Page 10 of 10

Kristillinen Sapatti (Mark. 2:27-28)

Saarnattu 14. 10. 2018
Kristillinen Sapatti

”Ja hän sanoi heille: ”Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten. Niin Ihmisen Poika siis on sapatinkin herra.” (Mark. 2:27-28).

Me elämme nurjan sukupolven keskellä. Usein kun pysähdymme miettimään maailmassa tapahtuvaa pahaa lannistumme. Suru täyttää sydämemme, kun pysähdymme miettimään vain yhtä pahaa asiaa, jonka olemme kuulleet tai todistaneet. Kristityn sydän saattaa lannistua nähdessään pahuuden kasvavan ja samaan aikaan hän tuntee oman elämänsä olevan voimaton ja mitätön muuttamaan todellisuutta. Nurjan sukupolven pahuus nähdään kymmenen käskyn moraalisten pilarien lävitse, kun katsomme niitä yksi kerrallaan. Samoin turmeltuneisuuden korjaaminen yhteiskunnassa tapahtuu vain, kun ihmiset soveltavat Jumalan moraalisen lain oikealla tavalla elämäänsä.

Oletko koskaan pysähtynyt miettimään tämän sukupolven surullista tilaa neljännen käskyn lävitse? Sunnuntaina ajaessasi seurakuntaan voit nähdä satoja ja tuhansia autoja liikenteessä, mutta niiden päämääränä ei ole seurakuntarakennus. Niiden päämääränä ovat mökit, kalastelut, urheilutapahtumat, shoppailut ja viihdykkeet. Seurakunnat ovat tyhjeneviä kaiken muun ollessa tärkeämpää. Seurakuntaan tullessa ihmettelet miksi kutsumasi ystävä ei tullutkaan paikalle? Aivan niin! Hänellä on töitä. Seurakunnassa on myös juuri avioeron läpi käynyt henkilö. Hänellä ja hänen puolisollaan oli eri työt, jotka vetivät huomion eri asioihin ja he kiirehtivät itsensä tunniksi seurakuntaan sunnuntaina, mutta heillä ei ollut yhteisiä ystäviä seurakunnassa. He eivät jakaneet ja palvelleet yhdessä Herraa. Kotiin päästyään heillä ei oikeastaan ollut aikaa lukea ja rukoilla yhdessä yhtenä päivänä viikosta. Näet myös opiskelijan, joka tulee viikoittain jumalanpalvelukseen, mutta ei tunnu kasvavan hurskaudessa ja ymmärryksessä. Hän on yksi niistä harvoista, jotka sentään nousevat sängystään tullakseen kokoukseen, mutta tämän jälkeen hän on vedetty humanistiseen ja jumalattomaan akateemiseen ympäristöön koko loppu päiväksi. Herran Päivän ilta tulee vietetyksi kirjastolla, tennistä pelatessa tai koe paperin kirjoittamisessa. Eikö jonkun hänenkaltaisensa kasvaisi ymmärryksessä nopeasti, jos hän antaisi päivän viikosta Kristilliseen opiskeluun, ylistykseen, yhteyteen ja palveluun? Muistat sen henkilön, joka sanoi seurakunnassa, että sapatti ei ole kristittyjä varten ja näin oikeutti sillä parin tunnin seurakunnassa vieton, jonka jälkeen hän marssii mallisiin asioihin. Ainoastaan viikoittainen ylistyksen päivä voi Jumalan armosta muuttaa yhteiskuntaa oikeaan suuntaan. Tämä yksin voi pelastaa perheitä, seurakuntia, kouluja ja hallituksia moraaliselta tuholta. Ylpeydessään ihmiset ovat hyljänneet Jumalan moraalisen lain. Hänen käsky vaatii vakaan rutiininomaisen yhden päivän pyhitetyn ylistyksen ja palvelun Jumalalle. Ei ole mikään ihme, että seurakunnat ovat omistautumiseltaan, opiltaan ja moraaliltaan heikot. Ainoastaan Sapatti Päivä tarjoaa ihmisille jatkuvan muistutuksen ja tiedon Jumalan moraalisista standardeista, joiden mukaan elää.[1]

Yksi reformoitujen seurakuntien eroavaisuus muista evankelisista on meidän uskomme siihen, että Jumalan moraalinen laki on voimassa kaikille ihmisille kaikkina aikoina. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana termi ”reformoitu” on yhdistetty löysästi ihmisiin, jotka pitävät kiinni kalvinismin viidestä pointista. Tämä ei ole oikein. Reformoituun kristillisyyteen on aina kuulunut enemmän kuin oikea pelastusoppi. Kalvinistisen opin lisäksi reformoiduilla on liitollinen ymmärrys teologiasta, ei Dispensationalistinen. Henkilö, joka on dispensationalisti, ei ole reformoitu, vaikka hän olisikin osa sitä yhtä prosenttia dispensationalisteista, jotka ovat pelastusopilta kalvinisteja. Reformoitu kristitty on myös tunnustuksellinen ja jokainen reformoitu tunnustus tekee selväksi, että Jumalan moraalinen laki on voimassa.
Kymmenen käskyn ainoa merkitys ihmisille, jotka eivät ole reformoituja, on vain siihen asti, kun ne ovat mainitut Uudessa Testamentissa, Uudessa Liitossa. Tämän tähden he eivät usko, että neljäs käsky on sitova millään merkittävällä tavalla kristitylle, sillä he argumentoivat, että neljäs käsky ei ole sitova, koska sitä ei ole suoraan ja selkeästi mainittu Uudessa Testamentissa. Me olemme tietysti eri mieltä molemmissa kohdissa. 1) Me emme usko, että Jumalan moraalisen lain tarvitsee olla mainittu Uudessa Testamentissa ollakseen sitova tänä päivänä, sillä ne eivät koskaan ole rajoittuneet Mooseksen liittoon, vaan ne ovat ilmoitetut ihmiselle luomisesta lähtien. 2) Me uskomme, että Uusi Testamentti selkeästi toistaa neljännen käskyn.

Neljäs käsky on kaikista rikotuin, halveksituin ja väärinymmärretyin käsky seurakunnassa. Kahdeksan seurakunnassa kävijää kymmenestä tänä päivänä (kiitos dispensationalistien suosion) sanoisi, että kristityt eivät ole velvollisia pitämään sapattia. Kahdesta muusta toinen kuuluu johonkin sapattikulttiin kuten seitsemännen päivän adventisteihin tai Hebrew roots liikkeeseen. He pitävät kiinni juutalaisesta sapatista lauantaina ja täten häpäisevät uuden liiton paremmuuden ja Kristuksen pelastustyön merkityksen. Aion osoittaa Raamatusta tänään sapatti periaatteen sitovuuden ja universaalisuuden kaikkina aikoina. Tämän jälkeen katsomme miten kristitty sapatti eroaa juutalaisesta sapatista.

Sapatti periaate
”Niin tulivat valmiiksi taivas ja maa kaikkine joukkoinensa. Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt. Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt.” (1 Moos. 2:1-3). Ne, jotka väittävät sapatin olleen ainoastaan laki juutalaisille, joka ilmoitettiin ensimmäistä kertaa Mooseksen kautta, paljastavat, että teksti ei määrittele heidän oppiansa, vaan heidän oppinsa määrittelee tekstin. Sapatti asetettiin luomisessa ennen syntiinlankeemusta. Sapatti on siis hyvä, osa synnittömän ihmisen elämää. Ihmisen ensimmäinen kokonainen päivä oli Sapatti. Sapattia ei tehty etnistä Israelia varten tietyksi rajoitetuksi ajaksi, vaan sapatti tehtiin ihmistä varten, niin kuin Jeesus sanoo Markuksen evankeliumissa.
Minkä takia Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä? Minkä takia hän loi maailman kuudessa päivässä? Eikö hän olisi voinut luoda kaiken hetkessä? Tietysti hän olisi voinut. Tarvitsiko hänen levätä? Tuliko hän väsyneeksi? Ei tietenkään! Jumala päätti luoda maailman kuudessa päivässä ja levätä seitsemäntenä, antaakseen ihmiselle viikoittaisen rytmin: ”Kuusi päivää voit tehdä omia askareitasi, mutta seitsemäntenä päivänä lepää näistä ja käännä katseesi minuun ihaillen kaikkea hyvää mitä minä olen tehnyt.” Sapatti asetettiin levon, muistamisen ja ylistyksen päiväksi. Tämä ei tietenkään ole vaikeaa sinulle, joka sanot rakastavasi Jumalaa. Eihän? Onhan sinulla aikaa lukea lapsillesi ja leikkiä heidän kanssaan? Joillakin ei ole. Heidän lapsensa kärsivät, koska he tietävät, että vaikka isi ja äiti sanoo rakastavansa on se vain sanottua. Miehellä on varmasti aikaa vaimollensa ja toisinpäin? Rakastattehan te toisianne?
Olisi ikävää sanoa: ”Minulla ei ole aikaa sinulle.”, mutta näin moni elämällään viestittää. Jos ihmissuhteet haavoittuvat tällaisesta, kuinka paljon enemmän Jumalasuhde? Tietysti sinulla on aikaa hänelle, joka sinut loi? Hänelle, joka on antanut sinulle elämän? Hänelle, joka ennen aikojen alkua valitsi sinut pelastukseen? Hänelle, joka pesi sinut synneistäsi ja on valmistanut sinulle paikan taivaassa? Tietenkään et loukkaisi häntä sivuuttamalla häntä?

Tämä on sapatti periaate: yksi päivä seitsemästä kuuluu asettaa levon, muistelemisen ja ylistyksen päiväksi. Se mikä päivä on kyseessä, on Sapatin Herran asetettavissa hänen suunnitelmansa mukaan niin kuin pian näemme.

Sapatti asetettiin luomisessa ja ei ole luonnoltaan seremoniallinen, vaan moraalinen. Jokaisen ihmisen omatuntoon on painettu sapattikäsky niin kuin on käsky olla murhaamatta. Sapattia ei kuitenkaan ilmoitettu ainoastaan luomisessa, vaan myös käskettiin muualla ennen kymmenen käskyn antamista: ”Niin hän sanoi heille: ”Tämä tapahtuu Herran sanan mukaan; huomenna on levon päivä, Herralle pyhitetty sapatti. Mitä leivotte, se leipokaa, ja mitä keitätte, se keittäkää; mutta kaikki, mitä tähteeksi jää, pankaa talteen huomiseksi”… kuitenkin muutamat kansasta lähtivät seitsemäntenä päivänä kokoamaan sitä, mutta he eivät löytäneet mitään. Niin Herra sanoi Moosekselle: ”Kuinka kauan aiotte kieltäytyä noudattamasta minun käskyjäni ja lakejani? Katsokaa, Herra on antanut teille sapatin; sentähden hän antaa teille kuutena päivänä kahden päivän leivän.” (2 Moos. 16:23, 28,29). Israelin ollessa orjia Egyptissä, he tuskin olivat sallitut noudattamaan sapattia ja siten jotkut olivat tottuneet toimittamaan samoja askareita päivittäin. Jumala kuitenkin muistuttaa heitä ennen kymmenen käskyn antamista siitä, että tämä on laki, jonka Jumala asetti luomisessa ja Mooses olettaa heidän tietävän tämän. Tämä selittyy vain sillä, että Adamin uskovat jälkeläiset pyhittivät lepopäivän aina Moosekseen asti. Sapatti nähdään lahjana: Jumala on ”antanut” sapatin ja siitä kieltäytyminen on mitä halveksittavinta. Näin ymmärrämme sapatti käskyn universaalisuuden kaikkina aikoina.

Sapatin tarkoitus
”Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäspäivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.” (2 Moos. 20:9-11).

Tässä käskyssä saamme ylistyksen ja työn tasapainon ja niiden säännöllisyyden. Voddie Baucham kysyy oikein niiltä, jotka hylkäävät kymmenen käskyä: ”Miksi meillä on Jumalanpalvelus yhtenä päivänä seitsemästä? Miksi ei yksi neljästäkymmenestä? Käyttäisitkö seurakuntakuria, jos joku jäsenistä tulisi vain kerran vuodessa? Jos käyttäisit, sinä sanot, että he tekevät syntiä ja syntiä ei ole ilman moraalista velvollisuutta. Miten sinulla on moraalinen velvollisuus ilman käskyä/velvollisuutta?”. No, sanoisivat jotkut: ”Me saamme sen Kristuksen laista” tarkoittaen, että se on uudessa testamentissa. Tämä ei pidä paikkaansa. Näytä minulle missä Uudessa Testamentissa sinulle ilmoitetaan yhteisen ylistyksen velvollisuus yhtenä päivänä seitsemästä? ”No sinun kuuluu haluta käydä seurakunnassa, jos olet…” Miksi kristityn täytyy haluta, jos se ei ole moraalinen imperatiivi? Miksi se olisi moraalisesti väärin kristitylle tulla vain kerran vuodessa kirkkoon, ellei tämä ole Jumalan moraalinen laki, sitoen kaikki ihmiset kaikkina aikoina? Yksi päivä seitsemästä ja tämä on alkuseurakunnasta asti uskottu olevan viikon ensimmäinen päivä kuten pian näemme.

Voddie Baucham tekee myös toisen hyvän huomion. Hän kysyy: ”Miksi olisi väärin minulta hankkia työntekijöitä ja palvelijoita ja käskeä heidän tehdä työtä seitsemän päivää viikosta?”. Jos neljäskäsky ei ole voimassa ja tulet yhdeksän käskyn teologiksi, koska sitä ”ei ole mainittu uudessa testamentissa” (se on), miten oikeutat Pietarin tai Paavalin käskyt koskien palvelijoiden ja orjien kohtelua, sillä mitä ikinä he sanoivat, perustuu se neljännen käskyn moraalisuuteen.

Jumala kirjoitti sormellansa tämän käskyn kiveen ja on meidän ilomme, jos se kirjoitetaan sydämeemme. Jumala käskee meitä sanalla ”muista”, sillä me helposti unohdamme tämän. Me laiminlyömme tämän niin helposti kulttuurissa, jossa ihmiset halveksivat tätä käskyä: he eivät edes ajattele sitä! Vaikka sapatti on siunaus, lahja ja meidän ilomme, emme voi unohtaa, että se on ensisijaisesti käsky ja me olemme sidotut siihen yksin sen tähden, että Jumala on puhunut.

Katso nyt, miten Jumala argumentoi tämän käskyn noudattamisen puolesta? Thomas Watson antaa hyvän tiivistyksen[2]. 1) sen järkevyyden perusteella: ’Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi”. Jumala ikään kuin sanoo, että minä en ole julma herra, minä en estä sinua toimittamasta töitäsi, vaan olen antanut sinulle kuusi päivää kaikkea ammattisi vaatimaa varten ja olen ottanut itselleni ainoastaan yhden. Minä olisin voinut ottaa kuusi päivää itselleni ja sallinut sinulle vain yhden, mutta näin minä en ole tehnyt. On vain järkevää, että sinun kuuluu asettaa tämä yksi päivä eroon muista minua varten.
2) sen oikeudenmukaisuuden perusteella: ’mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti’. Jumala ilmoittaa, että tämä on Hänen osansa ja hänen päivänsä. Joka ryöstää hänet tästä päivästä ja asettaa sen tavalliseen käyttöön on pyhänhäpäisijä, hän ryöstää taivaasta ja Jumala ei pidä häntä syyttömänä.
3) Jumalan oman esimerkin perusteella: ’mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi.’ Emmekö me seuraisi hänen esimerkkiä? Hän kysyy: ”Minä saatoin luomistyön päätökseen ja lepäsin seitsemäntenä päivänä. Sinä olet velvollinen saattamaan maallisen työsi tämän viikon osalta päätökseen kuudessa päivässä ja lakata siitä ja pyhittämään tämän päivän minulle.”
4) Jumala argumentoi sen siunauksen perusteella: ’Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.’ Kyseessä ei ole ainoastaan päivä, jolloin Jumalaa ylistetään, vaan päivä, joka on meille siunaukseksi. Tänä päivänä hän antaa meille erityistä armoa. Tätä vasten sen rikkominen tuo kirouksen: ”Mutta jos ette kuule minua ettekä pyhitä sapatinpäivää, vaan kannatte kantamuksia ja kuljette Jerusalemin porteista sapatinpäivänä, niin minä sytytän tuleen sen portit, ja tuli on kuluttava Jerusalemin palatsit, eikä se ole sammuva.” (Jer. 17:27).

Jumala on asettanut sapatin, sillä hänellä on voima määrätä ja asettaa aika, jolloin häntä kuuluu ylistää. Se on sinun parhaaksesi, sillä maalliset ammatit saavat ajatuksemme unhottamaan Jumalan ja sielumme hyvinvoinnin. Sapattina muistimme virkistetään ja silloin Jumala Sanan saarnaamisen, laulujen, rukousten ja ehtoollisen kautta öljyää ruosteemme pois. Silloin ajatuksemme nousevat taivaaseen ja kielemme ylistää Jumalaa, silmämme vuodattavat kyyneliä ja sielumme palaa rakkaudesta Luojaansa kohtaan. Sydän, joka on ollut jäässä sulaa sapattina Sanan kautta. Kutsukaamme siis sapattia iloksi.

”Ja muista, että itse olit orjana Egyptin maassa ja että Herra, sinun Jumalasi, vei sinut sieltä pois väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella. Sentähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivän.” (5 Moos. 5:15). Tässä näemme, että sapattia ei tarkoitettu ainoastaan luomistyön muistamiseksi, vaan pelastustyön muistamiseksi. Vapautus Egyptin fyysisestä orjuudesta heijastaa tulevaa pelastusta, jonka Kristus saisi aikaan. Katsokaamme siis nyt miksi Apostolit alussa ja seurakunta aina tähän päivään asti on viettänyt sapattia sunnuntaina lauantain sijaan.

Kristitty sapatti
Miksi me vietämme sapattia sunnuntaina? Ihmisellä ei ole oikeutta muuttaa tai asettaa sapattia, ainoastaan sen Herralla on tämä auktoriteetti. Vaikka uusi testamentti ei anna yhtä suoraa käskyä pitää sapattia sunnuntaina on tämä selkeästi ainoa lopputulos, johon voimme tulla raamatullisen teologian, analogian ja historian perusteella. Ne, jotka kieltävät kristityn sapatin sillä syyllä, että he eivät näe yhtä jaetta, joka sanoo: ”sapatti on muutettu ensimmäiselle päivälle” johtavat harhaan niitä, jotka eivät ole kypsiä uskossa. Tämä on samanlainen argumentti, jota käytetään johtamaan ihmisiä pois kolminaisuuden opista, Kristuksen kahdesta luonnosta jne., joihin ei myöskään ole yhtä selkeää jaetta. Sinulla voi olla useita kysymyksiä koskien aihetta ja sinun täytyy ymmärtää, että vastaukset moniin kysymyksiin kristityn elämässä löytyvät usean pitkän ja mutkaisen teologian vuoritien päädyssä. Vihjeitä ja yleisiä suuntia voidaan antaa matkaajalle alussa, mutta kestää aikansa ennen kuin kävelijä pääsee päämääräänsä. Kaikki asiat Raamatussa eivät ole yhtä selkeitä. Joistakin asioista puhutaan selkeästi yhdessä tai toisessa jakeessa, mutta opit kuten kolminaisuus, Kristuksen kaksiluontoa, perisynti jne. eivät perustu yhteen tai kahteen todistusjakeeseen. Epäkypsät kristityt saattavat turhautua ja lannistua siitä, että jotkut vastaukset tarvitsevat yhden jakeen lainaamista pidemmän prosessin. ”Jos Jumala tahtoisi minun pitävän sapatin sunnuntaina lauantain sijaan, olisi hän sen sanonut selkeästi yhdessä jakeessa.” Joskus lapset ovat erittäin kohtuuttomia. He vaativat yksinkertaista vastausta kysymykseen sitä kiihkeämmin, kun heille selitetään, että kaikki asiat eivät toimi niin. Kristittynä sinun täytyy ymmärtää Paavalin sanat:  ”Tästä meillä on paljon sanottavaa, ja sitä on vaikea selittää, koska olette käyneet hitaiksi kuulemaan. Sillä te, joiden olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita.” (Hep. 5:11-12). Tämän ymmärtäessäsi on sydämesi oikeassa tilassa kuulemaan ja näkemään totuuden, jota Jumala ei ole piilottanut, vaan on tarkoittanut opittavaksi Sanan koko todistuksen tutkimisen kautta.

Miten siis voimme olla varmoja siitä, että kristityt eivät ole olleet synnissä koko kirkkohistorian ajan pitäessään sapattia sunnuntaina?

Sapatti päivän muutos oli Kristuksen tekemä. Hän on sapatin herra ja vain hänellä on valta tähän. Hän on asettanut uudesti tämän päivänsä, niin kuin hän asetti ehtoollisen vanhan testamentin pääsiäisen muisto aterian tilalle. Kerran karitsan veri suojasi fyysiseltä kuolemalta, mutta nyt tiedämme tämän osoittaneen Kristukseen, joka on Jumalan karitsa, jonka veren vuodatuksen kautta me pelastumme iankaikkiselta kuolemalta. Samoin Kristus on asettanut uuden sapatti päivän, josta Psalmisti uskoakseni profetoi: ”Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi. Herralta tämä on tullut; se on ihmeellistä meidän silmissämme. Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt; riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä.” (Ps. 84:22-24).
Apostolinen seurakunta noudatti lepoa, ylistystä, rukousta ja ehtoollista viikon ensimmäisenä päivänä. He tapasivat kahtena peräkkäisenä sunnuntaina ylösnousemuksen jälkeen, samoin helluntai sunnuntaina, Pyhä Henki Jumalan Päivänä. Sunnuntai oli alkuseurakunnan pyhäpäivä. Apostolien teoissa luemme: ”Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää.” (Apt. 20:7). Ensimmäinen korinttolaiskirje tekee selväksi, että Aasian seurakunnat myös pitivät viikon ensimmäistä päivää pyhä päivänä: ”Tehkää tekin samalla tavoin, kuin minä olen määrännyt Galatan seurakunnille. Kunkin viikon ensimmäisenä päivänä pankoon jokainen teistä kotonaan jotakin talteen, säästäen menestymisensä mukaan, ettei keräyksiä tehtäisi vasta minun tultuani. (1 Kor. 16:1-2). Jeesus teki selväksi, että armon teot olivat sallittuja, jopa vaadittuja sapattina. Vuosikymmeniä myöhemmin näemme Johanneksen puhuvan Ilmestyskirjassa näin: ”Minä olin hengessä Herran päivänä.” (Ilm. 1:10). Tämä tarkoittaa päivää, jolloin Kristus nousi ylös kuolleista ja hän tietää lukijoidensa ymmärtävän minä päivänä hän sai ilmestyksensä.

