei tulisi. Kristuksen täyteys on meidän tavoitteemme. Tahdomme tulla kaikessa Kristuksen kaltaiseksi. Kristus ei hylkää morsiantaan, kaikista hänessä vielä olevien epätäydellisyyksien vuoksi. Kristus pyhittä ja puhdistaa seurakuntaansa hänen tulemisensa päivään saakka. Hän on uskollinen kaikille lupauksilleen, vaikka me emme olisi. Niin siis jos meidänkin tulee kasvaa Kristuksen kaltaisuudessa. Niin, että jos Herra suo, että elämme 10 vuotta, niin kun katsomme taaksepäin näemme sen, kuinka Jeesus on meitä kasvattanut rakkaudessa, armossa, totuudessa, kärsivällisyydessä, hyvyydessä – kuinka Kristus on kasvattanut meitä anteeksiannossa.

Mitä Jeesus vastasi opetuslapsille, jotka kysyivät häneltä – montako kertaa tulee antaa anteeksi? Ihanko seitsemän kertaa opetuslapset kysyivät ja ajattelivat olevansa anteliaita.. Jeesus vastaa – eikun seitsemänkymmentä kertaa seitsemän. Jeesuksen pointti – antakaa aina anteeksi. Kristityn tulisi aina olla valmis antamaan anteeksi. Mieti hetki sitä, millä kaikilla keinoilla sinä olet vastustanut Jumalan ilmoitettua tahtoa ja taistellut ja kapinoinut Häntä vastaan. Ja silti kaikesta huolimatta – Jeesus rakastaa sinua – hän antoi sinulle anteeksi. Mekö emme antaisi anteeksi toisille?

Jos tulet luokseni ja sanot, että puolisoni teki aviorikoksen – harkitsen avioeroa. Minä sanon – istu alas ja kirjoita ylös, mitä Jumala on antanut sinulle anteeksi – ja mene sitten ja anna hänelle anteeksi. Puolisoni ei rakasta minua? Hyvä – mene ja rakasta häntä, niin opit miten Kristus rakasti meitä, vielä kun olimme kuolleita synneissämme. Jos todella puhutaan Kristittyjen välisestä avioliitosta – niin ei mikään synti ole niin kauhea – etteikö sitä voitaisi antaa anteeksi – ei jos meistä tulee Kristuksen kaltaisia. Kaikki uskovien väliset liitot ovat pelastettavissa – ero ei ole koskaan asia, johon kehotamme ihmisiä. Se on joskus välttämätön seuraus ihmisten synnistä, katkeruudesta ja anteeksiantamattomuudesta.

Monet, silloin kun olivat vielä maailmassa eivätkä uskoneet, synnissään tuhosivat avioliittonsa ja siinä vaiheessa, kun he tulevat uskoon, niin he löytävät itsensä tilanteesta, jossa esim. mies on jo kolmannessa liitossaan ja vaimo toisessa. Heillä on lapsia useista liitoista. Mitä heidän tulisi tehdä, kun he tulevat seurakuntaan? Sanommeko heille – erositte alun perin vääristä syistä – menitte uusiin naimisiin vääristä syistä – erotkaa nyt siis ja pyrkikää sopimaan ensimmäisen aiemman elossa olevan puolisonne kanssa. No mitä jos tällä aiemmalla puolisolla on jo uusi perhe. Mitä jos nykyisessä perheessä heillä on lapsia, joista tulisi pitää huolta. Kehotammeko hajottamaan tämän perheen, että Isä ja äiti näkevät lapsiaan erossa toisistaan? Ei.

On merkittävää, että jopa hyvät ja uskolliset Raamatunopettajat, joilla on kaikista tiukin näkemys avioliitosta ja uudelleen avioitumisesta, kuten voddie Baucham tai John Piper – he sanoisivat tällaiselle miehelle ja naiselle, jotka tulevat heidän seurakuntaansa – olette olleet aiemmin uskottomia niille valoille, joita olette tehneet ja olette päätyneet erinäisten syntien kautta siihen pisteen, missä nyt olette – tehkää nyt toisin – pyhittäkää tämä liitto, jossa nyt olette ja pitäkää ensimmäistä kertaa ne avioliittovalat, joita ette ole ennen pitäneet. Älkää olko enää liitonrikkojia.

Meille, jotka olemme osa samaa seurakuntaa toistemme kanssa – meidän ei tule myöskään kohdella niitä, jotka ovat eronneet ja avioituneet uudelleen vääristä syistä jotenkin toisen asteen kristittyinä. Kuka tahansa meistä on syntisen lihansa puolesta kykenevä tekemään mitä tahansa syntiä, jos meidät asetetaan oikeaan tilanteeseen ja oikeiden houkutusten eteen. Ne synnit, joiden kanssa sinä kamppailet, eivät välttämättä liity seksuaalisiin synteihin, mutta sinullakin on syntejä. Ja on vain Jumalan armoa, että et ole langennut seksuaalisiin synteihin. Mutta vaikka olisitkin langennut, Jumala on se, joka ottaa kaikenlaisia ihmsiä – hän ottaa aviorikkojia, homoseksuaaleja, väkivaltaisia, juoppoja, huumeriippuvaisia, itsekkäitä, ylpeitä, varkaita, valehtelijoita – ja Jumala pesee heidät puhtaaksi Sanansa kautta. Heistä tulee yhtä seurakuntaa, jonka päämäärä on rakentua yhteisestä uskosta Kristuksen morsiamena. Meidän ei siis tule katsoa kieroon, jos joku kamppailee erityisen synnin kanssa, vaan tulla hänen vierelleen ja auttaa häntä taistelun keskellä. Kehottaa häntä parannukseen ja osoittaa hänelle rakkautta ja myötätuntoa.

Mutta osoittaessamme myötätuntoa meidän emme voi kuitenkaan tehdä kompromissia sen kanssa, minkä Jumala on ilmoittanut sanassaan, vaan meidän tulee painottaa sitä, mitä Jeesus on sanonut. Emme voi vain rakastaa – ilman totuutta. Vaan meidän tulee aina puhua totuutta, rakkaudessa.

Amen

 

Jumalan selitys pelastuksestamme (Room. 8:28-30)

Saarnattu 14.4.2019, Joonas Laajanen

Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut. Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut. (Room. 8:28-30).

Aamen. Teemamme tänään on: pelastus Jumalan mukaan. Nämä jakeet antavat kristallinkirkkaan todistuksen siitä, miten pelastus tapahtuu. Minä uskon näiden jakeiden sisältämän totuuden olevan niin tärkeä, että niiden kieltäminen tahallisesti tai edes vilpittömän epäjohdonmukaisesti on seurakuntien yhteistyön erottava tekijä. Karismaattiset pelleilyt kalpenevat tämän totuuden kieltämisen edessä. Näiden jakeiden sanoma on selvä, puhdas, ylistyksen ja puolustuksen ansaitseva päivänä, jolloin ihminen on korotettu asemaan koskien pelastusta, joka ei hänelle kuulu. Pää syy sille minkä takia seurakuntamme istutettiin oli, että näiden jakeiden totuus ei kuulu seurakunnissa. Jos olet ihmetellyt mitä tarkoittaa olla ”kalvinistinen” seurakunta tai mitä kalvinismilla tarkoitetaan, sillä tarkoitetaan näiden jakeiden oppia. Nimellä Kalvin ei itsessään ole mitään merkitystä enkä lähde ajan vuoksi selittelemään tai pyytämään anteeksi tätä nimikettä, mutta kalvinisti on yksinkertaisesti ihminen, joka uskoo Roomalaiskirjeen kahdeksannen luvun eikä vääristä sen sanomaa.

Mitä nämä jakeet siis opettavat? Sillä yksin on merkitystä. Me emme ole totuuden määrittelijöitä, Jumala on ja minun luottamukseni on siinä, että nämä jakeet ovat itsessään riittäviä vakuuttamaan jokaisen kuulijan, jonka silmät Jumala on avannut pimeydestä valkeuteen, ”kalvinismin” totuudesta. En usko näiden jakeiden olevan niitä epäselviä ja vaikeita kohtia joita kyllä on, vaan erittäin selviä. Kysymys on lopulta vain tämä: tahdommeko niiden olevan totta?

Näiden jakeiden asiayhteys on tämä: niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa, ei ole kadotustuomiota (jakeet 1-8). Pyhä Henki on uskovissa (jakeet 9-11). Uskovat ovat Jumalan lapsia, Henki on heidän varmuuden antaja ja he ovat perillisiä Kristuksen kanssa (jakeet 14-17). Kristittyjen kärsimys tarkoittaa, että he tulevat osallisiksi Jeesuksen kirkkaudesta ja asuttavat uudet taivaat ja maat (jakeet 19-25). Pyhä Henki auttaa uskovien heikkoutta ja rukoilee heidän edestä Jumalan tahdon mukaan (jakeet 26-27).

Jae 28
”Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.” Tässä meillä on totuus ilmoitettu: kaikki yhdessä vaikuttaa uskovien parhaaksi. Tämä ei ole vain Paavalin mielipide tai kokemus, vaan Pyhän Hengen ilmoittama totuus siitä, että uskovat ovat turvassa iankaikkisesti ja me tiedämme tämän! Tämä on jotakin mitä uskovat tietävät. Me tiedämme, että elämämme on Jumalan kädessä ja kukaan ei voi ryöstää meitä siitä.

Saman tien nämä jakeet ovat vastakkain sen valheen kanssa, jota monet seurakunnat opettavat, että uskova voi menettää pelastuksensa. Tämä nousee virheellisestä uskomuksesta, joka sanoo, että pelastus on Jumalan ja ihmisen yhteistyö ja ilman molempien panosta pelastus ei voi toteutua. He uskovat, että Jumala ei epäonnistu omalta osaltaan, mutta ihminen voi ja sen tähden pelastus ei ole lopullinen ennen kuin pääsemme taivaaseen. Tämä on vaarallista sillä se välttämättömästi tuo kuvaan ihmistekojen tarpeellisuuden, joka on harhaoppi. Tiivistettynä tämä tarkoittaa, että pelastumme ”armosta”, kunhan ensin itse uskomme ja tämän jälkeen me pysymme pelastuneina jos emme epäonnistu pahasti. Näin uskovat eivät voi sanoa kaikkien yhdessä vaikuttavan uskovien parhaiksi.

Jos perustamme oppimme kuitenkin Raamattuun ja uskomme pelastukseen yksin kaikkivaltiaan Jumalan toimesta, päädymme varmuuteen, sillä tiedämme, että Hän ei epäonnistu ja pelastukseni on ratkaisevasti sidottu häneen, ei minuun. Jumalan lapsen ei ikinä tarvitse pelätä joutuvansa hukkaan. Kaikki yhdessä (Jumala, enkelit, hyvät asiat, pahat asiat, surut, ilot, kärsimykset, synnit, kiusaukset, koettelemukset) toimivat siis uskovien parhaaksi, mutta miten Paavali kuvaakaan uskovia?

Apostoli ilmoittaa, että kaikki asiat toimivat parhaaksi vain niille, jotka Jumalaa rakastavat, niille, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.

