Seurakunnan kaitsijan ominaisuudet – osa 1 (1 Tim. 3:2)

Saarnattu 24.2.2019, Joonas Laajanen
”Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan” (1 Tim. 3:2).
Aamen.
Viime viikolla katsoimme ensimmäistä jaetta ja opimme mitä on Raamatullinen pyrkiminen seurakunnan kaitsijan virkaan ja mistä asioista Raamatullinen kutsu tähän virkaan koostuu. Tänään pyrimme katsomaan kaitsijalta vaadittuja ominaisuuksia, jotka Paavali mainitsee toisessa jakeessa.
On täysin luonnollista, järkevää ja hyvää, että jokaiseen työhön on asetettu omat vaatimuksensa. Jos olet sähköasentaja, putkimies, kokki, opettaja tai lentäjä, kuuluu sinun tietää mitä työhösi kuuluu, mitä työkaluja käyttää jne. Ollessasi lentokoneessa oletat, että lentäjä on jonkun tähän varustaneen koulun käynyt ja että tämä on todistettavissa. Apteekissa ollessasi oletat, että sinulle osataan antaa juuri oikeat lääkkeet mitä tarvitset. Samoin seurakunnanjäsenten kuuluu voida luottaa siihen, että heidän paimenensa on hyvä paimen ja työstänsä perillä oleva.
Nämä vaatimukset, jotka Paavali asettaa, eivät ole monivalinta-vaatimuksia, joista voit valita puolet ja jättää toiset pois. Hän antaa kuusitoista vaatimusta, joista jokaisen täytyy olla nähtävissä. Saatat sanoa: ”Onpas korkeat vaatimukset!”, minä vastaan: kyllä, ne ovat korkeat vaatimukset, mutta samoin on myös työ. Teidän on myös tärkeää muistaa, että nämä vaatimukset eivät sido yksin minua tai muita paimenia, vaan useimmat näistä vaatimuksista sitovat jokaisen kristityn. Tämän pitäessänne mielessänne, katsokaamme ensimmäistä vaatimusta.

1. Nuhteeton
   ”Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton” ensimmäinen ominaisuus on: nuhteettomuus. Tämä tarkoittaa sitä, että jos miehen arkielämä tuotaisiin valoon, sieltä ei pitäisi löytää mitään häpeällistä, joka voisi vähentää hänen opetuksensa auktoriteettia. Kalvin kommentoi: ”Mistään ei varmasti löydy miestä, joka on vapaa jokaisesta viasta, mutta on yksi asia olla raskautettu yleisillä vioilla, jotka eivät satuta miehen mainetta, sillä kaikkein parhaimmat miehet jakavat näitä, mutta on aivan toista omata nimi, joka skandaalisen häväistyksen tähden on pidetty pahamaineisuudessa ja liassa. Joten, jotta piispan auktoriteetti ei kärsisi häviötä, antaa hän käskyn, että tähän valittujen täytyy olla maineeltaan hyviä ja kunnioitettavia, ja vapaita tavattomasta viasta.”[1] Paavali tarkoittaa siis nuhteettomuudella moraalista nuhteettomuutta.

Jokaisen tätä virkaa miettivän kuuluu tutkia itseään ja kysyä itseltään: ”Jos elämäni, jonka olen elänyt tänä vuonna asetettaisiin valoon, löytyisikö sieltä jotakin, minkä tietäisin diskvalifioivan minut?” Olenko elänyt moraalittomuuden kierteessä? Nautinko maailmasta? Viihdytänkö liikaa itseäni? Toiminko miehenä väärin perhettäni kohtaan? Olenko huono työmies työpaikallani? Olenko rukoukseton ihminen? Laiminlyönkö velvollisuuteni pitää ruumiistani huolta? Laiminlyönkö yhteyden Jumalan kanssa? Olenko jatkuvasti syyllinen lihan tekoihin: valittamiseen, kritisointiin, juoruiluun? Näitä ja monia muita kysymyksiä on terveellistä kysyä.
Ymmärrämme, että tätä kriteeriä katsoessamme, me katsomme miehen elämää kristittynä, emme sitä ennen: ”Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.” (2 Kor. 5:17). Paavali oli entisessä elämässään murhaaja, mutta jos kukaan on koskaan sopinut paimeneksi, on se Paavali.