Kirkkohistoriassa ei ole tehty eroa sapatin ja Herran päivän välillä, nämä ovat nähty joko samana tai sitten niin, että sapattia ei enää ole, on ainoastaan Herran päivä. Uusi testamentti käskee kristittyjä tapaamaan yhteisessä kokouksessa, eikä mitään muita tapaamisia tämän lisäksi. Herran päivän on siis oltava sapatti, muuten rikkoisimme Jumalan asettaman rytmin: kuusi päivä ihmisen töille, yksi päivä hänen ylistykselleen.

Ignatius, joka oli apostoli Johanneksen opetuslapsi sanoi: ”Jokaisen, joka rakastaa Kristusta kuuluu pitää ensimmäinen päivä, Herran päivä pyhänä.” Jos Herran päivä ei olisi sapatti, kuinka Apostoli olisi voinut opettaa opetuslapsensa sanomaan neljännen käskyn sanat jostakin muusta päivästä, eikä mainita missään kirjoituksissaan toisesta pyhästä päivästä tämän lisäksi? Tämä päivä nähtiin sapattina läpi kirkkohistorian. Mutta miksi?

Herran päivän elementit sisältävät kaikki ne elementit, mitä juutalainen sapatti sisälsi: levon, luomistyön ja pelastuksen muistamisen. Syy sille, että jotkut eivät pidä sapattia sunnuntaina on 1) heikko ymmärrys ylösnousemuksesta ja 2) huono eskatologia. Koska ensimmäinen sapatti asetettiin luomistyön tähden, vain uusi luominen tai uusi vaativampi työ, josta Jumala lepäisi, voisi muuttaa tämän. Meillä on molemmat. Ensimmäisen Raamattu ilmoittaa tapahtuneen Kristuksen ylösnousemuksessa. Pelastustyössään, toisena Adamina (Room. 5:12-21), hän loi uuden liiton, sekä uudet taivaat ja maat, josta Jesaja puhuu. Ne, jotka ajattelevat uuden taivaan ja maan alkavan vasta Kristuksen palatessa ovat ongelmissa Jesajan profetian kanssa, sillä hän ilmoittaa, että uudessa maassa ja taivaassa ihmiset yhä kuolevat ja synnyttävät (Jes. 65:17-25). Tämä maa ja tämä taivas odottavat nyt lopullista vapautusta turmelukselta (Room. 8:21), jonka ne saavat Kristuksen toisessa tulemisessa, niin kuin mekin odotamme lopullista vapautusta, vaikka meidät on jo luotu uudeksi.
Tämä uudelleen luonti tuli heijastetuksi Nooan ja arkin kautta. Kahdeksan ihmistä pelastui ja heistä uusi ihmiskunta kasvoi jälleen. Numero kahdeksan kantaa samaa uutuuden, pelastuksen, pyhityksen ja levon merkitystä kuin numero yksi ja seitsemän päivän viikkorytmissä kahdeksan on sama kuin yksi. Paavali kirjoittaa: ”Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.” (1 Kor. 15:20). Hän on uuden ihmiskunnan esikoinen. Samoin ympärileikkaus heijasti sapattipäivän muutosta. Ympärileikkaus, joka kuvastaa uudestisyntymistä, sydämen ympärileikkausta, suoritettiin kahdeksantena päivänä. Kristuksen ylösnousemus, joka on maailman uudestisyntymisen alku tapahtui myös kahdeksantena/ensimmäisenä päivänä. Jeesusta kutsutaan esikoiseksi monien veljien joukossa (Room. 8:29). Heprealaiskirjeen kirjoittaja kutsuu Jumalan omia: ”taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukoksi.” (Hep. 12:23). Vanhassa testamentissa kahdeksas päivä oli liasta puhdistautumisen päivä (3 Moos. 14:10; 15:14, 29) ja Paavali kertoo, että Kristuksen ylösnousemuksen tähden me emme enää ole synnin vallan alla (Room. 6:4-5).

Vanhan testamenttien enteiden ja Kristuksen ylösnousemuksen välillä on yksinkertaisesti liian monta rinnastusta, jotta voisimme sulkea silmämme. Numerot kahdeksan ja yksi osoittavat uuteen alkuun: Kristuksen pelastavaan uudelleen luontiin.

Luemme Paavalin kirjeessä kolossalaisille: ”Sillä hänestä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa. Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.” (Kol. 1:16-18). Kalvin kommentoi tästä oikein: ”Hän on alku, sillä hän on esikoinen kuolleista nousseista; hänen ylösnousemuksessa on kaikkien asioiden korjaus ja tällä tavalla toisen ja uuden luomisen alku, sillä edellinen oli hajonnut kappaleiksi ensimmäisen Adamin tähden.”

Kristus oli vielä tekemässä tätä työtä seitsemäntenä päivänä, mutta ensimmäisenä päivänä hän lepäsi työstänsä lopullisesti. Tästä heprealaiskirjeen kirjoittaja puhuu meille: ”Niin on Jumalan kansalle pysyvä sapatti. Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niin kuin Jumala omista teoistansa.” (Hep. 4:9-10). Suomenkieliset käännökset ihmeellisesti kääntävät jakeen 9 sanomaan: ”Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva.” vaikka kreikan kielen sana apolepetai on passiivin preesensissä tarkoittaen, että jokin pysyy, ei, että se on tuleva. Teologisesti tämä ei muuta oppia, sillä tulevan levon merkki on viikoittainen sapatti. Apostolin argumentti heprealaiskirjeen luvussa 4 on tämä: 1) Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä ja kutsui ihmisen lepoonsa ja ihmiset eivät päässeet hänen lepoonsa, sillä he ovat langenneita (jakeet 1-6); 2) Jumala ei kuitenkaan ole luopunut kutsutaan, vaan nyt Kristuksen pelastustyö tekee mahdolliseksi sen, että ihmiset voivat päästä Kristuksen lepoon ja sen tähden viikoittainen sapatti on pysyvä Jumalan kansalle, joka kerran kulminoituu iankaikkisessa levossa. Kristus lepäsi pelastustyöstä, niin kuin Jumala lepäsi luomistyöstään (jakeet 7-11).

Tämä teksti selkeästi näyttää, kuinka Kristuksen pelastustyö on luomisperiaatteen osalta sama, mutta paljon ihmeellisempi kuin se mitä luemme Raamatun ensimmäisissä luvuissa. Hän loi ja nyt hän lepää. Me pyhitämme hänen lepopäivänsä lepopäiväksemme, jolloin katsomme ja ihmettelemme ja ylistämme häntä, saaden esimakua tulevasta ikuisesta sapatista.

Syy sille, että Jumala asetti vanhan sapatin oli, että muistaisimme universumin luomistyön, mutta hän on nyt tuonut silmiemme eteen suuremman luomuksen, joka on pelastuksemme. Ihmeellinen oli ensimmäinen luomistyö, mutta suurempi oli lunastus. Niin kuin Haggai sanoo: ”Tämän temppelin myöhempi kunnia on oleva suurempi kuin aikaisempi, sanoo Herra Sebaot.” (Hag. 2:9). Lunastuksen kirkkaus, joka teki syntisistä Jumalan temppelin, oli kirkkaampi työ kuin ensimmäinen luomistyö. Suurta viisautta tarvittiin meidän valmistukseen, kun meitä ei ollut, mutta enemmän meidän pelastamiseen, kun olimme tyhjää huonompia. Maksoi enemmän lunastaa kuin luoda meidät. Luomiseen vaadittiin vain sana: ”sillä hän käski, ja ne tulivat luoduiksi” (Ps. 148:5), meitä pelastaessa vaadittiin Jumalan Pojan veri: ”tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niin kuin virheettömän ja tahrattoman karitsan.” (1 Piet. 1:18-19). Luomistyö oli Jumalan sormien tekoa, pelastus hänen käsivartensa. Luomisessa Jumala antoi meille itsemme; lunastuksessa hän antoi meille itsensä. Luomisessa meillä oli elämä Adamissa, mutta lunastuksessa meidän elämämme on Kristuksessa. Luomisessa meillä oli oikeus maalliseen paratiisiin, mutta lunastuksessa meillä on oikeus taivaalliseen valtakuntaan. Kristus on muuttanut päivän seitsemännestä ensimmäiseen, sillä sen levon tuonut työ on kirkkaampi, suurempi ja enemmän ylistyksen arvoinen. Älkäämme siis tahratko sitä kutsumalla pelastusta pienemmäksi kuin ensimmäistä luomista, sillä tämän me teemme, jos pidämme kiinni juutalaisesta sapatista.

Muistutus sapatin luonteesta ja varoitus sen näkemisestä taakkana
”Huuda täyttä kurkkua, älä säästä, korota äänesi niin kuin pasuuna, ilmoita minun kansalleni heidän rikoksensa ja Jaakobin huoneelle heidän syntinsä. Minua he muka etsivät joka päivä ja haluavat tietoa minun teistäni niin kuin kansa, joka tekee vanhurskautta eikä hylkää Jumalansa oikeutta. He vaativat minulta hurskaita tuomioita, haluavat, että Jumala heitä lähestyisi: ”Miksi me paastoaisimme, kun et sitä näe, kuritamme itseämme, kun et sinä sitä huomaa?” Katso, paastopäivänänne te ajatte omia asioitanne ja ahdistatte työhön kaiken työväkenne. Katso, riidaksi ja toraksi te paastoatte, lyödäksenne jumalattomalla nyrkillä. Te ette nyt paastoa niin, että teidän äänenne kuultaisiin korkeudessa. Tällainenko on se paasto, johon minä mielistyn, se päivä, jona ihminen kurittaa itseänsä? Jos kallistaa päänsä kuin kaisla ja makaa säkissä ja tuhkassa, sitäkö sinä sano paastoksi ja päiväksi, joka on Herralle otollinen? Eikö tämä ole se paasto, johon minä mielistyn: että avaatte vääryyden siteet, irrotatte ikeen nuorat, ja päästätte sorretut vapaiksi, että särjette kaikki ikeet? Eikö tämä: että taitat leipäsi isoavalle ja viet kurjat kulkijat huoneeseesi, kun näet alastoman, vaatetat hänet etkä kätkeydy siltä, joka on omaa lihaasi? Silloin sinun valkeutesi puhkeaa esiin niinkuin aamurusko, ja haavasi kasvavat nopeasti umpeen; sinun vanhurskautesi käy sinun edelläsi, ja Jumalan kunnia seuraa suojanasi. Silloin sinä rukoilet, ja Herra vastaa, sinä huudat, ja hän sanoo: ”Katso, tässä minä olen”. Jos sinä keskuudestasi poistat ikeen, sormella-osoittelun ja vääryyden puhumisen, jos taritset elannostasi isoavalle ja ravitset vaivatun sielun, niin valkeus koittaa sinulle pimeydessä, ja sinun pilkkopimeäsi on oleva niinkuin keskipäivä. Ja Herra johdattaa sinua alati ja ravitsee sinun sielusi kuivissa erämaissa; hän vahvistaa sinun luusi, ja sinä olet oleva niinkuin runsaasti kasteltu puutarha, niinkuin lähde, josta vesi ei koskaan puutu. Sinun jälkeläisesi rakentavat jälleen ikivanhat rauniot, sinä kohotat perusmuurit, muinaisten polvien laskemat; ja sinun nimesi on oleva: ”halkeamain umpeen muuraaja” ja ”teitten korjaaja maan asuttamiseksi”. Jos sinä pidätät jalkasi sapattia rikkomasta, niin ettet toimita omia asioitasi minun pyhäpäivänäni, vaan kutsut sapatin ilopäiväksi, Herran pyhäpäivän kunnioitettavaksi ja kunnioitat sitä, niin ettet toimita omia toimiasi, et aja omia asioitasi etkä puhu joutavia, silloin on ilosi oleva Herrassa, ja minä kuljetan sinut maan kukkuloitten ylitse, ja minä annan sinun nauttia isäsi Jaakobin perintöosaa. Sillä Herran suu on puhunut.” (Jes. 58).
Juutalaiset Jesajan aikaan ja Fariseukset Jeesuksen aikaan lähestyivät sapattia niin kuin se olisi taakka. Heidän ensimmäinen ajatus koskien sapattia oli: ”Mitä minä saan ja mitä minä en saa tehdä?” Siispä he paastosivat ja tekivät kaikkea mitä he eivät halunneet ja sitten syyttivät Jumalaa sanoen: ”Etkö huomaa tätä?”. Ystäväni, sapatti tehtiin sinua varten, eikä sinua sapattia varten. Jumala sanoo tässä luvussa sinulle: ”Kutsu minun päivääni ilopäiväksi!”. Et voi rikkoa sapattia pahemmin kuin näkemällä sen taakkana ja tylsänä. Etkö sinä iloitse Herrassasi? Etkö rakasta häntä? Etkö tahdo laulaa hänelle ylistystä hänen luomasta pelastuksesta? Miksi sinä sanot sydämessäsi hänen päiväänsä surupäiväksi? Taakkapäiväksi? Raskaaksi päiväksi?

Sapatin pitäminen tarkoittaa tätä: minä iloitsen enemmän Herrassa kuin itsessäni. Elää on minulle Kristus ja kuolema on minulle voitto. Tänään kuitenkin saan Jumalan armosta esimakua taivaasta. Tänään minulla on aikaa oppia hänestä enemmän, rukoilla hänelle enemmän, laulaa hänelle enemmän, nähdä hänen kansaansa enemmän.

Jos et voi iloita näistä nyt ja kutsua sapattia ilopäiväksi nyt, miten voit ajatella joskus nauttivasi hänen tykönään olemista, sillä hänen valtakunnassa on joka päivä sapatti. Jos ilo päivä on sinulle taakkapäivä nyt, olisi se sinulle silloinkin. ”Voi niitä, jotka sanovat pahan hyväksi ja hyvän päiväksi, jotka tekevät pimeyden valkeudeksi ja valkeuden pimeydeksi, jotka tekevät karvaan makeaksi ja makean karvaaksi.” (Jes. 5:20). Voi myös niitä, jotka kutsuvat ilon suruksi. Tutki itseäsi ja kysy: ”Onko minun iloni Jumalassa vai jossakin muussa?”. Herra armahtakoon kansansa.

[1] Tämän kappaleen ajatuksenkulku pohjautuu kirjaan ”Call The Sabbath a Delight” – Walter J. Chantry s. 7-13

[2] Thomas Watson – The Ten Commandments

Kymmenen Käskyä (1 Tim. 1:8-11)

Kymmenen käskyä – Saarnattu 7. 10. 2018

1 Tim. 1:8-11 
”Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille, haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan – autuaan Jumalan kirkkauden evankeliumin mukaisesti, joka on minulle uskottu.”

Kiitos Jumalalle tästä Sanasta, jonka hän on omillensa antanut. Viime kerralla opimme miten harhaopettajat käyttävät lakia väärin ja kuinka meidän kuuluisi tulkita Jumalan moraalista lakia, kymmentä käskyä. Tänään katsomme miten käytämme lakia evankeliumin mukaisesti?

Jae 8-9a
”Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle.” Huomaa ensin kenelle lakia ei ole asetettu. Jumalan moraalista lakia ei voida käyttää oikein, jos luulemme sen olevan vanhurskasta ihmistä varten. Lakia ei ole tehty vanhurskasta varten, vaan syntistä varten. Moni on vedonnut tähän jakeeseen todistaakseen, että kymmenen käskyä eivät enää sido kristittyä, sillä he sanovat olevansa vanhurskaita uskon tähden. Ensiksi, en usko, että Paavali tarkoittaa ”vanhurskaalla” henkilöä, joka on oikeasti vanhurskas, vaan ihmistä, joka on vanhurskas omissa silmissään. Toiseksi, vaikka on totta, että laki ei koske vanhurskasta, on myös totta, että vanhurskas ei tarvitse pelastajaa. Jos sinä siis tarvitset pelastajan tänään, tiedostat olevasi syntinen ja siten moraalinen laki sitoo tänäkin päivänä kristitynkin. Yksikään ihminen ei ole vanhurskas, paitsi Kristus Jeesus. Hänen omillensa on luettu hänen vanhurskautensa, mutta he ovat silti syntisiä itsessään. Joka tapauksessa, kuten sanoin, Paavali ei puhu ihmisistä, jotka ovat todellisesti vanhurskaita, vaikka niin voisi äkkiseltään ymmärtää ilman asiayhteyttä.

Paavali puhuu tässä ihmisistä, jotka ovat ”vanhurskaita” heidän omissa ja toisten silmissä. Apostoli sanoo: ”lakia ei ole pantu omavanhurskaalle.” Lakia ei ole asetettu ihmiselle, joka ei tunne lain tuomitsevan häntä, joka on sille kuuro ja sokea. On ilmeistä, että hän tarkoittaa tätä, sillä harhaopettajat, jotka Paavali tuomitsee edellisissä jakeissa käyttivät lakia väärin. He olivat joiltakin opetuksensa osilta niin kuin fariseukset. He olivat itse juutalaisia, leevin heimosta (vertaa 1:4 ja Neh. 2:62), jotka eivät ymmärtäneet miten lakia kuuluu käyttää, vaikka tahtoivat opettaa sitä (1:7) aivan niin kuin ne lainoppineet, jotka tuomitsivat Jeesuksen kuolemaan: ”Oletko sinä Israelin opettaja etkä tätä tiedä?” (Joh. 3:10). Luemme Raamatussa: ”Kun fariseukset ja kirjanoppineet näkivät, että hän söi syntisten ja publikaanien kanssa, sanoivat he hänen opetuslapilleen: ”Publikaanien ja syntistenkö kanssa hän syö?”. Sen kuullessaan Jeesus sanoi heille: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä.” (Mark. 2:16-17). Fariseukset tekivät eron itsensä ja syntisten välillä. He ajattelevat: ”Hän syö syntisten kanssa, me emme söisi syntisten kanssa, sillä he ovat likaisia, me olemme puhtaita.” Tähän Jeesus sanoo: ”Minä en ole tullut kutsumaan vanhurskaita, teitä, jotka ette näe omaa syntiänne ja olette kuuroja lain sanoille. Minä olen tullut kutsumaan syntisiä, jotka kuulevat minun ääneni ja seuraavat minua.”. Sairaala on niitä varten, jotka tietävät olevansa sairaita ja siten näkevät tarpeen sairaalalle. Jos ihminen ei usko olevansa sairas, on sairaala merkityksetön hänelle.

Luukkaan evankeliumissa luemme: ”Jeesus katsahti ylös ja sanoi hänelle: ”Sakkeus, tule nopeasti alas, sillä tänään minun pitää oleman sinun huoneessasi.” Ja hän tuli nopeasti alas ja otti hänet iloiten vastaan. Ja sen nähdessään kaikki nurisivat sanoen: ”Syntisen miehen luokse hän meni majailemaan.” (Luuk. 19:5-7). He ajattelivat: ”Tämä Jeesus menee syntisten majaan, mutta jos hän olisi tullut minun majaani, olisi hän tullut vanhurskaan luokse.”. Monet juutalaiset ja fariseukset ajattelivat: ”Meillä on laki ja koska meillä on laki, me olemme erityisiä ihmisiä ja me olemme vanhurskaita ihmisiä.”. He pitivät uhrilain, mutta moraalinen laki ei koskaan lävistänyt heidän sydäntä. He pitivät lain ulkoiset elementit ja siten heidän ylpeytensä sai heidät ajattelemaan: ”Minä olen vanhurskas! Minä olen vanhurskas!”. Tällaista ihmistä kymmenen käskyä eivät kykene lävistämään. Paavali itse oli tällainen ihminen kerran. Oli aika, jolloin hän koki olevansa vanhurskas, sillä hän oli: ”ympärileikattu kahdeksanpäiväisenä ja olen Israelin kansaa, Benjaminin sukukuntaa, hebrealainen hebrealaisista syntynyt, ollut lakiin nähden fariseus, intoon nähden seurakunnan vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton.” (Fil. 3:4-6). Hän kertoo kirjeessään Roomalaisille, kuinka hän yhtäkkiä, kun Pyhä Henki avasi hänen silmänsä näki, että laki sanoi: ”Älä himoitse.”. Kaikki nämä vuodet hän oli ollut sokea moraalisen lain valolle, joka osoittaa syntisyytemme. Hän kirjoitti: ”Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi, ja minä kuolin.” (Room. 7:10). Hän ymmärsi, että hän on tuomittu syntinen ja hän menisi helvettiin, sillä hän on lainrikkoja. Hän ajatteli lain olevan hänelle elämäksi, kunnes hänen silmänsä aukesivat.