  1. Jumalaa rakastavat

Kirjoitukset ovat selvät: maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä: niitä jotka rakastavat Jumalaa ja niitä jotka vihaavat Jumalaa. Luonnostaan jokainen ihminen vihaa Jumalaa, sillä he eivät etsi häntä (Room. 3:11), eivät tee hyvää (Room. 3:12), eivät tunne rauhan tietä (Room. 3:17), heidän sydämensä ajatukset ovat kaiken aikaa vain pahat (1 Moos. 6:5). Ihmiset ovat synnin orjia ja noudattavat Saatanan tahtoa (Joh. 8:35-44). Mutta on totta, että monet rakastavat Jumalaa ja ovat ottaneet vastaan Jeesuksen Kristuksen. Miten tämä on mahdollista? Vastaus on, että rakkaus Jumalaan on Jumalan antama: ”Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä.” (1 Joh. 4:19). Rakkaus Jumalaan syntyy kun Jumala antaa meille uuden sydämen (Hes. 36:25-27) ja vapauttaa meidät synnin orjuudesta tehden kaiken uudeksi. Tätä kutsutaan uudestisyntymiseksi ja Jumala on se, joka synnyttää uudeksi (Joh. 3:7-8).

  1. Jumalan aivoituksen mukaan kutsutut.

Niin kuin meidän rakkautemme, myös kutsumme löytää alkuperänsä Jumalasta. Paavali selittää mitä hän tarkoittaa tällä kutsulla jakeessa 30, joten katsomme tätä tarkemmin hetken päästä, mutta mikä on tämä Jumalan aivoitus, jonka mukaan hän on meidät kutsunut? On tärkeää ymmärtää, että Jumala on kutsunut meidät pelastukseen hänen oman aivoituksensa tähden, ei meidän itsemme tähden: ”hän, joka on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja.” (2 Tim. 1:9).

Tämä aivoitus on paljastettu jakeessa 29: ”Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa.” Jumalan aivoitus pelastuksessa on, että uskovat tulevat Kristuksen kaltaiseksi, että Jeesus olisi esikoinen monien veljien joukossa!

Me tulemme olemaan Kristuksen kaltaiset ruumiillisesti (Fil. 3:21) ja kaikkein tärkeimmin hengellisesti. Meistä ei tule jumalia, mutta me tulemme täydelliseksi niin kuin Jeesus: ”Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on.” (1 Joh. 3:2).

Kristuksen kuvan kaltaiseksi muuttuminen palvelee kuitenkin korkeampaa tarkoitusta: Jeesuksen ylistystä. Hänen sanotaan olevan esikoinen monien veljien joukossa tarkoittaen, että Hän on kaikkein korkein ja vaikka meidät on adoptoitu Jumalan lapsiksi, on vain yksi iankaikkinen Jumalan Poika, jonka vertaista ei ole eikä tule ja se on hänen kauttaan, että me olemme pelastetut ja sen tähden hän on ylivoimaisesti korkein ja iankaikkisen ylistyksen saava. ”Sen tähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman.” (Fil. 2:9-10a).

Tämän tähden meidät on kutsuttu, meissä ei ollut mitään, mikä liikutti Jumalan pelastamaan meidät, vaan se oli hänen hyvä aivoituksensa Kristuksen nimen ylistykseksi.

Olemme siis nyt nähneet pelastusvarmuuden totuuden ja syyn tälle: Kristuksen ylistys. Tämä toimii hyvänä porttina ymmärtämään Paavalin selitystä tästä. Hän kertoo meille nyt tarkasti ja selkeästi, miten pelastus on tullut meille.

Jakeet 29-30
”Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut.”

Teologit kutsuvat näitä jakeita pelastuksen kultaiseksi ketjuksi, sillä Paavali ilmoittaa viisi pelastukselle välttämätöntä asiaa, jotka ulottuvat iankaikkisuudesta ennen maailman luomista aina tulevaan kirkastukseen ja iankaikkisuuteen niin, että tätä ketjua ei voida rikkoa missään kohtaa. Jos ihminen on ketjun alussa, hän on myös ketjun lopussa. Edeltätunteminen, edeltämäärääminen, kutsu, vanhurskautus, kirkastus. Tämä on pelastuksen järjestys Jumalan mukaan. Mitä nämä tarkoittavat?

  1. Edeltätunteminen
    ”Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut.” Kuinka monet vääristävätkään edeltätuntemisen merkitystä! Kun Raamattu selvästi puhuu edeltämääräämisestä ja ehdottomasta valinnasta, vihollinen lähettää opettajia kääntämään nämä totuudet päälaelleen. He sanovat edeltätuntemisen tarkoittavan, että Jumala tietää kaiken ja sen tähden hän näki ketkä uskoisivat ja tekisivät parannuksen ja tämän perusteella hän edeltämääräsi heidät pelastukseen. Tämä ymmärrys on valheellinen ja epärehellinen monesta syystä.

Ensinnäkin Paavali ei puhu ihmisen teoista, jotka Jumala edeltä näki, vaan yksilöistä, jotka hän edeltätunsi! Tällainen opetus ei ole edeltämääräämisen selitys, vaan sen totaalinen kieltäminen. Tämä olisi, niin kuin John MacArthur sanoo ”jumalinen reaktio oppi” tai ”ihmisen kaikkivaltius oppi”. Et sinä tosissasi tahdo saarnata jumalista reaktio oppia, jossa Hän ei ole aloittaja, vaan ihmisen armoilla oleva reagoija. Tämä valhe opettaa ihmisen itsemääräystä pelastuksessa, jossa pelastus annetaan ihmisen uskon seurauksena, kun taas Kirjoitukset ilmoittavat, että usko on Jumalan lahja ja hänen säädöksen seuraus: ”Sen kuullessansa pakanat iloitsivat ja ylistivät Herran sanaa ja uskoivat, kaikki, jotka olivat säädetyt iankaikkiseen elämään.” (Apt. 13:48).

Toiseksi, jos Jumala valitsisi pelastukseen sen perusteella mitä hän näkee ihmisten tekevän evankeliumilla, ei olisi ketään, jonka hän määräisi pelastukseen. Miksi? Sillä ihminen ei ymmärrä, hyväksy, kuule saati usko evankeliumia. He vihaavat Jumalaa eivätkä tahdo tehdä parannusta synneistään. Tällainen opetus tekee tyhjäksi kaiken mitä Raamattu opettaa ihmisen turmeltuneisuudesta. A. W. Pink kirjoittaa loistavasti:

”Tällainen väite on radikaalisti väärin. Se kiistää radikaalin turmeluksen totuuden, sillä se argumentoi, että ihmisessä on jotakin hyvää. Se ottaa pois Jumalan riippumattomuuden, sillä se asettaa hänen säädöksensä lepäämään sen päällä mitä hän löytää luodusta. Se kääntää asiat kokonaan päälaelleen sanoessaan Jumalan nähneen joidenkin uskovan Kristukseen ja tämän tähden, hän edeltämääräsi heidät pelastukseen, tämä on totuuden totaalinen kääntöpuoli. Kirjoitukset varmistavat, että Jumala, hänen korkeassa hallintavallassaan, erotti tietyt yksilöt olemaan hänen erottavan mielisuosion vastaanottajia (Apt. 13:48), ja sentähden hän päätti antaa heille uskon lahjan. Väärä teologia tekee Jumalan ennalta tietämisen uskostamme syyn valinnallemme pelastukseen; kun taas Jumalan valinta on syy, ja uskomme Kristukseen on seuraus.”[1]

Kolmanneksi, kuten aikaisemmin sanoin, edeltätunteminen Raamatussa ei tarkoita vain edeltänäkemistä tulevista tapahtumista. Kaikkialla missä Raamattu puhuu edeltätuntemisesta, on sen kohteena yksilö/yksilöt, ei tapahtumat tai toiminnat. Luemme Apostolien teoissa luvussa kaksi nämä sanat: hänet, joka teille luovutettiin, Jumalan ennaltamäärätyn päätöksen ja edeltätietämyksen mukaan, te laista tietämättömien miesten kätten kautta naulitsitte ristille ja tapoitte.” (Apt. 2:23). Pietarin ei puhu ristiinnaulitsemisesta, vaan Kristuksesta edeltätietämyksen kohteena. Tämä jae myös paljastaa meille mihin Jumalan edeltätietämys perustuu: Jumalan ennaltamäärättyyn päätökseen/säädökseen. On tietysti totta, että Jumala tietää kaiken, mutta tämä tieto perustuu hänen säädökseensä. Ristillä oleva Kristus on tunnettu ennen maailmanalkua Jumalalle, sillä hän sääti lunastuksen liitossa Pojan kanssa, että hän tulisi kuolemaan ristillä. Hänen säädöksensä on hänen edeltätietämisen ja -tuntemisen perusta.

Sama totuus on ilmoitettu selkeästi pääjakeissamme. Paavali aloittaa jakeen 29 sanoen: ”sillä” kutsuen siis meidät katsomaan taaksepäin nähdäksemme mitä heti seuraa. Jakeessa 28 Jumalan säädös on ilmoitettu: ”jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.” Jumala näki hyväksi kutsua tietyt yksilöt pelastukseen ja tämän tähden hän edeltätuntee heidät. Jumalan edeltätunteminen perustuu hänen säädökseensä.

Muualla Raamatussa tämä ilmaisu löytyy Roomalaiskirjeen luvussa 11 ja 1. Pietarin kirjeen luvussa yksi. Molemmissa edeltätuntemisen kohteena ovat yksilöt: ”Ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on edeltätuntenut.(Room. 11:2). ”ja jotka Isän Jumalan edeltätuntemisen mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellänsä vihmottaviksi.” (1 Piet. 1:2). hänen, joka tosin oli edeltätunnettu jo ennen maailman perustamista, mutta vasta viimeisinä aikoina on ilmoitettu teitä varten.” (1 Piet. 1:20).

Ymmärrämme siis, että kyseessä ovat yksilöt, jotka ovat edeltätunnetut Jumalan säädökseen perustuen. Mutta tämä ei ole yksin, mitä tämä tarkoittaa. Jos katsomme pelkän sanan ”tuntea” merkitystä Raamatussa saamme tarkan kuvan siitä, mitä Paavali tällä tarkoitta. Kun Jumalan sanotaan tuntevan jonkun, tarkoittaa tämä, että hän rakastaa jotakin tavalla, jolla hän ei rakasta toisia: ”Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän; ja minä annan henkeni lammasten edestä.” (Joh. 10:14-15). Tässä Jeesus sanoo tuntevansa lampaansa niin kuin hän tuntee Isän. Tunteeko hän kaikki tällä tavalla? Ei: ”Ja silloin minä lausun heille julki: ’Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.” (Matt. 7:23). Jeesus tietää kaiken jokaisesta, mutta hän ei tunne muita kuin omansa. Hänen pelastava rakkautensa on yksin heille. Paavali kirjoittaa korinttolaisille: ”mutta joka rakastaa Jumalaa, sen Jumala tuntee.” (1 Kor. 8:3). Jumalan sanotaan tuntevan yksin Israelin kansojen keskellä (Aam. 3:2), tässä on niin selvää, että tuntemisella tarkoitetaan valintaa, että jotkut ovat kääntäneet sen: ”Ainoastaan teidät minä olen valinnut kaikista maan sukukunnista.”

Kun Jumalan siis sanotaan tuntevan jonkun, tarkoittaa tämä, että hän on valinnut jonkun, että hän rakastaa erottavalla tavalla (2 Moos. 33:17; Jer. 1:15; Hoos. 8:4). Jos hän ei tunne henkilöä tai kansaa, hän ei ole valinnut tätä, hän ei ole päättänyt astua pelastavaan rakkaus suhteeseen.

Tämä on edeltätuntemisen merkitys jakeessamme: Jumala tunsi, eli asetti rakkautensa edeltä meihin oman aivoituksensa ja armonsa tähden ja tämän seurauksena me tulemme pelastetuiksi niin kuin luemme seuraavissa kohdissa.