2. Yhden vaimon mies
   ”Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies” Edellisellä vaatimuksella, nuhteettomuudella on vahva yhteys tähän vaatimukseen. Moniavioisuus: polygamia, oli jokseenkin yleistä ensimmäisen vuosisadan palestiinalaisen juutalaisuuden keskellä ja moni kristinuskoon kääntynyt mies saattoi omata useamman kuin yhden vaimon. Paavali ilmoittaa, että seurakunnan kaitsijan, jonka kuuluu olla esimerkki jokaiselle, täytyy olla yhden vaimon, ei monen vaimon mies. Syntiinlankeemuksen jälkeen Jumala salli monien palvelijoidensa (Daavid, Salomon, Aabraham, Mooses, Iisak, Jaakob) omata useita vaimoja: tämä ei ole väiteltävissä, mutta Jumala ei myös koskaan kannustanut tätä. Jumalan täydellinen tahto ilmaistuna luomiskertomuksessa ja Jeesuksen sanojen vahvistamana koskien avioliittoa on, että sen muodostaa yksi mies ja yksi nainen. Joka kerta, kun ihminen ei ole seurannut tätä suunnitelmaa avioliitolle, on siitä seurannut vain vaikeuksia ja harmia, vaikka Jumala ei koskaan kohdellut polygamiaa syntinä Vanhan Testamentin kirjoituksissa. Uuden Testamentin todistuksen perusteella on kuitenkin selvää, että jokaisen kristityn kuuluu seurata Jeesuksen uudelleen ilmoittamaa ja vahvistamaa tarkoitusta avioliitolle: yksi mies ja yksi nainen, mutta ne, jotka olivat jo astuneet liittoon useamman naisen kanssa eivät voineet noin vain tehdä tätä tyhjäksi, mutta ne, jotka olisivat kaitsijoita, heidän täytyi olla Jumalan ilmoittamassa täydellisessä tahdossa koskien avioliittoa.

