Saarnattu 25.11.2018, Joonas Laajanen
”Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa, ja sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu, minä puhun totta, en valhettele – pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa. Minä tahdon siis, että miehet rukoilevat joka paikassa kohottaen pyhät kädet ilman vihaa ja epäilystä.” (1 Tim. 2:1-8).
Teemamme tänään on yhteisen rukouksen tärkeys Jumalan seurakunnissa. Viime viikolla päätimme ensimmäisen luvun saarnaan hengellisestä sodankäynnistä, ja opimme millaiset käskyt Jumala on antanut jokaiselle yksilölle koskien tätä sotaa. Tässä luvussa kuitenkin saamme seurakuntaruumiilliset käskyt, jotka koskevat kristittyjä yhteisönä paikallisseurakunnassa. Tämä on tärkeää muistaa. Henkilöä, joka vaeltelee yksinänsä ympäriinsä vailla sitoutuneisuutta toisiin uskoviin tarjolla olevassa paikallisseurakunnassa on mahdotonta tunnustaa kristityksi. Yksi niistä merkeistä, jotka Johannes sanoo löytyvän jokaisesta uudestisyntyneestä on, että he rakastavat veljiä: ”Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta.” (1 Joh. 3:10). Voiko Raamatun valossa mies sanoa rakastavansa naista, jos tämä ei ole halukas sitoutumaan ja kasvamaan tämän kanssa avioliitossa? Ei. Samoin Raamattu antaa kaiken oikeuden kyseenalaista henkilön uudestisyntyminen, joka ei tahdo sitoutua paikallisseurakuntaan. Tämä henkilö ei tahdo olla paimenuuden alla ja siten hänestä ei voida lausua todistusta. Tämä henkilö ei tahdo sitoutua ihmisiin eri taustoista, sillä se on liian epämukavaa hänelle. Tässä henkilössä ei ole rakkautta veljiä kohtaan. Mutta meidän, jotka tahdomme sitoutua Jumalan pelastamiin veljiin ja sisariin pätevien paimenten alaisuudessa on tärkeä tietää mitkä ovat meidän vastuumme seurakuntaruumiina? Jos tiedämme mitä Jumala meiltä odottaa, voimme valvoa, että seurakuntamme toiminta ja jumalanpalvelukset menevät Jumalan tahdon mukaan. Tänään tutkimme yhtä velvollisuuksista ja tämä on: rukous.
Jae 1
”Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta.”. Timoteuksen kuuluu huolehtia sen perusteella mitä Paavali on edellä sanonut, että seurakunnassa tullaan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta. Huomaamme siis heti, että tämä velvollisuus on kytketty sielujen pelastumiseen ja täten ymmärrämme miksi Paavali sanoo: ”ennen kaikkea”. Tämä on seurakunnan ensisijainen tehtävä: olla Jumalan instrumenttina ihmisten pelastuksessa ja elintärkeä osa tätä on rukous. Vaikka meillä olisi tässä seurakunnassa kymmenen Paul Washeria, mutta emme rukoilisi, ei meillä olisi mitään toivoa ihmisten pelastumisesta. Miksi? Eikö Jumala voi pelastaa ilman rukousta? Tietysti voi. Hän ei tarvitse meiltä mitään, mutta hän on kaikessa viisaudessaan asettanut, että missä hän omansa pelastaa, seurakunta on tämän puolesta rukoillut! Toiseksi, rukous on yhtä luonnollista kristitylle kuin hengittäminen ja sentähden ei olisi mahdollista, ettemmekö rukoilisi ja kun Jumala tämän vaikuttaa omissaan, eikö hän myös vastaisi? Puhdas rukous on siis Jumalan oman välttämätön tunnusmerkki. Muistatko mitä Jumala sanoi Ananiakselle, tehdäkseen tälle selväksi, että Paavali on todellisesti kääntynyt kristityksi? ”Nouse ja mene sille kadulle, jota sanotaan Suoraksi kaduksi, ja kysy Juudaan talosta Saulus nimistä tarsolaista miestä. Sillä katso, hän rukoilee.” (Apt. 9:11). Uudestisyntymättömät eivät rukoile elävää Jumalaa. On täysin luonnotonta jumalattomalle rukoilla elävää Jumalaa. Miksi? Sillä heissä ei ole Henkeä. Mutta uskovissa on Henki, joka huutaa: ”Abba! Isä!” (Gal. 4:6). Rukous ei ole vain kristityn viimeinen apu, vaan ensimmäinen ja tämä on erityisesti totta, kun kyseessä on sielujen pelastuminen.
