Saarnattu 21.10.2018, Eelis Halmemies
Juudaksen kirje 1:1-2
”Juudas, Jeesuksen Kristuksen palvelija ja Jaakobin veli, kutsutuille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesukselle Kristukselle varjellut. Lisääntyköön teille laupeus ja rauha ja rakkaus.”
Totuuden puolesta
Kun Apostoli Paavali (Apt.17) evankelioi Ateenan älykköjä ja filosofeja Areiopagilla, hän julisti heille sanoen, että Jumala on ”säätänyt kaikille ihmisille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat”. Rakkaat veljet ja sisaret, tarkastelkaamme hetki sitä, mikä onkaan tämä maailma, jossa me elämme? Mikä on tämä aika ja paikka, johon Jumala on nähnyt hyväksi asettaa meidät olemaan valona ja suolana? Surullinen todellisuus on se, että elämme ajassa, joka on kääntänyt selkänsä Jumalalle ja kristinuskolle Kristityt ovat luopuneet Raamatun auktoriteetista ja ovat sen seurauksena kaikenlaisten trendien ja opintuulten heiteltävinä. Vaikuttaa siltä, että sosiaalinen media on herättänyt henkiin maailman historian joka ainoan teologisen harhaopin, lähetyskäsky on vaihtunut humanitääriseen peukaloiden pyörittelyyn, Jumalan laki on vanhentunut käsite, ja moraalisia kompromisseja tapahtuu jatkuvasti. Maailma puolestaan ei voi olla näkemättä sitä tekopyhyyttä, mitä kristillisyyden nimissä levitellään. Liberaalit, ekumeniset mielistelijät, äärikarismaattiset menestysteologit ja katoliset pedofiilipapit antavat kasvot sille kristillisyydelle, jonka maailma näkee. Ja sivistynyt maailma, joka puhuu oikeuksien, tieteen ja logiikan puolesta, samaan aikaan, uskoo että kaikki voi syntyä ei-mistään, murhaa syntymättömät lapset äitiensä kohtuun ja kieltää absoluuttisen totuuden.
Kristittyinä me olemme jatkuvasti tekemisissä totuuden kanssa. Kun evankelioimme, esitämme totuusväitteitä Jeesuksen elämästä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta ja vakuutenamme on Jumalan varma Sana. Me tahdomme, että ihmiset uskovat sanomaamme, koska se mitä sanomme, on totta. Jeesus itse sanoi olevansa tie, totuus ja elämä. Jeesus sanoi, että totuus tekee meidät vapaaksi. Raamattu kokonaisuudessaan on Jumalan Sanaa – totuuden sanaa, jonka kautta meidät on uudesti synnytetty (niin kuin Jaakob sanoo kirjeessään) Ja Raamatussa uskovia kehotetaan jatkuvasti:
vaeltamaan totuudessa (2 Joh. 4)
rakastamaan totuutta (2.Tess. 2:10),
noudattamaan totuutta (1.Piet.1:22),
puhumaan totuutta rakkaudessa (Ef.4:15),
sekä rakastamaan totuudessa (1. Joh. 3:18)
Näemme siis, että koko Kristityn elämä on kyllästetty totuudella. Apostoli Paavali kutsuukin seurakuntaa ”Totuuden pylvääksi ja perustaksi” 1.Tim.3:15. Seurakunnan tehtävä on ylläpitää Jumalan totuutta kaikkea maailman filosofioita ja spekulaatioita vastaan, huolimatta siitä, missä ajassa elämme. Jos sanot olevasi Kristitty, mutta et välitä totuudesta, niin jotain on pahasti pielessä. Jos olet Kristitty, sinunkin tehtäväsi on julistaa evankeliumin totuutta tälle maailmalle ja pystyä antamaan vastaus niille, jotka kysyvät meiltä toivomme perustusta (1.Piet.3:15).
Tietenkin ymmärrämme, että syntinen, langennut maailma on aina luontonsa mukaisesti vastustanut Jumalan totuutta. Totuus, kuten evankeliumi, on myös aina jakanut ihmiset, niihin, jotka nöyrtyvät totuuden alla ja niihin, jotka vastustavat totuutta ja pitävät totuutta vääryyden vallassa, niin kuin Room. 1 sanoo. Jeesus sanoi olevansa totuus, ja, että joka ei olisi hänen puolellaan olisi häntä vastaan. Toisille evankeliumin totuus on ihana tuoksu, toisille kuolettava löyhkä (2.Kor 2:16). Lampaat kuulevat paimenen äänen, kun taas vuohet eivät.
Kun evankelioimme ja tuolla kadulla, kun juttelee ihmisille, niin käy nopeasti selväksi, että totuus on lähes kirosana. Meidän nykymaailmamme ei voi sietää absoluuttisia totuusväitteitä. Kaiken on oltava nykyään relativistista, subjektiivista ja pragmaattista. Jokin voi kyllä olla totta sinulle, mutta ei minulle, he sanovat, vaikka eivät voikaan elää johdonmukaisesti tämän tunnustuksen kanssa. Jumalan totuutta silti vastustetaan, vaikka se sitten johtaisi loogiseen laskuvarjohyppyyn ilman laskuvarjoa. Saatana pyrkii tietysti myös kaikilla mahdollisilla keinoilla tukahduttamaan totuuden ja vääristämään Raamatun opin.