  1. Edeltämääräys
    ”Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltä määrännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa.” Edeltätunteminen on yksilöiden valinta, edeltämäärääminen ilmoittaa tämän valinnan päämäärän. Tämä päämäärä on Kristuksen kaltaisuus, joka tapahtuu kirkastuksessa ja tämä palvelee Jeesuksen nimen ylistystä, korkeinta tarkoitusta.

Joissakin jakeissa edeltämääräys viittaa yleisesti tapahtumiin, jotka Jumala on määrännyt tapahtuvaksi: ”Sillä totisesti, tässä kaupungissa kokoontuivat sinun pyhää Poikaasi Jeesusta vastaan, jonka sinä olet voidellut, sekä Herodes, että Pontius Pilatus pakanain ja Israelin sukukuntain kansa, tekemään kaiken, minkä sinun kätesi ja päätöksesi oli edeltämäärännyt tapahtuvaksi.” (Apt. 4:27-28). Jumala edeltämääräsi kuka pettäisi Jeesuksen, ketkä kokoontuisivat yhteen ja ristiinnaulitsisivat hänet ja niin kuin Pietari ilmoittaa: Herodes, Pontius Pilatus, pakanat ja Israelin sukukunnat kokoontuivat tekemään juuri tämän.

Toisaalla edeltämääräys (ja tämä on jakeemme merkitys) viittaa suoraan valittujen pelastukseen:

”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa, niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa, edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan.” (Efe. 1:3-5).

Huomatkaa kuka on aktiivinen tekijä. Efesolaiskirjeen luvussa yksi Jumala on ainoa aktiivinen osa ja ihminen vastaanottaja. Ihminen ei ole se, joka valitsee itsensä Kristukseen, vaan Jumala. Jumala on siunannut uskovia. Jumala valitsi meidät Kristuksessa. Jumala edeltäpäin määräsi meidät lapseuteen. Hän teki tämän oman tahtonsa mielisuosion mukaan.

Huomatkaa myös ketkä ovat tämän edeltä määräyksen kohteita. Vain ne, joihin Jumala mielisuosionsa mukaan asetti rakkautensa ikuisuudesta ja joille hän aikoo antaa elämän Jeesuksessa. Robert Haldane kommentoi:

”Ei ole niin, että Jumala ennalta näkee meidän olevan Kristuksessa Jeesuksessa uskon kautta ja sen perusteella valitsi meidät, vaan Jeesuksen Kristuksen ollessa välimies Jumalan ja ihmisen välillä, Jumala edeltämääräsi meidät pelastukseen yksin hänessä. Sillä niin kuin liittomme, joka meillä on hänen kanssaan on kaiken sen hyvän perusta, jonka saamme Jumalalta, niin meidän täytyy olla valitut hänessä; tämä tarkoittaa, että Jumala antaa meidät hänelle olemaan hänen jäseniään ja olemaan osallisia niistä hyvistä asioista, joihin Jumala on meidät edeltämäärännyt.”[2]

Samoin kuin jakeissamme, edeltämääräyksen päämäärä on Kristuksen kaltaisuus: ”valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat… määräten meidät lapseuteen.” Se, että me olemme pyhät ja nuhteettomat on toinen tapa sanoa, että olemme Pojan kaltainen ja jotta Kristus voisi olla esikoinen monien veljien joukossa, täytyy Jumalan adoptoida meidät, eli määrätä meidät lapseuteen. On päivänselvää, että pelastus on siis välttämätön osa Jumalan edeltämääräystä ja valintaa niin kuin näemme pian.

  1. Kutsu
    ”mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut.” Edelliset kaksi osaa pelastuksen kultaisessa ketjussa tapahtuivat ennen ajan alkua, mutta nyt Paavali tuo esille sen osan, joka tapahtuu ajassa: kutsu. Raamatussa kutsu pelastukseen voidaan ymmärtää kahdella tavalla: yleinen kutsu ja tehokas kutsu. Ensimmäinen kutsu ei johda uudestisyntymiseen ja uskoon, vaan kaikuu tyhjille korville tai saa aikaan vain hetkellisen ulkoisen reformin. Jeesus sanoi: ”sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut.” (Matt. 22:14). Mutta kaikkialla Paavalin kirjeissä kutsu on aina tehokas kutsu. Se ei ikinä Paavalin kirjoituksissa viittaa vain ulkoiseen kutsuun, vaan tehokkaaseen kutsuun, sillä se on elämän luova kutsu. Tätä voitaisiin myös kutsua ”vastustamattomaksi armoksi.”

”kaikille Roomassa oleville Jumalan rakkaille, kutsutuille pyhille.” (Room. 1:7).

”Jumala on uskollinen, hän, jonka kautta te olette kutsutut hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme yhteyteen.” (1. Kor. 1:9).

”Jos joku on kutsuttu ympärileikattuna, älköön hän pyrkikö ympärileikkaamattomaksi; jos joku on kutsuttu ympärileikkaamatonna, älköön ympärileikkauttako itseään.” (1. Kor. 7:18).

”tietäen, veljet, te Jumalan rakastetut, teidän valitsemisenne, että meidän evankeliumme tuli teidän tykönne, ei ainoastaan sanana, vaan myös voimana ja Pyhässä Hengessä ja suurella varmuudella – niin kuin tiedätte, millaisia me olimme teidän keskuudessanne teidän tähtenne – ja teistä tuli meidän seuraajiamme ja Herran, kun suuressa ahdingossa otitte sanan vastaan ilolla Pyhässä Hengessä.” (1. Tess. 4-6).

Myös 1. Pietarin kirjeessä tehokas kutsu on päivän selvä:

”Mutta te olette ”valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja”, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa; te, jotka ennen ”ette olleet kansa”, mutta nyt olette ”Jumalan kansa”, jotka ennen ”ette olleet armahdetut”, mutta nyt ”olette armahdetut.” (1. Piet. 2:9-10).

Voisimme lainata monia muita jakeita, mutta seuraava osa pelastuksen kultaisessa ketjussa antaa lopullisen kuoleman iskun niille, jotka kieltävät kalvinismin totuuden, että Jumala valitsi ketkä pelastuvat ennen aikojen alkua.

  1. Vanhurskautus
    ”mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut.” Kutsu ei voi tarkoittaa pelkkää yleistä kutsua, sillä Paavali ilmoittaa, että jokainen henkilö, ”ne”, jotka ovat kutsutut, ovat myös vanhurskautetut. Jokainen joka siis näin on kutsuttu, on uskonut evankeliumin ja pelastunut. Ovatko kaikki, jotka ovat kuulleet evankeliumin pelastuneet? Eivät. On siis selvää, että kyseessä on tehokas kutsu.

Monet ovat kutsutut ulkoisesti, mutta harvat ovat valitut saamaan pelastavan armon. Meidät vanhurskautetaan yksin uskon kautta, kun käännymme synneistämme luottaen Jeesukseen ja Kirjoitukset ovat yksimieliset siinä, että usko sekä parannus on Jumalan lahja:

”Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.” (Efe. 2:10).

”varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka.” (Fil. 1:6).

”Sillä teidän on suotu, Kristuksen tähden, ei ainoastaan uskoa häneen, vaan myös kärsiä hänen tähtensä.” (Fil. 1:29).

”Ja minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte; kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista kivijumalistamme minä teidät puhdistan. Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen. Henkeni minä anna teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan…” (Hes. 36:25-27).

Ja Herra, sinun Jumalasi, ympärileikkaa sinun sydämesi ja sinun jälkeläistesi sydämet, niin että rakastat Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi, että eläisit.” (5. Moos. 30:6).

Oi kuinka suuri armo! Kuinka paljon syytä ylistää Jumalaa! Hävetkää, jotka sanotte: ”Minä en ikinä ylistäisi Jumalaa, joka valitsee toiset pelastukseen, mutta ei toisia.” Sinä et ymmärrä mitä armo on. Sinä et ymmärrä kuka Jumala on. Sinä et ymmärrä, että armoa ei voi vaatia ja että Jumala voisi lähettää jokaisen ihmisen kadotukseen ja silti olla täydellinen rakkaus ja oikeudenmukainen! Ihmiset ovat langenneet ja tehneet kosmisen petoksen Jumalaa vastaan ja he vihaavat häntä kohdusta asti.

Jumala ei pidä ketään pois taivaasta, joka tahtoo uskoa Kristukseen. Totuus on, että ellei Jumala olisi valinnut vastustamattomasti ihmisiä pelastukseen, kukaan ei pelastuisi. Ehdoton valinta ei pidä ketään pois taivaasta, joka tahtoo rakastaa Jumalaa, mutta se pitää pois helvetistä lukemattoman määrän ihmisiä, jotka muuten olisivat juosseet sinne.

Vastustamaton armo ja ehdoton valinta ovat välttämättömiä, sillä: ”Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.” (Room. 8:7). Usko ja parannus ovat otollista Jumalalle. Me emme voi uskoa, sillä me vihaamme Jumalaa. Emme voi rakastaa häntä, mutta suuressa armossaan Jeesuksen tähden, Jumala vapauttaa meidät kapinastamme häntä vastaan antaen meille uuden sydämen ja me näemme syntimme ja kadumme ja rakastamme häntä! Jos joku siis ajattelee, että me opetamme joidenkin niistä joutuvan kadotukseen, jotka uskovat Kristukseen ja tahtovat palvella häntä, väärinymmärtävät he meitä tahallisesti. Jokainen, joka huutaa Jumalan puoleen pelastuu, mutta ei ole ketään, joka huutaisi Jumalan puoleen ellei Jumala olisi vastustamattomasti voittanut tämän kapinaa ja vapauttanut tätä luoden tämän uudeksi Henkensä voimasta.

Ne, jotka Jumala edeltätunsi (valitsi), hän edeltämääräsi. Jotka hän on edeltämäärännyt hän kutsuu. Ja jotka hän kutsuu, hän vanhurskauttaa. Tämä on Jumalan työ alusta loppuun ja tämän tähden viimeinen osa pelastuksen kultaisessa ketjussa on: kirkastus.

  1. Kirkastus
    ”mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut.” Tämä on selkein todistus siitä, että uskova ei voi menettää pelastustaan. Kirkastus tapahtuu viimeisenä päivänä, jolloin Kristus palaa takaisin ja elossa olevat nousevat häntä vastaan ja kaikki pyhät muuttuvat Kristuksen kaltaiseksi saaden kirkastetun ruumiin. Tämän on niin varmaa, että Paavali puhuu siitä niin kuin se olisi jo tapahtunut! Jos Jumala on julistanut sinut vanhurskaaksi, ei hän ikinä tule vetämään tätä julistusta takaisin. Jos hän tekisi näin olisi hän epäoikeudenmukainen, sillä tällöin hän sanoisi: ”Kristus täytti kaiken sinun puolestasi, tyydytti vihani, mutta silti minä unohdan tämän ja sytytän vihani sinua kohtaan uudelleen.” Tällöin Kristus ei olisi todellisesti sovittanut sinua täydellisesti. Tällöin pelastus ei olisi yksin hänen tähtensä, vaan myös sinun tähtesi. Jumala on vannonut itsensä kautta. Hän ei voi kieltää itseään. Jumala ei valehtele. Paavali tietää tämän ja sen tähden Paavali kysyykin:

”Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa? Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa. Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella ja hän rukoilee meidän edestämme.” (Room. 8:31-34).

Paavalin argumentti on selvä: kukaan ei voi tuomita meitä kadotukseen. Miksi? Koska Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, sovittanut synnit, ylösnoussut ja rukoilee meidän edestämme. Uskotko todella että Jeesus voi epäonnistua välimiehenä? Uskotko, että hän esirukoilee helvetissä olevien edestä? Näin sinun täytyy uskoa johdonmukaisesti, jos uskot, että ne joiden puolesta Kristus kuoli ja nousi ylös voivat joutua kadotukseen.