Miksi rukoilemme?
Jos olemme ymmärtäneet evankeliumin oikein tiedämme, että luonnollinen ihminen on kuollut synneissä, Jumalan vihaaja, synnin rakastaja ja jos tämän eteen laitetaan mahdollisuus valita Jeesus Kristus Herrana ja Pelastajana tai hänen syntinsä, valitsee hän syntinsä. Tämä on hänen luontonsa, hän ei voi tehdä sitä, mikä on otollista Jumalalle: ”lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.” (Room. 8:7-8); ”Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat… ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka.” (1 Moos. 6:5; 8:21). Miksi me siis rukoilemme? Me rukoilemme, koska tiedostamme, että pelastus ei ole ihmisen kädessä. Voima ei ole meissä. Me rukoilemme Jumalaa pelastamaan sieluja, sillä vain hänellä on siihen voima ja valta. Hän antaa parannuksen, uskon ja iankaikkisen elämän tahtonsa mukaan. Luemme Raamatussa, että Jumala suo uskon (Fil. 1:29), antaa parannuksen (2 Tim. 2:25), uudestisynnyttää oman tahtonsa mukaan (Joh. 3:3-8), antaa hengellisen elämän kenelle tahtoo (Joh. 5:21), antaa joidenkin tulla hänen tykönsä, jotka muuten eivät voisi tulla (Joh. 6:65), vapauttaa synnin orjuudesta (Joh. 8:36) ja ilmoittaa itsensä kenelle tahtoo (Matt. 11:25-27). Vain Jumala pystyy tähän. Rukous on tämän uskon tunnustus. Jokainen kristitty lakkaa olemasta arminiolainen vapaaseen tahtoon uskova, kun he lankeavat polvilleen ja itkevät Jumalan puoleen kadotettujen sielujen puolesta. On tärkeää kuitenkin rukoilla Jumalan pelastavan tahdon mukaisesti niin kuin Paavali sanoo: ”Siitä syystä minä kärsin kaikki valittujen tähden, että hekin saavuttaisivat pelastuksen, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, ynnä iankaikkisen kirkkauden.” (2 Tim. 2:10). Niin kuin Jeesus itsekin rukoili ainoastaan Isän valittujen pelastumisen puolesta: ”Minä rukoilen heidän edestänsä; en minä maailman edestä rukoile, vaan niiden edestä, jotka sinä olet minulle antanut, koska he ovat sinun – ja kaikki minun omani ovat sinun, ja sinun omasi ovat minun – ja minä olen kirkastettu heissä.” (Joh. 17:9-10). Me siis rukoilemme, että Jumala pelastaisi kadonneita sieluja kaikista kansoista ja kielistä, hänen kadonneet lampaansa, jotka hän on luvannut etsiä. Me anomme, sillä anominen tiedostaa, että me emme voi vaatia Jumalaa pelastamaan. Me emme voi käskeä häntä ikään kuin hänen olisi jotenkin pakko pelastaa syntisiä ikään kuin he ansaitsisivat pelastuksen. Meidän täytyy olla nöyriä muistaen, että: ”Minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, ja armahdan ketä armahdan. Niin se ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka on armollinen.” (Room. 9:15-16). Jumala ei ole ihmisen armoilla odottaen mahdollisuutta pelastaa heidät. Ihminen on Jumalan armoilla ja täten ihmisen kuuluu langeta polvilleen ja vedota yksin Jumalan armollisuuteen eikä mihinkään itsessään.