Seurakunnan vaino
Seurakuntaa on vastustettu alusta alkaen sekä ulkoisesti että sisäisesti. Kuten 2.Tim.3:12 lupaa: ”kaikki ne, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi”. Todelliset Kristityt ovat aina kokeneet ulkoista vainoa, syrjintää ja paheksuntaa muiden uskonnollisten systeemien ja ihmisten filosofioiden kautta. Mutta historiallisesti, sen sijaan, että marttyyrien veri olisi tukahduttanut seurakunnat, on se vain heittänyt bensaa liekkeihin ja vaikuttanut sen kasvua. Ulkoinen vaino voi ottaa julmia muotoja, mutta kaikissa sen tuomissa kärsimyksissä Jumalalla on tarkoituksensa, ja usein ulkoinen vaino saakin aikaan sen, että seurakunta vahvistuu ja puhdistuu -koska, esim. harva menestysteologi on valmis riskeeraamaan ”parhaan elämänsä nyt” jäämällä vainottuun seurakuntaan – ei, kyllä Jumalalla täytyy olla mahtava suunnitelma hänen elämäänsä varten, jossain, missä ei vielä vainota Kristittyjä.
Vaarallisempi uhka seurakunnalle onkin sen sisäinen vaino. Seurakunnan sisältä tapahtuva lahoaminen ja totuuden vastustus sellaisten ihmisten kautta, joilla on Kristityn ulkokuori, mutta jotka eivät todella tunne Jumalaa. Puhumme luopioista. Käärmeistä, jotka luikertelevat kristittyjen keskuuteen vakoilemaan heidän vapauttaan ja salaisesti tuomaan sisälle kadottavia harhaoppeja. Ja Juudaksen on nimenomaan kirjoitettu vastaamaan seurakunnassa ilmenneen sisäiseen korruptioon.
Juudaksen kirje?
Juudaksen kirje on monille uskovillekin melko tuntematon. Ehkä joku meistäkin, vasta äsken muisti, että sellainen on olemassa. Ja koska se niin lyhyt, se helposti jää huomaamatta. Mutta Juudaksen kirje ei ole Raamatun lopussa sen vuoksi, että se on tärkeysjärjestyksessä viimeinen. Sen sanoma on yhtä relevantti meille nykyään, kuin se oli niille, jotka sen ensiksi vastaanottivat. Juudaksen kirje onkin, yksi tämmöisistä Raamatun ”katolisista kirjeistä – tai yleisistä kirjeistä”, joita ei ole osoitettu millekään tietylle seurakunnalle.
Ennen kuin lähdemme käymään Juudaksen kirjettä systemaattisesti, jae jakeelta, niin tahdon, että teillä on mielessä se konteksti, johon Juudas kirjeensä kirjoittaa. Niin kuin apostolien teot, kertoivat apostolien teoista, niin Juudaksen kirje on kirje, joka kertoo luopioiden teoista.
Katso Juudaksen kirjeen jaetta 4: ”Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä”
tai jaetta 12: ” He likapilkkuina teidän rakkausaterioillanne julkeasti kemuilevat ja itseään kestitsevät.”
Sodassakin, kun kaksi osapuolta taistelee keskenään, niin suurimmat tappiot eivät välttämättä aiheudu suorien, selkeiden hyökkäysten kautta. Suurempaa vahinkoa voi aiheuttaa hyökkäys, jotka kiertävät vihollisen selustaan, tai lähettää vakoilijoita, jotka tunkeutuvat vihollisen leiriin tehdäkseen siellä tuhoa. Juudaksen kirje on kirjoitettu varoittamaan alkuseurakuntaa sitä kohdanneesta uhasta, joka ilmenee nyt heidän keskuudestaan. Juudas on huolissaan siitä, minkälaista tuhoa nuo sielun vihollisen kätyrit voivat saada aikaan, ja kuinka se usko ja oppi, jonka he ovat kerran vastaanottaneet apostoleilta ja Jeesukselta, nyt oli vaarassa vääristyä.
Juudaksen kirjeen ydin Jae on jae 3:
”Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu.”
Juudas olisi tahtonut kirjoittaa hyvin erilaisen kirjeen seurakunnalle, hän olisi tahtonut iloita ja avata kirjeessä yhteisen pelastuksen teemoja. Ehkä hän oli jo aloittanut kirjoittamaan, mutta sitten hän koki pakottavan tarpeen kirjoittaa varoittava teksti harhaopettajista, joita hän oli havainnut seurakunnan keskuudessa. Juudas siis kutsuu seurakuntaa sotaan valeopettajia vastaan, taistelemaan, kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka pyhille kerta kaikkiaan on annettu.
Uusi testamenttihan on täynnä samanlaisia varoituksen sanoja vääristä opettajista, joita emme nyt kaikkea voi käydä läpi ajan vuoksi, mutta esimerkiksi voimme mainita:
Matteus 7:15 vuorisaarnassa Jeesus varoittaa: ”Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. Heidän hedelmistään te tunnette heidät”
Apostolien teoissa sama jatkuu, esim. Paavalin varoitus Luvussa 20 jakeessa 29:
”Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä, ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa.”