Tästä vaatimuksesta on vedetty joitakin absurdeja tulkintoja kuten: 1) vaimo tarkoittaa paikallis-seurakuntaa, tarkoittaen, että kaitsijan kuuluu olla vain yhden seurakunnan pastori. Tämä on outo tulkinta ja selkeimmän merkityksen vastainen. 2) toiset ajattelevat tämän tarkoittavan, että mies ei saa olla naimisissa yhtä kertaa enempää, joten vaikka hänen edellinen vaimonsa olisi kuollut, ei hän voisi olla pastori, jos hän uudelleen-nai. Tämä on myös väärä tulkinta ja ristiriidassa Sanan kannustuksen kanssa uudelleen-naida laillisissa olosuhteissa. 3) jotkut ajattelevat tämän myös tarkoittavan, että miehen täytyy kyseisellä hetkellä olla naimisissa. Tämä tulkinta on kumottu helposti, sillä Timoteus ei ollut naimisissa, Paavali ei ollut naimisissa ja hänen ohjeensa Ensimmäisen Korinttolaiskirjeen luvussa seitsemän koskien naimattomuutta olisi ristiriidassa tämän kanssa. On siis viisasta ymmärtää Paavalin sanat kaikessa selkeydessään: seurakunnan kaitsijan kuuluu olla karakteriltaan yhden vaimon mies, tarkoittaen, että jos hän on naimisissa, on hän uskollinen yhdelle vaimolleen, ja jos hän ei ole naimisissa, hänen elämäänsä ei sisälly seksuaalista moraalittomuutta.
Tämä vaatimus tietysti myös vahvistaa Kirjoitusten todistusta sitä demonista (1 Tim. 4:1) paavilais-valhetta vastaan, että pastorit eivät saa mennä naimisiin, sillä se ei ole heille sopivaa. Höpöhöpö, avioliitto on hyvä ja kunniassa pidettävä ja niin tärkeää, että se on enemmän kuin soveliasta kaitsijalle!
On surullinen todellisuus, että kaikista mainituista ominaisuuksista joiden puutteen tähden miehet diskvalifioituvat paimenuudesta, syntiin lankeaminen tällä alueella on yleisintä! Kuinka paljon tuskaa ja surua tuottaakaan kuulla pastoreiden tekemistä aviorikoksista! Vaikka tämä ei ole anteeksiantamaton synti, miestä, joka rikkoo avion ollessaan virassa, ei voida palauttaa tähän työhön. Hämmästelen kuinka jotkut seurakunnat tuntuvat unohtavan Sanan vaatimukset, kun he julistavat aviorikoksen tehneelle miehelle täyden vapauden jatkaa virassansa. Näin ei voi olla! ”Joka vaimon kanssa avion rikkoo, on mieletön; itsensä menettää, joka niin tekee. Hän saa vaivan ja häpeän, eikä hänen häväistystään pyyhitä pois.” (San. 6:32-33). Jumala antaa kaiken synnin anteeksi, josta vilpittömin sydämin käännytään pois ja hän voi palauttaa jokaisen syntiin langenneen käytettävyyteen niin kuin hän palautti Daavidin, mutta tämä käytettävyys ei voi tapahtua Uuden Testamentin seurakunnan johtajuudessa. Puhumme siis miehestä, joka on rikkonut avion virassa ollessaan ja näin tuonut pysyvän surun ja tuskan monelle seurakunnassa. Paimenen täytyy olla yhden vaimon mies.
3 & 4. Raitis ja maltillinen
”Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen” Kolmas ja neljäs vaatimus on, että mies on raitis ja maltillinen, tarkoittaen, että hän on hillitty, maltillinen, selvä-päinen, ajattelevainen, hyväkäytöksinen. Ajatus on, että mies ei ole orja haluillensa, ruoalle, viinille jne., hän ei ota typeriä riskejä: tee jotakin hullua, niin kuin hän olisi humalassa, vaan on ajattelevainen ja laskelmoiva. Hyvät paimenet ottavat riskejä, mutta ne ovat laskelmoituja. He eivät keksi jotakin hullua ilmasta ja ole tunteidensa heiteltävinä. He kykenevät hengittämään syvään ja laskemaan kymmeneen ennen vastaamista tai toimimista: ”Viisasten kieli puhuu tietoa taitavasti, mutta tyhmäin suu purkaa hulluutta… Vanhurskaan sydän miettii, mitä vastata, mutta jumalattomien suu purkaa pahuutta.” (San. 15:2, 28). Moni kristitty on tunteidensa heiteltävinä, eivätkä mieti tekojensa seurauksia ja siten tekevät jotakin tyhmää. Heidän ei kuulu olla johtajuuden asemassa. Kaitsijoiden kuuluu olla käytökseltään kiitettäviä.
Muistutan: nämä vaatimukset ovat vaadittuja jokaiselta kristityltä, sillä nämä ovat hengen hedelmiä: ”Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.” (Gal. 5:22). Kristitty voi olla vajaa tämän ulkoisessa näkyvyydessä oman aikansa, mutta auktoriteettiasemassa olevalta mieheltä tämän näkyvyys on vaadittu. Vanhimmat selkeästi hallitsevat seurakunnassa ja tämän tähden he ovat Paholaiselle helppo suupala, jos he eivät voi hillitä omia tunteitansa. Tämä ei tarkoita, etteikö johtajan kuulu olla jyrkkä vakaumuksissaan ja toimia niiden mukaisesti, mutta on suuri ero tehdä tämä hallitusti, asiallisella äänensävyllä ja olemuksella kuin hallittomasti huutaen pääpunaisena veljille ja sisarille tehden suurta väkivaltaa johtaen monia syntiin, jotka seuraavat hänen esimerkkiään. Paimenet eivät hakkaa lampaita.