Lain hengellinen tarkoitus on siis osoittaa ihmiselle tämän synti ja tehdä siitä ylen suuri, jotta ihminen juoksisi Kristuksen luokse saadakseen armon. Ne, joissa laki ei vaikuta tätä, eivät ole ihmisiä, joita varten Jumala on antanut lain (kasvattajaksi uskoon). Heitä varten se toimii ainoastaan tuomion standardina. Laki on Jumalan antama niille ihmisille, joiden sydämet hänen Pyhä Henkensä vakuuttaa synnistä, vanhurskaudesta ja tuomiosta (Joh. 16:8), jonka jälkeen hän voi sanoa: ”Sinun syntisi ovat anteeksiannetut, mene äläkä enää syntiä tee, minä annan sinulle Henkeni, jonka vaikutuksesta sinä vaellat käskyjeni mukaisesti.”

Tämä ei tarkoita, etteivätkö kaikki kadotukseen menevät ihmiset tietäisi olevansa syntisiä, mutta kukaan heistä ei ole vakuuttunut sydämessään omasta syntisyydestään niin, että kokisivat tarpeen pelastajalle. He eivät ole vakuuttuneet Kristuksen vanhurskaudesta, sillä he uskovat heidän omien tekojensa riittävän. He eivät ole vakuuttuneita tuomiosta, sillä he elävät niin kuin se ei kohtaisi heitä. Jumalan moraalinen laki ei läpäise heidän sydäntään niin, että he näkisivät itsensä syntisiksi. Katsokaamme nyt kymmentä käskyä, jotka on pantu syntisille.

Kymmenen Käskyä

Jakeet 9b-10
”…vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille, haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan.” Laki on annettu laittomille ja niskoitteleville. Ensimmäinen käsky kuuluu: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.” (2 Moos. 20:2-3). Tässä käskyssä Jumala ilmoittaa kuka hän on. Hän on Jumala, joka on luonut meidät. Hän on Jumala, joka on ollut meille ainoastaan hyvä. Hän on antanut elämän, antanut meidän nauttia hänen luomakunnastaan, eikä ole lähettänyt meitä helvettiin, jonka ansaitsemme. Jokaisella ihmisellä on velvollisuus palvoa Jumalaa (koska he ovat luotuja) ja kuka muu on Jumala paitsi JAHVE? (2 Sam. 22:32). JAHVE, yksi Jumala kolmessa persoonassa on ainoa elävä ja todellinen Jumala.

Ensimmäinen käsky vaatii, että me tunnustamme elävän Jumalan ainoaksi todelliseksi Jumalaksi. Kaikki muut jumalat eivät ole mitään jumalia. Ne eivät kuule, näe, kävele, tiedä tai koske. Tunnustakaamme siis, että Herra on yksi, eikä ole toista hänen kaltaistaan. Ensimmäinen käsky vaatii myös, että me valitsemme hänet. Joosua sanoi: ”Valitkaa tänä päivänä, ketä tahdotte palvella, niitäkö jumalia, joita teidän isänne palvelivat tuolla puolella virran, vai amorilaisten jumalia, niiden, joiden maassa te asutte. Mutta minä ja minun perheeni palvelemme Herraa.” (Joos. 24:15). Miten voimme valita elävän Jumalan Jumalaksemme? Meidän täytyy ensin omistaa tieto Jumalasta valitaksemme hänet. Meidän täytyy tuntea hänen olemuksensa, hänen pyhyytensä, armonsa, uskollisuutensa, oikeutensa ja rakkautensa. Tälle kaikelle me olemme luonnostamme sokeita, emmekä omista kykyä tehdä oikeita valintoja, sen sijaan me aina valitsemme synnin. Meidän kuitenkin täytyy valita Jumala ja jos emme valitse häntä, olemme päättäneet palvella toista jumalaa, joka ei ole mikään jumala ja tuomiomme on sen mukainen. Jumalan armosta valitut kuitenkin saavat silmänsä auki ja siten voivat Jaakobin mukaan sanoa: ”Herra on oleva minun Jumalani.” (1 Moos. 28:21). Ensimmäinen käsky vaatii näiden lisäksi, että me tulemme liittoon hänen kanssaan, annamme hänelle ylistyksen ja ihailun ja ennen kaikkea, että pelkäämme häntä. Tämä tarkoittaa, että me tiedostamme sen, kuka Hän on: Jumala, ja keitä me olemme: ihmisiä. Meidän kuuluu muistaa hänen pyhyytensä ja meidän syntisyytemme. Meidän kuuluu kunnioittaa häntä: ”Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä.” (Jes. 66:2). Jumalan pelko on sanoa Joosefin tavalla: ”Kuinka minä siis tekisin niin suuren pahanteon ja rikkoisin Jumalaa vastaan!” (1 Moos. 39:9).

Mutta minkälaisia ihmiset ovat? Jumala käskee meitä auktoriteetillaan sanoen: ”Älä pidä muita Jumalia! Minä olen ainut Jumala, ainut auttaja ja sinun ainut toivosi ja ylistyksen ansaitseva.” ja miten me vastaamme? Me niskoittelemme ja tahdomme elää ilman Jumalan lakia. Jotkut sanovat, että ei ole Jumalaa! Jokainen tietää, että Jumala on olemassa, mutta synnin iljettävän vallan tähden maailma on täynnä ateisteja, jotka sanovat: ”Ei ole Jumalaa. Ei ole todisteita!”. Mutta Raamattu sanoo: ”Hullu sanoo sydämessänsä: ”Ei ole Jumalaa.” (Ps. 14:1). Koko luomakunta todistaa Luojastansa. Ei ole tarvetta uusille todisteille, jokainen ihminen tietää Jumalan olevan olemassa ja he ovat vailla tekosyytä (Room. 1:18-22). Kuinka pelottavaa onkaan sen ihmisen langeta elävän Jumalan käsiin, kun hänen hulluutensa paljastuu viimeisenä päivänä.

Entä sitten ne, jotka tunnustavat elävän Jumalan olemassaolon? Kuinka moni heistä elää niin kuin häntä ei olisi? Jotkut teistä ovat saattaneet kasvaa kristityssä kodissa ja sen tähden uskotte, että Jeesus on Jumalan Poika, mutta tämä ei kosketa teidän elämäänne millään tavalla! Jotkut taas eivät usko häntä Jumalana. He epäilevät: ”Voiko Jumala antaa minulle anteeksi?” vaikka hän sanoo lukemattomia kertoja: ”Minä voin!”. He epäilevät: ”Vastaako Jumala rukouksiin? Voiko Jumala vapauttaa minut tästä ahdingosta?”. Jotkut eivät rakasta häntä Jumalana. He rakastavat muita asioita enemmän kuin Jumalaa. He rakastavat puolisoaan ja lapsiaan enemmän kuin Jumalaa. Jotkut luottavat ihmisen voimaan ja resursseihin, eivätkä Jumalaan: ”Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin ja tekee lihan käsivarreksensa.” (Jer. 17:5). Jotkut luottavat omaan viisauteensa: ”Älköön viisas kerskatko viisaudestansa, älköön väkevä kerskatko väkevyydestänsä, älköön rikas rikkaudestansa.” (Jer. 9:23). Toiset luottavat nuhteettomuuteensa, mutta Daavid laulaa: ”Minä olen vaeltanut nuhteettomasti ja turvaan horjumatta Herraan.” (Ps. 26:1). Nuhteettomuutemmekin on viallista ja siten emme voi luottaa siihen. Se on hyvä armo, mutta huono pelastaja. Ystäväni, tämä kaikki on ensimmäisen käskyn rikkomista: ”Älä pidä muita Jumalia minun rinnallani.”

Toiseksi laki on annettu ”jumalattomille ja syntisille.”. Tämä viittaa toiseen käskyyn: ”Älä tee itsellesi jumalankuvaa, äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.” (2 Moos. 20:4-6). Jokainen ihminen ylistää jotakin ja jos hän ei ylistä elävää Jumalaa on hän Raamatun mukaan jumalaton. Hän palvoo jumalaa, joka ei ole mikään jumala. Tästä Paavali puhuu roomalaisille: ”Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.” (Room. 1:22-23). Tämä käsky kieltää meitä tietysti tekemästä mitään patsasta tai taulua, jota ylistäisimme. Jumalaa kuuluu ihailla sydämessä, ei maalata silmälle. Emme voi tehdä kuvaa elävästä Jumalasta. Tämä on mahdotonta. Jumala on Henki, näkymätön. Kuinka kukaan voisi maalta Jumalisuuden, kun kukaan ei ole Häntä nähnyt? ”Keneenkä siis te vertaatte Jumalan ja minkä muotoiseksi te hänet teette?” (Jes. 40:18). Jokainen meistä on syyllistynyt tähän.

Jumalaa kuuluu ylistää hengessä, ihaillen hänen pyhyyttä, hyvyyttä, oikeutta ja rakkautta. Meidän kuuluu mieltää hänet sellaiseksi, kuin hän on osoittanut itsensä Kristuksessa. Kuitenkin jopa uskovat valmistavat mielessään kuvia Jumalasta, jotka hänen Sanansa ei salli. Jotkut ajattelevat yhtenä hetkenä, että Jumala on rajoittanut kaikkivaltiuttansa antaakseen ihmiselle vapaantahdon. Toiset ajattelevat, että Jumala saattaa pelastaa ihmisen, joka uskoo tekojen olevan välttämätöntä vanhurskauteen (Room. Katoliset). Vielä jotkut sanovat, että Jumala ei ole vihainen tai, että hänen rakkautensa on ehdotonta. Onneksi ne, jotka ovat Kristuksen omia muuttavat näkemyksensä, kun heidän virheensä osoitetaan heille Raamatusta. Ne, jotka pysyvät kiinni jumalan ylistämisessä, joka ei ole Raamatun Jumala, vaikka heidän hulluutensa on osoitettu Sanasta ovat jumalattomia ja kuolevat tuomittuina syntisinä, sillä he ovat luottaneet jumalaan, joka ei kuule, eikä näe, eikä voi pelastaa.

Kolmanneksi: laki on annettu epähurskaille ja epäpyhille. Tämä sisältää kolmannen ja neljännen käskyn. Kolmas käsky, johon ”epähurskaille” viittaa, kuuluu näin: ”Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.” (2 Moos. 20:7). Kreikan sana ἀνόσιος muodostuu “A” etuliitteestä, tarkoittaen, että se on ilman jotakin tai jotakin vastaan. Sana hósios tarkoittaa jotakin pyhää tai kunnioitettavaa. Tämä henkilö on siis ihminen vailla kunnioitusta jotakin pyhää kohti. Tämä henkilö on rienaaja. Kolmas käsky käskee meitä kunnioittamaan ja pelkäämään Jumalan nimeä. Me rikomme tämän, kun puhumme kevyesti ja vitsaillen hänen nimestänsä. Meidät on kutsuttu pelkäämään Jumalan kunniallista ja peljättävää nimeä (5 Moos. 28:58). Meidän kuuluu osoittaa hänelle, että arvostamme häntä. Hän on ”Ainut elävä ja Pyhä Jumala, Jahve, jonka käsissä on meidän jokainen hetkemme.”. Meidät on kutsuttu rakastamaan häntä ei ainoastaan suullamme, vaan sydämellämme. Mutta mitä ihmiset tekevät? Me rikomme tämän käskyn tunnustaessamme hänen nimeänsä, mutta kieltämällä hänet teoissa: ”He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he hänet kieltävät.” (Tiit. 1:16). Tekaistu pyhyys on vain tupla pahuus: ”Sillä teidän tähtenne Jumalan nimi tulee pilkatuksi pakanain seassa.” (Room. 2:24).
Me kiellämme hänen nimensä ja otamme sen turhaan huulillemme, kun rukoilemme, mutta emme usko häntä. Kuinka pilkkaavaa onkaan rukoilla: ”Pyhä Jumala, kaikkivaltias…” ja samaan aikaan olla uskomatta, että hän on voimallinen vastaamaan ja aikoo vastata! Kuinka moni huutaa Jumalan puoleen, jotka eivät usko häneen! Meidän kuuluu kutsua hänen nimeensä ja uskoa hänen Sanaansa. Toiset lausuvat Herran nimen turhaan, kun he häpäisevät hänen Sanansa. Thomas Watson kirjoittaa: ”Kristukselle oli erittäin mautonta kuulla paholaisen lainaavan Kirjoitusta: ”On kirjoitettu”. Synnissä kylpevän ihmisen puheen kuuleminen Jumalasta ja uskonnosta on pahennusta herättävää: se on Jumalan nimen turhaan ottamista. Kun Jumalan sana on juopon suussa, on se kuin helmi sian kärsässä. Lain alla pitaalisen miehen suu kuului peittää (3 Moos. 13:45). Rienaavan, päihtyneen papin huulet kuuluu tulla peiteyksi; hän on sopimaton puhumaan Jumalan Sanaa, sillä hän ottaa tämän nimen turhaan.”

Neljäs käsky kuuluu näin: ”Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti, silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä, hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.” (2 Moos. 20:8-11). Ensi viikon saarnan aiheena on ”Kristitty Sapatti” jolloin katsomme tätä käskyä tarkemmin. Tämä on kaikista hyökätyin käsky ja väärinymmärretyin ja sen tähden tarvitsee oman saarnansa. Dispensationalisti-teologia sanoo, että sapatti käskyä ei ole annettu kristityille uudessa testamentissa ja sen tähden meidän ei kuulu seurata sitä. He sanovat sen kuuluvan vain juutalaiseen aikaan. Tässä se kuitenkin on. Kreikan sana βέβηλος tarkoittaa: ”maallinen”, ”anti-hengellinen”, ”jotakin tallova/rikkova”, ”jumalaton”, ”epäpyhä”. Tämä sama sana on käytetty septuagintassa, kreikan kielen vanhassa testamentissa, jota Paavali itse luki ja tätä sanaa käytetään sapatin rikkomisen yhteydessä (2 Moos. 31:14). Samoin sitä käytetään Jeesuksen puhuessa sapatin rikkomisesta Matteuksen evankeliumin luvussa 12:5. On siis selvää, että Paavalilla on neljäs käsky mielessä.

Tämä käsky käskee meitä pyhittämään lepopäivän. Tämä tarkoittaa, että me näemme sen kaikkein kauneimpana ja tärkeimpänä päivänä. Kristitty Sapatti, on se päivä, jolloin me ylistämme Häntä ja hylkäämme omat työmme pyhittääksemme aikamme hänelle. Meidät on käsketty lakkauttamaan omat työmme, mutta armon ja välttämättömyyden teot ovat sallitut. Meidät on käsketty pitämään se pyhänä valmistautumalla siihen päivään. Jos presidentti tulisi taloosi, etkö tekisi valmisteluja? Sapatti päivänä, Jumala tarkoittaa viettää erityistä yhteyttä kansansa kanssa. Hän käskee kutsumaan tämän päivän ”ilopäiväksi.”

Kristus nousi haudasta aikaisin tänä päivänä ennen kuin aurinko oli noussut. Nousiko hän aikaisin ylös pelastamaan meidät ja emmekö me nousisi aikaisin ylistämään ja kirkastamaan häntä? Meidän kuuluu myös noustuamme pukea sielumme pyhävaatteisiin lukemalla hänen Sanaansa, meditoiden hänen luomis- ja pelastustyötä, hänen pyhyyttä ja Kristuksen rakkautta. Kuinka voisit pysyä kylmänä, jos mietit, että vanhurskauden aurinko, Jumalan Poika rakasti sinua niin, että hän antoi henkensä puolestasi, kun vielä vihasit häntä? Mutta mitä me teemme? Me tallomme hänen päivänsä nukkuen myöhään, katsoen jalkapalloa mieluummin, kuin menisimme ylistämään häntä hänen päivänään! Sen sijaan, että antaisimme Sanan saarnaamisen ja sakramenttien ravita meitä, uskovien yhteyden rakentaa meitä ja rukouksen tukea meitä, me häpäisemme hänen päivänsä sanoen: ”Kuusi päivää ei riitä, minä tarvitsen tämänkin päivän itselleni!”. Ne taas, jotka tulevat seurakuntaan eivät koe sitä ilona. Heille se on vain välttämätön suoritus, mutta voi niitä, jotka kutsuva ilo päivän surupäiväksi! Kuten tulette ensi viikolla huomaamaan, jos me emme iloitse sapatista, me olemme jo rikkoneet sen. Toiset antavat ajatustensa harhailla kesken saarnan ties mihin turhiin asioihin, jotka liittyvät hänen arkeensa. Meidän kuuluu sanoa maallisille ajatuksillemme: ”Pysykää poissa kaikki minun maalliset huoleni: minä menen kuulemaan mitä Herra tahtoo sanoa minulle Sanansa kautta.”. Tämän enempää en puhu sapatista, sen päivän muutoksesta tai sen siunauksista ja vaatimuksista. Ensi viikolla on sen aika.

Laki on annettu ”isänsä tappajille ja äitinsä tappajille”. Tämä rikkoo viidennen käskyn: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.” (2 Moos. 20:12). Tämä käskee meitä ensin kunnioittamaan erilaisia isiä. Isällisen kunnioituksen ansaitsevat poliittiset isät, vanhukset, hengelliset ja luonnolliset isät.

Poliittinen isä, maistraatti ansaitsee kunnioituksen, sillä hänen tehtävä on rohkaista siveyttä, rangaista pahetta, sekä olla isä leskelle ja orvolle. Tällainen isä oli Job: ”Minä olin köyhien isä, ja tuntemattomien asiaa minä tarkoin tutkin.” (Job. 29:16). Samoin kuninkaat ja hallitsijat ansaitsevat erityisen arvostuksen valtiollisina isinä. Tällaisia olivat Daavid, Hiskia jne. Jopa jumalattomille hallitsijoille kuuluu osoittaa kunnioitusta heidän asemansa tähden. Meidän täytyy muistaa, että Jumala on asettanut jokaisen hallitsijan, joko siunaukseksi tai tuomioksi. Me osoitamme heille kunnioitusta totellessamme, kun heidän käskyt eivät mene Jumalan Sanaa vastaan. Osoitamme myös kunnioitusta rukoilemalla heidän puolesta (1 Tim. 2:1-4). Mutta mitä ihmiset tekevät? He rikkovat pelkän huvin vuoksi jokaista auktoriteettia vastaan. Kapinoitsevat turhasta ja mitä pahinta he painostavat hallitsijoita syntiin! Voi niitä, jotka pyrkivät hallitsijoiden kautta saada oikeuden lasten tappamiseen, laittomaan avioeroon tai avioliittoon.

Vanhus, harmaapää, joka on elänyt pitkän elämän kuuluu saada kunnioitus nuoremmilta: ”Nouse harmaapään edessä ja kunnioita vanhusta sekä pelkää Jumalaasi.” (3 Moos. 19:32). Erityisesti meidän kuuluu kunnioittaa niitä vanhuksia, jotka eivät ole sitä vain iältään, vaan myös hurskaudeltaan. Arvostakaamme ja oppikaamme heiltä. Mutta mitä ihmiset tekevät? He väheksyvät historiaa eivätkä kunnioita isien viisautta. Kristitytkin ovat laiskoja tuntemaan historiansa ja sen tähden häpäisevät edelläkävijänsä, jotka raatoivat, kirjoittivat ja opettivat, jotta me kuulisimme ja oppisimme. Nuoret seurakunnissa ovat ylpeitä ja vailla Pyhää Henkeä, sillä he sanovat: ”Tehkäämme seurakuntaa uudella tavalla. Vanhemmat eivät ymmärrä, meillä on viisaus ja taito.” Tällaiseen Jumala ei mielisty. Tällaisen tähden karhut raatelivat kuoliaaksi ne lapset, jotka pilkkasivat profeettaa.

Hengelliset isät, pastorit ansaitsevat kunnioituksen. He ovat uudestisyntymisen instrumentteja ja heitä kuuluu kunnioittaa heidän viran tähden. Mikä ikinä heidän persoona on, heidän virka on kunniallinen: ”Sillä papin huulten pitää tallettaman tieto, ja hänen suustansa etsitään opetus; sillä hän on Herran Sebaotin sanansaattaja.” (Mal. 2:7). He edustavat Kristusta itseään: ”Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä.” (2 Kor. 5:20). Kunnioitamme heitä antamalla ”tunnustuksenne niille, jotka tekevät työtä teidän keskuudessanne ja ovat teidän johtajianne Herrassa ja neuvovat teitä, sekä pitämään heitä erinomaisen rakkaina heidän työnsä tähden.” (1 Tess. 5:12-13); puolustamalla heitä hävittämällä epäoikeudenmukaiset syytökset: ”Älä ota huomioosi syytettä vanhinta vastaan, ellei ole kahta tai kolmea todistajaa.” (1 Tim. 5:19). He avaavat suunsa rukouksessa teidän puolestanne, ettekö te omianne heidän puolesta? Jos Jumala heidän kauttaan ruokkii teidät Sanalla, jotta säästyisitte helvetin liekeistä, ettekö te avaisi suutanne säilyttääksenne heidät herjaukselta? Kunnioitamme hengellisiä isiämme huolehtimalla heidän tarpeistaan: ”Vanhimpia, jotka seurakuntaa hyvin hoitavat, pidettäköön kahdenkertaisen kunnian ansainneina, varsinkin niitä, jotka sanassa ja opetuksessa työtä tekevät. Sillä Raamattu sanoo: ”Älä sido puivan härän suuta”, ja : ”Työmies on palkkansa ansainnut.” (1 Tim. 5:17-18); ”Ei ole oikein, että me ruoan jakamisen tähden lyömme laimin Jumalan sanan. Valitkaa siis, veljet, keskuudestanne seitsemän hyvämaineista miestä, jotka ovat Hengen ja viisauden täyttämiä, niin me asetamme heidät tähän tehtävään. Silloin me voimme omistautua rukoukseen ja Jumalan sanan jakamiseen.” (Apt. 6:2-4); ”Samoin myös Herra on säätänyt, että evankeliumin julistajain tulee saada evankeliumista elatuksensa.” (1 Kor. 9:14). Kunnioitamme heitä myös mukautumalla heidän oppiinsa, joka Sanasta annetaan. Tämä on suurin kunnioituksen osoitus hengellistä isää kohti. Niin kuin seurakuntalaisten kuuliattomuus on paimenelle häpeäksi, niin myös heidän kuuliaisuutensa on hänen kruununsa ja hyvä todistuksensa: ”Sillä kuka on meidän toivomme tai ilomme tai meidän kerskauksemme kruunu? Ettekö myös te, meidän Herramme Jeesuksen edessä hänen tulemuksessaan?” (1 Tess. 2:19). Mutta mitä ihmiset tekevät? He ottavat syytöksiä vailla todisteita vastaan, ovat kuuliattomia ja mukautumattomia Sanan ja sakramenttien edessä, tuottaen surua, vaikka Raamattu sanoo: ”Olkaa kuuliaiset johtajillenne ja tottelevaiset, sillä he valvovat teidän sielujanne niin kuin ne, joiden on tehtävä tili, että he voisivat tehdä sitä ilolla eikä huokaillen; sillä se ei ole teille hyödyllistä.” (Hep. 13:17).

