Jumalan selitys pelastuksestamme (Room. 8:28-30)

Saarnattu 14.4.2019, Joonas Laajanen
Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut. Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut. (Room. 8:28-30).
Aamen. Teemamme tänään on: pelastus Jumalan mukaan. Nämä jakeet antavat kristallinkirkkaan todistuksen siitä, miten pelastus tapahtuu. Minä uskon näiden jakeiden sisältämän totuuden olevan niin tärkeä, että niiden kieltäminen tahallisesti tai edes vilpittömän epäjohdonmukaisesti on seurakuntien yhteistyön erottava tekijä. Karismaattiset pelleilyt kalpenevat tämän totuuden kieltämisen edessä. Näiden jakeiden sanoma on selvä, puhdas, ylistyksen ja puolustuksen ansaitseva päivänä, jolloin ihminen on korotettu asemaan koskien pelastusta, joka ei hänelle kuulu. Pää syy sille minkä takia seurakuntamme istutettiin oli, että näiden jakeiden totuus ei kuulu seurakunnissa. Jos olet ihmetellyt mitä tarkoittaa olla ”kalvinistinen” seurakunta tai mitä kalvinismilla tarkoitetaan, sillä tarkoitetaan näiden jakeiden oppia. Nimellä Kalvin ei itsessään ole mitään merkitystä enkä lähde ajan vuoksi selittelemään tai pyytämään anteeksi tätä nimikettä, mutta kalvinisti on yksinkertaisesti ihminen, joka uskoo Roomalaiskirjeen kahdeksannen luvun eikä vääristä sen sanomaa.
Mitä nämä jakeet siis opettavat? Sillä yksin on merkitystä. Me emme ole totuuden määrittelijöitä, Jumala on ja minun luottamukseni on siinä, että nämä jakeet ovat itsessään riittäviä vakuuttamaan jokaisen kuulijan, jonka silmät Jumala on avannut pimeydestä valkeuteen, ”kalvinismin” totuudesta. En usko näiden jakeiden olevan niitä epäselviä ja vaikeita kohtia joita kyllä on, vaan erittäin selviä. Kysymys on lopulta vain tämä: tahdommeko niiden olevan totta?
Näiden jakeiden asiayhteys on tämä: niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa, ei ole kadotustuomiota (jakeet 1-8). Pyhä Henki on uskovissa (jakeet 9-11). Uskovat ovat Jumalan lapsia, Henki on heidän varmuuden antaja ja he ovat perillisiä Kristuksen kanssa (jakeet 14-17). Kristittyjen kärsimys tarkoittaa, että he tulevat osallisiksi Jeesuksen kirkkaudesta ja asuttavat uudet taivaat ja maat (jakeet 19-25). Pyhä Henki auttaa uskovien heikkoutta ja rukoilee heidän edestä Jumalan tahdon mukaan (jakeet 26-27).
Jae 28
”Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.” Tässä meillä on totuus ilmoitettu: kaikki yhdessä vaikuttaa uskovien parhaaksi. Tämä ei ole vain Paavalin mielipide tai kokemus, vaan Pyhän Hengen ilmoittama totuus siitä, että uskovat ovat turvassa iankaikkisesti ja me tiedämme tämän! Tämä on jotakin mitä uskovat tietävät. Me tiedämme, että elämämme on Jumalan kädessä ja kukaan ei voi ryöstää meitä siitä.
Saman tien nämä jakeet ovat vastakkain sen valheen kanssa, jota monet seurakunnat opettavat, että uskova voi menettää pelastuksensa. Tämä nousee virheellisestä uskomuksesta, joka sanoo, että pelastus on Jumalan ja ihmisen yhteistyö ja ilman molempien panosta pelastus ei voi toteutua. He uskovat, että Jumala ei epäonnistu omalta osaltaan, mutta ihminen voi ja sen tähden pelastus ei ole lopullinen ennen kuin pääsemme taivaaseen. Tämä on vaarallista sillä se välttämättömästi tuo kuvaan ihmistekojen tarpeellisuuden, joka on harhaoppi. Tiivistettynä tämä tarkoittaa, että pelastumme ”armosta”, kunhan ensin itse uskomme ja tämän jälkeen me pysymme pelastuneina jos emme epäonnistu pahasti. Näin uskovat eivät voi sanoa kaikkien yhdessä vaikuttavan uskovien parhaiksi.
Jos perustamme oppimme kuitenkin Raamattuun ja uskomme pelastukseen yksin kaikkivaltiaan Jumalan toimesta, päädymme varmuuteen, sillä tiedämme, että Hän ei epäonnistu ja pelastukseni on ratkaisevasti sidottu häneen, ei minuun. Jumalan lapsen ei ikinä tarvitse pelätä joutuvansa hukkaan. Kaikki yhdessä (Jumala, enkelit, hyvät asiat, pahat asiat, surut, ilot, kärsimykset, synnit, kiusaukset, koettelemukset) toimivat siis uskovien parhaaksi, mutta miten Paavali kuvaakaan uskovia?
Apostoli ilmoittaa, että kaikki asiat toimivat parhaaksi vain niille, jotka Jumalaa rakastavat, niille, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.