Pietari osoittaa kirjeissään, kuinka Vanhassa Testamentissa, Israelin keskuudessa oli valeprofeettoja, ja samalla lailla tulisi olemaan myös seurakunnassa:
2.Pietari. 2:1: ”Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia”
2.Pietari. 3:3: ”Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan”
Vertaa 2.Pietari 3:3 ja Juudas 17-18 keskenään:
Juudas 17-18 : ”Mutta te, rakkaani, muistakaa nämä sanat, mitkä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen apostolit ovat edeltäpäin puhuneet, sanoen teille: ”Viimeisenä aikana tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan”.
2.Pietarin kirjeen ja Juudaksen kirjeen välillä on selkeä yhteys. Jompikumpi siis lainaa ajatuksia toiselta. Koska kriittiset uuden testamentin tutkijat ajattelevat, että Pietari ei edes itse kirjoittanut toista Pietarin kirjettä, vaan joku toinen kirjoitti hänen nimessään, he väittävät, että joku Pietarina esiintyvä kristitty kopioi ajatuksensa Juudaksen kirjeestä joskus 100 luvulla. (höpö höpö) Todellisuudessa päinvastainen on totta Juudas lainaa suoraan Pietarin kirjeestä muistuttaen kuulijoitaan siitä, mitä ”apostolit ovat edeltäpäin puhuneet”. Pietari itse kirjoitti toisen kirjeensä noin 68-69 jKr. ennen Jerusalemin tuhoa 70 jKr, (jos se olisi 70 jälkeen, Pietari olisi varmasti viitannut siihen). Juudas kirjoittaa ehkä juuri ennen Jerusalemin tuhoa ja kenties hänen mielessään on tuo sama seurakunta, jolle 2.Pietarin kirje kirjoitettiin. Todennäköisesti kyseessä oli Jerusalemin tai joku muu Palestiinan alueen seurakunta, koska Juudas lainaa tekstissään niin runsaasti vanhaa testamenttia.
Joku saattaa katsoa tätä ja todeta, että Juudas vain plagioi sen mitä Pietari sanoi ja toistaa sitä, kuin papukaija. Kyse ei ole kuitenkaan tästä. Huomaa se, että. Jeesus sanoo, että väärät profeetat tulevat, Paavali sanoo, että tulee aika, jolloin ihmiset eivät siedät tervettä oppia seurakunnassa, Pietari sanoo, että viimeisinä päivinä tulee pilkkaajia. Ja Mitä Juudas sanoo? Juudaksen viesti on: ”He ovat täällä. He ovat jo keskuudessamme ja saavat aikaan hajaannusta seurakunnan sisällä, kuten Juudaksen jae 19 sanoo. Eli Juudas vahvistaa Pietarin profeetallisen varoituksen täyttymyksen. Juudas on kuin yö-vartiossa seisova vartija, joka näkee vihollisen vakojaan ja puhaltaa pasuunaan hälyttääkseen kaikki muutkin. Ja tämä hetki merkitsee seurakunnan sisäisen kilvoituksen alkua, joka tulee jatkumaan läpi historian, meidän päiviimme ja aina Jeesuksen toiseen tulemukseen asti.
Onglman luonne
Tehkäämme vielä muutama huomio, ennen kuin uppodumme tekstiin tarkemmin. Huomaa, että Juudas ei missään kohti kirjeessään mainitse, ketkä harhaopettajat olivat, mutta hän antaa erilaisia rikkaita kuvauksia käyttäen vanhan tetamentin esimerkkejä aina saatanan lankeemuksesta alkaen selittämään tuon harhan luonnetta esim. jakeessa 4:
”…jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen.”
Harhaopettajien oppi siis vaikutti uskovien keskuudessa jonkinlaista moraalisen rappiota ja kompromissia sekä jonkinasteisen Jeesuksen kieltämisen. On mahdollista, että tämä liittyi varhaisgnostilaisiin ajatuksiin. Gnostilaisuus, joka oli 100-200 luvulla kukoistanut harhaoppi, ei ollut vielä kehittynyt lopulliseen muotoonsa Apostolien aikana. Apostoli Johannes kirjeissään vastaa selkeästi tiettyihin varhaisgnostilaisiin harhoihin. Paavalin kirjeistä käy ilmi, että samantapaiset ongelmat näyttivät vaivaavan myös Kolossaan seurakuntaa. Gnostilaisuuden perusongelma on synkretismi, jossa yhdistellään ajatuksia muista uskonnoista ja maailmankatsomuksista, kuten pakanauskonnoista, juutalaisuudesta ja kreikkalaisesta filosofiasta. Gnostilaisuus kielsi myös Jeesuksen jumaluuden ja uskoi, että on olemassa salattua tietoa (gnosis) Jumalan Sanan ulkopuolella, johon pääsee käsiksi mystisillä keinoilla, ja tämä tieto oli varattu ainoastaan harvoille ja valituille.