Luonnolliset isät ja äidit ansaitsevat myös kunnioituksen. Tämän tähden meidän kuuluu osoittaa heille arvostusta sanassa ja eleessä. Raamattu puhuu hurskaasta äidistä: ”hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä.” (San. 30:28). Salomo nousi valtaistuimeltaan ja kumartui äitinsä edessä. Samoin kunnioitamme heitä kuuliaisuudella: ”Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset kaikessa.” (Kol. 3:20). Meidän kuuluu kuulla heidän neuvoa koskien työtämme, puolisoa jne. Samoin meidän kuuluu huolehtia heidän tarpeistaan, kun he vanhenevat. Mutta mitä ihmiset tekevät? He kiroavat vanhempiansa ja keksivät tälle tekosyitä. Monet hylkäävät heidät, kun he tulevat vanhaan ikään osoittaen kiittämättömyyden huipun. Jotkut, jopa niin kuin Paavali sanoo tappavat vanhempansa. Ei saa olla näin!

Ajan vuoksi kiirehdimme seuraavien käskyjen lävitse. Laki on annettu: ”murhamiehille, haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan.”. ”Murhamiehille” viittaa luonnollisesti kuudenteen käskyyn: ”Älä tapa.” (2 Moos. 20:13). Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja siten on rikos vuodattaa tämän verta vailla oikeutusta. Jeesus sanoi, että olemme syyllisiä tähän, jos edes vihaamme veljeämme sydämessämme. Jokainen on tähän syyllinen. Ihmiset katkeroituvat eivätkä anna anteeksi sitä anovalle. Tämä on syyllistyä murhaan sydämessä.

”haureellisille, miehimyksille” viittaa seitsemänteen käskyyn: ”Älä tee huorin.” (2 Moos. 20:14). Jumala on puhdas, pyhä henki ja siten hän on kaikkea likaista vastaan. Tämä käsky käskee meitä väistymään kaikesta seksuaalisesta synnistä:  ”Olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä.”. Avioliitossa miehellä ja naisella on velvollisuus toisiaan kohtaan, sillä avioliitto on kunniallinen ja annettu ihmiselle nautittavaksi. Miehellä on velvollisuus rakastaa vaimoaan asettaen tämän tarpeet omiensa edelle ja vaimon velvollisuus on seurata miehensä johtajuutta kunnioittaen riippumatta siitä, onko hän samaa mieltä. Tällä tavalla avioliittoa ei rikota. Paavali tuomitsee kaiken seksuaalisen kanssakäynnin miehen ja naisen välisen avioliiton ulkopuolella. ”Miehimykset” viittaa homoseksuaaleihin, kr. kielen sana koostuu kahdesta sanasta: ”Mies ja sänky” joten tästä ei ole mitään epäselvyyttä. Samoin meidän kuuluu suojella silmämme ja sydämemme, ettemme himoitsisi toisten puolisoita, sillä niin kuin Kristus sanoi, me syyllistymme tällöin huorintekoon. Mutta mitä ihmiset tekevät? Avioliitto on halveksittu, laittomat avioerot ovat nousussa, miehet ovat vastuuttomia ja hyväksikäyttäviä ja naiset ovat kopeita, juonittelevia ja pyrkivät hallitsemaan miehiä.

”Ihmiskauppiaille” viittaa kahdeksanteen käskyyn: ”Älä varasta.” (2 Moos. 20:15) ja ”valhettelijoille” viittaa yhdeksänteen käskyyn: ”Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.” (2 Moos. 20:16) ja kymmenes käsky: ”älä himoitse” (2 Moos. 20:17) menee luonnollisesti kaiken muun terveen opin vastaisen kategoriaan. Ajan tähden emme voi nyt avata näitä sen enempää, mutta rukoilen, että Pyhä Henki on nyt nostanut esille sen, kuinka toivottomia me olemme itsessämme. Onneksi Jumala käyttää pyhää lakiansa ”evankeliumin mukaisesti”! Näetkö siis itsesi syntisenä ja etsiikö sielusi pelastajaa? Mitä Jumala sanoo sinulle?

”Mutta et ole sinä, Jaakob, minua kutsunut… Et ole tuonut minulle lampaitasi polttouhriksi… Et ole minulle kalmo ruokoa hopealla ostanut… vaan sinä olet minua synneilläsi vaivannut, rasittanut minua pahoilla töilläsi.” (Jes. 43:22-24). Sinä et ole kutsunut Jumalaa rukouksessa, et ole antanut hänelle, mitä hän vaatii. Olet pitänyt kaiken itselläsi. Olet ollut kiittämätön, uskoton ja nojannut omaan voimaasi. Sen sijaan olet tuonut hänelle syntisi ja vaivannut häntä pahoilla teoilla. Voiko Jumala siis antaa sinulle anteeksi? Voiko hän antaa sinulle iankaikkisen elämän? Kyllä! ”Minä, minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi itseni tähden, enkä sinun syntejäsi muista.” (Jes. 43:25). Hän ei pelasta sinua rukoustesi tähden. Hän ei pelasta sinua anteliaisuutesi tähden. Hän ei pelasta sinua hyvyytesi tähden. Hän pelastaa sinut oman nimensä tähden. Sinulle ei siis voi olla tekosyitä, joiden tähden et tulisi hänen luoksensa. Tule hänen luokse! Paratiisin ovet ovat auki, astu sisään: ”Kaikki minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.” (Joh. 6:37); ”Ja niin kuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää ihmisen Poika ylennettämän, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.” (Joh. 3:14-15). Uskotko tämän?

Lain väärä ja oikea käyttö (1 Tim. 1:6-8)

Saarnattu 23. 9. 2018

1 Tim. 1:6-8

”Muutamat ovat hairahtuneet niistä pois ja poikenneet turhiin jaarituksiin, tahtoen olla lainopettajia, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät. Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään.”

Näissä jakeissa Paavali ottaa esille lain väärän ja oikean käytön. Muistamme, että hän on edellisissä jakeissa kertonut, kuinka harhaopettajat, jotka tahtovat olla lainopettajia, vääristävät evankeliumin ja Jumalan Sanan. He ovat osattomia totuudesta, joka Jumalan armosta johtaa rakkauteen, puhtaaseen sydämeen, hyvään omatuntoon ja vilpittömään uskoon. Timoteus oli saanut käskyn kohdata nämä harhaopettajat ja käskeä heitä lopettamaan, sillä he saarnasivat toista evankeliumia, puuttuivat taruihin ja sukuluetteloihin, jotka eivät edistä Jumalan armotaloutta, vaan turhaa mietiskelyä. Terveenä seurakuntana me tahdomme pysyä totuudessa ja rakkaudessa, käyttäen Jumalan pyhää lakia oikein. Tämän opimme ymmärtämällä ensin lain väärän käytön (6-7) ja tämän jälkeen lain oikean luonteen ja tulkitsemisen? (8).

Lain väärä käyttö (jakeet 6-7)
”Muutamat ovat hairahtuneet niistä pois ja poikenneet turhiin jaarituksiin, tahtoen olla lainopettajia, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät.”

Raamatun mukainen opetus johtaa Pyhän Hengen työn ansiosta rakkauteen Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan. Aito rakkaus nousee puhtaasta sydämestä tarkoittaen, että ihminen on uudestisyntynyt, pesty Kristuksen verellä ja siten kykenee imitoimaan pelastajaansa. Rakkaus nousee hyvästä omastatunnosta, tarkoittaen, että ihmisellä on iankaikkinen anteeksiantamus Kristuksen veressä, sillä jos me tunnustamme syntimme, emmekä yritä oikeuttaa itseämme, on Jumala uskollinen antamaan kaiken anteeksi. Rakkaus nousee myös vilpittömästä uskosta, tarkoittaen, että se ei ole tekaistu usko, vaan todellinen luja luottamus Jumalaan ja hänen Sanaansa. Näistä asioista, sanoo Paavali, ovat nämä harhaopettajat hairahtuneet pois! He ajoivat tiellä, mutta heidän päämääränä ei ollut saapua näihin asioihin, vaan heidän päämääränsä oli muualla.
Usean opettajan päämäärä ei ole rakkaus, vaan jokin muu: suosio, suuri jäsenmäärä tai rikastuminen. Täten he toimivat tavalla, jolla näihin tavoitteisiin päästään. Rahan himo on yhteinen piirre harhaopettajissa. Kerran, eräs henkilö, joka puhui Psalmista 69 päätyi opetuksessaan siihen hetkeen, jolloin hän totesi kaikkien kuulijoiden täytyvän lahjoittaa hänen työlleen 69 dollaria. Paavalin mainitsevien opettajien yksi päämäärä oli maallisen voiton saaminen: ”jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen.” (1 Tim. 6:5). Tällaisia opettajia on tänäänkin useita ja he ovat vaarallisia, sillä he saavat ihmiset ajattelemaan, että he voivat ostaa siunauksia. Apostolien teoissa luemme Simonesta, joka tarjosi rahaa apostoleille, jotta he antaisivat hänelle voiman jakaa Pyhää Henkeä (Apt. 8:14-24). Pietari vastasi hänelle: ”Ei sinulla ole osaa eikä arpaa tähän sanaan, sillä sinun sydämesi ei ole oikea Jumalan edessä.” Harhaopettajilla ei ole puhdasta sydäntä. Heidän tavoitteensa eivät ole oikeat. He käyttävät Jumalan Sanaa, lakia ja profeettoja kiitoalustana voiton saamiseen.

Muista siis, että jokainen opettaja, joka ei saarnaa Jumalan kirjoitettua Sanaa, pyhää lakia ja armon evankeliumia totuuden mukaisesti, vaan omia tai toisten ihmisten keksintöjä ja teorioita, unia ja tunteita, rahaa ja menestystä, ei ole totuudessa. Jos ihminen ei ole juurtunut Raamatun totuuksiin, ei hänellä ole sydäntä puhua niistä, vaan luonnostaan hän lankeaa puhumaan turhista kysymyksistä ja spekuloitavista asioista, joissa he tuntevat itsensä kotoisaksi. Jos opettaja ei saarnaa evankeliumia, hän ei usko evankeliumia. Sillä ei ole mitään merkitystä, kuinka kristityltä hänen elämänsä vaikuttaa muuten, sillä Jumalan siunaaman opettajan tuntee aina ja yksin siitä, että tämä saarnaa Sanaa ja sanoo Paavalin kanssa: ”Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima pelastukseen.” (Room. 1:16).

Tänä päivänä on monia hyviä puhujia, mutta liian vähän saarnaajia. Paimenen vaatimus on, että hän on ”taitava opettamaan”. Hänen sydämensä täytyy tuntea itsensä kotoisaksi Jumalan Sanassa. Hän ei tahdo saarnata muuta, eikä hänellä ole lupaa saarnata muuta. ”Lue, kehoita ja opeta ahkerasti… Harrasta näitä, elä näissä, että edistymisesi olisi kaikkien nähtävissä. Valvo itseäsi ja opetustasi, ole siinä kestävä; sillä jos sen teet, olet pelastava sekä itsesi että ne, jotka sinua kuulevat.” (1 Tim. 4:13, 15,16).
Jumala on antanut selkeät ohjeet sille, mitä vanhimman kuuluu opettaa. Kun Jumala siis armollisesti on suostunut ohjaamaan meitä, meidän ei kuulu yrittää olla viisaampia kuin hän. Martti Luther sanoi, että Jumala vaikuttaa olevan maailman huonoin opettaja, sillä kaikki näyttävät pyrkivän kehittämään ja lisäämään hänen opetukseensa! Kalvin kehottaa meitä hyvin: ”Jos sallimme Jumalan opettaa meitä ja jos nöyrästi seuraamme hänen lakinsa ohjeita, meillä on turvallinen polku ja Jumala antaa kätensä meille niin, että emme voi hukata tietämme… Olkamme myös varmoja, että on täysin turhaa yrittää tehdä vaikutusta ympärillä oleville ihmisille, sillä mitä tietoa olemmekaan hankkineet, on se pelkkää savua ja tuulta, jos me emme aio palvella Jumalaa puhtaalla omallatunnolla, luottaen yksin häneen ja hänen hyvyyteensä pelastukseksemme.”

Luonnolliset ihmiset rakastavat tulla viihdytetyiksi ja siten he innostuvat niin, että he menevät hurmioon kuullessaan mitä arvottomimmankin mysteerin jonkun suusta, mutta kamaluuksien kamaluus jos joku mainitsee Jumalan armon ja kehottaa hylkäämään synnin ja kasvamaan pyhyydessä, kestämään pahaa ja kärsimystä, nämä asiat saavat ihmiset ärsyyntymään ja haukottelemaan. Kuitenkin näistä kääntyessämme, voimme olla varmoja, että päädymme turhuuteen ja hulluuteen.

Paavali kertoo, että nämä harhaopettajat tahtoivat olla lainopettajia, vaikka he ovat täysin pätemättömiä tähän tehtävään. He eivät ymmärrä mitä puhuvat ja mitä varmaksi väittävät. Onko Jumala puhunut Sanassaan, minun ystäväni? Onko meillä Pyhien Kirjoitusten todistus? Sen kuuluu riittää meille. Millaisen viisauden sinä omistat, jos et voi alistua Jumalalle, vaan tahdot kailottaa omia ajatuksiasi? Eikö Jumala omaa itsellensä omiensa opettamisen oikeuden? Harhaopettajat eivät tunne häpeää ja sen tähden he väittävät varmaksi sitä mistä eivät mitään tiedä. Tämä tarkoittaa, että he ovat päättäneet tietoisesti vaatia jokaiselta henkilöltä uskoa heidän opettamiin asioihin. Tämä on yleistä, sillä me tiedämme, että ihmiset ovat mitä äänekkäimpiä asioista, joista he eivät mitään tiedä. Jeesuksen Kristuksen palvelijat kuitenkin hillitsevät itsensä niin, että he eivät ylitä uskonsa rajaa. Me kuulemme ja me katsomme, onko tämä totta: ”Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama.” (Kol. 2:18).
Me nöyrrymme ja kuuntelemme, ollessamme hitaita puhumaan. Mutta missä Jumala on meitä opettanut, me avaamme suumme lujassa varmuudessa asian totuudesta, mutta älkäämme saarnatko huulillamme, mitä emme usko sydämissämme. Me emme suostu alistua syytökselle: ”Tuo on vain sinun mielipiteesi.” Ei! Tämä on Jumalan Sana, niin kuin Hän on sen ilmoittanut ja missä hän on puhunut, ei ole kyse minun mielipiteestäni.

Nämä, jotka tahtoivat olla lainopettajia esittivät itsensä sen ekspertteinä, mutta eivät olleet. Paavali tietää, että näin sanoessaan he syyttäisivät häntä siitä, mistä häntä oli jo ennekin syytetty: ”Paavali ei arvosta lakia.” Siispä hän nyt ilmoittaa meille lain luonteen ja sen oikean käytön.

Lain luonne ja sen oikea tulkitseminen (jae 8)
”Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lainmukaisesti käytetään.” Jos joku epäilisi, että Paavali ei välitä, opeta ja tutki lakia: sanoo hän, että laki on hyvä. Hän muistuttaa Timoteusta siitä, että ei Kristus ”tullut lakia tai profeettoja kumoamaan, vaan täyttämään.” (Matt. 5:17). Jokaisen Kristityn kuuluu voida laulaa, niin kuin Daavid: ”Herran laki on täydellinen; se virvoittaa sielun. Herran todistus on vahva, se tekee tyhmästä viisaan. Herran asetukset ovat oikeat, ne ilahduttavat sydämen. Herran käskyt ovat selkeät, ne valaisevat silmät. Herran pelko on puhdas, se pysyy iäti. Herran oikeudet ovat todet, kaikki tyynni vanhurskaat. Ne ovat kalliimmat kultaa, puhtaan kullan paljoutta, makeammat hunajaa ja mehiläisen mettä.” (Ps. 19:8-11). Muista, että uskovalle Jumalan laki on rakas ja ilon lähde, ja hän tutkii sitä: ”Minä puhun sinun todistuksistasi kuningasten edessä, enkä häpeään joudu. Minä iloitsen sinun käskyistäsi, jotka ovat minulle rakkaat. Minä kohotan käteni sinun käskyjesi puoleen, jotka ovat minulle rakkaat, ja tutkistelen sinun säädöksiäsi.” (Ps. 119:46-48).

Mistä laista Paavali puhuu?

Tässä jakeessa Paavali puhuu moraalisesta laista, eli kymmenestä käskystä. Tiedämme tämän, sillä hän tiivistää sen seuraavissa jakeissa. Jotkut ajattelevat, että lain aika on päättynyt niin, että sillä ei ole mitään tekemistä uskovan kanssa. Tämä on historiallinen harhaoppi, jota kutsumme antinomismiksi, eli laittomuudeksi. Antinomisti opettaa, että Jumalan moraalinen laki, kymmenen käskyä eivät ole sääntö uskovan elämälle. He uskovat, että laki on tuhottu uskovan elämässä kokonaan. Paavali kuitenkin sanoo, että laki on hyvä ja me tiedämme tämän. Kukaan uudestisyntynyt ei tosissaan uskalla väittää lain olevan paha tai tarpeeton. Huomaa kuitenkin, että Paavali ei hyväksy mitä tahansa lain käyttöä! Vain sen oikea käyttö on hyvä. Jos jotkut (niin kuin nämä harhaopettajat) käyttävät lakia väärin, rakentaen sen päälle omia ajatuksia ja taruja saavuttaakseen lihalliset tavoitteensa, on tämänkaltainen lain käyttäminen halveksittavaa. Saarnaaminen on hyvä asia, mutta ei kaikki saarnaaminen. Se on hyvä asia, jos lähtöolettamus on, että joku tietää miten saarnata! Mikä on siis oikea ymmärrys laista?

Oikea ymmärrys laista

Ensin meidän täytyy ymmärtää ero moraalisen lain ja evankeliumin välillä? 1) Laki ei ole Jeesus Kristus, mutta evankeliumi on Jeesus Kristus. Laki on hyvä, mutta se ei ole hyvä uutinen Jeesuksesta Kristuksesta. Laki kertoo, että vain se ihminen voi elää, joka tekee kaiken mitä laki käskee. Syntiselle tämä on huono uutinen, sillä hän on lainrikkoja ja siten kuolemaan tuomittu. 2) Laki vaatii kuuliaisuutta, mutta ei anna siihen voimaa. Evankeliumi kuitenkin antaa voiman; se antaa uskon valituille ja tekee käskyn taakasta kevyen antamalla ilon palvella Jumalaa.

Mitä hyötyä moraalisesta laista siis on meille? Se on peili, joka näyttää meille syntimme, jotta likaisuutemme ja onnettomuutemme nähdessämme, me juoksisimme Kristuksen luokse turvaan, uskoen, että hän on maksanut syntiemme rangaistuksen pelastaakseen meidät tulevalta vihalta. ”Niin muodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme.” (Gal. 3:24).

Onko moraalinen laki siis enää voimassa uskovien kohdalla? Onko se tehty heille tyhjäksi? Tietyssä mielessä laki on tehty tyhjäksi uskoville. 1) Morallinen laki on tehty tyhjäksi suhteessa vanhurskautukseen. Laki ei voi vanhurskauttaa meitä, sillä me olemme syntisiä ja tässä mielessä moraalinen laki on tehty tyhjäksi Kristityn elämässä. Se on suureksi hyödyksi, mutta meidän kuuluu luottaa yksin Kristukselle meidän pelastuksemme. 2) Moraalisen lain kirous on tehty tyhjäksi uskoville. Uskovat ovat vapautetut sen kirouksesta ja tuomitsevasta voimasta. Minkä tähden? Sillä: ”Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme.” (Gal. 3:13). Tämä kirous, eli Jumalan viha tuli tyydytetyksi, kun Jeesus Kristus ihmisyydessään maksoi omiensa synnit. Näiltä osin moraalinen laki on tehty tyhjäksi uskovan osalta.
Se kuitenkin pysyy heidän ainaisena ohjenuorana. Thomas Watson sanoo: ”Vaikka se ei ole heidän pelastajansa, se on heidän opas. Vaikka se ei ole elämän liitto; silti se on elämän sääntö.” Jokaisen kristityn kuuluu kyetä sanomaan Paavalin kanssa: ”Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme sen.” (Room. 3:31) ja ”Laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.” (Room. 7:12). Me emme ole moraalisen lain tuomitsevan voiman alla, mutta olemme sen komentavan voiman alla. Käsky rakastaa Jumalaa kaikesta sydämestä, mielestä ja voimasta sitoo iankaikkisesti. Laittomat ihmiset, jotka sanovat, että kymmenen käskyä eivät ole voimassa uskoville tietäköön, että jos he eivät tahdo lain ohjaavan heitä, eivät he myöskään saa evankeliumia pelastamaan heitä.