Olemme nähneet, kuinka pelastus on Jumalan työ alusta loppuun. Mikä on siis sopiva vastaus tähän kaikkeen? Nöyryys, nöyryys ja nöyryys! Ylistys, ylistys ja ylistys! Aamen.

 

 

 

 

 

[1] A. W. Pink – The Attributes of God: foreknowledge http://www.titusinstitute.com/biblestudies/pinkforeknowledgeofgod.php

[2] Robert Haldane – Romans s. 398 (Banner of Truth Trust, Edinburgh)

Jeesus Vanhassa Testamentissa (Genesis)

Saarnattu 3.3.2019, Joonas Laajanen
On häpeällistä kuinka vähän aikaa kristittyjen Raamatun lukemisesta keskittyy Vanhaan Testamenttiin. Monella on ajatuksia, että Vanhan Testamentin Jumala ja sanoma on erilainen, ristiriitainen sekä vähemmän relevantti kuin Uuden Testamentin. Tämä on valhe. Vanha Testamentti oli Jeesuksen Raamattu (Matt. 22:29). Vanha Testamentti oli Timoteuksen kirjoitukset, jotka tekivät hänet viisaaksi pelastukseen (2 Tim. 3:15). Vanha Testamentti auttaa ymmärtämään Uutta Testamenttia. Vanha Testamentti pelastaa syntisiä. Vanha Testamentti keskittyy Jeesukseen. Vanhan Testamentin Jumala on ainoa Jumala, joka on muuttumaton, sama eilen ja tänään (5 Moos. 6:4). Uusi Testamentti ilmoittaa sanoman, josta laki ja profeetat todistivat (Room 3:21).   Vanha Testamentti ilmoittaa Jumalan objektiiviset käskyt pyhään elämään kymmenessä käskyssä kaikille ihmisille (2 Moos. 20). Vanha Testamentti lohduttaa ja rohkaisee kristittyjä (Room. 15:4).

Näiden asioiden tähden sinun täytyy rakastaa Vanhaa Testamenttia. Lukea Vanhaa Testamenttia. Uskoa Vanhaa Testamenttia. Muistutan kuitenkin tärkeästä Raamatuntulkinta periaatteesta. Raamattu on itsessään riittävä antamaan kaiken tarvittavan neuvon siihen, miten tulkita Raamattua. Yksi näistä, jonka tahdon teidän muistavan kulkiessanne Vanhan Testamentin lävitse on tämä: Monen Vanhan Testamentin kirjoitusten merkitys tai profetia on virheettömästi selitetty Uuden Testamentin kirjoittajien toimesta. Uuden Testamentin kirjoittajat lainaavat erittäin monesti Vanhaa Testamenttia ja meidän täytyy muistaa, että heidän tulkintansa on oikea, sillä he ovat saman Jumalan inspiroimat. Meillä on riittävästi materiaalia Uudessa Testamentissa nähdäksemme miten he tulkitsivat Vanhaa Testamenttia. Esimerkiksi: Kristus oli kallio joka seurasi juutalaisia erämaassa (1 Kor. 10:3-4), nostettu vaskikäärme oli kuva Kristuksen ristiinnaulitsemisesta (Joh. 3:14-15), Saara ja Haagar olivat esikuvia kahdesta liitosta (Gal. 5:21-31), Kristus on todellinen Israel (Matt. 2:15). Kaikki kirjoitukset puhuvat Jeesuksesta (Luuk. 24:27). Oletko lojaali Kristuksen ja apostolien tulkinnalle, vai jollekin ihmissäännölle, joka sanoo, että Pietari oli väärässä lainatessaan Daavidia, sillä Daavidin kontekstissa tämä tarkoittaisi jotakin muuta? Vai oletko lojaali Jumalalle?

Jos et siis ymmärrä jotakin Vanhan Testamentin paikkaa, katso ensin onko Uusi Testamentti lainannut tätä paikkaa ja missä yhteydessä? Kääntäkäämme katseemme siis Raamatun ensimmäiseen kirjaan: Genesikseen, tarkoittaen alku. Ajan tähden keskitymme kirjan ydin sanomaan: Jeesukseen Kristukseen, mutta kokonaisuudessaan Kirja voidaan jakaa tiivistettynä näin:

  1. Luominen ja syntiinlankeemus (luvut 1-3)
    2. Ihmisen turmeltuneisuus, Nooan tulva ja liitto (luvut 4-10)
    3. Baabelin torni (luku 11)
    4. Aabraham, Iisak ja Jaakob (luvut 12-36)
    5. Joosef (luvut 37-50)

Missä siis on Kristus tässä Kirjassa?

  1. Luominen
    ”Alussa loi Jumala taivaan ja maan. Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä. Ja Jumala sanoi: ”Tulkoon valkeus.” Ja valkeus tuli.” (1 Moos. 1:1-3). Reilut kuusi tuhatta vuotta sitten historia sai alkunsa. Jumala (Elohim) loi kuuden päivän aikana valon, päivän, yön, vedet, maat, kasvit, eläimet, tähdet, auringot ja kaiken huipuksi ihmisen hänen oman kuvansa mukaisesti, tarkoittaen, että ihminen on suhteellinen olento, luotu toisten samankaltaisten yhteyteen, sillä hänen Luojansa on Kolmiyhteinen Jumala: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Elohim on pluraali nomini, viitaten useampaan persoonaan. Jeesus Kristus, Kolmiyhteisen Jumalan Toinen Persoona on Raamatun ensimmäisen Kirjan ensimmäisessä jakeessa.

”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.” (Joh. 1:1-3).

”ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa. Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.” (Kol. 1:15-17).

  1. Vaimon siemen
    ”Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän.” (1 Moos. 3:15). Ihmisen langettua syntiin ansaiten iankaikkisen tuomion ja kuoleman paljastuu meille yllättäen Jumalan iankaikkinen pelastus-suunnitelma, jonka hän oli asettanut ennen aikojen alkua suuressa viisaudessaan. Jumala antaisi Pelastajan, vaimosta syntyneen, joka tuhoaisi synnin kirouksen ja isän (perkeleen), suurella henkilökohtaisella hinnalla. Tämä vaimon siemen olisi monen esikuvan jälkeen tuleva lopullinen ja voitollinen Pelastaja, Jeesus Kristus. Hän murskaisi rikki käärmeen pään, antaen henkensä omiensa edestä ja nousten ylös kuolleista. Jo alussa näemme varjon inkarnaation ihmeestä! Jumalan Poika ottaisi itselleen ihmisluonnon tullakseen valittujensa edustajaksi:

”Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtälaisella tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on perkeleen, ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia… Sentähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit.” (Hep. 2:14, 15, 17).

”joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisen kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.” (Fil. 2:6-8).

”Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot.” (1 Joh. 3:8).

  1. Nahka puvut
    ”Silloin aukenivat heidän molempain silmät, ja he huomasivat olevansa alasti; ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja tekivät itselleen vyöverhot… Ja Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimollensa puvut nahasta ja puki ne heidän yllensä.” (1 Moos. 3:7, 21). Ihmisen langettua syntiin aukeni heidän silmänsä huomaamaan, että he olivat alasti. Ensimmäistä kertaa ihminen koki häpeää ja pelkoa ja luemme, että he Aadam ja Eeva sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja tekivät itselleen vyöverhot. Tämä kuvastaa, kuinka ihminen pyrkii itse peittämään ja poistamaan häpeänsä, mutta syntiin langenneen ihmisen kaikki teot ovat vain likaisia rättejä.

Luemme kuitenkin kuinka Jumala suuressa armossaan puettaa ihmiset nahka pukuun. Hän teurastaa eläimen, ensimmäisen uhrin ja tuottaa tästä suojan ihmiselle. Jos tämä ei kuvastaisi Kristuksen työtä olisi hän käskenyt ihmisen tappamaan eläimen ja mitään merkkiä ei vielä näy, että eläin olisi tarkoitettu pääosin ruoaksi, vaan pikemminkin uhriksi, jonka Jumala antaa. Kristus tuli maanpäälle toisena Aadamina pelastamaan toisen Eevan, seurakunnan. Niin kuin kaikki eläinuhrit, hän oli viaton ihmisen syntiin. Hän eli vanhurskaan elämän hänen puolestaan ja lukee tämän vanhurskauden suojaksi morsiamelleen uskon kautta.

”Minä olen antanut vanhurskauteni lähestyä, se ei ole kaukana; ei viivy pelastus, jonka minä tuon. Minä annan Siionissa pelastuksen, annan kirkkauteni Israelille.” (Jes. 46:13).

”Jokainen ase, joka valmistetaan sinun varallesi, on oleva tehoton; ja jokaisen kielen, joka nousee käymään sinun kanssasi oikeutta, sinä osoitat vääräksi. Tämä on Herran palvelijain perintöosa, tämä heidän vanhurskautensa, minulta saatu, sanoo Herra.” (Jes. 54:17).

”Näin sanoo Herra: Noudattakaa oikeutta ja tehkää vanhurskaus, sillä minun autuuteni on lähellä ja minun vanhurskauteni ilmestyy.” (Jes. 56:1).

”Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.” (2 Kor. 5:21).

”Ja jos yhden ihmisen lankeemuksen tähden kuolema on hallinnut yhden kautta, niin paljoa enemmän ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan runsauden, tulevat elämässä hallitsemaan yhden, Jeesuksen Kristuksen kautta.” (Room. 5:17).

  1. Kain ja Aabel
    ”Ja jonkun ajan kuluttua tapahtui, että Kain toi maan hedelmistä uhrilahjan Herralle; ja myöskin Aabel toi uhrilahjan laumansa esikoisista, niiden rasvoista. Ja Herra katsoi Aabelin ja hänen uhrilahjansa puoleen; mutta Kainin ja hänen uhrilahjansa puoleen hän ei katsonut. Silloin Kain vihastui kovin, ja hänen hahmonsa synkistyi. Ja Herra sanoi Kainille: ”Miksi olet vihastunut ja miksi hahmosi synkistyy? Eikö niin: jos teet hyvin, voit kohottaa katseesi; mutta jos et hyvin tee, niin väijyy synti ovella, ja sen halu on sinuun, mutta hallitse sinä sitä!” Ja Kain sanoi veljellensä Aabelille: ”Menkäämme kedolle.” Ja heidän kedolla ollessansa Kain karkasi veljensä Aabelin kimppuun ja tappoi hänet.” (1 Moos. 4:3-8). Ensimmäinen murha historiassa tapahtui veljen toimesta. Taistelu paholaisen siemenen ja vanhurskaan siemenen välillä oli alkanut. Tässä tapahtumassa näemme Kristuksen niin selvästi, että sokeakin huomaisi hänet!

Kristus on ensin heijastettu Aabelin uhrissa ja sitten Aabelissa itsessään. Aabel toi uhrilahjan laumansa esikoisista. Jumala toi uhrilahjan, ainoan Poikansa. Jeesuksen uhrilahjaan Isä Jumala mielistyy ja katsoo. Hän ei katso muihin uhreihin, sillä ne ovat hyödyttömiä eivätkä voi pelastaa.