5. Säädyllinen
   ”Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen” Viidennes ominaisuus, joka paimenessa täytyy löytyä on säädyllisyys, hyvätapaisuus, kunniallisuus. Tämä koskettaa lukemattomia määriä elämän osa-alueita, mutta merkitys on, että miehestä täytyy saada säädyllinen kuva. Tapa jolla hän puhuu, kantaa itseään, kohtelee toisia, pukeutuu tai pitää talonsa siistinä jne. näiden asioiden täytyy yleisesti ottaen olla kunnossa ihmisten silmissä. Tämä ei tarkoita, että vain etiketti kirjoja lukeneet yläluokan ihmiset voivat olla vanhimpia, älkää ajatelko näin. Alkuseurakunnassa orjista tuli vanhimpia, mutta he oppivat olemaan säädyllisiä elleivät he jo olleet. Miksi? Paimen on tekemisissä ja esimerkkinä kaikille yhteiskunnan luokille ja siten jos tämän tavasta pukeutua tai siitä missä kunnossa tämän asunto on, saa ihmiset ajattelemaan: ”tuo ei yksinkertaisesti ole kunnioittavaa”, on meillä ongelma. Jumalan mies ei voi asua laiskuuden ja järjestelmällisyyden puutteen tuottamassa epäjärjestyksessä: tiskit levällään, pölyä kaikkialla, hiukset ja parta sekasotkussa. Paimenen täytyy olla säädyllinen. Tämä on nuhde niille nuorille, jotka sanovat: ”Ihan sama mitä kulttuuri tai vanhempi sukupolvi sanoo: me aiomme olla hipstereitä.” Onko tämä oikein Raamatun valossa? Ei, jos kulttuurissa tai työpaikalla tällainen olisi epäkunnioittavaa, ei kristityllä ole oikeutta olla kompastuskiveksi. Myös yleiset käytöstavat ja kunnioituksen osoittaminen tietyille ihmisille erityisellä tavalla on yhä jokaiselta vaadittua: ”Nouse harmaapään edessä ja kunnioita vanhusta.” (3 Moos. 19:32). Tämän pitäisi olla päivänselvää jokaiselle kristitylle. Kristitty ei toimi samalla tavalla viisi vuotiasta kohtaan kuin iäkästä henkilöä kohtaan, vaan osoittaa kunnioitusta sopivalla tavalla. Isä voi korottaa ääntänsä lapsellensa, mutta hän ei korota ääntänsä omille vanhemmilleen. Jäsenet voivat puhua avoimesti keskenään kiivaastikin, mutta he eivät korota ääntänsä Sanassa palvelevalle uhmassa ja puhu hänelle niin kuin jokaiselle toiselle riippumatta siitä kuinka vahvat erimielisyydet ovat kyseessä. Moni unohtaa tämän ja sen tähden paimenen kuuluu olla kunniallinen koko olemuksessaan.
6. Vieraanvarainen
   ”Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen” Kuudes vaadittu ominaisuus on vieraanvaraisuus. Tämä ominaisuus oli erityisen tärkeää ensimmäisen vuosisadan vainojen aikana ja varmasti myös nykyään kaikkialla missä kristittyjä vainotaan, he tuntevat toisensa vieraanvaraisuudesta. Tällä vaatimuksella viitataan siihen, että paimenen koti on avoinna apua tarvitseville, erityisesti veljille ja sisarille. Kalvin kommentoi: ”Julman uskovien vainon aikana, oli monelle välttämätöntä muuttaa asunpaikkaansa äkillisesti ja piispojen kotien täytyi olla turvapaikka pakolaisille. Näinä aikoina välttämättömyys taivutti seurakunnan jäsenet antamaan toisillensa yhteistä apua ja tämä sisälsi vieraanvaraisuuden. Jos piispat eivät olisi näyttäneet tietä toisille tässä vieraanvaraisuuden velvollisuudessa, useimmat olisivat seuranneet heidän esimerkkiään ja laiminlyöneet tämän laupeuden ja niin köyhät pakolaiset olisivat jääneet toivottomuuteen.” Onko sinun ovesi auki vai nautitko yksinäisyydestä ja tahdot pysyä eristyksissä niissä mitoissa, että sulkisit ovesi apua tarvitsevilta?
   Olen kuullut joidenkin kertovan kuinka ajatuskin siitä, että he voisivat vain mennä koputtamaan pastorin ovea ei koskaan tullut heille, saati, että pastori vierailisi heidän kotonaan. Tämä on surullista ja traagista. Jos sinulla ei ole pääsyä paimenen kotiin tai et uskalla kutsua häntä kotiisi, meillä on iso ongelma.

Minä nautin siitä, että lampaat ilmestyvät ovelleni, se on hyvä merkki luottamuksesta ja seurakunnan terveydestä. Tällöin usein henkilöllä on kysymyksiä Raamatusta, pyhityksestä tai jostakin muusta tärkeästä. Muistan, kuinka yksi jäsenistämme, jonka elämässä oli vaikea ajanjakso, ilmestyi kahdenviikon aikana lähes joka ilta oven taakseni koputtamaan ilman varoitusta. Loukkaannuinko? En sitten yhtään, päinvastoin! Seurakunnan pastorin täytyy olla vieraanvarainen.

7. Taitava opettamaan
   ”Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan” Päätämme tämän päivän osalta paimenen ominaisuuksien tarkastelun seitsemänteen vaatimukseen: kyky opettaa. Tämä on yksi niistä harvoista vaatimuksista, jotka Paavali mainitsee, jonka puuttuminen ei olisi synti kristitylle. Jossakin vaiheessa jokaisen kristityn tietysti kuuluu kyetä antamaan vastaus toivosta, joka heillä on, eli ilmoittaa evankeliumi selvästi ja ymmärrettävästi, mutta tämä ei ole sama kuin taito opettaa.