Meitä käsketään pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta. Seurakuntana meidän kuuluu esirukoilla veljien ja sisarten puolesta sekä kadonneiden puolesta. Ennen kuin me tulimme Jumalan valtakuntaan, joku rukoili meidän pelastuksemme puolesta. Apostolin käskiessä meitä kiittämään, tarkoittaa hän sitä yhtenä rukouksen elementtinä, niin kuin filippiläiskirjeessä: ”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi.” (Fil. 4:6). Kun rukoilemme sielujen puolesta me voimme kiittää Jumalaa, sillä tiedämme, että maan ja taivaan Luoja tekee oikein. Me kiitämme hänen tahtonsa tapahtumisesta maan päällä, niin kuin myös taivaissa.
Tämän tähden me siis rukoilemme. Osoittaaksemme Jumalalle oman voimattomuutemme, mutta myös luottamuksemme hänen voimaansa vastata. Rukoilemme siis kaikkien ihmisten puolesta, kuten…
Jakeet 2-3
”…kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhalista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme.”. Monen on hankalaa rukoilla niiden puolesta, jotka tekevät heidän elämän vaikeammaksi. Monet hallitsijat ja johtajat eivät olleet lämpimiä kristinuskolle ja siten monet kristityt saattoivat kokea monenlaista vainoa. Mitä Paavali siis kehottaa kristittyjä tekemään? Tarttumaan miekkaan niin kuin ne ihmiset, jotka eivät välitä muusta kuin tästä ajasta ja siten etsivät apua itsestään? Ei. ”Herra köyhdyttää ja rikastuttaa, hän alentaa ja ylentää. Hän tomusta nostaa halvan, hän loasta korottaa köyhän, pannaksensa heidät ruhtinasten rinnalle ja antaaksensa heidän periä kunniasijat. Sillä maan tukipylväät ovat Herran, hän on asettanut niiden päälle maanpiirin. Hän varjelee hurskastensa jalat, mutta jumalattomat hukkuvat pimeyteen; sillä mies ei omalla voimallaan mitään voi.” (1 Sam. 2:7-9). Kristinusko on luonnolliselle ihmiselle hulluutta. Me uskomme voiman olevan Jumalassa, jota emme näe. Luonnollinen ihminen nauraisi, jos hänelle sanottaisiin, että maailman suurinkaan armeija ei voisi vahingoittaa yhtä ihmistä, jos Jumala näin päättäisi. Kuningas Nebukadnessar luuli Sadrakin, Meesakin ja Abednegon sanoja pelkäksi uhoksi, kun he lausuivat: ”meidän Jumalamme kyllä pelastaa meidät tulisesta pätsistä, ja hän pelastaa myös sinun kädestäsi, kuningas.” (Dan. 3:17). Heidät heitettiin tuliseen pätsiin, mutta he eivät vahingoittuneet. Tätä ei selitetä tieteellä, vaan Jumalan Sanalla, joka ilmoittaa, että Jumala voi tehdä ja tekee kaiken sen mitä hän tahtoo taivaissa ja maan päällä. Sen tähden kristityt eivät turvaa miekkaan, vaan Jumalan voimaan. Hän on kykenevä muuttamaan kuningasten sydämet: ”Kuninkaan sydän on Herran kädessä kuin vesiojat: hän taivuttaa sen, kunne tahtoo.” (San. 21:1). Luottakaamme Jumalaan, että Hän saavuttaa kaiken hyvän tarkoituksensa hallitsijoiden kautta, jotka hän on asettanut. Meillä on taipumus olla rukoilematta niiden puolesta, joita kohtaan meillä ei ole lämpimiä tunteita, mutta anteeksisaaneina meillä on velvollisuus rukoilla vihamiestemmekin puolesta. Palaamme tähän myöhemmin.