1. Jumalaa rakastavat

Kirjoitukset ovat selvät: maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä: niitä jotka rakastavat Jumalaa ja niitä jotka vihaavat Jumalaa. Luonnostaan jokainen ihminen vihaa Jumalaa, sillä he eivät etsi häntä (Room. 3:11), eivät tee hyvää (Room. 3:12), eivät tunne rauhan tietä (Room. 3:17), heidän sydämensä ajatukset ovat kaiken aikaa vain pahat (1 Moos. 6:5). Ihmiset ovat synnin orjia ja noudattavat Saatanan tahtoa (Joh. 8:35-44). Mutta on totta, että monet rakastavat Jumalaa ja ovat ottaneet vastaan Jeesuksen Kristuksen. Miten tämä on mahdollista? Vastaus on, että rakkaus Jumalaan on Jumalan antama: ”Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä.” (1 Joh. 4:19). Rakkaus Jumalaan syntyy kun Jumala antaa meille uuden sydämen (Hes. 36:25-27) ja vapauttaa meidät synnin orjuudesta tehden kaiken uudeksi. Tätä kutsutaan uudestisyntymiseksi ja Jumala on se, joka synnyttää uudeksi (Joh. 3:7-8).

2. Jumalan aivoituksen mukaan kutsutut.

Niin kuin meidän rakkautemme, myös kutsumme löytää alkuperänsä Jumalasta. Paavali selittää mitä hän tarkoittaa tällä kutsulla jakeessa 30, joten katsomme tätä tarkemmin hetken päästä, mutta mikä on tämä Jumalan aivoitus, jonka mukaan hän on meidät kutsunut? On tärkeää ymmärtää, että Jumala on kutsunut meidät pelastukseen hänen oman aivoituksensa tähden, ei meidän itsemme tähden: ”hän, joka on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja.” (2 Tim. 1:9).
Tämä aivoitus on paljastettu jakeessa 29: ”Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa.” Jumalan aivoitus pelastuksessa on, että uskovat tulevat Kristuksen kaltaiseksi, että Jeesus olisi esikoinen monien veljien joukossa!
Me tulemme olemaan Kristuksen kaltaiset ruumiillisesti (Fil. 3:21) ja kaikkein tärkeimmin hengellisesti. Meistä ei tule jumalia, mutta me tulemme täydelliseksi niin kuin Jeesus: ”Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on.” (1 Joh. 3:2).
Kristuksen kuvan kaltaiseksi muuttuminen palvelee kuitenkin korkeampaa tarkoitusta: Jeesuksen ylistystä. Hänen sanotaan olevan esikoinen monien veljien joukossa tarkoittaen, että Hän on kaikkein korkein ja vaikka meidät on adoptoitu Jumalan lapsiksi, on vain yksi iankaikkinen Jumalan Poika, jonka vertaista ei ole eikä tule ja se on hänen kauttaan, että me olemme pelastetut ja sen tähden hän on ylivoimaisesti korkein ja iankaikkisen ylistyksen saava. ”Sen tähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman.” (Fil. 2:9-10a).
Tämän tähden meidät on kutsuttu, meissä ei ollut mitään, mikä liikutti Jumalan pelastamaan meidät, vaan se oli hänen hyvä aivoituksensa Kristuksen nimen ylistykseksi.
Olemme siis nyt nähneet pelastusvarmuuden totuuden ja syyn tälle: Kristuksen ylistys. Tämä toimii hyvänä porttina ymmärtämään Paavalin selitystä tästä. Hän kertoo meille nyt tarkasti ja selkeästi, miten pelastus on tullut meille.
Jakeet 29-30
”Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut.”
Teologit kutsuvat näitä jakeita pelastuksen kultaiseksi ketjuksi, sillä Paavali ilmoittaa viisi pelastukselle välttämätöntä asiaa, jotka ulottuvat iankaikkisuudesta ennen maailman luomista aina tulevaan kirkastukseen ja iankaikkisuuteen niin, että tätä ketjua ei voida rikkoa missään kohtaa. Jos ihminen on ketjun alussa, hän on myös ketjun lopussa. Edeltätunteminen, edeltämäärääminen, kutsu, vanhurskautus, kirkastus. Tämä on pelastuksen järjestys Jumalan mukaan. Mitä nämä tarkoittavat?