Miehen kuuluu kyetä ilmoittamaan Jumalan Sana selkeästi ja ymmärrettävästi, niin kuin Jumala on sen tarkoittanut ilmoittaa. Tämä luonnollisesti vaatii kykyä tulkita Raamattua oikein ja sen syvää tuntemista läpikotaisin. Tänä päivänä ”seurakunnat” päästävät pulpetin taakse hyviä kommunikoijia, mutta eivät saarnaajia. Sinä et täytä tätä vaatimusta vaikka osaisit kuinka mahtavasti, innostavasti ja tunteikkaasti puhua kertomuksia ja jakaa oman todistuksesi. Ei. Sinä täytät tämän vaatimuksen vain, jos sinä voit seistä ja sanoa: ”Kääntykää Raamatussanne (Raamatun kirja, luku ja jae)… Näin sanoo Herra…” ja kykenet saarnaamaan Jumalan Sanan, selittäen jakeiden asiayhteyden, merkityksen ja sovelluksen ihmisten elämään. Miten tämä on mahdollista?

1. Alamaisuus Jumalan Sanan absoluuttiselle auktoriteetille riittävänä, lopullisena ja virheettömänä ilmoituksena.
   Tämä vaatimus ei ole vapaaehtoista kenellekään. Jokainen Kristitty uskoo Raamatun olevan Jumalan riittävä ja virheetön ilmoitus hänen tahdostaan meille, seurakunnalle, maailmalle, kaikelle. Jos sinun seurakunnassasi saarnaa mies, joka ei tunnusta tätä, juokse pois sillä sinulla ei ole seurakuntaa, sinulla ei ole pastoria: ”hänen tulee pysyä kiinni opinmukaisessa, luotettavassa sanassa.” (Tiit. 1:9). Paavali käskee paimenia pysymään kiinni, nojaamaan, tarttumaan sinnikkäästi (antecho) luotettavaan profetialliseen ja apostoliseen oppiin ilmoitettuna Sanassa. Koko Kaanon, Vanha ja Uusi Testamentti, jokainen Kirjoitus, on Jumalan Hengen vaikutuksesta syntynyt ja hyödyllinen tekemään Jumalan ihmisen täydelliseksi, kaikkiin hyviin tekoihin valmistuneeksi (2 Tim. 3:16). Paimenen asenne Sanan edessä ennen kaikkia muita on totaalinen nöyryys ja opetettavuus: ”Ja minkä olet kuullut minulta ja minkä monet ovat todistaneet, usko se luotettaville miehille, jotka sitten ovat soveliaita muitakin opettamaan.” (2 Tim. 2:2). Ei ole luotettavaa paimenta, joka ei ota vastaan apostolista oppia. Ellet sinä pelkää, nöyrry ja ole aralla tunnolla Jumalan Sanan edessä, sinä et ole edes kristitty: ”Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun Sanani edessä.” (Jes. 66:2). Jos Sana ei riitä sinulle ja keksit omia innovaatioitasi, etsit ennustuksia ja julistat Jumalan nimessä jotakin mitä emme löydä Raamatusta, olet matkalla kohti kadotusta: ”Ja kun he sanovat teille: ”Kysykää vainaja- ja tietäjähengiltä, jotka supisevat ja mumisevat”, niin eikö kansa kysyisi Jumalaltansa? Kuolleiltako elävien puolesta? ”Pysykää laissa ja todistuksessa!” Elleivät he näin sano, ei heillä aamunkoittoa ole.” (Jes. 8:19-20).

Voi myös niitä, jotka avaavat Raamattunsa ja kysyvät sitä lukiessaan: ”Onko Jumala todella sanonut?” ja uskovat mieluummin jotakin muuta lähdettä. Jumala on sanonut! Me emme tarvitse meikattuja paholaisia pulpetin taakse, jotka eivät tee selväksi, että Jumala on puhunut selvästi, mahtavasti, riittävästi ja täydellisesti. Aamen!

2. Mieli, joka on varustettu Kirjoitusten yleisellä sisällöllä
   Albert N. Martin kirjoittaa: ”Jokaisen vanhimman kuuluu omata mieli, joka on kalustettu Kirjoitusten olennaisella sisällöllä, sisältäen selvän ymmärryksen Raamatun juonesta. Kun Paavali opetti Timoteusta, että kaikki Kirjoitukset ovat Jumalan-hengittämiä ja hyödyllisiä totaaliseen varustamiseen (2 Tim. 3:16, 17), sitä seuraa, että henkilö, joka ei ole perehtynyt kirjoitetun ilmoituksen laajaan sisältöön ei ole varustettu Jumalan miehenä, tarkoittaen, Sanan jakajana.”[2]