Paavali sanoo, että laki on hyvä, jos sitä käytetään lainmukaisesti. Tämä onnistuu, jos tiedämme oikeat säännöt sen tulkitsemiselle. Thomas Watson kirjassaan ”The Ten Commandments” antaa kaikista Raamatullisimmat säännöt kymmenen käskyn ymmärtämiselle ja opitte ne pian, mutta nyt tahdon kysyä sinulta kysymyksen. Milloin viimeksi sinä itkit syntejäsi? Milloin viimeksi itkit kiitollisuuden kyyneliä siitä suuresta armosta, jonka Jumala on sinulle osoittanut? Minun rukoukseni on, että jos et ole ennen nähnyt syntiesi todellista rumuutta ja olet omaksunut ajatuksen, että olet ehkä rakastettava tapaus, rukoilen, että tulevina viikkoina Jumalan lain tutkimisen kautta et ainoastaan kasvaisi sen oikeassa ymmärtämisessä, vaan myös vihassasi jäljellä olevaa syntiä kohtaan ja ylistyksessäsi Jumalan armoa kohtaan. Rukoilen, että saat itkeä kiitollisuuden kyyneliä.

1) Moraalisen lain käskyt ja kiellot ulottuvat sydämeen. Käskyt eivät vaadi ainoastaan ulkoisten tekojen kuuliaisuutta, vaan sisäistä rakkauden kiintymystä: ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi.” (5 Moos. 6:5). Moraalisen lain uhkaukset ja kiellot ulottuvat myös sydämeen. Jumalan laki ei kiellä ainoastaan syntien tekoa, vaan sen halua ja siihen taipumusta. Se ei kiellä vain aviorikosta, vaan myös himoitsemisen (Matt. 5:28); ei ainoastaan varastamista, vaan myös sen halun (Room. 7:7). Ihmisten lait sitovat kädet, mutta Jumalan laki sitoo sydämen.
2) Käskyissä on tarkoitettu enemmän, kuin mitä on sanottu. Kun jokin velvollisuus on käsketty, vastakkainen synti on kielletty. Kun meidän on käsketty pitää sapatti päivä pyhänä, meidät on kielletty rikkomasta sapattia. Kun meidät on käsketty toimimaan ammatissamme: ”Kuusi päivää olet työtä tekevä,” meitä kielletään elämästä laiskasti. Myös kun jokin synti on kielletty, vastakkainen velvollisuus on käsketty. Kun meitä kielletään lausumasta Jumalan nimeä turhaan, kuuluu meidän kunnioittaa ja pelätä hänen nimeä: ”niin että pelkäät tätä kunniallista ja peljättävää nimeä, Herraa sinun Jumalaasi.” (5 Moos. 28:58). Kun meitä kielletään vahingoittamasta naapuriamme, vastakkainen velvollisuus, eli tälle hyvän tekeminen on sisälletty käskyyn.
3) Missä synti on kielletty, sen mahdollistaminen on myös kielletty. Kun meitä kielletään murhaamasta, on myös viha ja kateus kiellettyä, sillä ne saattavat johtaa siihen. Kun Jumala kieltää meitä tekemästä aviorikosta, on himokas silmän pyyntö ja porton seuraan liittyminen kielletty: ”Pidä tiesi kaukana tuollaisesta äläkä lähesty hänen majansa ovea.” (San. 5:8).
4) Jos yksi sukulaisuus on nimetty käskyssä, toinen on sisälletty. Kun lapsi mainitaan, isä on sisälletty. Lapsen velvollisuuden ollessa kunnioittaa vanhempiansa, on vanhempien velvollisuus lasta kohtaan sisälletty tähän. Lapsen kuuluu kunnioittaa ja vanhempien kuuluu ohjata, rakastaa ja täyttää lapsen välttämättömyyden tarpeet.
5) Suurten syntien tullessa mainituksi, pienemmät synnit ovat myös sisälletyt. Vaikka mikään synti ei ole pieni itsessään, ovat jotkut synnit suhteessa toiseen syntiin pienemmät. Kun epäjumalanpalvonta tai taikausko kielletään, myös omien keksintöjen tuominen Jumalan ylistykseen, joita hän ei ole asettanut, on kielletty. Aaronin pojilta ei ainoastaan kielletty epäjumalanpalvonta, vaan myös vieraan tulen tuominen: ”Ja Aaronin pojat Naadab ja Abihu ottivat kumpikin hiilipannunsa ja virittivät niihin tulen ja panivat suitsuketta sen päälle ja toivat vierasta tulta Herran eteen, vastoin hänen käskyänsä. Silloin lähti tuli Herran tyköä ja kulutti heidät, niin että he kuolivat Herran edessä.” (3 Moos. 10:1,2). Ihminen yllyttää Jumalaa tuhoamaan itsensä tuomalla omia taikauskoisia seremonioita ylistykseen, niin kuin roomalaiskatoliset ovat tehneet omassa messussaan. Jumala on riittävän viisas asettamaan itse sen tavan, millä häntä kuuluu palvella: ”Onko opetettava ymmärrystä Jumalalle, hänelle, joka taivaallisetkin tuomitsee?” (Job 21:22).
6) Laki on yhtenäinen. Käskyt Jumalaa kohtaan ovat sidotut käskyihin ihmistä kohtaan. Hurskaus Jumalaa kohtaan ja oikeudenmukaisuus naapuria kohtaan. Näitä ei saa erottaa toisistaan, niin kuin fariseukset tekivät: ”Voit teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden! Näitä tulisi noudattaa, eikä noitakaan sikseen jättää.” (Matt. 23:23). Jos ihminen vaikuttaa huolehtivan neljästä ensimmäisestä käskystä, mutta laiminlyö kaikki velvollisuutensa ihmistä kohtaan, on hän tekopyhä ja hänen sydämensä ei ole oikea Jumalan edessä. Samoin ne, jotka vaikuttavat huolehtivan velvollisuuksistaan naapuriansa kohtaan, mutta rikkovat sapatin ja palvovat toista Jumalaa, ovat heidän kaikki teot likaiset Jumalan edessä. Jumala kirjoitti jokaisen käskyn ja meidän kuuluu iloita niiden jokaisen tekemisessä.
7) Jumalan laki ei ainoastaan kiellä meidän henkilökohtaista synnin tekemistä, vaan myös toisten synteihin osallisena olemista. Mitä tämä tarkoittaa? Kuinka me voimme olla osallisia toisten synneistä? Esimerkiksi säätämällä jumalattomia lakeja ja tyrkyttämällä niitä toisille. Jerobeam teki Israelin kansan tekemään syntiä teettämällä kultaiset vasikat (1 Kun. 12). Vaikka Daavid ei itse työntänyt miekkaa Uuriaan, hän käski Jooabia, että tämä sijoittaisi Uurian taistelukentän vaikeimpaan paikkaan: ”Miksi sinä olet pitänyt halpana Herran sanan ja tehnyt sitä, mikä on pahaa hänen silmissään? Heettiläisen Uurian sinä olet surmannut miekalla, ja hänen vaimonsa sinä olet ottanut vaimoksesi.” (2 Sam. 12:9).
II) me tulemme osallisiksi toisten synteihin myös silloin, kun emme estä toisten syntiä sen voidessamme. Jos perheen pää näkee jonkun perheessään rikkovan sapatin, tai kuulee tämän kiroilevan tai vannovan jotakin pahaa, eikä käytä oikeuttaan lopettaa tätä, hän tulee osalliseksi syntiin. Eeli tuli osalliseksi lastensa synteihin, sillä hän ei tuonut lapsiaan oikeuden eteen: ”Minä ilmoitan hänelle, että minä tuomitsen hänen sukunsa ikuisiksi ajoiksi sen rikoksen tähden, kun hän tiesi poikiensa pilkkaavan Jumalaa eikä pitänyt heitä kurissa. Sentähden minä olen vannonut Eelin suvusta: ”Totisesti, Eelin suvun rikosta ei koskaan soviteta, ei teurasuhrilla eikä ruokauhrilla.” (1 Sam. 3:13,14).
III) me teemme syntiä neuvomalla, avustamalla tai yllyttämällä toisia synnin tekoon. Ahitofel tuli syylliseksi Absalomin kanssa neuvoessaan tätä häpäisemään tämän isän sivuvaimot: ”Mene isäsi sivuvaimojen tykö, jotka hän on jättänyt linnaa vartioimaan. Silloin koko Israel saa kuulla, että sinä olet saattanut itsesi isäsi vihoihin, ja kaikki, jotka ovat sinun kanssasi, saavat rohkeutta.” (2 Sam. 16:21). Mies tai nainen, joka tietäen ja tahallaan aiheuttaa pukeutumisellaan toisen halveksimaan, tullessaan loukatuksi tämän tähden tai himoitsemaan, on osallinen tämän syntiin: ”niin myös, että naiset ovat säädyllisessä puvussa.” (1 Tim. 2:9). Joka kiusaa alkoholin kanssa kamppailevaa humaltumaan on osallinen tämän syntiin: ”Voi sitä, joka juottaa lähimmäistänsä.” (Hab. 2:15).
IV) antamalla suostumuksen toisten syntiin. Saul ei itse heittänyt kiveä Stefanusta päin, mutta Raamattu sanoo: ”Myös Saulus hyväksyi Stefanuksen surmaamisen.” (Apt. 8:1). Meidän päivänämme voisimme sanoa, että jos hyväksymme abortin, olemme osallisia lasten murhaan.
V) esimerkillä. Esimerkit ovat voimakkaita ja tarttuvia. Asettamalla huonon esimerkin, mahdollistamme toisten synnin. Jos Isä kiroilee ja lapsi tämän esimerkin tähden oppii kiroilemaan, on isä osallinen lapsen synnistä. Niin kuin on suvussa kulkevia tauteja, niin on myös suvussa kulkevia syntejä.
8. Viimeinen sääntö koskien käskyjä on, että vaikka me emme voi omassa voimassamme täyttää yhtäkään käskyä, tehdessämme voitavamme, on Jumala, joka on rakkaus, luvannut antaa rohkaisunsa meille. Hän rohkaisee meitä kahdella tavalla. 1) vaikka meillä ei ole kykyä totella käskyjä, on Jumala uudessa liitossa luvannut toimia meissä niin, että hän vaikuttaa meissä sen tekemisen, mitä hän tahtoo: ”ja vaikutan teidät kulkemaan säädöksieni mukaan.” (Hes. 36:27). Jumala käskee meitä rakastamaan häntä, mutta kuinka heikko meidän rakkautemme onkaan! Se on niin mitätön, mutta silti Jumala on luvannut ympärileikata sydämemme, että rakastaisimme häntä (5 Moos. 30:6). Jumala, joka käskee meitä, antaa meille voiman. Älä siis lannistu, vaikka sinulla ei ole voimaa itsessäsi, Jumalan voima tulee täydelliseksi heikkoudessa: ”Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan, eikä näyttäisi tulevan meistä.” (2 Kor. 4:7); ”Herra, sinä saatat meille rauhan, sillä myös kaikki meidän tekomme olet sinä tehnyt.” (Jes. 26:12). 2) Kristuksen työn tähden ja hänen kauttaan, hän ottaa vastaan vilpittömät pyrkimyksemme otollisena suitsukkeena. Meidän epäonnistumisemme eivät herätä välimiehemme ihmisyydessä vihaa, vaan sääliä: ”Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.” (Hep. 4:15). Sama palvelus, jonka Jumalan laki tuomitsisi, hänen armonsa on mieltynyt kruunaamaan Kristuksen veren kautta. Hän on hyväksynyt meidät rakastetussaan, Jeesuksessa Kristuksessa, meidän toivossamme.

Kun teillä nyt on ohjeet sille, miten kymmentä käskyä kuuluu tulkita, valmistakaamme sydämemme tulevina viikkoina tutkimaan, mitä nämä käskyt sanovat meille seurakuntana siitä, mitä Herramme meiltä tahtoo ja kuinka meidän kuuluisi käyttää niitä elämässämme.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä (1 Tim. 1:5-7)

Saarnattu 16. 9. 2018

1 Tim. 1:5-7

”Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta. Muutamat ovat hairahtuneet niistä pois ja poikenneet turhiin jaarituksiin, tahtoen olla lainopettajia, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät.”

Kiitos Herralle näistä jakeista. Viime kerralla katsoimme jo pintapuolisesti näitä jakeita ymmärtääksemme, mitä ne sanovat totuuden ensisijaisuudesta. Huomasimme, että terve seurakunta pysyy totuudessa ja vastustaa niitä ihmisiä, jotka pyrkivät tuomaan tuhoavia oppeja seurakuntaan. Tänään tahdon mennä syvemmälle näihin jakeisiin ja erityisesti Paavalin lauseeseen: ”Käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä.” oppiaksemme sydämen varjelemisen tärkeyden kristityn elämässä. Sydän on ihmisen linnoitus ja joka valloittaa sydämen hallitsee koko ihmistä. Pietari kirjoitti: ”sillä kenen voittama joku on, sen orja hän on.” (2 Piet. 2:19). Tämän tutkimisen kautta toivon, että huomaamme harhaopettajien surullisen tilan ja vaikka meidän kuuluu seistä lujana valheenpuhujia vastaan ei tämä tarkoita, etteikö meidän sydämemme kuuluisi olla murtunut heidän tähtensä. Heidän sydämensä ei ole Jumalan, vaan turmeluksen orja. Ja missä me olisimme, ellemme Jumalan armosta?
Muista nyt, että näiden jakeiden kuvaamat tapahtumat eivät ole totta ainoastaan ensimmäisen vuosisadan Efesossa. Paavali olisi voinut kirjoittaa samat sanat sadoille seurakunnille Suomessa ja kymmenille tuhansille Euroopassa ja sen tähden me käymmekin tänä päivänä tätä kirjettä läpi. Turhat jaaritukset, motivaatiopuheet, teologinen liberalismi ja väärän evankeliumin julistaminen ovat todellinen ongelma missä maailmanosassa sitten olemmekin. Totuus ei ole saanut tilaa harhaopettajissa tänäänkään. He eivät pyri rakkauteen (toisten rakentamiseen), vaan ovat paisuneita ja ymmärtämättömiä, riitakysymyksien ja sanakiistojen kipeitä henkilöitä, jotka aiheuttavat kateutta ja riitaa. Nämä yksilöt, joista Paavali puhuu, olivat kääntäneet selkänsä terveelle opille ja uskolle, joka on jumalisuuden mukainen. He tahtoivat olla lain opettajia, mutta eivät ymmärtäneet mitä puhuivat. He kielsivät evankeliumin selkeät opit ja niiden soveliaan käytön. He kääntyivät turhiin mietiskelyihin ja asioihin, jotka eivät kirkasta Pyhää Jumalaa. Syy tälle Paavalin mukaan on, että heidän sydämensä ei ole puhdas. Heidän sydämensä ei ole totuuden, vaan vääryyden valtaama. Terveenä seurakuntana me tahdomme varjella sydämemme ja rukoilen, että tänään Jumala Henkensä kautta olisi armollinen painattamaan Sanansa sisimpääsi koskien tätä asiaa. Kristitty ei nimittäin täydellisty uskoontulonsa hetkellä, vaan silloin hänellä alkaa koko elämän kestävä pyhitys. Vaikka vanhaihminen on kuollut ja uusi on tullut tilalle, olemme silti liharuumiissa, jota ei vielä ole lunastettu. Ruumiimme jäsenet, jotka muistavat vanhanluontomme tavat, sotivat uutta ihmistämme vastaan ja sen tähden Jumala on antanut meille Henkensä ja Sanansa, jotta voisimme kuolettaa lihan himot ja kasvaa rakkaudessa, josta Paavali puhuu. Yksi osa tätä rakkautta, jossa meidän kuuluu totuudessa kasvaa, on sydämen puhtaudessa.

Charles Hodge oli yksi 1800-luvun merkittävimmistä teologeista. Hän toimi Princetonin yliopistossa (siihen aikaan oikeaoppisen kristinuskon keskus) Itämaisen ja Raamatullisen Kirjallisuuden, sekä Systemaattisen Teologian professorina vuosina 1820-1878. Ja hän kysyi työnsä alussa: ”Miten on mahdollista, että kaikki teologinen liberalismi näyttää tulevan Saksasta?” ja niin hän matkasi Saksaan kahdeksivuodeksi (1826-1828) opiskellakseen näiden liberaalien professoreiden alaisuudessa. Palatessaan hän puhui Princetonin yliopiston opiskelijoille eräästä Raamatunpaikasta, jota tahdon katsoa teidän kanssanne pääjakeemme ohessa. Hän puhui opiskelijoilleen Sananlaskujen luvusta 4 ja jakeesta 23 vastatakseen kysymykseen: ”Minkä takia teologinen liberalismi oli ottanut vallan Saksasta, joka oli vuosisatoja aikaisemmin todistanut reformaation synnyn omalla maaperällään?” Kääntykää siis Raamatussanne tähän Raamatunpaikkaan.

”Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee.” (San. 4:23). Charles Hodge sanoi opiskelijoilleen näin: “Pyhyys on välttämätöntä oikealle tiedolle jumalisista asioista ja varma turva virheestä. Missä ikinä löydät todellista hurskautta, löydät myös opit syntiinlankeemuksesta, turmeluksesta, uudestisyntymisestä, sovituksesta ja Jeesuksen Kristuksen Jumaluudesta… varjele sydämesi kaikella määrätietoisuudella, sillä sieltä elämä lähtee… Kun ihmiset menettävät uskonnon elämän, he voivat uskoa mitä kammottavimpia oppeja ja iloita niissä.” Miten me siis varjelemme sydämemme?

  1. Ymmärrä tämän tehtävän tärkeys. ”Yli kaiken varottavan varjele sydämesi” sanoo tämän sananlaskun isä pojalleen. Hebrean virke on tässä hyvin ponnekas: ”Vartioi kaikella vartioimisella, vartioi, vartioi, aseta tupla vartio”. Tämä käskyn kiihkeys selkeästi osoittaa, kuinka vaikeaa ja tärkeää ihmiselle on vartioida sydäntä ja kuinka vaarallista tämän säädöksen laiminlyöminen on! Asian tärkeys kiteytyy näihin sanoihin: ”sillä sieltä elämä lähtee”. Sydän määrää kaiken muun: kielemme, silmiemme, korviemme, jalkojemme ja käsiemme toimen. Se on kuin arkku, jonka sisällöstä jäsenemme ammentavat sanansa, tekonsa ja suuntansa. Jeesus sanoi: ”Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvää, ja paha tuo pahastansa esiin pahaa; sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.” (Luuk. 6:45). Kuinka pelottavaa onkaan siis tietää, että kukaan meistä ei ole luonnostaan hyvä ihminen. Mutta tämä on välttämätön tieto, jos tahdomme varjella sydämemme.
  2. Tunne siis sydämesi. Jos et tunne sydäntäsi, miten voisit turvata sen? Ystävät, opiskelkaa omaa sydäntänne, älkää käyttäkö aikaanne turhiin väittelyihin, vaan ottakaa tänään vastaan käytännön teologian leipää sydämellenne. Vakuutan sinulle, että on paljon parempi, että nämä makeat ja pelastavat evankeliumin totuudet ovat voimakkaasti kuljetetut sydämeesi, kuin paljaaseen järkeilyyn tai kuivaan loogiseen päättelyyn. Muista, että olet ”iankaikkisuuden ovella ja sinulla on työtä tehtävänä; ne tunnit, jotka käytät sydäntyöhön omassa kammiossasi osoittautuvat tuhannen taalan arvoiseksi elämäsi viimeisillä tunneilla”[1]. Kuningas Hiskia kykeni yllättävän sairautensa hetkellä rukoilla: ”Oi Herra, muista, kuinka minä olen vaeltanut sinun edessäsi uskollisesti ja ehyellä sydämellä ja tehnyt sitä, mikä on hyvää sinun silmissäsi!” (2 Kun. 20:3).
    Sydämen tunteminen alkaa ensin ymmärtämällä mikä sen tila oli ennen uudestisyntymistä? Niin kuin aikaisemmin sanoin, ei ole ketään hyvää paitsi Jumala. Nöyrry siis Jumalan Sanan edessä ja ymmärrä, että ennen kuin Jumalan armo kohtasi sinua, sinun sydämesi oli: I) paha: ”Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea?” (Jer. 17:9). On tärkeää muistaa, että sydän ei tarkoita vain tunteita, vaan viittaa Raamatussa siihen kuka ihminen on: hänen luontoonsa, joka määrittelee hänen tekonsa ja osoittaa minkälainen henkilö on kyseessä. Sydän on petollinen tarkoittaen, että se on mutkassa kuin huono tie. Se ei ole luotettava tai turvallinen. Sydän on pahanilkinen, mutta parempi käännös sanoisi englannin kielisten käännösten mukaan toivottoman sairas, tarkoittaen, että se on lääkkeellisesti parantumaton.
    II) ymmärtämätön: ”koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet.” (Room. 1:21, 22). Kuinka moni meistä ajatteli olevansa viisas ennen kuin Jumala avasi silmämme? Todellisuudessa olimme hulluja eläessämme kaikelle muulle paitsi Jumalan kunnialle. Ehkä emme olleet intellektuaalisesti pätemättömiä, mutta Jumalan herruuden kieltäminen on ihmisen typerin teko. Jumalan pelko on todellisen viisauden alku ja hänen käskyjensä noudattaminen parhain palvelus sielulle, tälle kaikelle meidän ymmärtämätön sydämemme kuitenkin nauroi.
    III) turmeltunut: ”Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla, niin kuin kirjoitettu on: ”Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.” (Room. 3:9-13). Meidän koko olemuksemme oli sodassa Jumalaa vastaan, sillä sydämestämme emme tahtoneet etsiä ja palvella Jumalaa ja tehdä hyvää hänen kunniakseen.
    IV) syyllinen: ”Ja hän kutsui taas kansan tykönsä ja sanoi heille: ”Kuulkaa minua kaikki ja ymmärtäkää: ei mikään, mikä ihmisen ulkopuolelta menee hänen sisäänsä, voi häntä saastuttaa, vaan mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen. Jos jollakin on korvat kuulla, hän kuulkoon.” Ja kun hän kansasta erottuaan oli mennyt erääseen taloon, kysyivät hänen opetuslapsensa häneltä sitä vertausta. Ja hän sanoi heille: ”Niinkö ymmärtämättömiä tekin olette? Ettekö käsitä, ettei mikään, mikä ulkoapäin menee ihmiseen, voi häntä saastuttaa? Sillä se ei mene hänen sydämeensä, vaan vatsaan, ja ulostuu.” Näin hän sanoi kaikki ruoat puhtaiksi. Ja hän sanoi: ”Mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen. Sillä sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys. Kaikki tämä paha lähtee sisästä ulos ja saastuttaa ihmisen.” (Mark. 7:14-23).