1. Edeltätunteminen
   ”Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut.” Kuinka monet vääristävätkään edeltätuntemisen merkitystä! Kun Raamattu selvästi puhuu edeltämääräämisestä ja ehdottomasta valinnasta, vihollinen lähettää opettajia kääntämään nämä totuudet päälaelleen. He sanovat edeltätuntemisen tarkoittavan, että Jumala tietää kaiken ja sen tähden hän näki ketkä uskoisivat ja tekisivät parannuksen ja tämän perusteella hän edeltämääräsi heidät pelastukseen. Tämä ymmärrys on valheellinen ja epärehellinen monesta syystä.

Ensinnäkin Paavali ei puhu ihmisen teoista, jotka Jumala edeltä näki, vaan yksilöistä, jotka hän edeltätunsi! Tällainen opetus ei ole edeltämääräämisen selitys, vaan sen totaalinen kieltäminen. Tämä olisi, niin kuin John MacArthur sanoo ”jumalinen reaktio oppi” tai ”ihmisen kaikkivaltius oppi”. Et sinä tosissasi tahdo saarnata jumalista reaktio oppia, jossa Hän ei ole aloittaja, vaan ihmisen armoilla oleva reagoija. Tämä valhe opettaa ihmisen itsemääräystä pelastuksessa, jossa pelastus annetaan ihmisen uskon seurauksena, kun taas Kirjoitukset ilmoittavat, että usko on Jumalan lahja ja hänen säädöksen seuraus: ”Sen kuullessansa pakanat iloitsivat ja ylistivät Herran sanaa ja uskoivat, kaikki, jotka olivat säädetyt iankaikkiseen elämään.” (Apt. 13:48).
Toiseksi, jos Jumala valitsisi pelastukseen sen perusteella mitä hän näkee ihmisten tekevän evankeliumilla, ei olisi ketään, jonka hän määräisi pelastukseen. Miksi? Sillä ihminen ei ymmärrä, hyväksy, kuule saati usko evankeliumia. He vihaavat Jumalaa eivätkä tahdo tehdä parannusta synneistään. Tällainen opetus tekee tyhjäksi kaiken mitä Raamattu opettaa ihmisen turmeltuneisuudesta. A. W. Pink kirjoittaa loistavasti:
”Tällainen väite on radikaalisti väärin. Se kiistää radikaalin turmeluksen totuuden, sillä se argumentoi, että ihmisessä on jotakin hyvää. Se ottaa pois Jumalan riippumattomuuden, sillä se asettaa hänen säädöksensä lepäämään sen päällä mitä hän löytää luodusta. Se kääntää asiat kokonaan päälaelleen sanoessaan Jumalan nähneen joidenkin uskovan Kristukseen ja tämän tähden, hän edeltämääräsi heidät pelastukseen, tämä on totuuden totaalinen kääntöpuoli. Kirjoitukset varmistavat, että Jumala, hänen korkeassa hallintavallassaan, erotti tietyt yksilöt olemaan hänen erottavan mielisuosion vastaanottajia (Apt. 13:48), ja sentähden hän päätti antaa heille uskon lahjan. Väärä teologia tekee Jumalan ennalta tietämisen uskostamme syyn valinnallemme pelastukseen; kun taas Jumalan valinta on syy, ja uskomme Kristukseen on seuraus.”[1]
Kolmanneksi, kuten aikaisemmin sanoin, edeltätunteminen Raamatussa ei tarkoita vain edeltänäkemistä tulevista tapahtumista. Kaikkialla missä Raamattu puhuu edeltätuntemisesta, on sen kohteena yksilö/yksilöt, ei tapahtumat tai toiminnat. Luemme Apostolien teoissa luvussa kaksi nämä sanat: ”hänet, joka teille luovutettiin, Jumalan ennaltamäärätyn päätöksen ja edeltätietämyksen mukaan, te laista tietämättömien miesten kätten kautta naulitsitte ristille ja tapoitte.” (Apt. 2:23). Pietarin ei puhu ristiinnaulitsemisesta, vaan