Eri syitä rukoilla hallitsijoiden puolesta
Paavali antaa syitä sille miksi rukoilisimme erityisesti hallitsijoiden puolesta. Yksi näistä syistä on, että: ”saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa.”. Mitä tämä tarkoittaa? Tämä ei tarkoita, että meidän kuuluisi elää eristäytynyttä elämää huolehtien vain omista asioistamme, niin kuin jotkut saattavat ensisilmäyksellä ymmärtää. Tämä tarkoittaa, että me saisimme laillisesti elää Jumalan määräämää elämää. On hyväksi, että voimme saarnata evankeliumia ihmisille ilman, että meitä vainotaan. Jos meitä vainottaisiin me joutuisimme elämään niin kuin rikolliset, kokoontumaan maan alla ja toimimaan maan lakeja vastaan, sillä meidän täytyy olla kuuliaisia Jumalalle eikä ihmiselle. Mutta jos hallitsijat eivät ole aktiivisesti kristittyjä vastaan, voimme toimia avoimesti Jumalan käskyjen mukaan. Toki meidän kuuluu myös olla hyviä työntekijöitä ja kansalaisia: ”Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala, kaikille pakkosiirtolaisille, jotka minä olen siirtänyt Jerusalemista pois Baabeliin: Rakentakaa taloja ja asukaa niissä, istuttakaa puutarhoja ja syökää niiden hedelmiä. Ottakaa itsellenne vaimoja ja siittäkää poikia ja tyttäriä; ottakaa pojillenne vaimoja ja naittakaa tyttärenne, että he synnyttäisivät poikia ja tyttäriä. Lisääntykää siellä älkääkä vähentykö. Ja harrastakaa sen kaupungin menestystä, johon minä olen teidät siirtänyt, ja rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidän menestyksenne.” (Jer. 29:4-7).
Jumala käski pakkosiirrossa olevia Israelilaisia täyttämään kulttuurillisen mandaatin, jonka hän antoi puutarhassa: ”Olkaa hedelmälliset ja täyttäkää maa.”. Jumala ei ole hyljännyt tätä planeettaa, vaan puhdistaa sen turmeluksesta progressiivisesti. Me rukoilemme kaupunkimme puolesta, sillä sen menestys on meidän menestyksemme. Kristittyjen ei tietenkään kuulu ajatella, että kaikki ponnistelut paitsi rukous ovat turhia. Meidän täytyy kuitenkin ymmärtää, että toivomme ei voi olla päättäjientekijöissä ja meidän pyrkimyksissämme maailmassa. Jumalan omien kuuluu uskoa ja luottaa yksin Jumalan voimaan, joka voi ja tulee toimimaan myöskin heidän arjen ja työn kautta. Ilmestyskirja lupaakin pitkän ajan uuden liiton aikana, jolloin Jumala antaa evankeliumin menestyä läpi maailman, näin sitoen paholaisen ja kutistaen tämän vallan maailmassa. Tämä tapahtuu, kun Jumala herättää seurakuntansa lisääntymään ja kasvattamaan lapsensa Herran pelossa, saarnaten evankeliumia ja ihmisten pelastuttua myös heidän päätöksensä maailmassa tulevat heijastamaan Jumalan tahtoa. Tämä tuhatvuotinen valtakunta ei kuitenkaan ole iankaikkinen elämä ja meidän täytyy muistaa sentähden, että tässä ajassa meillä ei ole pysyväistä paikkaa maanpäällä. Raamattu sanoo, että ennen Kristuksen takaisin tuloa tämä valtakunnan aika päättyy luopumukseen, kun Saatana vapautetaan. Tämän jälkeen, viimeisenä päivänä Kristus on tuleva ja tuomitseva elävät ja kuolleet. Meidän toivomme ei siis lopulta ole tämän ajan menestyksessä: ”Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta vapahtajaksi.” (Fil. 3:20); ”Niin menkäämme siis hänen tykönsä ”ulkopuolelle leirin”, hänen pilkkaansa kantaen; sillä ei meillä ole täällä pysyväistä kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme.” (Hep. 13:13-14). Opimme kuitenkin, että rukous on välttämätöntä, että saamme siunauksen mihinkään.