Eksegeesi jakeista 1 – 2
Mutta menkäämme itse teksiin, Katsokaa jaetta 1:
”Juudas, Jeesuksen Kristuksen palvelija ja Jaakobin veli, kutsutuille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesukselle Kristukselle varjellut.”
Olemme jo puhuneet paljon, Juudaksesta, mutta emme ole vielä tunnistaneet, kenestä Juudaksesta on kyse. Koska Jeesus kavallettiin Juudas Iskariotin kautta, niin meilläkin on luontainen karsastus, nimeä Juudas, kohtaan. On harvinaista nykyään, että joku nimeäisi lapsensa Juudakseksi tai Adolfiksi. Nämä nimet ovat meille jollain lailla tahrattuja, koska yhdistämme ne tiettyihin pahoihin ihmisiin, mutta näin ei aina ollut. Noin 150 vuotta ennen Jeesuksen syntymää Israelin maa oli Persialaisten seleukidien hallitsema. Persian kuningas Antiokhos Epifanes IV1 oli mennyt jopa niin pitkälle, että oli häpäissyt Jerusalemin temppelin uhraamalla sian alttarilla ja hän oli myös pakottanut Juutalaiset kumartamaan Zeuksen patsasta kuoleman uhalla. Juutalaiset hautoivat kapinaa ja viimein muuan Juudas Makkabealainen2 johti Israelin kapinaan ja onnistui parin sadan sotilaan voimalla valloittamaan takaisin Jerusalemin, minkä johdosta Jerusalemin pakanoiden toimesta häväisty temppeli vihittiin uudestaan ja juutalaisvaltio lopulta itsenäistyi. Tämän muistoksi Juutalaiset edelleen viettävät hanukka-juhlaa. Juudas Makkabealaista pidettiin sankarina, ja uuden testamentin aikaan, monet olivat antaneet lapselleen nimen Juudas. Raamatusta löydämme maininnan ainakin kahdeksasta eri Juudaksesta, mutta ainoastaan kahdella heistä on mahdollisuus olla Juudaksen kirjeen kirjoittaja.
1) Ensimmäinen vaihtoehto on, että Juudas oli Jeesuksen opetuslapsi ”Juudas (ei se Iskariot), joka tunnettiin myös toisella nimellä Taddeus” Tässä on se ongelma, että tätä Juudasta, kuvataan Apt.1:13 ”Juudas, Jaakobin poika”, kun taas Juudaksen kirjeen kirjoittaja on Jaakobin veli. Juudaksen kirjeen jakeessa 17 hän näyttää myös tekevän eron itsensä, ja apostolien kanssa.
2) Toinen vaihtoehto, ja Juudaksen kirjeen todennäköinen kirjoittaja on Jeesuksen velipuoli, Juudas.
Mehän tiedämme, että toisinkuin katoliset opettavat, Jeesuksen äiti Maria ei ollut ikuisesti neitsyt, vaan hän sai Jeesuksen syntymän jälkeen vielä paljon muitakin lapsia.
Matteus 13:55, Jeesuksen kotikaupungin väki ihmettelee Jeesuksesta:
”Eikö tämä ole se rakentajan poika? Eikö hänen äitinsä ole nimeltään Maria ja hänen veljensä Jaakob ja Joosef ja Simon ja Juudas?”
Huomaa, Jeesuksella oli neljä veljeä, Jaakob, Joosef, Simon ja Juudas. Se, että tämän kirjeen kirjoitti juuri Jeesuksen velipuolet, on merkittävää siksi, koska Raamattu sanoo myös Jeesuksen veljistä Johannes 7:5:
”Sillä hänen veljensäkään eivät häneen uskoneet”
Jeesuksen veljet olivat epäuskoisia, he eivät pitäneet häntä messiaana puhumattakaan Jumalasta, mutta jokin muuttui Jeesuksen ylösnousemuksen myötä. Luemme Apt.1:14 alkuseurakunnan kokoontumisesta:
”Nämä kaikki (alkuseurakunta) pysyivät yksimielisesti rukouksessa vaimojen kanssa ja Marian, Jeesuksen äidin, kanssa ja Jeesuksen veljien kanssa”
Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen, hänen veljensä olivat mukana alkuseurakunnan rukouskokouksissa. Jotain oli muuttunut.
Jeesuksen orja
Katso miten Jeesuksen toinen velipuoli Jaakob aloittaa kirjeensä:
Jaakob.1:1 ”Jaakob, Jumalan ja Herran Jeesuksen Kristuksen palvelija, lähettää
tervehdyksen kahdelletoista hajalla asuvalle sukukunnalle”
Kirje alkaa täsmälleen samalla tavalla, kuin Juudaksen kirjekin. Juudas ja Jaakob olivat Jeesuksen veljiä. He olisivat voineet kutsua itseään Herran veljeksi, mutta sen sijaan he kutsuvat itseään hänen palvelijakseen. Mikä muutos onkaan tapahtunut heissä!? He katsoivat kerran veljeään, ja sanoivat: ”tuossa on Jeesus, talonrakentaja, meidän veljemme, emme oikein välitä hänen puheistaan, emme usko häneen”, ja se mitä nyt sanovat oli: ”Tässä Jeesus, meidän Herramme olemme hänen palvelijoitaan.” Kuinka radikaali sydämen ja asenteen muutos heissä olikaan tapahtunut. Tämä oli myös muuten yleinen tapa, miten Paavali puhui itsestään.