Kristuksesta edeltätietämyksen kohteena. Tämä jae myös paljastaa meille mihin Jumalan edeltätietämys perustuu: Jumalan ennaltamäärättyyn päätökseen/säädökseen. On tietysti totta, että Jumala tietää kaiken, mutta tämä tieto perustuu hänen säädökseensä. Ristillä oleva Kristus on tunnettu ennen maailmanalkua Jumalalle, sillä hän sääti lunastuksen liitossa Pojan kanssa, että hän tulisi kuolemaan ristillä. Hänen säädöksensä on hänen edeltätietämisen ja -tuntemisen perusta.
Sama totuus on ilmoitettu selkeästi pääjakeissamme. Paavali aloittaa jakeen 29 sanoen: ”sillä” kutsuen siis meidät katsomaan taaksepäin nähdäksemme mitä heti seuraa. Jakeessa 28 Jumalan säädös on ilmoitettu: ”jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.” Jumala näki hyväksi kutsua tietyt yksilöt pelastukseen ja tämän tähden hän edeltätuntee heidät. Jumalan edeltätunteminen perustuu hänen säädökseensä.
Muualla Raamatussa tämä ilmaisu löytyy Roomalaiskirjeen luvussa 11 ja 1. Pietarin kirjeen luvussa yksi. Molemmissa edeltätuntemisen kohteena ovat yksilöt: ”Ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on edeltätuntenut.” (Room. 11:2). ”ja jotka Isän Jumalan edeltätuntemisen mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellänsä vihmottaviksi.” (1 Piet. 1:2). ”hänen, joka tosin oli edeltätunnettu jo ennen maailman perustamista, mutta vasta viimeisinä aikoina on ilmoitettu teitä varten.” (1 Piet. 1:20).
Ymmärrämme siis, että kyseessä ovat yksilöt, jotka ovat edeltätunnetut Jumalan säädökseen perustuen. Mutta tämä ei ole yksin, mitä tämä tarkoittaa. Jos katsomme pelkän sanan ”tuntea” merkitystä Raamatussa saamme tarkan kuvan siitä, mitä Paavali tällä tarkoitta. Kun Jumalan sanotaan tuntevan jonkun, tarkoittaa tämä, että hän rakastaa jotakin tavalla, jolla hän ei rakasta toisia: ”Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän; ja minä annan henkeni lammasten edestä.” (Joh. 10:14-15). Tässä Jeesus sanoo tuntevansa lampaansa niin kuin hän tuntee Isän. Tunteeko hän kaikki tällä tavalla? Ei: ”Ja silloin minä lausun heille julki: ’Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.” (Matt. 7:23). Jeesus tietää kaiken jokaisesta, mutta hän ei tunne muita kuin omansa. Hänen pelastava rakkautensa on yksin heille. Paavali kirjoittaa korinttolaisille: ”mutta joka rakastaa Jumalaa, sen Jumala tuntee.” (1 Kor. 8:3). Jumalan sanotaan tuntevan yksin Israelin kansojen keskellä (Aam. 3:2), tässä on niin selvää, että tuntemisella tarkoitetaan valintaa, että jotkut ovat kääntäneet sen: ”Ainoastaan teidät minä olen valinnut kaikista maan sukukunnista.”
Kun Jumalan siis sanotaan tuntevan jonkun, tarkoittaa tämä, että hän on valinnut jonkun, että hän rakastaa erottavalla tavalla (2 Moos. 33:17; Jer. 1:15; Hoos. 8:4). Jos hän ei tunne henkilöä tai kansaa, hän ei ole valinnut tätä, hän ei ole päättänyt astua pelastavaan rakkaus suhteeseen.
Tämä on edeltätuntemisen merkitys jakeessamme: Jumala tunsi, eli asetti rakkautensa edeltä meihin oman aivoituksensa ja armonsa tähden ja tämän seurauksena me tulemme pelastetuiksi niin kuin luemme seuraavissa kohdissa.