Kirjoitukset tulkitsevat Kirjoitusta ja sinä et ole turvallinen opas opettamaan mitään Raamatun yksittäistä kohtaa, jos et tunne mitä Jumala on sanonut laissa, profeetoissa, viisauskirjallisuudessa, historiallisissa kirjoissa, evankeliumeissa, kirjeissä, apostolien teoissa ja Johanneksen ilmestyksessä: ”Te eksytte, koska ettet tunne kirjoituksia, ettekä Jumalan voimaa.” (Matt. 22:29). Jos olet uusi kristitty tai pitkään Kirjoitusten tuntemisen velvollisuutta laiminlyönyt kristitty, kannustan sinua hankkimaan tai pyytämään apua hyvään Raamatun luku ohjelmaan, joka auttaa sinua tuntemaan Raamattusi sisällön hyvin. Uskon, että jokaisen pitäisi pyrkiä lukemaan Raamattu lävitse vähintään kerran vuoden aikana, tämä vaatii vain neljä lukua per päivä. Raamatun lukemisen kuuluu olla sinun aikataulusi prioriteetissa numero yksi.
Voi kuinka suuri pula seurakunnilla onkaan miehistä ja naisista, jotka tuntevat Kirjoitukset! Monet ongelmat häviäisivät, jos paimenet tuntisivat Sanan, saarnaisivat sitä oikein ja tekisivät velvollisuutensa opetuslapsettamisessa. Paimenen mielen kuuluu olla varustettu Kirjoitusten yleisellä sisällöllä. Aina kun avaamme Raamattumme, rukoilkaamme jotenkin näin: ”Pyhä Jumala, missä olen tietämätön, opeta minua. Missä olen väärässä, oikaise minua. Missä olen oikeassa, vahvista minua totuutesi ymmärryksessä.”

3. Ymmärrys Kirjoitusten yhtenäisyydestä, opista ja vaikutuksesta historiassa.
   Tällä tarkoitamme, että seurakunnan paimenen täytyy tuntea yleisellä tasolla teologian kolmen pääalueen sisällön: Raamattuteologia, Systemaattinen teologia ja Historiallinen teologia. Tähän voitaisiin vielä lisätä Pastoraalinen tai Käytännön teologia, mutta ajan tähden laitamme tämän tarkoitusperiemme vuoksi historiallisen teologian yhteyteen. Opettavan-vanhimman täytyy luonnollisesti tuntea nämä syvällisemmin, sillä hänet on erotettu tätä varten. Kypsä ymmärrys Jumalan totuudesta voidaan saavuttaa vain sydämen halusta nousevan tunnollisen opiskelun kautta, ottaa se sitten muodon virallisen seminaariopiskelun kautta tai hyvän kirjaston hankkimisen kautta.
4. Raamattuteologia
   Raamattuteologia pykii paljastamaan kaikkien Kirjoitusten yhtenäisyyden turvautuen pääosin näiden Kirjoitusten omiin kategorioihin. Raamattuteologia ”kysyy mitkä teemat ovat keskeisiä raamatunkirjoittajille heidän historiallisessa asiayhteydessään ja pyrkii huomaaman näiden teemojen johdonmukaisuuden.” – Tom Schreiner. Esimerkkejä näistä teemoista ovat uhrit, temppeli, paratiisi, Jumalan kirkkaus ja liitto. Paimenen kuuluu siis tuntea esim. uhrien ja liittojen merkitykset ja kehityksen läpi kirjoitusten.

Albert N. Martin kirjoittaa paimenesta: ”Hän tietää esimerkiksi, että jotkin historialliset tapahtumat, jotka ovat ilmoitettuna apostolisessa historiassa Apostolien teoissa eivät ole paradigmaattisia (Jumalan tarkoittama malli jokaiseen tilanteeseen) seurakunnalle kaikkina aikoina. Viittaan, esimerkiksi, arvan heittämiseen Juudaksen korvaamisessa (Apt. 1:24-26)… apostoliset merkit ja ihmeet eivät myöskään ole osa muuttumatonta suunnitelmaa seurakunnan työlle ja evankelioinnille… kyvykäs paimen ymmärtää, että Jumala toimii pelastushistorian ajanjaksoissa johdonmukaisesti itsensä ja tarkoitustensa kanssa, mutta ei puisevalla tai litistyneellä tavalla.”[3]
Paimen siis tietää miksi me emme uhraa enää eläimiä, miksi me emme ympärileikkaa poikiamme, miksi me emme puhu kielillä, ketkä muodostavat Jumalan kansan ja mikä on normatiivista seurakunnalle kaikkina aikoina.