Uuden Testamentin ansiosta meille myös paljastuu selvästi pelastuksen tien olevan yksin uskon kautta: ”Uskon kautta uhrasi Aabel Jumalalle paremman uhrin kuin Kain, ja uskon kautta hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas, kun Jumala antoi todistuksen hänen uhrilahjoistaan; ja uskonsa kautta hän vielä kuoltuaankin puhuu.” (Hep. 11:4). Aabel uhrasi esikoisen uskoen, että eräänä päivänä Jumala toisi pelastajan, vaimon siemenen, jonka ansiosta hän pelastuisi.

Kristus on heijastettu myös Aabelin murhassa. Juutalaiset tiesivät Jeesuksen olevan Messias ja tekevän kaiken hänen voimastansa, mutta kateudessaan, vihassaan ja ahneudessaan he juonivat häntä vastaan ja murhasivat hänet.

  1. Nooan tulva
    ”Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat, niin Herra katui tehneensä ihmisen maan päälle, ja hän tuli murheelliseksi sydämessänsä. Ja Herra sanoi: ”Minä hävitän maan päältä ihmiset, jotka minä loin, sekä ihmiset, että karjan, matelijat ja taivaan linnut; sillä minä kadun ne tehneeni.” (1 Moos. 6:5-8). Lankeemuksen jälkeen ihminen on perinyt syntiluonnon, joka on tahrannut tämän olemuksen jokaisen osan niin, että ihminen on kykenemätön ja haluton rakastamaan Jumalaa ja vanhurskautta. Sen sijaan niin kuin luemme, ihmisen sydämen aivoitukset ja ajatukset ovat kaiken aikaa ainoastaan pahat. Tiedämme Jumalan olevan vanhurskas ja että hän ei päästä syntiä rankaisematta, tämän tähden hänen tuomionsa on varma. Vaikka Jumala on luvannut Pelastajan, on tämä Pelastaja tarkoitettu Jumalan armon kohteille, hänen kansalleen, eli niille, jotka uskovat tähän Pelastajaan. Jeesus annettaisiin heidän edestänsä, mutta ne, jotka eivät usko tähän Pelastajaan ja rakastavat syntejänsä, heille on varattu Jumalan tuomio ja tämä lopullinen tuomio saa mitä peljättävimmän esikuvan vedenpaisumustuomiossa. Tämä tuomio hukutti jokaisen syntisen ihmisen ja peitti koko turmeltuneen luomakunnan. Lopullinen tuomio on helvetti, joka on Kristuksen tuomio hänen kieltäjillensä ja synneissä pysyville.

Isä ei ole ainut Persoona Jumalpäässä, joka tuomitsee. Poika ja Henki ovat yhtä mielisyydessä ja luemme, että Poika itse tulee rankaisemaan jumalattomia:

”Ja maan kuninkaat ja ylimykset ja sotapääliköt ja rikkaat ja väkevät ja kaikki orjat ja vapaat kätkeytyivät luoliin ja vuorten rotkoihin ja sanoivat vuorille ja kallioille: ”Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsan vihalta! Sillä heidän vihansa suuri päivä on tullut, ja kuka voi kestää?” (Ilm. 6:15-17).

”kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa tulen liekissä ja kohtaa niille, jotka eivät tunne Jumala eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille. Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta.” (2 Tess. 1:7-9).

Jumalan muinainen vedenpaisumuksen tuomio toimii varmana todistuksena siitä, että hän ei päästä syntiä rankaisematta ja kenenkään ei kuuluisi siis jättää Kristuksen luokse tulemista huomiseen. Sama Jumala, joka pelastaa synneistä, Jeesus Kristus, on sama, joka tuomitsee vihollisensa.

Jeesus ei ole näissä luvuissa ainoastaan vedenpaisumuksen tuoja, mutta myös heijastettu ainoana ovena pelastukseen:

”Tee arkkiin valoaukko ja tee se kyynärän korkuiseksi, ja sijoita arkin ovi sen kylkeen; rakenna siihen kolme kerrosta, alimmainen, keskimmäinen ja ylimmäinen. Sillä katso, minä annan vedenpaisumuksen tulla yli maan hävittämään taivaan alta kaiken lihan, kaiken, jossa on elämän henki; kaikki, mikä on maan päällä, on hukkuva. Mutta sinun kanssasi minä teen liiton, ja sinun on mentävä arkkiin, sinun ja sinun poikiesi, vaimosi ja miniäsi sinun kanssasi. Ja kaikista eläimistä, kaikesta lihasta, sinun on vietävä arkkiin kaksi kutakin lajia säilyttääksesi ne hengissä kanssasi; niitä olkoon koiras ja naaras.” (1 Moos. 6:16-19).

Arkkiin oli vain yksi ovi ja siitä sisään tullessa, pelastuttiin tuomiolta. Jeesus sanoi:

”Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu.” (Joh. 10:9).

Ei ole toista tietä pelastukseen kuin Kristus. Sinun täytyy uskoa häneen. Sinun täytyy polvistua ja ylistää häntä sydämestä, joka rakastaa häntä. Miksi et pyytäisi Jumalaa antamaan sinulle tämän armon? Miksi et kääntyisi synneistäsi ja pelastuisi? Miksi olisit niin tyhmä, että et etsisi Herraa kun hänet voidaan löytää? Miksi olisit niin hullu, että et kutsuisi häntä, kun hän on lähellä?

Huomatkaa, että arkkiin ei mennyt ainoastaan ihmisiä, vaan myös eläimiä. Tämä heijastaa sitä, kuinka Kristuksen tulemuksessa ja kaiken synnin poistamisesta maan päältä sen käydessä läpi kirkastetun ylösnousemuksen, tulee siinä olemaan osana kaikki mitä oli ensimmäisessäkin luomisessa. Sama maa, eläimet, kasvillisuus, meret, mutta kaikki vapaana synnistä. Kaikki mitä Jumala loi, oli hyvää, eikä mitään tarvitse hylätä lopullisesta uudesta maasta ja taivaasta.

  1. Lupaus Aabrahamille
    ”Ja Herra sanoi Abramille: ”Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi ja sinä olet tuleva siunaukseksi. Ja minä siunaan niitä, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maanpäällä… Ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä.” (1 Moos. 12:1-3; 22:18).

Näissä jakeissa kohtaamme lupauksen niistä siunauksista, jotka Kristus tuo seurakunnalle uhrinsa tähden. Aabrahamin siemenessä kaikki kansakunnat tulisivat siunatuiksi. Tämä siemen on Kristus:

”Mutta nyt lausuttiin lupaukset Aabrahamille ja hänen siemenelleen. Hän ei sano: ”Ja siemenille”, ikään kuin monesta, vaan ikään kuin yhdestä: ”Ja sinun siemenellesi”, joka on Kristus.” (Gal. 3:16).

Tämä tapahtuisi ensin juutalaisen kansan kasvamisella suureksi toimien esikuvana Jumalan todellisesta Israelista, eli Jeesuksessa olevista, jotka ovat viimeisenä päivänä lukematon määrä pelastettuja kaikista kansoista, kielistä ja heimoista. Tästä kansasta, joka toimi malliesimerkkinä seurakunnalle Jumalan tuomioista ja siunauksista, syntyi Jeesus Nasaretilainen: vaimon siemen, Aabrahamin siemen. Hänessä yksin on siunaukset hänen kansalleen, niille, jotka uskovat hänen nimeensä. Ne jotka kiroavat Jumalan seurakuntaa, Jumala kiroaa. Lupaukset, jotka Jumala antaa Abramille, ovat lupaus seurakunnalle. Jumala lupasi Aabrahamille kansan, tämä on jokaisella uskovalla. Jumala lupasi Aabrahamille luvatun maan, ja tämä täyttyy uskoville ensisijaisesti siinä, että he ovat Kristuksessa ja myöhemmin perivät hänen kanssaan kirkastetun maan.

  1. Iisak
    ”Näiden tapausten jälkeen Jumala koetteli Aabrahamia ja sanoi hänelle: ”Aabraham!” hän vastasi: ”Tässä olen.” Ja hän sanoi: ”Ota Iisak, ainokainen poikasi, jota rakastat, ja mene Moorian maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi vuorella, jonka minä sinulle sanon.”… Ja Aabraham otti polttouhripuut ja sälytti ne poikansa Iisakin selkään; itse hän otti käteensä tulen ja veitsen, ja niin he astuivat molemmat yhdessä. Iisak puhui isällensä Aabrahamille sanoen: ”Isäni!” Tämä vastasi: ”Tässä olen, poikani.” Ja hän sanoi: ”Katso, tässä on tuli ja halot, mutta missä on lammas polttouhriksi?” Aabraham vastasi: ”Jumala on katsova itselleen lampaan polttouhriksi, poikani.” Ja he astuivat molemmat yhdessä. Ja kun he olivat tulleet siihen paikkaan, jonka Jumala oli hänelle sanonut, rakensi Aabraham siihen alttarin, latoi sille halot, sitoi poikansa Iisakin ja pani hänet alttarille halkojen päälle. Ja Aabraham ojensi kätensä ja tarttui veitseen teurastaakseen poikansa. Silloin Herran enkeli huusi hänelle taivaasta sanoen: “Aabraham, Aabraham!” Hän vastasi: “Tässä olen”. Niin hän sanoi: “Älä satuta kättäsi poikaan äläkä tee hänelle mitään, sillä nyt minä tiedän, että sinä pelkäät Jumalaa, kun et kieltänyt minulta ainokaista poikaasi”. Niin Aabraham nosti silmänsä ja huomasi takanansa oinaan, joka oli sarvistaan takertunut pensaikkoon. Ja Aabraham meni, otti oinaan ja uhrasi sen polttouhriksi poikansa sijasta.” (1 Moos. 22:1-13).

Jumala pyysi Aabrahamia ottamaan poikansa, jota hän rakasti ja uhraamaan hänet. Tämä on esikuva siitä, kuinka Jumala lähettää ainoan Poikansa uhriksi maailmaan. Iisak ei ollut pieni poika, niin kuin joistakin taidemaalauksista voi ymmärtää, vaan jotakin 18-36 vuoden välillä. Tämä on selvää jos laskemme kronologian Iisakin syntymän ja Saaran kuoleman välillä. Pieni poika ei myöskään kykenisi kantamaan suhteellisen raskasta halkokasaa selässään. Tämä tarkoittaa, että Iisak olisi varsin hyvin voinut puolustautua ja päästä pois tilanteesta, mutta hän alistui uhriksi, luottaen isäänsä. Kuinka suuri kuva tämä onkaan Kristuksen vapaaehtoisesta uhrista.

Aabraham ei kuitenkaan uhrannut Iisakkia, sillä Jumalan enkeli pysäytti hänet. Tämän jälkeen Aabraham näki oinaan, joka oli sarvista takertunut pensaikkoon, tehden selväksi, että Jumala hankkii uhrin. Toisin kuin Iisakin tapauksessa, Jumala ei säästänyt omaa Poikaansa. Niin kuin Iisak kantoi halkopuita, Jeesus kantoi ristinsä, jolla hänet uhrattaisiin:

”Ja kantaen omaa ristiänsä hän meni ulos niin sanotulle Pääkallonpaikalle, jota kutsutaan hebreankielellä Golgataksi. Siellä he hänet ristiinnaulitsivat ja hänen kanssaan kaksi muuta, yhden kummallekin puolelle, ja Jeesuksen keskelle.” (Joh. 19:17-18).

”Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niin kuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut… Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä häntä sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa. Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.” (Jes. 53:7, 10-11).

Kristuksen uhri oli rangaistuksellinen sijaiskärsimys uskovien syntien edestä. Hän on kirkastettu pelastaja, sillä tiedämme, että hän nousi ylös kuolleista ja niin kuin profetia lupaa: hänen sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä jälkeläisiä ja tulee ravituksi. Hänen työnsä ei mene hukkaan. Hän ei menetä yhtäkään hänen omistaan, niistä joiden edestä hän henkensä antoi. Hän kutsuu heidät ja varjelee heidät loppuun saakka.