Me rukoilemme siis yhdessä seurakuntana kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, jotta saisimme elää kristittyinä ilman, että meidän tarvitsee piileskellä. Samanaikaisesti me huolehdimme kuuliaisuudesta Jumalan käskyille, täyttäen maan, kasvattaen lapsiamme, tehden työtä uskollisesti niin kuin Herralle, saarnaten evankeliumia rukoillen, että Jumala pelastaisi sieluja. Tämä on hyvää ja otollista vapahtajallemme ja sen tähden jokainen elävä seurakunta rukoilee Hengessä ja totuudessa.
Jae 4
”joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.”.
Kaikenlaisten ihmisten puolesta rukoilemisen tärkeys
Vainotuilla kristityillä oli varauksia kuninkaita ja hallitsijoita kohtaan, sillä nämä vainosivat heitä. Kristityt olivat peloissaan kuullessaan Paavalin tulleen kristityksi ja pelkäsivät tämän olleen juoni, sillä on luonnollista ihmiselle pelätä vainoojiaan. Tässä kuitenkin apostoli tekee selväksi, että Jumala ei katso ihmiseen. Hänen kriteerinsä pelastukselle ei ole se kuinka paha tai hyvä joku on. Kun puhumme pelastuksesta, on Jumalalle yhdentekevää onko ihminen mies vai nainen, orja vai kuningas. Pelastus ei perustu tähän. Pelastus perustuu yksin Jumalan armo valintaan ja tämä valinta ei perustu mihinkään ihmisessä nähtyyn, tiedettyyn tai tuotettuun, vaan Jumalan hyvään tahtoon, aivoitukseen ja mielisuosioon: ”niin kuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa, edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan, sen armon kirkkauden kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa, jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan. Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi, tehden meille tiettäväksi sen tahtonsa salaisuuden, että hän, päätöksensä mukaan, jonka hän oli nähnyt hyväksi itsessään tehdä – siitä armo taloudesta, minkä hän aikojen täyttyessä aikoi toteuttaa, – oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja maan päällä. Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, ollen siihen edeltä määrätyt hänen aivoituksensa mukaan, hänen, joka vaikuttaa kaikki oman tahtonsa päättämän mukaan.” (Efe. 2:4-11). Jos ajattelemme, että joku henkilö on pelastuksen ulkopuolella heidän taustansa, ammattinsa tai sukupuolen tähden olemme ylpeitä, sillä sanomme, että minussa on jotakin parempaa kuin toisessa. Evankeliumi ei ole suunnattu vain niille, jotka ovat köyhiä ja vailla valtaa, vaan myös niille, jotka ovat vallassa riippumatta siitä mitä pahuuksia he ovat tehneet.
Seurakuntana meidän ei pidä rajata pois ketään rukouksistamme heidän sosiaalisen luokkansa tähden. Me kaikki olemme langenneet ja vailla Jumalan kirkkautta. Tässä jakeessa näemme siis, kuinka Jumala on ilmoittanut, että jokainen joka uskoo Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan Pelastajana ja Herrana, on pelastuva, sillä Jumala tahtoo näin. Nämä jotka uskovat, uskovat Jumalan vaikuttavan armon tähden.
Kuten monet teistä tietävät, useat henkilöt käyttävät tätä jaetta tehdäkseen tyhjäksi ennalta määräämisen. Huomaamme kuitenkin, että ”kaikki” viittaa jakeisiin 1-2: ”kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta”. Kyseessä ovat kaiken sorttiset ihmiset. Jumalan armonvalinta ei siis ole tehty tyhjäksi tässä jakeessa, päinvastoin seuraavat jakeet vaativat sen.