    Lapsena minulle todettiin traumaperäinen stressireaktio. Tiedän kokemuksesta, että psykiatrit pyrkivät auttamaan ongelmallisia ihmisiä ymmärtämään heidän taustaansa, jonka avulla voitaisiin selvittää, minkä takia ihminen toimii tietyllä tavalla. Tämä toimintatapa osoittaa hyvin maailman ajattelutavan: ”Syy sille, että ajattelet tai toimit tietyllä tavalla on, koska sinulle tapahtui tätä ja tuota”. Syy laitetaan johonkin muualle. ”Minun avioliittoni on kamala, sillä en saa sitä, mitä tarvitsen ja ansaitsen. Minä varastan, koska minulla on kleptomania jne.” Jumala kuitenkin sanoo, että ei se mikä menee sisään, mikä tapahtuu ulkopuolelta, ole syy syntisyydellemme ja siten vapauta meitä vastuusta. Meidän syntimme eivät ole sen seurausta, että me olemme ympärillä olevien olosuhteiden uhreja, vaan meidän sydämemme itse ovat pahat ja synnyttävät riitaa, varkautta, ihmissuhdeongelmia, murhaa ja rikosta. Jokin epäoikeudenmukainen asia voi kohdata meitä, mutta se miten reagoimme tähän osoittaa, mitä sisällämme on. Meidän sydämemme on syyllinen sen synteihin.

Nämä neljä asiaa: pahuus, ymmärtämättömyys, turmeltuneisuus ja syyllisyys tiivistävät sydämen tilan ennen uudestisyntymistä. John Flavel kirjoitti: ”Syntiinlankeemuksen jälkeen ihmisestä tuli mitä sekavin ja uhmakkain olento, joka vastustaa itse-riittoisuudellaan Luojaansa kaikkivaltiaana; itserakkaudellaan Pää-Asiallisena Hyvänä; omapäisyydellään Korkeimpana Herrana; itsekeskeisyydellään Lopullisena Tarkoituksena.” Tällaisen sydämen varjeleminen olisi hullua, sillä se ei hyödyttäisi mitään. Sydän kuitenkin muuttuu uudestisyntymisessä ja niin katsomme nyt sydämen tilaa uudestisyntyneessä. Ennen uudestisyntymistä sydän on ihmisen pahin osa ja tämän jälkeen hänen parhain osansa.

Paavali kertoo, että totuus saa Jumalan armosta aikaan puhtaan sydämen. Tämä tapahtuu syntisen kuullessa evankeliumin, jonka kautta Jumala uudestisynnyttää ihmisen ja antaa tälle parannuksen ja uskon. Kristitty ymmärtää, että hänen sydämensä on koko tämän elämän ajan ollut niin kuin juuri mainitsimme. Tämä on välttämätön seuraus, sillä tämä saa ihmisen tunnustamaan oman voimattomuutensa pelastaa ja parantaa itsensä. Se saa ihmisen luottamaan yksin Jumalan armoon ja voimaan vartioida hänet. Hän tunnustaa: ”Jos voisin menettää pelastukseni, minä menettäisin sen”, hän ei voi katsoa itseensä löytääksensä vastausta ja apua syntiinsä. Hänen täytyy katsoa itsestään poispäin Kristukseen. Nämä todistavat uudesta sydämestä, jota meidän kuuluu varjella. Uusi sydän on pesty Kristuksen verellä ja se tahtoo antaa kaiken ylistyksen Jumalalle. Ennen uudestisyntymistä Herra ei ollut antanut meille sydäntä ymmärtääksemme ja silmiä nähdäksemme ja korvia kuullaksemme, niin kuin Mooses sanoo (5 Moos. 29:4). Mutta Jumalan armosta kävi toteen kohdallamme Mooseksen toiset sanat: ”Ja Herra, sinun Jumalasi, ympärileikkaa sinun sydämesi ja sinun jälkeläistesi sydämet, niin, että rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi, että eläisit.” (5 Moos. 30:6). Uudestisyntynyt sydän etsii Jumalaa, janoaa hänen puoleensa ja tahtoo seurata häntä. Tämän tähden Jumalan silmä tarkkaa omiensa sydäntä ja kantaa siitä huolta, ja sen tähden meidänkin silmämme kuuluu katsoa sen vointia. Rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan on sitä suurempi tai heikompi, kuin on sydämen terveys. John Flavel sanoi hyvin: ”Vaikka armo on suurella tavalla tislannut sielun ja antanut sille jatkuvan ja taivaallisen luonteen: silti synti usein mädättää sen uudestaan: niin, että jopa hyväntahtoinen sydän on niin kuin musikaalinen instrumentti, jonka pieni asia voi saada soimaan huonolla sävelellä; näin juuri, jätä se hetkeksi sivuun ja se tarvitsee pian uudelleen virityksen ennen kuin sinä voit soittaa sillä uudestaan.”[2] Miten siis varjelemme sydämemme?

Sydämen varjeleminen kristityn vaelluksen aikana alkaa ihmeellisesti I) ymmärtämällä, että me emme pysty varjelemaan sydäntämme! Meillä kuitenkin on vastuu varjella sitä. Miten nämä kaksi asiaa (Jumala yksin voi varjella sydämemme pelastukseen ja meillä on silti vastuu varjella sydämemme) sopivat yhteen? Ne sopivat yhteen, sillä Jumala, joka varjelee sydämen, on mieltynyt asettamaan keinot tämän saavuttamiseksi kristityn elämässä, jossa Hän Henkensä kautta vaikuttaa niiden keinojen tekemisen ja tahtomisen. Tarkoitan, että sydämen pitäminen on Jumalan työ alusta loppuun, jonka hän tekee instrumentaalisesti pyrkimystemme kautta, jotka hän synnyttää. Ehkä pari Raamatunpaikkaa avaavat tämän totuuden selkeämmin: ”Siis, rakkaani, samoin kuin aina olette olleet kuuliaiset, niin ahkeroikaa, ei ainoastaan niin kuin silloin, kun minä olin teidän tykönänne, vaan paljoa enemmän nyt, kun olen poissa, pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte; sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.” (Fil. 2:12,13). Meidän kuuluu olla kuuliaisia ja ahkeroida pelolla ja vavistuksella. Paavali ei puhu pelastuksesta tekojen kautta, vaan tarkoittaa ”pelastusta” siinä mielessä, että tulemme progressiivisesti tuntemaan pelastuksen jokaisen aspektin ja siunauksen. Mutta tämänkin työn teon Jumala vaikuttaa omissaan antamalla tahdon ja tekemisen. Pyhityksemmekin on siis alusta loppuun Jumalan työ.
Toinen Raamatunpaikka on yhtä selkeyttävä: ”Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen. Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne.” (Hes. 36:26,27). Kristityn teot ovat todellisia, mutta ne ovat Jumalan synnyttämiä. Niin myös meidän sydämemme varjelus on Jumalan työ, mutta tämä Jumalan työ näyttäytyy niissä teoissa, jotka Hän meissä synnyttää, johtaen sydämemme varjeltumiseen. Nämä Jumalan asettamat keinot ovat I) ymmärrys omasta voimattomuudesta (jota jo katsoimme); joka johtaa II) rukoukseen, III) Sanan sydämeen painamiseen, IV) seurakuntayhteyteen ja V) Herran Päivä Sapatin pyhittämiseen.

Voimattomuuden ymmärtäminen johtaa ensimmäisenä jatkuvaan rukoukseen Jumalan puhdistavan armon toivossa: ”Erhetykset kuka ymmärtää? Anna anteeksi minun salaiset syntini… Kelvatkoon sinulle minun suuni sanat ja minun sydämeni ajatuksen sinun edessäsi, Herra, minun kallioni ja lunastajani.” (Ps. 19:13, 15). ”Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki. Älä heitä minua pois kasvojesi edestä, äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi.” (Ps. 51:12,13). Paavali sanoi Tessalonikalaisille: ”Rukoilkaa lakkaamatta.” (1 Tess. 5:17). Voi kun sydämeni rakastaisi Jumalaa enemmän; vihaisi syntiä enemmän; vaeltaisi lähempänä Jumalaa. Herra! Älä kiellä minulta sellaista sydäntä; mitä ikinä minulta kiellät: anna minulle sydän pelätäkseni sinua, rakastaakseni ja iloitakseni sinussa. Jos sydämemme ei pysy rukouksessa, se pysyy kiusauksessa. Rukoile siis ystäväni ja tiedä, että Herran käsi ei ole lyhyt auttamaan: ”Mutta hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta ja asettaa teidät nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen, hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen” (Juud. 24, 25).

Rukouksen lisäksi varjelemme sydämemme kätkemällä Jumalan Sanan sisimpäämme. Daavid ylisti Jumalaa hänen Sanastaan: ”Minä kätken sinun sanasi sydämeeni, etten tekisi syntiä sinua vastaan. Kiitetty ole sinä, Herra, opeta minulle käskysi. Huulillani minä julistan kaikki sinun suusi oikeudet. Minä iloitsen sinun todistustesi tiestä, niin kuin kaikkinaisesta rikkaudesta. Minä tutkistelen sinun asetuksiasi ja katselen sinun polkujasi. Minä iloitsen sinun käskyistäsi enkä sinun sanaasi unhot. Tee palvelijallesi hyvin, että minä eläisin ja noudattaisin sinun sanaasi. Avaa minun silmäni näkemään sinun lakisi ihmeitä. Minä olen muukalainen maan päällä; älä salaa minulta käskyjäsi.” (Ps. 119:11-19). Jeesus rukoili Isää sanoin: ”Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.” (Joh. 17:17). Koko Vanha Testamentti myös, sanoo Paavali on: ”kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo.” (Room. 15:4). Eräs viisas Anglikaani sanoi: ”Onnellinen on se ihminen, joka omistaa Raamatun! Onnellisempi on se ihminen, joka lukee sitä! Onnellisin kaikista ihmisistä on hän, joka lukee ja tottelee sitä!”. Ottakoon sydämemme tästä opiksi ja se on pysyvä varjeltuna.

Rukouksen ja Sanan lisäksi tarvitsemme paikallisseurakunnan, jossa voimme kantaa toisiamme rukouksin ja kuulla Jumalan Sanan uskollista saarnaamista, jotta ymmärryksemme siitä kasvaisi. Lampaiden ei ole tarkoitus kulkea yksin, vaan laumassa. Raamattu sanoo: ”valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin; älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niin kuin muutamien on tapana, vaan kehottakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.” (Hepr. 10:24, 25). Mark Dever kirjoittaa: ”Temppeli on rakennettu kivistä. Lauma koostuu lampaista. Köynnös on punottu oksista. Ruumis muodostuu jäsenistä. Yhdessä mielessä seurakunnan jäsenyys alkaa, kun Kristus pelastaa meidät ja tekee meistä ruumiinsa jäseniä, mutta käytännössä tämä ilmenee jäsenyytenä paikallisessa seurakunnassa. Siinä mielessä seurakunnan jäsenyys alkaa, kun sitoudumme tiettyyn ruumiiseen. Kristittynä oleminen merkitsee liittymistä seurakuntaan.” Sydämemme varjeltuvat, kun meillä on veljiä ja sisaria, jotka voivat auttaa meitä kamppailuissamme rohkaisemalla, nuhtelemalla ja kehottamalla. Toisten epätäydellisten ihmisten keskellä oleminen ja heihin sitoutuminen auttaa meitä pyhityksessä. Olkaamme siis osa tervettä seurakuntaa ja sydämemme saavat kasvaa puhtaudessaan entistä enemmän.

Viimeiseksi, mutta ei vähäisimmäksi: muista pyhittää Herran Päivä Sapatti. ”Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt. Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt.” (1 Moos. 2:2, 3). Sapatti asetettiin luomisessa. Ihmisen ensimmäinen kokonainen päivä oli lepopäivä Jumalan läsnäolossa. Tämän jälkeen hän sai käskyn tehdä työtä, hoitaa puutarhaa ja nimetä eläimet. Syntiinlankeemuksen jälkeen velvollisuus pyhittää lepopäivä pysyi voimassa. Mooseksen antaessa kymmenen käskyä luemme: ”Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, Sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sen tähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.” (2 Moos. 20:8-11). Lepopäivä käskettiin luomistyön muistamiseksi, ylistyksen ja levon päiväksi, mutta myös Jumalan tuoman pelastuksen kunnioittamiseksi: ”Ja muista, että itse olit orjana Egyptin maassa ja että Herra, sinun Jumalasi, vei sinut sieltä pois väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella. Sentähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivän.” (5 Moos. 5:15). Maailman luomisesta Kristuksen ylösnousemukseen Jumala määräsi seitsemännen päivän olevan viikoittainen Sapatti. Kristuksen ylösnousemuksesta aina maailman loppuun asti viikon ensimmäinen päivä on kristitty Sapatti. Jeesus julisti olevansa sapatin Herra (Matt. 12:8) ja siten hänellä oli oikeus muuttaa tämä päivä. Hän lepäsi pelastuksen työstään viikon ensimmäisenä päivänä ja alkuseurakunta kokoontui tämän tähden viikon ensimmäisenä päivänä, jota kutsumme myös Herran Päiväksi. Kaikki juutalaiset seremoniat liittyen vanhaan sapattiin tulivat tyhjäksi Kristuksessa, mutta sen periaate pätee yhä. Sunnuntaina me käännämme katseemme pois itsestämme pyhittäen Sapatin yksin Jumalalle, jonka päivä se on. Jokainen päivä ei ole Herran Päivä tässä mielessä, niin kuin jotkut väittävät. Me yhä odotamme ikuista sapattia. Toivon pitäväni tulevina viikoina saarnat kymmenestä käskystä ja etenkin tästä neljännestä käskystä, sillä moni seurakunta tänä päivänä joko kieltää neljännen käskyn voimassaolon tai pitää sapatin yhä seitsemäntenä päivänä, lauantaina, molempien ollessa vakavia virheitä. Tämän osoittamiseksi tarvitsemme toisen ajan. Onneksi Paavali ottaa kymmenen käskyä esille tulevien viikkojen jakeissa.
Nyt kuitenkin ajan vuoksi muistutan, että sapatti on Jumalan lahja ihmiselle. Jeesus sanoi, että sapatti tehtiin ihmistä varten, eikä ihmistä sapattia varten! Me tarvitsemme levon Kristuksessa jaksaaksemme arjessamme. Meidän täytyy muistaa se suuri vapautus, jonka hän meille toi synnin orjuudesta. Meidän sydämemme hyvinvoinnin tähden, täytyy sen antaa ylistys Herralle erityisesti hänen päivänään. Kuuntele näitä sanoja, jotka Jumala lupaa kaikille, jotka kunnioittavat hänen sapattiaan: ”Autuas se ihminen, joka tämän tekee, se ihmislapsi, joka tässä pysyy, joka pitää sapatin eikä sitä riko, joka varoo kätensä tekemästä mitään pahaa! Älköön sanoko muukalainen, joka on liittynyt Herraan: ”Herra erottaa minut peräti kansastansa”, älköönkä kuohittu sanoko: ”Minä olen kuiva puu.” Sillä näin sanoo Herra: Kuohituille, jotka pitävät minun sapattini ja valitsevat sen, mikä minulle otollista on, ja pysyvät minun liitossani, heille minä annan huoneessani ja muurieni sisällä muistomerkin ja nimen, joka on poikia ja tyttäriä parempi; minä annan heille iankaikkisen nimen, joka ei häviä. Ja muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaaksensa Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani, ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani, ja heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani, sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi.” (Jes. 56:2-7). Kuinka moni teistä kohtelee Herran Päivää, niin kuin se olisi sinun päiväsi? Sydämesi turvan tähden muista: ”Jos sinä pidätät jalkasi sapattia rikkomasta, niin ettet toimita omia asioitasi minun pyhäpäivänäni, vaan kutsut sapatin ilopäiväksi, Herran pyhäpäivän kunnioitettavaksi ja kunnioitat sitä, niin ettet toimita omia toimiasi, et aja omia asioitasi etkä puhu joutavia, silloin on ilosi oleva Herrassa.” (Jes. 58:13, 14). Kiitos Herralle, että hän kutsuu meitä hänen yhteyteensä meidän iloksemme ja omaksi kunniaksensa.

Olemme nyt katsoneet miten voimme kasvaa siinä rakkaudessa, joka tulee puhtaasta sydämestä. Olkoon Herra armollinen ja suokoon näiden totuuksien saada yhä enemmän valtaa meissä, jotta voisimme ymmärtää, kuinka suuren pelastuksen olemme saaneet. Nähkäämme, kuinka surullisessa tilassa ovat ne, jotka opettavat totuuden vastaisesti, sillä he ja heidän kuulijansa eivät ole päässeet tuntemaan rakkautta, joka tulee puhtaasta sydämestä, hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta. Olkaamme kiitollisia Jumalan armosta ja kasvattakoon Hän meitä näissä rakkauden asioissa, tänään erityisesti puhtaan sydämen omaamisessa. Aamen.

[1] John Flavel – The Works of John Flavel (Vol. 5) p. 421

[2] John Flavel – The Works of John Flavel (Vol. 5) p. 426

Totuuden ensisijaisuus (1 Tim. 1:3-7)

1 Tim. 1:3-7

”Niin kuin minä Makedoniaan lähtiessäni kehoitin sinua jäämään Efesoon, käskeäksesi eräitä kavahtamaan, etteivät vieraita oppeja opettaisi eivätkä puuttuisi taruihin ja loppumattomiin sukuluetteloihin, jotka pikemmin edistävät turhaa mietiskelyä kuin Jumalan armo-taloutta, joka perustuu uskoon, niin kehoitan nytkin. Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta. Muutamat ovat hairahtuneet niistä pois ja poikenneet turhiin jaarituksiin, tahtoen olla lainopettajia, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät.”

Kiitos Herralle tästä Sanasta, jonka Hän on antanut meitä varten. Viime viikolla aloitimme tämän kirjeen tutkimisen ja muistamme, että Paavali kirjoitti tämän kirjeen Timoteukselle, hänen oikealle pojallensa uskossa. Me opimme, että terveen seurakunnan auktoriteetti on yksin Jumalan Sana, että pelastajamme on kolmiyhteinen Jumala ja että seurakunta koostuu pelastetuista syntisistä, jotka ovat saaneet armon, laupeuden ja rauhan Isältä Jumalalta ja Kristukselta Jeesukselta. Tänään katsomme terveen seurakunnan taistelua totuuden julistamisen puolesta ja kuinka se on seurakunnan päätehtävä. Lopuksi katsomme mikä on totuuden päämäärä kristityn elämässä?

Huomatkaa totuuden ensisijaisuus.

Jae 3
”Niinkuin minä Makedoniaan lähtiessäni kehoitin sinua jäämään Efesoon, käskeäksesi eräitä kavahtamaan, etteivät vieraita oppeja opettaisi” Jos sinulla olisi mahdollisuus kirjoittaa kirje nuorelle saarnaajalle, ohjeistaen hänelle seurakuntatyön Raamatullisen teologian, mitä sinä olisit sanonut hänelle ensimmäisenä? Olisit ehkä kirjoittanut: ”Muista aina rakastaa niitä, jotka Herra on antanut sinun paimenuuden alaiseksi. Rakasta heitä kaikesta sydämestäsi.” Tämä olisi hyvä neuvo, Raamatullinen neuvo ja Paavali antaa tämän neuvon Timoteukselle, mutta myöhemmin. Ehkä kirjoittaisit: ”Rukoile seurakuntalaistesi puolesta. Tuo heidät rukouksessa jatkuvasti Jumalan eteen, muista, että sinun esirukouksesi heidän puolesta on ratkaisevaa heidän kasvussaan Kristuksessa.” Tämäkin olisi todella hyvä neuvo, Raamatullinen neuvo, mutta Paavali antaa sen myöhemmin. Sen sijaan hän antaa neuvon, jota tuskin kukaan meistä olisi ajatellut antaa ensin: ”Käske eräitä kavahtamaan, etteivät vieraita oppeja opettaisi”. Timoteuksen kuuluu taistella totuuden puolesta ja varmistaa, että seurakunnassa ei ole harhaoppia. Meidän täytyy taistella totuuden puolesta. Totuutta ei voida uhrata minkään kustannuksella Jumalan seurakunnassa. Jeesus sanoi olevansa tie, totuus ja elämä. Jos meillä ei ole totuutta, meillä ei ole häntä. Jeesus sanoit, että totuus on tekevä meidät vapaiksi. Jos meillä ei ole totuutta, meillä ei ole vapautta.

Totuuden vastakohta on valhe. Valheiden isä on paholainen ja luonnolliset ihmiset, jotka eivät ole vapautetut Kristuksen toimesta, ovat hänen orjiansa. Jos siis seurakunta hylkää totuuden -Jumalan Sanan- ei tämä ole Jumalan seurakunta. Totuus on perusta, jolle seurakunta kuuluu rakentaa. Totuus on se lähde, josta paikallisseurakuntien kuuluu saada ohjeensa kaikkeen siihen, mitä he tekevät.