Ja tässä on tärkeä myös huomata, että se kreikan termi, jota käytetään sanasta ”palvelija” on doulos ja tämä viittaa enempään, kuin palvelijaan. Se viittaa orjaan. Joillekin on ehkä tuttu se termi, jota nykyäänkin käytämme vapaaehtoisista synnytysavustajista, eli doula, se tulee suoraan tästä sanasta, joka viittaa orjaan. Monet nyky-Raamatut kääntävät sanan doulos aina termillä ”palvelija”, mutta se on hieman harhaanjohtava. koska palvelijasta tulee meille helposti mieleen henkilö, joka on palkattu tekemään palvelustyötä, ja että tällainen palvelija voi odottaa saavansa ansiota, palkkaa, tehtyä työtä vastaan. Orja sen sijaan viittaa erilaiseen suhteeseen.
Vaikka meille orjuuden käsite on hyvin negatiivisesti värittynyt kolonialismin ja Afrikan orjakaupan myötä, niin orjuus ei kuitenkaan aina tarkoittanut automaattisesti huonoja oltavia. Uuden testamentin Kreikkalais-Roomalaisessa yhteiskunnassa, orjuus oli sosiaalinen rakenne ja instituutio, jonka olemassaoloa kukaan ei kyseenalaistanut. Noin viidennes koko Rooman valtakunnan kansasta kuului orjiin. Rooman valtakunnan laajetessa valloitettujen alueiden asukkaat myytiin orjiksi, mutta ensimmäisellä vuosisadalla suurin osa orjista oli syntynyt orjuuteen. Orjien asemassa oli suuria eroja. Maalla tai kaivoksissa työskentelevien orjien oltavat olivat usein kurjat, mutta sitten oli myös orjia, jotka elivät kaupungissa, Herrojensa kanssa ja heidän elämänsä oli huomattavasti helpompaa. Orjat saattoivat myös hallita kaikenlaisia taitoja, heitä oli kauppiaita, opettajia, lääkäreitä, niin että katukuvassa oli vaikea sanoa, kuka oli orja ja kuka ei. Orjat eivät omistaneet itseään. He olivat Isäntänsä omaisuutta, he eivät voineet odottaa saavansa palkkaa tai vapautusta, vaikka isäntä toki saattoi antaa heille näitäkin. Heidän ainoa tarkoituksensa oli toimia isännälleen mieliksi.3
Filosofi Aristoteles oli määritellyt orjan ”ihmiseksi, joka oli toisen omaisuutta, joku joka kuului kokonaan toiselle henkilölle”4
Antiikin Rooma näki asian samoin ”orjilla ei ollut oikeuksia, ei laillista statusta, orja oli sama kuin karja, omaisuus, joka kuului isännälle”. Toisin sanoin orja oli täysin isäntänsä armoilla ja orja oltavat riippuivat paljon Isännän luonteesta. Huonon Isännän orjalla oli surkea elämä, mutta Hyvän Isännän orjalla saattoi olla parempi asema, kuin monilla vapailla ihmisillä. Esimerkin tällaisesta näemme jo VT kertomuksessa Joosefista, joka nousee Isäntänsä Potifarin suosioon ja pian tämä antaa Joosefin jo huolehtia koko hänen omaisuudestaan.
UT Rooman orjuudessa on myös valtava ero siihen orjuuteen, mitä Jumala sallii Vanhassa Testamentissa Israelin kansan keskuudessa, jossa köyhyyden vuoksi israelilaiset, useimmiten omasta päätöksestään saattoivat itse myydä itsensä orjatyöhön maksaakseen näin velkaansa pois, heillä säilyi kuitenkin ihmisarvo ja heillä oli oikeuksia, mm. oikeus pitää lepopäivä. Tämä vastaa enemmänkin sosiaaliturvarakennetta, kuin orjuutta.
Mutta kun Jeesus ja apostolit tulivat ja puhuivat orjuudesta. Heidän kuulijoidensa konteksti oli Rooman ajan orjuus, ja tämän kautta heidän kuulijansa olisivat ymmärtäneet heidän sanansa.
Katso miten Jeesus kuvaa palvelijaa Luukas 17:7-10:
”Jos jollakin teistä on palvelija (doulos) kyntämässä tai paimentamassa, sanooko hän tälle tämän tullessa pellolta: ’Käy heti aterialle’? Eikö hän pikemminkin sano hänelle: ’Valmista minulle ateria, vyöttäydy ja palvele minua, sillä aikaa kuin minä syön ja juon; ja sitten syö ja juo sinä’? Ei kaiketi hän kiitä palvelijaa siitä, että tämä teki, mitä oli käsketty? Niin myös te (Jeesus puhuu opetuslapsille), kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: ’Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään”
Orja on velvollinen tekemään sen, minkä hänen isäntänsä tälle käskee, kun taas palvelija voi odottaa saavansa ansionsa mukaan. Johanneksen evankeliumissa luvussa 8 jakeessa 34 Jeesus opetti, että ”jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.” Ei siis ole olemassakaan vapaata miestä tai naista, joka täysin vapaasti tahtoo ja vapaasti toimii, on vain olemassa synnin orjuuttamia kapinallisia, jotka ovat mieleltään turmeltuneet ja jotka Saatana on sitonut omaa tahtoaan toteuttamaan, ja ellei Kristus uskon kautta Hänen sanaansa vapauta meitä ja tee meistä todella vapaita, emme voi itse murtaa tuota synnin orjuuden sidettä.