Jakeet 5-6
”Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa.”.
Millä perusteella voimme odottaa ihmisten pelastuvan ja pysyvän pelastettuina?
Näissä jakeissa saamme vahvan perustan sille minkä takia Jumala vastaa seurakuntansa rukouksiin koskien sielujen pelastumista ja varjeltumista. Tämä perusta on Kristuksen sovitustyö ja välimiehen tehtävä.
Mitä Raamattu opettaa Jeesuksesta välimiehenä? Raamattu ilmoittaa Kristuksen hänen omillensa pappina, profeettana ja kuninkaana. Välimiehen tehtävä on osa Jeesuksen ylipappeutta. ”Sentähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit.” (Hep. 2:17). Kristus toimii välimiehenä/ylimmäisenä pappina keiden puolesta? Veljien ja kansan. Ensimmäinen Aadam epäonnistui omassa tehtävässään vieden ensimmäisen ihmiskunnan kuoleman alle, mutta toinen Aadam ja todellinen Israel, Jeesus Kristus, täytti tehtävän täydellisesti uuden ihmiskunnan edestä, niiden, jotka hän lunasti ristillä itselleen. Kristuksella on: ”katoamaton pappeus, sentähden että hän pysyy iankaikkisesti, jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa.” (Hep. 7:24-25). Huomaa, että Kristus aina elää rukoillaksensa omiensa puolesta. Hän rukoili jo maan päällä kaikkien niiden puolesta, jotka kaikkina aikoina tulisivat uskomaan häneen. Miksi? Sillä hän eläisi, kuolisi ja ylös nousisi heidän edestään: ”Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä… Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä annan henkeni lammasten edestä.” (Joh. 10:11, 14-15). Mutta ovatko kaikki hänen lampaitaan? Eivät. Viimeisenä päivänä lampaat erotetaan vuohista. ”Te ette usko, sillä te ette ole minun lampaitani. Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.” (Joh. 10:26-27).
Kristuksen sovitus ei ollut vain pelastuksen mahdollistava tapahtuma, joka odottaa ihmisen osuutta, vaan sen varmistama Jumalan valituille: ”samoin kuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta sen jälkeen tuomio, samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen ilmestyvä pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat.” (Hep. 9:27-28). Monien synnit ovat otetut pois, ne ovat kerran ja lopullisesti rangaistut ristillä. Tämä on meidän varmuutemme, kun rukoilemme Jumalaa pelastamaan sieluja. Me tiedämme, että hän varmasti pelastaa lampaansa.
Varoitus niille, jotka rukoilevat pyhimyksiä
Roomalaiskatolinen kirkko on vakavassa harhassa julistaessaan, että on monia välimiehiä, jotka rukoilevat puolestamme taivaassa. On vain yksi esirukoilija ja paavilaisilla voisi yhtä hyvin olla monta jumalaa kuin monta välimiestä. Niin törkeää on rukoilla pyhimyksiä ja toivoa heidän tuovan asian Marialle, joka sitten voi kertoa Jeesukselle meidän pyyntömme, sillä hän ”ei voi vastustaa äitiänsä ja on aivan liian pyhä ja kaukainen kuulemaan meitä suoraan”, että kyseessä on toinen Kristus ja toinen evankeliumi. Kristus on todellisesti ihminen niin kuin Jumala, eikä hänen sydämensä tarvitse lepyttelyä Marialta kuullakseen suoraan meidän rukouksiamme: ”Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta. Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme siis uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.” (Hep. 4:14-16).