Huomatkaa siis valheen todellinen vaara.

Raamatun kirjoittajat useasti lupaavat, että seurakunnat joutuvat koetukselle harhaopettajien tähden. Nämä opettajat pyrkivät vetämään jokaisen pois Jumalan ilmoittamasta totuudesta. Heitä nousee seurakunnan ulkopuolelta ja sisäpuolelta. Mitä on harhaoppi? Harhaoppi kieltää ja opettaa vastoin Raamatun ydintotuuksia. Johannes kirjoitti: ”Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta; ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki.” (1 Joh. 4:2,3). Paavali kirjoitti Galatalaisille: ”Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. Niin kuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.” (Gal. 1:8,9).

Harhaopettajat eivät ole uusi ilmiö. He ovat olleet olemassa alusta saakka. Mooses varoitti Israelia vääristä profeetoista, niinkuin kansojen epäjumalista ja heidän turmiollisesta menostaan. Harhaoppi ei rajoitu yksin jonkin välttämättömän totuuden kieltämiseen sanoissa, vaan myös teoissa. Tämän tiedämme Jeesuksen sanoista: ”Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita… niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.” (Matt. 7:15,16, 20). Monet sanovat uskovansa Raamatun Jumalaan ja täten he vaikuttavat lampailta, mutta heidän elämänsä paljastaa, että he todellisuudessa palvovat epäjumalaa. Harhaopettaja ei siis ole vain se, joka kieltää Jeesuksen Jumaluuden, kolminaisuuden tai Raamatun auktoriteetin. Harhaopettaja on myös se, joka sanoo uskovansa tämän kaiken, mutta elämällänsä opettaa ihmisiä ajattelemaan, että minä voin rakastaa pahaa ja silti mennä taivaaseen.

Jumala on kaikkivaltias. Mitään ei tapahdu ilman, että Hän olisi sen säätänyt tiettyä tarkoitusta varten. Mikä on siis hänen tarkoituksensa harhaopettajille, jotka eksyttävät ihmisiä? Miksi Hän on sallinut heidän tuottaa paljon surua seurakunnille?

Syy harhaopettajien olemassaololle

Harhaopettajat ovat seurakunnan vaivana ensiksi sen tähden, että uskoville tulisi ilmi, että Jumala on voimallinen pitämään heidät turvassa kaiken vaarankin keskellä. Tämä opettaa meitä uskomaan ja luottamaan häneen yhä enemmän. Pietari kirjoittaa toisen kirjeensä luvussa kaksi siitä, kuinka valheprofeettoja on seurakunnan keskuudessa ja kuinka he salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, mutta sanoo jakeessa 9: ”Näin Herra tietää pelastaa jumaliset kiusauksesta, mutta tuomion päivään säilyttää rangaistuksen alaisina väärät, ja varsinkin ne, jotka lihan jäljessä kulkevat saastaisissa himoissa ja ylenkatsovat herruuden.” Hän opettaa omiansa ymmärtämään, että se ei ole meidän kätemme, joka pitää tiukasti kiinni Jumalasta, joka pelastaa meidät, vaan hänen kätensä, joka pitää kiinni meistä. Jeesus sanoi: ”Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä, heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.” (Joh. 10:27-30).

Toiseksi harhaopettajat ovat seurakunnan vaivana, jotta tulisi ilmi, ketkä kestävät koetuksen. Paavali kirjoitti korinttolaisille: ”Täytyyhän teidän keskuudessanne olla puolueitakin, että kävisi ilmi, ketkä teistä kestävät koetuksen.” (1 Kor. 11:19) ja ”Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta. Minä toivon teidän tulevan tuntemaan, että me emme ole niitä, jotka eivät koetusta kestä.” (2 Kor. 13:5,6).

Kolmanneksi harhaopettajat ovat seurakunnan vaivana, jotta ulkoinen seurakunta puhdistuisi vääristä uskovista, jotka ovat valmiita hylkäämään uskon heille sopivassa tilanteessa: ”Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme.” (1 Joh. 2:19).

Ymmärrämme siis, että vaikka Jumala tuntee omansa ja pitää heidät lopullisesti turvassa, ja vaikka harhaopettajat palvelevat Jumalan tarkoitusta, on meidän tehtävämme vastustaa heitä ja tehdä kaikkemme varjellaksemme seurakuntaa harhalta, sillä todellisetkin uskovatkin voivat hetkellisesti kärsiä paljon heidän tähden. Kaikkien varoitusten ja käskyjen tähden, jotka luemme Raamatussa koskien tätä asiaa, voisimme luulla, että seurakunnat olisivat varautuneita tähän jollakin tavalla. Luulisimme, että seurakunnat ottaisivat nämä varoitukset vakavasti ja sen tähden rukoilisivat Daavidin sanojen mukaan: ”Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.” (Ps. 139:23-24). Kuitenkin monet seurakunnat eivät hetkauta korvaansa näille käskyille. Mutta Paavali käskee Timoteusta ensimmäisenä näin: ”käske harhaopettajia kavahtamaan, etteivät opettaisi valhetta.”

Emme tiedä tarkkaan mikä harhaoppi oli vallalla Efeson seurakunnassa, mutta voimme päätellä Paavalin kirjeiden sisällöstä, jotka hän kirjoitti Timoteukselle, että kyseessä oli opit, jotka kielsivät evankeliumin, Kristuksen työn riittävyyden pelastukseen. He asettivat sääntöjä pelastukselle, jotka kielsivät syömästä tiettyjä ruokia tai menemästä naimisiin. Luemme luvussa 4: ”Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty ja jotka kieltävät menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, mitkä Jumala on luonut niiden nautittavaksi kiitoksella, jotka uskovat ja ovat tulleet totuuden tuntemaan.” (1 Tim. 4:1-3).

Jakeet 4-5
”eivätkä puuttuisi taruihin ja loppumattomiin sukuluetteloihin, jotka pikemmin edistävät turhaa mietiskelyä kuin Jumalan armo-taloutta, joka perustuu uskoon, niin kehoitan nytkin. Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta.” Jos katsomme nopeasti jaetta viisi näemme, että Paavalin käsky Timoteukselle opettaa totuutta ja hiljentää harhaopettajat on rakkaus! Miksi totuus on tärkeää? Koska rakkaus, josta Paavali puhuu, ei voi kasvaa valheenmaalla, se kasvaa ainoastaan totuudessa. Tämän tähden totuus on niin tärkeää. Ainoastaan rakkaus voi rakentaa. Me emme voi korjata rakkaudettomuutta seurakunnassa mainostamalla totuudettomuutta. Totuus on välttämätön maaperä rakkaudelle. Oikean opin vähätteleminen, Raamatun jakeiden kiertäminen ei ole tie tuottaa rakastavampaa seurakuntaa. Se on varma tapa kasvattaa rakkaudeton seurakunta.

Katso nyt mistä nämä harhaopettajat tunnettiin. He puuttuivat taruihin ja loppumattomiin sukuluetteloihin. Nämä harhaopettajat olivat kuten Paavilaiset ovat olleet läpi historian. He puuttuivat taruihin ja rakensivat opetuksensa ja vaikutusvaltansa asioiden ympärille, joista Raamattu ei puhu mitään, vaan nämä olivat yksin heidän mielikuvituksen ja turhan mietinnän tuloksia väärän voiton saamiseksi. Roomalaiskatoliset ovat läpi historian ryöstäneet rahaa mitä typerimmillä taruilla, kuten väittämällä löytäneensä Joosefin vaipan tai Marian rintamaidon tai jonkun pyhimyksen luut. He mainostivat, että näissä olisi voima vapauttaa ihmisiä kiirastulesta tai tuoda siunausta niille, jotka maksavat niiden näkemisestä tai koskemisesta tai niiden lähellä rukoilemisesta. Tänä päivänä myös karismaattiset harhaopettajat kuten Bill Johnson tai Benny Hinn, käyvät kuolleiden ihmisten haudalla ajatellen, että he saavat näin Pyhän Hengen voitelun. Benny Hinn on pitänyt opetuksen siitä, kuinka Aadam osasi lentää paratiisissa. Täyttä turhuutta ja typerää spekulointia, josta Paavali varoittaa. Mutta tällaiseen harhaopit johtavat: turhiin spekuloiviin taruihin ja sukuluetteloihin, vailla mitään hyötyä ihmisten kasvulle Kristuksessa ja hänen rakkaudessa.

Ligon Duncan kertoi esimerkin tällaisesta tilanteesta. Hän oli tullut kotiin seminaarista ja tullessaan seurakuntaan hän tapasi erään miehen, joka johti Raamattupiiriä kotonansa ilman, että seurakunnan vanhimmat tiesivät tästä. Ligon ei ollut koskaan tavannut häntä aikaisemmin ja tämän miehen ensimmäiset sanat hänelle eivät olleet: ”Mitä kuuluu?” tai ”Mikä sinun nimesi on?”. Sen sijaan hänen ensimmäiset sanat olivat: ”Kenen luulet Danielin pienen sarven olevan?” (Dan. 7:8). Hän jatkoi puolen tunnin monologiin koskien Danielin pientä sarvea kertoen, että hän on maailman johtava ekspertti Danielin pienen sarven tulkinnassa. Hänen opetuksellansa oli sielun-tuhoava vaikutus tiettyihin ihmisiin seurakunnassa. Kuulostaa hullulta, mutta tämä ei ole lainkaan harvinaista. Seurakunnan vanhimpien täytyi siirtää hänet pian pois seurakunnasta, sillä he seurasivat Paavalin ohjetta: ”Timoteus, käske heitä lopettamaan ja jos he eivät kuule, jätä heidät Saatanan haltuun.”

”loppumattomat sukuluettelot” voi viitata joko Vanhan Testamentin sukuluetteloihin, joista on oikein käytettynä paljon hyötyä, mutta nämä opettajat olivat rakentaneet taruja joidenkin nimien ympärille vahvistaakseen heidän omia harhaoppeja. Uskon kuitenkin tämän viittaavan siihen, että nämä opettajat olivat juutalaisia, ja kuten luemme jakeessa 7, he tahtoivat olla lainopettajia. Uskon heidän opettaneen, että vain juutalaiset, joiden sukupuu voidaan jäljittää Leevin heimoon kelpaavat toimimaan opettajina. Syy miksi uskon näin on, että Esran kirjan luku 2 kertoo jakeessa 63, kuinka: ”Nämä etsivät sukuluetteloitaan, niitä löytämättä, ja niin heidät julistettiin pappeuteen kelpaamattomiksi.” Pääasia on kuitenkin se, että kaikki opetus, joka johtaa turhaan mietiskelyyn, kuuluisi hylätä.

Jumalan mielenmukainen opetus perustuu Jumalan armo-talouteen. Terveen seurakunnan opettajat ovat luotettavia Jumalan huoneenhaltijoita. He eivät keksi omia tarinoita hankkiakseen itselleen seuraajia, vaan he opettavat Jumalan varmaa Sanaa, riippumatta siitä, kuinka moni sen ottaa vastaan: ”Pyri osoittautumaan Jumalalle semmoiseksi, joka koetukset kestää, työntekijäksi, joka ei työtään häpeä, joka oikein jakelee totuuden sanaa.” (2 Tim. 2:15). Tämän tähden haluan näyttää teille Raamatusta, miltä näyttää Jumalan todellinen palvelija verrattuna harhaopettajaan.

Jumalan palvelijan tuntomerkit

Raamatun asettaessa vaatimukset pastoreille, on tärkeää muistuttaa, että nämä ovat vaatimukset jokaiselle kristitylle, sillä pastorin kuuluu olla henkilö, joka on kypsä kristitty ja jokaisen meistä on tarkoitus kasvaa kypsäksi kristityksi. Syy sille, miksi pastoreilta vaaditaan tämä erityisesti, on, että heidän kuuluisi olla esimerkkejä toisille. Kukaan ei tule kypsäksi hetkessä, mutta Jumalan työ meissä jokaisessa tähtää tähän. Jos tahdot tietää miten kasvaa uskossa, puhun tästä myöhemmissä saarnoissa, mutta voin tiivistää sen näihin kolmeen asiaan: 1) Rukous 2) Raamatun lukeminen ja uskominen 3) Uskovien yhteys ja seurakunnan vanhimpien neuvon alle tuleminen. Paavali, kaikista kypsin kristitty sanoi: ”Olkaa minun seuraajiani, niin kuin minä olen Kristuksen seuraaja.” (1 Kor. 11:1).

Katsoessamme Jumalan palvelijan tuntomerkkejä luemme seuraavasti: ”Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan, ei juomari, ei tappelija, vaan lempeä, ei riitaisa, ei rahanahne, vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina.” (1 Tim. 3:2-4). Terveen seurakunnan paimenet eivät ole avionrikkojia, vihaisia, toisia loukkaavia, väärä opetusta antavia, eivätkä heidän motiivinsa työhön ole rahan saaminen. Jokaista harhaopettajaa yhdistää heidän motiivinsa saada rahaa ja mainetta, Raamattu kuvaa heitä näin: ”moni on seuraava heidän irstauksiaan, ja heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi; ja ahneudessaan he valheellisilla sanoilla kiskovat teistä hyötyä.” (2 Piet. 2:2,3); ”Papit opettavat maksusta, ja profeetat ennustelevat rahasta.” (Miik. 3:11); ”Samoin tekin ulkoa kyllä näytätte ihmisten silmissä hurskailta, mutta sisältä te olette täynnä ulkokultaisuutta ja laittomuutta.” (Matt. 23:28); ”Voi teitä, te fariseukset, kun te rakastatte etumaista istuinta synagogissa ja tervehdyksiä toreilla!” (Luuk. 11:43).

Paavali oli täysi vastakohta tälle: ”En minä ole halunnut kenenkään hopeata tai kultaa tai vaatteita; te tiedätte itse, että nämä minun käteni ovat työllänsä hankkineet, mitä minä ja seuralaiseni olemme tarvinneet. Kaikessa minä olen osoittanut teille, että näin työtä tehden tulee huolehtia heikoista ja muistaa nämä Herran Jeesuksen sanat, jotka hän itse sanoi: ”Autuaampi on antaa kuin ottaa.” (Apt. 20:34,35).

Jumalan oikeat palvelijat välittävät sinun sielusi hyvinvoinnista, vaikka se tarkoittaisikin sinun ylpeytesi loukkaamista. Paavali käski Timoteusta hänen toisessa kirjeessään luvussa 4: ”Saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella. Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.” (2 Tim. 4:2-4).

Tämä on siis mitä Paavali haluaa sanoa: Terve seurakunta julistaa totuutta, mutta myös kumoaa väärät opetukset. Terveen seurakunnan opetukset eivät keskity turhiin taruihin ja uusiin ideoihin, vaan Jumalan iankaikkiseen totuuteen, joka kasvattaa meitä Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Mutta kaiken tämän päämäärä on rakkaus.

Rakkaus päämääränä

Miksi Timoteuksen täytyy saarnata totuutta, julistaa evankeliumia ja paljastaa valheet? Sen tarkoitus on tuottaa rakkaus puhtaasta sydämestä, hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta. Meitä kalvinisteja/reformoituja usein kutsutaan pahalla tavalla Raamattu ihmisiksi tai totuudentorviksi. Meitä ei niinkään tunneta rakkaudesta. Me emme ole kuuluisia rakkaudestamme. Tämä on johtanut joitakin ihmisiä vähentämään saarnaamista, teologiaa ja totuutta. Heidän logiikkansa on tämä: ”Jos me olemme heikkoja rakkaudessa, ehkä ongelma on se, että me välitämme liikaa totuudesta, teologiasta ja Raamatun saarnaamisesta.” Heidän diagnoosinsa on, että rakkaudettomuus johtuu liiasta totuudesta. Tämä on väärä diagnoosi. Paavali tekee selväksi, että ilman totuuden ensisijaisuutta, ei ole rakkautta. Jos meissä ei ole rakkautta, ongelma ei ole totuudessa, vaan meissä. Raamattu ei ole ongelma, meidän sydämemme ovat ongelma. Ongelma on se, että me emme ymmärrä mitä varten totuus on. Totuus on rakkautta varten, niin kuin Paavali tässä sanoo. Totuus ei ole itseään varten, vaan se tuottaa jotakin. Sanon kuitenkin, että suurimmalta osin nämä syytteet reformoitujen rakkaudettomuudesta eivät pidä paikkaansa. Ihmisillä ei ole Raamatullista ymmärrystä rakkaudesta ja siten he yhdistävät kaiken, mikä saattaa ihmiset tuntemaan olonsa epämukavaksi rakkaudettomaksi. Tätä me saamme paljon aikaan, sillä totuus saa tämän aikaan ihmisissä, joissa totuus ei ole saanut aikaan päämääräänsä: rakkautta, joka tulee puhtaasta sydämestä, hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta! Jos ihmisellä olisi nämä kaikki kolme, ei hän kiemurtelisi ahdistuneena kuullessaan totuuden. Joskus rakkauden osoittaminen vaatii sitä, että joudumme loukkaamaan toisen ylpeyttä ja saattamaan toisen valinnan paikalle.

Mikä siis on saarnaamisemme päämäärä? Meidän saarnaamisen päämäärä ei ole, että joku nostaa kätensä ja rukoilee rukouksen sanoen uskovansa Jeesukseen, tämän jälkeen palaten takaisin elämään maailmassa. Tavoitteemme ei ole saada tuhansia seurakuntajäseniä. Meidän päämäärämme on luonteen todellinen muutos, uudestisyntyminen, uuden sydämen saaminen, pelastus Jumalalta! Mistä tiedämme tämän tapahtuneen?

Ensiksikin rakkaudesta, joka tulee puhtaasta sydämestä, tarkoittaen, että sydän on pesty kaikesta liasta Kristuksen verellä. Tämä sydän rakastaa Jumalaa ja tahtoo tuntea hänet ylitse kaiken! Tämä sydän ei tahdo maailman tietä, se ei tahdo pitää toista jalkaa maailmassa ja toista seurakunnassa. Jeesus sanoi: ”Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.” (Matt. 5:8).

Toiseksi rakkaudesta, joka tulee hyvästä omastatunnosta. He tunnustavat syntinsä Jumalalle tietäen, että heidän ainoa toivonsa on Kristuksessa. Jeesuksen sanat heille ovat: ”Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.” (Matt. 5:3,4). Pyhä Henki on heissä ja saa heidät ajattelemaan vakavasti Jumalan asioista, he tahtovat edistyä pyhityksessä, eivät ansaitakseen pelastusta, mutta ollakseen lähempänä Jumalaa ja näin heidän omatunto on puhdas.

Kolmanneksi rakkaudesta, joka tulee vilpittömästä uskosta. Tämä tarkoittaa uskoa, joka ei ole valheellinen, feikki, tekopyhä. On paljon uskoa, joka ei ole aitoa. Näet tämän siinä, miten monet seurakunnat toimivat: ”Miten voimme saada ihmisiä seurakuntaan? Kaikenlaisilla tempuilla, tekniikoilla ja konserteilla. Kaikilla asioilla mistä ihmiset tykkäävät.” Niin sanotut ”etsijäystävälliset” seurakunnat. Anna maailmalle mitä he haluavat! Sen sijaan, että luottaisimme Jumalan Sanaan ja Hengen työhön. Jos sinulla ei ole uskoa sinä sanot: ”Saarnaaminen ei ole hyvä itsessään. Rukoileminen ei ole hyvä itsessään. Meidän täytyy lisätä jotakin.” Eikä tällaista ihmistä kiinnosta, jos se ei ole Raamatussa. Vilpitön usko! Me tahdomme nähdä ihmisiä, jotka uskovat Jumalaan ja hänen Pyhän Hengen voimaan tehdä Jumalan tahto hänen asettamillaan tavoilla.

Jakeet 6-7
Harhaopettajat sen sijaan, sanoo Paavali: ”Ovat hairahtuneet niistä pois ja poikenneet turhiin jaarituksiin, tahtoen olla lainopettajia, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät.”

Onko totuus saanut sinussa tilaa? Oletko sinä tullut Jeesuksen Kristuksen luokse kääntyen synneistäsi hänen puoleensa? Tiedä, että hänen ulkopuolella ei ole iankaikkista elämää. Voit saada maailmassa hetkiä, joissa luulet saavasi rakkautta, mutta tiedät varsin hyvin, että se haihtuu hetkessä. Jumalan ulkopuolella ei ole elämää, ainoastaan hengittämistä ja kaikkein pahinta, hukkumista, sillä tulee päivä, jolloin jokainen kutsutaan Jumalan eteen ja tällöin jokainen joutuu vastaamaan synneistään. Jos sinä et ole tullut uskossa Kristuksen luokse, sinua kohtaa iankaikkinen kadotus. Mutta Jumala on suuri armossaan ja rakkaudessaan ja kutsuu tänään jokaista tulemaan hänen tykönsä syntien anteeksisaamiseksi! Jokainen, joka tulee hänen tykönsä, saa myös Kristuksen vanhurskauden, jonka ansiosta uskovat saavat iankaikkisen elämän: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat. Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.” (Joh. 3:16-20). Pyydän sinua, tulee tänään valkeuteen ja sinulla on oleva iankaikkinen elämä.

Terve seurakunta (1 Tim. 1:1-2)

Saarnattu 2. 9. 2018

1 Tim. 1:1-2

”Paavali, Kristuksen Jeesuksen apostoli, Jumalan, meidän vapahtajamme, ja Kristuksen Jeesuksen, meidän toivomme, asettama, Timoteukselle, oikealle pojallensa uskossa. Armo, laupeus ja rauha Isältä Jumalalta ja Kristukselta Jeesukselta, meidän Herraltamme!”