Kysynkin nyt siis, kutsutko sinäkin itseäsi Jeesuksen Kristuksen orjaksi? Joku ehkä ajattelee mielessään: ”niin en minä kyllä koskaan kutsu itseäni Jeesuksen orjaksi”. No hyvä on, mutta kutsutko Jeesusta Herraksesi?. Koska se on täysin sama asia. Jos kutsut Jeesusta Herraksesi, kutsut samalla itseäsi myös hänen orjakseen. Jos sanot: ”Herra Herra”, sanot myös: ”tässä olen, sinun orjasi, tee minulla mitä tahdot.” Kuinka ristiriidassa onkaan siis tunnustus meidän suustamme, että niin helposti kutsumme Jeesusta Herraksi, mutta emme noudata Hänen tahtoaan. Luukas 6:46: ”Miksi te huudatte minulle: ’Herra, Herra!’ ettekä tee, mitä minä sanon?” Oletko sinä, kuin se tekopyhä, kuin se luopio, jota Juudas tarkoittaa kirjeessään, joku, jolla on jumalisuuden ulkokuori, joka lähestyy Kristusta huulillaan sanoen ”Herra Herra”, mutta jonka sydän on kaukana hänestä. Jos näin on niin, pyydän että tunnustat tämän Jumalan edessä, hylkäät tekopyhyytesi ja uskot Kristukseen, joka kuoli ja kärsi meidän syntiemme edestä, ja joka joi Jumalan vihan maljan, ettei meidän tarvitsisi. Jos pidämme Hänen sanansa, hän tekee meidät vapaiksi.
Ja kuinka Kristus vapauttaa meidät? Hän ostaa meidät omalla verellään itselleen. Hän maksaa meistä kalliin hinnan. Kristus ostaa meidät synnin orjuudesta, ja hän lunastaa meidät itselleen, erottaa meidät itselleen, palvelemaan Häntä, Hänen orjikseen. Ja jos olemme Hänen orjiaan ja, kutsumme Häntä Herraksi, niin olemme velvolliset toteuttamaan Hänen käskynsä, jotka eivät ole raskaat. Päinvastoin Kristus antaa meille oman Henkensä ja vaikuttaa meissä halun ja tahdon noudattaa Hänen tahtoaan. Saamme näin iloiten seurata Jumalan tahtoa. Meidän isäntämme, meidän Herramme, on Jeesus Kristus – parempaa Herraa ei ole – meidän asemamme Hänessä ei voisi olla parempi, Jeesus ei edes kutsu meitä orjikseen, vaan ystävikseen, koska Hän ilmoittaa meille tahtonsa.
Kutsutut, rakastetut, varjellut
Ensimmäisessä jakeessa Juudas tarkentaa myös, kenellä hän kirjeensä osoittaa:
”…kutsutuille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesukselle Kristukselle varjellut.” (Juudas 1)
Kutsut, rakastetut, varjellut. Juudaksen kirjeessä esiintyy paljon tällaisia kolmikkoja. Katso esimerkiksi jaetta 2: ”Lisääntyköön teille laupeus ja rauha ja rakkaus.”
Vaikka Juudas ymmärtää, että seurakunnat, joita hän varoittaa ovat hengellisen hyökkäyksen alaisia, ja heidän joukossaan on myös uskomattomia, hän kuitenkin tahtoo osoittaa, että ne jolle hän sanansa osoittaa, ovat ne, jotka ovat todellisesti pelastettuja, ne jotka on kutsuttu:
Kutsutut on kreikaksi kletos ja vaikka sitä käytetään Kirjoituksissa viittaamaan erilaisiin kutsuihin, kuten johonkin virkaan, tai yleiseen pelastuskutsuun kaikille, niin tässä kontekstissa tuo kutsu viittaa siihen kutsuun, jonka kautta tunnistamme Jumalan valitut. Tämä on siis Jumalan Hänen valituilleen kohdistama vaikuttava kutsu. Eli kutsu, joka saa aikaan sen, että valitut tulevat Jeesuksen luokse. Jumala armossaan siis vaikuttaa valituissaan niin, että kun he kuulevat evankeliumin yleisen kutsun pelastukseen, Jumala tuolla samalla hetkellä kutsuu heitä sisäisellä kutsulla ja avaa heidän sydämensä ymmärtämään ja vastaanottamaan evankeliumin niin, että He tahtovat, parannusta tehden tulla Hänen luokseen omistaakseen pelastuksen.
Kutsutut, rakastetut, varjellut – näissä on siis tällainen yhteys: Jos olet kutsuttu, niin olet Jumalassa rakastettu, ja varjellut Jeesukselle Kristukselle. Tai voisit lukea sen näin: ”olemme rakastettuja Jumalassa ja varjeltuja Jeesukselle, koska olemme kutsuttuja.”