2. Edeltämääräys
   ”Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltä määrännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa.” Edeltätunteminen on yksilöiden valinta, edeltämäärääminen ilmoittaa tämän valinnan päämäärän. Tämä päämäärä on Kristuksen kaltaisuus, joka tapahtuu kirkastuksessa ja tämä palvelee Jeesuksen nimen ylistystä, korkeinta tarkoitusta.

Joissakin jakeissa edeltämääräys viittaa yleisesti tapahtumiin, jotka Jumala on määrännyt tapahtuvaksi: ”Sillä totisesti, tässä kaupungissa kokoontuivat sinun pyhää Poikaasi Jeesusta vastaan, jonka sinä olet voidellut, sekä Herodes, että Pontius Pilatus pakanain ja Israelin sukukuntain kansa, tekemään kaiken, minkä sinun kätesi ja päätöksesi oli edeltämäärännyt tapahtuvaksi.” (Apt. 4:27-28). Jumala edeltämääräsi kuka pettäisi Jeesuksen, ketkä kokoontuisivat yhteen ja ristiinnaulitsisivat hänet ja niin kuin Pietari ilmoittaa: Herodes, Pontius Pilatus, pakanat ja Israelin sukukunnat kokoontuivat tekemään juuri tämän.
Toisaalla edeltämääräys (ja tämä on jakeemme merkitys) viittaa suoraan valittujen pelastukseen:
”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa, niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa, edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan.” (Efe. 1:3-5).
Huomatkaa kuka on aktiivinen tekijä. Efesolaiskirjeen luvussa yksi Jumala on ainoa aktiivinen osa ja ihminen vastaanottaja. Ihminen ei ole se, joka valitsee itsensä Kristukseen, vaan Jumala. Jumala on siunannut uskovia. Jumala valitsi meidät Kristuksessa. Jumala edeltäpäin määräsi meidät lapseuteen. Hän teki tämän oman tahtonsa mielisuosion mukaan.
Huomatkaa myös ketkä ovat tämän edeltä määräyksen kohteita. Vain ne, joihin Jumala mielisuosionsa mukaan asetti rakkautensa ikuisuudesta ja joille hän aikoo antaa elämän Jeesuksessa. Robert Haldane kommentoi:
”Ei ole niin, että Jumala ennalta näkee meidän olevan Kristuksessa Jeesuksessa uskon kautta ja sen perusteella valitsi meidät, vaan Jeesuksen Kristuksen ollessa välimies Jumalan ja ihmisen välillä, Jumala edeltämääräsi meidät pelastukseen yksin hänessä. Sillä niin kuin liittomme, joka meillä on hänen kanssaan on kaiken sen hyvän perusta, jonka saamme Jumalalta, niin meidän täytyy olla valitut hänessä; tämä tarkoittaa, että Jumala antaa meidät hänelle olemaan hänen jäseniään ja olemaan osallisia niistä hyvistä asioista, joihin Jumala on meidät edeltämäärännyt.”[2]
Samoin kuin jakeissamme, edeltämääräyksen päämäärä on Kristuksen kaltaisuus: ”valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat… määräten meidät lapseuteen.” Se, että me olemme pyhät ja nuhteettomat on toinen tapa sanoa, että olemme Pojan kaltainen ja jotta Kristus voisi olla esikoinen monien veljien joukossa, täytyy Jumalan adoptoida meidät, eli määrätä meidät lapseuteen. On päivänselvää, että pelastus on siis välttämätön osa Jumalan edeltämääräystä ja valintaa niin kuin näemme pian.

3. Kutsu
   ”mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut.” Edelliset kaksi osaa pelastuksen kultaisessa ketjussa tapahtuivat ennen ajan alkua, mutta nyt Paavali tuo esille sen osan, joka tapahtuu ajassa: kutsu. Raamatussa kutsu pelastukseen voidaan ymmärtää kahdella tavalla: yleinen kutsu ja tehokas kutsu. Ensimmäinen kutsu ei johda uudestisyntymiseen ja uskoon, vaan kaikuu tyhjille korville tai saa aikaan vain hetkellisen ulkoisen reformin. Jeesus sanoi: ”sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut.” (Matt. 22:14). Mutta kaikkialla Paavalin kirjeissä kutsu on aina tehokas kutsu. Se ei ikinä Paavalin kirjoituksissa viittaa vain ulkoiseen kutsuun, vaan tehokkaaseen kutsuun, sillä se on elämän luova kutsu. Tätä voitaisiin myös kutsua ”vastustamattomaksi armoksi.”