  1. Joosef
    ”Kun hänen veljensä näkivät, että heidän isänsä rakasti häntä enemmän kuin kaikkia hänen veljiänsä, vihasivat he häntä eivätkä voineet puhutella häntä ystävällisesti. Kerran Joosef näki unen ja kertoi sen veljilleen; sen jälkeen he vihasivat häntä vielä enemmän. Hän näet sanoi heille: “Kuulkaa, minkä unen minä olen nähnyt. Katso, me olimme sitovinamme lyhteitä vainiolla, ja katso, minun lyhteeni nousi seisomaan, ja teidän lyhteenne asettuivat ympärille ja kumarsivat minun lyhdettäni.” Niin hänen veljensä sanoivat hänelle: “Sinäkö tulisit meidän kuninkaaksemme, sinäkö hallitsisit meitä?” Ja he vihasivat häntä vielä enemmän hänen uniensa ja puheidensa tähden. Ja hän näki vielä toisenkin unen, jonka hän kertoi veljilleen ja sanoi: “Minä näin vielä unen: katso, aurinko ja kuu ja yksitoista tähteä kumarsivat minua”. Ja kun hän kertoi sen isälleen ja veljilleen, nuhteli hänen isänsä häntä ja sanoi hänelle: “Mikä uni se on, jonka sinä olet nähnyt? Olisiko minun ja äitisi ja veljiesi tultava kumartumaan sinun eteesi maahan?” Ja hänen veljensä kadehtivat häntä; mutta hänen isänsä pani tämän mieleensä.” (1 Moos. 37:1-11).

Joosef toimii selvästi esikuvana Jeesuksesta. Hän ilmoittaa veljilleen unen, jossa he kumartavat häntä ja he suuttuvat tästä. Jeesus julisti selvästi, että ellemme me polvistu hänen edessään, meillä ei ole toivoa. Mutta ihmiset vihasivat hänen sanomaansa ja hautoivat vihaa ja murhaa häntä kohtaan.

”että kaikki kunnioittaisivat Poikaa, niin kuin he kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita Poikaa, se ei kunnioita Isää, joka on hänet lähettänyt.” (Joh. 5:23).

”minä sanon teille, ette te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne.” (Joh. 8:24).

”niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat.” (Fil. 2:10).

Näemme myös selvästi, kuinka Isä lähettää Poikansa omiensa tykö, mutta he tekevät hänelle pahaa:

”Israel sanoi Joosefille: ”Sinun veljesi ovat paimenessa Sikemissä; tule, minä lähetän sinut heidän luokseen.” Hän vastasi: ”Tässä olen.”… Kun he kaukaa näkivät hänet ja ennen kuin hän saapui heidän luokseen, pitivät he neuvoa tappaaksensa hänet. He sanoivat toisillensa: ”Katso, tuolla tulee se unennäkijä! Tulkaa, tappakaamme nyt hänet ja heittäkäämme hänet johonkin kaivoon ja sanokaamme: villipeto on hänet syönyt. Saammepa sitten nähdä, mitä hänen unistaan tulee.” (1 Moos. 37:13, 18-20).

Samoin kuin Joosefin veljet hankkivat murhaa veljeänsä vastaan, juutalaiset hankkivat murhaa Jeesusta vastaan:

”Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.” (Joh. 1:11).

Samoin kuin Joosef myytiin lopulta hopearahoista orjuuteen, Jeesus myytiin vihollistensa käsiin oman opetuslapsen toimesta. Samoin kuin Joosef kärsi syyttömästi Egyptistä, Potifarin vaimon syyttäen tätä väärin, tuomittiin Jeesus viattomana kärsimään.

Genesiksen huipentumana näemme kuitenkin väärin tuomitun ja kärsineen Joosefin Egyptin hallitsijana, toteuttaen kaikkivaltiutta ihmisten ylitse. Jumala nosti Joosefin eikä sallinut hänen jäädä häpeään. Samoin Jeesus ei jäänyt häpeään ja rikollisena historiaan, vaan hän nousi ylös kuolleista todistuksena kaikille, että mitä hän todisti itsestänsä on tosi eikä hänessä ollut yhtään syntiä! Nyt hän on Isän oikealla puolella ja hallitsee kaikella auktoriteetilla taivaan ja maan päällä. Tämän pitäisi pelottaa jokaista, joka on tehnyt syntiä häntä vastaan. Joosefin veljet peljästyivät, kun he ymmärsivät Joosefin omistavan heidän elämänsä:

”Mutta kun Joosefin veljet näkivät, että heidän isänsä oli kuollut, ajattelivat he: ”Ehkä Joosef nyt alkaa vainota meitä ja kostaa meille kaiken sen pahan, mitä me olemme hänelle tehneet.” (1 Moos. 50:15).

Mutta miten Joosef vastaa? Hänen vastauksensa heijastaa Jeesuksen myötätuntoa ja sitä, että hän kärsi vihollistensa puolesta ja silloin kun me vihasimme häntä, hän rakasti meitä ja antoi henkensä edestämme!

”Mutta Joosef vastasi heille: ”Älkää peljätkö, olenko minä Jumalan sijassa?” Te tosin tarkoititte minua vastaan pahaa, mutta Jumala tarkoitti sen hyväksi, että hän saisi aikaan sen, mikä nyt on tapahtunut, ja pitäisi hengissä paljon kansaa.” (1 Moos. 50:19-20).

”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.” (Joh. 3:16-17).

Jumala tarkoitti Joosefin kärsimysten johtavan monen ihmisen hengen pelastamiseen. Samoin Jeesuksen kärsimys tarkoitettiin syntisten pelastamiseen, jotka uskovat häneen. Uskotko sinä häneen pelastajanasi ja Herranasi? Jos luotat häneen ainoana toivonasi, sinä olet siirtynyt kuolemasta elämään.

Jeesus on kaikkialla Vanhassa Testamentissa ja kuten olemme nähneet, hän on kaikkialla heti ensimmäisillä sivuilla.

Aamen.

Valhepaimenet ja Jumalan apu kärsiville lampaille (Hes. 34:1-16)

Saarnattu 10.2.2019, Joonas Laajanen

”Minulle tuli tämä Herran sana: ”Ihmislapsi, ennusta Israelin paimenia vastaan, ennusta ja sano heille — paimenille: Näin sanoo Herra, Herra: Voi Israelin paimenia, jotka ovat itseänsä kainneet! Eikö paimenten ole kaittava lampaita? Te olette syöneet rasvat, pukeneet päällenne villat, teurastaneet lihavat; mutta ette ole kainneet laumaa, ette ole vahvistaneet heikkoja, ette ole parantaneet sairaita, sitoneet haavoittuneita, tuoneet takaisin eksyneitä, etsineet kadonneita, vaan te olette vallinneet niitä tylysti ja väkivaltaisesti. Ja niin ne ovat hajaantuneet paimenta vailla ja joutuneet kaikkien metsän petojen syötäviksi — hajaantuneet ne ovat. Minun lampaani harhailevat kaikilla vuorilla ja kaikilla korkeilla kukkuloilla; pitkin koko maata ovat minun lampaani hajallaan, eikä kenkään niistä välitä eikä niitä etsi. Sentähden, paimenet, kuulkaa Herran sana: Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, totisesti, koska minun lampaani ovat ryöstettävinä ja koska minun lampaani ovat kaikkien metsän petojen syötävinä, kun paimenta ei ole ja kun minun paimeneni eivät välitä minun lampaistani, vaan minun paimeneni kaitsevat itseänsä, eivätkä kaitse minun lampaitani, sentähden, paimenet, kuulkaa Herran sana: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn paimenten kimppuun, vaadin lampaani heidän kädestänsä ja teen lopun heidän lammasten-kaitsennastaan, eivätkä paimenet saa enää kaita itseänsä. Minä pelastan lampaani heidän kidastansa, eivätkä ne sitten enää ole heidän syötävinänsä. Sillä näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä itse etsin lampaani ja pidän niistä huolen. Niinkuin paimen pitää huolen laumastaan, kun hän on lampaittensa keskellä ja ne ovat hajallaan, niin minä pidän huolen lampaistani, ja minä pelastan ne joka paikasta, minne ne ovat hajaantuneet pilvisenä ja pimeänä päivänä. Minä vien ne pois kansojen seasta ja kokoan ne muista maista, tuon ne omaan maahansa ja kaitsen niitä Israelin vuorilla, puronotkoissa ja kaikissa maan asuttavissa paikoissa. Hyvillä ruokamailla minä niitä kaitsen, ja Israelin korkeilla vuorilla on niillä oleva laitumensa. Siellä ne saavat levätä hyvällä laitumella, ja lihava ruokamaa niillä on oleva Israelin vuorilla. Minä itse kaitsen lampaani ja vien itse ne lepäämään, sanoo Herra, Herra. Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa; mutta lihavat ja väkevät minä hävitän. Minä kaitsen niitä niin, kuin oikein on.” (Hesekiel 34:1-16)

Aamen, näin pitkälle luemme Jumalan Sanaa. Siunatkoon Pyhä Isämme sen saarnaamisen. Teemamme on: ”Väärät paimenet ja Jumalan apu kärsiville lampaille” ja tänään päättämme lyhyen vierailumme Vanhaan Testamenttiin, jonka tarkoitus on ollut auttaa ymmärtämään laajemmin seurakunnan paimenten tehtävää ja tärkeyttä. Ensi sunnuntaina jatkamme Jumalan armosta Ensimmäisen Timoteus kirjeen parissa.

Seurakunnan paimenet eivät ole Uuden Testamentin keksintö. Jumala on viitannut läpi Raamatun kansansa hallitsijoihin, hengellisiin ja poliittisiin, paimenina. Jumala on aina odottanut heiltä vaatimusten täyttämistä ja tämänpäiväinen Raamatunpaikkamme on mitä parhain osoittamaan tämän. Muistutan, että kun Jumala puhuu tässä luvussa paimenista, ei hän puhu vain papeille, vaan hallitsijoille, mutta meidän tarkoituksemme on tänään keskittyä vain heihin.

Huomatkaa siis ensin paimenuuden laiminlyönnin peljättävyys. Tarkoitan tällä sitä, että henkilö on paimenen asemassa, mutta vailla Jumalan kutsua, varustusta ja on siten kyvytön toimimaan Jumalan tahdon mukaisesti. Tämä henkilö on siis valhepaimen.

Paimenuuden laiminlyönnin peljättävyys

Jakeet 1-2
”Minulle tuli tämä Herran sana: ”Ihmislapsi, ennusta Israelin paimenia vastaan, ennusta ja sano heille – paimenille: Näin sanoo Herra, Herra: Voi Israelin paimenia, jotka ovat itseänsä kainneet! Eikö paimenten ole kaittava lampaita?”
Jumala ei ole sokea. Hän ei ole välinpitämätön laumansa hyvinvoinnista. Joka laiminlyö hänen laumaansa, laiminlyö Jumalaa itseään ja asettuu häntä vastaan. Tämän tähden Jumala voivottaa valhepaimenien kohtaloa, sillä heidän rangaistuksensa ei viivyttele. Jokaisen, joka on astunut Jumalan kansan paimeneksi kuuluisi ymmärtää, että heillä ei ole mitään voitettavaa, jos he eivät ole Jumalan kutsumat. Mutta ihmisen turmeltuneisuus, ahneus, sokeus, ylpeys ja tämän ajan rakkaus ei salli heidän miettiä iankaikkisia seurauksia. Muistakaa Jaakobin sanat: ”Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion.” (Jaak. 3:1).