Todistus on annettu
Kristuksen sovitus ei ollut mikään yhtäkkinen tapahtuma, josta mitään ei ollut ilmoitettu. Kristus oli se: ”josta todistus oli annettava aikanansa”. Jeesuksen kärsimys ja kirkkaus oli ilmoitettu useasti Vanhassa Testamentissa. Laki ja Profeetat (Vanha Testamentti) sekä pappien, profeettojen ja kuninkaiden toimitukset kaikki osoittivat Kristukseen: ”Sitä pelastusta ovat etsineet ja tutkineet profeetat, jotka ovat ennustaneet teidän osaksenne tulevasta armosta, ovat tutkineet, mihin tai millaiseen aikaan heissä oleva Kristuksen Henki viittasi, edeltäpäin todistaessaan Kristusta kohtaavista kärsimyksistä ja niiden jälkeen tulevasta kunniasta.” (1 Piet. 1:10-11). Läpi Vanhan Testamentin luemme lupauksia Messiaasta, joka pelastaisi kansansa synnistä, kärsien heidän edestään ja nousten voitokkaana iankaikkiseen hallintaan (esim. Jes. 53). Näiden lupausten olemus ja täyttymys meillä on Jeesuksessa Kristuksessa, hänen elämässään, kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan ja tämä on evankeliumi: Jeesus Kristus ja se mitä hän on tehnyt ja miten se liittyy meihin. Paavali oli asetettu julistamaan tätä evankeliumia ja me luotamme, että tämän evankeliumin voiman tähden Jumala vastaa rukouksiimme. Katso jaetta 7.
Jae 7
”ja sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu – minä puhun totta, en valhettele – pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa.”. Paavali oli asetettu saarnaamaan evankeliumia: ”jonka Jumala on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa, hänen Pojastansa – joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä ja pyhyyden Hengen puolesta kuolleista nousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa.” (Room. 1:2-4). Paavali saarnaa tätä evankeliumia uskossa ja totuudessa tarkoittaen ymmärtääkseni sitä, että hän ei ole huijari opettaja, niin kuin Efesossa olevat harhaopettajat. Apostoli uskoo vilpittömästi todeksi sen mitä hän saarnaa ja hän on totuudenmukainen Jumalan ilmoitukselle eikä vääristä sitä omiin etuihin sopivaksi. Meidänkin kuuluu puhua Jumalan Sanaa uskossa ja totuudessa. Voi meitä, jos olemme kuulleet evankeliumin ja puhumme siitä emmekä kuitenkaan usko.
”Sen tähden meidän on tarkoin ja tunnollisesti pidettävä mielessämme se, minkä olemme kuulleet, ettemme ajautuisi virran vieminä harhaan. Johan sekin sanoma, jonka enkelit toivat, osoittautui paikkansa pitäväksi, ja jokainen rikkomus ja tottelemattomuus sai ansaitsemansa palkan. Kuinka sitten me voisimme välttää rangaistuksen, jos emme pidä arvossa sitä suurta pelastusta, jota itse Herra ensimmäisenä julisti? Ne, jotka kuulivat hänen julistuksensa, ovat sen todistuksellaan vahvistaneet ja välittäneet meille, ja itse Jumala vahvisti heidän todistuksensa: hän antoi heidän tehdä tunnustekoja ja ihmeitä, monia voimallisia tekoja, ja jakoi Pyhän Hengen lahjoja tahtonsa mukaan.” (Hep. 2:1-4).
Saatat nyt sanoa: ”Minä en ollut paikalla, joten en usko. Minä tahdon Jumalan lähettävän Jeesuksen tekemään nämä voimalliset teot ja ihmeet edessäni nyt tai en usko.”. Harmi, sillä hän on todistanut itsensä kerran, vaikka hänen ei olisi tarvinnut ja jos et nöyrry tässä ajassa, sinä tulet nöyrtymään tulevassa ajassa, mutta silloin on jo liian myöhäistä. Sinulle on kerrottu tänään Kristuksen työn ihanuudesta ja mahtavuudesta, kuinka hän tuli maanpäälle ihmiseksi täyttäen lain ja maksaen synnit ristillä uskovien edestä. Olet kuullut, kuinka hän elää ainaisesti rukoillen niiden puolesta, jotka tulevat hänen tykönsä. Mutta sinä et usko? Sinä et tahdo tulla pelastukseen, jonka Jumala lupaa kaikille hänen tykönsä tuleville? Sinä katsot ylen Kristuksen ja kyseenalaistat hänen evankeliuminsa totuuden? Totisesti, totisesti, ellei ihminen lapsenkaltaisella uskolla ota vastaan Jumalan totuutta, ei hänellä ole mitään toivoa.