”kaikille Roomassa oleville Jumalan rakkaille, kutsutuille pyhille.” (Room. 1:7).
”Jumala on uskollinen, hän, jonka kautta te olette kutsutut hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme yhteyteen.” (1. Kor. 1:9).
”Jos joku on kutsuttu ympärileikattuna, älköön hän pyrkikö ympärileikkaamattomaksi; jos joku on kutsuttu ympärileikkaamatonna, älköön ympärileikkauttako itseään.” (1. Kor. 7:18).
”tietäen, veljet, te Jumalan rakastetut, teidän valitsemisenne, että meidän evankeliumme tuli teidän tykönne, ei ainoastaan sanana, vaan myös voimana ja Pyhässä Hengessä ja suurella varmuudella – niin kuin tiedätte, millaisia me olimme teidän keskuudessanne teidän tähtenne – ja teistä tuli meidän seuraajiamme ja Herran, kun suuressa ahdingossa otitte sanan vastaan ilolla Pyhässä Hengessä.” (1. Tess. 4-6).
Myös 1. Pietarin kirjeessä tehokas kutsu on päivän selvä:
”Mutta te olette ”valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja”, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa; te, jotka ennen ”ette olleet kansa”, mutta nyt olette ”Jumalan kansa”, jotka ennen ”ette olleet armahdetut”, mutta nyt ”olette armahdetut.” (1. Piet. 2:9-10).
Voisimme lainata monia muita jakeita, mutta seuraava osa pelastuksen kultaisessa ketjussa antaa lopullisen kuoleman iskun niille, jotka kieltävät kalvinismin totuuden, että Jumala valitsi ketkä pelastuvat ennen aikojen alkua.

4. Vanhurskautus
   ”mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut.” Kutsu ei voi tarkoittaa pelkkää yleistä kutsua, sillä Paavali ilmoittaa, että jokainen henkilö, ”ne”, jotka ovat kutsutut, ovat myös vanhurskautetut. Jokainen joka siis näin on kutsuttu, on uskonut evankeliumin ja pelastunut. Ovatko kaikki, jotka ovat kuulleet evankeliumin pelastuneet? Eivät. On siis selvää, että kyseessä on tehokas kutsu.