Jos siis olet tämän kutsun kutsuma, Jos olet todellisesti Kristuksen omaisuutta, niin voit olla varma siitä, että Jumala on myös varjellut sinut Kristukselle. Niin kuin apostoli Johannes sanoo evankeliumissaan kuudennessa luvussa, että Jeesus tuli tekemään Isänsä tahtoa, ja Isän tahto oli, ettei Hän hukkaisi yhtäkään niistä, jotka Isä hänelle antaa, vaan herättäisi heidät viimeisenä päivänä. (Joh.6:38-39,44) Ja niin kuin 10 luvussa Jeesus sanoo:
”Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä” (Johannes 10:29)
Voisimme myös osoittaa lukuisiin Vanhan Testamentin varjoihin, jotka ovat kuvia Kristuksesta: Nooan aikana Jumala valitsi kaikista maailman ihmisistä Nooan ja hänen perheensä, 8 ihmistä arkkiin, ja Hän varjeli heidät arkissa, joka siis oli kuva Kristuksesta. Ja samoin kuin Jumala oli se, joka sulki arkin oven ja varjeli Nooan ja hänen perheensä ja eläimet, niin samalla lailla Isä kädet sulkevat meidät sisäänsä ja varjelevat meidät Jumalan vihalta ja tuomiolta sekä Kristukselle että Kristuksessa.
”Isässä Jumalassa rakastettuja”
Joissakin uuden testamentin käsikirjoituksissa sanotaan, Isässä Jumalassa pyhitettyjä. Parhaat käsikirjoitukset tukevat sanontaa ”Isässä Jumalassa rakastettuja” Mutta oli alkuperäinen merkitys kumpi hyvänsä, niin voimme ymmärtää jakeen viittaavaan siihen Jumalan rakkauteen, joka vaikuttaa meissä muutosta ja joka erottaa eli pyhittää meidät maailmasta Jumalalle hänen valitsemakseen erityiseksi kansaksi. Luther kuuluisasti sanoi Jumalan rakkaudesta ihmistä kohtaan, että Jumalan rakkaus ei löydä meistä rakastettavaansa, vaan luo meihin rakastettavansa. Jumala ei kohdista meihin rakkautta, koska meissä olisi jotain rakastettavaa itsessään, vaan Jumalan rakkaus luo meihin sen, mitä Jumala rakastaa. Ja tämä on totta uudestisyntyneestä.
Roomalaiskirje 5:8: ”Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.” Jos olet Kristitty, niin vielä kun olit Jumalan vihollinen, ennen kuin olit edes syntynyt, Jumala oli jo osoittanut rakkauttaan sinua kohtaan. Olemme olleet Jumalan rakastamia jo ennen kuin synnyimme. Mutta se, mikä on vielä hämmästyttävämpää, on tämä. Se, että Jumala kutsuu meidät omikseen vaikuttavalla kutsulla, johtuu siitä, että Hän on valinnut osoittaa meille pelastavaa rakkauttaan jo ennen maailman luomista. Tämä on todella hämmästyttävää! Eli jo ikuisuudessa, kun Jumala teki valintansa, Hän päätti osoittaa pelastavan rakkautensa ajassa valitsemiaan ihmisiä kohtaan. Ja jos todella olet Kristitty tänään – niin Jumala on rakastanut sinua jo ennen maailman luomista.
Katsotaan vielä lopuksi sitä, mitä Juudas toivoo ja rukoilee niille todellisille uskoville, jotka vastaanottavat hänen kirjeensä.
” Lisääntyköön teille laupeus ja rauha ja rakkaus.” (Juudaksen kirje 2)
Juutalaisilla oli tapana toivottaa armoa ja rauhaa. ”Lisääntyköön teille armo ja rauha” (1.Piet.1:2). ”Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.” (2.Piet.1:2)
Jotkut meistä ehkä nykyäänkin toivottavat ”armoa ja rauhaa” toinen toisillemme. Tervehdykseen on lisätty tässä vielä mukaan rakkaus. Laupeus, kreikaksi eleos, viittaa etenkin ahdistetuille osoitettuun ystävällisyyteen ja hyvyyteen. Juudas pyytää Jumalaa lisäämään tai moninkertaistamaan Hänen laupeutensa niille valituille, jotka lukevat hänen kirjettään. Hän tietää, että he ovat synnin ja vainojen vaivaamia ja tarvitsevat jatkuvaa laupeutta kaikkivaltiaan Jumalan edessä.
Ne jotka ajattelevat, että voimme luopua pelastuksestamme, ajattelevat ehkä, että niin voisi käydä jonkun synnin vuoksi. Ehkä he ajattelevat: ”jos teet tietynlaista syntiä niin menetät pelastuksesi”.Okei, mutta mitä tapahtuu silloin, kun teemme syntiä? Kun todellinen kristitty tekee syntiä, niin Jumalan armo – tulee suuremmaksi.
”mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut, n tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa – armosta te olette pelastetut” (Ef.2:4-5)
Jumala on rikas laupeudessa. Ja mitä Roomalaiskirjeessä sanotaan meistä? Olemme mitä?