2. Systemaattinen teologia
   Tämä tarkoittaa, että paimenen täytyy tietää, uskoa, saarnata ja puolustaa Raamatun ydintotuuksia. Hänen täytyy tietää mitä koko Raamattu todistaa tietystä asiasta. Mikä on evankeliumi? Hänen täytyy voida vastata, mitä Kirjoitukset opettavat. Mikä on sovitus? Hänen täytyy voida vastata. Mitä on parannus? Hänen täytyy voida vastata. Mitä on usko? Hänen täytyy voida vastata? Voiko kristitty menettää pelastuksensa? Hänen täytyy voida vastata. Mitkä ovat Jumalan piirteet? Hänen täytyy voida vastata. John Owen kirjoittaa: ”Seurakunta on ’totuuden pylväs ja perustus’ ja se on sitä etupäässä opetuksessaan. Tämän velvollisuuden syntinen laiminlyönti on se, mikä on mitä hirvittävimpien harhaoppien ja virheiden aiheuttaja, jotka ovat tarttuneet ja tuhonneet kirkon. Ne, joiden velvollisuus oli säilyttää evankeliumin oppi kokonaisena sen julkisessa tunnustuksessa, monet heistä ovat ”puhuneet kieroutuneita asioita vetääkseen seuraajia peräänsä.” Piispat, presbyteerit, julkiset opettajat ovat olleet päätekijöitä harhaopeissa. Sentähden tämä velvollisuus erityisesti tänä aikana, jolloin evankeliumin perusteelliset totuudet ovat kaikilta puolilta kyseenalaistettuna kaikenlaisten vastustajien toimesta on erityisen huolen tarpeessa.”[4]
3. Historiallinen teologia
   Hullu on se mies, joka pyrkii paimeneksi eikä välitä muusta kuin omasta ajastansa! Kuinka tärkeää onkaan tietää oma historiamme, Jumalan seurakunnan historia! Kaikki taistelut jotka on taisteltu valhetta vastaan menneisyydessä auttavat meitä taistelussa tänä päivänä. Kuinka voisimme olla varuillamme ja tunnistaisimme vihollisemme jos emme tietäisi miltä se on näyttänyt historiassa? Tuntemalla seurakunnan historian olemme valmiit ja kykenevät tunnistamaan pelagiolaiset, arminiolaiset, mystiset ja katoliset hyökkäykset totuutta vastaan. Historiaa katsoessamme voimme nähdä mitkä asiat ovat johtaneet seurakunnan vaikutuksen häviöön ja mitkä asiat ovat johtaneet sen voittomarssiin.