Vääristä syistä paimenuuteen pyrkiminen johtaa suurempaan menetykseen kuin voittoon. Niin kuin Aasaf, mietin ja murehdin usein, miksi valhepaimenet, jotka raatelevat lampaita ja eksyttävät ihmisiä näyttävät menestyvän ja omaavan pääsyjä asioihin, jotka olisivat suureksi hyödyksi Jumalan mielenmukaisille paimenille. Mutta niin kuin Psalmi sanoo: ”kunnes minä pääsin sisälle Jumalan pyhiin salaisuuksiin ja käsitin, mikä heidän loppunsa on oleva. Totisesti, sinä panet heidät liukkalle, perikatoon sinä heidät syökset… He hukkuvat, heidän loppunsa on kauhistuttava.” (Ps. 73:17-19).

Tämä on siis paimenuuden peljättävyys, jos siis henkilö ei ole Jumalan mielenmukainen paimen: heidän tuomionsa on oleva suurin. Heidän vihollisensa on Jumala.

Nähkäämme nyt siis tärkeimpiä asioita, joita Jumala vaatii kansansa paimenilta.

Paimenten vastuutehtävät

  1. Kaitseminen

Jumala kysyy: ”Eikö paimenten ole kaittava lampaita?” (jae 2b). Mitä tämä tarkoittaa? Tämä on yleinen paimentamisen termi, joka yksinkertaisesti kuvastaa paimenen vastuuta laumaa kohtaan. Mitä paimen tekee? Hän kaitsee lampaita, tarkoittaen, että hän huolehtii niistä. Eikö paimenen kuuluisi huolehtia lampaista?

Millä tavalla Jumalan kansan paimenten kuuluu huolehtia heistä? Ensinnäkin, heidän kuuluu ravita heitä. Millä? Jumalan Sanalla. Jumalan Sanan vääristämättömällä maidolla ja lihalla, vailla sen sekoittamista omiin myrkkyihin. Tätä Jumala vaatii. Tätä oikea paimen tahtoo tehdä. Jeesus sanoi Pietarille: ”Ruoki minun karitsoitani.” Hän sanoi hänelle taas toistamiseen: ”Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?” Hän vastasi hänelle: ”Rakastan, Herra; sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Hän sanoi hänelle: ”Kaitse minun lampaitani.” Hän sanoi hänelle kolmannen kerran: ”Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?” Pietari tuli murheelliseksi siitä, että hän kolmannen kerran sanoi hänelle: ”Olenko minä sinulle rakas?” ja vastasi hänelle: ”Herra, sinä tiedät kaikki, sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi hänelle: ”Ruoki minun lampaitani.” (Joh. 21:15b-17). Nämä ovat hyvin puhuttelevat ja pelottavat jakeet jokaiselle paimenelle. Miksi? Sillä ne, jotka ovat uudestisyntyneitä, rakastavat Jeesusta ja Jeesus itse tekee täysin selväksi näissä jakeissa, että jos paimen ei ruoki lampaita, tämä ei rakasta häntä. Mitä Pietarin kuuluu tehdä? Ruokkia lampaita. Miksi? Koska Jeesus on hänelle rakas. Mistä tiedämme tämän? Siitä, että hän ruokkii lampaita. ”Eikö paimenten ole kaittava lampaita?”

Paimenet kaitsevat myös lampaita johdattamalla heidät viheriöille niityille, tarkoittaen, että he ohjaavat heitä lähemmäs Kristusta. Lähemmäksi tämän tuntemista, rakastamista, seuraamista. He ohjaavat suurempaan rauhaan, pelastusvarmuuteen, ymmärrykseen ja tietoon Sanasta ja armosta. He johdattavat heitä maan päällä niin, että he ovat valmiita astumaan iankaikkisuuteen. Miten he tämän tekevät? Sydämen tahdosta, sillä he rakastavat Jumalaa.

  1. Heikkojen vahvistaminen
    ”Ette ole vahvistaneet heikkoja…” (jae 4a). Paimenten kuuluu vahvistaa heikkoja. Heikkoja uskossa. Heikkoja pelastusvarmuudessa. Heikkoja parannuksessa. Heikkoja rakkaudessa. Heikkoja antamisessa. Heikkoja ymmärryksessä. Jumalan lauma on heikko lauma. Ne, jotka ovat heikkoja uskossa tarvitsevat apua. Ehkä jotkut laumasta ovat olleet vuosia epäileviä filosofeja ja kaikkea kyseenalaistavia ja löytävät nyt itsensä olevan lihan hyökkäysten kohteena, joka saa heidät kyseenalaistamaan Jumalan Sanan selkeyttä ja totuutta. He tarvitsevat varoituksia, opetusta, vahvistamista. Toiset laumasta saattavat olla suurten koettelemusten keskellä ja he kysyvät mielessään: ”Onko Jumala sittenkään hyvä?” he tarvitsevat vahvistusta. Ne, jotka ovat heikkoja varmuudessa, tarvitsevat evankeliumia ja ymmärrystä Hengen työstä. Heidän täytyy ymmärtää, että Jumala ei ole antanut heille pelon henkeä, vaan lapseuden hengen, eikä kadotuksen pelkääminen ole enää sen jälkeen, kun Jumalan puoleen on käännytty, Jumalan, vaan paholaisen tai lihan työtä.
  2. Sairaiden parantaminen
    ”ette ole parantaneet sairaita…” (jae 4a). Paimenen kuuluu parantaa sairaita. Sairaita synnistä. Sairaita väärästä opista. Sairaita tuskista. Jumalan lauma on sairastava lauma. Toiset laumasta ovat Jumalan painavan käden alla ja kärsivät, sillä he piilottelevat syntejänsä, pelkäävät tunnustaa niitä. Paimenen kuuluu siis kutsua ihmisiä tunnustukseen, kutsua syntejä esiin ja ilmoittaa Jumalan lääke: anteeksiantamus Kristuksen veressä. Toiset taas ovat sairaita synneistä, joita he eivät tiedosta ja paimenen kuuluu herättää tietoisuus näistä Sanan kautta.Moni Jumalan laumasta on vakavasti sairaana väärästä opista. He ovat olleet valhepaimenten hyväksikäytettävissä ja ovat vammautuneet vakavasti niin, että he eivät hetkellisesti näe Sanan selkeää totuutta. ”Ja häntä me julistamme, neuvoen jokaista ihmistä ja opettaen jokaista ihmistä kaikella viisaudella, asettaaksemme esiin jokaisen ihmisen täydellisenä Kristuksessa.” (Kol. 1:28). Tämä on erittäin tärkeä tehtävä ja opillisten sairauksien hoitaminen vaatii Sanan lääkettä nopeasti. On uskomuksia, jotka ovat kuolettavia ja Jumalaa pilkkaavia ja joiden täytyy korjaantua kristityn ymmärryksessä. On olemassa opillisia virheitä, joita jokaisella kristityllä varmasti on, mutta ne ovat ”vain” niitä, virheitä. Mutta on asioita, jotka eivät ole ”vain” virheitä, vaan valheita helvetistä. Esimerkiksi, ei ole hyväksyttävää uskoa pelastuksen olevan menetettävissä. Moni todellinen kristitty saattaa uskoa näin, mutta silti on synti uskoa näin. Vakava virhe, joka voi johtaa harhaoppien tunnustukseen, kuten, että pelastus ei enää olekaan yksin Kristuksen työn tähden ja yksin hänestä riippuva. Se riippuukin ihmisestä!

On mahdollista Jumalan omalle hetkellisesti olla taiottu uskomaan mitä suurimpia valheita, kuten pelastuksen menettämisen mahdollisuuden, mutta saadessaan Sanan totuuden lääkkeen, he paranevat. He saattavat taistella hetken tai kaksi, jotkut paljon pidempäänkin. Mutta jos he ovat Jumalan omat, eivät he voi mennä hautaan kieltäen evankeliumia: Iankaikkinen elämä on yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden.

Toiset Jumalan laumasta kärsivät todellista fyysistä sairautta ja tuskaa. Paimenen vastuulla ei ole olla fyysisten sairauksien parantaja siinä mielessä, että nämä sairaudet häviäisivät. Jumala iskee sairaudella ja parantaa hänen tahtonsa ja tarkoitusperiensä mukaan. Mutta tämä ei tarkoita, etteikö paimenen vastuulla ole millään tavalla toimia parantajana. Hurskas Job kärsi paljon, mutta hänen kolme ystäväänsä eivät hoitaneet häntä oikein. Paimenen kuuluu itkeä itkevien kanssa, kulkea rinnalla, muistuttaa Jumalan hyvyydestä ja lupauksista, jotka Jumalan armosta tuovat iloa ja toivoa mitä kivuliaimpienkin sairauksien keskelle. Paimenen tehtävänä on vierailla sairaiden luona ja kun aika on, kulkea lampaan rinnalla, jolla ei ehkä ole lähimmäisiä, ikään kuin taivaan portille ja odottaa, kunnes Jumala ottaa hänet tykönsä.

  1. Haavoittuneiden sitominen

”sitoneet haavoittuneita…” (jae 4b). Jumalan laumassa on haavoittuneita lampaita. Jokainen lammas haavoittuu useasti vaelluksensa aikana. Puhun tietysti sodassa haavoittumisesta. Sodassa syntiä vastaan. ”Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?” (Room. 7:24). Näissä tilanteissa Paimenen kuuluu kokemuksesta voida auttaa lampaita. Hän muistaa omat kamppailunsa, menneet ja nykyiset. Hän painiskelee kaikkein eniten sydämensä ajatusten kanssa. Hänen kuuluu muistuttaa Kristityn sota-asusta ja pyrkiä selvittämään, minkä näistä lammas on unohtanut pukea päällensä. Hän muistuttaa heitä evankeliumista ja tulevasta kirkkaudesta, jolloin he eivät enää tee syntiä. Tämä on yksi paimenen vastuista.

  1. Kadonneiden etsiminen

”tuoneet takaisin eksyneitä, etsineet kadonneita…” (jae 4b). Jumalan laumassa on paljon eksyneitä: ”Mutta en minä rukoile ainoastaan heidän edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun.” (Joh. 17:20). Paimenen yksi tehtävistä on kadonneiden etsiminen. Erityisellä tavalla paimenen vastuu on seurakunnasta poisjääneiden etsiminen. Yhteisten kokousten laiminlyöjien etsiminen. Vääristä seurakunnista etsiminen. Paimenen kuuluu etsiä niitä, jotka ovat eksyksissä väärissä opeissa. Paimenen ja jokaisen kristityn kuuluu tietenkin etsiä niitä, jotka ovat vielä maailmassa, eivätkä vielä ole kuulleet Ylipaimenen kutsua. Sinun kuuluu etsiä kotona. Etsiä somessa. Etsiä jostakin, kunhan etsit!

  1. Välittäminen

”Minun lampaani harhailevat kaikilla vuorilla ja kaikilla korkeilla kukkuloilla: pitkin koko maata ovat minun lampaani hajallaan, eikä kenkään niistä välitä…” (jae 6). Paimenen kuuluu välittää laumasta, sillä se ei lopulta ole hänen, vaan Jumalan lauma. Pieni osa hänen lampaistaan on uskottu hänelle väliaikaisesti ja heistä kuuluu pitää hyvä huoli. Välittäminen heidän pyhityksestä, Jumalan tuntemisesta, perheestä. Näissä ja muissa asioissa on enemmän tai vähemmän parantamista, ongelmia jne. Paimen välittää antamalla oikean lääkkeen näihin ja muihin asioihin. Ei lääkettä, jota lampaat toivovat, vaan mitä lampaat tarvitsevat. Lammas ei välttämättä tahdo lukea, mutta paimenella on oikeus ojentaa kirja ja sanoa: sinä tarvitset nyt tätä. Paimen välittää myös kuuntelemalla, elämällä itse esimerkillisesti, torumalla, rohkaisemalla.