Nämä jakeet ovat olleet täynnä opetusta koskien rukousta sielujen puolesta ja siitä Kristuksen työstä minkä tähden ihmiset voivat pelastua. Jakeessa 8 luemme vielä yleisen ohjeen tämän pohjalta jumalanpalvelusta varten.
Jae 8
”Minä tahdon siis, että miehet rukoilevat joka paikassa kohottaen pyhät kädet ilman vihaa ja epäilystä.”. Ensi viikolla katsomme tätä jaetta syvällisemmin, mutta pintapuolisesti ymmärrämme tästä jakeesta, että ainoastaan miesteen kuuluu rukoilla ääneen julkisessa jumalanpalveluksessa (”Miehet” kr. andras, mies sukupuolinen/aviomies). Tämä on selvää siitä mitä Paavali kirjoittaa myöhemmissä jakeissa: ”Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa. Sillä Aadam luotiin ensin.” (1 Tim. 2:11-13a). Naisen tehtävänä ei ole johtaa rukousta jumalanpalveluksessa, sillä nainen ei ole miehen pää. Heidän kuuluu yhtyä puhtaassa vaelluksessa kulkevien miesten johtamaan rukoukseen. Rukous on jokaisen uskovan etuoikeus ja velvollisuus, miesten sekä naisten, sillä me olemme yhtä osalliset pelastuksesta, mutta kun kyse on seurakunnan jumalanpalveluksesta täytyy sen heijastaa Jumalan asettamaa järjestystä: ”Kristus on jokaisen miehen pää ja että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää.” (1 Kor. 11:3). Minä ”tahdon” kr. boulomai, on vahva ilmaisu eikä kanna vain yleisen toivomisen merkitystä.
”Joka paikassa” tarkoittaa: ei ainoastaan Jerusalemissa, sillä monet juutalaiset ovat läpi historian väittäneet, että pakanoiden rukoukset eivät kohoa Jumalan korviin, elleivät ne ole lausuttu Jerusalemissa ja pyhäkössä. Jumala kuulee rukoukset kaikkialta maailmasta, missä ikinä Jumalan seurakunnat kokoontuvatkaan.
Pysykäämme valveilla ja rukoilkaamme aina yhdessä, vastustakaamme paholaista ja hän on pakeneva.
”Minä en painiskele lihan ja veren kanssa,
Minun taisteluni on sen yhden kanssa,
Joka menetti helvetin ja kuoleman avaimet,
Jumalan rakkaalle Pojalle.
Yksi uneton yö tuskaisessa rukouksessa,
Voiton synnistä sain.
Yhden taistelun Pyhässä sodassa,
Jumala on minun luvannut voittaa.
Aamen! Pyydän jälleen kerran.
Autathan sinä minua ystäväni, Herra Jeesus.
Pyhä, Herra Henki, vapauta meidät,
Kahleista joita emme voi nähdä,
Tule vapauta meidät.”
– Keith Green
Ensi viikolla katsomme tarkemmin mitä Paavali tarkoittaa miesten pyhien kätten nostamisella ilman vihaa ja epäilystä. Tulemme näkemään, että Jumala ei kuule näiden rukoilevien miesten pyyntöjä elleivät heidän kätensä ole puhtaat meille yleisistä synneistä. Tulemme katsomaan myös jakeita 9 ja 10 nähdäksemme hurskaille naisille sopivan elämän ja olemuksen sekä yleisesti naisille tyypilliset synnit, joista heidän kuuluu puhdistaa itsensä, sillä Jumala ei kuule syntiä rakastavia, olkoon he miehiä tai naisia.