”…ja on tehnyt sen saattaakseen kirkkautensa runsauden ilmi laupeuden astioissa, jotka hän on edeltävalmistanut kirkkauteen?” (Room 9:23)
Pelastuneet ovat laupeuden astioita – astioita, joita täytetään jatkuvasti laupeudella. Uudestaan ja uudestaan. Jumala vuodattaa armoaan ja laupeuttaan meille, niin kuin laulu sanoo: ”Joka aamu on armo uus”. Uskovien elämä on pelkkää armoa, niin kuin Paavali toteaa 1. Kor 15:10:
”Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen…”
Ja voimme aina tulla armonistuimen eteen löytääksemme lisää armoa, kuten Heprealaiskirje 4:16 sanoo:
”Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.”
Missä vaiheessa Jumalan armo ja laupeus meitä kohtaan siis loppuu ja menetämme pelastuksemme? Ei missään vaiheessa!
Toinen asia, jota Juudas toivoo kuulijoilleen, on rauha, kreikaksi eirene, joka viittaa eheyteen. Se ei viittaa ensisijaisesti jonkinlaiseen rauhalliseen tunteeseen, vaan semmoiseen mielen rauhaan, joka syntyy siitä varmuudesta, että niin kuin tiedämme, että olemme olleet sodassa Jumalan kanssa syntiemme tähden, niin nyt sota on ohi ja rauha on tullut sen tilalle. osapuolten välit ovat sovitetut. Meidän sovituksemme Jumalan kanssa Kristuksen kautta on varma, kuin auringonnousu aamulla, eikä meillä ole mitään syytä pelätä tuomiota. Ja tällainen rauhan voimme omistaa Luojamme kanssa, vaikka ympärillämme olisi minkälainen myrsky tai katastrofi. Ja se, että Jumala moninkertaistaisi meille tämän rauhan, vaikuttaa meissä myös entistä suurempaa varmuutta pelastuksestamme.
Viimeiseksi, Juudas toivoo kuulijoilleen lisääntyvää rakkautta, kreikaksi agape. Sana merkitsee olla täynnä hyvää tahtoa. Kaikista kreikan rakkauden termeistä, se kuvaa sitä rakkautta, joka on ehdotonta. Se on osoittaa hyvyyttä ja lähimmäisenrakkautta niille, jotka ovat puutteen alaisia ja jotka eivät voi maksaa takaisin sitä hyvää, mitä heille teet. Tämä on juuri se rakkaus, jota Jeesus osoittaa valittujaan kohtaan, kun hän tulee syntipukiksi meidän edestämme ja juo Jumalan vihan meidän syntiemme tähden. Kristus näki meidän tarpeemme ja maksoi kaikkien niiden lunnaat, jotka uskovat Häneen ja kääntyvät synneistään. Emmekä me voi maksaa Jeesukselle takaisin tästä itsensä uhraavasta rakkaudesta. Tätä rakkautta uskovienkin tulisi osoittaa toinen toisilleen, Jeesuksen esimerkin mukaisesti.
Paavali sanoo Room. 15:13: ”Mutta toivon Jumala täyttäköön teidät kaikella ilolla ja rauhalla uskossa, niin että teillä olisi runsas toivo Pyhän Hengen voiman kautta.”
Milloin ikinä meillä on ongelmia elämässämme Jumala täyttää meitä rauhalla, milloin ikinä meillä on syntiä Jumala vuodattaa meihin laupeutensa, milloin ikinä meiltä puuttuu rakkautta Jumala vuodattaa rakkautensa sydämiimme. Emme voi kadottaa pelastustamme, koska olemme Jumalan kutsumia, rakastamia ja varjeltuja Kristukselle. Luopioita on ympärillämme ja tulee varmaan aina olemaan, mutta meillä ei ole mitään syytä huoleen, olemme turvassa Jeesuksessa, ja Jumala moninkertaistaa meille siunauksiaan vainojen ja haasteiden keskellä, kun olemme uskollisia.
Loppurukous
Isä, pääsimme vasta alkuun, mutta tahdomme kiitää sinua tästä, että saamme avata sanaasi yhdessä ja anna meidän yhä jäädä pohtimaan Sanojesi merkitystä ja anna niiden painua mieleemme yhä syvemmin ja kasvata meidän ymmärrystämme pelastuksestamme. Kiitämme sinua poikasi Jeesuksen nimessä, Aamen.
Viitteet
1) https://www.britannica.com/biography/Antiochus-IV-Epiphanes (23.10.2018)
2) https://www.britannica.com/biography/Judas-Maccabeus (23.10.2018)
3) John MacArthur, Slave: The Hidden Truth About Your Identity in Christ
4) Aristoteles, Politics, osa 1254a
Sanojen kreikan kielen merkitystä ja jakeiden kontekstia avattu pääasiassa John MacArthur Study Bible, Reformation Heritage KJV Study Bible, Sana elämään kommentaariraamatun, Thomas Coutouzis Agonizing for the faith, a biblical exposition of Jude, ja biblehub nettisivuston tarjoamien kommentaarien (mm.John Gill) ja sanakirjojen kuten Thayer’s Greek Lexicon avulla.
Vastaa