Nämä asiat siis: kaitseminen, heikkojen vahvistaminen, sairaiden parantaminen, haavoittuneiden sitominen, kadonneiden etsiminen ja välittäminen, ovat paimenen tehtäviä. Mutta mitään näistä valhepaimenet eivät toteuttaneet! Katsokaamme heidän kuvaustaan.

Heidän sanotaan olleen:

  1. Virassa itsensä tähden

”Te olette syöneet rasvat, pukeneet päällenne villat, teurastaneet lihavat; mutta ette ole kainneet laumaa.” (jae 3). Oli täysin luonnollista, että paimen sai elantonsa lampaista. Pysyäkseen hengissä paimen söi laumasta tarvittavan määrän. Mutta näissä paimenissa oli jotakin vakavasti pielessä. Heidän oikeutensa oli heidän motiivinsa. Seurakunnan paimenelle on oikeutensa, mutta jos nämä oikeudet ovat hänen motiivinsa, on Jumalan tuomio varma: ”Ja nyt teille tämä käsky, te papit! Jos ette kuule ja paina sydämeenne, niin että annatte kunnian minun nimelleni, sanoo Herra Sebaot, lähetän minä teitä vastaan kirouksen ja kiroan teille suodut siunaukset.” (Mal. 2:1-2). Paimenen motiivina kuuluisi olla rakkaus Jumalaa ja hänen lampaitansa kohtaan! ”kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta.” (1 Piet. 5:2). Jos motiivit ovat väärät, silloin myös lampaiden kaitsemisesta, ansiokkaasta työstä tulee mahdotonta: ”Ette ole kainneet laumaa.” Vain puhdas sydän, joka rakastaa Jumalaa voi kaita tämän laumaa. Jumalan kuvaus myös näyttää siltä, että he ylittivät oikeutensa ja mässäilivät ja pröystäilivät, syöden kaiken lihavuuden laumasta. Paimen oikeuksiin ei ikinä sisälly synti ja tämän maailman rakastaminen. Paimenella kuuluu olla kunnioitusta osoittava elatus, joka saa hänet huolehtimaan itsestään, vaimostaan ja lapsistaan vailla murhetta. Hänellä ei kuulu olla yksityislentokoneita, kahdeksan huvilaa, kymmeniätuhansia euroja maksavia paitoja ja aurinkolaseja: ”Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole isästä, vaan maailmasta.” (1 Joh. 2:16).

  1. Tylyjä ja väkivaltaisia

”te olette vallinneet niitä tylysti ja väkivaltaisesti. Ja niin ne ovat hajaantuneet paimenta vailla ja joutuneet kaikkien metsän petojen syötäviksi – hajaantuneet ne ovat. Minun lampaani harhailevat kaikilla vuorilla ja kaikilla korkeilla kukkuloilla; pitkin koko maata ovat minun lampaani hajallaan, eikä kenkään niistä välitä eikä niitä etsi.” (jae 4b-6). Heidän tylyisyydellään tarkoitetaan armottomuutta, kovuutta, kylmyyttä, heitteillejättöä. He olivat jättäneet lampaat heitteille, he eivät antaneet niitä asioita, mitä heidän kuului antaa: Sanan ravintoa ja ohjausta ja tämän seurauksena lampaat olivat sairastuneet ja lähteneet vaeltamaan, eksyen vaarallisiin paikkoihin. He eivät huolehtineet heidän sairauksistaan. Väkivaltaisuudella viitataan luultavasti siihen, kuinka he myös pitivät lampaita kuulemasta totuutta. Sama ongelma oli Jeesuksen aikana, jolloin Jeesus puhuu Jerusalemin johtajille: ”Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niin kuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.” (Matt. 23:37). Hesekielin kirjassa pappien sanotaan myös tehneen väkivaltaa Jumalan laille ja tämä on myös väkivaltaa lampaita kohtaan. Luemme myös Malakian kirjassa papeista: ”Oikea opetus oli hänen suussansa, eikä vääryyttä tavattu hänen huuliltansa. Rauhassa ja vakaasti hän vaelsi minun kanssani, ja monet hän käänsi pois pahoista töistä. Sillä papin huulten pitää tallettaman tieto, ja hänen suustansa etsitään opetus; sillä hän on Herran Sebaotin sanansaattaja. Mutta te olette poikenneet tieltä, olette opetuksellanne saattaneet monet kompastumaan, olette turmelleet Leevin liiton, sanoo Herra Sebaot.” (Mal. 2:6-8).

Nämä siis ovat joitakin asioita, jotka ovat valhepaimenten tuntomerkkejä. Nähkäämme nyt viimeiseksi Jumalan apu hänen lampaillensa.

Jumalan apu hänen lampaillensa.

Jakeet 10-16
”Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn paimenten kimppuun, vaadin lampaani heidän kädestänsä ja teen lopun heidän lammasten-kaitsennastaan, eivätkä paimenet saa enää kaita itseänsä. Minä pelastan lampaani heidän kidastansa, eivätkä ne sitten enää ole heidän syötävinänsä. Sillä näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä itse etsin lampaani ja pidän niistä huolen. Niinkuin paimen pitää huolen laumastaan, kun hän on lampaittensa keskellä ja ne ovat hajallaan, niin minä pidän huolen lampaistani, ja minä pelastan ne joka paikasta, minne ne ovat hajaantuneet pilvisenä ja pimeänä päivänä. Minä vien ne pois kansojen seasta ja kokoan ne muista maista, tuon ne omaan maahansa ja kaitsen niitä Israelin vuorilla, puronotkoissa ja kaikissa maan asuttavissa paikoissa. Hyvillä ruokamailla minä niitä kaitsen, ja Israelin korkeilla vuorilla on niillä oleva laitumensa. Siellä ne saavat levätä hyvällä laitumella, ja lihava ruokamaa niillä on oleva Israelin vuorilla. Minä itse kaitsen lampaani ja vien itse ne lepäämään, sanoo Herra, Herra. Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa; mutta lihavat ja väkevät minä hävitän. Minä kaitsen niitä niin, kuin oikein on.”

Jumalan sanotaan vaativan lampaansa valhepaimenten käsistä. He olivat johdattaneet lampaat epäjumalanpalvontaan, haureuksiin ja epäuskoon. Jumala ei salli tätä. Hän ei katsele tällaista. Hän on, niin kuin Jaakob sanoo, kateellinen Jumala. ”Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: ”Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan.” (Jaak. 4:6). Tämä tarkoittaa, että Jumala kutsuu omansa seurakunnista, jotka ovat pahaksi hänen lampaillensa, jotka saavat lampaat olemaan ikään kuin jonkun toisen omistuksessa. Moni ajattelee, että Jumalan omat saattavat pysyä eksytettyinä Bethelin seurakunnissa tai Joel Osteenin ja muiden valhepaimenten keskellä, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Jos Jumalan lampaat ovat siellä, Jumala myös kutsuu heidät pois. ”Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.” (Joh. 10:27). Kristuksen ääni ei ole Bethelissä, sillä hänen Henkensä ei ole siellä. Hänen Henkensä ei ole missään, missä evankeliumia ei julisteta. Jumala ei salli nimensä tulevan pilkatuksi, paholaisen voittavan, Hän kutsuu lampaansa pimeydestä valkeuteen. Jos Jumala ei kutsuisi omiansa valheseurakunnista, ei hänen silloin voisi sanoa huolehtivan laumastaan ja pelastavan heitä susien kidasta: ”Ja minä pelastan ne joka paikasta, minne ne ovat hajaantuneet pilvisenä ja pimeänä päivänä.” Kristus siis etsii lampaansa, löytää heidät mitä kamalimmista paikoista ja johdattaa heidät turvaan, eikä mikään tai kukaan voi estää häntä.

Jumala sanotaan kaitsevan näitä kutsumiaan lampaita ”hyvillä ruokamailla”. Miten hän tekee tämän? Hänen kutsumien alipaimenten kautta, terveissä, todellisissa seurakunnissa. ”Minä kokoan lampaitteni tähteet kaikista maista, joihin olen ne karkoittanut, ja tuon ne takaisin laitumelleen, ja ne ovat hedelmälliset ja lisääntyvät. Ja minä herätän heille paimenia, ja ne kaitsevat heitä; eivätkä he enää pelkää eivätkä säiky, eikä heistä yhtäkään puutu, sanoo Herra.” (Jer. 23:3-4). Yksikään Jumalan lampaista ei puuttuisi, tarkoittaen, että yhtäkään ei ole jätetty heitteille. Jumalan kutsumien alipaimenten alaisuudessa lampaiden ei tarvitse pelätä mitä heille syötetään tai minne heitä johdetaan. He tuntevat alipaimenen ja tietävät tämän palvelevan Kristuksen alaisuudessa ja rakkaudesta häntä ja heitä kohtaan. He eivät tahdo kapinoida, karata, vaan luottaen seuraavat. He saavat Sanan ravintoa. He saavat puolueetonta neuvoa. HE saavat tervettä kuria. Heidän puolestaan rukoillaan.

Jumalan sanotaan myös sitovan haavat ja vahvistavan heikkoja. Vaikka Jumala tekee tämänkin työn osittain uskollisten alipaimenten kautta, muistamme, että Jumalan lampaalla on suora henkilökohtainen pääsy Jumalan yhteyteen ja Pyhä Henki sitoo haavat ja lohduttaa tavalla yli ymmärryksen. Vain Pyhä Henki voi antaa lampaalle pysyvän rauhan, ei alipaimen. Pyhä Henki varjelee ja suojelee. Terve seurakunta ja uskollinen alipaimen eivät hyödytä sinua, ellei sinulla ole Pyhää Henkeä. Älä katso ihmiseen parantajanasi, vaan Jumalaan. Voiko olla, että sielusi ei ikinä virvoitu etkä löydä rauhaa, koska et ole tullut Jumalan luokse ja huutanut häntä pelastamaan sinua? Jos asia on näin, käänny hänen puoleensa tänään, sillä ei ole olemassa uskovaa, jota Pyhä Henki ei vakuuta ja lohduta.

Nyt, olkaamme kiitollisia tästä seurakunnasta. Rukoilkaa tämän seurakunnan puolesta, jäsenten ja johtajien puolesta. Tämä seurakunta syntyi rakkaudesta lampaita kohtaan, joita ei ruokita Sanalla. Tiedän, että tässä kaupungissa on vielä monta Jumalan lammasta, jotka tarvitsevat, että heidät löydetään. Älkää lannistuko evankelioinnissa, älkää lopettako, Jumala on luvannut runsaan sadon! Jumala on monet teistä etsinyt ja johdattanut tarkoituksensa mukaan tänne ja minä ylistän Herraa teistä jokaisesta. Tietäkää, että teidän puolestanne rukoillaan, teidän vaelluksestanne välitetään. Rukoilen, että viimeisenä päivänä moni teistä on kerskaukseni. ”Sillä kuka on meidän toivomme tai ilomme tai meidän kerskauksemme kruunu? Ettekö myös te, meidän Herramme Jeesuksen edessä hänen tulemuksessaan? Sillä te olette meidän kunniamme ja meidän ilomme.” (1 Tess. 2:19-20).