Monet ovat kutsutut ulkoisesti, mutta harvat ovat valitut saamaan pelastavan armon. Meidät vanhurskautetaan yksin uskon kautta, kun käännymme synneistämme luottaen Jeesukseen ja Kirjoitukset ovat yksimieliset siinä, että usko sekä parannus on Jumalan lahja:
”Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.” (Efe. 2:10).
”varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka.” (Fil. 1:6).
”Sillä teidän on suotu, Kristuksen tähden, ei ainoastaan uskoa häneen, vaan myös kärsiä hänen tähtensä.” (Fil. 1:29).
”Ja minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte; kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista kivijumalistamme minä teidät puhdistan. Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen. Henkeni minä anna teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan…” (Hes. 36:25-27).
”Ja Herra, sinun Jumalasi, ympärileikkaa sinun sydämesi ja sinun jälkeläistesi sydämet, niin että rakastat Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi, että eläisit.” (5. Moos. 30:6).
Oi kuinka suuri armo! Kuinka paljon syytä ylistää Jumalaa! Hävetkää, jotka sanotte: ”Minä en ikinä ylistäisi Jumalaa, joka valitsee toiset pelastukseen, mutta ei toisia.” Sinä et ymmärrä mitä armo on. Sinä et ymmärrä kuka Jumala on. Sinä et ymmärrä, että armoa ei voi vaatia ja että Jumala voisi lähettää jokaisen ihmisen kadotukseen ja silti olla täydellinen rakkaus ja oikeudenmukainen! Ihmiset ovat langenneet ja tehneet kosmisen petoksen Jumalaa vastaan ja he vihaavat häntä kohdusta asti.
Jumala ei pidä ketään pois taivaasta, joka tahtoo uskoa Kristukseen. Totuus on, että ellei Jumala olisi valinnut vastustamattomasti ihmisiä pelastukseen, kukaan ei pelastuisi. Ehdoton valinta ei pidä ketään pois taivaasta, joka tahtoo rakastaa Jumalaa, mutta se pitää pois helvetistä lukemattoman määrän ihmisiä, jotka muuten olisivat juosseet sinne.
Vastustamaton armo ja ehdoton valinta ovat välttämättömiä, sillä: ”Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.” (Room. 8:7). Usko ja parannus ovat otollista Jumalalle. Me emme voi uskoa, sillä me vihaamme Jumalaa. Emme voi rakastaa häntä, mutta suuressa armossaan Jeesuksen tähden, Jumala vapauttaa meidät kapinastamme häntä vastaan antaen meille uuden sydämen ja me näemme syntimme ja kadumme ja rakastamme häntä! Jos joku siis ajattelee, että me opetamme joidenkin niistä joutuvan kadotukseen, jotka uskovat Kristukseen ja tahtovat palvella häntä, väärinymmärtävät he meitä tahallisesti. Jokainen, joka huutaa Jumalan puoleen pelastuu, mutta ei ole ketään, joka huutaisi Jumalan puoleen ellei Jumala olisi vastustamattomasti voittanut tämän kapinaa ja vapauttanut tätä luoden tämän uudeksi Henkensä voimasta.
Ne, jotka Jumala edeltätunsi (valitsi), hän edeltämääräsi. Jotka hän on edeltämäärännyt hän kutsuu. Ja jotka hän kutsuu, hän vanhurskauttaa. Tämä on Jumalan työ alusta loppuun ja tämän tähden viimeinen osa pelastuksen kultaisessa ketjussa on: kirkastus.

5. Kirkastus
   ”mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut.” Tämä on selkein todistus siitä, että uskova ei voi menettää pelastustaan. Kirkastus tapahtuu viimeisenä päivänä, jolloin Kristus palaa takaisin ja elossa olevat nousevat häntä vastaan ja kaikki pyhät muuttuvat Kristuksen kaltaiseksi saaden kirkastetun ruumiin. Tämän on niin varmaa, että Paavali puhuu siitä niin kuin se olisi jo tapahtunut! Jos Jumala on julistanut sinut vanhurskaaksi, ei hän ikinä tule vetämään tätä julistusta takaisin. Jos hän tekisi näin olisi hän epäoikeudenmukainen, sillä tällöin hän sanoisi: ”Kristus täytti kaiken sinun puolestasi, tyydytti vihani, mutta silti minä unohdan tämän ja sytytän vihani sinua kohtaan uudelleen.” Tällöin Kristus ei olisi todellisesti sovittanut sinua täydellisesti. Tällöin pelastus ei olisi yksin hänen tähtensä, vaan myös sinun tähtesi. Jumala on vannonut itsensä kautta. Hän ei voi kieltää itseään. Jumala ei valehtele. Paavali tietää tämän ja sen tähden Paavali kysyykin:

”Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa? Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa. Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella ja hän rukoilee meidän edestämme.” (Room. 8:31-34).
Paavalin argumentti on selvä: kukaan ei voi tuomita meitä kadotukseen. Miksi? Koska Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, sovittanut synnit, ylösnoussut ja rukoilee meidän edestämme. Uskotko todella että Jeesus voi epäonnistua välimiehenä? Uskotko, että hän esirukoilee helvetissä olevien edestä? Näin sinun täytyy uskoa johdonmukaisesti, jos uskot, että ne joiden puolesta Kristus kuoli ja nousi ylös voivat joutua kadotukseen.
Olemme nähneet, kuinka pelastus on Jumalan työ alusta loppuun. Mikä on siis sopiva vastaus tähän kaikkeen? Nöyryys, nöyryys ja nöyryys! Ylistys, ylistys ja ylistys! Aamen.
 
 
 
 
 
[1] A. W. Pink – The Attributes of God: foreknowledge http://www.titusinstitute.com/biblestudies/pinkforeknowledgeofgod.php
[2] Robert Haldane – Romans s. 398 (Banner of Truth Trust, Edinburgh)