Tulevien kuukausien aikana käymme läpi Paavalin ensimmäistä kirjettä Timoteukselle. Syy tälle on se, että tahdomme antaa seurakunnalle vastauksen kysymykseen: ”Mikä on terveellinen seurakunta Raamatun mukaan?”. Monet seurakunnat ovat innoissaan siitä, miten he toimivat, mutta kysyttäessä: ”Onko tämä, miten Jumala tahtoo hänen seurakuntansa toimivan?” voi moni löytää itsensä vailla vastausta. Monet seurakunnat ovat hyljänneet niin seurakunnan hallinnan, kuin ylistyksen kohdalla ylistyksen säätelevän periaatteen, joka sanoo, että seurakunnan kokousten ja elämän kuuluu olla yksin Raamatun ohjaama. Tämän sijasta monet ovat omaksuneet toimivuuden periaatteen, tarkoittaen, että jos jokin toimii tai saa aikaan halutun seurauksen, kuten nykyisen maailmanajan hyväksynnän, se on hyvä. Tällainen ajattelu on tappavan tuhoisaa seurakunnalle.

Paratiisista asti sota ylistyksestä on käynyt kuumana. Vihollinen on halunnut aina varastaa Jumalan tämän kirkkaudestaan viekoittelemalla ihmisiä ylistämään ja elämään kaikella muulla tavalla, paitsi sillä tavalla, jonka Jumala on ilmoittanut. Seurakunta on kutsuttu antamaan ylistys Jumalalle olemalla kuuliainen hänen käskyilleen ja niin Paavali kirjoitti tämän kirjeen Timoteukselle, jotta hän tietäisi, miten tulee olla Jumalan huoneessa, joka on elävän Jumalan seurakunta, totuuden pylväs ja perustus (1 Tim. 3:15).

Miksi seurakunnan terveyden kuuluisi kiinnostaa jokaista kristittyä?

Jokaisen kristityn tunnusmerkki on rakkaus Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan, erityisesti niitä kohtaan, jotka ovat veljiä ja sisaria uskossa. Kristus rakasti seurakuntaansa niin paljon, että Hän antoi henkensä sen puolesta, puhdistaakseen tämän iankaikkisuutta varten. Jeesus Kristus sanoi rakentavansa seurakuntansa ja että helvetin portit eivät voisi tuhota sitä. Hän sanoi myös, että jos me rakastamme häntä, me pidämme hänen käskynsä. Tämän tähden sinua kuuluisi kiinnostaa, miten Herrasi tahtoo hänen lunastamansa seurakunnan toimivan. Jokainen kristitty on velvoitettu tietämään, miten Jumala tahtoo seurakunnan toimivan ja tämän jälkeen toimimaan itse sen mukaan. Jumalalle on erittäin tärkeää se, miten ylistämme, opetamme, evankelioimme, hallinnoimme seurakuntaa ja toimimme toistemme kanssa? Sen tähden Hän on antanut ohjeet tätä varten ja nämä ohjeet ovat meidän parhaaksemme ja Jumalan kunniaksi. Kaiken sen suuren armon jälkeen, jonka olemme häneltä saaneet, emmekö me tahtoisi toimia hänen tahtonsa mukaisesti?

Johdanto kirjeeseen

Ensimmäinen kirje Timoteukselle on yksi kolmesta ”paimenkirjeestä”, jotka ikääntyvä apostoli lähetti niille, jotka jatkaisivat hänen työtään. Paavali kirjoitti tämän kirjeen noin 62-64 jKr. nuorelle Timoteukselle, joka oli Lystrasta kotoisin. Hän oli tullut uskoon Paavalin ensimmäisen lähetysmatkan aikana ja tullut tämän opetuslapseksi Paavalin toisen lähetysmatkan aikana. Luemme Apostolien teoissa: ”Niin hän saapui myös Derbeen ja Lystraan. Ja katso, siellä oli eräs opetuslapsi nimeltä Timoteus, joka oli uskovaisen juutalaisvaimon poika, mutta isä oli kreikkalainen. Hänestä veljet, jotka olivat Lystrassa ja Ikonionissa, todistivat hyvää.” (Apt. 15:1-2). Timoteus kiersi Paavalin kanssa ja tämän lähettämänä ympäri Eurooppaa ja Aasiaa ohjeistamassa seurakuntia. Tämän kirjeen kirjoituksen hetkellä, Timoteus oli Efeson seurakunnassa, johon Paavali oli hänet jättänyt auttaakseen seurakuntaa palaamaan Jumalan tahtoon, josta se oli poikennut. Vuosia aikaisemmin Paavali oli varoittanut Efeson vanhimpia näillä sanoin: ”Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut. Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä, ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa. Valvokaa sentähden ja muistakaa, että minä olen kolme vuotta lakkaamatta yötä ja päivää kyynelin neuvonut teitä itsekutakin.” (Apt. 20:28-31). Tämä Paavalin sana oli käynyt toteen. Timoteus, joka oli enemmän kuin halukas tekemään Jumalan tahdon, oli kuitenkin olemukseltaan ja luonteeltaan arka (kuten tulevina viikkoina näemme) ja siten tarvitsi rakkaan mentorinsa rohkaisun, ottaakseen härkää sarvista. Timoteus oli vaarassa lamautua suuren sotkun keskellä, sillä seurakunnassa oli pätemättömiä pastoreita ja seurakuntapalvelijoita, passiivisia miehiä ja aggressiivisia naisia, rahan omaavilla oli sydän tässä ajassa ja ennen kaikkea väärä oppi oli saanut tilaa seurakunnassa.

Vaikka tämä kirje kantaa Timoteuksen nimeä, ei apostoli tarkoittanut tätä yksityisviestiksi hänelle, vaan koko seurakunnalle. Jokaisen meistä kuuluu tietää miten terve seurakunta toimii. Tämän kirjeen sisältö ei ole ohjeiltaan kulttuurisidonnainen, vaan kantaa Pyhän Hengen kirjoittamat sanat koskien sitä tapaa, jolla seurakunnan kuuluu ylistää, palvella ja elää keskenään. Katsokaamme siis nyt ensimmäistä jaetta.

Jae 1

”Paavali, Kristuksen Jeesuksen apostoli, Jumalan, meidän vapahtajamme, ja Kristuksen Jeesuksen, meidän toivomme asettama.” Paavali tekee selväksi, että hän on Kristuksen Jeesuksen apostoli. Hänen ei tarvinnut mainita tätä erikseen Timoteukselle, mutta hän sanoo tämän, sillä jotkut ihmiset eivät muuten kuuntelisi Timoteusta. Apostolit olivat saaneet Kristukselta henkilökohtaisen käskyn laskea seurakunnan perusta koskien kaikkea tarpeellista opissa ja elämässä. Perustan laskeuduttua tämä virka lakkasi. Kukaan ei voi enää tulla sinun luoksesi sanoen: ”Minä olen Kristuksen Apostoli, sen tähden sinun kuuluu totella sanojani, sillä ne ovat Jumalan käsky.” Tänä päivänä moni kutsuukin itseään apostoliksi ja siten ovat onnistuneet huijaamaan monilta ihmisiltä rahaa, mutta tähän virkaan ei ole otettu hakemuksia vastaan yli 1900 vuoteen. Paavali ei tietenkään itse hakenut tätä virkaa, vaan Jumala kaikkivaltiaasti valitsi hänet: ”Paavali, apostoli, virkansa saanut, ei ihmisiltä eikä ihmisten kautta, vaan Jeesuksen Kristuksen kautta ja Isän Jumalan, joka on hänet kuolleista herättänyt.” (Gal. 1:1). Tämän viran hän sai Jumalan pelastaessa hänet Damaskoksen tiellä, kun hän vielä vainosi seurakuntaa. Seurakunnan suurimmasta vainoojasta tuli sen suurin palvelija. Mitä tämä tarkoittaa meille, jotka haluamme olla terve seurakunta? Ennen Jumala ilmoitti tahtonsa profeettojen ja apostolien kautta, mutta nyt meillä on heidän ansiostaan Jumalan tahto ilmoitettuna Sanassa, joka on varma. Meidän kuuluu ymmärtää, että koko Raamattu, kaikki 66 kirjaa, ovat Jumalan Sana seurakunnalle ja tämän kautta Hän puhuu meille. Kristuksen Hengen sanat apostolien kautta ovat yhtä lailla Jumalan sanoja, kuin ne, jotka luemme evankeliumeissa Jeesuksen omasta suusta. Älä siis anna ihmisten sanoa: ”Tuo on vain mitä Paavali ajattelee, kuunnellaan vain Jeesusta.” Terve seurakunta tunnustaa vain yhden auktoriteetin, Raamatun.

Huomaa Paavalin sanat: ”Jumala, meidän vapahtajamme”. Jos sinulta kysyttäisiin: ”Kuka on sinun vapahtajasi?” vastaisit luultavasti: ”Jeesus Kristus”. Tämä on oikea vastaus, mutta olemme väärässä, jos ajattelemme, että Isä Jumala tai Pyhä Henki ei ole vapahtajamme. Kristityt uskovat kolmiyhteiseen Jumalaan. Raamattu opettaa, että Jumala on olemukseltaan yksi, mutta tässä yhdessä olemuksessa on kolme persoonaa: Isä, Poika ja Pyhä Henki, yksi Jumala. Kristityn elämän kuuluisi olla täynnä tietoisuutta tästä kolminaisuuden totuudesta. Terve seurakunta ylistää kolmiyhteistä Jumalaa, mutta koska monet eivät tunne Raamattua, ovat he tehneet olettamuksia, jotka saattavat heidät ajattelemaan Jeesusta jollain tavalla erillisenä Jumalana. Joillekin Isä on jokin erillinen Jumala Vanhasta Testamentista ja joillekin Henki on vain jonkinlainen voima, joka antaa uskovalle tunnekokemuksia, mutta ei persoona. Mikään ei voisi olla vahingoittavampaa ylistyksellemme kuin tällainen ajattelu.

Väärinymmärrykset Isä Jumalasta ja pelastuksesta

Jotkut ajattelevat, että ainoa syy minkä takia Isä Jumala päästää meidät taivaaseen, on se, että Jeesus sanoi hänelle: ”Jos minä kuolen heidän puolestaan, rakastaisitko sitten heitä?” He ajattelevat, että Pojan täytyi kerjätä Isää rakastamaan heitä. Tämä on kammottava valhe. Ennen ikuisia aikoja Isä ja Poika tekivät liiton, jota kutsumme pelastuksen liitoksi. Tämä pelastuksen liitto koskee Jumalan ikuista suunnitelmaa. Sitä kutsutaan liitoksi sen tähden, että tämä sisältää kahden tai useamman osapuolen. Tämä ei kuitenkaan ollut liitto Jumalan ja ihmisen välillä, vaan Isän ja Pojan välillä. Jumala on ollut yksi olemuksessa ja kolme persoonassa aina. Tässä liitossa Isä lähettäisi Pojan maan päälle kärsimään seurakunnan puolesta pelastaakseen sen ja tämän kunniaksi Isä antaisi tämän seurakunnan Pojalle morsiameksi. Luemme Johanneksen evankeliumissa ja Efesolaiskirjeessä nämä sanat: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (Joh. 3:16); ”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa, niin kuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa, edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan, sen armonsa kirkkauden kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa, jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan.”  (Efe. 1:3-7). Isä oli se, joka lähetti Pojan, koska Hän rakasti ehdottomalla rakkaudella valittujansa, jotka olisivat ansainneet kadotuksen, mutta hänen armonsa kunniaksi hän pelasti meidät ja asetti rakkautensa meihin, osoittaen sen lähettämällä Poikansa pelastamaan meidät!

Poika ei ollut vastahakoinen tälle suunnitelmalle, sillä he ovat olemukseltansa yksi, sen tähden Raamattu kertoo Jeesuksen rakastavan toimia Isän tahdon mukaan: ”Mutta että maailma ymmärtäisi minun rakastavan Isää ja tekevän, niin kuin Isä on minua käskenyt: nouskaa, lähtekäämme täältä.” (Joh. 14:31). Jeesuksen rukous Johanneksen evankeliumin luvussa 17 osoittaa tämän pelastuksen liiton todellisuuden: ”Tämän Jeesus puhui ja nosti silmänsä taivasta kohti ja sanoi: ”Isä, hetki on tullut, kirkasta Poikasi, että Poikasi kirkastaisi sinut; koska sinä olet antanut hänen valtaansa kaiken lihan, että hän antaisi iankaikkisen elämän kaikille, jotka sinä olet hänelle antanut. Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. Minä olen kirkastanut sinut maan päällä: minä olen täyttänyt sen työn, jonka sinä annoit minun tehtäväkseni.” (Joh. 17:1-4). Noustessaan ylös taivaaseen, Jeesus lähetti Pyhän Henkensä soveltamaan hänen työnsä ansion jokaisen omansa elämään. Pyhä Henki herättää kuolleen kapinallisen syntisen evankeliumin saarnaamisen kautta ja pitää hänet loppuun asti turvassa iankaikkiseen elämään. Täten pelastajamme on kolmiyhteinen Jumala. Terve seurakunta antaa kunnian pelastuksesta kolmiyhteiselle Jumalalle.

Kiinnitä nyt katseesi sanoihin: ”Kristuksen Jeesuksen, meidän toivomme, asettama”. Mihin sinä olet asettanut toivosi? Onko sinun toivosi kenties rahassa? Puolisossasi? Lapsessasi? Politiikoissa? Sinussa itsessäsi? Tiedä, että kaikki nämä ovat kamalia henkilöitä ja asioita, joihin voit asettaa toivosi. On vain yksi toivo, joka ei saata häpeään ja se on Jeesus Kristus. Jokainen meistä kuolee, eikä yksikään meistä voi seistä Jumalan edessä ja vedota mihinkään näistä asioista, joka voisi tuoda meille toivoa pelastuksesta. Paavali kirjoittaessaan Galatan seurakunnalle, jossa ihmiset olivat alkaneet laittamaan toivonsa heidän omiin tekoihin, sanoi nämä sanat: ”Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.” (Gal. 2:20).
Hän halusi avata heidän silmänsä näkemään, että jos kerran Kristus, Jumalan Poika antoi oman henkensä, kuinka he kehtaavat tuoda omia ”ansioita” Jumalan eteen, niin kuin niitä vielä tarvittaisiin. Kristus antoi henkensä ja vanhurskautensa yksin armosta, nytkö sinä haluat tuoda vielä puuttuvan osan? Kristus on sinulle kaikki tai hän ei ole sinulle mitään. Sinä omavanhurskas, joka sydämessäsi ajattelet kelpaavan Jumalalle sen takia kuka sinä olet, tiedä tämä: sinä olet hukassa. Sinä luotat joko itseesi ja saavutuksiisi tai sinä luotat Kristukseen. Toinen näistä on väärä toivo ja toinen toivo, joka ei petä. Jokainen, joka on tullut Kristuksen luokse, on tiedostanut omat saavutuksensa roskaksi.

Jae 2

”Timoteukselle, oikealle pojallensa uskossa. Armo, laupeus ja rauha Isältä Jumalalta ja Kristukselta Jeesukselta, meidän Herraltamme!” Paavali kutsuu Timoteusta oikeaksi pojakseen, täten hän sanoo olevansa tämän isä. Hän ei puhu fyysisestä isyydestä, vaan hengellisestä. Tämä ei ole ristiriidassa Jeesuksen sanojen kanssa Matteuksen evankeliumissa: ”Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa.” (Matt. 23:9). On totta, että yksikään ihminen ei ansaitse tulla kutsutuksi isänä, edes fyysisessä mielessä, sillä vain Jumala ansaitsee tämän tittelin. Hän kuitenkin suuresta armostaan on sallinut miesten, jotka ovat saaneet lapsia vaimonsa kanssa tulla kutsutuksi tällä nimellä, jotta he olisivat yhä enemmän tietoisia kiitollisuuden velastaan Jumalalle. Meidän täytyy tiedostaa, että on vain yksi todellinen Isä. Ymmärtäessämme tämän voimme nähdä mitä Paavali tarkoittaa.

Timoteus oli syntynyt uudesti Pyhän Hengen voimasta, kun Paavali oli saarnannut evankeliumia. Hän siis kylvi siemenen ja Jumalan armosta, josta niin ensimmäinen kuin toinenkin syntymä riippuu (Ps. 127; Joh. 3), hän syntyi seurakuntaan. Paavali kirjoitti korinttolaisille: ”Sillä vaikka teillä olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, niin ei teillä kuitenkaan ole monta isää; sillä minä teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa.” (1 Kor. 4:15). Evankeliumia ja seurakuntaa kutsutaan myös äidiksemme Galatalaiskirjeen luvussa 4. Jumala on siis ensisijainen elämän antaja, todellinen Isä ja ainoa tämän nimen ansaitseva, mutta hän on armostaan toiminut toissijaisten tekijöiden kautta synnyttääkseen ihmisiä uuteen elämään.

Paavali kutsuu Timoteusta oikeaksi pojaksi uskossa. Terve seurakunta koostuu oikeista pojista ja tyttäristä uskossa. Oliko hänellä siis vääriä poikia? Kyllä. Monet olivat suullaan tunnustaneet uskoa, mutta myöhemmin todistaneet olevansa äpäriä, tekopyhiä ja maailmaa rakastavia. He olivat laittomia lapsia, mutta eivät Paavalin viasta, vaan heidän pimeän sydämensä tähden.

Oletko sinä oikea poika tai tytär uskossa? Ei riitä, että evankeliumi on opetettu sinulle ja sanot seuraavasi sitä. Oletko tullut uskossa ristin juurelle tiedostaen, että Kristuksen ulkopuolella sinulle on tarjolla vain kuolema ja kadotus? Onko sydämesi kuullut Jeesuksen kutsun: ”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtä tekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.” (Matt. 11:28-30) ja oletko vastannut tähän tulemalla hänen tykönsä? Älä oleta, että vastaat tähän kutsuun huomenna, sillä tänään on otollinen aika, tänään on pelastuksen päivä. Sinä olet syntinen ja vailla toivoa Kristuksen ulkopuolella. Vain hän on tehnyt sovituksen, jonka Jumala hyväksyy. Hän on kuningasten Kuningas ja käskee sinua kääntymään synneistäsi Hänen puoleensa ja seuraamaan häntä. Joka tulee hänen tykönsä, se ei koskaan joudu hukkaan, vaan hän saa iankaikkisen elämän Jumalan täydellisen rakkauden läsnäolossa. Suurempaa uutista et voi koskaan kuulla, tule hänen tykönsä. Mutta jos et tule, tiedä tämä, kauhun päivä on tulossa sinulle ja sitä sinä et voi paeta. Sillä kuinka sinä voit paeta, jos ylenkatsot näin suuren pelastuksen, jonka Herra alkuaan julisti ja joka niiden vahvistamana, jotka olivat sen kuulleet, saatettiin meille, kun Jumala yhdessä heidän kanssaan todisti tunnusmerkeillä ja ihmeillä ja moninaisilla väkevillä teoilla ja jakamalla Pyhää Henkeä tahtonsa mukaan?

Lausunto kolmen Baptistiseurakunnan pastoreilta liittyen Jyväskylän Reformoidun Baptistiseurakunnan johtoon

Kirje on laadittu luettavaksi koko alkavalle seurakunnalle, ja lisättäväksi Jyväskylän Reformoidun Baptistiseurakunnan nettisivuille yleiseksi lausunnoksi.

Lausunto kolmen Baptistiseurakunnan pastoreilta liittyen Jyväskylän Reformoidun Baptistiseurakunnan johtoon:

Olemme kokoontuneet yhdessä useita kertoja vuoden 2018-19 aikana Jyväskylässä kokoontuvan pienen ryhmän kanssa, jonka pyrkimyksestä on perustaa Raamattua auktoriteettina pitävää, Kristus-keskeinen ja evankelioiva baptistiseurakunta Jyväskylään. Iloitsemme tästä päämäärästä.

Pastorin palvelutehtävä on tärkeä ja siihen valmistutaan koettelun ja kristillisen luonteen kasvun kautta (1 Tim. 3:1-7; Tiit. 1:5-9). Paavali myös varoittaa laskemaan käsiä liian hätäisesti (1 Tim. 5:22) ja siksi otamme tämän asian suurella vakavuudella. Olemme sitoutuneet auttamaan alkavaa seurakuntaa kasvamaan terveelliseen kristilliseen oppiin, kypsään Kristuksen opetuslapseuteen ja valitsemaan seurakunnalle lopulta myös paimenia. Tätä prosessia ei tule kiirehtiä. Päämääränä on terve paikallinen seurakunta, joka voi tulevaisuudessa – sekä suosituksemme pohjalta että hyvän omantunnon varmuudella – kutsua Uuden testamentin vaatimusten täyttäviä miehiä pastorin ja vanhimman virkaan.

Eelis Halmemies on osoittanut valmiutta ja halukkuutta palvella alkavaa seurakuntaa johtajuustehtävässä. Seurakunta on myös osoittanut luottamusta häntä kohtaan. Kokemuksemme perusteella hänellä on kasvamassa määrin niitä kypsiä kristityn miehen luonteenpiirteitä ja kykyä opettaa Raamattua uskollisesti Evankeliumi-keskeisesti, joita seurakunnan paimenelta vaaditaan. Hän palvelee alkavaa seurakuntaa paimen-harjoittelijana opettaen, evankelioiden ja vastuuta kantaen. Paimen-harjoittelija ei kuitenkaan ole vielä valmis pastorin kokonaisvaltaiseen vastuuseen ennen toisten seurakuntien ja alkavan seurakunnan siunausta, joka saadaan vasta koettelun jälkeen (1 Tim. 3: 7,10).

8. toukokuuta, 2019


Mikko Sivonen, pastori
Espoon Kotikirkko

Miska Wilhelmsson, pastori
Grace Baptist Church Tampere

Kyle McCartan, pastori
Don Duma, pastori
Agape International Baptist Church