Robert L. Dabney kirjoittaa: ”Tieto menneisyydestä on se mikä antaa nuorelle miehelle iän kokemuksen. Kun hän vielä omaa nuoruuden energian ja tuotteliaisuuden eikä ole liian myöhäistä toiminnalle, historia ohjaa hänen toimintaansa kunnioitettavan raihnaisuuden harkitsevuudella ja viisaudella. On hänen (historia) tehtävänsä yhdistää näiden kahden ajan ominaisuudet yhdessä persoonassa… Mies joka ottaa tehtäväkseen opettaa, laillistaa tai hallita, seurakunnassa tai valtiossa ilman historiallista viisautta on varomaton noviisi. Hänen inhottava hulluutensa on kuin huijarin, joka uskaltautuu lääkärin tehtäviin ilman ammatin harjoituksen näkemistä tai lukemista.”[5]
Menneisyydestä mies oppii myös terveen pastoraalisen tai käytännön teologian. Mitä paimenet ovat kohdanneet työssään? Millaisten ihmisten kanssa joudut tekemisiin? Mitä traagisia tapahtumia voi olla edessä? Miten toimia ja vastata mitä yllättävimpiin asioihin? Suurimpaan osaan siitä, mitä jokainen mies kohtaa paimenuudessa voi hän valmistautua etukäteen oppimalla edellä käyneiltä. Tämä voi välttää miehen tarpeettomilta lamaantumisilta, shokeilta ja virheiltä. Tämä on erittäin tärkeää.
Luuletko, että tarvittava kyky, viisaus ja kelpuutus istuttaa seurakunta tipahtaa miehelle taivaasta? Ei. Jumala ei toimi niin. Jos työ on hänestä, hän pitää huolen siitä, että hänen edustajansa eivät pilkkaa hänen nimeään ja niin hän antaa tarvittavan koulutuksen. Kyky opettaa, ymmärtää, tuntea Sana nuorena ei vain tapahdu kenellekään. Se vaatii työtä, rakkautta, nöyryyttä, vapaa-ajan ja typerien viihdykkeiden kieltämistä, rukousta, istumista hiljaa ja edellä käyneiden äänen kuulemista.
Oi kuinka toivoisin, että paimenet voisivat nauttia puhtaasta omastatunnosta! Tämä tapahtuu vain jos paimen tietää Jumalan kutsuneen hänet ja olevan hänen kanssaan varjellen ja varustaen hänet. Tämän ihanuuden tunteminen on minun suuri iloni ja lohdutukseni: Jumala on kanssani, sillä hän ei ole jättänyt minua synteihini ja ylpeyteeni joka saisi minut tekemään asiat niin kuin minusta tuntuu parhaalta, vaan niin kuin seurakunta on nähnyt ajansaatossa parhaaksi. Jokaisen paimenen täytyy nähdä vaivaa siihen pisteeseen, jolloin he voivat hyvällä omatunnolla sanoa olevansa turvallisia oppaita Jumalan lampaille. Oi kuinka ihanaa olisi, että paimenet voisivat lukea nämä Paavalin sanat ja vastata myöntyvästi jos heiltä kysyttäisiin: ”Voisiko Paavali sanoa nämä sanat sinusta?”: ”Mutta sinä olet seurannut minun opetustani, vaellustani, aivoitustani, uskoani, pitkämielisyyttäni, rakkauttani, kärsivällisyyttäni, vainoissa ja kärsimyksissä.” (2 Tim. 3:10-11a). Sinä et voi vastata tähän myöntyvästi ellet tunne Kirjoituksia.
Jos siis nämä asiat ovat kunnossa: 1) alistuminen Jumalan Sanalle. 2) mieli varustettuna Jumalan Sanan yleisellä sisällöllä. 3) tieto Kirjoitusten yhtenäisyydestä, opista ja vaikutuksesta historiassa. 4) kyky välittää tämä kaikki ymmärrettävästi, tällöin mies on taitava opettamaan. Seurakunnan paimenen täytyy olla taitava opettamaan. Sanon vielä lopuksi kaksi selvennystä koskien aihetta.
1) tämä vaatimus ei tarkoita, että miehen kuuluu olla niin kuin YouTuben kautta tunnetut uskolliset saarnaajat kuten Steve Lawson, John MacArthur, Voddie Baucham tai R. C. Sproul. Nämä miehet ovat neroja ja poikkeuksia, eivät vaadittu standardi. 99% uskollisista saarnaajista ovat hyviä opettamaan, mutta eivät neroja. Älä satuta paimeniasi, varsinkaan juuri aloittaneita, jotka tekevät parhaansa vertaamalla heitä kymmeniä vuosia pastoreina olleisiin neroihin.
2) ymmärrän, että on monia maita joissa materiaalien puute on johtanut pastorien rajattuun kykyyn ja tietoon emmekä missään nimessä tahdo halventaa heitä tai sanoa heidän olevan diskvalifioituneita. Useimmiten he laittavat meidät häpeään Kristuksen kaltaisuudellaan. Jos he tietävät evankeliumin, ahmivat Sanaa ja tekevät parhaansa saarnatakseen Jumalan totuutta me emme voi moittia heitä. Totuus kuitenkin on, että he janoavat ja tekisivät paljon saadakseen pääsyn näihin rikkauksiin. Yksi merkittävä tapa miten paikallisseurakunnat voivat auttaa seurakuntia kasvamaan on kerätä ja lahjoittaa luotettavia kirjoja pastoreille ja kristityille. Minun kihlattuni ei olisi kihlattuni ellei eräs mies olisi lähetetty toiselta puolelta maailmaa antamaan luotettavia kirjoja kristityille. Ne olivat hänelle suureksi siunaukseksi ja kasvattivat häntä kypsyyteen uskossa ja sopivaksi avuksi minulle tähän työhön. Rukoilen, että moni muukin saisi nauttia näistä siunauksista, joihin meillä on pääsy.
Rukoilkaamme, että seurakunnan paimenet pyrkisivät tuntemaan Jumalan syvemmin kaikella mahdillaan voidakseen ruokkia lampaita.
Aamen.
[1] Calvin’s New Testament Commentaries vol. 10 s. 223
[2] Albert N. Martin – The Man of God: His Calling and Godly Life s. 127
[3] Albert N. Martin – The Man of God: His Calling and Godly Life s. 134
[4] The Works of John Owen vol. 16 s. 82
[5] Robert L. Dabney – Discussions: Evangelical and Theological, vol. 2 s. 12, 13